Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle

Suomesta tuntuu puuttuvan hauska harrastaminen kokonaan. Amatöörivalmentajat valmentavat pikkukylilläkin tavoitteellista kilpajoukkuetta 🙄

Miettikää muodostelmaluistelua, josta voitettiin viikonloppuna mm-pronssia. Neljänneksi jäi joukkue,  jota ennen vanhaan valmensi hullu täti Mirjami Penttinen. 

Jos harrastuksessa lapsia painostetaan, nöyryytetään tai pelotellaan suorituksiin, se on suoraan sanottuna vastuutonta ja vahingollista. Tällainen toiminta syö lapsen itsetunnon pala palalta ja jättää jälkiä, jotka voivat näkyä vielä aikuisuudessakin. On käsittämätöntä, että kasvun ja kehityksen pitäisi tapahtua ilmapiirissä, jossa virheitä rangaistaan eikä niistä opita. 

Valmentaja, joka rakentaa auktoriteettinsa pelolle, ei kasvata urheilijoita vaan murentaa ihmisiä. Lapsi tarvitsee turvaa, kannustusta ja reilua palautetta, ei jatkuvaa arvostelua ja häpeän tunnetta. Kun rajat ylitetään, kyse ei ole kovasta valmennuksesta vaan epäonnistumisesta aikuisena. Vielä pahempaa on, jos ympärillä olevat aikuiset katsovat sivusta puuttumatta tilanteeseen. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua maksamaan menestyksen hinnaksi omaa hyvinvointiaan.

Tälläkin palstalla on kerrottu kuinka Penttisen sekoilun on mahdollistanut kunnianhimoisten mammojen piiri, jotka ovat sotkeneet valittajan auton kakalla. 

Ei ikinä meidän perheessä. Pari mitalia ei ole sen arvoisia. 

Penttisen valmennuksesta tuli uudelleen esiin vakavia väitteitä alaikäisten luistelijoiden nöyryyttämisestä, huutamisesta ja epäasiallisesta kielenkäytöstä, vaikka hän oli jo aiemmin saanut toimintakiellon samankaltaisesta käytöksestä.

HS:n oma selvitys perustui useiden luistelijoiden ja vanhempien haastatteluihin, joiden mukaan ongelmat eivät olleet yksittäisiä vaan jatkuvia 2020-luvulla.

Tämän vuoksi viranomaiset ja urheilun eettinen keskus käynnistivät selvityksiä, ja myös seura päätyi lopulta päättämään Penttisen työsuhteen.

Raha-asia liittyy siihen, että seura on saanut kaupungilta tukia, joiden ehtona on turvallinen ja eettinen toiminta, ja jos nämä ehdot rikkoutuvat, tukia voidaan periä takaisin, jopa satojatuhansia euroja.

Kyse ei ole yhdestä lipsahduksesta, vaan pitkästä ongelmasta, joka lopulta johti sekä potkuihin että mahdollisiin taloudellisiin seuraamuksiin.

Kun veljeni pelasi jääkiekkoa, mitään ihan umpihullua en nähnyt, mutta ei se valmentaminen ihan terveellä pohjalla ollut. 

On ihanaa olla se "hirviöäiti" joka kieltää lapsilta joukkueurheilun. Lapsi voi ruveta harrastamaan näitä lajeja siten kun täyttää 28 vuotta. Sitä odotellessa lapsi joutuu tyytymään "tappavan tylsiin" yksilölajeihin eli juoksu, uinti, pyöräily, hiihto, kuntosali, yleisurheilu. 

Kirjoitusvirhe edellisessä. Piti sanoa 18 vuotta, ei 28 vuotta. 😆

Mutta jos ottaa huomioon urheiluharrastusten hinnat, niin onhan meillä Suomessa paljon nuoria jotka eivät voi persaukisina opiskelijoina (18v) harrastaa mitään "hintavaa" urheilulajia.

Katsoin ties monennenko kerran Likaista lunta dokumentin. Luojan kiitos lapseni ovat löytäneen muun ammatin kuin huippu-urheilu, ovat toki urheilullisia!

Vierailija kirjoitti:

On ihanaa olla se "hirviöäiti" joka kieltää lapsilta joukkueurheilun. Lapsi voi ruveta harrastamaan näitä lajeja siten kun täyttää 28 vuotta. Sitä odotellessa lapsi joutuu tyytymään "tappavan tylsiin" yksilölajeihin eli juoksu, uinti, pyöräily, hiihto, kuntosali, yleisurheilu. 

Öö. Ei kai kukaan kiellä joukkueurheilua sinänsä, mutta lajit, jotka vievät kaiken harraste energian. Suurin osa lopettaa palloilun 15-vuotiaana, koska ei ole omasta mielestään riittävän hyvä, eikä jaksa enää panostaa, kun muut on parempia. Sen jälkeen on enää 0 harrastusta ja valtavasti vapaa-aikaa, koska laji on vienyt viisi päivää viikossa. 

Meillä toinen tyttö harrastaa ensisjaisesti maastoratsastusta ja toinen purjehdusta. Molemmille jää aikaa myös pariin muuhun harrastukseen, kuten tennikseen ja tanssiin. 

Yksilölajien ei tarvitse olla vain kestävyyslajeja. Ne voi olla myös taitolajeja, joita harrastetaan seurassa tai kerhossa. 

Vierailija kirjoitti:

Väärin toteutetut tasoryhmät ovat pahinta, mitä futiksessa voi olla.

Lasten taidoissa ja innostuksessa on eroja. Oma lapseni luokiteltiin aikoinaan haasteen puolelle, hän on sieltä kovalla työllä noussut kilpaan, kun on itse halunnut. Ikää nyt 15. Hän haluaa tehdä kunnolla töitä ja hermostuu, jos muut häsläävät.

Taidoiltaan heikommalle on vaikeaa olla liian kovassa ryhmässä, siellä ei juuri palloa saa eikä peliaikaakaan. Taidoltaan hyvät ja innostuneet turhautuvat ryhmässä, jossa eivät saa haastetta.

Avainjuttu olisi tasoryhmien joustavuus, eli kun kehitystä tapahtuu tai ei tapahdu, ovi käy kumpaankin suuntaan. Ryhmiä pitäisi myös sekoitella, että uuteen ryhmään joutuminen ei olisi niin suuri shokki. Kaikkia ryhmiä pitäisi valmentaa ja kaikille pelaajille pitäisi antaa mahdollisuudet kehittyä, neuvoja, kehityssuunnitelmia, ohjeita omaan harjoitteluun ym.

Huonoin homma on jos alle kouluikäisille lapsille tehdään pysyvä jako. Valmentaja kekkaloi vain parhaan ryhmän kanssa, muilla on isävalmennus. Parhaalle ryhmälle annetaan lisätreenejä, paljon pelejä jne. Tätä valitettavasti tapahtuu ainakin täällä pääkaupunkiseudulla paljon. Oma poikani ponnisti tuolta kuitenkin ylös, mutta vaihtoi matkalla seuraa.

Tämä on hirveää roskaa johon en osallistu.

Tasoryhmät ovat näissä täysin turhia, ne eivät kerro tasosta ja eivät auta eteenpäin.

Minä synnyin tammikuussa. Olin koulussa (erityisesti alakoulussa) luokan parhaita oppilaita liikuntatunneilla, musiikkitunneilla JA myös lukuaineissa (matematiikka, vieraat kielet).

Fyysinen ja motorinen etulyöntiasema johtui iästä, geeneistä ja kasvuolosuhteista. Olin lähes 12 kuukautta vanhempi kuin nuorimmat luokkatoverit, jotka syntyivät joulukuussa. Isoisäni (äidin isä) oli lahjakas urheilija (palkintoja kaapit täynnä) ja äiti oli nuorena voimistelija. Sain siis urheilijan geenit. Musikaalinen, loogis-matemaattinen ja kielellinen etulyöntiasema johtui geeniperimästä ja kasvuolosuhteista. Isoisäni (äidin isä) oli insinööri ja isäni oli opettaja. Äiti puhuu 6 eri kieltä. Myös täti on kielellisesti lahjakas (yliopiston käynyt kielitieteilijä). Isoäiti soitti viulua ja isoisä haitaria. Isoäiti oli runoilija. Minut pantiin laulamaan kuoroon hyvin nuorena. Minulla on siis muusikon geenit, insinöörigeenit ja kielitieteilijän geenit. 🤣

Minusta tuli yliopistokoulutettu tutkija ja SM-tason urheilija (yksilölajit). Vihasin joukkueurheilua. Minulta myös puuttuu kilpailuvietti, joten valmentajat joutuivat ylipuhumaan minun kisoihin. Minut revittiin jo alkeiskurssin jälkeen tehovalmennusryhmään. Valmentaja huomasi, että minulla on hyvä motoriikka ja kova itsekuri. Treenasin 14 tuntia viikossa (ohjattu treeni) ja nautin siitä.

En itse tajunnut olevani poikkeusyksilö (monilahjakkuus) ennen kuin joku sanoi "V*ttu sä oot ärsyttävä hikari. Onko mitään asiaa missä sä ET pärjää hyvin?" No nyt kun kysyit, niin olen huono kuvaamataidossa. Äiti on kyllä taitava piirtäjä, mutta minulle ei tullut kuvataiteilijan geenejä. Osaan piirtää vain tikku-ukkoja ja kirkkoveneitä. 😅

Ryyppäämään opin joukkuelajissa, tupakoimaan partiossa. Että eipä ne mitään päihteettömiä kuplia ole.

Ei kai kukaan ole väittänytkään, että ovat päihteettömiä kuplia?!? 

Mutta on silti eri asia lopettaa 15-vuotiaana yksi harrastus, kuin the harrastus, joka on sanellut elämän tahdin vuosia. Moni huippu-urheilija kriisiytyy lopettaessaan urheilun, miksei siinä tapauksessa myös harrastukseensa pettynyt teini. 

Itse harrastin ratsastusta parikymppiseksi. Vanhemmillani oli riittävästi rahaa, että sain harjoitella aika paljon. Kuuluin valmennusryhmään ja pääsin pikkukisoihin. Olin vaan siinä auttamattoman huono. Koko ajan ilmestyi minua lahjakkaampia, jotka harjoittelivat vähemmän ja olivat silti parempia. Heitin kamat seinään. 

Onneksi oli pari muutakin harrastusta, joten en jäänyt tyhjän päälle. Aloitin kuntoairobikin ja olen jatkanut perusjumppaa ihan vaan oman kuntoni vuoksi nyt lähes 25 vuotta tauotta. 

Yksi kymmenistä tuhansista saa urheilusta ammatin. 

Meillä toinen poika lopetti lätkän, kun tippui heikompaan tasoryhmään. Huono tasoryhmä leimaa. Kun lapsi tai nuori laitetaan “heikompaan ryhmään”, hän alkaa helposti uskoa itsekin siihen rooliin. Se syö motivaatiota ja itseluottamusta, vaikka potentiaalia olisi paljon enemmän. Toinen ongelma on, että haaste katoaa. Kehitys vaatii sopivaa painetta, mutta jos kaikki ympärillä ovat samalla tasolla, kukaan ei auta sinua ylöspäin.

Toinen poika lopetti, koska tajusi, ettei ikinä saa jääkiekosta ammattia. Pienet pojat unelmoi Änäristä ja kun tajuavat sen mahdottomuuden, lopettavat harrastuksen. 

Mieheni on vähän vihainen aiheesta, mutta minä vain tyytyväinen. Pääsen nyt itsekin harrastuksiin, enkä ole pelkkä kuski, kokki ja rahoittaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haistata pitkät jalkapallolle.  Vie poika harrastajateatteriin tai tanssitunnille.  Kaikki pääsee esiintymään ja kivaa on.  Jalkapallo on vain mielikuvituksen puutetta.

Koulussa on ihan tarpeeksi ryhmätoimintaa lapselle. Se, että lapsi kuuluu viedä koulun jälkeen vielä johonkin "iltakouluun" on vaan vanhempien välistä statuksen hakua.

No ei se ihan niinkään ole. Vastustan kyllä tätä meininkiä, että treenejä pitää olla monta kertaa viikossa, on tasoryhmiä ja ties mitä. Mutta meillä kyllä 7-v silti haluaa käydä futiksessa ja innolla sinne aina menossa. Pelejä varsinkin oikein odottaa. Ei me vanhemmat häntä sinne olla mitenkään työntämässä ja saa kyllä lopettaa jos siltä tuntuu. Lapset on erilaisia, meillä just poika on helposti levoton ja huonotuulinenkin kotona jos ei noita harrastusaktiviteetteja pyhien tms vuoksi ole. Ja joo, tehdään kyllä silloin perheenä jotain kuitenkin. 

Minun mielestäni on kyllä vääryys, että jo alakoulussa lapsella ei saisi olla aikaa kuin yhdelle harrastukselle, mikäli haluaa jotakin seurassajoukkueessa harrastaa. Ihan kauheaa. Meillä on nyt futis kaksi kertaa viikossa ja pelkään pahoin, että ensi kaudella se on kolme kertaa. En haluaisi lapselle kuitenkaan harrastusta enempää kuin kolmena päivänä viikossa ja muutakin olisi kiva tehdä. Eihän sitä voi tietää, vaikka joku toinen harrastus lopulta olisi mieluisampi jos ei ehdi muuta kokeilla. 

Lisään vielä ,että suuri epäkohta meidän futisseurassa on vielä se, että treenipäivät saattavat muuttua kesken kauden. Eli eri päivät syys- kevät- kesäkaudella. Suunnittele siinä sitten muita harratuksia rinnalle, kun ei voi tietää siirtyykö futistreenit päälle. Todennäköisesti jos näin kävisi, niin jäisi sitten futiksessa yhdet treenit aina välistä mutta ärsyttävää tämäkin. 

Odotahan vaan, kun parin vuoden päästä on vielä viikonloput matseja, kesät leirejä ja turnauksia. HesaCuppia ja Eerikkilän leirejä. Aina olet leipomassa, kuskaamassa, keräämässä rahaa, kerjäämässä ja kentän reunalla katsomassa jokaisen maalin. 

Pahempaa on vielä se, että sitä on pari vuotta, kunnes lapsi ei enää jaksa ja sen jälkeen on kaikki illat ja viikonloput tylsää!

Nimim. se jonka pojat lopetti lätkän ja pääsi vihdoin itsekin jumppaan

Vierailija kirjoitti:

Odotahan vaan, kun parin vuoden päästä on vielä viikonloput matseja, kesät leirejä ja turnauksia. HesaCuppia ja Eerikkilän leirejä. Aina olet leipomassa, kuskaamassa, keräämässä rahaa, kerjäämässä ja kentän reunalla katsomassa jokaisen maalin. 

 

Pahempaa on vielä se, että sitä on pari vuotta, kunnes lapsi ei enää jaksa ja sen jälkeen on kaikki illat ja viikonloput tylsää!

 

Nimim. se jonka pojat lopetti lätkän ja pääsi vihdoin itsekin jumppaan

Mä en oo kyllä näihin rahankeruujuttuihin lähtenyt mukaan. Meillä on futiksesta useamman kerran jo tullut näitä, että pitäisi jotain tuotteita myydä sukulaisille, työpaikalla ym. Olen niistä itse jotain ostanut mutta en ole lähtenyt kenellekään ulkopuolisille mitään kaupittelemaan ja säätämään. Noita matseja sen sijaan mun mielestä on ihan kiva katsoa. 

Meillä oli joko kerjäät tai maksat itse. Jokaisen perheen piti tuoda vähintään pari tonnia vuodessa, että päästää kisamatkoille ja turnauksiin. Turnaukset busseineen, valmentajan palkkoineen, ruokineen ja yöpymisineen maksaa vähintään 500 per ipana per turnaus. Ei ne mitään ilmaisia ole. HesaCup kestää viikon. Laske siitä. Viisi ateriaa päivässä, yöpyminen hotellissa. 

Ei näistä seuroista ja harrastuksista turhaan valiteta. 

Kuulostaa niin sairaalta toi touhu.. Kaikista tärkeintä olisi että saadaan lapsille ihan perus urheilurutiini ja liikkumisen ilo, eikä kilpaurheilu. Hyi olkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes on mitään tasoryhmiä lapsille? Mun mielestä ryhmät pitäisi jakaa harjoitusmäärien mukaan, vaikka 1-4, joilla olis vastaavasti 1-4 harjoitukset viikossa. Ja vaikka 2 eniten harjoittelevaa ryhmää vaan kävisi peleissä.

Jokainen saisi valita missä ryhmässä haluaa pelata, mutta se vaatisi että harjoituksissa todella pitäisi käydä. Jos tulisi poissaoloja, vaihdettaisiin vähemmän harjoittelevaan ryhmään.

No tuotahan se tasoryhmäjako nimenomaan tarkoittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes on mitään tasoryhmiä lapsille? Mun mielestä ryhmät pitäisi jakaa harjoitusmäärien mukaan, vaikka 1-4, joilla olis vastaavasti 1-4 harjoitukset viikossa. Ja vaikka 2 eniten harjoittelevaa ryhmää vaan kävisi peleissä.

Jokainen saisi valita missä ryhmässä haluaa pelata, mutta se vaatisi että harjoituksissa todella pitäisi käydä. Jos tulisi poissaoloja, vaihdettaisiin vähemmän harjoittelevaan ryhmään.

No tuotahan se tasoryhmäjako nimenomaan tarkoittaa. 

Ai että jokainen saa valita itse ryhmänsä?

-eri.