Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas nainen yrittämässä muuttaa miestä.

Ja siihen suhde tuleekin kompastumaan.

Mä olen ollut saman naisen kanssa parisuhteessa vuodesta 2000. Sanoisin, että onnellisuus suhteessa nousi ihan uusiin sfääreihin, kun nainen lopetti miehen muutosyritykset. Koin sen käytöksen todella alistavana.

Minun mieheni taas on ollut hyvillään kun on saanut terveyttään takaisin kannustuksellani. Joskun ei itse tajua muutoksen tarvetta ja silloin on hyvä jos puoliso sen näkee ja tukee.

Mutta jos kumppani ei tee oma-aloitteisesti mitään asian eteen? Kauanko pitää jaksaa kannustaa tekemään? Kauanko kuunnella puheita muutoksesta? En mä ainakaan jaksa aikuista ihmistä tsempata nostamaan pyllyään sohvalta kovin montaa kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja olen samanlaisessa tilanteessa, mutta niin päin että olen itse liikuntaa harrastava. olen normaalipainoinen BMI 23 mies, minulle tärkeää on itsestäni huolehtiminen, liikuntaa monipuolisesti, lenkkeilyä lähes joka päivä, laskettelu, pyöräily, uinti, vaellus, hiihto, lihaskunto treeniä. Syön tosi terveellisesti kasviksia ja kiinnostusta terveellistä ruokaa kohtaan on. Näkyy itsessäni päällepäin. Vaimo taas on BMI yli 40 nainen ja ei liiku vähääkään, ei ole ollenkaan kiinnostunut samoista asioista. Itse olen sitä mieltä että todellakin tällä on merkitystä, on esimerkiksi todella vaikeaa löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita, lisäksi liikkumattomuus valitettavasti näkyy myös saamattomuutena, aina on väsynyt ja kipeä, kaikki tuntuu olevan liikaa. Olen tosissani miettinyt eroa ja uuden kumppanin kanssa yksi tärkeimmistä asioista olisi juuri se yhteisen tekemisen ja kiinnostuksen kohteiden löytyminen. Ei todellakaan riitä että luonteet metsää ja on ihan kivaa yhdessä. Varsinkin kun arki tulee eteen niin se yhteinen juttu pitää olla 

Miten päädyit yhteen vaimosi kanssa, ja miten tämä ei ole ikinä tullut puheeksi? Mikset ole pariutunut normaalipainoisen/hoikan ja liikunnallisen naisen kanssa? Ettet vain olisi itsekin vähän saamaton?

Meillä menee niin, että minä liikun yleensä itsekseni. Sitten välillä käydään yhdessä vaikka jossain Nuuksiossa eikä se ole tuottanut ongelmia. Mies ei sentään aivan rapakuntoinen ole. Yhteiset asiat on meillä muuta kuin liikuntaa. Mies kyllä tukee minun harrastuksiani ja kannustaa. Samoin minä häntä, silloin kun hän jostain innostuu. Samaa ruokaa syödään ja se on minusta tärkeää. Että istutaan yhdessä ja jutellaan samalla.

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt useammankin ei-liikunnallisen naisen kanssa seurustella ja alkuun he kyllä liikkuvat kanssani ja puhuvat miten haluavat esim. laihtua, mutta nopeasti se sohva vie voiton. Itse en ole mikään himoliikkuja enkä todellakaan ole ketään painostanut liikkumaan, mutta olen siis huomannut sen, että ei se toisen mieliksi liikkuminen tule olemaan pysyvä tapa. Parempi etsiä heti itsensä kaltainen liikkuja, jos haluaa kumppanin kanssa harrastaa.

Olin juuri kirjoittamassa, että suhteen alussa kaikki tsemppaa, usein myös liikunnan osalta, mutta karu totuus alkaa paljastua viikkojen-kuukausien myötä. En itse deittailisi tyyppiä, jolle liikunta ei olisi jo nyt säännöllistä, koska en -kokemuksien sanelemana- usko ihmeisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja olen samanlaisessa tilanteessa, mutta niin päin että olen itse liikuntaa harrastava. olen normaalipainoinen BMI 23 mies, minulle tärkeää on itsestäni huolehtiminen, liikuntaa monipuolisesti, lenkkeilyä lähes joka päivä, laskettelu, pyöräily, uinti, vaellus, hiihto, lihaskunto treeniä. Syön tosi terveellisesti kasviksia ja kiinnostusta terveellistä ruokaa kohtaan on. Näkyy itsessäni päällepäin. Vaimo taas on BMI yli 40 nainen ja ei liiku vähääkään, ei ole ollenkaan kiinnostunut samoista asioista. Itse olen sitä mieltä että todellakin tällä on merkitystä, on esimerkiksi todella vaikeaa löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita, lisäksi liikkumattomuus valitettavasti näkyy myös saamattomuutena, aina on väsynyt ja kipeä, kaikki tuntuu olevan liikaa. Olen tosissani miettinyt eroa ja uuden kumppanin kanssa yksi tärkeimmistä asioista olisi juuri se yhteisen tekemisen ja kiinnostuksen kohteiden löytyminen. Ei todellakaan riitä että luonteet metsää ja on ihan kivaa yhdessä. Varsinkin kun arki tulee eteen niin se yhteinen juttu pitää olla 

Miten päädyit yhteen vaimosi kanssa, ja miten tämä ei ole ikinä tullut puheeksi? Mikset ole pariutunut normaalipainoisen/hoikan ja liikunnallisen naisen kanssa? Ettet vain olisi itsekin vähän saamaton?

Koska vähän kuin AP. Nuorena on yleensä tyhmä eikä ajattele asioita niinkuin aikuisena. Oli ihan kivaa viettää aikaa yhdessä ja seksiä, ei hän silloin ollut yhtä iso vielä. Ei nuori ihminen mieti että kaikista tärkeintä on nimenomaan se että on yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt useammankin ei-liikunnallisen naisen kanssa seurustella ja alkuun he kyllä liikkuvat kanssani ja puhuvat miten haluavat esim. laihtua, mutta nopeasti se sohva vie voiton. Itse en ole mikään himoliikkuja enkä todellakaan ole ketään painostanut liikkumaan, mutta olen siis huomannut sen, että ei se toisen mieliksi liikkuminen tule olemaan pysyvä tapa. Parempi etsiä heti itsensä kaltainen liikkuja, jos haluaa kumppanin kanssa harrastaa.

Sama kokemus. Olen hoikka ja liikunnallinen ja olen muutaman kerran treffaillut miestä, joka haluaisi kyllä liikkua, laihtuakin, mutta lopulta meillä on mennyt hermot toisiimme. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä menee niin, että minä liikun yleensä itsekseni. Sitten välillä käydään yhdessä vaikka jossain Nuuksiossa eikä se ole tuottanut ongelmia. Mies ei sentään aivan rapakuntoinen ole. Yhteiset asiat on meillä muuta kuin liikuntaa. Mies kyllä tukee minun harrastuksiani ja kannustaa. Samoin minä häntä, silloin kun hän jostain innostuu. Samaa ruokaa syödään ja se on minusta tärkeää. Että istutaan yhdessä ja jutellaan samalla.

Miten saman ruuan syöminen liittyy elämänarvoihin? Voidaan syödä yhdessä, kun tullaan lenkiltä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja olen samanlaisessa tilanteessa, mutta niin päin että olen itse liikuntaa harrastava. olen normaalipainoinen BMI 23 mies, minulle tärkeää on itsestäni huolehtiminen, liikuntaa monipuolisesti, lenkkeilyä lähes joka päivä, laskettelu, pyöräily, uinti, vaellus, hiihto, lihaskunto treeniä. Syön tosi terveellisesti kasviksia ja kiinnostusta terveellistä ruokaa kohtaan on. Näkyy itsessäni päällepäin. Vaimo taas on BMI yli 40 nainen ja ei liiku vähääkään, ei ole ollenkaan kiinnostunut samoista asioista. Itse olen sitä mieltä että todellakin tällä on merkitystä, on esimerkiksi todella vaikeaa löytää yhteisiä kiinnostuksenkohteita, lisäksi liikkumattomuus valitettavasti näkyy myös saamattomuutena, aina on väsynyt ja kipeä, kaikki tuntuu olevan liikaa. Olen tosissani miettinyt eroa ja uuden kumppanin kanssa yksi tärkeimmistä asioista olisi juuri se yhteisen tekemisen ja kiinnostuksen kohteiden löytyminen. Ei todellakaan riitä että luonteet metsää ja on ihan kivaa yhdessä. Varsinkin kun arki tulee eteen niin se yhteinen juttu pitää olla 

Ei pysty arvostamaan tämmöisiä henkisiä tossukoita, olet näköjään suhteessa siksi ettet uskalla yksinkään olla ja pelkäät ettei löydy ketään parempaa tilalle. 1. Eroa, 2. kasva aikuiseksi, ja sitten ehkä jossain vaiheessa parisuhde jos vaihe 2 onnistui

Taas sellaisia oletuksia asioista joista ei tiedä vähääkään. Ensinnäkin minne lähdet yhtäkkiä suhteesta jossa on pieniä lapsia ja vastuu heistä, lisäksi vaikka olet ollut 20 vuotta vakityössä niin tilillä on rahaa alle sata euroa, johtuen siitä että elämässä on ollut aika rankkoja solmuja, mm koti on kerran mennyt. Olen jutellut asioista aika monien naisten kanssa ja olisin hetkessä varattu toiselle naiselle jos niin haluaisin. Olisikin elämä sellaista että joka hetkessä voisi tehdä niin kuin itsestä parhaaksi tuntuu. Olen huomannut että naiset ovat usein olleet huonoissa suhteissa, on ollut alkoholisti mies, väkivaltaa monenlaista pahaa, mutta kun kysytään mitä mieheltä haluaa niin minkäänlaisia kriteereitä ei löydy, kelpaisi samanlainen ansakin, kunhan vain alkuun olisi kiva. Sensijaan minä miehenä tiedän, liikunnallisuus on niin tärkeää että en hyväksy naista joka ei liiku ollenkaan umppanikseni, elämästä hänen kanssaan jää elämättä ja kokematta liikaa.

Minulla tällainen suhde, +10 vuotta yhdessä, lapsi, asuntolaina jne. Vaikka miehen liikkumattomuus ajoittain mietityttää ja harmittaakin, se varsinainen haittapuoli on hänen jaksamattomuutensa arjessa. Eli huonokuntoinen ihminen ei jaksa viedä lasta puistoon, maalata seinää tai ylipäänsä sietää epämukavuutta. Tämä on tietysti liikkuvalle ihmiselle itsestäänselvyys, että jaksaminen lisääntyy mitä enemmän liikkuu, mutta asiaan vihkiytymätön ei tätä kaavaa ymmärrä.

Suhteessamme on kuitenkin onneksi vastapainona se, että mies tykkää laittaa ruokaa ja pääsemmekin lapsen kanssa retkiltämme aina valmiiseen pöytään. Pääsen aina treenaamaan tai menoihini kun haluan, koska miehellä ei ole omia harrastuksia (kodin ulkopuolella). Nyt kun olen lukenut noista alpine divorce -keisseistä, en enää edes haaveile liikunnallisesta miehestä, jonka perässä minun pitäisi sitten ulkoillessa veren maku suussa pysyä. 

Eli oma summaukseni on, että asiassa on hyvät sekä huonot puolensa. 

Me ei miehen kanssa liikuta yhdessä koska hän juoksee puolimaratooneja ja minä olen tällainen terveysliikkuja ja juoksen vain 5-10 km lenkkejä hiljaa. Eli minä vain hidastaisin häntä. Mua ei vähääkään tämä haittaa, että yhteinen tekeminen ei ole liikuntaa. Mutta se haittaisi jos puoliso ei harrastaisi mitään liikuntaa. Varsinkin jos työssä ei saa liikuntaa ja kotonakin on sohvaperuna niin kovin pitkää ikää näille ei voi ennustaa varsinkaan jos ruokailutottumukset huonot. Joskus nuoruudessa olin suhteessa mieheen, jonka elintavat oli aika karmeat, vaikka hoikka olikin, mutta vanhemmiten sitä alkaa tajuaan miten tärkeää liikunta on. Enkä tarkoita mitään himoliikuntaa vaan vaikka ihan päivittäistä kevyttä aktiivisuutta: kävelyä ja ehkä silloin tällöin muutama punnerrus tms.