Oletko valmis hoivaamaan iäkkäitä läheisiäsi? "Kyllähän monella vapautuu lastenhuone kun lapset aikuistuu*
Kommentit (387)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60-luvulla ja aiemmin vanhukset kuolivat tauteihin ja sairauksiin nopsaan, ei ne olleet sängynpohjalla vaipoissa 10 vuotta. Ei silloin ollut väkisin henkeä ylläpitäviä lääkityksiä. Väitän, ettänennenvanhaiset sitkeät ihmidet eivät olisi kestäneet jos heidän olisi ollut pakko hoitaa sairasta vanhusta 10-15 vuotta oman työn ohessa omassa kodissa.
Tuohon aikaan ihmisillä saattoi vielä olla kunniantuntoa, juuri sitä sitkeyttä, periksiantamattomuutta ja organisointikykyä, sekä nimenomaan yhteisöllisyyttä. Ennen vanhaan huolehdittiin muiden lapsistakin, ja miksi ei siis naapurin housuihinsa pissaavasta ja karkuun juoksevasta Erkki-sedästäkin, palvelus palveluksesta.
Kannattaa ottaa huomioon, että noihin aikoihin perhekoot olivat suurempia, joten ison sisaruslauman oli myös helpompi jakaa hoivatyö keskenään. Nykyään yhä pienemmän ihmismäärän pitää venyä tekemään entistä enemmän, ja joku muistisairas vanhus on sellainen tapaus, että sitä ei välttämättä voi jättää yksin koskaan.
Sisarlauman? Kuinka moni miespuolinen hoiti?
Eiköhän se ollut sen miespuolisen vaimo joka käytännössä sen hoivatyön hoiti.
Klassikko. Mies hoitaa vanhempansa eli miniä käy töiden jälkeen hakee lapset päikkäristä ja kaupassa, ja samalla reissulla kattomassa että vieläkö anoppi ja appi hengittää, ja sitten kotiin tekee ruokaa toiseen työvuoroon.
Toinen klassikko: Iskäviikotkin menee lapsilla mummolassa. :D
Tekevät sen yleensä aivan vapaaehtoisesti.
:D No eivät todellakaan tee! Eivät vain uskalla sanoa vastaan, koska saisivat koko loka-autollisen sontaa niskaansa.
Valinnan mahdollisuus on silti. Eikä sitä paksaa ole mikään pakko ottaa vastaan. Lähestymiskielto ellei muu auta.
Hoidossa aika iso ongelma nykyisin tosin on juuri se että sitä paskaa ei kukaan halua vastaanottaa vapaaehtoisesti eikä maksusta (palkkaa vastaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vaivaistupa ihan tuntematon käsite? https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaivaistupa
Niitäkö kaipaat takaisin?
Linkistä voit lukea kuinka vaivaishoito oli jo 1500-luvulla viime kädessä seurakuntien ja kuntien vastuulla, ei missään vaiheessa lasten
Kuten aiempi kirjoittaja mainitsi, lapset kustansivat hoivan, jos lapsia oli ja heillä oli kykyä maksaa.
Ei yhteiskunta maksanut hoivaa sellaisilta, joilla oli maksukykyisiä lapsia.
Niin, miksi maksamme veroja kun päättäjät haikailevat näitä aikoja ja syytinkejä takaisin? Paluu 1500-luvulle on jo aika paksua
Se olisi paluu 1900-luvulle. Ei sentään 1500-luvulle.
Ohis: ei tuo vaivaistalosysteemi kestänyt 1800-luvun nälkävuosina. Ihmisiä kuoli paljon nälkään.

Nälkävuosina kuoli muitakin kuin vaivaisia. Kuoli paljon lapsia ja terveitäkin nälkään.
Syytinki on eri asia kuin se, että ennen lain mukaan lapset kustansivat vanhempien vanhuuden.
(Syytinkisopimus tehtiin maaseudulla, jossa 1 poika sai talon ja samalla lupasi huolehtia syytinkisopimuksella vanhemmistaan. Tällöin ei muiden lasten tarvinnut osallistua.)
Mitkä lapset? Mikä ihmeen lastenhuone? En ole niin hyväosainen.

Kyllä kuoli, mutta silloisen lain mukaan noitakin olisi pitänyt ruokkia vaivaistaloissa. Hehän täyttivät määritelmän, että siellä hoidetaan ne, joilla ei ole mitään mahdollisuutta hoitaa omaa toimeentuloaan.
Jos isä suostuisi muuttamaan maalta kaupunkiin, hän voisi mielihyvin asua meidän kerrostalokolmion toisessa makuuhuoneessa. Se oli aikaisemmin mun ja puolisoni etätyöhuone, nyt puoliso on eläkkeellä ja mä käyn lähes pelkästään lähitöissä. Muita iäkkäitä lähisukulaisia ei ole enää elossa.
Vierailija kirjoitti:
Niin kun olette itse kohta vanhuksia niin sen mukaan. Tuskin teidän lapset haluaa teitä hoitaa !
En minäkään haluaisi, että lapseni joutuvat pesemään kakkapyllyäni.
Mielenterveyteni laskee kuin lehmän häntä sillä sekunnilla kun astun vanhempieni kynnyksen yli.
Viikko ja pari ja tarvitsin jo varmaan itsekin edunvalvojan.
Vierailija kirjoitti:
Liian nuoria, lapsellisia ja historiaa tuntemattomia he, jotka eivät usko, että vanhukset ovat ennenkin olleet täysin lastensa elätettävänä. Minun lapsuudessani näin oli vielä. Laki määräsi. Sitten tuli kansaneläkelaki. (Isoisäni oli pettynyt, kun hän ei saanut työeläkettä. Joku syntymävuosiraja oli.)
Mikään ei estä, että näin ei kävisi jälleen. Suomen taloudella menee erittäin huonosti ja työttömyyttä on valtavasti. Aivan hyvin vanhukset saatetaan sysätä jälleen omaisille.
Kauheaahan tuo olisi. Kannatan takuueläkettä. Sitä pitäisi jopa nostaa. Pelkkä kansaneläke ei ole riittävä. Mutta olen tietoinen, että vanhukset saatetaan laittaa lastensa kontolle. (Tämä muuten varmasti lisäisi syntyvien lasten määrää.) Itse olen vanhempieni omaishoitaja ja työikäinen vielä. Tämä on raskasta.
Miten ihmeessä tämä lisäsisi syntyvien lasten määrää? Kuka hullu haluaisi tehdä lapsia jos tietäisi, että on samalla omat ja puolison vanhemmatkin tulossa holhottaviksi? Siihen päälle päivätyö, jolla pitäisi elättää koko konkkaronkka.
Niin ajatelkaa. Suomella ei ole varaa vanhusten huoltoon, mutta se on niin vähäpätöistä hommaa ettei siitä tarvitse maksaa korvausta vaan odottaa että naiset tekevät sen ilmaiseksi, kutsumuksesta.

Suosittelenkin omille lapsille ulkomaita, mitä tänne enää jäämään. Tämä maa ei anna enää mitään. Kuinka paljon veroja on tähän pohjattomaan kaivoon laitettu ja aivan turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Syytinki on eri asia kuin se, että ennen lain mukaan lapset kustansivat vanhempien vanhuuden.
(Syytinkisopimus tehtiin maaseudulla, jossa 1 poika sai talon ja samalla lupasi huolehtia syytinkisopimuksella vanhemmistaan. Tällöin ei muiden lasten tarvinnut osallistua.)
Syytinki oli vielä 80-luvullakin suht tavallinen "elatusmuoto", sen sijaan mitään yleistä lasten velvollisuutta vanhempien elatukseen ei ole ollut 50-luvun alun jälkeen. Joku ketjussa valehteli kun väitti että 60-luvulla olisi ollut.
Ja syytinki saattoi olla tyttärelläkin tai useammalla lapsella samanaikaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Niin ajatelkaa. Suomella ei ole varaa vanhusten huoltoon, mutta se on niin vähäpätöistä hommaa ettei siitä tarvitse maksaa korvausta vaan odottaa että naiset tekevät sen ilmaiseksi, kutsumuksesta.
Odotuksia ja haaveita voi olla. Eriasia sitten toteutuuko haaveet. Siihen kannattaa varautua että eivät toteudu.
Vierailija kirjoitti:
Söpöä kun mammat vastailee ikään kuin pääsisivät valitsemaan tämän. Eiköhän se velvollisuus kirjata lopulta lakiin.
Sitten voi ajaa vanhukset jonnekin korpeen ja jättää sinne.
Huomaa miten näiden "hyvien ideoiden isät" eivät ole eläessään hoitaneet yhtään ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian nuoria, lapsellisia ja historiaa tuntemattomia he, jotka eivät usko, että vanhukset ovat ennenkin olleet täysin lastensa elätettävänä. Minun lapsuudessani näin oli vielä. Laki määräsi. Sitten tuli kansaneläkelaki. (Isoisäni oli pettynyt, kun hän ei saanut työeläkettä. Joku syntymävuosiraja oli.)
Mikään ei estä, että näin ei kävisi jälleen. Suomen taloudella menee erittäin huonosti ja työttömyyttä on valtavasti. Aivan hyvin vanhukset saatetaan sysätä jälleen omaisille.
Kauheaahan tuo olisi. Kannatan takuueläkettä. Sitä pitäisi jopa nostaa. Pelkkä kansaneläke ei ole riittävä. Mutta olen tietoinen, että vanhukset saatetaan laittaa lastensa kontolle. (Tämä muuten varmasti lisäisi syntyvien lasten määrää.) Itse olen vanhempieni omaishoitaja ja työikäinen vielä. Tämä on raskasta.
Miten ihmeessä tämä lisäsisi syntyvien lasten määrää? Kuka hullu haluaisi tehdä lapsia jos tietäisi, että on samalla omat ja puolison vanhemmatkin tulossa holhottaviksi? Siihen päälle päivätyö, jolla pitäisi elättää koko konkkaronkka.
Pariskunnassa toinen tekee töissä päivävuoroa ja hoitaa yöt sitten niitä neljää vanhusta. Toinen tekee yövuoroa, ja hoitaa vanhukset päivisin.
"Ei siitä nyt kovin kauaa ole kun Suomessa asui monta sukupolvea samassa pienessä asunnossa. Osa otti vieraita huutolaisiakin nurkkiinsa. Sotien jälkeen niihin piti ottaa vielä evakoitakin asumaan."
Useinkaan kyseisiä ihmisiä ei kohdeltu hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian nuoria, lapsellisia ja historiaa tuntemattomia he, jotka eivät usko, että vanhukset ovat ennenkin olleet täysin lastensa elätettävänä. Minun lapsuudessani näin oli vielä. Laki määräsi. Sitten tuli kansaneläkelaki. (Isoisäni oli pettynyt, kun hän ei saanut työeläkettä. Joku syntymävuosiraja oli.)
Mikään ei estä, että näin ei kävisi jälleen. Suomen taloudella menee erittäin huonosti ja työttömyyttä on valtavasti. Aivan hyvin vanhukset saatetaan sysätä jälleen omaisille.
Kauheaahan tuo olisi. Kannatan takuueläkettä. Sitä pitäisi jopa nostaa. Pelkkä kansaneläke ei ole riittävä. Mutta olen tietoinen, että vanhukset saatetaan laittaa lastensa kontolle. (Tämä muuten varmasti lisäisi syntyvien lasten määrää.) Itse olen vanhempieni omaishoitaja ja työikäinen vielä. Tämä on raskasta.
Miten ihmeessä tämä lisäsisi syntyvien lasten määrää? Kuka hullu haluaisi tehdä lapsia jos tietäisi, että on samalla omat ja puolison vanhemmatkin tulossa holhottaviksi? Siihen päälle päivätyö, jolla pitäisi elättää koko konkkaronkka.
Pariskunnassa toinen tekee töissä päivävuoroa ja hoitaa yöt sitten niitä neljää vanhusta. Toinen tekee yövuoroa, ja hoitaa vanhukset päivisin.
Suomalaisista avioliitoista hajoaa jo yli 50 % eli jatkossa niitä hoivattavia voi olla vaikka 8 kpl, lapsia syntyy 1 per nainen.