Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle

Boikotti, boikotti, boikotti. Sitä saa mitä tilaa. Jos pistätte lapsenne mukaan joukkueurheiluun, niin olette mukana "sponsoroimassa" tuota toksista puuhastelua. Näissä urheilulajeissa on kyse vain rahasta ja kilpailemisesta. Ei mistään liikunnan ilosta tai reilun pelin hengestä, vaikka noita sanoja käytetään aina mainospuheissa. 

Meidän perheessä on alaikäisiltä (alle 18v) kielletty kaikki joukkuelajit. Kielto on ehdoton eikä siitä neuvotella. Ei edes lastensuojeluviranomaisten kanssa. Jos nuori haluaa välttämättä aloittaa tuollaisen lajin, hän joutuu menemään töihin (kesätyö, viikonlopputyö) ja ansaitsemaan itse rahansa joilla hän maksaa kaikki kulut. Siis kaikki. Vanhemmat eivät auta edes siinä tilanteessa, että teiniltä loppuu rahat kesken kauden ja hän joutuu lopettamaan treenit. 

Vanhempien rahoilla ostetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle vain perusvarusteet. Verkkarit, lenkkarit, uima-asu, polkupyörä ja kypärä. Siitä sitten jokainen lapsi/nuori itse päättää mitä tekee noilla varusteillaan. Lähteekö hän kävelylle, hölkkälenkille vai juoksulenkille? Lähteekö hän pyöräilemään? Vai lähteekö uimahalliin? Kuntosalille? Sieltä se aito liikkumisen ilo löytyy. Ei joukkueurheilusta, missä juostaan pelivälineen (pallo) perässä pitkin kenttää. 

Tällainen on niin surullista kuultavaa, kun haluaisin kovasti rohkaista omaa 5-vuotiastani liikkumaan. Hän on koko ikänsä ollut liikunnallisesti kömpelö ja hitaasti kehittyvä (tulee minuun...) ja olemme kovasti miettineet liikuntaharrastusta motoriikkaa kehittämään. Hänen kanssaan on tärkeää, että liikkuminen on kivaa ja että hänkin saa siitä onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuu. Nyt hän puhuu, että haluaisi aloittaa jalkapallon kaverien innoittamana. 

Miten minun lapseni kaltaisia lapsia palvelee se, että urheiluseuroja kiinnostaa vain nuo tasoryhmät ja 6-vuotiaiden tunkeminen "urheilijaputkeen"? Usein näiden taitavasti liikkuvien lasten vanhemmatkin ovat liikunnallisia, kilpailuhenkisiä ja on omaa urheilijataustaa. Tällaiset tappaa liikunnan ilon juuri niiltä vähän kömpelöiltä lapsilta, jotka sitä liikuntaa ja intoa liikkua kipeästi tarvitsisivat.    

Vanhempien typeryys ja uhriutuminen on vaarallista. Lapset oppivat esimerkistä, joten heistäkin kasvaa typeriä ja uhriutuvia. Mitään ei voi tehdä itsenäisesti, koska joka asiaan pitäisi olla valmentaja.

Elämän kova koulu (Siperia opettaa) on tehokas keino saada 6-vuotias lapsi heräämään arkitodellusuuteen. Jos lapsi jankuttaa jalkapallosta, niin osta lapselle jalkapallo. Halvin mahdollinen mitä löytyy Citymarketista, Prismasta tai Tokmannilta. Sitten vaan käsket lapsen ulos (yksin tai kavereiden kanssa) potkimaan sitä palloa. Lapsi kyllästyy nopeasti kun ei saanutkaan kilpailla. Hyvin harva lapsi on oikeasti niin kiinnostunut jalkapallosta (itse lajista) että on valmis opettelemaan sitä ilman valmentajien apua. Internet on täynnä "tekniikkavideoita" (suomeksi) mitä lapsi voi katsoa itse.

Kantsisko enempi keskittyä yksilölajeihin ? Jokainen treenaa sen verran kun huvittaa ja pärjää sitten miten pärjää. Kamppailulajit on aivan erinomaisia kehittämään fyysisesti monipuolisesti ( motoriikka, kestävyys, voima, matsisilmä ) ja lajin valinnalla voi vaikuttaa siihen, mitä ominaisuuksia haluaa painottaa. 

Palloilulajit taitaa olla myös vammariskeiltään pahempia kuin harrastajatasoiset kamppailulajit. Kamppailulajeja voi paljon harjoitella myös yksin - askelkuviot, lyönti/potkutekniikka säkkiin, heittojen sisäänmenot punttisalin taljoilla tai paininukella. Lämmittelyissä voi käyttää erilaisia motoriikkaa kehittävä juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Lakatkaa tavoittelemasta statussymboleja ja luokkanousua. Tavoitteellisesti harrastava, rahallisia ja ajallisia panostuksia vaativa lapsi on sellainen. Mistä muusta vanhemmat muka keskenään keskustelevat? Auto (Audi vai BMW), asunto (yhdessä tasossa 140 m2, maalämpö), lemmikki (koira), työ(asiantuntija), ruoka(parsakausi alkaa), loma(ei haluaisi lentää, mutta kerran kesässä pitää päästä), lapsi(edustusjoukkueessa hirveästi hommaa, huh huh)

Tämä niin 100%. Tapasin pitkästä aikaa tuttavan ja hän itse aloitti kertomaan kuinka se ja se lapsi on siinä ja tossa edustusjoukkueessa ja kuinka kiire on kuskata sinne ja tänne jne. Ja kaikki lapseni kaverieiden vanhemmat (äidit) alkavat oikein mainostamaan missä ovat matkustelleen ja lapselle että kerro missä me oltiin. Olen itse niin eri maailmasta jotenkin että korvani särkyy kuunnellessa tätä puhetta. Keskiluokkaisten hyvyysnäytelmää, jossa he saavat hyvän fiiliksen itselle kun pääsevät kertomaan omia meriittejään. Tosi monelta unohtuu nykyään ihan kysyä että mitä sulle kuuluu. 

Olen viennyt sillointällöin  kuusivuotiasta sukulaispoikaa jalkapallotreeneihin. Ekana ihmetyttänyt, että vanhemmat seisovat siellä kentällä, kommentoivat koko ajan, lapsi  kaatuu ja tulee hakemaan vanhemmalta lohdutusta kesken treenin. Luulisi häiritsevän sekä lapsia että valmentajaa. Ennen jätettiin muksut rauhassa palloilemaan.  Ja luontaisia eroja tosiaankin näkyy jo tuon ikäisissä. Jotkut juoksevat innolla ja  pallo pysyy jaloissa, jotkut keskittyvät enemmän kiviin ja   Pallon saaminen maaliin on toissijaista ( näin mm sukulaispojalla). Ymmärrän tasojaot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin poikani sirkuskouluun. Harkat kahdesti viikossa. Esiintymiset aina kauden päätteeksi. Ehtii käydä kerran viikossa myös vapaapalokunnassa ja judossa. 

 

Vapaapalokunnassa oppii johtamaan, sirkuksessa esiintymään ja judo ylläpitää kuntoa. Judoa voi harrastaa tai olla harrastamatta niin paljon kuin haluaa. Kerran viikossa tai joka toinen päivä. 

 

Nyt lukioikäisenä näkee, että valinta kannatti. Ainoa mitä valitsin hänelle, oli lopulta se, että hän ei päässyt käsipalloon, korikseen tai fudikseen vaan sirkukseen. Tanssia hän harrasti myös hetken, mutta muut pojat kiusasi. 

 

Muut ovat melkein kaikki lopettaneet kaikki harrastukset, koska loppujen lopuksi lukioikäisenä ei enää jakseta panostaa huonoihin yleisurheilijoihin tai palloilijoihin. Heidät on tiputettu jo tasojen valinnassa tai liian tiukalla sitoutumispakolla. Asumme myös kunnassa, jossa on paljon työttömyyttä, joten monelta on loppunut rahat tukea kilpapelaamista. 

 

Jääkiekkoa ei ole kukaan raaskinut pelata sitten 2015-luvun. 

Muuten puhu asiaa, mutta outoa tuo, että ilmeisesti päätit ettei poikasi saa pelata pallopelejä.

Harvoin täällä voi keskustella mistään, kun aina joku oman elämänsä moraalipoliisi hyökkää heti kimppuun. Moraalipoliisin mielestä kaikkien lasten pitäisi saada harrastaa ihan mitä haluavat. Moraalipoliisi ei kuitenkaan ole itse valmis maksamaan meidän lasten treenimaksuja.

Terveisin,

3 lapsen äiti, työkyvyttömyyseläkkeellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ollaan mekin surtu. 

Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin. 

 

Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa. 

 

Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen. 

 

Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.

 

Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.  

Niinpä. Mulla on kehitysvammainen lapsi eikä hänellä ollut mitään asiaa kylän urheiluharrastuksiin enää päiväkoti-iän jälkeen. Mitään erityisryhmiä ei tuolla perämetsässä ollut tarjolla.

Sitten kun tulee aikuiseksi niin homma helpottaa kun voi harrastaa itsekseen vaikka uintia, juoksua tms.

Osa ihmisistä ja lapsista on joukkueurheilijoita sielultaan. Niin kuin oma lapsi. Tykkäsi armeijastakin, koska siinä oltiin kavereiden kanssa joukkueessa. Ja nyt aikuisena hän tekee tiimityötä. Eli jatkaa joukkue-uraa. 

Se yksin juoksu tai uinti ei nappaa hänelle. Minä itse taas olen aina ollut yksilöurheilija. 

Uintia ja juoksua voi harrastaa urheiluseurassa. Valmentaja hengittää niskaan ja huutaa, että nyt meni liian hitaasti. Lisää vauhtia! Seuran muut jäsenet naureskelevat, että tuo meidän Nico-Petteri on aina ollut hidas. Ei se koskaan pärjää kisoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Tällainen on niin surullista kuultavaa, kun haluaisin kovasti rohkaista omaa 5-vuotiastani liikkumaan. Hän on koko ikänsä ollut liikunnallisesti kömpelö ja hitaasti kehittyvä (tulee minuun...) ja olemme kovasti miettineet liikuntaharrastusta motoriikkaa kehittämään. Hänen kanssaan on tärkeää, että liikkuminen on kivaa ja että hänkin saa siitä onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuu. Nyt hän puhuu, että haluaisi aloittaa jalkapallon kaverien innoittamana. 

Miten minun lapseni kaltaisia lapsia palvelee se, että urheiluseuroja kiinnostaa vain nuo tasoryhmät ja 6-vuotiaiden tunkeminen "urheilijaputkeen"? Usein näiden taitavasti liikkuvien lasten vanhemmatkin ovat liikunnallisia, kilpailuhenkisiä ja on omaa urheilijataustaa. Tällaiset tappaa liikunnan ilon juuri niiltä vähän kömpelöiltä lapsilta, jotka sitä liikuntaa ja intoa liikkua kipeästi tarvitsisivat.    

Siksi ne taso ryhmät ovat, että jokainen voi pelata omien kykyjen mukaan. Kömpelöltä ja hitaalla ei juuri ole mitään iloa pelata niiden nopeiden ja taitavien kanssa. Yleensä treenit on yhdessä.  Aika turhauttavaa on tosiaan, jos on aina puoli kenttää toisia jäljessä. Mutta jotenkin ne lapset pitäisi saada tsemppaamaan kaikkia ainakin treeneissä. Ja ettei niistä taso ryhmistä tule lällättelyä tms. En kyllä ole kuullut sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Kantsisko enempi keskittyä yksilölajeihin ? Jokainen treenaa sen verran kun huvittaa ja pärjää sitten miten pärjää. Kamppailulajit on aivan erinomaisia kehittämään fyysisesti monipuolisesti ( motoriikka, kestävyys, voima, matsisilmä ) ja lajin valinnalla voi vaikuttaa siihen, mitä ominaisuuksia haluaa painottaa. 

Palloilulajit taitaa olla myös vammariskeiltään pahempia kuin harrastajatasoiset kamppailulajit. Kamppailulajeja voi paljon harjoitella myös yksin - askelkuviot, lyönti/potkutekniikka säkkiin, heittojen sisäänmenot punttisalin taljoilla tai paininukella. Lämmittelyissä voi käyttää erilaisia motoriikkaa kehittävä juttuja.

Palloululajeja harrastetaan niin paljon, että loykkaantumiset näkyy tilastoissa.  

Sitähän sen lapsen pitäisi harrastaa, mikä sitä itseään kiinnostaa.  Harrastukset suojaa monelta ikävyydeltä. Harrastuksia pitäisi tukea enemmän. Ennaltaehkäisyä. 

Vierailija kirjoitti:

Boikotti, boikotti, boikotti. Sitä saa mitä tilaa. Jos pistätte lapsenne mukaan joukkueurheiluun, niin olette mukana "sponsoroimassa" tuota toksista puuhastelua. Näissä urheilulajeissa on kyse vain rahasta ja kilpailemisesta. Ei mistään liikunnan ilosta tai reilun pelin hengestä, vaikka noita sanoja käytetään aina mainospuheissa. 

Meidän perheessä on alaikäisiltä (alle 18v) kielletty kaikki joukkuelajit. Kielto on ehdoton eikä siitä neuvotella. Ei edes lastensuojeluviranomaisten kanssa. Jos nuori haluaa välttämättä aloittaa tuollaisen lajin, hän joutuu menemään töihin (kesätyö, viikonlopputyö) ja ansaitsemaan itse rahansa joilla hän maksaa kaikki kulut. Siis kaikki. Vanhemmat eivät auta edes siinä tilanteessa, että teiniltä loppuu rahat kesken kauden ja hän joutuu lopettamaan treenit. 

Vanhempien rahoilla ostetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle vain perusvarusteet. Verkkarit, lenkkarit, uima-asu, polkupyörä ja kypärä. Siitä sitten jokainen lapsi/nuori itse päättää mitä tekee noilla varusteillaan. Lähteekö hän kävelylle, hölkkälenkille vai juoksulenkille? Lähteekö hän pyöräilemään? Vai lähteekö uimahalliin? Kuntosalille? Sieltä se aito liikkumisen ilo löytyy. Ei joukkueurheilusta, missä juostaan pelivälineen (pallo) perässä pitkin kenttää. 

Sairasta.. Varmaan kiva sille lapselle kun muut harrastaa joukkueessa ja itse jää paitsi. 

T. Se jalkapalloilevan tytön äiti.

Tyttö rakastaa yli kaiken jalkapalloa vaikka minä en vanhempana pidäkkään tuosta lasten jakamisesta tasoryhmiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Boikotti, boikotti, boikotti. Sitä saa mitä tilaa. Jos pistätte lapsenne mukaan joukkueurheiluun, niin olette mukana "sponsoroimassa" tuota toksista puuhastelua. Näissä urheilulajeissa on kyse vain rahasta ja kilpailemisesta. Ei mistään liikunnan ilosta tai reilun pelin hengestä, vaikka noita sanoja käytetään aina mainospuheissa. 

Meidän perheessä on alaikäisiltä (alle 18v) kielletty kaikki joukkuelajit. Kielto on ehdoton eikä siitä neuvotella. Ei edes lastensuojeluviranomaisten kanssa. Jos nuori haluaa välttämättä aloittaa tuollaisen lajin, hän joutuu menemään töihin (kesätyö, viikonlopputyö) ja ansaitsemaan itse rahansa joilla hän maksaa kaikki kulut. Siis kaikki. Vanhemmat eivät auta edes siinä tilanteessa, että teiniltä loppuu rahat kesken kauden ja hän joutuu lopettamaan treenit. 

Vanhempien rahoilla ostetaan jokaiselle lapselle ja nuorelle vain perusvarusteet. Verkkarit, lenkkarit, uima-asu, polkupyörä ja kypärä. Siitä sitten jokainen lapsi/nuori itse päättää mitä tekee noilla varusteillaan. Lähteekö hän kävelylle, hölkkälenkille vai juoksulenkille? Lähteekö hän pyöräilemään? Vai lähteekö uimahalliin? Kuntosalille? Sieltä se aito liikkumisen ilo löytyy. Ei joukkueurheilusta, missä juostaan pelivälineen (pallo) perässä pitkin kenttää. 

Sairasta.. Varmaan kiva sille lapselle kun muut harrastaa joukkueessa ja itse jää paitsi. 

 

T. Se jalkapalloilevan tytön äiti.

Tyttö rakastaa yli kaiken jalkapalloa vaikka minä en vanhempana pidäkkään tuosta lasten jakamisesta tasoryhmiin. 

Moraalipoliisi taas vauhdissa. Sairasta miten joku käyttää lapsia lyömäaseena. "Kiva sille sun lapselle kun ei saa harrastaa asiaa X."

Miksi se sinua ahdistaa, Rouva Moraalipoliisi? Haluatko tehdä lastensuojeluilmoituksen? Miksi leimaat sairaaksi perheet, missä ei harrasteta joukkuelajeja? Mitä kuvittelet saavuttavasi tuollaisella solvaamisella ja maalittamisella? 

Olen huomannut saman lasten  jalkapallo harrastuksessa.

Halusimme sen olevan vain harrastus,mutta se onkin kilpailua.

Eikö tosiaan ole olemassa pelkkää jalkapallo harrastusta ilman kilpailua.

Nämä tosiaan antavat lapselle pettymyksiä,kun peleihin otetaankin vain parhaimmisto 

Nyt tuli tilanteeseen  hiukan muutosta,koska eräs äiti uskalsi sanoa asiasta,että tuntuu turhauttavalle maksaa turhasta,esim vakuutukset,kun lapsi ei edes pääse peleihin,tai todella harvoin.

Aina on treenattu 3-4 kertaa viikossa. Nykyaikana junnujen vanhemmat haluavat päättää treenimäärätkin. Ei saa treenata liikaa mutta ei myöskään liian vähän. Ei liian kylmällä tai kuumalla. Pitää olla tasan oikea kellonaika treenata että vanhempi ehtii kuljettaa treeneihin. Mutta liian myöhäänkään ei käy koska meillä on arjessa struktruuri - yhteiset ruokailuajat ja tunnin kestävä "miten meni tänään -keskusteluhetki". Yksin lapsi ei voi treeneinhin kulkea, suuntaan eikä toiseen. Se on turvatonta. 

Jalkapallossa yritetään tehdä vastustajaa enemmän maaleja ja lopuksi jompikumpi voittaa ellei peli pääty tasan. Eli kyse on kilpailusta.

Kylläpä kuulostaa aidolta liikkumisen riemulta ja aidoisti riemuun tähtäävältä vanhemmalta. 

Vierailija kirjoitti:

Uintia ja juoksua voi harrastaa urheiluseurassa. Valmentaja hengittää niskaan ja huutaa, että nyt meni liian hitaasti. Lisää vauhtia! Seuran muut jäsenet naureskelevat, että tuo meidän Nico-Petteri on aina ollut hidas. Ei se koskaan pärjää kisoissa. 

Mikähän siinä on kun mun ei taaskaan tarvinnut huutaa kertaakaan kun kävin pitkästä aikaa vetämässä treenit? Eikä juuri ole tarvinnut muutenkaan huutaa vaikka aika hiton monta vuotta olen tuolla kentillä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko jakaa jos halutaan saada parhaiten kehittyvät pelaamaan ja kehittymään.

Nykyaikaan kuuluu kilpailu, jo ihan pienestä alkaen on harjoiteltava tosissaan jos haluaa maailman kärkeen.

Tämä justiinsa, kuka 8 vuotiaana edes tajuaa tuollaisia asioita, jos ei aikuinen sitä tuputa. Nimenomaan lapsi haluaa HARRASTAA eikä kilpailla. Pitäköön tunkkinsa, mä en tollasta rahota enää yhtään. ap.

Mun lapset on harrastaneet futista n 6-vuotiaista alkaen ja jostain syystä ne pelit olivat kyllä heti silloin tärkeintä. Harkoista olis voinut jäädä pois, mutta peleistä ei koskaan. Ja alusta alkaen voitto niissä peleissä sai riemun aikaan. Joten vaikka vanhemmat eivät maaleja laskeneet, niin lapset kyllä laskivat.

Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että liian aikainen tasoryhmittely ei ole hyvä. Sen sijaan on hyvä, jos innokkaimmille annetaan mahdollisuus treenata halutessaan enemmän ja tarvittaessa vaikka siirtyä vanhemman ikäluokan kanssa treenaamaan ja pelaamaan.

Sehän tavallaan juuri on, että lapsia kiinnostaa voittaminen, ja hyvin monia lapsia kiinnostaa voittaminen hinnalla millä hyvänsä. Aikuisten vain nimenomaan ei pitäisi lähteä tuohon.

Itse olen kortteliliigassa nähnyt näitä 7-vuotiaiden joukkueita, joihin on haalittu pari vuotta vanhempia vahvistuksia, ja joita joku isävalmentaja oikein kannustaa pelaamaan aggressiivisesti itseään puolta kevyempiä vastaan. Nuori tuomari ei uskalla haastaa isävalmentajaa, ja väistämättä kohta muutama lapsi satuttaa itsensä. Sitten aggressiivisen isän joukkue voittaa 20-0 ja juhlitaan kuin Mestarien liigassa.

Tiedän muutamankin kevyen ja taitavan lapsen lopettaneen jalkapallon tällaisten kohtaamisten vuoksi. Eli sikäli kyllä jonkinlainen tasoryhmittely olisi tarpeen myös siellä peleissä. Pikkukoululaisissa kun on hurjia kokoeroja. Mutta usein voittamisen tahto on voimakkaampi kuin tasaveroisten pelien järjestämisen tahto.

Minä puhuin siitä, että lahjakas ja motivoitunut pelaaja voi halutessaan siirtyä vanhempien ikäluokkaan treenaamaan ja pelaamaan (itsensä tasoisten kanssa). En siitä, että vanhempi pelaaja tulee pelaamaan nuorempien ikäluokkien peliin. Se on ihan eri asia eikä edes ole sallittua kuin poikkeustilanteissa ja silloinkin kyse on korkeintaan edellisenä vuonna syntyneistä. 

Se, että sinun seurassasi/paikkakunnalla tätä tehdään, ei tee siitä mitään normaalia käytäntöä. Itse olen törmännyt vastaavaan vain kerran Bulgariassa pidetyllä harjoitusleirillä, jossa paikallisen vastustajajoukkueen pelaajilla parrankasvu oli jo hyvällä alulla, kun meidän 12-13v olivat vielä ihan lapsia.