Lue keskustelun säännöt.
Miten kauan jaksaisitte kuunnella huorittelua omalta tyttäreltä?
11.04.2026 |
13-v tyttö. Kaikki aika Tiktokissa ja ties missä. Minä olen ”se h**ra”.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden kerran.
Kertoisin nuorelle, että seuraavasta kerrasta teen lastensuojeluilmoituksen koko perheestä ja hän siirtyy turvaan pois kotoa johonkin laitokseen, koska äitinä olen sitä mieltä, että kaltaiseni ihmisen kanssa ei ole hyvä elää saman katon alla. Tuttu ympäristö, tutut kaverit vai hatkanuorena jonkun Metmehin myytävänä, valinta on hänen ikiomansa.
Eli kiristät lastasi?
Uhkaiset omasta kodista pois potkimisella.
En todellakaan suosittele.
Hitto on väärät kasvatusmetodit teillä.
Olen samaa mieltä. Kiristäminen erityisesti lapsen perusturvallisuuden pois viemisellä on vahingoittavaa kasvatusta.
Eikä muutenkaan saa koskaan uhkailla sellaisella mitä ei ole valmis toteuttamaan.
Lapsikin osaa sitten jättää ne omaan arvoonsa jatkossa jossei voi luottaa vanhemman sanaan.
Kyllä minä olen ihan valmis toteuttamaan uhkaukseni, miksi en olisi? Jos lapsi nimittelee toisen kerran, teen lasun ja pyydän ottamaan lapsen huostaan. Kerron, että hänellä on vaikeaa kanssani jne. ja lapsi viedään aika ripeästi turvaan, koska vaikka olen tavallinen työssäkäyvä vanhempi, niin minulla on kommunikointiongelmia lapseni kanssa. Jotta lapsi ei ajautuisi enemmän väärille poluille, pyydän, että lapsi saa paremmat kasvuolosuhteet.
Sossu vie yllättävän ripeästi nuoren, jolla on vaarana joutua ongelmiin ja vanhempi kasvuympäristön muutosta toivoo.
Jos olen lapselleni hu--a, niin hänen paikkansa ei ole kaltaiseni kanssa. Äitinä haluan lapselleni parasta ja jos minä en sitä ole ja hän sen ääneen sanoo, niin on aika erota.
Narsisti ja psykopaatti sä olet. Sulla ei todellakaan pitäisi olla lasta.
Voin kertoa lapselleni, että myös narsistiksi ja psykopaatiksi haukkuminen rinnastetaan huoritteluun, joten niiden käyttäminen nimittelyssäni vie samaan lopputulokseen eli muuttoon pois kotoa. Jos minulla ei todellakaan pitäisi olla lasta, niin eikö silloin ole kaikille parasta, että hän pääsee laitokseen turvaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä jos silittelee päästä ja painaa villaisella, niin meno sen kuin pahenee.
Kohta se huòrittelee ohikulkijoitakin, jos se kotonakin on ihan jees.
Ap, lapset kehittyy ja kasvaa aikuisiksi odota vaan. Jossain kohin se on itku kurkussa pyytelemässä anteeksi sitä mitä se on sanonut ja tehnyt nuorena. Tuossa iässä ihminen ei ymmärrä sitä, että jossain kohin sitä äitiä ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini- ikä. Ei voi odottaa lapselta aikuismaista käytöstä. Jos otat itseesi, oletko vanhempi vai kuvitteletko, että lapsesi on aikuinen ystäväsi?
Mitä hittoa sönkötät? Joku kunnioitus sitä pitää teinilläkin olla. En voi edes kuvitella, että omat lapseni ikinä sanoisivat noin. Ap voi katsoa myös peiliin, miten on itse mahdollistanut tuommoiset käytöstavat.
Sairasta odottaa, että lapsi kykenisi itsereflektioon. Jokin ymmärrys vanhemmallakin pitää olla, eikä odottaa, että lapsi ymmärtää asiat kuin aikuinen. Nuoret puhuvat toisilleen kun noin, tajuamatta ja ajattelematta mitä se oikeasti merkitsee, se on vain "cool " sanoa noin. Asiasta pitää lapsen kanssa keskustella, mutta Herran jestas, jos aletaan uhkailemaan lastensuojelulla tms. Mitä teette kehittyville ihmiselle, annatte hylkäämis kokemuksen, hänen ymmärtämättömyytensä takia, koska minä, minä, minä. Jos joskus ottaisitte päänne pois omasta perseestänne ja ymmärtäisitte kasvavaa ihmistä. Te luotte lapsellenne pelon ilmapiirin. "Jos teen virheitä, vanhempani hylkäävät. " Ei ihme, että mt-ongelmat ovat nuorilla niin yleisiä, koska vanhemmat olettavat lapsensa olevan samalla tasolla itsenne kanssa. Voi lapsi parat!
Teini on täysin kykenevä hillitsemään kielenkäyttöään, eikä ole mikään uhmaikäinen lapsi. Pohja käytöstavoillle ja muiden kunnioitukselle luodaan nimenomaan sillä kasvatuksella ihan vauvasta asti. Toivoisin, ettet myöskään vertaa minua kehenkään uhkauksia käyttävään toiseen kommentoijaan.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini sai kerran jäätävät pitkät raivarit ja uhkasi heittää minut pihalle teininä. Syynä pieni virhe. En haukkunut tai muuta, toimin vain vähän riskialttiisti. Hän olisi voinut keskustella kanssani rauhallisesti ja sanoa sanottavansa ilman pois heittämisellä uhkailua. Seuraavana päivä harkitsin vakavasti auton alle menemistä, koin niin pahasti perusturvallisuuteni murenevan. Isäni ymmärys pelasti minut, vaikka en sitä ikinä kertonutkaan. Tästä on aikaa jo yli kaksikymmentä vuotta ja en ole sittemmin moisia pohtinut.
Mutta herättäisin pohtimaan kasvatusta. Olen edelleen ahdistuneisuushäiriöinen, en yksittäisen tapahtuman vuoksi, vaan sen yleisasenteen, että jokaikisestä pienestäkin virheestä saattoi seurata megaluokan reaktiot.
Miksi äitisi ei saanut reagoida omalla tavallaan? Jotenkin outoa, että vanhemmilta odotetaan täydellistä tunteettomuutta, pelkkä asiallinen käytös ilman mitään tunnereaktiota on ainoa vaihtoehto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini- ikä. Ei voi odottaa lapselta aikuismaista käytöstä. Jos otat itseesi, oletko vanhempi vai kuvitteletko, että lapsesi on aikuinen ystäväsi?
Mitä hittoa sönkötät? Joku kunnioitus sitä pitää teinilläkin olla. En voi edes kuvitella, että omat lapseni ikinä sanoisivat noin. Ap voi katsoa myös peiliin, miten on itse mahdollistanut tuommoiset käytöstavat.
Sairasta odottaa, että lapsi kykenisi itsereflektioon. Jokin ymmärrys vanhemmallakin pitää olla, eikä odottaa, että lapsi ymmärtää asiat kuin aikuinen. Nuoret puhuvat toisilleen kun noin, tajuamatta ja ajattelematta mitä se oikeasti merkitsee, se on vain "cool " sanoa noin. Asiasta pitää lapsen kanssa keskustella, mutta Herran jestas, jos aletaan uhkailemaan lastensuojelulla tms. Mitä teette kehittyville ihmiselle, annatte hylkäämis kokemuksen, hänen ymmärtämättömyytensä takia, koska minä, minä, minä. Jos joskus ottaisitte päänne pois omasta perseestänne ja ymmärtäisitte kasvavaa ihmistä. Te luotte lapsellenne pelon ilmapiirin. "Jos teen virheitä, vanhempani hylkäävät. " Ei ihme, että mt-ongelmat ovat nuorilla niin yleisiä, koska vanhemmat olettavat lapsensa olevan samalla tasolla itsenne kanssa. Voi lapsi parat!
Ei vaan jos tietoisesti ja tahallasi nimittelet äitiäsi maksulliseksi naiseksi, niin saat luvan muuttaa turvallisempaan paikkaan. Kyse ei ole hylkäämisestä, kyse on lapsen elämän pelastamisesta.
Nuoret eivät ole tyhmiä, joten ei heitä pidä sellaisina käsitellä. Nimittely on tahallista, siihen ei liity mitään virheen tekemistä, on tarkoituskin loukata. Aikuise tehtävänä on aiheuttaa pettymyksiä ja loukkaantumisen sijaan pitää kertoa, mitä seuraavasta kerrasta seuraa. Koti ei ole kuten koulu, jossa teoista ei seuraa mitään, joten nuoren on turha selittää, että ei tarkoita mitään. Kyllä hän tarkoittaa ja jos se ei lopu yhteen kertaan, se katkaistaan toisesta kerrasta kokonaan. Nuorella on vastuu teoistaan, nimittelyä ei voi laittaa uhrin syyksi! Kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista siksi, että on jonkun äiti tai isä.
Tuolla ajatusmaailmalla olisi sitten turha odottaa lämpimiä välejä kun lapsi on aikuinen. Tuollainen sairas narsismi kyllä syöpyy mieleen loppuiäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini sai kerran jäätävät pitkät raivarit ja uhkasi heittää minut pihalle teininä. Syynä pieni virhe. En haukkunut tai muuta, toimin vain vähän riskialttiisti. Hän olisi voinut keskustella kanssani rauhallisesti ja sanoa sanottavansa ilman pois heittämisellä uhkailua. Seuraavana päivä harkitsin vakavasti auton alle menemistä, koin niin pahasti perusturvallisuuteni murenevan. Isäni ymmärys pelasti minut, vaikka en sitä ikinä kertonutkaan. Tästä on aikaa jo yli kaksikymmentä vuotta ja en ole sittemmin moisia pohtinut.
Mutta herättäisin pohtimaan kasvatusta. Olen edelleen ahdistuneisuushäiriöinen, en yksittäisen tapahtuman vuoksi, vaan sen yleisasenteen, että jokaikisestä pienestäkin virheestä saattoi seurata megaluokan reaktiot.
Jaa olitko yksinhuoltajaäidin kanssa ja isäsi asui muualla?
No joo, en hirveesti antaisi painoarvoa noille nimittelyille. Toki ilmaisisin etten hyväksy, mutta itse selvisin teinin kanssa aikoinaan pitkälti huumorin avulla. Ei se teini mitään sillä huorittelulla tarkoita. Uhkailla en kuitenkaan suosittele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini sai kerran jäätävät pitkät raivarit ja uhkasi heittää minut pihalle teininä. Syynä pieni virhe. En haukkunut tai muuta, toimin vain vähän riskialttiisti. Hän olisi voinut keskustella kanssani rauhallisesti ja sanoa sanottavansa ilman pois heittämisellä uhkailua. Seuraavana päivä harkitsin vakavasti auton alle menemistä, koin niin pahasti perusturvallisuuteni murenevan. Isäni ymmärys pelasti minut, vaikka en sitä ikinä kertonutkaan. Tästä on aikaa jo yli kaksikymmentä vuotta ja en ole sittemmin moisia pohtinut.
Mutta herättäisin pohtimaan kasvatusta. Olen edelleen ahdistuneisuushäiriöinen, en yksittäisen tapahtuman vuoksi, vaan sen yleisasenteen, että jokaikisestä pienestäkin virheestä saattoi seurata megaluokan reaktiot.
Miksi äitisi ei saanut reagoida omalla tavallaan? Jotenkin outoa, että vanhemmilta odotetaan täydellistä tunteettomuutta, pelkkä asiallinen käytös ilman mitään tunnereaktiota on ainoa vaihtoehto?
Kysytkö ihan tosissasi? Äitini tuhosi perusturvallisuuden tunteeni ihan täysin. Olisiko sinulle ok, että kotonasi joku seuraisi kaikkea mitä teet ja pienestä virheestä sinut uhattaisiin lähettää Siperiaan? Lapselle se vastaa tuota.
Tulisi pitkä keskustelu syistä, miksi sanoi noin. Jos hän olisi hiljaa, saisi kuunnella minun analyysiäni aiheesta.
lempeä mutta tiukka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kertaakaan. Turpaan tuollaiselle, yhtään en tuollaista käytöstä katso. Se joka sanoo on itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini sai kerran jäätävät pitkät raivarit ja uhkasi heittää minut pihalle teininä. Syynä pieni virhe. En haukkunut tai muuta, toimin vain vähän riskialttiisti. Hän olisi voinut keskustella kanssani rauhallisesti ja sanoa sanottavansa ilman pois heittämisellä uhkailua. Seuraavana päivä harkitsin vakavasti auton alle menemistä, koin niin pahasti perusturvallisuuteni murenevan. Isäni ymmärys pelasti minut, vaikka en sitä ikinä kertonutkaan. Tästä on aikaa jo yli kaksikymmentä vuotta ja en ole sittemmin moisia pohtinut.
Mutta herättäisin pohtimaan kasvatusta. Olen edelleen ahdistuneisuushäiriöinen, en yksittäisen tapahtuman vuoksi, vaan sen yleisasenteen, että jokaikisestä pienestäkin virheestä saattoi seurata megaluokan reaktiot.
Jaa olitko yksinhuoltajaäidin kanssa ja isäsi asui muualla?
Vanhempani asuivat ihan yhdessä kyllä. Isä oli vähän tossun alla, äiti epävakaa ilman tukea. Sisareni on jo kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini sai kerran jäätävät pitkät raivarit ja uhkasi heittää minut pihalle teininä. Syynä pieni virhe. En haukkunut tai muuta, toimin vain vähän riskialttiisti. Hän olisi voinut keskustella kanssani rauhallisesti ja sanoa sanottavansa ilman pois heittämisellä uhkailua. Seuraavana päivä harkitsin vakavasti auton alle menemistä, koin niin pahasti perusturvallisuuteni murenevan. Isäni ymmärys pelasti minut, vaikka en sitä ikinä kertonutkaan. Tästä on aikaa jo yli kaksikymmentä vuotta ja en ole sittemmin moisia pohtinut.
Mutta herättäisin pohtimaan kasvatusta. Olen edelleen ahdistuneisuushäiriöinen, en yksittäisen tapahtuman vuoksi, vaan sen yleisasenteen, että jokaikisestä pienestäkin virheestä saattoi seurata megaluokan reaktiot.
Miksi äitisi ei saanut reagoida omalla tavallaan? Jotenkin outoa, että vanhemmilta odotetaan täydellistä tunteettomuutta, pelkkä asiallinen käytös ilman mitään tunnereaktiota on ainoa vaihtoehto?
Kai jotain löytyy täydellisen tunteettomuuden ja pihalle heittämisellä uhkailun välillä?
Tuossa oli ihan selkeä kysymys! Mun vastaus: nanosekunti
Vierailija kirjoitti:
En kertaakaan. Turpaan tuollaiselle, yhtään en tuollaista käytöstä katso. Se joka sanoo on itse.
Mä vetäisin sua turpaan sukupuolestasi riippumatta. Kuten ennenkin lapsiin kajoajia.
Vierailija kirjoitti:
En kertaakaan. Turpaan tuollaiselle, yhtään en tuollaista käytöstä katso. Se joka sanoo on itse.
Löysit lastasi turpaan? Ja miksi tyttäresi olisi hu*ra?
Katso peiliin, mikä meni vikaan?
Oma äitini sai kerran jäätävät pitkät raivarit ja uhkasi heittää minut pihalle teininä. Syynä pieni virhe. En haukkunut tai muuta, toimin vain vähän riskialttiisti. Hän olisi voinut keskustella kanssani rauhallisesti ja sanoa sanottavansa ilman pois heittämisellä uhkailua. Seuraavana päivä harkitsin vakavasti auton alle menemistä, koin niin pahasti perusturvallisuuteni murenevan. Isäni ymmärys pelasti minut, vaikka en sitä ikinä kertonutkaan. Tästä on aikaa jo yli kaksikymmentä vuotta ja en ole sittemmin moisia pohtinut.
Mutta herättäisin pohtimaan kasvatusta. Olen edelleen ahdistuneisuushäiriöinen, en yksittäisen tapahtuman vuoksi, vaan sen yleisasenteen, että jokaikisestä pienestäkin virheestä saattoi seurata megaluokan reaktiot.