Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle
Tutkijat lataavat kasan syitä sille, miksi pikkulapsia ei kannata jakaa tasojoukkueisiin – silti KuPS teki niin
Asiantuntijat varoittavat, että pienten lasten jaottelusta tasojoukkueisiin on monia riskejä.
Lasten varhainen jaottelu voi johtaa kierteeseen, jossa varhain kehittyville kasaantuu etuja, joista myöhemmin kehittyvät jäävät paitsi.
Liian varhainen jaottelu voi viedä lapselta harrastamisen ilon ja johtaa koko harrastuksen loppumiseen.
Tää on niin totta. Poikani pelasi jalkapalloa joukkueessa, joka jaettiin muutama kuukausi aloittamisen jälkeen. Vain muutamat harkat sen jälkeen ja poika halusi lopettaa. Muutenkin touhu tuntui pelkältä rahastukselta. Yhdet kisat käytiin ja sieläkään ei peliaikaa juuri herunut. Ei tullut hauskaa yhdessä tekemisen meininkiä ja onnistumisen iloja.
Mulle tuli mitta täyteen kun ostimme pojalle uuden jalkapallon harjoituksiin, niin se oli kummasti vaihtunut harkoissa iänvanhaan rämään. Pojan pallo oli merkattu isoin kirjaimin tussilla, joka ei todellakaan lähde pois kuin spriillä hankaamalla.
Kommentit (235)
Vierailija kirjoitti:
Boikotti, boikotti, boikotti. Sitä saa mitä tilaa. Jos pistätte lapsenne mukaan joukkueurheiluun, niin olette mukana "sponsoroimassa" tuota toksista puuhastelua. Näissä urheilulajeissa on kyse vain rahasta ja kilpailemisesta. Ei mistään liikunnan ilosta tai reilun pelin hengestä, vaikka noita sanoja käytetään aina mainospuheissa.
Meidän perheessä on alaikäisiltä (alle 18v) kielletty kaikki joukkuelajit. Kielto on ehdoton eikä siitä neuvotella. Ei edes lastensuojeluviranomaisten kanssa. Jos nuori haluaa välttämättä aloittaa tuollaisen lajin, hän joutuu menemään töihin (kesätyö, viikonlopputyö) ja ansaitsemaan itse rahansa joilla hän maksaa kaikki kulut. Siis kaikki. Vanhemmat eivät auta edes siinä tilanteessa, että teiniltä loppuu rahat kesken kauden ja hän joutuu lopettamaan treenit.
Vanhempien rahoilla ostetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle vain perusvarusteet. Verkkarit, lenkkarit, uima-asu, polkupyörä ja kypärä. Siitä sitten jokainen lapsi/nuori itse päättää mitä tekee noilla varusteillaan. Lähteekö hän kävelylle, hölkkälenkille vai juoksulenkille? Lähteekö hän pyöräilemään? Vai lähteekö uimahalliin? Kuntosalille? Sieltä se aito liikkumisen ilo löytyy. Ei joukkueurheilusta, missä juostaan pelivälineen (pallo) perässä pitkin kenttää.
Meilläkään ei ole joukkueurheilua harrastavia lapsia, mutta silti on tullut ostettua noiden mainitsemiesi lisäksi skeittilauta, temppuskuutti, suojat skeittaukseen, hyppynaru, jalkapallo, koripallo, trampoliini, jääkiekkomaila ja kiekko, nappulakengät, maalivahdin hanskat, pesäpalloräpylä, pesäpallomaila, snorkkeli, sukset ja sauvat, monot, luistimet, rullaluistimet, tennismaila ja pallot, sulkapallomaila, sählymaila, rantalentis, kikkailupallo ja muutama frisbee. Suurelta osin käytettynä hankittuja tavaroita. Kaikkia on myös käytetty ihan kivasti, eikä ole tullut turhaa kiusausta lähteä joukkueurheilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tosi monelta unohtuu nykyään ihan kysyä että mitä sulle kuuluu. "
Minä jätän tahallani kysymättä mitä kuuluu. Katson kuka uhriutuu (heittäytyy marttyyriksi) ja kuka osaa suhtautua rennosti siihen, että minä puhun säästä tai kotikaupungin tapahtumista. Puhun ihan tarkoituksella kaikesta muusta PAITSI keskustelukumppanin kuulumisista. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boikotti, boikotti, boikotti. Sitä saa mitä tilaa. Jos pistätte lapsenne mukaan joukkueurheiluun, niin olette mukana "sponsoroimassa" tuota toksista puuhastelua. Näissä urheilulajeissa on kyse vain rahasta ja kilpailemisesta. Ei mistään liikunnan ilosta tai reilun pelin hengestä, vaikka noita sanoja käytetään aina mainospuheissa.
Meidän perheessä on alaikäisiltä (alle 18v) kielletty kaikki joukkuelajit. Kielto on ehdoton eikä siitä neuvotella. Ei edes lastensuojeluviranomaisten kanssa. Jos nuori haluaa välttämättä aloittaa tuollaisen lajin, hän joutuu menemään töihin (kesätyö, viikonlopputyö) ja ansaitsemaan itse rahansa joilla hän maksaa kaikki kulut. Siis kaikki. Vanhemmat eivät auta edes siinä tilanteessa, että teiniltä loppuu rahat kesken kauden ja hän joutuu lopettamaan treenit.
Vanhempien rahoilla ostetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle vain perusvarusteet. Verkkarit, lenkkarit, uima-asu, polkupyörä ja kypärä. Siitä sitten jokainen lapsi/nuori itse päättää mitä tekee noilla varusteillaan. Lähteekö hän kävelylle, hölkkälenkille vai juoksulenkille? Lähteekö hän pyöräilemään? Vai lähteekö uimahalliin? Kuntosalille? Sieltä se aito liikkumisen ilo löytyy. Ei joukkueurheilusta, missä juostaan pelivälineen (pallo) perässä pitkin kenttää.Meilläkään ei ole joukkueurheilua harrastavia lapsia, mutta silti on tullut ostettua noiden mainitsemiesi lisäksi skeittilauta, temppuskuutti, suojat skeittaukseen, hyppynaru, jalkapallo, koripallo, trampoliini, jääkiekkomaila ja kiekko, nappulakengät, maalivahdin hanskat, pesäpalloräpylä, pesäpallomaila, snorkkeli, sukset ja sauvat, monot, luistimet, rullaluistimet, tennismaila ja pallot, sulkapallomaila, sählymaila, rantalentis, kikkailupallo ja muutama frisbee. Suurelta osin käytettynä hankittuja tavaroita. Kaikkia on myös käytetty ihan kivasti, eikä ole tullut turhaa kiusausta lähteä joukkueurheilemaan.
Jaahas. Sellaista kilpavarustelua siellä. "Katsokaa, meidän lapsille ostettiin näin paljon tavaraa!"
Meille ei ostettu mitään noista tavaroista. Joitain tavaroita lainattiin sukulaisilta (samanikäiset serkut) tai naapureilta. Koulussa oli hyvin harvoin hiihtoa tai luistelua. Ei siis tarvinnut metsästää suksia, sauvoja, monoja tai luistimia.
Terveisin,
Helsingissä asuttu vuodesta 1995 eikä koskaan hiihdetty (luistelua joskus)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boikotti, boikotti, boikotti. Sitä saa mitä tilaa. Jos pistätte lapsenne mukaan joukkueurheiluun, niin olette mukana "sponsoroimassa" tuota toksista puuhastelua. Näissä urheilulajeissa on kyse vain rahasta ja kilpailemisesta. Ei mistään liikunnan ilosta tai reilun pelin hengestä, vaikka noita sanoja käytetään aina mainospuheissa.
Meidän perheessä on alaikäisiltä (alle 18v) kielletty kaikki joukkuelajit. Kielto on ehdoton eikä siitä neuvotella. Ei edes lastensuojeluviranomaisten kanssa. Jos nuori haluaa välttämättä aloittaa tuollaisen lajin, hän joutuu menemään töihin (kesätyö, viikonlopputyö) ja ansaitsemaan itse rahansa joilla hän maksaa kaikki kulut. Siis kaikki. Vanhemmat eivät auta edes siinä tilanteessa, että teiniltä loppuu rahat kesken kauden ja hän joutuu lopettamaan treenit.
Vanhempien rahoilla ostetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle vain perusvarusteet. Verkkarit, lenkkarit, uima-asu, polkupyörä ja kypärä. Siitä sitten jokainen lapsi/nuori itse päättää mitä tekee noilla varusteillaan. Lähteekö hän kävelylle, hölkkälenkille vai juoksulenkille? Lähteekö hän pyöräilemään? Vai lähteekö uimahalliin? Kuntosalille? Sieltä se aito liikkumisen ilo löytyy. Ei joukkueurheilusta, missä juostaan pelivälineen (pallo) perässä pitkin kenttää.Meilläkään ei ole joukkueurheilua harrastavia lapsia, mutta silti on tullut ostettua noiden mainitsemiesi lisäksi skeittilauta, temppuskuutti, suojat skeittaukseen, hyppynaru, jalkapallo, koripallo, trampoliini, jääkiekkomaila ja kiekko, nappulakengät, maalivahdin hanskat, pesäpalloräpylä, pesäpallomaila, snorkkeli, sukset ja sauvat, monot, luistimet, rullaluistimet, tennismaila ja pallot, sulkapallomaila, sählymaila, rantalentis, kikkailupallo ja muutama frisbee. Suurelta osin käytettynä hankittuja tavaroita. Kaikkia on myös käytetty ihan kivasti, eikä ole tullut turhaa kiusausta lähteä joukkueurheilemaan.
Jaahas. Sellaista kilpavarustelua siellä. "Katsokaa, meidän lapsille ostettiin näin paljon tavaraa!"
Meille ei ostettu mitään noista tavaroista. Joitain tavaroita lainattiin sukulaisilta (samanikäiset serkut) tai naapureilta. Koulussa oli hyvin harvoin hiihtoa tai luistelua. Ei siis tarvinnut metsästää suksia, sauvoja, monoja tai luistimia.
Terveisin,
Helsingissä asuttu vuodesta 1995 eikä koskaan hiihdetty (luistelua joskus)
Kuten sanottu, melkein kaikki oli käytettynä ostettua ja kaikelle tuli käyttöä. Tramppa oli yhteinen naapurin kanssa. En oikein ymmärrä senkään glorifiointia, että minä se en osta lapselleni edes palloa, jotta oppisi viihdyttämään itse itseään. Luulisi että omalle lapselle haluaisi vähän enemmän, ja että tämä tosiaan liikuntatunnilla ei olisi se tyyppi, joka ei ole koripalloa koskaan pompottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boikotti, boikotti, boikotti. Sitä saa mitä tilaa. Jos pistätte lapsenne mukaan joukkueurheiluun, niin olette mukana "sponsoroimassa" tuota toksista puuhastelua. Näissä urheilulajeissa on kyse vain rahasta ja kilpailemisesta. Ei mistään liikunnan ilosta tai reilun pelin hengestä, vaikka noita sanoja käytetään aina mainospuheissa.
Meidän perheessä on alaikäisiltä (alle 18v) kielletty kaikki joukkuelajit. Kielto on ehdoton eikä siitä neuvotella. Ei edes lastensuojeluviranomaisten kanssa. Jos nuori haluaa välttämättä aloittaa tuollaisen lajin, hän joutuu menemään töihin (kesätyö, viikonlopputyö) ja ansaitsemaan itse rahansa joilla hän maksaa kaikki kulut. Siis kaikki. Vanhemmat eivät auta edes siinä tilanteessa, että teiniltä loppuu rahat kesken kauden ja hän joutuu lopettamaan treenit.
Vanhempien rahoilla ostetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle vain perusvarusteet. Verkkarit, lenkkarit, uima-asu, polkupyörä ja kypärä. Siitä sitten jokainen lapsi/nuori itse päättää mitä tekee noilla varusteillaan. Lähteekö hän kävelylle, hölkkälenkille vai juoksulenkille? Lähteekö hän pyöräilemään? Vai lähteekö uimahalliin? Kuntosalille? Sieltä se aito liikkumisen ilo löytyy. Ei joukkueurheilusta, missä juostaan pelivälineen (pallo) perässä pitkin kenttää.Meilläkään ei ole joukkueurheilua harrastavia lapsia, mutta silti on tullut ostettua noiden mainitsemiesi lisäksi skeittilauta, temppuskuutti, suojat skeittaukseen, hyppynaru, jalkapallo, koripallo, trampoliini, jääkiekkomaila ja kiekko, nappulakengät, maalivahdin hanskat, pesäpalloräpylä, pesäpallomaila, snorkkeli, sukset ja sauvat, monot, luistimet, rullaluistimet, tennismaila ja pallot, sulkapallomaila, sählymaila, rantalentis, kikkailupallo ja muutama frisbee. Suurelta osin käytettynä hankittuja tavaroita. Kaikkia on myös käytetty ihan kivasti, eikä ole tullut turhaa kiusausta lähteä joukkueurheilemaan.
Jaahas. Sellaista kilpavarustelua siellä. "Katsokaa, meidän lapsille ostettiin näin paljon tavaraa!"
Meille ei ostettu mitään noista tavaroista. Joitain tavaroita lainattiin sukulaisilta (samanikäiset serkut) tai naapureilta. Koulussa oli hyvin harvoin hiihtoa tai luistelua. Ei siis tarvinnut metsästää suksia, sauvoja, monoja tai luistimia.
Terveisin,
Helsingissä asuttu vuodesta 1995 eikä koskaan hiihdetty (luistelua joskus)Kuten sanottu, melkein kaikki oli käytettynä ostettua ja kaikelle tuli käyttöä. Tramppa oli yhteinen naapurin kanssa. En oikein ymmärrä senkään glorifiointia, että minä se en osta lapselleni edes palloa, jotta oppisi viihdyttämään itse itseään. Luulisi että omalle lapselle haluaisi vähän enemmän, ja että tämä tosiaan liikuntatunnilla ei olisi se tyyppi, joka ei ole koripalloa koskaan pompottanut.
Yleensä uhoon liittyy vielä se, että minä se en yhdessä kakarani kanssa ulkoile tai muutenkaan aikaa vietä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi herraisä sentään. Kuopiosta löytyy toistakymmentä kaupungin osajoukkuetta, jossa kaikki saa pelata ikään, kokoon ja osaamisesta riippumatta.
Vain ja ainoastaan tämä ryhmä 2018 syntyneille pojille, oli mahdollisuus päästä edustusjoukkueeseen.
Sinne hakeutui kaupungin osajoukkueista ne vanhemmat (ja lapset), jotka halusivat nähdä pääseekö lapsi edustusjoukkueeseen. Kun ei päässyt, ei ollutkaan enää hyvä juttu.
Silti he voivat edelleen jatkaa niissä samoissa kaupungin osajoukkueissa, käydä haluamansa määrän harkoissa ja peleissä, ikään, kokoon ja osaamistasosta riippumatta. Sen lisäksi he voivat ilmoittaa lapsensa haastejoukkueeseen, josta 6kk välein tehdään vaihtoja edustujoukkueeseen. Edistyneet pääsee, ne jotka ei edarin vauhdissa pysykään siirtyvät haastejoukkueeseen.
Lukaiskaapa Ylen jutun kommentit ja myös ”suositellut linkit” juttu Ylen toisesta artikkelista, joka olikin tehty aiemmin aivan eri vinkkelistä. Siinä kerrotaan, että eri urheiluseuroissa on aivan yleistä jakaa osaamistason mukaisesti 5 vuotiaasta lähtien edustusjoukkueita.
Lopettakaa, ja menkää potkimaan vaikka palloa lastenne kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Voi herraisä sentään. Kuopiosta löytyy toistakymmentä kaupungin osajoukkuetta, jossa kaikki saa pelata ikään, kokoon ja osaamisesta riippumatta.
Vain ja ainoastaan tämä ryhmä 2018 syntyneille pojille, oli mahdollisuus päästä edustusjoukkueeseen.
Sinne hakeutui kaupungin osajoukkueista ne vanhemmat (ja lapset), jotka halusivat nähdä pääseekö lapsi edustusjoukkueeseen. Kun ei päässyt, ei ollutkaan enää hyvä juttu.
Silti he voivat edelleen jatkaa niissä samoissa kaupungin osajoukkueissa, käydä haluamansa määrän harkoissa ja peleissä, ikään, kokoon ja osaamistasosta riippumatta. Sen lisäksi he voivat ilmoittaa lapsensa haastejoukkueeseen, josta 6kk välein tehdään vaihtoja edustujoukkueeseen. Edistyneet pääsee, ne jotka ei edarin vauhdissa pysykään siirtyvät haastejoukkueeseen.
Lukaiskaapa Ylen jutun kommentit ja myös ”suositellut linkit” juttu Ylen toisesta artikkelista, joka olikin tehty aiemmin aivan eri vinkkelistä. Siinä kerrotaan, että eri urheiluseuroissa on aivan yleistä jakaa osaamistason mukaisesti 5 vuotiaasta lähtien edustusjoukkueita.
Lopettakaa, ja menkää potkimaan vaikka palloa lastenne kanssa.
Ja ps. Maksut edustusjoukkueessa ovat huomattavasti enemmän mitä kaupungin osajoukkueessa ollessa on. Joten se siitäkin, että muut maksavat.
Ja kolmannekseen, en ole huomannut vanhempien urameriiteillä olevan mitään vaikutusta siihen, kenen lapset siellä on ja kenen ei. Ihan on tavan talleroiset siellä ollut lapsiaan edariin kokeilemassa ja kuskaamassa ruuhkavuosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kilpaurheilu on perverssiä. Kenellekään ei pitäisi maksaa sellaisesta hyödyttömästä sijaistoiminnasta senttiäkään niin loppuisi myös lasten rääkkääminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Itse aikuisena lopetin kamppailulajin melko pian sen aloittamisen jälkeen, koska oma tavoitteeni oli vain harrastaa lajia, mutta valmentajan tavoite oli viedä meidät kaikki kisoihin keräämään mitaleita, menestystä ja kunniaa. En halua treenata kisoja varten tai osallistua niihin. En halua mitellä osaamistani toisia vastaan ja kantaa harteillani seurran (ja lajin) kunniaa. Haluan vain harrastaa.
Missä aikuisten lajissa tuollaista on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Itse aikuisena lopetin kamppailulajin melko pian sen aloittamisen jälkeen, koska oma tavoitteeni oli vain harrastaa lajia, mutta valmentajan tavoite oli viedä meidät kaikki kisoihin keräämään mitaleita, menestystä ja kunniaa. En halua treenata kisoja varten tai osallistua niihin. En halua mitellä osaamistani toisia vastaan ja kantaa harteillani seurran (ja lajin) kunniaa. Haluan vain harrastaa.
Missä aikuisten lajissa tuollaista on?
No siinähän luki, että kamppailulajissa. Paini, nyrkkeily, judo, karate, bjj, mitä niitä nyt on...
Vierailija kirjoitti:
Tällainen on niin surullista kuultavaa, kun haluaisin kovasti rohkaista omaa 5-vuotiastani liikkumaan. Hän on koko ikänsä ollut liikunnallisesti kömpelö ja hitaasti kehittyvä (tulee minuun...) ja olemme kovasti miettineet liikuntaharrastusta motoriikkaa kehittämään. Hänen kanssaan on tärkeää, että liikkuminen on kivaa ja että hänkin saa siitä onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuu. Nyt hän puhuu, että haluaisi aloittaa jalkapallon kaverien innoittamana.
Miten minun lapseni kaltaisia lapsia palvelee se, että urheiluseuroja kiinnostaa vain nuo tasoryhmät ja 6-vuotiaiden tunkeminen "urheilijaputkeen"? Usein näiden taitavasti liikkuvien lasten vanhemmatkin ovat liikunnallisia, kilpailuhenkisiä ja on omaa urheilijataustaa. Tällaiset tappaa liikunnan ilon juuri niiltä vähän kömpelöiltä lapsilta, jotka sitä liikuntaa ja intoa liikkua kipeästi tarvitsisivat.
Silloinhan on eduksi olla haaste-sarjassa eikä kilpa-sarjassa. Omalle lapselleni se kilpapuoli on tärkeä liikunnan ilon lisäksi. Osa lapsista nimenomaan kaipaa sitä kilpailemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen on niin surullista kuultavaa, kun haluaisin kovasti rohkaista omaa 5-vuotiastani liikkumaan. Hän on koko ikänsä ollut liikunnallisesti kömpelö ja hitaasti kehittyvä (tulee minuun...) ja olemme kovasti miettineet liikuntaharrastusta motoriikkaa kehittämään. Hänen kanssaan on tärkeää, että liikkuminen on kivaa ja että hänkin saa siitä onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuu. Nyt hän puhuu, että haluaisi aloittaa jalkapallon kaverien innoittamana.
Miten minun lapseni kaltaisia lapsia palvelee se, että urheiluseuroja kiinnostaa vain nuo tasoryhmät ja 6-vuotiaiden tunkeminen "urheilijaputkeen"? Usein näiden taitavasti liikkuvien lasten vanhemmatkin ovat liikunnallisia, kilpailuhenkisiä ja on omaa urheilijataustaa. Tällaiset tappaa liikunnan ilon juuri niiltä vähän kömpelöiltä lapsilta, jotka sitä liikuntaa ja intoa liikkua kipeästi tarvitsisivat.
Silloinhan on eduksi olla haaste-sarjassa eikä kilpa-sarjassa. Omalle lapselleni se kilpapuoli on tärkeä liikunnan ilon lisäksi. Osa lapsista nimenomaan kaipaa sitä kilpailemista.
Kysy itseltäsi ennemminkin, miten muiden lapsia palvelee se, että sinun lapsesi kaltaiset liikunnallisesti kömpelöt ja hitaasti kehittyvät (kuten äitinsäkin) pitäisi olla samassa joukossa liikkunnallisten, kilpailuhenkisten ja. urheilutaustan omaavien kanssa? Siitä tuskin nauttisi kukaan.
Joten miksi itket, ettei lapsesi voi olla samassa ”urheilijaputkessa”, kun hänelle löytyy varmasti ihan oman tasoista harrastusryhmää - ja puhutaan edelleen kuitenkin jalkapallosta.
Joku viisas joskus mainitsikin, että juuri tämä on syy siihen,
ettei Suomistan pärjää edes Lichentsteinin B joukkueelle jalkapallossa.
Muualla myös köyhät voivat nousta maajoukkueseen,
kun on mistä valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen on niin surullista kuultavaa, kun haluaisin kovasti rohkaista omaa 5-vuotiastani liikkumaan. Hän on koko ikänsä ollut liikunnallisesti kömpelö ja hitaasti kehittyvä (tulee minuun...) ja olemme kovasti miettineet liikuntaharrastusta motoriikkaa kehittämään. Hänen kanssaan on tärkeää, että liikkuminen on kivaa ja että hänkin saa siitä onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuu. Nyt hän puhuu, että haluaisi aloittaa jalkapallon kaverien innoittamana.
Miten minun lapseni kaltaisia lapsia palvelee se, että urheiluseuroja kiinnostaa vain nuo tasoryhmät ja 6-vuotiaiden tunkeminen "urheilijaputkeen"? Usein näiden taitavasti liikkuvien lasten vanhemmatkin ovat liikunnallisia, kilpailuhenkisiä ja on omaa urheilijataustaa. Tällaiset tappaa liikunnan ilon juuri niiltä vähän kömpelöiltä lapsilta, jotka sitä liikuntaa ja intoa liikkua kipeästi tarvitsisivat.
Silloinhan on eduksi olla haaste-sarjassa eikä kilpa-sarjassa. Omalle lapselleni se kilpapuoli on tärkeä liikunnan ilon lisäksi. Osa lapsista nimenomaan kaipaa sitä kilpailemista.
Kysy itseltäsi ennemminkin, miten muiden lapsia palvelee se, että sinun lapsesi kaltaiset liikunnallisesti kömpelöt ja hitaasti kehittyvät (kuten äitinsäkin) pitäisi olla samassa joukossa liikkunnallisten, kilpailuhenkisten ja. urheilutaustan omaavien kanssa? Siitä tuskin nauttisi kukaan.
Joten miksi itket, ettei lapsesi voi olla samassa ”urheilijaputkessa”, kun hänelle löytyy varmasti ihan oman tasoista harrastusryhmää - ja puhutaan edelleen kuitenkin jalkapallosta.
En kuule tiedä, kun oma lapseni ei ole liikunnallisesti kömpelö eikä hitaasti kehittynyt, kuten ei äitinsäkään. 😂😂😂
Lapseni on kilparyhmässä ja nauttii siitä kilpailullisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen on niin surullista kuultavaa, kun haluaisin kovasti rohkaista omaa 5-vuotiastani liikkumaan. Hän on koko ikänsä ollut liikunnallisesti kömpelö ja hitaasti kehittyvä (tulee minuun...) ja olemme kovasti miettineet liikuntaharrastusta motoriikkaa kehittämään. Hänen kanssaan on tärkeää, että liikkuminen on kivaa ja että hänkin saa siitä onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuu. Nyt hän puhuu, että haluaisi aloittaa jalkapallon kaverien innoittamana.
Miten minun lapseni kaltaisia lapsia palvelee se, että urheiluseuroja kiinnostaa vain nuo tasoryhmät ja 6-vuotiaiden tunkeminen "urheilijaputkeen"? Usein näiden taitavasti liikkuvien lasten vanhemmatkin ovat liikunnallisia, kilpailuhenkisiä ja on omaa urheilijataustaa. Tällaiset tappaa liikunnan ilon juuri niiltä vähän kömpelöiltä lapsilta, jotka sitä liikuntaa ja intoa liikkua kipeästi tarvitsisivat.
Silloinhan on eduksi olla haaste-sarjassa eikä kilpa-sarjassa. Omalle lapselleni se kilpapuoli on tärkeä liikunnan ilon lisäksi. Osa lapsista nimenomaan kaipaa sitä kilpailemista.
Kysy itseltäsi ennemminkin, miten muiden lapsia palvelee se, että sinun lapsesi kaltaiset liikunnallisesti kömpelöt ja hitaasti kehittyvät (kuten äitinsäkin) pitäisi olla samassa joukossa liikkunnallisten, kilpailuhenkisten ja. urheilutaustan omaavien kanssa? Siitä tuskin nauttisi kukaan.
Joten miksi itket, ettei lapsesi voi olla samassa ”urheilijaputkessa”, kun hänelle löytyy varmasti ihan oman tasoista harrastusryhmää - ja puhutaan edelleen kuitenkin jalkapallosta.En kuule tiedä, kun oma lapseni ei ole liikunnallisesti kömpelö eikä hitaasti kehittynyt, kuten ei äitinsäkään. 😂😂😂
Lapseni on kilparyhmässä ja nauttii siitä kilpailullisuudesta.
Tässä on yritetty lainata alkuperäistä viestiä, johon olet vastannut. Jäänyt vain sinun vastauksesi näkyviin, täytyy klikata tuolta ”näytä aiemmat kommentit” nähdäkseen mihin tarkoitus ollut vastata.
Kyllähän tuon nyt voisi toteuttaa fiksumminkin. Kaikki samaan joukkueeseen harjoittelemaan ja sitten peleihin tehdään eri tasoiset ryhmät, jotta kaikki saavat onnistumisen kokemuksia. Tämän voi tehdä ihan vaikka punaiset ja vihreät -nimillä, ei tarvi tuonikäisillä olla hyvät ja huonot. Lapset kyllä itsekin sitten myöhemmin tajuavat oman ja muiden tason, mutta noin pienet vielä eivät. Peliryhmiä voisi sekoitella jatkuvasti kun kaikki ovat sitä samaa joukkuetta.
Taitavat valmentajat osaavat jakaa harjoituksissakin porukan niin että kaikki saavat mahdollisuuden kehittyä ja ennenkaikkea niin että kaikilla on kivaa. Toivottavasti saavat Kuopiossa homman toimimaan mutta ei tuo kyllä lapsen etua palvele, ja osa lahjakkaistakin hakeutuu muihin seuroihin tai muihin lajeihin.
Missään lajissa tai vaikka taiteissakaan ei tulla huipuksi pelkästään lahjakkuudella tai joukkueessa pelaamalla. Se vaati sisäistä paloa tehdä sitä omaa juttua tuhansia tunteja ihan yksin, harjoitella tekniikoita ja maalintekoa. Ja fakta kuitenkin on että hyvin pieni osa urheilun aloittavista lapsista saa siitä aikuisena elannon. Tärkeämpää olisi luoda sellainen ilmapiiri että kaikilla on kivaa pelata ja harjoitella ja liikunta säilyisi osana elämää aikuisenakin. Kyllä ne huiput sitten ovat huippuja myöhemminkin, vaikka he eskari-ikäisinä harjoittelisivat yhdessä muiden kanssa.
Sinänsä kyllä tuo joukkueurheilu on aivan sairas maailma. Aikuiset tekevät kuppikuntia, jakavat lapsia hyviin ja huonoihin, haukkuvat lapsia ja nostavat omaansa jalustalle. Vehkeilevät lasten kaverisuhteita ja valitsevat omalleen sopivia kavereita niin, että se paras pelaaja varmasti on oman lapsen kaveri. Meillä tarjottiin kaikille lapsille mahdollisuus kokeilla useampia joukkuelajeja ja muitakin harrastuksia urheilun lisäksi mutta onneksi kukaan ei innostunut joukkuelajista vuotta pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällainen on niin surullista kuultavaa, kun haluaisin kovasti rohkaista omaa 5-vuotiastani liikkumaan. Hän on koko ikänsä ollut liikunnallisesti kömpelö ja hitaasti kehittyvä (tulee minuun...) ja olemme kovasti miettineet liikuntaharrastusta motoriikkaa kehittämään. Hänen kanssaan on tärkeää, että liikkuminen on kivaa ja että hänkin saa siitä onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuu. Nyt hän puhuu, että haluaisi aloittaa jalkapallon kaverien innoittamana.
Miten minun lapseni kaltaisia lapsia palvelee se, että urheiluseuroja kiinnostaa vain nuo tasoryhmät ja 6-vuotiaiden tunkeminen "urheilijaputkeen"? Usein näiden taitavasti liikkuvien lasten vanhemmatkin ovat liikunnallisia, kilpailuhenkisiä ja on omaa urheilijataustaa. Tällaiset tappaa liikunnan ilon juuri niiltä vähän kömpelöiltä lapsilta, jotka sitä liikuntaa ja intoa liikkua kipeästi tarvitsisivat.
Silloinhan on eduksi olla haaste-sarjassa eikä kilpa-sarjassa. Omalle lapselleni se kilpapuoli on tärkeä liikunnan ilon lisäksi. Osa lapsista nimenomaan kaipaa sitä kilpailemista.
Kysy itseltäsi ennemminkin, miten muiden lapsia palvelee se, että sinun lapsesi kaltaiset liikunnallisesti kömpelöt ja hitaasti kehittyvät (kuten äitinsäkin) pitäisi olla samassa joukossa liikkunnallisten, kilpailuhenkisten ja. urheilutaustan omaavien kanssa? Siitä tuskin nauttisi kukaan.
Joten miksi itket, ettei lapsesi voi olla samassa ”urheilijaputkessa”, kun hänelle löytyy varmasti ihan oman tasoista harrastusryhmää - ja puhutaan edelleen kuitenkin jalkapallosta.En kuule tiedä, kun oma lapseni ei ole liikunnallisesti kömpelö eikä hitaasti kehittynyt, kuten ei äitinsäkään. 😂😂😂
Lapseni on kilparyhmässä ja nauttii siitä kilpailullisuudesta.
Tämä on ihan parasta viihdettä. Näpäyttelijä haukkuikin toisen näpäyttelijän lasta. Nyt saavat niin sanotut liikunnalliset kiehua omissa liemissään.
-aivan ohis.
Aika vähän tulee Suomesta menestyviä huippu-urheilijoita, vaikka valmennus lapsuudesta saakka näyttää olevan vakavaa puurtamista veren maku suussa. Ne harvat huiputkin sitten mokaavat sen tärkeimmän suorituksensa, kuten niin valitettavan usein nähdään kaikissa kisoissa.
Mitä jos valmennus olisikin erilaista: kaikki mukaan ottavaa, positiivista, jopa hauskaa ja itseluottamusta rakentavaa? Varmasti näkyisi parempana suorittamisena niiden huippujenkin tekemisissä tulevaisuudessa.
Jos joukkueessa on paljon niitä, jotka eivät käytännössä osallistu peliin, vaan ehkä juoksevat pallon perässä tai sitten katselevat lintuja ja perhosia, joukkue ei menesty, eikä voittamisen iloa saada kokea koskaan. Se on raskasta niille, jotka haluavat pelata tosissaan.
Voi valita jonkun muun harrastuksen, joka sopii itselle.
Pojan seurassa pelaajia sekoitettiin. Jotkut kävi jopa vanhempien peleissä "tuuramassa" ja kenelläkään ei ollut kiveen hakattua peliryhmää. Aika vanhaksi sai niitä ryhmiä sekoitella. Jossain vaiheessa piti ilmoittaa jokainen joka osallistuu sarjaan ja millä tasolla.