Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus

Se, että kumppanissa on vaikka 99% hyviä ominaisuuksia, ei takaa, etteikö se 1% olisi niin ongelmallista käytöstä, että suhde kariutuu siihen. Kannattaa muistaa, että yleensä ihmisissä on paljonkin hyvää ja hyviä ominaisuuksia, mutta ei heistä silti olisi kumppaniksi juuri minulle. Hän -ja minä- ollaan onnellisempia jonkun muun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja olen samanlaisessa tilanteessa, mutta niin päin että olen itse liikuntaa harrastava. olen normaalipainoinen BMI 23 mies, minulle tärkeää on itsestäni huolehtiminen, liikuntaa monipuolisesti, lenkkeilyä lähes joka päivä, laskettelu, pyöräily, uinti, vaellus, hiihto, lihaskunto treeniä. Syön tosi terveellisesti kasviksia ja kiinnostusta terveellistä ruokaa kohtaan on. Näkyy itsessäni päällepäin. Vaimo taas on BMI yli 40 nainen ja ei liiku vähääkään, ei ole ollenkaan kiinnostunut samoista asioista. Itse olen sitä mieltä että todellakin tällä on merkitystä, on esimerkiksi todella vaikeaa löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita, lisäksi liikkumattomuus valitettavasti näkyy myös saamattomuutena, aina on väsynyt ja kipeä, kaikki tuntuu olevan liikaa. Olen tosissani miettinyt eroa ja uuden kumppanin kanssa yksi tärkeimmistä asioista olisi juuri se yhteisen tekemisen ja kiinnostuksen kohteiden löytyminen. Ei todellakaan riitä että luonteet metsää ja on ihan kivaa yhdessä. Varsinkin kun arki tulee eteen niin se yhteinen juttu pitää olla 

Ei pysty arvostamaan tämmöisiä henkisiä tossukoita, olet näköjään suhteessa siksi ettet uskalla yksinkään olla ja pelkäät ettei löydy ketään parempaa tilalle. 1. Eroa, 2. kasva aikuiseksi, ja sitten ehkä jossain vaiheessa parisuhde jos vaihe 2 onnistui

Taas sellaisia oletuksia asioista joista ei tiedä vähääkään. Ensinnäkin minne lähdet yhtäkkiä suhteesta jossa on pieniä lapsia ja vastuu heistä, lisäksi vaikka olet ollut 20 vuotta vakityössä niin tilillä on rahaa alle sata euroa, johtuen siitä että elämässä on ollut aika rankkoja solmuja, mm koti on kerran mennyt. Olen jutellut asioista aika monien naisten kanssa ja olisin hetkessä varattu toiselle naiselle jos niin haluaisin. Olisikin elämä sellaista että joka hetkessä voisi tehdä niin kuin itsestä parhaaksi tuntuu. Olen huomannut että naiset ovat usein olleet huonoissa suhteissa, on ollut alkoholisti mies, väkivaltaa monenlaista pahaa, mutta kun kysytään mitä mieheltä haluaa niin minkäänlaisia kriteereitä ei löydy, kelpaisi samanlainen ansakin, kunhan vain alkuun olisi kiva. Sensijaan minä miehenä tiedän, liikunnallisuus on niin tärkeää että en hyväksy naista joka ei liiku ollenkaan umppanikseni, elämästä hänen kanssaan jää elämättä ja kokematta liikaa.

Haluaisitko kertoa mitä jää kokematta ihmisen kanssa joka ei ole niin liikunnallinen?

Esimerkiksi itse haluaisin käydä lomareissuilla vaikkapa Lapin luonto kohteissa ja muuallakin niitä nähtävyyksiä on, niihin ei huonokuntoinen pääse. Ei satakiloinen ihminen jaksa kiivetä tunturin huipulle nähdäkseen kauniita maisemia. Jos ei niille reissuille lähde yksin niin ne jää käymättä. Käyn talvella laskettelemassakin, vaimo ei saa edes laskettelumonoja jalkaan, jää se yhteinen päivä rinteessä viettämättä, huvipuisto, et mahdu laitteisiin, minä mahdin. Kyllä on todella tärkeää että liikunnallisella ihmisellä on liikunnallinen kumppani. Sitä kannattaa myös arvostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja olen samanlaisessa tilanteessa, mutta niin päin että olen itse liikuntaa harrastava. olen normaalipainoinen BMI 23 mies, minulle tärkeää on itsestäni huolehtiminen, liikuntaa monipuolisesti, lenkkeilyä lähes joka päivä, laskettelu, pyöräily, uinti, vaellus, hiihto, lihaskunto treeniä. Syön tosi terveellisesti kasviksia ja kiinnostusta terveellistä ruokaa kohtaan on. Näkyy itsessäni päällepäin. Vaimo taas on BMI yli 40 nainen ja ei liiku vähääkään, ei ole ollenkaan kiinnostunut samoista asioista. Itse olen sitä mieltä että todellakin tällä on merkitystä, on esimerkiksi todella vaikeaa löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita, lisäksi liikkumattomuus valitettavasti näkyy myös saamattomuutena, aina on väsynyt ja kipeä, kaikki tuntuu olevan liikaa. Olen tosissani miettinyt eroa ja uuden kumppanin kanssa yksi tärkeimmistä asioista olisi juuri se yhteisen tekemisen ja kiinnostuksen kohteiden löytyminen. Ei todellakaan riitä että luonteet metsää ja on ihan kivaa yhdessä. Varsinkin kun arki tulee eteen niin se yhteinen juttu pitää olla 

Ei pysty arvostamaan tämmöisiä henkisiä tossukoita, olet näköjään suhteessa siksi ettet uskalla yksinkään olla ja pelkäät ettei löydy ketään parempaa tilalle. 1. Eroa, 2. kasva aikuiseksi, ja sitten ehkä jossain vaiheessa parisuhde jos vaihe 2 onnistui

Taas sellaisia oletuksia asioista joista ei tiedä vähääkään. Ensinnäkin minne lähdet yhtäkkiä suhteesta jossa on pieniä lapsia ja vastuu heistä, lisäksi vaikka olet ollut 20 vuotta vakityössä niin tilillä on rahaa alle sata euroa, johtuen siitä että elämässä on ollut aika rankkoja solmuja, mm koti on kerran mennyt. Olen jutellut asioista aika monien naisten kanssa ja olisin hetkessä varattu toiselle naiselle jos niin haluaisin. Olisikin elämä sellaista että joka hetkessä voisi tehdä niin kuin itsestä parhaaksi tuntuu. Olen huomannut että naiset ovat usein olleet huonoissa suhteissa, on ollut alkoholisti mies, väkivaltaa monenlaista pahaa, mutta kun kysytään mitä mieheltä haluaa niin minkäänlaisia kriteereitä ei löydy, kelpaisi samanlainen ansakin, kunhan vain alkuun olisi kiva. Sensijaan minä miehenä tiedän, liikunnallisuus on niin tärkeää että en hyväksy naista joka ei liiku ollenkaan umppanikseni, elämästä hänen kanssaan jää elämättä ja kokematta liikaa.

Haluaisitko kertoa mitä jää kokematta ihmisen kanssa joka ei ole niin liikunnallinen?

Esimerkiksi itse haluaisin käydä lomareissuilla vaikkapa Lapin luonto kohteissa ja muuallakin niitä nähtävyyksiä on, niihin ei huonokuntoinen pääse. Ei satakiloinen ihminen jaksa kiivetä tunturin huipulle nähdäkseen kauniita maisemia. Jos ei niille reissuille lähde yksin niin ne jää käymättä. Käyn talvella laskettelemassakin, vaimo ei saa edes laskettelumonoja jalkaan, jää se yhteinen päivä rinteessä viettämättä, huvipuisto, et mahdu laitteisiin, minä mahdin. Kyllä on todella tärkeää että liikunnallisella ihmisellä on liikunnallinen kumppani. Sitä kannattaa myös arvostaa.

Nainenhan ei siis ole mikään koira joka seuraa miestä tämän typerillä kinttupoluilla vaan tällä on ihan oma biologinen funktionsa. Vahingoitatte itsejänne ja koko parisuhteen konseptia kohtelemalla naista kuin koiraa. Perinteisesti nainen on kotona ja synnyttää lapset, ja sitten miehen poika juoksee tämän perässä niitä kinttupolkuja. 

Ja mies ei myöskään r aiskaa sitä seuralaistaan, parittelu on vain lisääntymistarkoitusta varten.

Kunpa edes naiset tajuaisivat ettei tuollaiseen tarvitse suostua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja olen samanlaisessa tilanteessa, mutta niin päin että olen itse liikuntaa harrastava. olen normaalipainoinen BMI 23 mies, minulle tärkeää on itsestäni huolehtiminen, liikuntaa monipuolisesti, lenkkeilyä lähes joka päivä, laskettelu, pyöräily, uinti, vaellus, hiihto, lihaskunto treeniä. Syön tosi terveellisesti kasviksia ja kiinnostusta terveellistä ruokaa kohtaan on. Näkyy itsessäni päällepäin. Vaimo taas on BMI yli 40 nainen ja ei liiku vähääkään, ei ole ollenkaan kiinnostunut samoista asioista. Itse olen sitä mieltä että todellakin tällä on merkitystä, on esimerkiksi todella vaikeaa löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita, lisäksi liikkumattomuus valitettavasti näkyy myös saamattomuutena, aina on väsynyt ja kipeä, kaikki tuntuu olevan liikaa. Olen tosissani miettinyt eroa ja uuden kumppanin kanssa yksi tärkeimmistä asioista olisi juuri se yhteisen tekemisen ja kiinnostuksen kohteiden löytyminen. Ei todellakaan riitä että luonteet metsää ja on ihan kivaa yhdessä. Varsinkin kun arki tulee eteen niin se yhteinen juttu pitää olla 

Ei pysty arvostamaan tämmöisiä henkisiä tossukoita, olet näköjään suhteessa siksi ettet uskalla yksinkään olla ja pelkäät ettei löydy ketään parempaa tilalle. 1. Eroa, 2. kasva aikuiseksi, ja sitten ehkä jossain vaiheessa parisuhde jos vaihe 2 onnistui

Taas sellaisia oletuksia asioista joista ei tiedä vähääkään. Ensinnäkin minne lähdet yhtäkkiä suhteesta jossa on pieniä lapsia ja vastuu heistä, lisäksi vaikka olet ollut 20 vuotta vakityössä niin tilillä on rahaa alle sata euroa, johtuen siitä että elämässä on ollut aika rankkoja solmuja, mm koti on kerran mennyt. Olen jutellut asioista aika monien naisten kanssa ja olisin hetkessä varattu toiselle naiselle jos niin haluaisin. Olisikin elämä sellaista että joka hetkessä voisi tehdä niin kuin itsestä parhaaksi tuntuu. Olen huomannut että naiset ovat usein olleet huonoissa suhteissa, on ollut alkoholisti mies, väkivaltaa monenlaista pahaa, mutta kun kysytään mitä mieheltä haluaa niin minkäänlaisia kriteereitä ei löydy, kelpaisi samanlainen ansakin, kunhan vain alkuun olisi kiva. Sensijaan minä miehenä tiedän, liikunnallisuus on niin tärkeää että en hyväksy naista joka ei liiku ollenkaan umppanikseni, elämästä hänen kanssaan jää elämättä ja kokematta liikaa.

Totta, naisten kannattaa kirjoittaa tarkka lista siitä millaisen miehen haluaa ja raakata ulos kaikki, jotka eivät tähän listaan kykene vastaamaan. Esim. Mies joka on jumppa- ja seksihullu ulos muiden elukoiden kanssa, herrasmies ja naiseutta kunnioittava sisään nautiskelemaan naisen seurasta.

Onpas tänne tullut paljon viestejä, kiitos niille jotka ovat laittaneet asiallisia kommentteja.

Paljon sellaista mitä on jo tullutkin mietittyä. Mies ei ole fyysisesti mitenkään kykenemätön liikkumaan ja on jo tosiaan tehnyt suuren muutoksen painonsa suhteen jo ennen kuin tapasimme. Olen tutustunut mieheen netissä, eli ihastuin hänessä alunperinkin ihan muuhun kuin ulkonäköön.
Joku sanoi, että aloituksessa luettelemani ominaisuudet pitäisi olla miehille itsestäänselvyyksiä. No omalla kohdalla se ei ainakaan ole ikävä kyllä pitänyt paikkaansa ja senkin takia nykyinen mies tuntuu monella tavalla harvinaisen ihanalta. Onko se sitten tyytymistä jos yhdeksän kymmenestä asiasta osuu kohdalleen mutta yksi ei, en tiedä.

Miehen ulkonäkö ei vaivaa minua nykyisellään, isompi huolenaihe on terveys nyt ja tulevaisuudessa sekä miehen suhtautuminen liikuntaan. Hän siis lähtee kanssani ulkoilemaan mielellään kun ollaan yhdessä, mutta yksin ollessaan saattaa viettää 8+ tuntia tietokoneella istuen eikä uhraa päivästä edes sitä pientä hetkeä siihen, että kävisi vartin kävelyllä. Ja tässä vaiheessa täytyy tietenkin valita lenkit ja muut aktiviteetit sen mukaan, että mies pysyy perässäni. En ole itsekään mikään himoliikkuja, vaan ihan "normaalin" kiinnostunut huolehtimaan omasta kropasta ja terveydestä.
En aio ketään yrittää muuttaa ja olen todellakin sitä mieltä, että halu muuttua lähtee jokaisesta itsestään. Ei minulla ole mielenkiintoa alkaa patistamaan aikuista miestä mihinkään, varsinkin kun hän tiedostaa oman tilanteensa hyvin. Olen kyllä tietenkin valmis tukemaan ja kannustamaan, mutta pakottamaan en ketään ala.

Joku kysyi, että miten aion asian ottaa miehen kanssa puheeksi. En halua loukata tai painostaa, mutta asiasta ei voi oikein kierrellenkään keskustella.

Ainakin aloitus on herättänyt jonkin verran keskustelua, mikä on kiva. En oikein tiedä, että minkälaisia vastauksia varsinaisesti hain. Mutta hyviä on tullut ja tottahan se on, että pitää vaan päättää kuinka ratkaiseva tekijä tämä on juuri meidän parisuhteessa.

Viesti 106 on siis AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja olen samanlaisessa tilanteessa, mutta niin päin että olen itse liikuntaa harrastava. olen normaalipainoinen BMI 23 mies, minulle tärkeää on itsestäni huolehtiminen, liikuntaa monipuolisesti, lenkkeilyä lähes joka päivä, laskettelu, pyöräily, uinti, vaellus, hiihto, lihaskunto treeniä. Syön tosi terveellisesti kasviksia ja kiinnostusta terveellistä ruokaa kohtaan on. Näkyy itsessäni päällepäin. Vaimo taas on BMI yli 40 nainen ja ei liiku vähääkään, ei ole ollenkaan kiinnostunut samoista asioista. Itse olen sitä mieltä että todellakin tällä on merkitystä, on esimerkiksi todella vaikeaa löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita, lisäksi liikkumattomuus valitettavasti näkyy myös saamattomuutena, aina on väsynyt ja kipeä, kaikki tuntuu olevan liikaa. Olen tosissani miettinyt eroa ja uuden kumppanin kanssa yksi tärkeimmistä asioista olisi juuri se yhteisen tekemisen ja kiinnostuksen kohteiden löytyminen. Ei todellakaan riitä että luonteet metsää ja on ihan kivaa yhdessä. Varsinkin kun arki tulee eteen niin se yhteinen juttu pitää olla 

Ei pysty arvostamaan tämmöisiä henkisiä tossukoita, olet näköjään suhteessa siksi ettet uskalla yksinkään olla ja pelkäät ettei löydy ketään parempaa tilalle. 1. Eroa, 2. kasva aikuiseksi, ja sitten ehkä jossain vaiheessa parisuhde jos vaihe 2 onnistui

Taas sellaisia oletuksia asioista joista ei tiedä vähääkään. Ensinnäkin minne lähdet yhtäkkiä suhteesta jossa on pieniä lapsia ja vastuu heistä, lisäksi vaikka olet ollut 20 vuotta vakityössä niin tilillä on rahaa alle sata euroa, johtuen siitä että elämässä on ollut aika rankkoja solmuja, mm koti on kerran mennyt. Olen jutellut asioista aika monien naisten kanssa ja olisin hetkessä varattu toiselle naiselle jos niin haluaisin. Olisikin elämä sellaista että joka hetkessä voisi tehdä niin kuin itsestä parhaaksi tuntuu. Olen huomannut että naiset ovat usein olleet huonoissa suhteissa, on ollut alkoholisti mies, väkivaltaa monenlaista pahaa, mutta kun kysytään mitä mieheltä haluaa niin minkäänlaisia kriteereitä ei löydy, kelpaisi samanlainen ansakin, kunhan vain alkuun olisi kiva. Sensijaan minä miehenä tiedän, liikunnallisuus on niin tärkeää että en hyväksy naista joka ei liiku ollenkaan umppanikseni, elämästä hänen kanssaan jää elämättä ja kokematta liikaa.

Haluaisitko kertoa mitä jää kokematta ihmisen kanssa joka ei ole niin liikunnallinen?

Esimerkiksi itse haluaisin käydä lomareissuilla vaikkapa Lapin luonto kohteissa ja muuallakin niitä nähtävyyksiä on, niihin ei huonokuntoinen pääse. Ei satakiloinen ihminen jaksa kiivetä tunturin huipulle nähdäkseen kauniita maisemia. Jos ei niille reissuille lähde yksin niin ne jää käymättä. Käyn talvella laskettelemassakin, vaimo ei saa edes laskettelumonoja jalkaan, jää se yhteinen päivä rinteessä viettämättä, huvipuisto, et mahdu laitteisiin, minä mahdin. Kyllä on todella tärkeää että liikunnallisella ihmisellä on liikunnallinen kumppani. Sitä kannattaa myös arvostaa.

Nainenhan ei siis ole mikään koira joka seuraa miestä tämän typerillä kinttupoluilla vaan tällä on ihan oma biologinen funktionsa. Vahingoitatte itsejänne ja koko parisuhteen konseptia kohtelemalla naista kuin koiraa. Perinteisesti nainen on kotona ja synnyttää lapset, ja sitten miehen poika juoksee tämän perässä niitä kinttupolkuja. 

Ja mies ei myöskään r aiskaa sitä seuralaistaan, parittelu on vain lisääntymistarkoitusta varten.

Kunpa edes naiset tajuaisivat ettei tuollaiseen tarvitse suostua.

Joo, eihän teille voi muuta kuin nauraa. Mutta jos ajatellaan että se kumppani otetaan elämään niin kertokaa hyviä syitä miksi ihmeessä sen otatte jos ei yhteisiä seikkailuja varten? Tuliko nyt paljastettua että rahoittamaan omaa elämääsi. Ei kukaan mies niin seksihullukaan ole etteikö siinäkin kohtuus olisi tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Onpas tänne tullut paljon viestejä, kiitos niille jotka ovat laittaneet asiallisia kommentteja.

 

Paljon sellaista mitä on jo tullutkin mietittyä. Mies ei ole fyysisesti mitenkään kykenemätön liikkumaan ja on jo tosiaan tehnyt suuren muutoksen painonsa suhteen jo ennen kuin tapasimme. Olen tutustunut mieheen netissä, eli ihastuin hänessä alunperinkin ihan muuhun kuin ulkonäköön.
Joku sanoi, että aloituksessa luettelemani ominaisuudet pitäisi olla miehille itsestäänselvyyksiä. No omalla kohdalla se ei ainakaan ole ikävä kyllä pitänyt paikkaansa ja senkin takia nykyinen mies tuntuu monella tavalla harvinaisen ihanalta. Onko se sitten tyytymistä jos yhdeksän kymmenestä asiasta osuu kohdalleen mutta yksi ei, en tiedä.

 

Miehen ulkonäkö ei vaivaa minua nykyisellään, isompi huolenaihe on terveys nyt ja tulevaisuudessa sekä miehen suhtautuminen liikuntaan. Hän siis lähtee kanssani ulkoilemaan mielellään kun ollaan yhdessä, mutta yksin ollessaan saattaa viettää 8+ tuntia tietokoneella istuen eikä uhraa päivästä edes sitä pientä hetkeä siihen, että kävisi vartin kävelyllä. Ja tässä vaiheessa täytyy tietenkin valita lenkit ja muut aktiviteetit sen mukaan, että mies pysyy perässäni. En ole itsekään mikään himoliikkuja, vaan ihan "normaalin" kiinnostunut huolehtimaan omasta kropasta ja terveydestä.
En aio ketään yrittää muuttaa ja olen todellakin sitä mieltä, että halu muuttua lähtee jokaisesta itsestään. Ei minulla ole mielenkiintoa alkaa patistamaan aikuista miestä mihinkään, varsinkin kun hän tiedostaa oman tilanteensa hyvin. Olen kyllä tietenkin valmis tukemaan ja kannustamaan, mutta pakottamaan en ketään ala.

 

Joku kysyi, että miten aion asian ottaa miehen kanssa puheeksi. En halua loukata tai painostaa, mutta asiasta ei voi oikein kierrellenkään keskustella.

 

Ainakin aloitus on herättänyt jonkin verran keskustelua, mikä on kiva. En oikein tiedä, että minkälaisia vastauksia varsinaisesti hain. Mutta hyviä on tullut ja tottahan se on, että pitää vaan päättää kuinka ratkaiseva tekijä tämä on juuri meidän parisuhteessa.

Siinä että viettää 8h aikaa tietokoneella ei ole mitään ihmeellistä. Tosissaan intellektuellia tai henkistä työtä tekevät saattavat viettää 15h päivässä tietokoneella. Se että sinä et ymmärrä tätä maailmaa ei tarkoita sitä, että siinä olisi jotain vikaa. Keho taasen adaptoituu siihen, mihin sitä käytetään. Se että sinua sähköjäniksenä ahdistaa olla paikallaan ei tarkoita sitä, että tähän erikoistunutta tyyppiä ahdistaisi. 

Mutta voithan toki vaihtaa miestä tuollaiseen kukkulalta ja merenkuopasta toiseen ravaavaan sekopäähän ja lopettaa vinkumisen. Tosiasia on, että tämä rauhallisuus on vetänyt sinua puoleensa ja saanut rakastumaan itseensä, ei se testohuuruissa ympäriinsä ravaaminen.

Itse jättäisin ap:n tällaisista selän takana spekulaatioista ja panetteluista. Jos olet kyllästynyt siihen mitä ennen halusit niin terve menoa vihreämmille niityille paskantamaan.

Siinä ratkaisee se, mikä on itselle tärkeää.

Meillä mies on liikunnallisempi ja tykkää liikkua yksin, joten asia ei ole ongelma. Joskus käymme yhdessä kävelyllä, mutta koska hän luonnostaan kävelee minua nopeammin ja pidempään, niin useammin hän ulkoilee yksin ja minä teen omat lyhyet lenkkini yksin. Kumpikaan meistä ei ole ylipainoinen ja olemme molemmat sellaisia, että haluamme välillä olla muutaman tunnin itseksemmekin.

Meillä oli samanlainen tilanne, itse juoksen maratoneja harrastusmielessä. Liikunnallinen elämäntapa kiinnosti miestäkin ja välillä siitä innostunutkin, mutta se oli kausittaista ja lyhyt kestoista. Tämä ei ole ollut sinänsä parisuhteelle mikään ongelma, mutta siitä alkoi vuosien mittaan tulla ongelma, koska sillä alkoi olla terveydellisiä vaikutuksia.

15 vuotta mentiin näin ja yritin kannustaa parempiin elämäntapoihin laihoin tuloksin. Ei siihen sinänsä parisuhteen osalta ongelmia liittynyt, mutta huoli alkoi kasvaa kun ikää tuli lisää. Sitten sai lääkäriltä karua ennustetta ja oikeasti alkoi pitää itsestään huolta ja panostaa siihen elämäntapamuutokseen. Nyt menty jo jokunen vuosi näin ja se on tuonut meitä lähemmäs kun liikuntaakin harrastetaan yhdessä ja omilta harteilta on pudonnut se huoli, kun puoliso on saanut kaikki arvot kohdilleen ja ensimmäistä kertaa suhteemme aikana on päässyt normaalipainoon. Toki rankemmat treenit teen edelleen itsekseni, mutta se nyt ei haittaa mitään.

Ei siis ole minusta automaattisesti mikään ongelma, mutta pitkällä tähtäimellä siitä voi sellainen tulla, jos toinen ei pidä itsestään huolta.

Miten ihmeessä liikunnallinen mies, joka haluaa vaeltaa ja hiihdellä vaimonsa kanssa Lapissa, on päätynyt yhteen ja tekemään lapsiakin satakiloisen naisen kanssa, joka ei jaksa kävellä askeltakaan? Vai onko perhe-elämä muuttanut vaimon?

En osaa vastata, omakin mieheni on samanlainen. Liikun itsekseni, dekä ystävien ja lasten kanssa. Mies lähtee kyllä mielellään mukaan esim patikoimaan, pyöräilemään ja retkille, mutta sellainen arkiliikunta ei ole hänen juttunsa. 

Joistakin tutuista pariskunnista olen huomannut, että miehet mielellään mittaavat esim suorituksia, askelmääriä, kuntohaasteiden etenemistä yms. 

Jos tilastot ovat miehen juttu, kiinnostuisiko hän arkiliikunnasta esim kehonkoostumusmittauksen/ kuntotestin myötä ja haluaisi parantaa tuloksiaan?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, itse juoksen maratoneja harrastusmielessä. Liikunnallinen elämäntapa kiinnosti miestäkin ja välillä siitä innostunutkin, mutta se oli kausittaista ja lyhyt kestoista. Tämä ei ole ollut sinänsä parisuhteelle mikään ongelma, mutta siitä alkoi vuosien mittaan tulla ongelma, koska sillä alkoi olla terveydellisiä vaikutuksia.

 

15 vuotta mentiin näin ja yritin kannustaa parempiin elämäntapoihin laihoin tuloksin. Ei siihen sinänsä parisuhteen osalta ongelmia liittynyt, mutta huoli alkoi kasvaa kun ikää tuli lisää. Sitten sai lääkäriltä karua ennustetta ja oikeasti alkoi pitää itsestään huolta ja panostaa siihen elämäntapamuutokseen. Nyt menty jo jokunen vuosi näin ja se on tuonut meitä lähemmäs kun liikuntaakin harrastetaan yhdessä ja omilta harteilta on pudonnut se huoli, kun puoliso on saanut kaikki arvot kohdilleen ja ensimmäistä kertaa suhteemme aikana on päässyt normaalipainoon. Toki rankemmat treenit teen edelleen itsekseni, mutta se nyt ei haittaa mitään.

 

Ei siis ole minusta automaattisesti mikään ongelma, mutta pitkällä tähtäimellä siitä voi sellainen tulla, jos toinen ei pidä itsestään huolta.

Tähän huomauttaisin, että liikkumattomuus ei välttämättä kovin pian aiheuta kaikille terveysongelmia. Asia riippuu paljon myös geeneistä ja liikunnan lisäksi muista elämäntavoista.

Mitä enemmän ja rivompaa seksiä lupaat (ja myös tarjoat) vastineeksi miehen kuntoilulle, tuloksia alkaa näkyä. Miksi ylipäätään aloit seurustelemaan pullukan kanssa kun suomessa on kuntoileviakin miehiä? 

Aloituksen sukupuolet toisinpäin ja ap olisi foorumin mielestä vittum#inen rahkaniilo, kontrollifriikki, alistajamanipuloija eikä oikeasti rakastaisi puolisoaan vaan lähinnä nauttisi hänen piinaamisestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, itse juoksen maratoneja harrastusmielessä. Liikunnallinen elämäntapa kiinnosti miestäkin ja välillä siitä innostunutkin, mutta se oli kausittaista ja lyhyt kestoista. Tämä ei ole ollut sinänsä parisuhteelle mikään ongelma, mutta siitä alkoi vuosien mittaan tulla ongelma, koska sillä alkoi olla terveydellisiä vaikutuksia.

 

15 vuotta mentiin näin ja yritin kannustaa parempiin elämäntapoihin laihoin tuloksin. Ei siihen sinänsä parisuhteen osalta ongelmia liittynyt, mutta huoli alkoi kasvaa kun ikää tuli lisää. Sitten sai lääkäriltä karua ennustetta ja oikeasti alkoi pitää itsestään huolta ja panostaa siihen elämäntapamuutokseen. Nyt menty jo jokunen vuosi näin ja se on tuonut meitä lähemmäs kun liikuntaakin harrastetaan yhdessä ja omilta harteilta on pudonnut se huoli, kun puoliso on saanut kaikki arvot kohdilleen ja ensimmäistä kertaa suhteemme aikana on päässyt normaalipainoon. Toki rankemmat treenit teen edelleen itsekseni, mutta se nyt ei haittaa mitään.

 

Ei siis ole minusta automaattisesti mikään ongelma, mutta pitkällä tähtäimellä siitä voi sellainen tulla, jos toinen ei pidä itsestään huolta.

Tähän huomauttaisin, että liikkumattomuus ei välttämättä kovin pian aiheuta kaikille terveysongelmia. Asia riippuu paljon myös geeneistä ja liikunnan lisäksi muista elämäntavoista.

Riittävän pitkällä aikavälillä kaikille. Vaikka muut elämäntavat olisi miten tikissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samanlainen tilanne, itse juoksen maratoneja harrastusmielessä. Liikunnallinen elämäntapa kiinnosti miestäkin ja välillä siitä innostunutkin, mutta se oli kausittaista ja lyhyt kestoista. Tämä ei ole ollut sinänsä parisuhteelle mikään ongelma, mutta siitä alkoi vuosien mittaan tulla ongelma, koska sillä alkoi olla terveydellisiä vaikutuksia.

 

15 vuotta mentiin näin ja yritin kannustaa parempiin elämäntapoihin laihoin tuloksin. Ei siihen sinänsä parisuhteen osalta ongelmia liittynyt, mutta huoli alkoi kasvaa kun ikää tuli lisää. Sitten sai lääkäriltä karua ennustetta ja oikeasti alkoi pitää itsestään huolta ja panostaa siihen elämäntapamuutokseen. Nyt menty jo jokunen vuosi näin ja se on tuonut meitä lähemmäs kun liikuntaakin harrastetaan yhdessä ja omilta harteilta on pudonnut se huoli, kun puoliso on saanut kaikki arvot kohdilleen ja ensimmäistä kertaa suhteemme aikana on päässyt normaalipainoon. Toki rankemmat treenit teen edelleen itsekseni, mutta se nyt ei haittaa mitään.

 

Ei siis ole minusta automaattisesti mikään ongelma, mutta pitkällä tähtäimellä siitä voi sellainen tulla, jos toinen ei pidä itsestään huolta.

Tähän huomauttaisin, että liikkumattomuus ei välttämättä kovin pian aiheuta kaikille terveysongelmia. Asia riippuu paljon myös geeneistä ja liikunnan lisäksi muista elämäntavoista.

Kyllä huonokuntoinen ihminen on aina jaksamaton arjessa. Eikä ihminen voi olla hyväkuntoinen ellei harjoita kuntoaan. Tämä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ymmärrä sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa ja miten sitä voi liikkumalla systemaattisesti kehittää.

Kaikkia ei kiinnosta säännöllinen ja tavoitteellinen treeni. Sen verran on hyvä liikkua, että tasapaino ja liikuntakyky pysyisivät hyvinä mahdollisimman pitkään. Esim. kuusikymppisille on omat jumppaohjelmat sitä varten, ja lihaskunnosta tulisi huolehtia.

Muuten esim. taipumus huonoon kolesteroliin voi olla perinnöllinen, jolloin siitä tietysti on huolehdittava. Verenpaine taas voi alkaa heilahdella vanhana, vaikka olisi ollut ahkera liikkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän samankaltainen ongelma. Soitan pianoa, kitaraa ja saksofonia useamman kerran viikossa, mutta nainen on soittanut vain nokkahuilua kouluaikana. Ollaan yritetty yhdessä vähän katsoa nuotteja ja soitella yhdessä, mutta ei siitä oikein tule mitään. Turhauttaa kun biisit pitää valita naisen osaamisen ehdoilla.

Meillä vähän samantapainen tilanne. Minä olen työstäni innostunut osaaja, jopa ehkä jonkun mielestä uraohjus, jolle työ antaa todella paljon. Olen tehtävässä, jossa työpäivät venyvät ja usein viikonloppukin kuluu töissä (muualla maailmassa lauantai ei välttämättä ole samanlainen vapaapäivä kuin meillä ja kun asiakkaita on ympäri maailman, niin työt tehdään heidän ehdoillaan). Seurustelen naisen kanssa, jolla ei ole selkeää käsitystä siitä, että työstä saa rahaa ja rahalla voi tehdä kaikkia kivoja hankintoja. Hänen mielestään 30 tuntia työtä viikossa riittää ja työn tulee olla sellaista, että se ei tule kotiin mukaan. Illat ja viikonloput ehdottomasti vapaita, jotta voi harrastaa.

Turhauttaa, kun pitäisi elää naisen ehdoilla ja laiskotella.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia ei kiinnosta säännöllinen ja tavoitteellinen treeni. Sen verran on hyvä liikkua, että tasapaino ja liikuntakyky pysyisivät hyvinä mahdollisimman pitkään. Esim. kuusikymppisille on omat jumppaohjelmat sitä varten, ja lihaskunnosta tulisi huolehtia.

Muuten esim. taipumus huonoon kolesteroliin voi olla perinnöllinen, jolloin siitä tietysti on huolehdittava. Verenpaine taas voi alkaa heilahdella vanhana, vaikka olisi ollut ahkera liikkumaan.

Jokaisella on oikeus elää miten haluaa. Mutta kritisoin tätä terveyspuolta silti: jos ihmisen harrastukset ovat yksinomaan istumista/makaamista, hänen koko hermostonsa alkaa laiskistua ja mennä alivireäksi. Sillä on vaikutuksia aivan kaikkeen, eli henkilö voi olla passiivisuuden vuoksi jo melko erilainen ihminen verrattuna hänen normaalivireyteensä. On aivosumua, ajattelun hitautta, jatkuvaa väsymystä...

Lisäksi on aivan fakta, että säännöllinen liikkuminen parantaa kuntoa ja jaksamista. Eli jos ei liiku, ei myöskään jaksa liikkua. Arjessa ei jaksa lähteä tapahtumiin joihin haluaisi tai reissuihin jotka kiinnostaisivat. Eli kyllä passiivisuus myös vaikuttaa elämänlaatuun.