Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tutkimus: Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen
14.04.2026 |
Kattavassa kansallisessa rekisteritutkimuksessa tutkijat tarkastelivat kaikkia nuoria, jotka olivat hakeutuneet vuosien 1996–2019 aikana sukupuoliahdistuksen takia HUSin ja TAYSin sukupuoli-identiteettipoliklinikoille.
Nuoret, jotka hakeutuivat sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin toiveenaan päästä korjaushoitoon, olivat tutkimuksen mukaan tarvinneet psykiatrista hoitoa vakaviin mielenterveyden häiriöihin kolme kertaa useammin kuin samanikäiset verrokit.
Kun sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutumisesta oli kulunut vähintään kaksi vuotta, vakavaa psykiatrista sairastavuutta oli neljä kertaa niin usein kuin vertailuväestöllä.
Tampereen yliopiston tiedotteen mukaan vakavat mielenterveyden häiriöt lisääntyivät erityisesti niiden joukossa, jotka olivat saaneet fyysisiä sukupuolenkorjaushoitoja.
Kommentit (468)
Um...siis hakeutuessaan kolminkertaisesti psykiatrista hoitoa tarvitsevia muihin verrattuna....
ja siitä 2 vuotta eteenpäin niin nelinkertaisesti....
eli joko ei ole hoidettu tai huonosti hoidettu kun tarpeen huomaamisen jälkeen määrä vain kasvaa(?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Um...siis hakeutuessaan kolminkertaisesti psykiatrista hoitoa tarvitsevia muihin verrattuna....
ja siitä 2 vuotta eteenpäin niin nelinkertaisesti....
eli joko ei ole hoidettu tai huonosti hoidettu kun tarpeen huomaamisen jälkeen määrä vain kasvaa(?)
Kyllä tuosta todella voi sen johtopäätöksen tehdä, että transitio on huonoa hoitoa ainakin osalle.
Vierailija kirjoitti:
Onko niin että ovat peittäneet mt-ongelmansa jotta saisivat hormonihoitoa ja sen jälkeen uskaltaneet hakea apua niihin mt-ongelmiin, kun transdiagnoosi jo on?
Sehän on huijaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielenterveysongelmia voi korjata toisella mielenterveysongelmalla. Sukupuolenvaihtaminen (ei siis korjaus) on mielenterveysongelman takia tehtäviä turhia, tarpeettomia leikkauksia jotka pitäisi tehdä omilla kustannuksillaan jos sellaisen itselleen tekee.
Sukupuolikokemuksen sanominen mielenterveysongelmaksi on älytöntä jos tavallinen heterokin syntyisi huomenna vastakkaisen sukupuolen kehossa. Suurella todennäköisyydellä siitä syntyisi mielenterveysongelma.
Ei ole olemassa sellaista tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi, että transsukupuolisuus olisi jotenkin sisäsyntyistä ja vaikkapa aivoissa oleva asia. Transhoitoihin pääsy perustuu ainoastaan keskusteluun ja sen kautta diagnoosin määrittämiseen, ja diagnoosinhan saa myös valehtelemalla. Diagnoosin etsimisessä ei käytetä vaikkapa aivokuvannusta. Jos siis sanoo, että transkokemus olisi jotain muuta kuin mielenterveysongelma, olisi hyvä, että voisi viitata johonkin konkreettiseen.
Eihän se kokemus synny tyhjästä ja kuitenkin vähemmistöstä kyse. Loogisinta olisi joku aivokuvantaminen mutta eikö homoseksuaalisuuskin löydy aivoista ja mikä ero tässä on transsukupuoliseen?
Ei synnykään tyhjästä. Syitä on monia, esim. homoseksuaalisuus, seksuaalisen väkivallan kokeminen, PTSD, fetissi. Minulla on sellainen käsitys, että homoseksuaalisuuttakaan ei mitenkään tyhjentävästi aivokuvantamisella löydy. Se vähä, mitä sukupuolieroista aivoissa tiedän, on se, että niitä on, mutta variaatiota esiintyy erittäin paljon. Jos transsukupuolisuus olisi löydettävissä aivoista, sitä käytettäisiin diagnostiikassa.
Heikolla pohjalla tutkimus silloin onkin. Homoseksuaalisuuskin on kokemus siinä missä transsukupuolisuus mutta erona että toiseen halutaan yleisesti isoja kehollisia muutoksia. Harvemmin jos koskaan mitä ilmeisemmin täysin hetero olisi trans. Jos ei kuvantamisella voida osoittaa läpi elämän jatkuvaa kiinnostusta samaan sukupuoleen, aika heikoilla jäillä ollaan faktatiedon kanssa eikä voida sanoa suuntaan eikä toiseen mitään jos kaikki on ihmisen kertoman varassa.
Eli heterouskin on vain kokemus?Voidaanko läpi elämän jatkuva kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen sitten kuvantamisella osoittaa? ihan eri asia olla aiheesta vastaan jotain mutta tämä aivan älytön Typerehtiminen on vain todella lapsellista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Um...siis hakeutuessaan kolminkertaisesti psykiatrista hoitoa tarvitsevia muihin verrattuna....
ja siitä 2 vuotta eteenpäin niin nelinkertaisesti....
eli joko ei ole hoidettu tai huonosti hoidettu kun tarpeen huomaamisen jälkeen määrä vain kasvaa(?)
Kyllä tuosta todella voi sen johtopäätöksen tehdä, että transitio on huonoa hoitoa ainakin osalle.
Tarkoitan, että sitä hoitoa vaativaa mielenterveyden häikkää ei ole hoidettu kuntoon, oli sitten trans tai mikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin että ovat peittäneet mt-ongelmansa jotta saisivat hormonihoitoa ja sen jälkeen uskaltaneet hakea apua niihin mt-ongelmiin, kun transdiagnoosi jo on?
Sehän on huijaamista.
Tarkoittaisi myös että psykiatreja on helppo huijata.
Todisteiden valossa näin ei ole.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000011235951.html
Kyse lienee tästä. Eli mt-häiriöt linkittyvät toisiinsa.
Diagnoosit ovat vain järjestelmän keinoja hallita potilasmassoja ja kohdentaa hoitoja. Nykyinen tautiluokitus on tiensä päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin onnellisempi naisena. Olisin onnellisempi laihana. Olisin onnellisempi rikkaana. Olisin onnellisempi parisuhteessa.
Näitä mantroja voi hokea itselleen, mutta ei tule koskaan mitään onnellisuuden tilaa, vaan ihmisen elämä on hallitsematonta epävarmuutta ja sen tunteen sietämistä.
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/tiede/art-2000011235951.html
Kyse lienee tästä. Eli mt-häiriöt linkittyvät toisiinsa.
Diagnoosit ovat vain järjestelmän keinoja hallita potilasmassoja ja kohdentaa hoitoja. Nykyinen tautiluokitus on tiensä päässä.
Olipas omituinen johtopäätös tuo viimeinen kappale. Yllätyin! Kun en käsitä mitä kommentin alku- ja loppuosa liittyvät toisiinsa.
Ajattelutapani on ilmeisesti todella paljon erilainen kuin monella täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin onnellisempi naisena. Olisin onnellisempi laihana. Olisin onnellisempi rikkaana. Olisin onnellisempi parisuhteessa.
Näitä mantroja voi hokea itselleen, mutta ei tule koskaan mitään onnellisuuden tilaa, vaan ihmisen elämä on hallitsematonta epävarmuutta ja sen tunteen sietämistä.
Kyllähän monet ihmiset kokevat olevansa onnellisia. Itsekin kuulun heihin. Suomalaiset olivat taas maailman onnellisin kansa ties kuinka monetta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin onnellisempi naisena. Olisin onnellisempi laihana. Olisin onnellisempi rikkaana. Olisin onnellisempi parisuhteessa.
Näitä mantroja voi hokea itselleen, mutta ei tule koskaan mitään onnellisuuden tilaa, vaan ihmisen elämä on hallitsematonta epävarmuutta ja sen tunteen sietämistä.
Kyllähän monet ihmiset kokevat olevansa onnellisia. Itsekin kuulun heihin. Suomalaiset olivat taas maailman onnellisin kansa ties kuinka monetta kertaa.
Olisin onnellisempi kuolleena. Tai, no. Tarkalleen ottaen, kuolleena sillä ei enää ole väliä. Eli ihan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Um...siis hakeutuessaan kolminkertaisesti psykiatrista hoitoa tarvitsevia muihin verrattuna....
ja siitä 2 vuotta eteenpäin niin nelinkertaisesti....
eli joko ei ole hoidettu tai huonosti hoidettu kun tarpeen huomaamisen jälkeen määrä vain kasvaa(?)
On käytännössä mahdotonta plastiikkakirurgialla ja hormonihoidoilla muuttaa uskottavasti miehen vartaloa naisen vartaloksi, tai toisin päin. Sukupuolenkorjausleikkaukselle asetetaan suuria toiveita, että leikkauksien jälkeen "kävisi" vastakkaisesta sukupuolesta. Näin ei tapahdu ja trans-ihminen vajoaa yhä syvemmälle masennukseen. Siksi mielenterveyspalvelujen tarve nousee. Näin oletan. Tutkimus ei tähän vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja.
Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle?
Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.
Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan.
Yhdellekään psykiatriselle häiriölle ei ole löydetty tunnettua etiologiaa, ja tuskin tullaan löytämäänkään. Häiriöt ovat oirekuvauksiltaan päällekkäisiä ja skitsofrenia-diagnoosinkin voi saada lukuisilla eri oireyhdistelmillä, jotka nekin ovat tulkinnanvaraisia. Ei ole yllätys, että myös tilastolliset riskitekijät ovat päällekkäisiä eri häiriöillä, oli kyse sitten geneettistä assosiaatioista tai ympäristötekijöistä. Nehän eivät suoraan kerro etiologiasta, vain tilastollista assosiaatioista ryhmätasolla.
Et näemmä tiedä mitä etiologialla tarkoitetaan lääketieteessä. Sillä tarkoitetaan sairauden syiden tutkimusta. Sitä paitsi sinun kriteereilläsi emme tietäisi myöskään sitä miten diabetes syntyy, sillä emme todella tiedäkään siitä vielä läheskään kaikkea. Ykköstyypin diabeteksesta enemmän, loput diabetekset ovat monenkirjavampi joukko. Siihen verrattuna skitsofrenia on etiologialtaan yksinkertaisempi.
Etiologia tarkoittaa sairauden syntymekanismien ymmärtämistä. Yhdelläkään psykiatrisella häiriöllä ei ole tunnettua etiologiaa. Se ettei diabeteksen etiologiasta tiedetä kaikkea, ei tarkoita, että täysin oirekuvausten tasolla operoivat häiriöt omaisivat mitään sitä muistuttavaa. Esim. ykköstyypin diabetes liittyy haiman beetasolujen tuhoutumiseen, ja ymmärretään mitä siitä seuraa ja millä biomarkkereilla sitä voi mitata.
Myös diabetekseen liittyy tilastollisia riskitekijöitä, jotka voivat liittyä sairauden etiologiaan. Ne eivät kuitenkaan itsessään muodosta sairauden etiologiaa. Jotta ymmärtäisit edes alkeellisella tasolla sairauden etiologiaa, sinun pitäisi osata kuvata se biologisena prosessina. Siitä ollaan hyvin kaukana psykiatristen häiriöiden kohdalla.
Diabeteksen riskitekijä on esimerkiksi ylipaino tai se, että diabetesta esiintyy usein jossain suvuissa enemmän kuin toisissa. Diabeteksen etiologiaa eli syntyprosessia taas voi kuvata esimerkiksi insuliiniresistenssin käsitteellä, joka on yksi diabeteksen taustalla operoivista mekanismeista.
Mitään tällaista mekanismia ei tunneta yhdellekään psykiatriselle häiriölle, vain kasa epäspesifejä tilastollisia riskitekijöitä. Esimerkiksi skitsofrenian ongelma on se, että se sitoo käsitteellisesti yhteen joukon mahdottomia kulttuuriin sopimattomia kokemuksia, joilla tuskin voisikaan normatiivisen perustansa johdosta olla yhteistä biologista pohjaa.
Minun on vaikea keksiä sairautta, jonka etiologiassa ei olisi tilastollisia riskitekijöitä. Mainitset sellaisen itsekin eli ylipainon ja MBO:n yhteyden. Suomessa tehdään maailmanluokan diabetes-tutkimusta (eräs ystäväni yhtenä joukosta) eli Suomessa on ensimmäisenä osoitettu, että ns. kakkostyypin diabetes jakautuu viiteen eri alaryhmään, joista yksi on latentti autoimmuunisairaus (LADA T1D) kuten tyypin 1 diabetes. En lainkaan ymmärrä mitä tarkoitat käsitteella epäspesifi tilastollinen riskitekijä, koska suurin osa tilastollisista riskitekijöistähän lääketieteessä on sellaisia. Kaikki lihavat eivät sairastu diabetekseen eikä kaikilla lihavilla ole rasvamaksaa jne.
Se mitä kirjoitat skitsofreniasta kuulostaa 60-70 -luvun "psykiatrian vallankumoukselta" eli skitsofrenian väitettiin olevan vain epätavallisia kokemuksia ja hoidoksi esitettiin lääkkeetöntä yhteisöhoitoa. Nykyään tiedämme paljon enemmän mm. siitä mitä aivoissa tapahtuu, kun ihminen on psykoottinen ja aika monesta muustakin asiasta. Valitettavasti hoitokeinot ja ennaltaehkäisy eivät ole kehittyneet samaa tahtia kuin tiedon määrä eli skitsofrenia on edelleen vakava sairaus, joka vaatii pitkäaikaista hoitoa ja seurantaa.
Näinhän se on, että suurin osa riskitekijöistä on epäspesifejä. Esimerkiksi lihavuus liittyy monien eri mekanismien kautta lukuisiin eri sairauksiin. Etiologian ymmärtämiseksi ei riitä, että selität ihmisen diabeteksen johtuvan "lihavuudesta" vaan sinun pitää ymmärtää, millä mekanismilla ihmisen glukoosiaineenvaihdunta häiriintyy ja miten lihavuus liittyy tähän mekanismiin. Skitsofrenian määritelmässä ei ole tapahtunut mitään diabetekseen verrattavissa olevaa edistystä viimeisen 100 vuoden aikana. Tiedon määrän lisääntyminen skitsofrenian biologisesta pohjasta on lähinnä illuusio, joka perustuu näihin heterogeenisiin, epäjohdonmukaisiin biologisiin korrelaatteihin ja niiden pohjalle rakentuviin hypoteeseihin tämän hyvin heterogeenisen häiriön biologisesta pohjasta. Tämän takia mitään hoitokeinoja ei myöskään ole kehitetty 60-luvulla löydetyn aivojen toimintaa lamaannuttavien lääkkeiden ohella.
Esimerkiksi neurotieteen professori Daniel R. Weineberger kritisoi neurotietelijöitä psykiatrien ja potilaiden harhaanjohtamisesta alan vertaisarvioidussa lehdesa American Journal of Psychiatry artikkelissa Finding the Elusive Psychiatric “Lesion” With 21st-Century Neuroanatomy: MRI:n laaja käyttö on tuottanut runsaasti rakenteellisia ja toiminnallisia anatomisia löydöksiä potilailla, joilla on erilaisia psykiatrisia häiriöitä---. Viimeaikaiset tekniset raportit kuitenkin osoittavat, että suositusta MRI-tutkimuksesta saatava data — erityisesti rakenteellinen MRI, lepotilan toiminnallinen MRI ja diffuusiotensorikuvaus — on erittäin herkkää tavallisille artefaktoille (esimerkiksi pään liikkeille ja hengityksen vaikutuksille), jotka voivat hallita tuloksia.--- Kirjoittajat varoittavat, että jos tutkimuksesta toiseen hyväksytään kritiikittä löydöksiä, jotka voivat perustua monenlaisiin virhepäätelmiin, vaarana on johtaa sekä ammattilaisia että potilaita harhaan psykiatristen sairauksien taustalla olevista biologisista poikkeavuuksista. "
Samoin Neuron-lehdessä julkaistussa artikkelissa Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better yksi aikamme vaikutuvaltaisimmista neurotietelijöistä Raymond J. Dolan kummppaneineen toteavat tästä "kehityksestä": "Funktionaaliseen neurokuvantamiseen psykiatrian tutkimusvälineenä tehtyjen investointien mittakaava on ollut valtava verrattuna muihin viimeaikaisiin innovaatioihin--- Tästä huolimatta on pysäyttävää todeta, että funktionaalisella neurokuvantamisella ei ole mitään roolia kliinisessä psykiatrisessa päätöksenteossa, eikä se ole onnistunut määrittämään minkään psykiatrisen häiriön tai oireulottuvuuden neurobiologista perustaa. Siksi on edelleen vaikea kumota kritiikkiä, jonka mukaan psykiatrian perustavin piirre on sen tietämättömyys: se ei kykene onnistuneesti määrittelemään tutkimuksensa kohdetta, ja sen yritykset paljastaa häiriöidensä etiologia ovat muodostuneet epäonnistumisten pitkäksi sarjaksi (Scull, 2021)"
Myöskään geenitutkimuksen saralla ei ole tapahtunut mitään edistystä, vaikka väitteet polygeenisistä riskitekijöistä milloin minkin sairauden taustalla ovat suosittuja. Esimerkiksi Psychiatry Research -lehdessä julkaistussa artikkelissa Did the human genome project affect research on Schizophrenia? todetaan, että huolimatta massiivisista investoinneista, yhtäkän kausaalisesti skitsofreniaan liittyvää geeniä tai niiden yhdistlemää ei ole löydetty: "Sen jälkeen kun ensimmäiset tulokset tulivat saataville vuonna 2000, NIMH on käyttänyt lähes 8 miljardia dollaria tämän tavoitteen saavuttamiseen. Yhtäkään geeniä, jonka voitaisiin osoittaa olevan kausaalisessa yhteydessä skitsofreniaan, ei ole löydetty, eikä tutkimus ole tuottanut parannuksia hoitoihin."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköiseltä vaikuttaa, että transsulupuolisuuden taustalla on biologisia, psykologisia ja sosiaalisia syitä.
Tämä oletus koskee myös psykiatrisia häiriöitä yleensä.
Transsukupuolisuuden tausta on todennäköisesti monitekijäinen.
Ihmisen taipumus on hakea monimutkaisille ilmiöille yksinkertaisia syitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielenterveysongelmia voi korjata toisella mielenterveysongelmalla. Sukupuolenvaihtaminen (ei siis korjaus) on mielenterveysongelman takia tehtäviä turhia, tarpeettomia leikkauksia jotka pitäisi tehdä omilla kustannuksillaan jos sellaisen itselleen tekee.
Sukupuolikokemuksen sanominen mielenterveysongelmaksi on älytöntä jos tavallinen heterokin syntyisi huomenna vastakkaisen sukupuolen kehossa. Suurella todennäköisyydellä siitä syntyisi mielenterveysongelma.
Ei ole olemassa sellaista tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi, että transsukupuolisuus olisi jotenkin sisäsyntyistä ja vaikkapa aivoissa oleva asia. Transhoitoihin pääsy perustuu ainoastaan keskusteluun ja sen kautta diagnoosin määrittämiseen, ja diagnoosinhan saa myös valehtelemalla. Diagnoosin etsimisessä ei käytetä vaikkapa aivokuvannusta. Jos siis sanoo, että transkokemus olisi jotain muuta kuin mielenterveysongelma, olisi hyvä, että voisi viitata johonkin konkreettiseen.
Eihän se kokemus synny tyhjästä ja kuitenkin vähemmistöstä kyse. Loogisinta olisi joku aivokuvantaminen mutta eikö homoseksuaalisuuskin löydy aivoista ja mikä ero tässä on transsukupuoliseen?
Ei synnykään tyhjästä. Syitä on monia, esim. homoseksuaalisuus, seksuaalisen väkivallan kokeminen, PTSD, fetissi. Minulla on sellainen käsitys, että homoseksuaalisuuttakaan ei mitenkään tyhjentävästi aivokuvantamisella löydy. Se vähä, mitä sukupuolieroista aivoissa tiedän, on se, että niitä on, mutta variaatiota esiintyy erittäin paljon. Jos transsukupuolisuus olisi löydettävissä aivoista, sitä käytettäisiin diagnostiikassa.
Heikolla pohjalla tutkimus silloin onkin. Homoseksuaalisuuskin on kokemus siinä missä transsukupuolisuus mutta erona että toiseen halutaan yleisesti isoja kehollisia muutoksia. Harvemmin jos koskaan mitä ilmeisemmin täysin hetero olisi trans. Jos ei kuvantamisella voida osoittaa läpi elämän jatkuvaa kiinnostusta samaan sukupuoleen, aika heikoilla jäillä ollaan faktatiedon kanssa eikä voida sanoa suuntaan eikä toiseen mitään jos kaikki on ihmisen kertoman varassa.
Eli heterouskin on vain kokemus?Voidaanko läpi elämän jatkuva kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen sitten kuvantamisella osoittaa? ihan eri asia olla aiheesta vastaan jotain mutta tämä aivan älytön Typerehtiminen on vain todella lapsellista...
Homous ja heterous ovat seksuaalisia suuntauksia, eivät kokonaisia sukupuoli-identiteettejä. Ihmisillä on puurot ja vellit sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielenterveysongelmia voi korjata toisella mielenterveysongelmalla. Sukupuolenvaihtaminen (ei siis korjaus) on mielenterveysongelman takia tehtäviä turhia, tarpeettomia leikkauksia jotka pitäisi tehdä omilla kustannuksillaan jos sellaisen itselleen tekee.
Sukupuolikokemuksen sanominen mielenterveysongelmaksi on älytöntä jos tavallinen heterokin syntyisi huomenna vastakkaisen sukupuolen kehossa. Suurella todennäköisyydellä siitä syntyisi mielenterveysongelma.
Ei ole olemassa sellaista tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi, että transsukupuolisuus olisi jotenkin sisäsyntyistä ja vaikkapa aivoissa oleva asia. Transhoitoihin pääsy perustuu ainoastaan keskusteluun ja sen kautta diagnoosin määrittämiseen, ja diagnoosinhan saa myös valehtelemalla. Diagnoosin etsimisessä ei käytetä vaikkapa aivokuvannusta. Jos siis sanoo, että transkokemus olisi jotain muuta kuin mielenterveysongelma, olisi hyvä, että voisi viitata johonkin konkreettiseen.
Eihän se kokemus synny tyhjästä ja kuitenkin vähemmistöstä kyse. Loogisinta olisi joku aivokuvantaminen mutta eikö homoseksuaalisuuskin löydy aivoista ja mikä ero tässä on transsukupuoliseen?
Ei synnykään tyhjästä. Syitä on monia, esim. homoseksuaalisuus, seksuaalisen väkivallan kokeminen, PTSD, fetissi. Minulla on sellainen käsitys, että homoseksuaalisuuttakaan ei mitenkään tyhjentävästi aivokuvantamisella löydy. Se vähä, mitä sukupuolieroista aivoissa tiedän, on se, että niitä on, mutta variaatiota esiintyy erittäin paljon. Jos transsukupuolisuus olisi löydettävissä aivoista, sitä käytettäisiin diagnostiikassa.
Heikolla pohjalla tutkimus silloin onkin. Homoseksuaalisuuskin on kokemus siinä missä transsukupuolisuus mutta erona että toiseen halutaan yleisesti isoja kehollisia muutoksia. Harvemmin jos koskaan mitä ilmeisemmin täysin hetero olisi trans. Jos ei kuvantamisella voida osoittaa läpi elämän jatkuvaa kiinnostusta samaan sukupuoleen, aika heikoilla jäillä ollaan faktatiedon kanssa eikä voida sanoa suuntaan eikä toiseen mitään jos kaikki on ihmisen kertoman varassa.
Eli heterouskin on vain kokemus?Voidaanko läpi elämän jatkuva kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen sitten kuvantamisella osoittaa? ihan eri asia olla aiheesta vastaan jotain mutta tämä aivan älytön Typerehtiminen on vain todella lapsellista...
Puhutaan sukuvietistä jolla on biologinen pohja, lisääntymisfunktio. Tälle pohjalle heterouden etusijaisuus ja normatiivisuus pohjautuu: biologiaan. On paljon puhuvaa että tälle ei enää anneta mitään erityisarvoa uusien päsmäreiden säännöstössä. Tähän liittyy myös valhe että heterous opetellaan/opetetaan alusta alkaen muita mahdollisuuksia syrjien. Tälle ajattelulle koko sateenkaari- ja queermaailma pohjaa.
Biologian kumoamiselle tai selittämiselle sen (valta- ja muokkaus)tarpeita ajamaan.
Voihan olla, että vasta fyysisten hoitojen jälkeen moni havahtuu siihen, mitä on mennyt tekemään ja miten lopullista se on. Ja kun ei oikeasti muutu toiseksi sukupuoleksi. Vaan on tullut mutiloineeksi sitä pientä tyttöä/poikaa, jolla oli syviä ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On esitetty, että ns. yleinen psykiatrinen sairaustekijä selittäisi monentyyppisen oireilun taustaa ja sitä miksi samoille henkilöille kasautuu useita diagnooseja.
Voisiko olla, että transsukupuolisilla kuten muillakin psyykkisesti oireileville on tämä sama alttiustekijä, joka altistaa monenlaiselle oireilulle?
Diagnoosithan ovat sopimuksenvaraisia asioita. Samoin yhteiskunnan palveluvalikoima.
Transsukupuolisuus on sen verran harvinaista, että sille on oma etiologiansa kuten muillekin spesifeille diagnooseille kuten psykoosisairauksille. Eli lähes kuka tahansa voi ahdistua ja osan resilienssi on hyvin heikko, mutta vain hyvin harva kokee olevansa transsukupuolinen tai sairastuu skitsofreniaan.
Yhdellekään psykiatriselle häiriölle ei ole löydetty tunnettua etiologiaa, ja tuskin tullaan löytämäänkään. Häiriöt ovat oirekuvauksiltaan päällekkäisiä ja skitsofrenia-diagnoosinkin voi saada lukuisilla eri oireyhdistelmillä, jotka nekin ovat tulkinnanvaraisia. Ei ole yllätys, että myös tilastolliset riskitekijät ovat päällekkäisiä eri häiriöillä, oli kyse sitten geneettistä assosiaatioista tai ympäristötekijöistä. Nehän eivät suoraan kerro etiologiasta, vain tilastollista assosiaatioista ryhmätasolla.
Et näemmä tiedä mitä etiologialla tarkoitetaan lääketieteessä. Sillä tarkoitetaan sairauden syiden tutkimusta. Sitä paitsi sinun kriteereilläsi emme tietäisi myöskään sitä miten diabetes syntyy, sillä emme todella tiedäkään siitä vielä läheskään kaikkea. Ykköstyypin diabeteksesta enemmän, loput diabetekset ovat monenkirjavampi joukko. Siihen verrattuna skitsofrenia on etiologialtaan yksinkertaisempi.
Etiologia tarkoittaa sairauden syntymekanismien ymmärtämistä. Yhdelläkään psykiatrisella häiriöllä ei ole tunnettua etiologiaa. Se ettei diabeteksen etiologiasta tiedetä kaikkea, ei tarkoita, että täysin oirekuvausten tasolla operoivat häiriöt omaisivat mitään sitä muistuttavaa. Esim. ykköstyypin diabetes liittyy haiman beetasolujen tuhoutumiseen, ja ymmärretään mitä siitä seuraa ja millä biomarkkereilla sitä voi mitata.
Myös diabetekseen liittyy tilastollisia riskitekijöitä, jotka voivat liittyä sairauden etiologiaan. Ne eivät kuitenkaan itsessään muodosta sairauden etiologiaa. Jotta ymmärtäisit edes alkeellisella tasolla sairauden etiologiaa, sinun pitäisi osata kuvata se biologisena prosessina. Siitä ollaan hyvin kaukana psykiatristen häiriöiden kohdalla.
Diabeteksen riskitekijä on esimerkiksi ylipaino tai se, että diabetesta esiintyy usein jossain suvuissa enemmän kuin toisissa. Diabeteksen etiologiaa eli syntyprosessia taas voi kuvata esimerkiksi insuliiniresistenssin käsitteellä, joka on yksi diabeteksen taustalla operoivista mekanismeista.
Mitään tällaista mekanismia ei tunneta yhdellekään psykiatriselle häiriölle, vain kasa epäspesifejä tilastollisia riskitekijöitä. Esimerkiksi skitsofrenian ongelma on se, että se sitoo käsitteellisesti yhteen joukon mahdottomia kulttuuriin sopimattomia kokemuksia, joilla tuskin voisikaan normatiivisen perustansa johdosta olla yhteistä biologista pohjaa.
Minun on vaikea keksiä sairautta, jonka etiologiassa ei olisi tilastollisia riskitekijöitä. Mainitset sellaisen itsekin eli ylipainon ja MBO:n yhteyden. Suomessa tehdään maailmanluokan diabetes-tutkimusta (eräs ystäväni yhtenä joukosta) eli Suomessa on ensimmäisenä osoitettu, että ns. kakkostyypin diabetes jakautuu viiteen eri alaryhmään, joista yksi on latentti autoimmuunisairaus (LADA T1D) kuten tyypin 1 diabetes. En lainkaan ymmärrä mitä tarkoitat käsitteella epäspesifi tilastollinen riskitekijä, koska suurin osa tilastollisista riskitekijöistähän lääketieteessä on sellaisia. Kaikki lihavat eivät sairastu diabetekseen eikä kaikilla lihavilla ole rasvamaksaa jne.
Se mitä kirjoitat skitsofreniasta kuulostaa 60-70 -luvun "psykiatrian vallankumoukselta" eli skitsofrenian väitettiin olevan vain epätavallisia kokemuksia ja hoidoksi esitettiin lääkkeetöntä yhteisöhoitoa. Nykyään tiedämme paljon enemmän mm. siitä mitä aivoissa tapahtuu, kun ihminen on psykoottinen ja aika monesta muustakin asiasta. Valitettavasti hoitokeinot ja ennaltaehkäisy eivät ole kehittyneet samaa tahtia kuin tiedon määrä eli skitsofrenia on edelleen vakava sairaus, joka vaatii pitkäaikaista hoitoa ja seurantaa.
Näinhän se on, että suurin osa riskitekijöistä on epäspesifejä. Esimerkiksi lihavuus liittyy monien eri mekanismien kautta lukuisiin eri sairauksiin. Etiologian ymmärtämiseksi ei riitä, että selität ihmisen diabeteksen johtuvan "lihavuudesta" vaan sinun pitää ymmärtää, millä mekanismilla ihmisen glukoosiaineenvaihdunta häiriintyy ja miten lihavuus liittyy tähän mekanismiin. Skitsofrenian määritelmässä ei ole tapahtunut mitään diabetekseen verrattavissa olevaa edistystä viimeisen 100 vuoden aikana. Tiedon määrän lisääntyminen skitsofrenian biologisesta pohjasta on lähinnä illuusio, joka perustuu näihin heterogeenisiin, epäjohdonmukaisiin biologisiin korrelaatteihin ja niiden pohjalle rakentuviin hypoteeseihin tämän hyvin heterogeenisen häiriön biologisesta pohjasta. Tämän takia mitään hoitokeinoja ei myöskään ole kehitetty 60-luvulla löydetyn aivojen toimintaa lamaannuttavien lääkkeiden ohella.
Esimerkiksi neurotieteen professori Daniel R. Weineberger kritisoi neurotietelijöitä psykiatrien ja potilaiden harhaanjohtamisesta alan vertaisarvioidussa lehdesa American Journal of Psychiatry artikkelissa Finding the Elusive Psychiatric “Lesion” With 21st-Century Neuroanatomy: MRI:n laaja käyttö on tuottanut runsaasti rakenteellisia ja toiminnallisia anatomisia löydöksiä potilailla, joilla on erilaisia psykiatrisia häiriöitä---. Viimeaikaiset tekniset raportit kuitenkin osoittavat, että suositusta MRI-tutkimuksesta saatava data — erityisesti rakenteellinen MRI, lepotilan toiminnallinen MRI ja diffuusiotensorikuvaus — on erittäin herkkää tavallisille artefaktoille (esimerkiksi pään liikkeille ja hengityksen vaikutuksille), jotka voivat hallita tuloksia.--- Kirjoittajat varoittavat, että jos tutkimuksesta toiseen hyväksytään kritiikittä löydöksiä, jotka voivat perustua monenlaisiin virhepäätelmiin, vaarana on johtaa sekä ammattilaisia että potilaita harhaan psykiatristen sairauksien taustalla olevista biologisista poikkeavuuksista. "
Samoin Neuron-lehdessä julkaistussa artikkelissa Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better yksi aikamme vaikutuvaltaisimmista neurotietelijöistä Raymond J. Dolan kummppaneineen toteavat tästä "kehityksestä": "Funktionaaliseen neurokuvantamiseen psykiatrian tutkimusvälineenä tehtyjen investointien mittakaava on ollut valtava verrattuna muihin viimeaikaisiin innovaatioihin--- Tästä huolimatta on pysäyttävää todeta, että funktionaalisella neurokuvantamisella ei ole mitään roolia kliinisessä psykiatrisessa päätöksenteossa, eikä se ole onnistunut määrittämään minkään psykiatrisen häiriön tai oireulottuvuuden neurobiologista perustaa. Siksi on edelleen vaikea kumota kritiikkiä, jonka mukaan psykiatrian perustavin piirre on sen tietämättömyys: se ei kykene onnistuneesti määrittelemään tutkimuksensa kohdetta, ja sen yritykset paljastaa häiriöidensä etiologia ovat muodostuneet epäonnistumisten pitkäksi sarjaksi (Scull, 2021)"
Myöskään geenitutkimuksen saralla ei ole tapahtunut mitään edistystä, vaikka väitteet polygeenisistä riskitekijöistä milloin minkin sairauden taustalla ovat suosittuja. Esimerkiksi Psychiatry Research -lehdessä julkaistussa artikkelissa Did the human genome project affect research on Schizophrenia? todetaan, että huolimatta massiivisista investoinneista, yhtäkän kausaalisesti skitsofreniaan liittyvää geeniä tai niiden yhdistlemää ei ole löydetty: "Sen jälkeen kun ensimmäiset tulokset tulivat saataville vuonna 2000, NIMH on käyttänyt lähes 8 miljardia dollaria tämän tavoitteen saavuttamiseen. Yhtäkään geeniä, jonka voitaisiin osoittaa olevan kausaalisessa yhteydessä skitsofreniaan, ei ole löydetty, eikä tutkimus ole tuottanut parannuksia hoitoihin."
Samalla vaivalla voit todeta lääketieteen kokonaisuudessaan humpuukiksi :) Polygeenisuus on hyvin tavallinen löydös sairauksien taustalla toisin kuin se, että yksi geeni aiheuttaisi ja selittäisi sairauden - miten ihmeessä ajattelet, että skitsogrenian geneettisen taustojen tunteminen olisi epäonnistuminen? Et myöskään tunnu ymmärtävän, että perustutkimuksen tarkoitus missään muussakaan sairaudessa ei ole tuottaa kliinistä käytettävyyttä, vaan yksinkertaisesti ymmärtää sairauden syntymisen mekanismeja eli tuottaa tietoa etiologiasta. Kuten jo sanoin, et ymmärrä mitä etiologialla tarkoitetaan lääketieteen kontekstissa. Toki ymmärrän sen, koska et ole lääketieteen tutkija, kenties et tutkija lainkaan. Nämä mainitsemasi kaverit eivät todellakaan kritisoi tutkimusalaa, vaan metodologiaa eli kyseessä on normaali tieteen sisäinen keskustelu siitä miten tuloksia tulkitaan. Kumpikaan heistä ei ole kieltänyt neurobiologisten menetelmien merkitystä ja omituista se olisikin, kun he sitä työkseen tekevät.
Onko tämä sinun ajatussikermäsi jokin tietty koulukunta, joka on kehittynyt netissä? Tällaisiahan on aika paljon lääketieteessä koskien eri asioita. Otetaan jokin tutkimustulos, jota sitten luetaan ymmärtämättä mihin se liittyy ja mitä siinä oikeasti lukee, minkä jälkeen tehdään jokin hyvin suuri ja mullistava havainto siitä miten kaikki on pielessä. Tässä tapauksessa psykiatriassa ja skitsofrenian hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä tuosta tutkimuksesta voi päätellä oikein mitään transhoidoista. Verrokkiryhmä ei ollut hoitoa saamattomat transsukupuoliset, vaan cis-sukupuoliset joilla ei ollut mielenterveysongelmia. Tutkimus ei myöskään tutkinut mitään muuta kuin hoitokäyntien määrää mielenterveyspalveluissa - ei siis käyntien syitä.
Miten toteuttaisit laajan tutkimuksen, jossa vertailtaisiin hoitoa saaneiden ja hoitoa saamattomien transsukupuolisten tilannetta. Miten nämä hoitoa vaille jääneet transsukupuoliset identifioitaisiin tutkimusta varten?
Terveitä tulisi verrata niihin transihmisiin joilla ei ole psyk taustaa muualta kuin traspolilta tai ei ole erikoissairaanhoidon lähetteitä
Mahdotonta. Jokaisella transihmisellä on vähintään diagnosoitu vakava masennus, ymmärrettävistä syistä. Ei sinne transpolille hakeuduta tai ohjata, jos elämä ei ole todella solmussa.
Alue: Aihe vapaa
Huvikseni selvitin tämän todenperäisyyttä. Autismikirjon häiriöt ovat transsukupuolisilla 3-6 kertaa yleisempiä kuin muulla väestöllä. Lähde: Strang et al. (2018). Increased Gender Variance in Autism Spectrum Disorders and Attention Deficit Hyperactivity Disorder. Journal of Autism and Developmental Disorders.