Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.
Kommentit (352)
Vierailija kirjoitti:
Hyihelvetttti.
Maailma on täynnä mukavia ihmisiä ja perushyviä miehiä, en tajua miksi roikut tollasessa joka ei ole seksikäs eikä elämäntavat kohtaa.
Osa naisista alentaa itsensä jatkuvasti aivan ihme kuvioihin pelkästään sen takia, että "saisi miehen".
Maailma on täynnä mukavia miehiä mutta sinä et taida siihen joukkoon kuulua :D
Aloittajan mies on joku perus mies lievällä ylipainolla ja sun kommentti on "hyi helvetti" ja yrität sanoa että ei ole perus hyvä mies koska on jonkin verran ylipainoa?
Itse valitsisin mieluummin mukavan vähän ylipainoisen miehen jos toisena valintana olisi sun kaltainen ilkeä ja tuomitseva salimake erittäin hienolla kropalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en pystynyt jatkamaan tapailua, en tuntenut vetovoimaa. Mies kyllä kuulemma käy salilla monta kertaa viikossa, käynyt kuulemma jo pari vuotta, edelleen jonkin verran ylipainoa, kävelyt ja muu aerobinen liikunta tuntuu myös vaikealta, huono kunto. Itse tykkään urheilullisista miehistä joilla timmi kroppa ja hyvä ryhti. Ei vaan sytytä.
Mua ei haittaisi toisen vähäinen liikkuminen. Lähteehän ap:n kumpöanik8n kävelyille ym.
Sen sijaan mua haittaisi toisen yletön hikiliikunta ja tulosten/saavutusten vahtaaminen. Mua ärsyttäisi toisen jatkuva suihkussa lotraaminen ja hikiset kamppeet. Jos sillä olisi oma suihku ja pesukone, ei olisi mun ongelma.
Myös se, että riittääkö intoa ja energiaa enää johonkin muuhun fyysiseen tekemiseen. Olen itse leppoisasti hyötyliikkuja, pyöräilen työmatkat, kävelen tai pyöräilen kauppaan; kesällä tykkään uida luonnonvesissä, uimahallit koen vastenmielisiksi, mökillä pilkon kirveellä puut ja kärrään liiteriin, haahuilen luonnossa, metsissä ilman sen kummempia vaellustavoitteita, soutelen/hiihtelenhuvikseni hissukseen jne jne.
En ole koskaan tajunnut ideologiaa, että ajetaan autolla kuntosalille juoksemaan matolla 60 min.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse soitan kitaraa vapaa-ajalla paljon. En minä ottaisi epämusikaalista naista. Koska ei se arvostaisi yhtään sitä minä teen, ei yhtään. Mitä järkeä? Ei tarvitse olla 1:1 kopio itsestä, mutta yhteisiä arvoja pitää olla.
Miksi kutsutte arvoiksi omia mieltymyksiänne? Ei se ole yhteinen arvo, että haluaa hoilata kimpassa. Se on mieltymys. Arvot on jotain ihan muuta.
Tuo kitaransoittaja kertoi, että epämusikaalinen ihminen ei arvostaisi hänen itselle tärkeää harrasrustaan. Tämä on se pointti. Jos toinen ei "ymmärrä", miksi sitä soittoa tai sooloa pitää hioa loputtomiin, eikä halua kuunnella/kuulla, en usko että löytyy yhteistä säveltä (pun intended!) elämässä.
Tuo liikuntaharrastus on kyllä eri asia, koska useimmat tuskin haluavat esitellä sykettä tai kestävyyden kehittymistä kumppanilleen eivätkä odota saavansa juoksusta tai kävelylenkeistä erityistä arvostusta. Taide on eri asia kuin ns. ruumiinkulttuuri. Se on kiinnostuksen kohde itsessään, mutta kumppanilla pitäisi olla myötämielinen suhtautuminen taoteentekoon, vaikka ei itse harrastaisikaan. Ainahan runoilijoilla on ollut muusansa. Mutta hölkkääjien innoittajista en ole kuullut. 😏
Hölkästä en tiedä... mutta minä ja mieheni käydään salilla, ns. puolitosissaan. On käyty noin vuosi, molemmat aloitti ihan nollista. On aika kivaa kun molemmat huomaavat kropissaan (ja toistensa kropissa) positiivisia muutoksia. Ne tuovat vipinää sänkyyn. Jo parissa kuukaudessa huomasin mieheni hauiksissa ja olkapäissä sellaista, että uuh, tätä on kivempi koskea/katsoa kuin ennen. Hän sanoi samanlaista mun kropasta, esim. peppu on kuulemma vielä ihanampi kuin ennen, kun kävelen istuvissa farkuissa. Mun kädetkään ei oo ihan spagettia enää. Kannustamme toisiamme koko ajan. Pieni muutoksia, mutta kyllä ne huomaa. Ja se vaikuttaa miten kiihottavaa seksi on.
Jos sit se kumppani oliskin, että "ihan sama joo joo" niin en usko että jaksaisin käydä salilla. Mieheni on sanonut samaa. Seksistä tulee jännempää, ku molemmat käy. Syödään puolirennosti, on herkkupäiviä jne. mutta meillä on myös tavoitteet koko ajan. Ostamme proteiinijauheita ja kreatiinia.
Ymmärrän kyllä myös ton kitaraesimerkin. Miksi harjoitella uutterasti jotain hienoa sooloa, jos kumppani ei erota edes duuria mollista.
Liikuntahan lisää kyllä seksuaalista halua miehillä/naisilla. Ja kestävyyttä sängyssä miehillä. Se hölkkä myös. Sen takia ei kannata olla liikkumaton, jos kumppani liikkuu. Se voi muuten löytää jonkun toisen, sieltä salilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nuo "tuputtamiset" tahtoo mennä vähän molempiin suuntiin.
Aivan. Olen ollut niin kauan kasvissyöjä, että se on minulle normaali ja luonteva tapa elää.
En koskaan arvostele muiden valintoja ja syömisiä. Siksi koenkin hämmentävinä ja kiusallisina tilanteet, kun minun odotetaan automaattisesti olevan sekasyöjä maidonjuoja. Ja se on sitten jotenkin erikoista ja ihmeteltävää, kun en olekaan. Olen tottunut tuomaan omat ruoat mukanani yhteisiin ajanviettoihin. Tuntemattomille tämä on hämmästelyn aihe. "Etkö sä ota makkaraa?" En itse haluaisi tehdä mitään numeroa syömisistäni, mutta muut tekevät! Ja elämme sentään vuotta 2026, jolloin kouluissa ym. pyritään siirtymään yhä enemmän kasvisruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse soitan kitaraa vapaa-ajalla paljon. En minä ottaisi epämusikaalista naista. Koska ei se arvostaisi yhtään sitä minä teen, ei yhtään. Mitä järkeä? Ei tarvitse olla 1:1 kopio itsestä, mutta yhteisiä arvoja pitää olla.
Miksi kutsutte arvoiksi omia mieltymyksiänne? Ei se ole yhteinen arvo, että haluaa hoilata kimpassa. Se on mieltymys. Arvot on jotain ihan muuta.
Tuo kitaransoittaja kertoi, että epämusikaalinen ihminen ei arvostaisi hänen itselle tärkeää harrasrustaan. Tämä on se pointti. Jos toinen ei "ymmärrä", miksi sitä soittoa tai sooloa pitää hioa loputtomiin, eikä halua kuunnella/kuulla, en usko että löytyy yhteistä säveltä (pun intended!) elämässä.
Tuo liikuntaharrastus on kyllä eri asia, koska useimmat tuskin haluavat esitellä sykettä tai kestävyyden kehittymistä kumppanilleen eivätkä odota saavansa juoksusta tai kävelylenkeistä erityistä arvostusta. Taide on eri asia kuin ns. ruumiinkulttuuri. Se on kiinnostuksen kohde itsessään, mutta kumppanilla pitäisi olla myötämielinen suhtautuminen taoteentekoon, vaikka ei itse harrastaisikaan. Ainahan runoilijoilla on ollut muusansa. Mutta hölkkääjien innoittajista en ole kuullut. 😏
Hölkästä en tiedä... mutta minä ja mieheni käydään salilla, ns. puolitosissaan. On käyty noin vuosi, molemmat aloitti ihan nollista. On aika kivaa kun molemmat huomaavat kropissaan (ja toistensa kropissa) positiivisia muutoksia. Ne tuovat vipinää sänkyyn. Jo parissa kuukaudessa huomasin mieheni hauiksissa ja olkapäissä sellaista, että uuh, tätä on kivempi koskea/katsoa kuin ennen. Hän sanoi samanlaista mun kropasta, esim. peppu on kuulemma vielä ihanampi kuin ennen, kun kävelen istuvissa farkuissa. Mun kädetkään ei oo ihan spagettia enää. Kannustamme toisiamme koko ajan. Pieni muutoksia, mutta kyllä ne huomaa. Ja se vaikuttaa miten kiihottavaa seksi on.
Jos sit se kumppani oliskin, että "ihan sama joo joo" niin en usko että jaksaisin käydä salilla. Mieheni on sanonut samaa. Seksistä tulee jännempää, ku molemmat käy. Syödään puolirennosti, on herkkupäiviä jne. mutta meillä on myös tavoitteet koko ajan. Ostamme proteiinijauheita ja kreatiinia.
Ymmärrän kyllä myös ton kitaraesimerkin. Miksi harjoitella uutterasti jotain hienoa sooloa, jos kumppani ei erota edes duuria mollista.
Teillähän onkin salillakäynti yhdistävä harrastus. Ja aloititte yhtaikaa. Tietty, jos toinen ei olisi innostunut ja lopettaisi alkupöhinän mentyä, asia olisi eri.
Esim. minusta salikuntoilu on yksinomaan puuduttavan tylsää. Mieluummin liikun ulkoilmassa. Enkä ole tavoitteellinen, vaan liikunta on tapa rauhoittaa hermostoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse soitan kitaraa vapaa-ajalla paljon. En minä ottaisi epämusikaalista naista. Koska ei se arvostaisi yhtään sitä minä teen, ei yhtään. Mitä järkeä? Ei tarvitse olla 1:1 kopio itsestä, mutta yhteisiä arvoja pitää olla.
Miksi kutsutte arvoiksi omia mieltymyksiänne? Ei se ole yhteinen arvo, että haluaa hoilata kimpassa. Se on mieltymys. Arvot on jotain ihan muuta.
Tuo kitaransoittaja kertoi, että epämusikaalinen ihminen ei arvostaisi hänen itselle tärkeää harrasrustaan. Tämä on se pointti. Jos toinen ei "ymmärrä", miksi sitä soittoa tai sooloa pitää hioa loputtomiin, eikä halua kuunnella/kuulla, en usko että löytyy yhteistä säveltä (pun intended!) elämässä.
Tuo liikuntaharrastus on kyllä eri asia, koska useimmat tuskin haluavat esitellä sykettä tai kestävyyden kehittymistä kumppanilleen eivätkä odota saavansa juoksusta tai kävelylenkeistä erityistä arvostusta. Taide on eri asia kuin ns. ruumiinkulttuuri. Se on kiinnostuksen kohde itsessään, mutta kumppanilla pitäisi olla myötämielinen suhtautuminen taoteentekoon, vaikka ei itse harrastaisikaan. Ainahan runoilijoilla on ollut muusansa. Mutta hölkkääjien innoittajista en ole kuullut. 😏
Hölkästä en tiedä... mutta minä ja mieheni käydään salilla, ns. puolitosissaan. On käyty noin vuosi, molemmat aloitti ihan nollista. On aika kivaa kun molemmat huomaavat kropissaan (ja toistensa kropissa) positiivisia muutoksia. Ne tuovat vipinää sänkyyn. Jo parissa kuukaudessa huomasin mieheni hauiksissa ja olkapäissä sellaista, että uuh, tätä on kivempi koskea/katsoa kuin ennen. Hän sanoi samanlaista mun kropasta, esim. peppu on kuulemma vielä ihanampi kuin ennen, kun kävelen istuvissa farkuissa. Mun kädetkään ei oo ihan spagettia enää. Kannustamme toisiamme koko ajan. Pieni muutoksia, mutta kyllä ne huomaa. Ja se vaikuttaa miten kiihottavaa seksi on.
Jos sit se kumppani oliskin, että "ihan sama joo joo" niin en usko että jaksaisin käydä salilla. Mieheni on sanonut samaa. Seksistä tulee jännempää, ku molemmat käy. Syödään puolirennosti, on herkkupäiviä jne. mutta meillä on myös tavoitteet koko ajan. Ostamme proteiinijauheita ja kreatiinia.
Ymmärrän kyllä myös ton kitaraesimerkin. Miksi harjoitella uutterasti jotain hienoa sooloa, jos kumppani ei erota edes duuria mollista.
Inspiroiva viesti. Ehkä voisin ehdottaa omallekin miehelle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän samankaltainen ongelma. Soitan pianoa, kitaraa ja saksofonia useamman kerran viikossa, mutta nainen on soittanut vain nokkahuilua kouluaikana. Ollaan yritetty yhdessä vähän katsoa nuotteja ja soitella yhdessä, mutta ei siitä oikein tule mitään. Turhauttaa kun biisit pitää valita naisen osaamisen ehdoilla.
Hienosti kärjistetty :)
Minusta näissä ei ole mitään eroa tai kärjistystä, vaan samalla lailla AP on luonnostaan liikunnallinen ja nauttii siitä, mies ei.
Musiikkiesimerkissä mies nauttii soittamisesta ja on musikaalinen, nainen ei.
Sen, onko kumpikaan näistä kynnyskysymys suhteessa on jokaisen itse päätettävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse soitan kitaraa vapaa-ajalla paljon. En minä ottaisi epämusikaalista naista. Koska ei se arvostaisi yhtään sitä minä teen, ei yhtään. Mitä järkeä? Ei tarvitse olla 1:1 kopio itsestä, mutta yhteisiä arvoja pitää olla.
Miksi kutsutte arvoiksi omia mieltymyksiänne? Ei se ole yhteinen arvo, että haluaa hoilata kimpassa. Se on mieltymys. Arvot on jotain ihan muuta.
Tuo kitaransoittaja kertoi, että epämusikaalinen ihminen ei arvostaisi hänen itselle tärkeää harrasrustaan. Tämä on se pointti. Jos toinen ei "ymmärrä", miksi sitä soittoa tai sooloa pitää hioa loputtomiin, eikä halua kuunnella/kuulla, en usko että löytyy yhteistä säveltä (pun intended!) elämässä.
Tuo liikuntaharrastus on kyllä eri asia, koska useimmat tuskin haluavat esitellä sykettä tai kestävyyden kehittymistä kumppanilleen eivätkä odota saavansa juoksusta tai kävelylenkeistä erityistä arvostusta. Taide on eri asia kuin ns. ruumiinkulttuuri. Se on kiinnostuksen kohde itsessään, mutta kumppanilla pitäisi olla myötämielinen suhtautuminen taoteentekoon, vaikka ei itse harrastaisikaan. Ainahan runoilijoilla on ollut muusansa. Mutta hölkkääjien innoittajista en ole kuullut. 😏
Hölkästä en tiedä... mutta minä ja mieheni käydään salilla, ns. puolitosissaan. On käyty noin vuosi, molemmat aloitti ihan nollista. On aika kivaa kun molemmat huomaavat kropissaan (ja toistensa kropissa) positiivisia muutoksia. Ne tuovat vipinää sänkyyn. Jo parissa kuukaudessa huomasin mieheni hauiksissa ja olkapäissä sellaista, että uuh, tätä on kivempi koskea/katsoa kuin ennen. Hän sanoi samanlaista mun kropasta, esim. peppu on kuulemma vielä ihanampi kuin ennen, kun kävelen istuvissa farkuissa. Mun kädetkään ei oo ihan spagettia enää. Kannustamme toisiamme koko ajan. Pieni muutoksia, mutta kyllä ne huomaa. Ja se vaikuttaa miten kiihottavaa seksi on.
Jos sit se kumppani oliskin, että "ihan sama joo joo" niin en usko että jaksaisin käydä salilla. Mieheni on sanonut samaa. Seksistä tulee jännempää, ku molemmat käy. Syödään puolirennosti, on herkkupäiviä jne. mutta meillä on myös tavoitteet koko ajan. Ostamme proteiinijauheita ja kreatiinia.
Ymmärrän kyllä myös ton kitaraesimerkin. Miksi harjoitella uutterasti jotain hienoa sooloa, jos kumppani ei erota edes duuria mollista.
Teillähän onkin salillakäynti yhdistävä harrastus. Ja aloititte yhtaikaa. Tietty, jos toinen ei olisi innostunut ja lopettaisi alkupöhinän mentyä, asia olisi eri.
Esim. minusta salikuntoilu on yksinomaan puuduttavan tylsää. Mieluummin liikun ulkoilmassa. Enkä ole tavoitteellinen, vaan liikunta on tapa rauhoittaa hermostoa.
Hei, olen henkilö jonka viestiä lainasit! Totta, salilla käynti on aika "tylsää". Olemme mieheni kanssa siitä samaa mieltä :D Mutta se on tehokkain keino saada noita visuaalisia muutoksia kroppaan. Suoraan sanoen me käymme salilla ihan seksin takia. Sen takia miltä näytämme sängyssä toisillemme. Huomattiin että molempia kiihottaa ne muutokset mitä toisen vartalossa näkyy. Jäätiin koukkuun. Ei ehkä kovin ylevä syy, mutta ollaan keskusteltu siitä rehellisesti ja naurettukin asialle.
On siitä bonuksena virkeämpi olo ja jaksaminen arjessa. Mutta ulkonäön takia, erityisesti se miltä näyttää alasti. Ei olla pimeässä peiton alla tyyppisiä. Tietenki vähän mietityttää, että no mitäs jos toisen into saliin lopahtaa. Mutta eiköhän me jakseta. Salia ei tarvitse niin hampaat irvessä ottaa, että tulee jo näkyviä tuloksia. Itseasiassa voisin väittää, että mieheni kroppa näytti paremmalta jo 3 viikossa. Ei tarvittu edes kuukausia, että näin eron ja sanoin hänelle "wau". Alussa kehitys tapahtuu hurjaa vauhtia
Ai saakeli sitä meininkiä kun yrittäisin kuunnella Miles Davista ja mies laittaisi soimaan jotain suomalaista bileräppiä!
Kyllä lähtisin salille aika nopeasti painoja paiskomaan. En ehkä koskaan palaisi.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä nuo "tuputtamiset" tahtoo mennä vähän molempiin suuntiin.