Tutkimus: Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vika on vintillä, niin ei siihen kellariremontti auta.

Näin se on. Tässähän kiistatta on kyse mielenterveydellisistä ongelmista.

Pikemminkin niin, että turha yrittää tehdä vintille pintaremppaa, kos perustukset pettäneet alta.

Valitettavan usein mielenterveysongelmien alkulähde on siellä perustuksissa, joka antaa tukevan alustan perusturvallisuuden, psykologisten rakenteiden ja eheän identiteetin kehitykselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä. 

Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.

2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää.  Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla. 

Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus. 

 

Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä. 

Koko järjestelmä on rakennettu ajatukselle, että hoito X parantaa ongelman Y, jolloin hoidon X tarve poistuu.

Näinhän käy todellisuudessa mt-ongelmissa vain harvoin ainakaan pitkäkestoisesti.

Pikemminkin niin, että henkilöllä on ominaisuudet O, jotka aiheuttavat pitkäaikaista hoidon tarvetta P. Ja vaikka henkilö kokee hyötyvänsä itse hoitokäynneistä, ei se todellisuudessa vähennä oireita tai poista käyntien tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkittu tieto täydentyy.

 

Jotkut psykiatrithan ovat kommentoineet, että transpoleille hakeutuva populaatio on muuttunut vuosien saatossa.

 

Voisiko olla, että transhoitoihin hakeutuu nyt enemmän henkilöitä, jotka ylipäätään hakevat hanakammin apua ongelmiinsa?

 

Myös diagnoosin tulkinta on varmaankin muuttunut ajassa. Nykyäänhän korostetaan näissä asioissa eniten yksilön kokemusta.

 

Marssijärjestys näyttää olevan, että ensin kroppa ja sitten pää kuntoon. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat taipuvaisempia ajattelemaan, että tämän tulisi olla päinvastoin.

Hallitseva transtotuus on vähän kuon homoudessakin että mihinkään ei saa koskea, mitään ei saa eheyttää, oikeus olla! Oikeus olla muuttuu nopeasti oikeudeksi saada juuri sellaista prosedyyriä kuin mitä lekurilta voi tilata. Psykoterapian tuputus jopa loukkaa kun se jotenkin taivuttelee, ehdottelee ja manipuloi normoksi.

En sano että tämä edustaa kaikkia transkandidaatteja mutta ääntä näistä mutku mä haluun! - tyypeistä lähtee sitäkin enemmän.

Jos henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan vihdoin puututaan, eikö se ole hyvä asia

Mitä eheyttäminen tarkoittaa transien kohdalla julkisessa terveydenhuollossa? Joidenkin mielestä sukupuoliristiriidan syiden selvittely ennen transiutusta on eheyttämistä ja vaaditaankin tietoiseen suostumukseen perustuvaa affirmatiivista mallia, jossa lääkärille jää lähinnä kumileimasimen osa. Transdiagnoosivaatimusta pidetään myös eheyttämisenä. Transiutuksen realiteettien ja sen vaikutuksesta deittipoolin kokoon ja koostumukseen pidetään eheytyksenä.

Mikä voisikaan mennä pieleen, kun transiutukseen hakeutuu aina vain nuorempaa ja tasapainottomampaa väkeä.

Eli henkilöt jotka saivat viimein hoitoa, saivat sitä enemmän, kuin henkilöt jotka eivät eivät tarvinneet mainittua hoitoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mielenterveysongelmia voi korjata toisella mielenterveysongelmalla. Sukupuolenvaihtaminen (ei siis korjaus) on mielenterveysongelman takia tehtäviä turhia, tarpeettomia leikkauksia jotka pitäisi tehdä omilla kustannuksillaan jos sellaisen itselleen tekee.

Sukupuolikokemuksen sanominen mielenterveysongelmaksi on älytöntä jos tavallinen heterokin syntyisi huomenna vastakkaisen sukupuolen kehossa. Suurella todennäköisyydellä siitä syntyisi mielenterveysongelma.

Ei ole olemassa sellaista tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi, että transsukupuolisuus olisi jotenkin sisäsyntyistä ja vaikkapa aivoissa oleva asia. Transhoitoihin pääsy perustuu ainoastaan keskusteluun ja sen kautta diagnoosin määrittämiseen, ja diagnoosinhan saa myös valehtelemalla. Diagnoosin etsimisessä ei käytetä vaikkapa aivokuvannusta. Jos siis sanoo, että transkokemus olisi jotain muuta kuin mielenterveysongelma, olisi hyvä, että voisi viitata johonkin konkreettiseen. 

Tässä on inhottavaa se, että transaktivistit ohjaavat tasapainottomia nuoria huijaamaan transpolin seulaa ja opettavat, millainen tarina pitää kertoa. Ja jos silti tulee jäähy, niin opastetaan tilaamaan hormonit netistä. Mikä voisikaan mennä pieleen ja kuka kantaa vastuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska se on mielenterveysongelma ja sellaiset ei korjaudu leikkauksilla. Missä on muun median suuret otsikot? 

Ei voi täysin sanoa että kukaan ei hyötyisi hoidoista. Varmasti on myös niitä joilla elämä paranee hoitojen myötä ja mielenterveys.

Varmasti, mutta puhutaanko nyt yhdestä tai kahdesta prosentista? 

-eri

Onko mitään faktatietoa kuinka yleistä katuminen tai detransitioituminen on?

Ei, koska sitä ei ole tutkittu. Palveluvalikoimaneuvoston suosituksissa sanotaan, että katuminen on todennäköisesti aliraportoitua. Kansainväliseen transtutkimukseen pätee minun käsittääkseni se, että otannat ovat pieniä ja iso osa tutkituista häviää tutkimuksen aikana.

Se mitä niitä tutkin, ovat hyvin pieniä ja lyhyen aikaa kestäviä. Se olisi pitänyt jo aiemmin huomioida hoitokäytännöissä. 

 

Terveyskirjaston artikkelissa annetaan katujien määräksi saksalaistutkimuksessa alle yksi prosentti, ruotsalaistutkimuksessa 2,2, mutta tietääkseni katumista on tutkittu hyvin vähän.

1) Aika harvassa paikassa on mitään jälkiseurantaa/tilastointia ja katumisesta pitää itse ilmoittaa hoitotaholle

2) katumiselle ei ole yleispätevää määritelmää ja transiutuksesta harvemmin on paluuta entiseen

3) katumisen tilastoinnista on pudonnut merkittävä määrä potilaita

4) tilastointi on usein vinoutunut tyytyväisyyskysely

5) Suomen johtava asiantuntija arvioi jopa 10 prosentin katumislukua ja maailmalta on jopa 30 prosentin lukuja

6) transiuden määritelmä, hoitoprotokolla ja potilasmateriaali on muuttunut voimakkaasti reilussa vuosikymmenessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä. 

Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.

2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää.  Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla. 

Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus. 

 

Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä. 

Höpön höpön. Tutkimuksessa on huomioitu psykiatrisen erikoissairaanhoidon lähetteet, joita ei saa mistään perusmasennuksesta. Tutkimus ei esitä mitään eikä tuomitse, vaan toteaa faktat.

Vierailija kirjoitti:

Jos vika on vintillä, niin ei siihen kellariremontti auta.

Ja läheskään kaikki ei kellareitaan edes remontoi, joten ihmetellä täytyy, mikä osa kehosta aiheuttaa sukupuolidysforiaa, jos ei se kaikkein näkyvin osa kehosta, mikä kertoo sukupuolen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vika on vintillä, niin ei siihen kellariremontti auta.

Ja läheskään kaikki ei kellareitaan edes remontoi, joten ihmetellä täytyy, mikä osa kehosta aiheuttaa sukupuolidysforiaa, jos ei se kaikkein näkyvin osa kehosta, mikä kertoo sukupuolen. 

Vaikea ymmärtää, että mikä dysforia riivaa synnyttävää ja menkka-aktivismia tekevää transmiestä tai naisten vessassa tumputusvideota kuvaavaa transleidiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä. 

Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.

2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää.  Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla. 

Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus. 

 

Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä. 

Tutkimukset, joita psyk. sairastavuudesta transition jälkeen aiemmin on tehty, on tehty paljon lyhyemmällä ajalla (heti leikkauksen jälkeen 6 kk- 1v.) ja ovat olleen huomattavasti pienempiä eli tässä todettiin, että sairastavuus lisääntyy transition jälkeen, ei vähene. Sairastavuutta kuvastaa käynti olipa se mistä syystä hyvänsä, kun sitä verrataan ikätovereihin eli sen vuoksi verrokkiryhmä. 

 

Transsukupuolisiksi itsensä kokevat sairastavat psyykkisesti enemmän kuin muut ennen transitiota ja sen jälkeen sairastavuus lisääntyy edelleen verrattuna aikaisempaan omaan historiaan ja verrokkiryhmään. Tuossa ei ole paljoakaan mitä muuksi muuttaa, sillä sairastavuutta mitataan aina käynneillä, sehän myös näyttää kustannukset ja kertoo mahdollisista haitoista. Hoidolla ei saavuteta hyötyjä. 

Transsukupuolisuus ei muuta sitä faktaa, että esim. eron, burnoutin, opiskeluväsymyksen tmv. vuoksi voi päätyä hakemaan psykiatrista tukea. Hoidon syy on oleellinenarvioitaessa mahdollista syy-seuraussuhdetta. 

Sen sijaan nuorten mielenterveyden heikkenemiseen on näillä korjaushoidoilla ja kaikella muullakin sukupuolisekoilulla taatusti selvä yhteys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vika on vintillä, niin ei siihen kellariremontti auta.

Ja läheskään kaikki ei kellareitaan edes remontoi, joten ihmetellä täytyy, mikä osa kehosta aiheuttaa sukupuolidysforiaa, jos ei se kaikkein näkyvin osa kehosta, mikä kertoo sukupuolen. 

Vaikea ymmärtää, että mikä dysforia riivaa synnyttävää ja menkka-aktivismia tekevää transmiestä tai naisten vessassa tumputusvideota kuvaavaa transleidiä.

Ensinnäkin transnainen ei ole sama kuin transvestiitti. Transmiehistäsuurin osa ei mainitse kuulautisia edes kumppanilleen ja on vain helpottuneita kun hoidot vie ne. 

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan nuorten mielenterveyden heikkenemiseen on näillä korjaushoidoilla ja kaikella muullakin sukupuolisekoilulla taatusti selvä yhteys.

Surjinnän kokemuksella on tunnistettu olevan yhteys, se on totta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä. 

Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.

2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää.  Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla. 

Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus. 

 

Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä. 

Tutkimukset, joita psyk. sairastavuudesta transition jälkeen aiemmin on tehty, on tehty paljon lyhyemmällä ajalla (heti leikkauksen jälkeen 6 kk- 1v.) ja ovat olleen huomattavasti pienempiä eli tässä todettiin, että sairastavuus lisääntyy transition jälkeen, ei vähene. Sairastavuutta kuvastaa käynti olipa se mistä syystä hyvänsä, kun sitä verrataan ikätovereihin eli sen vuoksi verrokkiryhmä. 

 

Transsukupuolisiksi itsensä kokevat sairastavat psyykkisesti enemmän kuin muut ennen transitiota ja sen jälkeen sairastavuus lisääntyy edelleen verrattuna aikaisempaan omaan historiaan ja verrokkiryhmään. Tuossa ei ole paljoakaan mitä muuksi muuttaa, sillä sairastavuutta mitataan aina käynneillä, sehän myös näyttää kustannukset ja kertoo mahdollisista haitoista. Hoidolla ei saavuteta hyötyjä. 

Transsukupuolisuus ei muuta sitä faktaa, että esim. eron, burnoutin, opiskeluväsymyksen tmv. vuoksi voi päätyä hakemaan psykiatrista tukea. Hoidon syy on oleellinenarvioitaessa mahdollista syy-seuraussuhdetta. 

Et siis kykene ymmärtämään vertaisryhmän merkitystä tutkimusasetelmassa. Kenenkään psykiatrista sairastavuutta ei arvioida yhden diagnoosinumeron perusteella, koska hyvin harva raskaan psykiatrian asiakkuus syntyy vain yhden diagnoosin perusteella. Kaikki ovat kaksois- ja kolmoisdiagnooseja käytännössä ja monilla on vielä useampia diagnooseja. Tähän ryhmään transsukupuolisetkin kuuluvat, johtuipa se sitten mistä tahansa syystä. Psykososiaaliset liittyvät kaikkien psykiatristen potilasryhmien elämään ja diagnooseihin eikä niin (kuin tunnut kuvittelevan), että asiaa voisi tarkastella vain yhdestä diagnoosista käsin. 

Transsukupuolisilla on monenlaisia haasteita ja haasteet lisääntyvät transition jälkeen. Itsetuhoisuuden lisääntymisestä oli viitettä jo aiemmassa ruotsalaistutkimuksessa. Tutkimus on tarpeellinen, sillä tutkittaessa lyhyen aikavälin muutosta, on ymmärrettävää, että toivottu muutos parantaan elämänlaatua alle vuoden kuluttua leikkauksesta. Vasta pitempi aikaseuranta kuten po. tutkimuksessa kertoo oliko transitiosta todellisuudessa apua ongelmiin. 

En siis kiistä, etteikö voisi olla, mutta nykyisellä systeemillä emme ole saavuttaneet tavoitetta eikä hoidolla siis ole perustetta ainakaan nykymuodossaan.

On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja. 

Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle? 

Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.

Vierailija kirjoitti:

On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja. 

 

Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle? 

 

Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.

Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan. 

Ei se pillun leikkaamisella pää parane.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja. 

 

Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle? 

 

Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.

Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan. 

Yhdellekään psykiatriselle häiriölle ei ole löydetty tunnettua etiologiaa, ja tuskin tullaan löytämäänkään. Häiriöt ovat oirekuvauksiltaan päällekkäisiä ja skitsofrenia-diagnoosinkin voi saada lukuisilla eri oireyhdistelmillä, jotka nekin ovat tulkinnanvaraisia. Ei ole yllätys, että myös tilastolliset riskitekijät ovat päällekkäisiä eri häiriöillä, oli kyse sitten geneettistä assosiaatioista tai ympäristötekijöistä. Nehän eivät suoraan kerro etiologiasta, vain tilastollista assosiaatioista ryhmätasolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja. 

 

Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle? 

 

Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.

Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan. 

Yhdellekään psykiatriselle häiriölle ei ole löydetty tunnettua etiologiaa, ja tuskin tullaan löytämäänkään. Häiriöt ovat oirekuvauksiltaan päällekkäisiä ja skitsofrenia-diagnoosinkin voi saada lukuisilla eri oireyhdistelmillä, jotka nekin ovat tulkinnanvaraisia. Ei ole yllätys, että myös tilastolliset riskitekijät ovat päällekkäisiä eri häiriöillä, oli kyse sitten geneettistä assosiaatioista tai ympäristötekijöistä. Nehän eivät suoraan kerro etiologiasta, vain tilastollista assosiaatioista ryhmätasolla. 

Et näemmä tiedä mitä etiologialla tarkoitetaan lääketieteessä. Sillä tarkoitetaan sairauden syiden tutkimusta. Sitä paitsi sinun kriteereilläsi emme tietäisi myöskään sitä miten diabetes syntyy, sillä emme todella tiedäkään siitä vielä läheskään kaikkea. Ykköstyypin diabeteksesta enemmän, loput diabetekset ovat monenkirjavampi joukko. Siihen verrattuna skitsofrenia on etiologialtaan yksinkertaisempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä. 

Se tutki sitä mitä pitikin eli vähentääkö transitio transihmisten oireilua. Ei vähennä. Verrattiin siis oireilua ennen transitiota ja sen jälkeen. Näin ollen hoito on turha, tavoiteltua hyötyä ei tullut, vain kustannuksia ja terveyshaittoja.

2 vuotta on todella lyhyt aika ja lisäksi otetaan huomioon että mikä tahansa muutos on stressitekijä. Ja lisäksi tuossa on mitattu hoitokontaktien määrää.  Ei hoitokontaktien syytä. Psykiatriselle on voitu siis olla yhteydessä esimerkiksi opiskelustressin, eron, burnoutin, jne. vuoksi, joihin transsukupuolisuudella ei ole mitään korrelaatiota. Ei tarvitsekaan olla. 

Tuossa ei edes pohidita vähemmistöstressin todennäköistä (ei siis vain mahdollista vaan todennäköistä) vaikutusta, joka olisi tuollaiselle tutkimukselle vähimmäisvaatimus. 

 

Lisäksi tutkimus esittää psykiatrisen avun hakemisen huonona asiana, joka on äärimmäisen vastenmielistä. 

Höpön höpön. Tutkimuksessa on huomioitu psykiatrisen erikoissairaanhoidon lähetteet, joita ei saa mistään perusmasennuksesta. Tutkimus ei esitä mitään eikä tuomitse, vaan toteaa faktat.

Psykoatrisen erikoissairaanhoidon lähetteitä voi saada myös esim ADHDsta…  ja jos ihmisellä on psykiatrian taustaa, se erikoissairaanhoidon lähetekin tipahtaa herkemmin. Samoin esim silloin jos johonkin - kuten vähemmisyöstressiin - ei löydy perusterveydenhuollosta osaamista.