Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus: Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen
14.04.2026 |
Kattavassa kansallisessa rekisteritutkimuksessa tutkijat tarkastelivat kaikkia nuoria, jotka olivat hakeutuneet vuosien 1996–2019 aikana sukupuoliahdistuksen takia HUSin ja TAYSin sukupuoli-identiteettipoliklinikoille.
Nuoret, jotka hakeutuivat sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin toiveenaan päästä korjaushoitoon, olivat tutkimuksen mukaan tarvinneet psykiatrista hoitoa vakaviin mielenterveyden häiriöihin kolme kertaa useammin kuin samanikäiset verrokit.
Kun sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutumisesta oli kulunut vähintään kaksi vuotta, vakavaa psykiatrista sairastavuutta oli neljä kertaa niin usein kuin vertailuväestöllä.
Tampereen yliopiston tiedotteen mukaan vakavat mielenterveyden häiriöt lisääntyivät erityisesti niiden joukossa, jotka olivat saaneet fyysisiä sukupuolenkorjaushoitoja.
Kommentit (1668)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vika on vintillä, niin ei siihen kellariremontti auta.
Ja läheskään kaikki ei kellareitaan edes remontoi, joten ihmetellä täytyy, mikä osa kehosta aiheuttaa sukupuolidysforiaa, jos ei se kaikkein näkyvin osa kehosta, mikä kertoo sukupuolen.
Vaikea ymmärtää, että mikä dysforia riivaa synnyttävää ja menkka-aktivismia tekevää transmiestä tai naisten vessassa tumputusvideota kuvaavaa transleidiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä.
Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.
2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää. Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla.
Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus.
Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä.
Tutkimukset, joita psyk. sairastavuudesta transition jälkeen aiemmin on tehty, on tehty paljon lyhyemmällä ajalla (heti leikkauksen jälkeen 6 kk- 1v.) ja ovat olleen huomattavasti pienempiä eli tässä todettiin, että sairastavuus lisääntyy transition jälkeen, ei vähene. Sairastavuutta kuvastaa käynti olipa se mistä syystä hyvänsä, kun sitä verrataan ikätovereihin eli sen vuoksi verrokkiryhmä.
Transsukupuolisiksi itsensä kokevat sairastavat psyykkisesti enemmän kuin muut ennen transitiota ja sen jälkeen sairastavuus lisääntyy edelleen verrattuna aikaisempaan omaan historiaan ja verrokkiryhmään. Tuossa ei ole paljoakaan mitä muuksi muuttaa, sillä sairastavuutta mitataan aina käynneillä, sehän myös näyttää kustannukset ja kertoo mahdollisista haitoista. Hoidolla ei saavuteta hyötyjä.
Transsukupuolisuus ei muuta sitä faktaa, että esim. eron, burnoutin, opiskeluväsymyksen tmv. vuoksi voi päätyä hakemaan psykiatrista tukea. Hoidon syy on oleellinenarvioitaessa mahdollista syy-seuraussuhdetta.
Sen sijaan nuorten mielenterveyden heikkenemiseen on näillä korjaushoidoilla ja kaikella muullakin sukupuolisekoilulla taatusti selvä yhteys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vika on vintillä, niin ei siihen kellariremontti auta.
Ja läheskään kaikki ei kellareitaan edes remontoi, joten ihmetellä täytyy, mikä osa kehosta aiheuttaa sukupuolidysforiaa, jos ei se kaikkein näkyvin osa kehosta, mikä kertoo sukupuolen.
Vaikea ymmärtää, että mikä dysforia riivaa synnyttävää ja menkka-aktivismia tekevää transmiestä tai naisten vessassa tumputusvideota kuvaavaa transleidiä.
Ensinnäkin transnainen ei ole sama kuin transvestiitti. Transmiehistäsuurin osa ei mainitse kuulautisia edes kumppanilleen ja on vain helpottuneita kun hoidot vie ne.
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan nuorten mielenterveyden heikkenemiseen on näillä korjaushoidoilla ja kaikella muullakin sukupuolisekoilulla taatusti selvä yhteys.
Surjinnän kokemuksella on tunnistettu olevan yhteys, se on totta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä.
Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.
2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää. Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla.
Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus.
Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä.
Tutkimukset, joita psyk. sairastavuudesta transition jälkeen aiemmin on tehty, on tehty paljon lyhyemmällä ajalla (heti leikkauksen jälkeen 6 kk- 1v.) ja ovat olleen huomattavasti pienempiä eli tässä todettiin, että sairastavuus lisääntyy transition jälkeen, ei vähene. Sairastavuutta kuvastaa käynti olipa se mistä syystä hyvänsä, kun sitä verrataan ikätovereihin eli sen vuoksi verrokkiryhmä.
Transsukupuolisiksi itsensä kokevat sairastavat psyykkisesti enemmän kuin muut ennen transitiota ja sen jälkeen sairastavuus lisääntyy edelleen verrattuna aikaisempaan omaan historiaan ja verrokkiryhmään. Tuossa ei ole paljoakaan mitä muuksi muuttaa, sillä sairastavuutta mitataan aina käynneillä, sehän myös näyttää kustannukset ja kertoo mahdollisista haitoista. Hoidolla ei saavuteta hyötyjä.
Transsukupuolisuus ei muuta sitä faktaa, että esim. eron, burnoutin, opiskeluväsymyksen tmv. vuoksi voi päätyä hakemaan psykiatrista tukea. Hoidon syy on oleellinenarvioitaessa mahdollista syy-seuraussuhdetta.
Et siis kykene ymmärtämään vertaisryhmän merkitystä tutkimusasetelmassa. Kenenkään psykiatrista sairastavuutta ei arvioida yhden diagnoosinumeron perusteella, koska hyvin harva raskaan psykiatrian asiakkuus syntyy vain yhden diagnoosin perusteella. Kaikki ovat kaksois- ja kolmoisdiagnooseja käytännössä ja monilla on vielä useampia diagnooseja. Tähän ryhmään transsukupuolisetkin kuuluvat, johtuipa se sitten mistä tahansa syystä. Psykososiaaliset liittyvät kaikkien psykiatristen potilasryhmien elämään ja diagnooseihin eikä niin (kuin tunnut kuvittelevan), että asiaa voisi tarkastella vain yhdestä diagnoosista käsin.
Transsukupuolisilla on monenlaisia haasteita ja haasteet lisääntyvät transition jälkeen. Itsetuhoisuuden lisääntymisestä oli viitettä jo aiemmassa ruotsalaistutkimuksessa. Tutkimus on tarpeellinen, sillä tutkittaessa lyhyen aikavälin muutosta, on ymmärrettävää, että toivottu muutos parantaan elämänlaatua alle vuoden kuluttua leikkauksesta. Vasta pitempi aikaseuranta kuten po. tutkimuksessa kertoo oliko transitiosta todellisuudessa apua ongelmiin.
En siis kiistä, etteikö voisi olla, mutta nykyisellä systeemillä emme ole saavuttaneet tavoitetta eikä hoidolla siis ole perustetta ainakaan nykymuodossaan.
On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja.
Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle?
Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja.
Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle?
Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.
Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan.
Ei se pillun leikkaamisella pää parane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja.
Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle?
Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.
Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan.
Yhdellekään psykiatriselle häiriölle ei ole löydetty tunnettua etiologiaa, ja tuskin tullaan löytämäänkään. Häiriöt ovat oirekuvauksiltaan päällekkäisiä ja skitsofrenia-diagnoosinkin voi saada lukuisilla eri oireyhdistelmillä, jotka nekin ovat tulkinnanvaraisia. Ei ole yllätys, että myös tilastolliset riskitekijät ovat päällekkäisiä eri häiriöillä, oli kyse sitten geneettistä assosiaatioista tai ympäristötekijöistä. Nehän eivät suoraan kerro etiologiasta, vain tilastollista assosiaatioista ryhmätasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja.
Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle?
Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.
Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan.
Yhdellekään psykiatriselle häiriölle ei ole löydetty tunnettua etiologiaa, ja tuskin tullaan löytämäänkään. Häiriöt ovat oirekuvauksiltaan päällekkäisiä ja skitsofrenia-diagnoosinkin voi saada lukuisilla eri oireyhdistelmillä, jotka nekin ovat tulkinnanvaraisia. Ei ole yllätys, että myös tilastolliset riskitekijät ovat päällekkäisiä eri häiriöillä, oli kyse sitten geneettistä assosiaatioista tai ympäristötekijöistä. Nehän eivät suoraan kerro etiologiasta, vain tilastollista assosiaatioista ryhmätasolla.
Et näemmä tiedä mitä etiologialla tarkoitetaan lääketieteessä. Sillä tarkoitetaan sairauden syiden tutkimusta. Sitä paitsi sinun kriteereilläsi emme tietäisi myöskään sitä miten diabetes syntyy, sillä emme todella tiedäkään siitä vielä läheskään kaikkea. Ykköstyypin diabeteksesta enemmän, loput diabetekset ovat monenkirjavampi joukko. Siihen verrattuna skitsofrenia on etiologialtaan yksinkertaisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä.
Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.
2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää. Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla.
Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus.
Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä.
Höpön höpön. Tutkimuksessa on huomioitu psykiatrisen erikoissairaanhoidon lähetteet, joita ei saa mistään perusmasennuksesta. Tutkimus ei esitä mitään eikä tuomitse, vaan toteaa faktat.
Psykoatrisen erikoissairaanhoidon lähetteitä voi saada myös esim ADHDsta… ja jos ihmisellä on psykiatrian taustaa, se erikoissairaanhoidon lähetekin tipahtaa herkemmin. Samoin esim silloin jos johonkin - kuten vähemmisyöstressiin - ei löydy perusterveydenhuollosta osaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä.
Miten toteuttaisit laajan tutkimuksen, jossa vertailtaisiin hoitoa saaneiden ja hoitoa saamattomien transsukupuolisten tilannetta. Miten nämä hoitoa vaille jääneet transsukupuoliset identifioitaisiin tutkimusta varten?
Terveitä tulisi verrata niihin transihmisiin joilla ei ole psyk taustaa muualta kuin traspolilta tai ei ole erikoissairaanhoidon lähetteitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hämmentävää, että sterilisaatiossa ikäraja on 30 vuotta, mutta sukupuolenkorjauksen nimissä voidaan tehdä alaikäisillekin huomattavasti rajumpia toimenpiteitä, jotka tuhoavat lisääntymiskyvyn lopullisesti.
Ranssu alapekuttanu hähähähääääääää
Tutkimusta on kritisoitu aika vahvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja.
Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle?
Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.
Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan.
Yhdellekään psykiatriselle häiriölle ei ole löydetty tunnettua etiologiaa, ja tuskin tullaan löytämäänkään. Häiriöt ovat oirekuvauksiltaan päällekkäisiä ja skitsofrenia-diagnoosinkin voi saada lukuisilla eri oireyhdistelmillä, jotka nekin ovat tulkinnanvaraisia. Ei ole yllätys, että myös tilastolliset riskitekijät ovat päällekkäisiä eri häiriöillä, oli kyse sitten geneettistä assosiaatioista tai ympäristötekijöistä. Nehän eivät suoraan kerro etiologiasta, vain tilastollista assosiaatioista ryhmätasolla.
Et näemmä tiedä mitä etiologialla tarkoitetaan lääketieteessä. Sillä tarkoitetaan sairauden syiden tutkimusta. Sitä paitsi sinun kriteereilläsi emme tietäisi myöskään sitä miten diabetes syntyy, sillä emme todella tiedäkään siitä vielä läheskään kaikkea. Ykköstyypin diabeteksesta enemmän, loput diabetekset ovat monenkirjavampi joukko. Siihen verrattuna skitsofrenia on etiologialtaan yksinkertaisempi.
Etiologia tarkoittaa sairauden syntymekanismien ymmärtämistä. Yhdelläkään psykiatrisella häiriöllä ei ole tunnettua etiologiaa. Se ettei diabeteksen etiologiasta tiedetä kaikkea, ei tarkoita, että täysin oirekuvausten tasolla operoivat häiriöt omaisivat mitään sitä muistuttavaa. Esim. ykköstyypin diabetes liittyy haiman beetasolujen tuhoutumiseen, ja ymmärretään mitä siitä seuraa ja millä biomarkkereilla sitä voi mitata.
Myös diabetekseen liittyy tilastollisia riskitekijöitä, jotka voivat liittyä sairauden etiologiaan. Ne eivät kuitenkaan itsessään muodosta sairauden etiologiaa. Jotta ymmärtäisit edes alkeellisella tasolla sairauden etiologiaa, sinun pitäisi osata kuvata se biologisena prosessina. Siitä ollaan hyvin kaukana psykiatristen häiriöiden kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä.
Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.
2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää. Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla.
Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus.
Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä.
Tutkimukset, joita psyk. sairastavuudesta transition jälkeen aiemmin on tehty, on tehty paljon lyhyemmällä ajalla (heti leikkauksen jälkeen 6 kk- 1v.) ja ovat olleen huomattavasti pienempiä eli tässä todettiin, että sairastavuus lisääntyy transition jälkeen, ei vähene. Sairastavuutta kuvastaa käynti olipa se mistä syystä hyvänsä, kun sitä verrataan ikätovereihin eli sen vuoksi verrokkiryhmä.
Transsukupuolisiksi itsensä kokevat sairastavat psyykkisesti enemmän kuin muut ennen transitiota ja sen jälkeen sairastavuus lisääntyy edelleen verrattuna aikaisempaan omaan historiaan ja verrokkiryhmään. Tuossa ei ole paljoakaan mitä muuksi muuttaa, sillä sairastavuutta mitataan aina käynneillä, sehän myös näyttää kustannukset ja kertoo mahdollisista haitoista. Hoidolla ei saavuteta hyötyjä.
Transsukupuolisuus ei muuta sitä faktaa, että esim. eron, burnoutin, opiskeluväsymyksen tmv. vuoksi voi päätyä hakemaan psykiatrista tukea. Hoidon syy on oleellinenarvioitaessa mahdollista syy-seuraussuhdetta.
Et siis kykene ymmärtämään vertaisryhmän merkitystä tutkimusasetelmassa. Kenenkään psykiatrista sairastavuutta ei arvioida yhden diagnoosinumeron perusteella, koska hyvin harva raskaan psykiatrian asiakkuus syntyy vain yhden diagnoosin perusteella. Kaikki ovat kaksois- ja kolmoisdiagnooseja käytännössä ja monilla on vielä useampia diagnooseja. Tähän ryhmään transsukupuolisetkin kuuluvat, johtuipa se sitten mistä tahansa syystä. Psykososiaaliset liittyvät kaikkien psykiatristen potilasryhmien elämään ja diagnooseihin eikä niin (kuin tunnut kuvittelevan), että asiaa voisi tarkastella vain yhdestä diagnoosista käsin.
Transsukupuolisilla on monenlaisia haasteita ja haasteet lisääntyvät transition jälkeen. Itsetuhoisuuden lisääntymisestä oli viitettä jo aiemmassa ruotsalaistutkimuksessa. Tutkimus on tarpeellinen, sillä tutkittaessa lyhyen aikavälin muutosta, on ymmärrettävää, että toivottu muutos parantaan elämänlaatua alle vuoden kuluttua leikkauksesta. Vasta pitempi aikaseuranta kuten po. tutkimuksessa kertoo oliko transitiosta todellisuudessa apua ongelmiin.
En siis kiistä, etteikö voisi olla, mutta nykyisellä systeemillä emme ole saavuttaneet tavoitetta eikä hoidolla siis ole perustetta ainakaan nykymuodossaan.
Mä liittäisin transuiluun nepsyilyn. Kaikki tuntemani ihmiset jotka eivät viihdy syntymäsukupuolessaan ovat myös kirjolla jollakin tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan nuorten mielenterveyden heikkenemiseen on näillä korjaushoidoilla ja kaikella muullakin sukupuolisekoilulla taatusti selvä yhteys.
Surjinnän kokemuksella on tunnistettu olevan yhteys, se on totta
Meille on luotu täydellinen työkalu syrjintään. Netti. Some.
Ja läheskään kaikki ei kellareitaan edes remontoi, joten ihmetellä täytyy, mikä osa kehosta aiheuttaa sukupuolidysforiaa, jos ei se kaikkein näkyvin osa kehosta, mikä kertoo sukupuolen.