Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko katunut, että päätit pitkän suhteen
05.04.2026 |
Sillä perusteella, että "halusit tutustua itseesi"? Tuo kuulostaa niin tyhmältä perustelulta. Ihan kuin itseensä ei voisi tutustua vaikka on toisen kanssa. Pari tuttua on toiminut näin ja nyt harmittelevat, kun heittivät hyvän puolison menemään haihattelun takia ja luullen, että jotain parempaa on tulossa.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa joku ihmettelee että mitä se tarkoittaa jos joku sanoo haluavansa elää omannäköistä elämää. No vaikkapa parisuhteen toinen osapuoli on ulkoilmaihminen. Tykkää käydä päiväretkillä vaikka laavulla viikonloppuisin. Pitää koiria, käydä talvi-ja syysvaelluksilla. Laittaa kaikki liikenevät rahat gore-texiin ja suksiboxeihin, ymmärtänette kärjistyksen. Pitää ehdottoman tärkeänä saada asua maalla.
No sitten tämän ihmisen kumppani onkin sellainen että haaveilee korkeintaan vuosittaisesta risteilystä Tallinnaan ja nauttii vaikkapa keikoilla käymisestä enemmän kuin mistään. Rakastaa urbaania kaupunkiympäristöä ja kahviloissa istumista. On allerginen ulkoilmalle, hyi ötökät ja nokkoset ja kamalaa, siellähän on punkkejakin. Rakastaa pleikkaa ja pelaamisyhteisöä. Ei ulkoile kuin pakotettuna.
On selvää että tällaisessa kombossa ei kumpikaan voi hyvin. Ihmisen on saatava elää omannäköistä elämää.
Ennen kuin kukaan älähtää että on niin yliampuva esimerkki niin voin sanoa että ihan perustuu todellisiin henkilöihin.
En nyt näe tuossa mitään valtavaa ongelmaa, jos molemmat voivat sopivasti toteuttaa omia juttujaan, ja on myös yhteisiä juttuja.
Minusta on aika lapsellista odottaa, että toinen tekee minut onnelliseksi. Tai että toisen pitää tykätä ihan kaikista samoista asioista kuin minä. Se olisi todella kova vaatimus kenelle tahansa.
Jos kaikki mieluisat jutut ovat ihan vastakkaisia eikä ole mitään yhteistä, niin sitten on tietysti vaikeaa. Mutta ei suhteessa tarvitse olla kuin paita ja perse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on jollain tavalla rikkinäisestä lapsuudenkodista, valitsee nuorena herkästi kumppanin, jonka käytös on jo tuttua sieltä lapsuudesta, eli ehkä terveimmästä päästä. Jossain vaiheessa ihminen voi huomata tämän kuvion ja sen jatkuvan ongelmallisuuden, haluta muuttaa sitä ja silloin, jos ei saa kumppaniaan mukaan muutokseen, on ihan tervettäkin lähteä etsimään eheämpää itseään ja ehkäpä terveempää parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.
Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.
Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja
Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.
Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.
No höpö höpö.
Sellaiset defenssit sitten sieltä. Oletko harkinnut terapiaa?
He he. Ei mulla ole mitään defenssejä tämän suhteen. En edes ole tuo, jota syytät kyvyttömäksi rakkauteen.
Se nyt vain on aivan kohtuuton syytös, kun et tunne toista ihmistä ja hänen tilannettaan lainkaan.
Hyvin tyypillinen aiheen otsikon mukainen tarina. Kun vähän sitten tökkii niin defenssit lähtevät maksimiin. Koska omaa häpeää ja syylllisyyttä on todella vaikea kohdata.
Kenellä?
Monella helposti eronneelle joka ei ole itsenäistynyt ja hoitanut omaa päätään kuntoon ennen perheen perustamista esimerkiksi vaan omat ongelmat, ehkä omasta lapsuudestaan kumpuavat sellaiset, on jätetty hoitamatta. Kuvitellaan sitten että poistuvat eroamalla ja vaihtamalla kumppania.
Mutta eivät ne poistu.
Ja nyt ei ole puhe mistään hyvin nuorista.
Voi sitä päätään hoitaa kuntoon myös suhteen aikana. Miksi puhut nyt pään hoitamisesta kuntoon tai itsenäistymisestä, kun aiemmin sanot, että ihminen on tällaiseen kyvytön? Ihmisissä on yllättävän paljon kasvun varaa, jos tunnistaa ongelman ja haluaa kasvaa.
Tää jotenkin impikoi kysymyksen "millä perusteella saa lähteä parisuhteesta" kanssa.
Ei ihminen tarvitse lupaa, eikä perustella kenellekkään, miksi haluaa lähteä. Mieltään saa muuttaa aina. Kyllä, vaikka se harmittaisikin muita ihmisiä. Kukaan muu ei voi, eikä saa!, päättää sun puolesta, millaisessa suhteessa sun pitää, tai haluat, olla.
Vierailija kirjoitti:
Tää jotenkin impikoi kysymyksen "millä perusteella saa lähteä parisuhteesta" kanssa.
Ei ihminen tarvitse lupaa, eikä perustella kenellekkään, miksi haluaa lähteä. Mieltään saa muuttaa aina. Kyllä, vaikka se harmittaisikin muita ihmisiä. Kukaan muu ei voi, eikä saa!, päättää sun puolesta, millaisessa suhteessa sun pitää, tai haluat, olla.
Tottakai. Kypsä ihminen tekee punnittuja ratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.
Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.
Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja
Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.
Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.
No höpö höpö.
Sellaiset defenssit sitten sieltä. Oletko harkinnut terapiaa?
He he. Ei mulla ole mitään defenssejä tämän suhteen. En edes ole tuo, jota syytät kyvyttömäksi rakkauteen.
Se nyt vain on aivan kohtuuton syytös, kun et tunne toista ihmistä ja hänen tilannettaan lainkaan.
Hyvin tyypillinen aiheen otsikon mukainen tarina. Kun vähän sitten tökkii niin defenssit lähtevät maksimiin. Koska omaa häpeää ja syylllisyyttä on todella vaikea kohdata.
Mee jankuttaa muualle. Kyllästytät kaikki.
-Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.
Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.
Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja
Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.
Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.
No höpö höpö.
Sellaiset defenssit sitten sieltä. Oletko harkinnut terapiaa?
He he. Ei mulla ole mitään defenssejä tämän suhteen. En edes ole tuo, jota syytät kyvyttömäksi rakkauteen.
Se nyt vain on aivan kohtuuton syytös, kun et tunne toista ihmistä ja hänen tilannettaan lainkaan.
Hyvin tyypillinen aiheen otsikon mukainen tarina. Kun vähän sitten tökkii niin defenssit lähtevät maksimiin. Koska omaa häpeää ja syylllisyyttä on todella vaikea kohdata.
Kenellä?
Monella helposti eronneelle joka ei ole itsenäistynyt ja hoitanut omaa päätään kuntoon ennen perheen perustamista esimerkiksi vaan omat ongelmat, ehkä omasta lapsuudestaan kumpuavat sellaiset, on jätetty hoitamatta. Kuvitellaan sitten että poistuvat eroamalla ja vaihtamalla kumppania.
Mutta eivät ne poistu.
Ja nyt ei ole puhe mistään hyvin nuorista.Voi sitä päätään hoitaa kuntoon myös suhteen aikana. Miksi puhut nyt pään hoitamisesta kuntoon tai itsenäistymisestä, kun aiemmin sanot, että ihminen on tällaiseen kyvytön? Ihmisissä on yllättävän paljon kasvun varaa, jos tunnistaa ongelman ja haluaa kasvaa.
Nimenomaan
1. Omien ongelmien rehellinen tunnistaminen eikä niiden projisointi niihin syyttömän kumppanin viaksi
ja
2. Omien ongelmien työstäminen joko yhdessä tai erikseen sekä sen myöntäminen että ne eivät johdu kumppanista millään tavalla.
Harva kykenee tuohon aikuismaisesti ja vastuutaan kantaen vaan rikkoo koska ei kykene rakkauteen vaan alitajuisesti ajattelee että sen toisen pitää tuoda onni ilman että itse täytyy tehdä mitään sen eteen.
Vaikka onnellisuus lähtee aina itsestä.
Silloin on helppo olla toisen kanssa parisuhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.
Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.
Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja
Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.
Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.
Oletpa taitava arvioimaan 2 kommenti perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Tietyissä tilanteissa se stigma on kuitenkin täysin oikea.
Esimerkiksi mies joka suunnitellun lapsen osalta aloittaa lapsen äidin raskausaikana salasuhteen ja hyppää siihen sitten täysin lennosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen.
Nää lapsen hylkääjåt ansaitsevat täysin se sosiaalisen halveksunnan ja elämänmittaisen stigman mitä tuollaisesta tempusta yleensä seuraa.
No sanotaanko näin, että olen katunut miksi en yrittänyt tarpeeksi panostaa ensimmäiseen avioliittooni siinä vaiheessa kun kaikki oli vielä mahdollista. Olin aika itsekkäästi käpertynyt omaan elämääni, tunteisiini, uraani, sekä muka menetettyihin toiveisiin. Tuntuu näin jälkikäteen vähän lapsellisilta ne "ongelmat" eli tunsin todella olevani kotelossa enkä voinut hengittää vapaasti. En oikein osannut arvostaa toista, kun hän oli siinä.
Ei hän tietenkään miehenä ollut mitenkään ainutlaatuinen tai paras tai korvaamaton, (vikansa ja puutteensa kaikissa!) mutta meillä oli yhteiset lapset. Loppujenlopuksi me emme aidosti kohtaa montaa ihmistä elämämme aikana ja "rakkaus" on häilyvä tunne, joka tulee ja menee ja voi palata pitkänkin ajan päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen mitä jutellut tuttavapiirissä eronneiden kanssa ja eroryhmissä, niin eipä ole tullut vastaan, että kukaan koskaan olisi kertonut katuvansa eroaan. Jätettyjen tarinat on toki toisenlaisia, mutta suurin osa sanoo, että olisi pitänyt ymmärtää lähteä aikaisemmin. Ihmiset sinnittelee huonoissakin suhteissa vuosia ja vuosikymmeniä. Monilla pelko "eronnut"-stigmasta.
Ihmiset harvoin myöntävät katuvansa omia isoja ratkaisujaan, varsinkaan julkisesti, koska siitä tulee vain ikävä ja kiusallinen keskustelu tai hiljaisuus.
Sellainen ihminen, joka pistää onnensa tai epäonnensa toisten ihmisten syyksi, ei varmasti koskaan myönnä, että katuisi. Se vaatisi vähän kypsempää otetta.
Eroryhmissä ei yleensä käytetä aikaa katumiseen, vaan katsotaan eteenpäin. Ei siellä ole sellaista keskustelunaihetta kuin katumus. Aika moni siellä on jätettynä.
Vierailija kirjoitti:
No sanotaanko näin, että olen katunut miksi en yrittänyt tarpeeksi panostaa ensimmäiseen avioliittooni siinä vaiheessa kun kaikki oli vielä mahdollista. Olin aika itsekkäästi käpertynyt omaan elämääni, tunteisiini, uraani, sekä muka menetettyihin toiveisiin. Tuntuu näin jälkikäteen vähän lapsellisilta ne "ongelmat" eli tunsin todella olevani kotelossa enkä voinut hengittää vapaasti. En oikein osannut arvostaa toista, kun hän oli siinä.
Ei hän tietenkään miehenä ollut mitenkään ainutlaatuinen tai paras tai korvaamaton, (vikansa ja puutteensa kaikissa!) mutta meillä oli yhteiset lapset. Loppujenlopuksi me emme aidosti kohtaa montaa ihmistä elämämme aikana ja "rakkaus" on häilyvä tunne, joka tulee ja menee ja voi palata pitkänkin ajan päästä.
Minusta todella hyvin sanoitettu.
Uuden ihmisen kanssa on sitten uudet ongelmat. Mutta ei niitä yhteisiä muistoja, esimerkiksi lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä käy mielessä, että olisi vain pitänyt antaa aikaa, kun muuten oli mahdollisuus tehdä töitä itseni kanssa. Toisaalta nyt eron jälkeen on tullut kammattua omaa parisuhdehistoriaa läpi ja tultua siihen tulokseen, että en taida olla parisuhdeihminen, kun aina enemmin tai myöhemmin jäljellä on enää vain varjo itsestäni.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa joku ihmettelee että mitä se tarkoittaa jos joku sanoo haluavansa elää omannäköistä elämää. No vaikkapa parisuhteen toinen osapuoli on ulkoilmaihminen. Tykkää käydä päiväretkillä vaikka laavulla viikonloppuisin. Pitää koiria, käydä talvi-ja syysvaelluksilla. Laittaa kaikki liikenevät rahat gore-texiin ja suksiboxeihin, ymmärtänette kärjistyksen. Pitää ehdottoman tärkeänä saada asua maalla.
No sitten tämän ihmisen kumppani onkin sellainen että haaveilee korkeintaan vuosittaisesta risteilystä Tallinnaan ja nauttii vaikkapa keikoilla käymisestä enemmän kuin mistään. Rakastaa urbaania kaupunkiympäristöä ja kahviloissa istumista. On allerginen ulkoilmalle, hyi ötökät ja nokkoset ja kamalaa, siellähän on punkkejakin. Rakastaa pleikkaa ja pelaamisyhteisöä. Ei ulkoile kuin pakotettuna.
On selvää että tällaisessa kombossa ei kumpikaan voi hyvin. Ihmisen on saatava elää omannäköistä elämää.
Ennen kuin kukaan älähtää että on niin yliampuva esimerkki niin voin sanoa että ihan perustuu todellisiin henkilöihin.
Juuri näin. Olen tuo ekalla sivulla kirjoittanut, nykyään maalaistunut koirailija.
Nuorena tällaiset erot voi tulla yllätyksenäkin jos ihan teininä mennään yhteen ja toinen tai molemmat haluaakin jotain perusnormista poikkeavaa ja vielä ihan yhteensovittamattomasti.
Mutta meillä exän kanssa kehitys oli vielä enemmänkin sellainen, että kun tavattiin näytti ja kuulosti, että halutaan samaa, mutta kävikin kuten kävi.
Itse haluan myös asua yhdessä sen elämänkumppanin kanssa, enkä ajella jostain korvesta monta tuntia Espoon keskustaan pieneen peli -ja kotiteatteriluolaan viikonloppuisin syömään pitsaa ja panemaan, näin kärjistetysti. Exän mielestä tämä olisi siis oikeasti voinut olla kompromissi meille. 😐
Enkä tiedä oliko hänellä kuinka paljon muutoksessa mukana myös masennusta tai muita huolia (niitä siis oli, mutta en halua vähätellä hänen muuttuneita toiveitaan elämäntyylistä väittämällä että kyseessä olisi oire).
Itselleni lähteminen oli lopulta sitten lottovoitto elämänlaadun ja rakkauden kannalta, vaikka ei se ekaan puoleen vuoteen siltä tuntunut kun koko aika meni sumussa ja illat oikeasti tuntikausia itkien, koska ex oli niin rakas. Mielelläni olisin vanhennut nuoruudenrakkauden kanssa jos se ei olisi tarkoittanut, että aivan kaikki arjessani olisi ollut oikeasti kurjaa (asuinpaikka, asumismuoto, sisustus, lemmikit, sosialisoinnin määrä, rahankäyttö, viihde) tai että olisi käytännössä ollut ikuisesti joku monen sadan kilometrin päässä asuva etäpoikkis ja että teen ne kaikki elämän isot ja pienet asiat täysin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Narratiivi itsensä löytämisestä on hyvin sukupuolittunut harvoin sitä julkisuudessa näkee miehiltä mutta naisilta sitäkin enemmän.
Ehkä se kertoo kyvystä kantaa vastuuta ja rakastaa tasapainoisesti ja vakaasti ja toisaalta kyvyttömyydestä siihen.
Tai sitten se kertoo siitä, kuka sivuutetaan parisuhteessa vakaasti ja kuka saa yksinään toteuttaa omaa itseään. Sellaisesta suhteesta vapautuminen tuntuu oikealta ja hyvältä elämän loppuun asti 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narratiivi itsensä löytämisestä on hyvin sukupuolittunut harvoin sitä julkisuudessa näkee miehiltä mutta naisilta sitäkin enemmän.
Ehkä se kertoo kyvystä kantaa vastuuta ja rakastaa tasapainoisesti ja vakaasti ja toisaalta kyvyttömyydestä siihen.Tai sitten se kertoo siitä, kuka sivuutetaan parisuhteessa vakaasti ja kuka saa yksinään toteuttaa omaa itseään. Sellaisesta suhteesta vapautuminen tuntuu oikealta ja hyvältä elämän loppuun asti 😊
Onpas katkeraa tekstiä.
Hyvässä suhteessa keskustellaan molempien toiveista, tunteista ja tarpeista ja saadaan asiat menemään niin että kumpikaan ei koe joutuvansa sivuutetuksi,
Mutta tämä vaatii selkeää, rehellistä ja avointa kommunikaatiota molemmilta.
Ei voi jälkikäteen katkeroitua ja syyttää kumppaniaan jos ei ole itse tuonut tunteitaan, tarpeitaan ja toiveitaan elämältään ja parisuhteeltaan esille avoimesti ja selkeästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa joku ihmettelee että mitä se tarkoittaa jos joku sanoo haluavansa elää omannäköistä elämää. No vaikkapa parisuhteen toinen osapuoli on ulkoilmaihminen. Tykkää käydä päiväretkillä vaikka laavulla viikonloppuisin. Pitää koiria, käydä talvi-ja syysvaelluksilla. Laittaa kaikki liikenevät rahat gore-texiin ja suksiboxeihin, ymmärtänette kärjistyksen. Pitää ehdottoman tärkeänä saada asua maalla.
No sitten tämän ihmisen kumppani onkin sellainen että haaveilee korkeintaan vuosittaisesta risteilystä Tallinnaan ja nauttii vaikkapa keikoilla käymisestä enemmän kuin mistään. Rakastaa urbaania kaupunkiympäristöä ja kahviloissa istumista. On allerginen ulkoilmalle, hyi ötökät ja nokkoset ja kamalaa, siellähän on punkkejakin. Rakastaa pleikkaa ja pelaamisyhteisöä. Ei ulkoile kuin pakotettuna.
On selvää että tällaisessa kombossa ei kumpikaan voi hyvin. Ihmisen on saatava elää omannäköistä elämää.
Ennen kuin kukaan älähtää että on niin yliampuva esimerkki niin voin sanoa että ihan perustuu todellisiin henkilöihin.
En nyt näe tuossa mitään valtavaa ongelmaa, jos molemmat voivat sopivasti toteuttaa omia juttujaan, ja on myös yhteisiä juttuja.
Minusta on aika lapsellista odottaa, että toinen tekee minut onnelliseksi. Tai että toisen pitää tykätä ihan kaikista samoista asioista kuin minä. Se olisi todella kova vaatimus kenelle tahansa.
Jos kaikki mieluisat jutut ovat ihan vastakkaisia eikä ole mitään yhteistä, niin sitten on tietysti vaikeaa. Mutta ei suhteessa tarvitse olla kuin paita ja perse.
Jos on ollut yhdessä puhe, että useampi lapsi ja iso puutarha ja illanistujaiset ystävien kanssa, kotona pidetyt juhlat ja lähimatkailu on se elämä mihin tähdätään ja toinen päättääkin, että itseasiassa mietitään vielä ja asutaan kaupungissa ja tehdään ne lapset sitten lähempänä neljääkymppiä jos kiinnostaa niin mites nuo sovitat yhteen.
Tai että muutetaan maalle elämään semi-omavaraisesti ja pidetään isoja koiria ja kanoja ja jokunen vuohikin voisi tulla. Mutta toinen haluaakin muuttaa kaupunkiyksiöön ja matkailla maailmalla?
Lapin erämaahan ilman juoksevaa vettä versus arvoasuntoon Helsinkiin kulttuurin ja ravintolaruuan äärelle?
Toinen haluaa olla oman elämänsä influesseri ja jakaa kaiken someen ja toinen haluaa olla tavallinen nobody eikä tahdo edes "anonyymisti" olla siellä tilillä ja tiktokissa Herra X jonka jokainen tuoma kukkakimppu kuvataan someen?
Itse olen lähtenyt mielummin toteuttamaan sitä unelmaani yksin tällaisessa tilanteessa. On parempi olla yksin kuin sellaisessa suhteessa missä yhteensopimattomuus on selvitettävä niin, että no ei toisen kuulukaan tuoda onnea, on täysin omat rahat, aika, sosiaaliset piirit. Mikä se toinen siinä on? Fyysisen läheisyyden ja seksin lähde?
Eri asia varmaan jos kyseessä on kevyempi tapailu tai yhteen ei ole ikinä tarkoitus muuttaa ja tapaamisetkin harvakseltaan, mutta sitä arkea on kyllä melko haastava siloitella kultaiseksi keskitieksi jos jo asumismuoto ja rahankäyttö on ihan eri maailmoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa joku ihmettelee että mitä se tarkoittaa jos joku sanoo haluavansa elää omannäköistä elämää. No vaikkapa parisuhteen toinen osapuoli on ulkoilmaihminen. Tykkää käydä päiväretkillä vaikka laavulla viikonloppuisin. Pitää koiria, käydä talvi-ja syysvaelluksilla. Laittaa kaikki liikenevät rahat gore-texiin ja suksiboxeihin, ymmärtänette kärjistyksen. Pitää ehdottoman tärkeänä saada asua maalla.
No sitten tämän ihmisen kumppani onkin sellainen että haaveilee korkeintaan vuosittaisesta risteilystä Tallinnaan ja nauttii vaikkapa keikoilla käymisestä enemmän kuin mistään. Rakastaa urbaania kaupunkiympäristöä ja kahviloissa istumista. On allerginen ulkoilmalle, hyi ötökät ja nokkoset ja kamalaa, siellähän on punkkejakin. Rakastaa pleikkaa ja pelaamisyhteisöä. Ei ulkoile kuin pakotettuna.
On selvää että tällaisessa kombossa ei kumpikaan voi hyvin. Ihmisen on saatava elää omannäköistä elämää.
Ennen kuin kukaan älähtää että on niin yliampuva esimerkki niin voin sanoa että ihan perustuu todellisiin henkilöihin.
En nyt näe tuossa mitään valtavaa ongelmaa, jos molemmat voivat sopivasti toteuttaa omia juttujaan, ja on myös yhteisiä juttuja.
Minusta on aika lapsellista odottaa, että toinen tekee minut onnelliseksi. Tai että toisen pitää tykätä ihan kaikista samoista asioista kuin minä. Se olisi todella kova vaatimus kenelle tahansa.
Jos kaikki mieluisat jutut ovat ihan vastakkaisia eikä ole mitään yhteistä, niin sitten on tietysti vaikeaa. Mutta ei suhteessa tarvitse olla kuin paita ja perse.
Jos on ollut yhdessä puhe, että useampi lapsi ja iso puutarha ja illanistujaiset ystävien kanssa, kotona pidetyt juhlat ja lähimatkailu on se elämä mihin tähdätään ja toinen päättääkin, että itseasiassa mietitään vielä ja asutaan kaupungissa ja tehdään ne lapset sitten lähempänä neljääkymppiä jos kiinnostaa niin mites nuo sovitat yhteen.
Tai että muutetaan maalle elämään semi-omavaraisesti ja pidetään isoja koiria ja kanoja ja jokunen vuohikin voisi tulla. Mutta toinen haluaakin muuttaa kaupunkiyksiöön ja matkailla maailmalla?
Lapin erämaahan ilman juoksevaa vettä versus arvoasuntoon Helsinkiin kulttuurin ja ravintolaruuan äärelle?
Toinen haluaa olla oman elämänsä influesseri ja jakaa kaiken someen ja toinen haluaa olla tavallinen nobody eikä tahdo edes "anonyymisti" olla siellä tilillä ja tiktokissa Herra X jonka jokainen tuoma kukkakimppu kuvataan someen?
Itse olen lähtenyt mielummin toteuttamaan sitä unelmaani yksin tällaisessa tilanteessa. On parempi olla yksin kuin sellaisessa suhteessa missä yhteensopimattomuus on selvitettävä niin, että no ei toisen kuulukaan tuoda onnea, on täysin omat rahat, aika, sosiaaliset piirit. Mikä se toinen siinä on? Fyysisen läheisyyden ja seksin lähde?
Eri asia varmaan jos kyseessä on kevyempi tapailu tai yhteen ei ole ikinä tarkoitus muuttaa ja tapaamisetkin harvakseltaan, mutta sitä arkea on kyllä melko haastava siloitella kultaiseksi keskitieksi jos jo asumismuoto ja rahankäyttö on ihan eri maailmoista.
Sinulla on oikeus tehdä omat ratkaisusi ihan millä tahansa perusteella.
Alue: Aihe vapaa
Monella helposti eronneelle joka ei ole itsenäistynyt ja hoitanut omaa päätään kuntoon ennen perheen perustamista esimerkiksi vaan omat ongelmat, ehkä omasta lapsuudestaan kumpuavat sellaiset, on jätetty hoitamatta. Kuvitellaan sitten että poistuvat eroamalla ja vaihtamalla kumppania.
Mutta eivät ne poistu.
Ja nyt ei ole puhe mistään hyvin nuorista.