Lue keskustelun säännöt.
Oletko katunut, että päätit pitkän suhteen
05.04.2026 |
Sillä perusteella, että "halusit tutustua itseesi"? Tuo kuulostaa niin tyhmältä perustelulta. Ihan kuin itseensä ei voisi tutustua vaikka on toisen kanssa. Pari tuttua on toiminut näin ja nyt harmittelevat, kun heittivät hyvän puolison menemään haihattelun takia ja luullen, että jotain parempaa on tulossa.
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Ei niissä kyllä tuollaista käydä läpi.
Harvoin ihminen ryhmässä esimerkiksi myöntää itselleen tuntemattomille että aiheutti eron itse erimerkiksi epärehellisyydellään toista kohtaan.
Kyllä muuten myöntää. Ryhmissä on myös jättäjiä ja pettäjiä, mutta jos kuvittelet, etteivät he katuisi tai tuntisi empatiaa jätettyä kohtaan, olet todella, todella väärässä. Kyllä siellä moni itkee omaa käytöstään, kumpa olisi toiminut toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Ei niissä kyllä tuollaista käydä läpi.
Harvoin ihminen ryhmässä esimerkiksi myöntää itselleen tuntemattomille että aiheutti eron itse erimerkiksi epärehellisyydellään toista kohtaan.Kyllä muuten myöntää. Ryhmissä on myös jättäjiä ja pettäjiä, mutta jos kuvittelet, etteivät he katuisi tai tuntisi empatiaa jätettyä kohtaan, olet todella, todella väärässä. Kyllä siellä moni itkee omaa käytöstään, kumpa olisi toiminut toisin.
Mites sellaiset jotka toistavat samaa epätervettä ja epärehellistä käytöstä parisuhteesta ja avioliitosta toiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Yleensä jokaisesta erosta on myös olemassa joku narratiivi, että mitä tapahtui. Jos nyt vaikka otetaan tuo alkuperäinen esimerkki, jossa mies alkaa raskausaikana pettämään ja jättää kun lapsi syntyy. Kyllä tällainen tarina yleensä tunnetaan, ja se seuraa tuota miestä pitkään. Eikä se anna mitään hyvää kuvaa miehestä, mikä onkin ihan ymmärrettävää.
"Eronnut" on yleensä sellainen leima, joka herättää kysymyksiä. Miksi on eronnut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Ai. Minä puolestani ajattelen välittömästi. Varsinkin jos kyse on pitkästä suhteesta. Pitkässä suhteessa ollaan niin monella tavalla kietouduttu ja kasvettu yhteen, että liiton purkaminen on aika kova ponnistus. Ei sitä yleensä tehdä ihan mitättömistä syistä.
Monet jopa jatkavat avioliitossa, vaikka toinen käy vieraissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Yleensä jokaisesta erosta on myös olemassa joku narratiivi, että mitä tapahtui. Jos nyt vaikka otetaan tuo alkuperäinen esimerkki, jossa mies alkaa raskausaikana pettämään ja jättää kun lapsi syntyy. Kyllä tällainen tarina yleensä tunnetaan, ja se seuraa tuota miestä pitkään. Eikä se anna mitään hyvää kuvaa miehestä, mikä onkin ihan ymmärrettävää.
"Eronnut" on yleensä sellainen leima, joka herättää kysymyksiä. Miksi on eronnut?
Kyllä "eronnut" saa herättää kysymyksen, mitä tapahtui, mutta kuinka moni meistä ekana alkaa miettimään pettämistä, kun kuulee jonkun eronneen (ellei sitten tiedossa ole ollut jotain)? Valtaosa eroista tapahtuu ilman kolmansia osapuolia.
Naurattaa ajatuskin, että joku olisi miettinyt pettämistä, kun olen aikanaan kertonut omasta erostani ihmisille ympärilläni, eikä kyllä tule moiset ajatukset ekana mieleen eronneiden kavereiden, sukulaisten tai tuttavien suhteenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Yleensä jokaisesta erosta on myös olemassa joku narratiivi, että mitä tapahtui. Jos nyt vaikka otetaan tuo alkuperäinen esimerkki, jossa mies alkaa raskausaikana pettämään ja jättää kun lapsi syntyy. Kyllä tällainen tarina yleensä tunnetaan, ja se seuraa tuota miestä pitkään. Eikä se anna mitään hyvää kuvaa miehestä, mikä onkin ihan ymmärrettävää.
"Eronnut" on yleensä sellainen leima, joka herättää kysymyksiä. Miksi on eronnut?
Kyllä "eronnut" saa herättää kysymyksen, mitä tapahtui, mutta kuinka moni meistä ekana alkaa miettimään pettämistä, kun kuulee jonkun eronneen (ellei sitten tiedossa ole ollut jotain)? Valtaosa eroista tapahtuu ilman kolmansia osapuolia.
Naurattaa ajatuskin, että joku olisi miettinyt pettämistä, kun olen aikanaan kertonut omasta erostani ihmisille ympärilläni, eikä kyllä tule moiset ajatukset ekana mieleen eronneiden kavereiden, sukulaisten tai tuttavien suhteenkaan.
Ja olin lasten isän kanssa 27 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Ei niissä kyllä tuollaista käydä läpi.
Harvoin ihminen ryhmässä esimerkiksi myöntää itselleen tuntemattomille että aiheutti eron itse erimerkiksi epärehellisyydellään toista kohtaan.Kyllä muuten myöntää. Ryhmissä on myös jättäjiä ja pettäjiä, mutta jos kuvittelet, etteivät he katuisi tai tuntisi empatiaa jätettyä kohtaan, olet todella, todella väärässä. Kyllä siellä moni itkee omaa käytöstään, kumpa olisi toiminut toisin.
Mites sellaiset jotka toistavat samaa epätervettä ja epärehellistä käytöstä parisuhteesta ja avioliitosta toiseen?
En ymmärrä kysymystä, mihin tämä liittyy? Tämä ei ihminen ei selvästikään kykene reflektoimaan omaa käytöstään. Onhan näitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Ai. Minä puolestani ajattelen välittömästi. Varsinkin jos kyse on pitkästä suhteesta. Pitkässä suhteessa ollaan niin monella tavalla kietouduttu ja kasvettu yhteen, että liiton purkaminen on aika kova ponnistus. Ei sitä yleensä tehdä ihan mitättömistä syistä.
Monet jopa jatkavat avioliitossa, vaikka toinen käy vieraissa.
Pitkässä suhteessa on ennemminkin tyypillinen syy erolle, että ollaan kasvettu erilleen ja tunneyhteys, usein fyysinenkin, on kadonnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Ei niissä kyllä tuollaista käydä läpi.
Harvoin ihminen ryhmässä esimerkiksi myöntää itselleen tuntemattomille että aiheutti eron itse erimerkiksi epärehellisyydellään toista kohtaan.Kyllä muuten myöntää. Ryhmissä on myös jättäjiä ja pettäjiä, mutta jos kuvittelet, etteivät he katuisi tai tuntisi empatiaa jätettyä kohtaan, olet todella, todella väärässä. Kyllä siellä moni itkee omaa käytöstään, kumpa olisi toiminut toisin.
Mites sellaiset jotka toistavat samaa epätervettä ja epärehellistä käytöstä parisuhteesta ja avioliitosta toiseen?
En ymmärrä kysymystä, mihin tämä liittyy? Tämä ei ihminen ei selvästikään kykene reflektoimaan omaa käytöstään. Onhan näitä.
Tai sitten käytös on harkittua ja täysin tietoista. Näitäkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Ai. Minä puolestani ajattelen välittömästi. Varsinkin jos kyse on pitkästä suhteesta. Pitkässä suhteessa ollaan niin monella tavalla kietouduttu ja kasvettu yhteen, että liiton purkaminen on aika kova ponnistus. Ei sitä yleensä tehdä ihan mitättömistä syistä.
Monet jopa jatkavat avioliitossa, vaikka toinen käy vieraissa.
Pitkässä suhteessa on ennemminkin tyypillinen syy erolle, että ollaan kasvettu erilleen ja tunneyhteys, usein fyysinenkin, on kadonnut.
Se, että jää suhteeseen, jossa toinen käy hakemassa tyydytyksensä muualta, on valinta. Tänä päivänä sellaiseen ei ole mikään pakko -onneksi- jäädä kenenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Kyllä, mutta ei eroryhmässä käsitellä sellaista aihetta kuin katumus. Kukin voi tietysti tunnistaa omaa osuuttaan erossa, ja katua jotain tekemiänsä asioita, mutta ei ainakaan minun kokemukseni mukaan siellä varsinaisesti keskustella siitä, että katuuko itse eroa vai ei. Moni sitä varmaan kuitenkin pohtii.
Omassa ryhmässä oli kolme jättäjää, ja he kokivat erittäin kovaa syyllisyyttä siitä, että jättivät puolisonsa ja rikkoivat perheen. Näillä oli tullut hattu täyteen puolison ongelmista (masennus, päihteet, epärehellisyys, taloudellisten ongelmien salailu). Eivät kuitenkaan sanoneet sitä varsinaisesti katuvansa. Loput olivat eri tavoin jätettyjä, jotka nuolivat haavojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Kyllä, mutta ei eroryhmässä käsitellä sellaista aihetta kuin katumus. Kukin voi tietysti tunnistaa omaa osuuttaan erossa, ja katua jotain tekemiänsä asioita, mutta ei ainakaan minun kokemukseni mukaan siellä varsinaisesti keskustella siitä, että katuuko itse eroa vai ei. Moni sitä varmaan kuitenkin pohtii.
Omassa ryhmässä oli kolme jättäjää, ja he kokivat erittäin kovaa syyllisyyttä siitä, että jättivät puolisonsa ja rikkoivat perheen. Näillä oli tullut hattu täyteen puolison ongelmista (masennus, päihteet, epärehellisyys, taloudellisten ongelmien salailu). Eivät kuitenkaan sanoneet sitä varsinaisesti katuvansa. Loput olivat eri tavoin jätettyjä, jotka nuolivat haavojaan.
Ryhmissä on teema jokaisella tapaamisella, mutta keskustelut on hyvin, hyvin versoilevia aiheesta riipoumatta ja siellä saa käsitellä aivan vapaasti katumusta. Monet kertovat katuvansa jotain asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Yleensä jokaisesta erosta on myös olemassa joku narratiivi, että mitä tapahtui. Jos nyt vaikka otetaan tuo alkuperäinen esimerkki, jossa mies alkaa raskausaikana pettämään ja jättää kun lapsi syntyy. Kyllä tällainen tarina yleensä tunnetaan, ja se seuraa tuota miestä pitkään. Eikä se anna mitään hyvää kuvaa miehestä, mikä onkin ihan ymmärrettävää.
"Eronnut" on yleensä sellainen leima, joka herättää kysymyksiä. Miksi on eronnut?
Kyllä "eronnut" saa herättää kysymyksen, mitä tapahtui, mutta kuinka moni meistä ekana alkaa miettimään pettämistä, kun kuulee jonkun eronneen (ellei sitten tiedossa ole ollut jotain)? Valtaosa eroista tapahtuu ilman kolmansia osapuolia.
Naurattaa ajatuskin, että joku olisi miettinyt pettämistä, kun olen aikanaan kertonut omasta erostani ihmisille ympärilläni, eikä kyllä tule moiset ajatukset ekana mieleen eronneiden kavereiden, sukulaisten tai tuttavien suhteenkaan.
Jokainen saa miettiä mitä miettii. Pitkissä liitoissa on usein monenlaisia haasteita, mutta vakavasti otettavat ihmiset pysyvät silti yhdessä. Yleensä se asia, joka katkaisee kamelin selän on aika vakava. Kuten pettäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Kyllä, mutta ei eroryhmässä käsitellä sellaista aihetta kuin katumus. Kukin voi tietysti tunnistaa omaa osuuttaan erossa, ja katua jotain tekemiänsä asioita, mutta ei ainakaan minun kokemukseni mukaan siellä varsinaisesti keskustella siitä, että katuuko itse eroa vai ei. Moni sitä varmaan kuitenkin pohtii.
Omassa ryhmässä oli kolme jättäjää, ja he kokivat erittäin kovaa syyllisyyttä siitä, että jättivät puolisonsa ja rikkoivat perheen. Näillä oli tullut hattu täyteen puolison ongelmista (masennus, päihteet, epärehellisyys, taloudellisten ongelmien salailu). Eivät kuitenkaan sanoneet sitä varsinaisesti katuvansa. Loput olivat eri tavoin jätettyjä, jotka nuolivat haavojaan.
Ryhmissä on teema jokaisella tapaamisella, mutta keskustelut on hyvin, hyvin versoilevia aiheesta riipoumatta ja siellä saa käsitellä aivan vapaasti katumusta. Monet kertovat katuvansa jotain asiaa.
Toisaalta ei ketään voida myöskään pakottaa tuntemaan katumusta tai pakottaa keskustelemaan siitä. Mutta ei ole mitenkään kielletty aihe.
Katumusta hedelmällisempää on yrittää ymmärtää omia valintojaan ja käytöstään, miksi toimi kuten toimi ja oppia siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Yleensä jokaisesta erosta on myös olemassa joku narratiivi, että mitä tapahtui. Jos nyt vaikka otetaan tuo alkuperäinen esimerkki, jossa mies alkaa raskausaikana pettämään ja jättää kun lapsi syntyy. Kyllä tällainen tarina yleensä tunnetaan, ja se seuraa tuota miestä pitkään. Eikä se anna mitään hyvää kuvaa miehestä, mikä onkin ihan ymmärrettävää.
"Eronnut" on yleensä sellainen leima, joka herättää kysymyksiä. Miksi on eronnut?
Kyllä "eronnut" saa herättää kysymyksen, mitä tapahtui, mutta kuinka moni meistä ekana alkaa miettimään pettämistä, kun kuulee jonkun eronneen (ellei sitten tiedossa ole ollut jotain)? Valtaosa eroista tapahtuu ilman kolmansia osapuolia.
Naurattaa ajatuskin, että joku olisi miettinyt pettämistä, kun olen aikanaan kertonut omasta erostani ihmisille ympärilläni, eikä kyllä tule moiset ajatukset ekana mieleen eronneiden kavereiden, sukulaisten tai tuttavien suhteenkaan.
Jokainen saa miettiä mitä miettii. Pitkissä liitoissa on usein monenlaisia haasteita, mutta vakavasti otettavat ihmiset pysyvät silti yhdessä. Yleensä se asia, joka katkaisee kamelin selän on aika vakava. Kuten pettäminen.
Aaha, sä rupeat nyt tuomitsemaan ihmisten eropäätöksiä oman oikeustajusi ja moraalisi pohjalta, mikä on riittävän vakava ja hyväksyttävä syy erota SUN mielestä. Nice.
Jätäppä kuule ihmiset rauhaan tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, ne ei sulle kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Kyllä, mutta ei eroryhmässä käsitellä sellaista aihetta kuin katumus. Kukin voi tietysti tunnistaa omaa osuuttaan erossa, ja katua jotain tekemiänsä asioita, mutta ei ainakaan minun kokemukseni mukaan siellä varsinaisesti keskustella siitä, että katuuko itse eroa vai ei. Moni sitä varmaan kuitenkin pohtii.
Omassa ryhmässä oli kolme jättäjää, ja he kokivat erittäin kovaa syyllisyyttä siitä, että jättivät puolisonsa ja rikkoivat perheen. Näillä oli tullut hattu täyteen puolison ongelmista (masennus, päihteet, epärehellisyys, taloudellisten ongelmien salailu). Eivät kuitenkaan sanoneet sitä varsinaisesti katuvansa. Loput olivat eri tavoin jätettyjä, jotka nuolivat haavojaan.
Ryhmissä on teema jokaisella tapaamisella, mutta keskustelut on hyvin, hyvin versoilevia aiheesta riipoumatta ja siellä saa käsitellä aivan vapaasti katumusta. Monet kertovat katuvansa jotain asiaa.
Toisaalta ei ketään voida myöskään pakottaa tuntemaan katumusta tai pakottaa keskustelemaan siitä. Mutta ei ole mitenkään kielletty aihe.
Katumusta hedelmällisempää on yrittää ymmärtää omia valintojaan ja käytöstään, miksi toimi kuten toimi ja oppia siitä.
Ihminen joka väistelee viimeiseen asti katumusta teoistaan ei ole henkisesti terve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Kyllä, mutta ei eroryhmässä käsitellä sellaista aihetta kuin katumus. Kukin voi tietysti tunnistaa omaa osuuttaan erossa, ja katua jotain tekemiänsä asioita, mutta ei ainakaan minun kokemukseni mukaan siellä varsinaisesti keskustella siitä, että katuuko itse eroa vai ei. Moni sitä varmaan kuitenkin pohtii.
Omassa ryhmässä oli kolme jättäjää, ja he kokivat erittäin kovaa syyllisyyttä siitä, että jättivät puolisonsa ja rikkoivat perheen. Näillä oli tullut hattu täyteen puolison ongelmista (masennus, päihteet, epärehellisyys, taloudellisten ongelmien salailu). Eivät kuitenkaan sanoneet sitä varsinaisesti katuvansa. Loput olivat eri tavoin jätettyjä, jotka nuolivat haavojaan.
Jännä juttu, miten ajatellaan, että se jolle tulee mitta täyteen, on se, joka rikkoo perheen. Ei se päihde- ja/tai mielenterveysongelmainen, joka myrkyttää perheen ilmapiirin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Eroryhmissä, jotka ovat määrämittaisia (yleensä 6-8 viikkoa) käytetään hyvä tovi päättyneen suhteen ja eroon johtaneiden syiden analysointiin. Ryhmässä on tarkoitus oppia itsestään, mutta mistä sitä oppia ammennetaan jos ei siitä, mitä tapahtui ja miksi niin kävi. Ryhmä etenee järjestyksessä menneestä eteenpäin. Siinä olet oikeassa, että isoin osa on eteenpäin katsomista, mutta toivottavasti uusin eväin. Se, että rynnii eteenpäin lapa edellä, ei ole tapahtuneen eron käsittelyä.
Kyllä, mutta ei eroryhmässä käsitellä sellaista aihetta kuin katumus. Kukin voi tietysti tunnistaa omaa osuuttaan erossa, ja katua jotain tekemiänsä asioita, mutta ei ainakaan minun kokemukseni mukaan siellä varsinaisesti keskustella siitä, että katuuko itse eroa vai ei. Moni sitä varmaan kuitenkin pohtii.
Omassa ryhmässä oli kolme jättäjää, ja he kokivat erittäin kovaa syyllisyyttä siitä, että jättivät puolisonsa ja rikkoivat perheen. Näillä oli tullut hattu täyteen puolison ongelmista (masennus, päihteet, epärehellisyys, taloudellisten ongelmien salailu). Eivät kuitenkaan sanoneet sitä varsinaisesti katuvansa. Loput olivat eri tavoin jätettyjä, jotka nuolivat haavojaan.
Ryhmissä on teema jokaisella tapaamisella, mutta keskustelut on hyvin, hyvin versoilevia aiheesta riipoumatta ja siellä saa käsitellä aivan vapaasti katumusta. Monet kertovat katuvansa jotain asiaa.
Aivan, ja varmasti katuvatkin. Ryhmissä on tarkoitus oppia uusia toimintatapoja. Mutta kyse oli siitä, että sanovatko ihmiset yleensä, että katuvat itse eroa, ei jotain asiaa. Sehän ensinnäkin edellyttää sitä, että on itse ollut erossa se osapuoli, joka on ajanut eroa. Eli "jättäjä". Jätetty voi tietysti myös katua monenlaista tekoaan, mutta ei eroa, koska ei ole ollut se aktiivinen osapuoli. Ei voi katua sellaista, mitä ei ole tehnyt.
Väitän, että vaikka ihmiset näkisivätkin, mikä oli omaa "syytä" ja katuvat sitä, eivät hevillä sano katuvansa sitä, että ottivat eron.
Tottakai monet katuvat ja pyrkivät vielä palaamaan yhteen, vaihtelevalla menestyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.Mutta eikö se stigma tule siitä pettämisestä, eikä eroamisesta? Mun korvissa "pettäjä" on paljon pahempi kuin "eronnut", josta ei herää juuri mitään ajatuksia. En teistä mu sta tiedä, mutta ainakaan itse en ala ensimmäisenä miettimään mitään draamaa (tyyliin kumpi petti ja kenen kanssa) ensimmäisenä, kun kuulen että joku on eronnut.
Yleensä jokaisesta erosta on myös olemassa joku narratiivi, että mitä tapahtui. Jos nyt vaikka otetaan tuo alkuperäinen esimerkki, jossa mies alkaa raskausaikana pettämään ja jättää kun lapsi syntyy. Kyllä tällainen tarina yleensä tunnetaan, ja se seuraa tuota miestä pitkään. Eikä se anna mitään hyvää kuvaa miehestä, mikä onkin ihan ymmärrettävää.
"Eronnut" on yleensä sellainen leima, joka herättää kysymyksiä. Miksi on eronnut?
Kyllä "eronnut" saa herättää kysymyksen, mitä tapahtui, mutta kuinka moni meistä ekana alkaa miettimään pettämistä, kun kuulee jonkun eronneen (ellei sitten tiedossa ole ollut jotain)? Valtaosa eroista tapahtuu ilman kolmansia osapuolia.
Naurattaa ajatuskin, että joku olisi miettinyt pettämistä, kun olen aikanaan kertonut omasta erostani ihmisille ympärilläni, eikä kyllä tule moiset ajatukset ekana mieleen eronneiden kavereiden, sukulaisten tai tuttavien suhteenkaan.
Jokainen saa miettiä mitä miettii. Pitkissä liitoissa on usein monenlaisia haasteita, mutta vakavasti otettavat ihmiset pysyvät silti yhdessä. Yleensä se asia, joka katkaisee kamelin selän on aika vakava. Kuten pettäminen.
Aaha, sä rupeat nyt tuomitsemaan ihmisten eropäätöksiä oman oikeustajusi ja moraalisi pohjalta, mikä on riittävän vakava ja hyväksyttävä syy erota SUN mielestä. Nice.
Jätäppä kuule ihmiset rauhaan tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, ne ei sulle kuulu.
Jokainen saa tietysti tehdä omat päätöksensä aivan rauhassa. Ei minulla ole niihin mitään osuutta.
Ota rauhallisesti.
Vaikka niin. Ajat ovat nykyään erilaiset.