Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (1128)
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on opettanut paljon.
Eniten siitä, miten paljon on ihmisiä, joista ystävyyden ei tarvitse olla vastavuoroista, ei tarvitse nähdä toisen kanssa (juuri koskaan) eikä mielellään pitää juuri yhteyttäkään. Toinen ei saa olla ystävyydestä mitään vailla, pitäisi vain kivasti ja kevyesti hengailla silloin kun se toisen kalenteriin sopii. Ei saa olla liian tuppautuva, ei liian avoin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten erilaisia käsityksiä ystävyydestä on. En ikinä sanoisi ystävyydeksi ihmissuhdetta, joka on yksipuolinen, eikä mitään odotuksia toista kohtaan saisi olla.
Samaa olen kummastellut itsekin. Mietin myös, mitä ihmiset saavat "ystävyyssuhteista", jotka eivät ole vastavuoroisia, ystävää ei nähdä/pidetä yhteyttä, ei saisi avoimesti puhua asioistaan eikä toinenkaan kertoisi omistaan jne? Ehkä olen nirso ja siksi minulle on vähän ystäviä, mutta en todellakaan enää katselisi ystävältä sitä, että ystävyys ei olisi vastavuoroista ja toinen välttelisi seuraani.
Oma kokemus on ollut, että joillekin käsitys ystävyydestä on hyvin yksipuolinen. Ystävyys on kivaa niin kauan, kun toinen osapuoli on siinä saajan asemassa. Häntä kuunnellaan, hän saa tukea/apua, hän valitsee milloin tavataan jne. Sitten kun toinen osapuoli kaipaisi myös tukea/apua tai olisi jotain vailla, niin tämä onkin ongelma ja ystävä halutaan etäännyttää/ystävyys lopettaa. Nämä ihmiset eivät näe siinä mitään ongelmaa, että ystävyys on yksipuolista. He kokevat, ettei heidän tarvitse olla vastavuoroisia ystäväänsä kohtaan. Minusta tämä kertoo paljon ihmisen arvoista. Mitä ystävyyttä se on, jos toista kohtaan ei halua olla empaattinen?
Aika tyypillistä tällaisille ihmisille on, että ovat sen verran sosiaalisia, että löytävät aina jonkun uuden ystävän, jos dumppaavat edellisen, joka on "alkanut liian tarvitsevaksi, kun olisi toivonut, että kuuntelen/autan."
Tämä varmaan tulee aika nopeasti ilmi, että kuinka vastavuoroisia suhteita arvostaa. Kun jättää lähtemättä yksipuolisiin kuuntelusuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole huomaavaisia ja vastavuoroisia myös pienissä asioissa, niin ystäviksi jäävät ne tasapuoliset suhteet.
Tämäkin on vähän kakspiippuinen juttu ja ihmiset erilaisia. En mä ole hylännyt ystäviäni, jotka eivät kykene enää olemaan sairauksiensa vuoksi vastavuoroisia. Kaipaan kyllä aikaa, jolloin yksi ystävistäni vielä teki kaikenlaista mun kanssa, tuli kyläilemään ja kutsui mut luokseen kyläilemään, mutta se, että hän on nyt kotinsa vanki ja joutui muuttamaankin paremmin hänelle sopivaan esteettömään asuntoon eikä pääse ilman avustajaa tai kotihoitajaa edes sängystä pyörätuoliin, ei ole estänyt meitä olemasta edelleen ystäviä. En tarvitse häneltä - en ole koskaan tarvinnutkaan - tukea tai apua. Aikoinaan kävin montakin kertaa mm hoitamassa hänen kissaansa, mutta en tarvinnut häntä hoitamaan omia kissojani, koska mulla on kissoilleni hoitajat paljon lähempänäkin. Koska mulle vastavuoroisuus ei ole mikään itseisarvo, olen ystävystynyt sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka eivät ole meidän tutustumisen alussakaan kyenneet ilman apua pääsemään kotoaan minnekään. Edes viemään roskia ulos. Mutta heilläkin on ollut elämässään muitakin ihmisiä eivätkä he ole edes olettaneet, että mä käyttäisin edestakaisiin matkoihin 2 tuntia käydäkseni viemässä heidän roskansa ulos.
Tällä hetkellä ystävistäni vain yksi liikkuu omin jaloin ja vieläpä ilman mitään apuvälineitä. Mä tarvitsen aika harvoin kyynärsauvoja, mutta kyllähän ne tuolla eteisessä on valmiina niitä kertoja varten, kun tarvitsen. Musta on ystävilleni enemmän apua kuin heistä mulle, vaikka fyysisesti omakaan kuntoni ei olisi riittävä' esimerkiksi nostamaan ystävääni pyörätuoliin. Mutta mä tunnen aika hyvin sote-alan lainsäädännön ja kykenen nopeaasti selvittelemään erilaisia asioita. En voi kertoa tarkemmin, mutta viime kesänä järjestin yhden jo kolme kuukautta perusterveydenhuollon sairaalassa täysin vuoteenomana maanneen ystäväni kotiinsa. Järjestin sinne tarvittavat apuvälineet ja kuntoutuksen. Ei hän edelleenkään pääse kotoaan minnekään ilman, että joku auttaa, mutta pääseepähän sängystä ylös, rollaattorin kanssa vessaan, suihkutuolin ansiosta pystyy käymään itsenäisesti suihkussa ja ruuanlaittokin onnistuu ainakin jollain tavalla.
Ei vastavuoroisuudessa tietenkään ole mitään vikaa, mutta mä kykenen olemaan ystävä sellaisenkin ihmisen kanssa, jolla avun ja tuen tarve on huomattavasti suurempi kuin itselläni. Olen kertonutkin jo ketjussa aiemmin, että asun varsin yhteisöllisessä paikassa ja tässä taloyhtiössä pidempään asuneiden kesken toimii naapuriapu. Jos tarvitsee kukkien kastelijaa lomareissunsa ajaksi tai roskapussin viejää vaikka nilkkamurtuman takia, niin ei tarvitse vaivata asialla ystäviään vaan voi kysyä naapureilta, kerkeekö/jaksaako/haluaako auttaa. Tämä naapuriapukaan ei ole mitään "minulta sinulle ja sitten sinulta minulle" -systeemiä vaan kun mä autan josaain asiassa "Korhosta", hän taas auttaa jossain asiassa "Virtasta", "Virtanen" taas "Mäkistä" ja "Mäkinen" jossain asiassa mua. Lisäksi tässä naapuriyhteisössä toimii monenlaisten tavaroiden lainaaminen. Jokaisen ei tarvitse ostaa itselleen kaikkea vaan jos on tällä naapuriapuporukalla sovittu, että jotain saa lainata, niin sitten saa. Menneenä talvena ei pahemmin tarvittu petkelettä, mutta edellisenä talvena tarvittiin useinkin ja koska mulla sellainen nyt on tossa pihassa, niin olen tälle naapuriapuporukalle sanonut, että vapaasti saa lainata, kunhan palautatte sen takaisin samaan paikkaan.Mulle on iso ero siinä, että tuleeko vastavuoroisuuden puute siitä, että toisella on joku este (jolloin ystävyyteen kuuluu toisen puolelta tietty joustavuus) vai siitä, että toista ei vaan kiinnosta (esim. matkustaa luokseni, kun molemmille olisi yhtä raskas matka ja elämäntilanne).
Ymmärrän pointtisi, mutta haittaako sua ystävyyssuhteessa, jos sulla on välillä avun ja tuen tarvetta, mutta ystävälläsi ei koskaan? Olettaen, että ystäväsi auttaa ja tukee sua silloin, kun sinä sitä tarvitset, mutta hän ei koskaan tarvitse mitään vastaavaa sulta ( koska hän saa tarvitsemansa avun ja tuen joltain muulta)?
Oon eri, mutta voihan sille ystävälle muistuttaa että "muistathan, että multakin voi pyytää apua, jos Sirkku/Kalle ei pääse avuksi."
Mun mielestä tuossa nyt kyllä sitten pitää olla jo aika meedio tai vähintään omistaa kristallipallo, jos jo etukäteen pystyy lupautumaan apuun, jonka tapaa tai ajankohtaa ei vielä kukaan edes tiedä. Ei mulle tuottaisi mitään ongelmaa pyytää apua ystäviltäni, jos en mistään muualta apua saisi. Mulla on nyt kevään aikana edessä tuulikaapin lattianpäällysteen vaihtaminen ja mikäli en sitä yksin saa laitettua, palkkaan jonkun ammattilaisen tekemään homman. Vuosi sitten mulla oli muutama homma, jota en osannut itse tehdä. Ja vaikka olisin osannutkin, niin koska olen kanantaluttajien sukua eli lyhyt, en olisi ylettynyt edes keittiötikkailla niin korkealle. Sen sijaan, että olisin alkanut soitella sukulaisiani, ystäviäni ja kavereitani läpi, löysinkin netistä kahden nuoren miehen perustaman eräänlaisen "handyman"-firman ja palkkasin heidät. Tulivat täsmälleen sovittuna aikana eikä tarvinnut kenenkään kanssa venkslata, mikä päivä ja kellonaika ehkä sopisi eikä siirtää sovittua aikaa sen takia, että lapsi on sairaana, auto on huollossa, anoppi joutui sairaalaan jne.
Onhan tuo sun mainitsemasi lausahdus ihan kivaa toisen huomioimista, vaikkei sillä todellisuudessa sitten olisikaan mitään merkitystä. Yleensä kun auttaminen edellyttää sitä, että sekä osaa että pystyy auttamaan. Ja että se avuntarpeen ajankohtakin sopii. En oikein usko, että sinäkään ollessasi perheesi kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä odottaen lentoa kahden viikon lomalle Teneriffalle, nilkkamurtuman saaneen ystäväsi soittaessa sanoisit perheellesi, että menkää te, mä lähden auttamaan ystävääni kauppareissuissa ja siivoamisessa.
Voi olla, että tulkitsen vaan liikaa omista huonoista kokemuksistani lähtien, kun mulle tulee sellainen fiilis että moni velvollisuusihminen ei ole oikein sisäistänyt tätä kohtaa: Yleensä kun auttaminen edellyttää sitä, että sekä osaa että pystyy auttamaan. Ja että se avuntarpeen ajankohtakin sopii. Sitten ollaan katkeria ja vihaisia, kun ei saada apua takaisin, kun itse ollaan autettu, mutta samalla ei olla nähty, että se toinen ei osaa, pysty tai tilanne elämässä sellainen, että ei sovi muiden tarpeiden tai velvoitteiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on opettanut paljon.
Eniten siitä, miten paljon on ihmisiä, joista ystävyyden ei tarvitse olla vastavuoroista, ei tarvitse nähdä toisen kanssa (juuri koskaan) eikä mielellään pitää juuri yhteyttäkään. Toinen ei saa olla ystävyydestä mitään vailla, pitäisi vain kivasti ja kevyesti hengailla silloin kun se toisen kalenteriin sopii. Ei saa olla liian tuppautuva, ei liian avoin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten erilaisia käsityksiä ystävyydestä on. En ikinä sanoisi ystävyydeksi ihmissuhdetta, joka on yksipuolinen, eikä mitään odotuksia toista kohtaan saisi olla.
Samaa olen kummastellut itsekin. Mietin myös, mitä ihmiset saavat "ystävyyssuhteista", jotka eivät ole vastavuoroisia, ystävää ei nähdä/pidetä yhteyttä, ei saisi avoimesti puhua asioistaan eikä toinenkaan kertoisi omistaan jne? Ehkä olen nirso ja siksi minulle on vähän ystäviä, mutta en todellakaan enää katselisi ystävältä sitä, että ystävyys ei olisi vastavuoroista ja toinen välttelisi seuraani.
Oma kokemus on ollut, että joillekin käsitys ystävyydestä on hyvin yksipuolinen. Ystävyys on kivaa niin kauan, kun toinen osapuoli on siinä saajan asemassa. Häntä kuunnellaan, hän saa tukea/apua, hän valitsee milloin tavataan jne. Sitten kun toinen osapuoli kaipaisi myös tukea/apua tai olisi jotain vailla, niin tämä onkin ongelma ja ystävä halutaan etäännyttää/ystävyys lopettaa. Nämä ihmiset eivät näe siinä mitään ongelmaa, että ystävyys on yksipuolista. He kokevat, ettei heidän tarvitse olla vastavuoroisia ystäväänsä kohtaan. Minusta tämä kertoo paljon ihmisen arvoista. Mitä ystävyyttä se on, jos toista kohtaan ei halua olla empaattinen?
Aika tyypillistä tällaisille ihmisille on, että ovat sen verran sosiaalisia, että löytävät aina jonkun uuden ystävän, jos dumppaavat edellisen, joka on "alkanut liian tarvitsevaksi, kun olisi toivonut, että kuuntelen/autan."
Tämä varmaan tulee aika nopeasti ilmi, että kuinka vastavuoroisia suhteita arvostaa. Kun jättää lähtemättä yksipuolisiin kuuntelusuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole huomaavaisia ja vastavuoroisia myös pienissä asioissa, niin ystäviksi jäävät ne tasapuoliset suhteet.
Minulle on selvinnyt vasta myöhemmin se, että ystävyys ei olekaan vastavuoroista. Alkuun se on siltä vaikuttanut, kun on ns. ihastumisvaihe menossa. Sitten on keikahdettu siihen, että minä olen tukenut ystävää hankalassa tilanteessa. Kun itselleni on tullut hankala tilanne, niin ystävää ei ole tukena oleminen kiinnostanut.
Pitäisi varmaan jotenkin jo ystävyyden alussa testata, miten toinen suhtautuisi, jos olisin jotenkin tarvitseva. Ehkä jo suoraan tuossa vaiheessa näyttäisi sen, ettei ole kiinnostusta olla tukena? Näin voisin olla jatkamatta tutustumista.
Minä uskon, että karma tasaa tarpeet. Eli ei niin, että kun minä nyt autan Minnaa, koska haluan ja voin, niin hänen pitää myöhemmin auttaa takaisin. Autan, koska haluan ja voin, se riittää. Samalla uskon, että minuakin sitten joku auttaa, kun itse tarvitsen apua. Silloin otan sen vastaan kiitollisuudella tälle ihmiselle ja elämälle ilman suoraa takaisinmaksuvelkaa juuri hänelle. Elämä antaa sitten eteen taas tilanteen, jossa voin olla siinä auttajan roolissa.
Jos Minna olisi auttanut sinua, auttaisitko Minnaa takaisin?
Riippuu tilantesta, olisiko mulla ollut siinä tilanteessa tilaa ja aikaa auttaa. Velvollisuudesta en olisi auttanut, en omat rajani ylitteän hampaat irvessä vääntämällä, koska pakko, vaan halusta ja ilosta, että voin.
Olithan kertonut Minnalle hänen auttaessa sinua, että et välttämättä auta sitten aikanaan takaisin, jos Minna kaipaa apua? Olisitko velvollisuudesta auttanut esim. vanhempiasi tai sisaruksiasi, jos ystävääsi et olisi auttanut velvollisuudesta?
Tässä on todella iso ymmärryksen kuilu. Uskon, että tällainen velvollisuuteen perustumaton auttaminen ja yhteys ehkä triggeröi jotain perusturvallisuuden puutetta joillain.
Jollekin velvollisuusihmiselle näkyy olevan mahdotonta tajuta, että ihminen voi oikeasti haluta auttaa sen mukaan mitä voi ja auttamatta jää, jos ei pysty. Niin kummaa kuin se velvollisuusihmisestä voi näyttääkin, tällä periaatteella olen auttanut ja saanut apua maailmassa, isoissa ja pienissä asioissa. Niin, kyllä, vapaassa ihmissuhdemaailmassa myös autetaan ja saadaan apua. Ajatella! Eikä se apu tule velvollisuudesta keltään.
Suhteiden läheisyyttä ei ratkaise muoto, vaan ymmärrys toisen tilanteesta. Esim. olen saanut ystäviltäni apua elämäni kriisitilanteissa, joista en ole kertonut lähisukulaisilleni kuin vasta jälkeen päin.
Jos olisin velvollisuuslähtöinen, niin olisi täytynyt jättää ottamatta apua vastaan ja auttamatta. Olisin uskonut, että en ikinä olisi pystynyt antamaan toiselle sellaista apua kuin minulle tarjottiin. Ja taas toisin päin, että olisi jäänyt auttamatta, koska en olisi halunnut mitään vastaavaa velkaa kenellekään. Mutta onneksi näin ei ole, kun jokainen auttaa niistä omista haluistaan ja resursseistaan käsin vapaasti omasta tahdostaan.
Ei ole tullut mieleenkään mennä rautalangasta vääntämään näitä periaatteita.
Ei se avun antaminen/vastaanottaminen tarkoita, että pitäisi auttaa takaisin tismalleen samalla mitalla. Suurin osa voisi kuitenkin auttaa tavalla tai toisella, jos on vain halua auttaa. Esimerkkejä:
-Sinulla olisi ollut taloudellisesti todella tiukka tilanne. Ystäväsi lainaisin sinulle 1000 e ja saisit tilanteesi hoitumaan. Maksat ystävällesi vähitellen koko summan takaisin. Myöhemmin ystävällä olisi tilanne, jossa hän kaipaisi lapsenhoitoapua viikonlopun ajaksi. Sinä autat ystävääsi. Erilaiset tilanteet, mutta kumpikin auttaa toista siinä missä tarvitsee.
-Ystäväsi puoliso menehtyy tapaturmaisesti. Sinä menet ystäväsi tueksi. Laitat ruokaa ja huolehdit ystävästäsi ensimmäisten päivien ajan. Kuuntelet ystävääsi myöhemminkin, kun hän haluaa puhua menetyksestään. Ystävä pääsee ajan kanssa menetyksestään yli. Vuosia myöhemmin jäät työttömäksi. Ystäväsi kuuntelee sinua ja lupautuu auttamaan työhakemusten tekemisessä sekä selvittää, löytyisikö töitä hänen tuttunsa kautta. Erilaiset tilanteet, mutta molemmat auttavat toisiaan.
-Ystäväsi pyytää sinua huolehtimaan koirastaan lomamatkan ajan. Et pysty ottamaan koiraa hoitoon koko viikoksi, mutta pystyisit huolehtimaan koirasta viikonlopun. Kysyt ystävältä, voisiko hoitovastuuta koirasta jakaa jonkun toisen kanssa niin, että sinä huolehtisit viikonlopun. Tämä järjestyy. Myöhemmin tulee tilanne, jossa iäkästä äitiäsi täytyisi käydä vilkaisemassa kotonaan, mutta et pääse paikalle. Kysyt tuolta lähellä asuvalta ystävältäsi, voisiko hän mennä. Ystävä ei itse pääse juuri tuolloin paikalle, mutta hän ehdottaa, voisiko hänen miehensä käydä katsomassa äitiäsi tai sitten ystävä pääsisi paikalle myöhemmin illalla.
Niin, uskokaa pois, velvollisuusihmiset. Näin ihmiset todella haluavat auttaa toisiaan. Mutta juurikin sen mukaan, miten sekä haluavat että voivat.
Kun on terveet rajat eikä riippuvuutta, sellaisten ihmisten ympärillä myös toiset ihmiset viihtyvät, joten niitä auttamishaluisiakin ihmisiä löytyy niin että ei tarvitse katkerana vänistä tai ketään velvoittaa.
Ongelma on siinä, että harva haluaa auttaa yksipuolisesti. Jos Minna on auttanut Tuulaa ja Pirkkoa, mutta ei saa heiltä apua itse apua tarvitessaan - ei silloin joku puolituttu Anneli ryntää Minnaa auttamaan. Minä ymmärrän tämän Annelin näkökulman. Miksi minä menisin auttamaan Minnaa siksi, että Tuulaa ja Pirkkoa ei kiinnosta olla vastavuoroisesti Minnan tukena? Ei se oli mitään karmaa tai elämän hyvyyttä, että minä auttaisin, vaan ihan vaivannäköä, joka kuuluisi Tuulalle ja Pirkolle, jotka ovat itse saaneet apua Minnalta.
Tämä on kieltämättä aika mielenkiintoista. Kovasti nykyisin kaivataan yhteisöllisyyttä, mutta moni kuitenkin haluaa vain point to point -auttamista. Yhteisöllisyys kun perustuu siihen, että on eräänlainen avun antamisen ämpäri, johon jokainen laittaa ja tarvitessaan saa sieltä myös ottaa. Yhdessäkään avussa ei ole mitään tunnistetietoja, kuka sen avun on ämpäriin laittanut. Mä olen aika yhteisöllisestä suvusta lähtöisin ja yli 20 vuotta mä vaan laitoin sinne ämpäriin, mutta mitään en sieltä ottanut. Koska en tarvinnut. Tosin kävikin sitten niin, että sen ainoan kerran, kun olisin tarvinnut, kenelläkään ei ollut aikaa tai mahdollisuuksia auttaa.
Vaikea uskoa että et saanut yhteisöstäsi mitään 20 vuoden aikana? Kyllähän yhteisöstä nimittäin hyötyy muutoinkin kuin varsinaisten palveluksien muodossa. Yhteisöjensä "tukipilarit" ovat niitä onnekkaimpia, vaikka he näennäisesti antavat enemmän kuin saavat. Kolikon toinen puoli on nimittäin se, että he ovat myös yleensä terveitä, menestyviä ja hyvinvoivia. Ja saavat merkityksellisyyden ja onnistumisen kokemuksia siitä, että ovat yhteisölleen suureksi hyödyksi.
-sivusta
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävä alkaisi selittämättä pitää huomattavaa etäisyyttä ja tapaamiset olisivat suunnilleen kerran vuodessa niin siirtäisin hänet myös itse taka-alalle. En miettisi liikaa, miksi hän on muuttunut, eläisin omaa elämääni. Jos hän joskus ottaisi yhteyttä niin kuuntelisin mitä hän kertoisi elämäntilanteestaan. Jos ystävyys elpyisi niin katsoisin mille tasolle. Jos ei niin antaisin olla, hän olisi minulle kuin kuka muu vanha tuttava.
Vaikka ei tavatakaan kovin usein niin joku säännöllinen yhteydenpito pitää olla, että ystävyys säilyy ja pysyy ikäänkuin kartalla.
Kun mä aikoinaan sairastuin äkillisesti vakavasti, toipumiseni ja kuntoutumiseni entiselleen kesti yli vuoden. Ja totta...ystäviä hävisi sen vuoden aikana. Koska en jaksanut pitää yhteyttä enkä selittää, miksi en jaksa. Tyttäreni kävi sinä tapahtumayönä laittamassa mun Facebookin seinälleni viestin, että äitinsä taistelee hengestään ja ottaa yhteyttä sitten, jos ensinnäkin selviää hengissä ja myöhemmin kun pystyy ja jaksaa. Mun voimavarat riitti vain omaan toipumiseeni ja kuntoutumiseeni sekä siitä huolehtimiseen, että silloin jo aikuiset lapseni eivät pelkäisi saman tapahtuvan mulle uudelleen. Siitä tapahtumasta sain myös PTSD:n ja jo senkin hoitaminen pois kesti kuukausia. Tästä on jo toistakymmentä vuotta aikaa eikä mua edelleenkään haittaa, että ne tietyt ihmiset katosivat mun elämästäni. Toisaalta yhdestä entisestä työkaveristani tulikin mulle ystävä. Oli huomannut töissä, että musta on tullut lähetteitä hänen työyksikköönsä. Tiesi, millä osastolla olen ja kun joulunkin jouduin sairaalassa letkuissa ja laitteissa viettämään ja hän oli joulunpyhät silloin töissä, käyttikin lounastaukonsa mun sairaalasänkyni vieressä istumiseen.
Mulla on sekä koulutukseni että oman kokemuksenikin vuoksi aika hyvä ymmärrys siihen, miksi joku ei vaan jaksa. Varsinkaan alkaa selittämään, miksi ei jaksa. Hyvä, että jaksaa selittää omalle perheelleen.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on opettanut paljon.
Eniten siitä, miten paljon on ihmisiä, joista ystävyyden ei tarvitse olla vastavuoroista, ei tarvitse nähdä toisen kanssa (juuri koskaan) eikä mielellään pitää juuri yhteyttäkään. Toinen ei saa olla ystävyydestä mitään vailla, pitäisi vain kivasti ja kevyesti hengailla silloin kun se toisen kalenteriin sopii. Ei saa olla liian tuppautuva, ei liian avoin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten erilaisia käsityksiä ystävyydestä on. En ikinä sanoisi ystävyydeksi ihmissuhdetta, joka on yksipuolinen, eikä mitään odotuksia toista kohtaan saisi olla.
Samaa olen kummastellut itsekin. Mietin myös, mitä ihmiset saavat "ystävyyssuhteista", jotka eivät ole vastavuoroisia, ystävää ei nähdä/pidetä yhteyttä, ei saisi avoimesti puhua asioistaan eikä toinenkaan kertoisi omistaan jne? Ehkä olen nirso ja siksi minulle on vähän ystäviä, mutta en todellakaan enää katselisi ystävältä sitä, että ystävyys ei olisi vastavuoroista ja toinen välttelisi seuraani.
Oma kokemus on ollut, että joillekin käsitys ystävyydestä on hyvin yksipuolinen. Ystävyys on kivaa niin kauan, kun toinen osapuoli on siinä saajan asemassa. Häntä kuunnellaan, hän saa tukea/apua, hän valitsee milloin tavataan jne. Sitten kun toinen osapuoli kaipaisi myös tukea/apua tai olisi jotain vailla, niin tämä onkin ongelma ja ystävä halutaan etäännyttää/ystävyys lopettaa. Nämä ihmiset eivät näe siinä mitään ongelmaa, että ystävyys on yksipuolista. He kokevat, ettei heidän tarvitse olla vastavuoroisia ystäväänsä kohtaan. Minusta tämä kertoo paljon ihmisen arvoista. Mitä ystävyyttä se on, jos toista kohtaan ei halua olla empaattinen?
Aika tyypillistä tällaisille ihmisille on, että ovat sen verran sosiaalisia, että löytävät aina jonkun uuden ystävän, jos dumppaavat edellisen, joka on "alkanut liian tarvitsevaksi, kun olisi toivonut, että kuuntelen/autan."
Tämä varmaan tulee aika nopeasti ilmi, että kuinka vastavuoroisia suhteita arvostaa. Kun jättää lähtemättä yksipuolisiin kuuntelusuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole huomaavaisia ja vastavuoroisia myös pienissä asioissa, niin ystäviksi jäävät ne tasapuoliset suhteet.
Minulle on selvinnyt vasta myöhemmin se, että ystävyys ei olekaan vastavuoroista. Alkuun se on siltä vaikuttanut, kun on ns. ihastumisvaihe menossa. Sitten on keikahdettu siihen, että minä olen tukenut ystävää hankalassa tilanteessa. Kun itselleni on tullut hankala tilanne, niin ystävää ei ole tukena oleminen kiinnostanut.
Pitäisi varmaan jotenkin jo ystävyyden alussa testata, miten toinen suhtautuisi, jos olisin jotenkin tarvitseva. Ehkä jo suoraan tuossa vaiheessa näyttäisi sen, ettei ole kiinnostusta olla tukena? Näin voisin olla jatkamatta tutustumista.
Minä uskon, että karma tasaa tarpeet. Eli ei niin, että kun minä nyt autan Minnaa, koska haluan ja voin, niin hänen pitää myöhemmin auttaa takaisin. Autan, koska haluan ja voin, se riittää. Samalla uskon, että minuakin sitten joku auttaa, kun itse tarvitsen apua. Silloin otan sen vastaan kiitollisuudella tälle ihmiselle ja elämälle ilman suoraa takaisinmaksuvelkaa juuri hänelle. Elämä antaa sitten eteen taas tilanteen, jossa voin olla siinä auttajan roolissa.
Jos Minna olisi auttanut sinua, auttaisitko Minnaa takaisin?
Riippuu tilantesta, olisiko mulla ollut siinä tilanteessa tilaa ja aikaa auttaa. Velvollisuudesta en olisi auttanut, en omat rajani ylitteän hampaat irvessä vääntämällä, koska pakko, vaan halusta ja ilosta, että voin.
Olithan kertonut Minnalle hänen auttaessa sinua, että et välttämättä auta sitten aikanaan takaisin, jos Minna kaipaa apua? Olisitko velvollisuudesta auttanut esim. vanhempiasi tai sisaruksiasi, jos ystävääsi et olisi auttanut velvollisuudesta?
Tässä on todella iso ymmärryksen kuilu. Uskon, että tällainen velvollisuuteen perustumaton auttaminen ja yhteys ehkä triggeröi jotain perusturvallisuuden puutetta joillain.
Jollekin velvollisuusihmiselle näkyy olevan mahdotonta tajuta, että ihminen voi oikeasti haluta auttaa sen mukaan mitä voi ja auttamatta jää, jos ei pysty. Niin kummaa kuin se velvollisuusihmisestä voi näyttääkin, tällä periaatteella olen auttanut ja saanut apua maailmassa, isoissa ja pienissä asioissa. Niin, kyllä, vapaassa ihmissuhdemaailmassa myös autetaan ja saadaan apua. Ajatella! Eikä se apu tule velvollisuudesta keltään.
Suhteiden läheisyyttä ei ratkaise muoto, vaan ymmärrys toisen tilanteesta. Esim. olen saanut ystäviltäni apua elämäni kriisitilanteissa, joista en ole kertonut lähisukulaisilleni kuin vasta jälkeen päin.
Jos olisin velvollisuuslähtöinen, niin olisi täytynyt jättää ottamatta apua vastaan ja auttamatta. Olisin uskonut, että en ikinä olisi pystynyt antamaan toiselle sellaista apua kuin minulle tarjottiin. Ja taas toisin päin, että olisi jäänyt auttamatta, koska en olisi halunnut mitään vastaavaa velkaa kenellekään. Mutta onneksi näin ei ole, kun jokainen auttaa niistä omista haluistaan ja resursseistaan käsin vapaasti omasta tahdostaan.
Ei ole tullut mieleenkään mennä rautalangasta vääntämään näitä periaatteita.
Ei se avun antaminen/vastaanottaminen tarkoita, että pitäisi auttaa takaisin tismalleen samalla mitalla. Suurin osa voisi kuitenkin auttaa tavalla tai toisella, jos on vain halua auttaa. Esimerkkejä:
-Sinulla olisi ollut taloudellisesti todella tiukka tilanne. Ystäväsi lainaisin sinulle 1000 e ja saisit tilanteesi hoitumaan. Maksat ystävällesi vähitellen koko summan takaisin. Myöhemmin ystävällä olisi tilanne, jossa hän kaipaisi lapsenhoitoapua viikonlopun ajaksi. Sinä autat ystävääsi. Erilaiset tilanteet, mutta kumpikin auttaa toista siinä missä tarvitsee.
-Ystäväsi puoliso menehtyy tapaturmaisesti. Sinä menet ystäväsi tueksi. Laitat ruokaa ja huolehdit ystävästäsi ensimmäisten päivien ajan. Kuuntelet ystävääsi myöhemminkin, kun hän haluaa puhua menetyksestään. Ystävä pääsee ajan kanssa menetyksestään yli. Vuosia myöhemmin jäät työttömäksi. Ystäväsi kuuntelee sinua ja lupautuu auttamaan työhakemusten tekemisessä sekä selvittää, löytyisikö töitä hänen tuttunsa kautta. Erilaiset tilanteet, mutta molemmat auttavat toisiaan.
-Ystäväsi pyytää sinua huolehtimaan koirastaan lomamatkan ajan. Et pysty ottamaan koiraa hoitoon koko viikoksi, mutta pystyisit huolehtimaan koirasta viikonlopun. Kysyt ystävältä, voisiko hoitovastuuta koirasta jakaa jonkun toisen kanssa niin, että sinä huolehtisit viikonlopun. Tämä järjestyy. Myöhemmin tulee tilanne, jossa iäkästä äitiäsi täytyisi käydä vilkaisemassa kotonaan, mutta et pääse paikalle. Kysyt tuolta lähellä asuvalta ystävältäsi, voisiko hän mennä. Ystävä ei itse pääse juuri tuolloin paikalle, mutta hän ehdottaa, voisiko hänen miehensä käydä katsomassa äitiäsi tai sitten ystävä pääsisi paikalle myöhemmin illalla.
Niin, uskokaa pois, velvollisuusihmiset. Näin ihmiset todella haluavat auttaa toisiaan. Mutta juurikin sen mukaan, miten sekä haluavat että voivat.
Kun on terveet rajat eikä riippuvuutta, sellaisten ihmisten ympärillä myös toiset ihmiset viihtyvät, joten niitä auttamishaluisiakin ihmisiä löytyy niin että ei tarvitse katkerana vänistä tai ketään velvoittaa.
Ongelma on siinä, että harva haluaa auttaa yksipuolisesti. Jos Minna on auttanut Tuulaa ja Pirkkoa, mutta ei saa heiltä apua itse apua tarvitessaan - ei silloin joku puolituttu Anneli ryntää Minnaa auttamaan. Minä ymmärrän tämän Annelin näkökulman. Miksi minä menisin auttamaan Minnaa siksi, että Tuulaa ja Pirkkoa ei kiinnosta olla vastavuoroisesti Minnan tukena? Ei se oli mitään karmaa tai elämän hyvyyttä, että minä auttaisin, vaan ihan vaivannäköä, joka kuuluisi Tuulalle ja Pirkolle, jotka ovat itse saaneet apua Minnalta.
Tämä on kieltämättä aika mielenkiintoista. Kovasti nykyisin kaivataan yhteisöllisyyttä, mutta moni kuitenkin haluaa vain point to point -auttamista. Yhteisöllisyys kun perustuu siihen, että on eräänlainen avun antamisen ämpäri, johon jokainen laittaa ja tarvitessaan saa sieltä myös ottaa. Yhdessäkään avussa ei ole mitään tunnistetietoja, kuka sen avun on ämpäriin laittanut. Mä olen aika yhteisöllisestä suvusta lähtöisin ja yli 20 vuotta mä vaan laitoin sinne ämpäriin, mutta mitään en sieltä ottanut. Koska en tarvinnut. Tosin kävikin sitten niin, että sen ainoan kerran, kun olisin tarvinnut, kenelläkään ei ollut aikaa tai mahdollisuuksia auttaa.
Vaikea uskoa että et saanut yhteisöstäsi mitään 20 vuoden aikana? Kyllähän yhteisöstä nimittäin hyötyy muutoinkin kuin varsinaisten palveluksien muodossa. Yhteisöjensä "tukipilarit" ovat niitä onnekkaimpia, vaikka he näennäisesti antavat enemmän kuin saavat. Kolikon toinen puoli on nimittäin se, että he ovat myös yleensä terveitä, menestyviä ja hyvinvoivia. Ja saavat merkityksellisyyden ja onnistumisen kokemuksia siitä, että ovat yhteisölleen suureksi hyödyksi.
-sivusta
Hyvä pointti kyllä tuokin. Mun sukuyhteisössä kuitenkin (alaikäisiä lukuunottamatta) kaikki muut olivat terveempiä, menestyneempiä ja hyvinvoivempia kuin minä. Mä sairastuin jo 34-vuotiaana nivelreumaan, olin töissä matalapalkka-alalla ja kahden lapsen yksinhuoltaja. Vaikka jouduinkin reuman takia vaihtamaan alaa (ja siten pääsin paremmille palkoille ja myös ostamaan osuuden ihan hyvin tuottavasta it-alan firmasta), mun sydämessä asuu edelleen se pieni sairaanhoitaja, joka mieluummin auttaisi kaikista heikommassa asemassa olevia eikä niitä, joilla on milloin mitäkin "kermaperseongelmaa". Mä olen ollut aina suvun musta lammas..heh.. ja olin vain 18v, kun mun vanhemmat - tai siis isä - heitti mut rahattomana syksyiseen yöhön. Tiedän, mitä on olla rahaton, asunnoton ja työtön samaan aikaan. Ja muuta ei mukana kuin kassillinen vaatteita, taskulaskin (siihen aikaan ihan rahanarvoinen esine) ja yo-todistus. Myönnän, että puistonpenkillä nukkuessani musta tuli ehkä aika kyyninen. Sen vuoksi muhun ei tehoa mitkään lässytykset, miten ihana muka olen ja miten ehdottomasti joku haluaa mua auttaa, jos apua joskus tarvitsen. Bullshit.
Mua on aikoinaan auttaneet tuntemattomat ihmiset, joiden kanssa kohdattiin kuin laivat yössä. Ja niin olen tehnyt itsekin. Vuosia sitten mulla oli kesäyönä makkarin ikkuna auki. Kuulin ulkoa avunhuutoja ja ensin ajattelin, että teinit vaan pelleilee. Mutta sitten ajattelin, että en halua aamulla lukea lehdestä, että joku tapettiin tossa kotini lähellä. Nousin ylös sängystä, pistin silloisen koirani hihnaan ja lähdettiin ulos. Jo kymmenien metrien päästä näin , miten maassa maksaa yksi ihminen ja kolme muuta potkii sitä. Mun silloinen iso koirani jo muutaman kymmenen metrin päästä paljasti hampaansa ja alkoi murisemaan. Maassa makavaa tyyppiä potkivat koiran nähdessään lähtivät karkuun. Mä juoksin koirani kanssa tän uhrin luokse. Annoin ensiavun ja hälytin apua. Uhri oli paikallisesti hyvin tunnettu narkkari, mutta sen jälkeen joka ainoa kerta, kun tuolla jossain tuli vastaan, niin aina halasi mua ja kiitti siitä, että todennäköisesti pelastin hänen henkensä.
Olen varmasti monen mielestä outo tyyppi, kun autan muita ilman mitään vastavuoroisuuden odotuksia. Ja voin olla ystävä sellaisenkin kanssa, jota minä autan, mutta jolta en itse tarvitse mitään apua. Ja olen mä kyllä itsekin saanut ihan tuntemattomilta apua. Pari vuotta sitten tulin illalla lähikaupasta ja kaupan edessä oli peilikirkasta jäätä ja siihenhän mä lensin selälleni ja löin pääni jäisxeen asfalttiin. Kun hetken päästä tulin tajuihini, 112:een oli jo soitettu ja ympärilläni useita ihmisiä auttamassa. Yksi parikymppinen mies riisui toppatakkinsa ja laittoi sen mun pään alle tyynyksi ja yksi vähän vanhempi nainen oman pitkän talvitakkinsa mulle peitoksi. En osaa arvioida ikää, mutta saattoi olla jotain 15-20 v nainen, joka istui mun viereen siihen jäiselle asfaltille ja piti mua koko ajan kädestä siihen asti, että ambulanssi tuli. Oma kokemukseni on, että kyllä ihmiset auttaa, vaikka ei ystäviä ensin oltaisikaan.
Kirjoitin ketjun alkupuolella, että mun ystävyyksissä on monia, joissa pitkät hiljaisuudet ovat olleet luonnollisia vaiheita ja että en pidä velvollisuuksista, kriteereistä ja yhteydenpidon määrän tarkkailusta, saatika mustasukkaisuudesta ystävyydessä.
Luin nyt ketjun läpi. En ole löytänyt mitään syytä muuttaa näkemystäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on opettanut paljon.
Eniten siitä, miten paljon on ihmisiä, joista ystävyyden ei tarvitse olla vastavuoroista, ei tarvitse nähdä toisen kanssa (juuri koskaan) eikä mielellään pitää juuri yhteyttäkään. Toinen ei saa olla ystävyydestä mitään vailla, pitäisi vain kivasti ja kevyesti hengailla silloin kun se toisen kalenteriin sopii. Ei saa olla liian tuppautuva, ei liian avoin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten erilaisia käsityksiä ystävyydestä on. En ikinä sanoisi ystävyydeksi ihmissuhdetta, joka on yksipuolinen, eikä mitään odotuksia toista kohtaan saisi olla.
Samaa olen kummastellut itsekin. Mietin myös, mitä ihmiset saavat "ystävyyssuhteista", jotka eivät ole vastavuoroisia, ystävää ei nähdä/pidetä yhteyttä, ei saisi avoimesti puhua asioistaan eikä toinenkaan kertoisi omistaan jne? Ehkä olen nirso ja siksi minulle on vähän ystäviä, mutta en todellakaan enää katselisi ystävältä sitä, että ystävyys ei olisi vastavuoroista ja toinen välttelisi seuraani.
Oma kokemus on ollut, että joillekin käsitys ystävyydestä on hyvin yksipuolinen. Ystävyys on kivaa niin kauan, kun toinen osapuoli on siinä saajan asemassa. Häntä kuunnellaan, hän saa tukea/apua, hän valitsee milloin tavataan jne. Sitten kun toinen osapuoli kaipaisi myös tukea/apua tai olisi jotain vailla, niin tämä onkin ongelma ja ystävä halutaan etäännyttää/ystävyys lopettaa. Nämä ihmiset eivät näe siinä mitään ongelmaa, että ystävyys on yksipuolista. He kokevat, ettei heidän tarvitse olla vastavuoroisia ystäväänsä kohtaan. Minusta tämä kertoo paljon ihmisen arvoista. Mitä ystävyyttä se on, jos toista kohtaan ei halua olla empaattinen?
Aika tyypillistä tällaisille ihmisille on, että ovat sen verran sosiaalisia, että löytävät aina jonkun uuden ystävän, jos dumppaavat edellisen, joka on "alkanut liian tarvitsevaksi, kun olisi toivonut, että kuuntelen/autan."
Tämä varmaan tulee aika nopeasti ilmi, että kuinka vastavuoroisia suhteita arvostaa. Kun jättää lähtemättä yksipuolisiin kuuntelusuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole huomaavaisia ja vastavuoroisia myös pienissä asioissa, niin ystäviksi jäävät ne tasapuoliset suhteet.
Minulle on selvinnyt vasta myöhemmin se, että ystävyys ei olekaan vastavuoroista. Alkuun se on siltä vaikuttanut, kun on ns. ihastumisvaihe menossa. Sitten on keikahdettu siihen, että minä olen tukenut ystävää hankalassa tilanteessa. Kun itselleni on tullut hankala tilanne, niin ystävää ei ole tukena oleminen kiinnostanut.
Pitäisi varmaan jotenkin jo ystävyyden alussa testata, miten toinen suhtautuisi, jos olisin jotenkin tarvitseva. Ehkä jo suoraan tuossa vaiheessa näyttäisi sen, ettei ole kiinnostusta olla tukena? Näin voisin olla jatkamatta tutustumista.
Minä uskon, että karma tasaa tarpeet. Eli ei niin, että kun minä nyt autan Minnaa, koska haluan ja voin, niin hänen pitää myöhemmin auttaa takaisin. Autan, koska haluan ja voin, se riittää. Samalla uskon, että minuakin sitten joku auttaa, kun itse tarvitsen apua. Silloin otan sen vastaan kiitollisuudella tälle ihmiselle ja elämälle ilman suoraa takaisinmaksuvelkaa juuri hänelle. Elämä antaa sitten eteen taas tilanteen, jossa voin olla siinä auttajan roolissa.
Jos Minna olisi auttanut sinua, auttaisitko Minnaa takaisin?
Riippuu tilantesta, olisiko mulla ollut siinä tilanteessa tilaa ja aikaa auttaa. Velvollisuudesta en olisi auttanut, en omat rajani ylitteän hampaat irvessä vääntämällä, koska pakko, vaan halusta ja ilosta, että voin.
Olithan kertonut Minnalle hänen auttaessa sinua, että et välttämättä auta sitten aikanaan takaisin, jos Minna kaipaa apua? Olisitko velvollisuudesta auttanut esim. vanhempiasi tai sisaruksiasi, jos ystävääsi et olisi auttanut velvollisuudesta?
Tässä on todella iso ymmärryksen kuilu. Uskon, että tällainen velvollisuuteen perustumaton auttaminen ja yhteys ehkä triggeröi jotain perusturvallisuuden puutetta joillain.
Jollekin velvollisuusihmiselle näkyy olevan mahdotonta tajuta, että ihminen voi oikeasti haluta auttaa sen mukaan mitä voi ja auttamatta jää, jos ei pysty. Niin kummaa kuin se velvollisuusihmisestä voi näyttääkin, tällä periaatteella olen auttanut ja saanut apua maailmassa, isoissa ja pienissä asioissa. Niin, kyllä, vapaassa ihmissuhdemaailmassa myös autetaan ja saadaan apua. Ajatella! Eikä se apu tule velvollisuudesta keltään.
Suhteiden läheisyyttä ei ratkaise muoto, vaan ymmärrys toisen tilanteesta. Esim. olen saanut ystäviltäni apua elämäni kriisitilanteissa, joista en ole kertonut lähisukulaisilleni kuin vasta jälkeen päin.
Jos olisin velvollisuuslähtöinen, niin olisi täytynyt jättää ottamatta apua vastaan ja auttamatta. Olisin uskonut, että en ikinä olisi pystynyt antamaan toiselle sellaista apua kuin minulle tarjottiin. Ja taas toisin päin, että olisi jäänyt auttamatta, koska en olisi halunnut mitään vastaavaa velkaa kenellekään. Mutta onneksi näin ei ole, kun jokainen auttaa niistä omista haluistaan ja resursseistaan käsin vapaasti omasta tahdostaan.
Ei ole tullut mieleenkään mennä rautalangasta vääntämään näitä periaatteita.
Ei se avun antaminen/vastaanottaminen tarkoita, että pitäisi auttaa takaisin tismalleen samalla mitalla. Suurin osa voisi kuitenkin auttaa tavalla tai toisella, jos on vain halua auttaa. Esimerkkejä:
-Sinulla olisi ollut taloudellisesti todella tiukka tilanne. Ystäväsi lainaisin sinulle 1000 e ja saisit tilanteesi hoitumaan. Maksat ystävällesi vähitellen koko summan takaisin. Myöhemmin ystävällä olisi tilanne, jossa hän kaipaisi lapsenhoitoapua viikonlopun ajaksi. Sinä autat ystävääsi. Erilaiset tilanteet, mutta kumpikin auttaa toista siinä missä tarvitsee.
-Ystäväsi puoliso menehtyy tapaturmaisesti. Sinä menet ystäväsi tueksi. Laitat ruokaa ja huolehdit ystävästäsi ensimmäisten päivien ajan. Kuuntelet ystävääsi myöhemminkin, kun hän haluaa puhua menetyksestään. Ystävä pääsee ajan kanssa menetyksestään yli. Vuosia myöhemmin jäät työttömäksi. Ystäväsi kuuntelee sinua ja lupautuu auttamaan työhakemusten tekemisessä sekä selvittää, löytyisikö töitä hänen tuttunsa kautta. Erilaiset tilanteet, mutta molemmat auttavat toisiaan.
-Ystäväsi pyytää sinua huolehtimaan koirastaan lomamatkan ajan. Et pysty ottamaan koiraa hoitoon koko viikoksi, mutta pystyisit huolehtimaan koirasta viikonlopun. Kysyt ystävältä, voisiko hoitovastuuta koirasta jakaa jonkun toisen kanssa niin, että sinä huolehtisit viikonlopun. Tämä järjestyy. Myöhemmin tulee tilanne, jossa iäkästä äitiäsi täytyisi käydä vilkaisemassa kotonaan, mutta et pääse paikalle. Kysyt tuolta lähellä asuvalta ystävältäsi, voisiko hän mennä. Ystävä ei itse pääse juuri tuolloin paikalle, mutta hän ehdottaa, voisiko hänen miehensä käydä katsomassa äitiäsi tai sitten ystävä pääsisi paikalle myöhemmin illalla.
Hyviä esimerkkejä. On yllättävää, että monet käsittävät, että pitäisi auttaa samalla tavalla takaisin kuin ystävä on auttanut itseään. Sitten iskee pakokauhu, enhän minä osaa, ehdi... Muutenkin tuntuu, että on todella paljon ihmisiä, joilla on hukassa asioiden näkeminen laajemmin. Takerrutaan joihinkin yksityiskohtiin tai tapahtumiin.
Itse olen huono leipomisessa ja muissakin kotitöissä, sanotaan nyt, että laiskakin niissä kun asun yksin. Mutta voin auttaa jossain muissa asioissa kuin kotitaloden käytännön asioissa.
Jos ystävä tuo minulle leipomaansa pullaa voin hoitaa tai ulkoiluttaa hänen kissaansa tai koiraansa, esimerkiksi. Jos ystävä ompelee verhoni voin lähteä hänen kanssaan mökille tekemään kevättöitä, esimerkiksi. Jne.
Tämä. Lisäksi se, kun joku vetosi siihen, että auttajalla ei välttämättä ole taitoa tai voimavaroja auttaa.
Kun kyse ei ole jatkuvasta auttamisesta ja vaan yksittäisistä tilanteista, niin minusta ei ole kohtuutonta ajatella, että auttaakseen ihminen joustaa omalta puoleltaan ystävänsä tai muun läheisen hyväksi vähän aikaa. Pitkäaikainen auttaminen on eri juttu, mutta yleensä ihmisellä riittää energiaa edes vähän. Auttamistakin on monenlaista. Vaikkei voisi auttaa juuri 100 % toivotulla tavalla, voi muuten olla avuksi. Esimerkkejä:
x Ilta on jo pitkällä, ystävä on kipeänä niin huonossa kunnossa, ettei saa laitettua lapsilleen ruokaa ja jääkaappi on tyhjä. Paikkakunnalla ei ole juuri tuossa tilanteessa saatavilla kauppakassipalvelua/kotiinkuljetusta ruoalle. Toinen voi auttaa ystäväänsä monella eri tavalla:
-ystävä voi käydä toisen puolesta kaupassa, ostaa vaikka valmisruokaa ja viedä ruokakassin oven taakse
-ystävä voi kokata makaronilaatikon tms ja viedä sen oven taakse
-ystävä voi selvittää toisen puolesta, järjestyisikö jostakin paikasta poikkeuksellisesti ruoan kotiinkuljetus
x Ystävä soittaa ja kertoo lemmikkinsä kuolleen. Ystävä on menetyksestä aivan surun murtama. Toinen voi auttaa ystäväänsä monella tavalla:
-ystävä voi mennä toisen luokse tueksi ja auttaa arjen askareissa, esim. ruoanlaitossa, jos ne eivät surun vuoksi luonnistu
-ystävä voi hoitaa lemmikin kuolemaan liittyviä järjestelyjä toisen puolesta
-jos ystävä ei pääse nyt paikalle, hän voi saapua toisen luokse esim. seuraavana päivänä. Tällaisessakin tilanteessa toinen voi soittaa ystävälle ja olla etänä tukena.
Aika harvoin on tilanne, että toisella ei olisi mitään mahdollisuutta auttaa. Jos ei pääse paikalle, voi olla henkisesti etänä tukena. Tämä on silloinkin validi vaihtoehto, jos itse on vaikka keuhkokuumeessa/pyörätuolissa/laskettumatkalla tai muuten tilanne on sellainen, ettei voi konkreettiseksi avuksi mennä. Aina on kuitenkin joku tapa, miten toista voi tukea edes vähäsen. Hämmentää tässä keskustelussa, miten moni ajattelee, että vaihtoehtoina on vain tietyllä tavalla auttaminen tai täysi vetäytyminen. Minusta on ihan relevanttia myös kysyä: miksi väliaikaisesti ei voi joustaa ja olla tukea tarvitsevaa läheistään varten?
Minua risoo se, miten moni ajattelee, että "kyllä se Maija saa avun ja tuen joltain toiselta". Jos noin ajattelevia ihmisiä on monta tai Maijalla on vain muutama ystävä, voi käydä niin, että Maija jää kokonaan ilman tukea. Ikävä juttu Maijalle, joka on itse rientänyt toisten avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on opettanut paljon.
Eniten siitä, miten paljon on ihmisiä, joista ystävyyden ei tarvitse olla vastavuoroista, ei tarvitse nähdä toisen kanssa (juuri koskaan) eikä mielellään pitää juuri yhteyttäkään. Toinen ei saa olla ystävyydestä mitään vailla, pitäisi vain kivasti ja kevyesti hengailla silloin kun se toisen kalenteriin sopii. Ei saa olla liian tuppautuva, ei liian avoin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten erilaisia käsityksiä ystävyydestä on. En ikinä sanoisi ystävyydeksi ihmissuhdetta, joka on yksipuolinen, eikä mitään odotuksia toista kohtaan saisi olla.
Samaa olen kummastellut itsekin. Mietin myös, mitä ihmiset saavat "ystävyyssuhteista", jotka eivät ole vastavuoroisia, ystävää ei nähdä/pidetä yhteyttä, ei saisi avoimesti puhua asioistaan eikä toinenkaan kertoisi omistaan jne? Ehkä olen nirso ja siksi minulle on vähän ystäviä, mutta en todellakaan enää katselisi ystävältä sitä, että ystävyys ei olisi vastavuoroista ja toinen välttelisi seuraani.
Oma kokemus on ollut, että joillekin käsitys ystävyydestä on hyvin yksipuolinen. Ystävyys on kivaa niin kauan, kun toinen osapuoli on siinä saajan asemassa. Häntä kuunnellaan, hän saa tukea/apua, hän valitsee milloin tavataan jne. Sitten kun toinen osapuoli kaipaisi myös tukea/apua tai olisi jotain vailla, niin tämä onkin ongelma ja ystävä halutaan etäännyttää/ystävyys lopettaa. Nämä ihmiset eivät näe siinä mitään ongelmaa, että ystävyys on yksipuolista. He kokevat, ettei heidän tarvitse olla vastavuoroisia ystäväänsä kohtaan. Minusta tämä kertoo paljon ihmisen arvoista. Mitä ystävyyttä se on, jos toista kohtaan ei halua olla empaattinen?
Aika tyypillistä tällaisille ihmisille on, että ovat sen verran sosiaalisia, että löytävät aina jonkun uuden ystävän, jos dumppaavat edellisen, joka on "alkanut liian tarvitsevaksi, kun olisi toivonut, että kuuntelen/autan."
Tämä varmaan tulee aika nopeasti ilmi, että kuinka vastavuoroisia suhteita arvostaa. Kun jättää lähtemättä yksipuolisiin kuuntelusuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole huomaavaisia ja vastavuoroisia myös pienissä asioissa, niin ystäviksi jäävät ne tasapuoliset suhteet.
Tämäkin on vähän kakspiippuinen juttu ja ihmiset erilaisia. En mä ole hylännyt ystäviäni, jotka eivät kykene enää olemaan sairauksiensa vuoksi vastavuoroisia. Kaipaan kyllä aikaa, jolloin yksi ystävistäni vielä teki kaikenlaista mun kanssa, tuli kyläilemään ja kutsui mut luokseen kyläilemään, mutta se, että hän on nyt kotinsa vanki ja joutui muuttamaankin paremmin hänelle sopivaan esteettömään asuntoon eikä pääse ilman avustajaa tai kotihoitajaa edes sängystä pyörätuoliin, ei ole estänyt meitä olemasta edelleen ystäviä. En tarvitse häneltä - en ole koskaan tarvinnutkaan - tukea tai apua. Aikoinaan kävin montakin kertaa mm hoitamassa hänen kissaansa, mutta en tarvinnut häntä hoitamaan omia kissojani, koska mulla on kissoilleni hoitajat paljon lähempänäkin. Koska mulle vastavuoroisuus ei ole mikään itseisarvo, olen ystävystynyt sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka eivät ole meidän tutustumisen alussakaan kyenneet ilman apua pääsemään kotoaan minnekään. Edes viemään roskia ulos. Mutta heilläkin on ollut elämässään muitakin ihmisiä eivätkä he ole edes olettaneet, että mä käyttäisin edestakaisiin matkoihin 2 tuntia käydäkseni viemässä heidän roskansa ulos.
Tällä hetkellä ystävistäni vain yksi liikkuu omin jaloin ja vieläpä ilman mitään apuvälineitä. Mä tarvitsen aika harvoin kyynärsauvoja, mutta kyllähän ne tuolla eteisessä on valmiina niitä kertoja varten, kun tarvitsen. Musta on ystävilleni enemmän apua kuin heistä mulle, vaikka fyysisesti omakaan kuntoni ei olisi riittävä' esimerkiksi nostamaan ystävääni pyörätuoliin. Mutta mä tunnen aika hyvin sote-alan lainsäädännön ja kykenen nopeaasti selvittelemään erilaisia asioita. En voi kertoa tarkemmin, mutta viime kesänä järjestin yhden jo kolme kuukautta perusterveydenhuollon sairaalassa täysin vuoteenomana maanneen ystäväni kotiinsa. Järjestin sinne tarvittavat apuvälineet ja kuntoutuksen. Ei hän edelleenkään pääse kotoaan minnekään ilman, että joku auttaa, mutta pääseepähän sängystä ylös, rollaattorin kanssa vessaan, suihkutuolin ansiosta pystyy käymään itsenäisesti suihkussa ja ruuanlaittokin onnistuu ainakin jollain tavalla.
Ei vastavuoroisuudessa tietenkään ole mitään vikaa, mutta mä kykenen olemaan ystävä sellaisenkin ihmisen kanssa, jolla avun ja tuen tarve on huomattavasti suurempi kuin itselläni. Olen kertonutkin jo ketjussa aiemmin, että asun varsin yhteisöllisessä paikassa ja tässä taloyhtiössä pidempään asuneiden kesken toimii naapuriapu. Jos tarvitsee kukkien kastelijaa lomareissunsa ajaksi tai roskapussin viejää vaikka nilkkamurtuman takia, niin ei tarvitse vaivata asialla ystäviään vaan voi kysyä naapureilta, kerkeekö/jaksaako/haluaako auttaa. Tämä naapuriapukaan ei ole mitään "minulta sinulle ja sitten sinulta minulle" -systeemiä vaan kun mä autan josaain asiassa "Korhosta", hän taas auttaa jossain asiassa "Virtasta", "Virtanen" taas "Mäkistä" ja "Mäkinen" jossain asiassa mua. Lisäksi tässä naapuriyhteisössä toimii monenlaisten tavaroiden lainaaminen. Jokaisen ei tarvitse ostaa itselleen kaikkea vaan jos on tällä naapuriapuporukalla sovittu, että jotain saa lainata, niin sitten saa. Menneenä talvena ei pahemmin tarvittu petkelettä, mutta edellisenä talvena tarvittiin useinkin ja koska mulla sellainen nyt on tossa pihassa, niin olen tälle naapuriapuporukalle sanonut, että vapaasti saa lainata, kunhan palautatte sen takaisin samaan paikkaan.Mulle on iso ero siinä, että tuleeko vastavuoroisuuden puute siitä, että toisella on joku este (jolloin ystävyyteen kuuluu toisen puolelta tietty joustavuus) vai siitä, että toista ei vaan kiinnosta (esim. matkustaa luokseni, kun molemmille olisi yhtä raskas matka ja elämäntilanne).
Ymmärrän pointtisi, mutta haittaako sua ystävyyssuhteessa, jos sulla on välillä avun ja tuen tarvetta, mutta ystävälläsi ei koskaan? Olettaen, että ystäväsi auttaa ja tukee sua silloin, kun sinä sitä tarvitset, mutta hän ei koskaan tarvitse mitään vastaavaa sulta ( koska hän saa tarvitsemansa avun ja tuen joltain muulta)?
Oon eri, mutta voihan sille ystävälle muistuttaa että "muistathan, että multakin voi pyytää apua, jos Sirkku/Kalle ei pääse avuksi."
Mun mielestä tuossa nyt kyllä sitten pitää olla jo aika meedio tai vähintään omistaa kristallipallo, jos jo etukäteen pystyy lupautumaan apuun, jonka tapaa tai ajankohtaa ei vielä kukaan edes tiedä. Ei mulle tuottaisi mitään ongelmaa pyytää apua ystäviltäni, jos en mistään muualta apua saisi. Mulla on nyt kevään aikana edessä tuulikaapin lattianpäällysteen vaihtaminen ja mikäli en sitä yksin saa laitettua, palkkaan jonkun ammattilaisen tekemään homman. Vuosi sitten mulla oli muutama homma, jota en osannut itse tehdä. Ja vaikka olisin osannutkin, niin koska olen kanantaluttajien sukua eli lyhyt, en olisi ylettynyt edes keittiötikkailla niin korkealle. Sen sijaan, että olisin alkanut soitella sukulaisiani, ystäviäni ja kavereitani läpi, löysinkin netistä kahden nuoren miehen perustaman eräänlaisen "handyman"-firman ja palkkasin heidät. Tulivat täsmälleen sovittuna aikana eikä tarvinnut kenenkään kanssa venkslata, mikä päivä ja kellonaika ehkä sopisi eikä siirtää sovittua aikaa sen takia, että lapsi on sairaana, auto on huollossa, anoppi joutui sairaalaan jne.
Onhan tuo sun mainitsemasi lausahdus ihan kivaa toisen huomioimista, vaikkei sillä todellisuudessa sitten olisikaan mitään merkitystä. Yleensä kun auttaminen edellyttää sitä, että sekä osaa että pystyy auttamaan. Ja että se avuntarpeen ajankohtakin sopii. En oikein usko, että sinäkään ollessasi perheesi kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä odottaen lentoa kahden viikon lomalle Teneriffalle, nilkkamurtuman saaneen ystäväsi soittaessa sanoisit perheellesi, että menkää te, mä lähden auttamaan ystävääni kauppareissuissa ja siivoamisessa.Voi olla, että tulkitsen vaan liikaa omista huonoista kokemuksistani lähtien, kun mulle tulee sellainen fiilis että moni velvollisuusihminen ei ole oikein sisäistänyt tätä kohtaa: Yleensä kun auttaminen edellyttää sitä, että sekä osaa että pystyy auttamaan. Ja että se avuntarpeen ajankohtakin sopii. Sitten ollaan katkeria ja vihaisia, kun ei saada apua takaisin, kun itse ollaan autettu, mutta samalla ei olla nähty, että se toinen ei osaa, pysty tai tilanne elämässä sellainen, että ei sovi muiden tarpeiden tai velvoitteiden takia.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten moni ajattelee, että "kyllä se Maija saa avun ja tuen joltain toiselta". Jos noin ajattelevia ihmisiä on monta tai Maijalla on vain muutama ystävä, voi käydä niin, että Maija jää kokonaan ilman tukea. Ikävä juttu Maijalle, joka on itse rientänyt toisten avuksi.
No tämä onkin ongelma. Maija on auttanut muita saadakseen itse muilta apua. Ei sen vuoksi, että vilpittömästi haluaisi auttaa. Maija voi kyllä pyytää auttamisestaan ihan maksunkin, niin ei tarvitse katua sitä, että ilmaiseksi tuli autettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on opettanut paljon.
Eniten siitä, miten paljon on ihmisiä, joista ystävyyden ei tarvitse olla vastavuoroista, ei tarvitse nähdä toisen kanssa (juuri koskaan) eikä mielellään pitää juuri yhteyttäkään. Toinen ei saa olla ystävyydestä mitään vailla, pitäisi vain kivasti ja kevyesti hengailla silloin kun se toisen kalenteriin sopii. Ei saa olla liian tuppautuva, ei liian avoin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten erilaisia käsityksiä ystävyydestä on. En ikinä sanoisi ystävyydeksi ihmissuhdetta, joka on yksipuolinen, eikä mitään odotuksia toista kohtaan saisi olla.
Samaa olen kummastellut itsekin. Mietin myös, mitä ihmiset saavat "ystävyyssuhteista", jotka eivät ole vastavuoroisia, ystävää ei nähdä/pidetä yhteyttä, ei saisi avoimesti puhua asioistaan eikä toinenkaan kertoisi omistaan jne? Ehkä olen nirso ja siksi minulle on vähän ystäviä, mutta en todellakaan enää katselisi ystävältä sitä, että ystävyys ei olisi vastavuoroista ja toinen välttelisi seuraani.
Oma kokemus on ollut, että joillekin käsitys ystävyydestä on hyvin yksipuolinen. Ystävyys on kivaa niin kauan, kun toinen osapuoli on siinä saajan asemassa. Häntä kuunnellaan, hän saa tukea/apua, hän valitsee milloin tavataan jne. Sitten kun toinen osapuoli kaipaisi myös tukea/apua tai olisi jotain vailla, niin tämä onkin ongelma ja ystävä halutaan etäännyttää/ystävyys lopettaa. Nämä ihmiset eivät näe siinä mitään ongelmaa, että ystävyys on yksipuolista. He kokevat, ettei heidän tarvitse olla vastavuoroisia ystäväänsä kohtaan. Minusta tämä kertoo paljon ihmisen arvoista. Mitä ystävyyttä se on, jos toista kohtaan ei halua olla empaattinen?
Aika tyypillistä tällaisille ihmisille on, että ovat sen verran sosiaalisia, että löytävät aina jonkun uuden ystävän, jos dumppaavat edellisen, joka on "alkanut liian tarvitsevaksi, kun olisi toivonut, että kuuntelen/autan."
Tämä varmaan tulee aika nopeasti ilmi, että kuinka vastavuoroisia suhteita arvostaa. Kun jättää lähtemättä yksipuolisiin kuuntelusuhteisiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole huomaavaisia ja vastavuoroisia myös pienissä asioissa, niin ystäviksi jäävät ne tasapuoliset suhteet.
Minulle on selvinnyt vasta myöhemmin se, että ystävyys ei olekaan vastavuoroista. Alkuun se on siltä vaikuttanut, kun on ns. ihastumisvaihe menossa. Sitten on keikahdettu siihen, että minä olen tukenut ystävää hankalassa tilanteessa. Kun itselleni on tullut hankala tilanne, niin ystävää ei ole tukena oleminen kiinnostanut.
Pitäisi varmaan jotenkin jo ystävyyden alussa testata, miten toinen suhtautuisi, jos olisin jotenkin tarvitseva. Ehkä jo suoraan tuossa vaiheessa näyttäisi sen, ettei ole kiinnostusta olla tukena? Näin voisin olla jatkamatta tutustumista.
Minä uskon, että karma tasaa tarpeet. Eli ei niin, että kun minä nyt autan Minnaa, koska haluan ja voin, niin hänen pitää myöhemmin auttaa takaisin. Autan, koska haluan ja voin, se riittää. Samalla uskon, että minuakin sitten joku auttaa, kun itse tarvitsen apua. Silloin otan sen vastaan kiitollisuudella tälle ihmiselle ja elämälle ilman suoraa takaisinmaksuvelkaa juuri hänelle. Elämä antaa sitten eteen taas tilanteen, jossa voin olla siinä auttajan roolissa.
Jos Minna olisi auttanut sinua, auttaisitko Minnaa takaisin?
Riippuu tilantesta, olisiko mulla ollut siinä tilanteessa tilaa ja aikaa auttaa. Velvollisuudesta en olisi auttanut, en omat rajani ylitteän hampaat irvessä vääntämällä, koska pakko, vaan halusta ja ilosta, että voin.
Olithan kertonut Minnalle hänen auttaessa sinua, että et välttämättä auta sitten aikanaan takaisin, jos Minna kaipaa apua? Olisitko velvollisuudesta auttanut esim. vanhempiasi tai sisaruksiasi, jos ystävääsi et olisi auttanut velvollisuudesta?
Tässä on todella iso ymmärryksen kuilu. Uskon, että tällainen velvollisuuteen perustumaton auttaminen ja yhteys ehkä triggeröi jotain perusturvallisuuden puutetta joillain.
Jollekin velvollisuusihmiselle näkyy olevan mahdotonta tajuta, että ihminen voi oikeasti haluta auttaa sen mukaan mitä voi ja auttamatta jää, jos ei pysty. Niin kummaa kuin se velvollisuusihmisestä voi näyttääkin, tällä periaatteella olen auttanut ja saanut apua maailmassa, isoissa ja pienissä asioissa. Niin, kyllä, vapaassa ihmissuhdemaailmassa myös autetaan ja saadaan apua. Ajatella! Eikä se apu tule velvollisuudesta keltään.
Suhteiden läheisyyttä ei ratkaise muoto, vaan ymmärrys toisen tilanteesta. Esim. olen saanut ystäviltäni apua elämäni kriisitilanteissa, joista en ole kertonut lähisukulaisilleni kuin vasta jälkeen päin.
Jos olisin velvollisuuslähtöinen, niin olisi täytynyt jättää ottamatta apua vastaan ja auttamatta. Olisin uskonut, että en ikinä olisi pystynyt antamaan toiselle sellaista apua kuin minulle tarjottiin. Ja taas toisin päin, että olisi jäänyt auttamatta, koska en olisi halunnut mitään vastaavaa velkaa kenellekään. Mutta onneksi näin ei ole, kun jokainen auttaa niistä omista haluistaan ja resursseistaan käsin vapaasti omasta tahdostaan.
Ei ole tullut mieleenkään mennä rautalangasta vääntämään näitä periaatteita.
Ei se avun antaminen/vastaanottaminen tarkoita, että pitäisi auttaa takaisin tismalleen samalla mitalla. Suurin osa voisi kuitenkin auttaa tavalla tai toisella, jos on vain halua auttaa. Esimerkkejä:
-Sinulla olisi ollut taloudellisesti todella tiukka tilanne. Ystäväsi lainaisin sinulle 1000 e ja saisit tilanteesi hoitumaan. Maksat ystävällesi vähitellen koko summan takaisin. Myöhemmin ystävällä olisi tilanne, jossa hän kaipaisi lapsenhoitoapua viikonlopun ajaksi. Sinä autat ystävääsi. Erilaiset tilanteet, mutta kumpikin auttaa toista siinä missä tarvitsee.
-Ystäväsi puoliso menehtyy tapaturmaisesti. Sinä menet ystäväsi tueksi. Laitat ruokaa ja huolehdit ystävästäsi ensimmäisten päivien ajan. Kuuntelet ystävääsi myöhemminkin, kun hän haluaa puhua menetyksestään. Ystävä pääsee ajan kanssa menetyksestään yli. Vuosia myöhemmin jäät työttömäksi. Ystäväsi kuuntelee sinua ja lupautuu auttamaan työhakemusten tekemisessä sekä selvittää, löytyisikö töitä hänen tuttunsa kautta. Erilaiset tilanteet, mutta molemmat auttavat toisiaan.
-Ystäväsi pyytää sinua huolehtimaan koirastaan lomamatkan ajan. Et pysty ottamaan koiraa hoitoon koko viikoksi, mutta pystyisit huolehtimaan koirasta viikonlopun. Kysyt ystävältä, voisiko hoitovastuuta koirasta jakaa jonkun toisen kanssa niin, että sinä huolehtisit viikonlopun. Tämä järjestyy. Myöhemmin tulee tilanne, jossa iäkästä äitiäsi täytyisi käydä vilkaisemassa kotonaan, mutta et pääse paikalle. Kysyt tuolta lähellä asuvalta ystävältäsi, voisiko hän mennä. Ystävä ei itse pääse juuri tuolloin paikalle, mutta hän ehdottaa, voisiko hänen miehensä käydä katsomassa äitiäsi tai sitten ystävä pääsisi paikalle myöhemmin illalla.
Hyviä esimerkkejä. On yllättävää, että monet käsittävät, että pitäisi auttaa samalla tavalla takaisin kuin ystävä on auttanut itseään. Sitten iskee pakokauhu, enhän minä osaa, ehdi... Muutenkin tuntuu, että on todella paljon ihmisiä, joilla on hukassa asioiden näkeminen laajemmin. Takerrutaan joihinkin yksityiskohtiin tai tapahtumiin.
Itse olen huono leipomisessa ja muissakin kotitöissä, sanotaan nyt, että laiskakin niissä kun asun yksin. Mutta voin auttaa jossain muissa asioissa kuin kotitaloden käytännön asioissa.
Jos ystävä tuo minulle leipomaansa pullaa voin hoitaa tai ulkoiluttaa hänen kissaansa tai koiraansa, esimerkiksi. Jos ystävä ompelee verhoni voin lähteä hänen kanssaan mökille tekemään kevättöitä, esimerkiksi. Jne.
Tämä. Lisäksi se, kun joku vetosi siihen, että auttajalla ei välttämättä ole taitoa tai voimavaroja auttaa.
Kun kyse ei ole jatkuvasta auttamisesta ja vaan yksittäisistä tilanteista, niin minusta ei ole kohtuutonta ajatella, että auttaakseen ihminen joustaa omalta puoleltaan ystävänsä tai muun läheisen hyväksi vähän aikaa. Pitkäaikainen auttaminen on eri juttu, mutta yleensä ihmisellä riittää energiaa edes vähän. Auttamistakin on monenlaista. Vaikkei voisi auttaa juuri 100 % toivotulla tavalla, voi muuten olla avuksi. Esimerkkejä:
x Ilta on jo pitkällä, ystävä on kipeänä niin huonossa kunnossa, ettei saa laitettua lapsilleen ruokaa ja jääkaappi on tyhjä. Paikkakunnalla ei ole juuri tuossa tilanteessa saatavilla kauppakassipalvelua/kotiinkuljetusta ruoalle. Toinen voi auttaa ystäväänsä monella eri tavalla:
-ystävä voi käydä toisen puolesta kaupassa, ostaa vaikka valmisruokaa ja viedä ruokakassin oven taakse
-ystävä voi kokata makaronilaatikon tms ja viedä sen oven taakse
-ystävä voi selvittää toisen puolesta, järjestyisikö jostakin paikasta poikkeuksellisesti ruoan kotiinkuljetus
x Ystävä soittaa ja kertoo lemmikkinsä kuolleen. Ystävä on menetyksestä aivan surun murtama. Toinen voi auttaa ystäväänsä monella tavalla:
-ystävä voi mennä toisen luokse tueksi ja auttaa arjen askareissa, esim. ruoanlaitossa, jos ne eivät surun vuoksi luonnistu
-ystävä voi hoitaa lemmikin kuolemaan liittyviä järjestelyjä toisen puolesta
-jos ystävä ei pääse nyt paikalle, hän voi saapua toisen luokse esim. seuraavana päivänä. Tällaisessakin tilanteessa toinen voi soittaa ystävälle ja olla etänä tukena.
Aika harvoin on tilanne, että toisella ei olisi mitään mahdollisuutta auttaa. Jos ei pääse paikalle, voi olla henkisesti etänä tukena. Tämä on silloinkin validi vaihtoehto, jos itse on vaikka keuhkokuumeessa/pyörätuolissa/laskettumatkalla tai muuten tilanne on sellainen, ettei voi konkreettiseksi avuksi mennä. Aina on kuitenkin joku tapa, miten toista voi tukea edes vähäsen. Hämmentää tässä keskustelussa, miten moni ajattelee, että vaihtoehtoina on vain tietyllä tavalla auttaminen tai täysi vetäytyminen. Minusta on ihan relevanttia myös kysyä: miksi väliaikaisesti ei voi joustaa ja olla tukea tarvitsevaa läheistään varten?
Minusta on ihan relevanttia myös kysyä: miksi väliaikaisesti ei voi joustaa ja olla tukea tarvitsevaa läheistään varten? Niitä syitä on varmasti ihan yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Samalla tavalla niistäkin voisi kertoa mielikuvitusesimerkkejä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten moni ajattelee, että "kyllä se Maija saa avun ja tuen joltain toiselta". Jos noin ajattelevia ihmisiä on monta tai Maijalla on vain muutama ystävä, voi käydä niin, että Maija jää kokonaan ilman tukea. Ikävä juttu Maijalle, joka on itse rientänyt toisten avuksi.
No tämä onkin ongelma. Maija on auttanut muita saadakseen itse muilta apua. Ei sen vuoksi, että vilpittömästi haluaisi auttaa. Maija voi kyllä pyytää auttamisestaan ihan maksunkin, niin ei tarvitse katua sitä, että ilmaiseksi tuli autettua.
Pahinta on, jos ystävyyteen lähdetään transaktio edellä. Minä autan sinua, niin sinäkin autat minua. Sitten jos vielä siinä toisten auttamisen hötäkässä jää omat todelliset vastuut kantamatta, niin ei hyvä todellakaan. Jotkut myös tykkää auttamisesta, koska siitä tulee fiilis, että on hyvä ihminen. Se vaan edellyttää sitä, että on joku autettava. Siksi voi käydä niinkin, että kun ihminen alkaa päästä jaloilleen, niin ystävä kaikkoaa, koska ei kestä sitä että toinen ei olekaan siinä autettavan roolissa tuottamassa itselle "olen hyvä ihminen" -tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt sekoitetaan nämä innokkaasti auttavat ihmiset ja tietyt motiivit ystävyyteen. Nämä usein auttavat miltei kaikki, ei siihen tarvita ystävyyttä. Ystävyys on niin, että kyllä siinä autetaan toista mihin voimat riittävät, mutta ei itse eikä se autettava ala miettiä jotain, että" minä autan sinua, sinä autat sitten minua- ajatusta taka-ajatuksena. Ystävä on ystävä, ystävyys on ystävyyttä. Milloin auttaa toinen, milloin toinen, saattaa olla ettei kumpikaan tarvitse fyysistä apua vaan on enemmänkin muulla tasolla ystävä ja ystävyyttä. Jos joskus auttaa niin ei välttämättä odota edes vastapalvelusta, ihminen on tärkein ja yhteiset juttutuokiot ja ajan viettäminen yhdessä. Nyt on mielestäni hukkunut sellainen vanhanaikainen ystävyyden käsite.
Joku voi olla hyvä kuuntelija ja osaa ilahduttaa tai löytää asioihin erilaisia näkökulmia. Myös voi molempien ystävyys perustua tuonkaltaiseen, ollaan ystäviä henkisellä tasolla eikä niinkään odoteta tekoja. Toki voi tekojakin olla, mutta ei vaatimuksena. Silloin kun ystävyys on samanhenkisten keskinäistä niin harvemmin tulee näitä monien kertomia outoja tai hankalia asioita ystävyyteen.
Tässä kyllä olen sitä mieltä, että aika paljon vertautuu edellytykseen hyvästä parisuhteesta. Samoja elementtejä pitää olla kummassakin.
''Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. ''
Aloituksesta, minusta ei ole mitenkään outoa käydä tapahtumissa yksin, kyllähän sitä tekee sellaisetkin, joilla on kavereita mutta joiden kanssa on eri kiinnostuksenkohteet, eikä sitä tarvitse mainita, oliko seuraa vai ei. Ei kannata hävetä turhaan. Se ettei ole kavereita ei ole tavatonta, joillekin se on valinta, joillekin niin on vain käynyt.
Mutta jos on muiden mielestä liian päällekäyvä tai innokas, niin kannattaa olla tahdikkaampi. Väkisin tutustuminen voi olla ahdistavaa, kun kaikki eivät ole niin seurallisia, ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt sekoitetaan nämä innokkaasti auttavat ihmiset ja tietyt motiivit ystävyyteen. Nämä usein auttavat miltei kaikki, ei siihen tarvita ystävyyttä. Ystävyys on niin, että kyllä siinä autetaan toista mihin voimat riittävät, mutta ei itse eikä se autettava ala miettiä jotain, että" minä autan sinua, sinä autat sitten minua- ajatusta taka-ajatuksena. Ystävä on ystävä, ystävyys on ystävyyttä. Milloin auttaa toinen, milloin toinen, saattaa olla ettei kumpikaan tarvitse fyysistä apua vaan on enemmänkin muulla tasolla ystävä ja ystävyyttä. Jos joskus auttaa niin ei välttämättä odota edes vastapalvelusta, ihminen on tärkein ja yhteiset juttutuokiot ja ajan viettäminen yhdessä. Nyt on mielestäni hukkunut sellainen vanhanaikainen ystävyyden käsite.
Joku voi olla hyvä kuuntelija ja osaa ilahduttaa tai löytää asioihin erilaisia näkökulmia. Myös voi molempien ystävyys perustua tuonkaltaiseen, ollaan ystäviä henkisellä tasolla eikä niinkään odoteta tekoja. Toki voi tekojakin olla, mutta ei vaatimuksena. Silloin kun ystävyys on samanhenkisten keskinäistä niin harvemmin tulee näitä monien kertomia outoja tai hankalia asioita ystävyyteen.
Tässä kyllä olen sitä mieltä, että aika paljon vertautuu edellytykseen hyvästä parisuhteesta. Samoja elementtejä pitää olla kummassakin.
Vanha sanonta hädässä ystävä tunnetaan kertoo paljon. Kyllähän vaikeissa tilanteissa näkee sen, ketkä ovat tosiystävinä tukena ja ketkä sanovat, ettei ystävyyden tarvitse merkitä auttamista.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten moni ajattelee, että "kyllä se Maija saa avun ja tuen joltain toiselta". Jos noin ajattelevia ihmisiä on monta tai Maijalla on vain muutama ystävä, voi käydä niin, että Maija jää kokonaan ilman tukea. Ikävä juttu Maijalle, joka on itse rientänyt toisten avuksi.
No tämä onkin ongelma. Maija on auttanut muita saadakseen itse muilta apua. Ei sen vuoksi, että vilpittömästi haluaisi auttaa. Maija voi kyllä pyytää auttamisestaan ihan maksunkin, niin ei tarvitse katua sitä, että ilmaiseksi tuli autettua.
Kysymys: mitä väliä auttamisen takana olevalla syyllä lopulta on? Eihän sitä syytä välttämättä edes tiedä, jos siitä ei kerro ääneen. Eikä se auttamisen takana oleva syy vaikuta siihen, miten toista auttaa. Eipä tässä tilanteessa ole mitään väliä, mikä auttamisen motiivi on, jos auttamisen lopputulos on sama.
-Paavo on kaatunut tiellä.
1. Paula pysähtyy auttamaan siksi, että hän haluaa olla Paavolle ystävällinen. 2. Tiina pysähtyy auttamaan Paavoa vedoten siihen, että lain mukaan hädässä olevaa ihmistä pitää pysähtyä auttamaan, eikä häntä saa jättää heitteille. 3. Eeva pysähtyy auttamaan Paavoa siksi, että Eevalle tulee siitä iloinen mieli, kun voi olla avuksi. 4. Sari pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Sarilla ei ole kiire mihinkään ja "ei ole parempaakaan tekemistä ja kai sitä aikansa näinkin voi käyttää". 5. Anna pysähtyy auttamaan Paavoa, koska hänelle tulisi huono omatunto, jos hän vain kävelisi Paavon ohi. 6. Riitta pysähtyy auttamaan Paavoa, koska haluaisi, että häntä itseäänkin autetaan vastaavassa tilanteessa. 7. Liisa pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Liisa haluaa päästä kertomaan muille, miten huomaavainen hän oli Paavoa kohtaan. 8. Hanna pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Paavo on joskus aikanaan auttanut Hannaa tekemällä lumityöt Hannan puolesta. 9. Marjatta pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Marjatalla käy Paavoa sääliksi jne.
Ei sillä auttajan motivaatiolla ole mitään merkitystä, joten siihen on ihan turha vedota. Olennaista on, että se Paavo tulee autetuksi. Sitä paitsi: kuinka monet meidän ihmisten teoista on puhtaasti pelkkää vilpitöntä auttamisen iloa? Suurimmalla osalla on taustalla muu(kin) motiivi. Ja ei tämä maailma pyörisi, jos jokainen ajattelisi vain itseään.
Minusta ei ole ollenkaan outoa ajatella, että ihminen auttaa toisia saadakseen itse apua. Tätähän tapahtuu muutenkin. Kyllä minä töissä autan kollegoita ja samalla oletan, että itsekin saan heiltä apua sitä tarvitessani. Jos joku kollega on osoittanut, ettei hän auta apua pyytäessäni, niin en sellaista ihmistä itse vastaisuudessa auta. Heitä, jotka auttavat, autan itsekin mielelläni.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten moni ajattelee, että "kyllä se Maija saa avun ja tuen joltain toiselta". Jos noin ajattelevia ihmisiä on monta tai Maijalla on vain muutama ystävä, voi käydä niin, että Maija jää kokonaan ilman tukea. Ikävä juttu Maijalle, joka on itse rientänyt toisten avuksi.
No tämä onkin ongelma. Maija on auttanut muita saadakseen itse muilta apua. Ei sen vuoksi, että vilpittömästi haluaisi auttaa. Maija voi kyllä pyytää auttamisestaan ihan maksunkin, niin ei tarvitse katua sitä, että ilmaiseksi tuli autettua.
Kysymys: mitä väliä auttamisen takana olevalla syyllä lopulta on? Eihän sitä syytä välttämättä edes tiedä, jos siitä ei kerro ääneen. Eikä se auttamisen takana oleva syy vaikuta siihen, miten toista auttaa. Eipä tässä tilanteessa ole mitään väliä, mikä auttamisen motiivi on, jos auttamisen lopputulos on sama.
-Paavo on kaatunut tiellä.
1. Paula pysähtyy auttamaan siksi, että hän haluaa olla Paavolle ystävällinen. 2. Tiina pysähtyy auttamaan Paavoa vedoten siihen, että lain mukaan hädässä olevaa ihmistä pitää pysähtyä auttamaan, eikä häntä saa jättää heitteille. 3. Eeva pysähtyy auttamaan Paavoa siksi, että Eevalle tulee siitä iloinen mieli, kun voi olla avuksi. 4. Sari pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Sarilla ei ole kiire mihinkään ja "ei ole parempaakaan tekemistä ja kai sitä aikansa näinkin voi käyttää". 5. Anna pysähtyy auttamaan Paavoa, koska hänelle tulisi huono omatunto, jos hän vain kävelisi Paavon ohi. 6. Riitta pysähtyy auttamaan Paavoa, koska haluaisi, että häntä itseäänkin autetaan vastaavassa tilanteessa. 7. Liisa pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Liisa haluaa päästä kertomaan muille, miten huomaavainen hän oli Paavoa kohtaan. 8. Hanna pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Paavo on joskus aikanaan auttanut Hannaa tekemällä lumityöt Hannan puolesta. 9. Marjatta pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Marjatalla käy Paavoa sääliksi jne.
Ei sillä auttajan motivaatiolla ole mitään merkitystä, joten siihen on ihan turha vedota. Olennaista on, että se Paavo tulee autetuksi. Sitä paitsi: kuinka monet meidän ihmisten teoista on puhtaasti pelkkää vilpitöntä auttamisen iloa? Suurimmalla osalla on taustalla muu(kin) motiivi. Ja ei tämä maailma pyörisi, jos jokainen ajattelisi vain itseään.
Minusta ei ole ollenkaan outoa ajatella, että ihminen auttaa toisia saadakseen itse apua. Tätähän tapahtuu muutenkin. Kyllä minä töissä autan kollegoita ja samalla oletan, että itsekin saan heiltä apua sitä tarvitessani. Jos joku kollega on osoittanut, ettei hän auta apua pyytäessäni, niin en sellaista ihmistä itse vastaisuudessa auta. Heitä, jotka auttavat, autan itsekin mielelläni.
Varmaan kun ikää tulee lisää, korostuu avun tarve ja vastaanottaminen puolin ja toisin. Ystävyydestä tulee laskelmoidumpaa, ainakin mitä konkreettiseen apuun tulee.
Lopeta ap tai joudut putkaan. Mokomakin jutustelija.
Mä autan ihmisiä ihan vain siksi etten jotenkin voi olla auttamatta, tulee paha mieli jos en auta. Ja jotenkin se on mun aivoissa erillinen asia sen kanssa, saanko itse apua, eli en edes tajua loukkaantua jos joku jota olen auttanut ei autakaan minua, kun se että minä autoin oli siksi etten halunnut toimia muutenkaan.
Toki jos olisi niin selkeä tilanne, että annan kaverille vaikka 10 kertaa kyydin johonkin ja sitten kaveri ei jaksa yhtäkään kertaa heittää mua mihinkään, niin olisin varmaan ärsyyntynyt, mutta eipä ole tullut näin räikeitä tilanteita keski-ikään mennessä vastaan. Yleensä nämä menee aika tasan, tai ainakin siltä tuntuu kun ei tosiaan pidä mitään kirjaa tai linkitä näitä auttamisia toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua risoo se, miten moni ajattelee, että "kyllä se Maija saa avun ja tuen joltain toiselta". Jos noin ajattelevia ihmisiä on monta tai Maijalla on vain muutama ystävä, voi käydä niin, että Maija jää kokonaan ilman tukea. Ikävä juttu Maijalle, joka on itse rientänyt toisten avuksi.
No tämä onkin ongelma. Maija on auttanut muita saadakseen itse muilta apua. Ei sen vuoksi, että vilpittömästi haluaisi auttaa. Maija voi kyllä pyytää auttamisestaan ihan maksunkin, niin ei tarvitse katua sitä, että ilmaiseksi tuli autettua.
Kysymys: mitä väliä auttamisen takana olevalla syyllä lopulta on? Eihän sitä syytä välttämättä edes tiedä, jos siitä ei kerro ääneen. Eikä se auttamisen takana oleva syy vaikuta siihen, miten toista auttaa. Eipä tässä tilanteessa ole mitään väliä, mikä auttamisen motiivi on, jos auttamisen lopputulos on sama.
-Paavo on kaatunut tiellä.
1. Paula pysähtyy auttamaan siksi, että hän haluaa olla Paavolle ystävällinen. 2. Tiina pysähtyy auttamaan Paavoa vedoten siihen, että lain mukaan hädässä olevaa ihmistä pitää pysähtyä auttamaan, eikä häntä saa jättää heitteille. 3. Eeva pysähtyy auttamaan Paavoa siksi, että Eevalle tulee siitä iloinen mieli, kun voi olla avuksi. 4. Sari pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Sarilla ei ole kiire mihinkään ja "ei ole parempaakaan tekemistä ja kai sitä aikansa näinkin voi käyttää". 5. Anna pysähtyy auttamaan Paavoa, koska hänelle tulisi huono omatunto, jos hän vain kävelisi Paavon ohi. 6. Riitta pysähtyy auttamaan Paavoa, koska haluaisi, että häntä itseäänkin autetaan vastaavassa tilanteessa. 7. Liisa pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Liisa haluaa päästä kertomaan muille, miten huomaavainen hän oli Paavoa kohtaan. 8. Hanna pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Paavo on joskus aikanaan auttanut Hannaa tekemällä lumityöt Hannan puolesta. 9. Marjatta pysähtyy auttamaan Paavoa, koska Marjatalla käy Paavoa sääliksi jne.
Ei sillä auttajan motivaatiolla ole mitään merkitystä, joten siihen on ihan turha vedota. Olennaista on, että se Paavo tulee autetuksi. Sitä paitsi: kuinka monet meidän ihmisten teoista on puhtaasti pelkkää vilpitöntä auttamisen iloa? Suurimmalla osalla on taustalla muu(kin) motiivi. Ja ei tämä maailma pyörisi, jos jokainen ajattelisi vain itseään.
Minusta ei ole ollenkaan outoa ajatella, että ihminen auttaa toisia saadakseen itse apua. Tätähän tapahtuu muutenkin. Kyllä minä töissä autan kollegoita ja samalla oletan, että itsekin saan heiltä apua sitä tarvitessani. Jos joku kollega on osoittanut, ettei hän auta apua pyytäessäni, niin en sellaista ihmistä itse vastaisuudessa auta. Heitä, jotka auttavat, autan itsekin mielelläni.
Varmaan kun ikää tulee lisää, korostuu avun tarve ja vastaanottaminen puolin ja toisin. Ystävyydestä tulee laskelmoidumpaa, ainakin mitä konkreettiseen apuun tulee.
Mitä pahaa siinä on, että ikääntyessä avun tarve korostuu? Onnea vaan elämälle joskus 2060, kun syntyvyys on matala ja iäkkäitä on paljon.
Epäilen, että yleensä ne suurimmat auttajat eivät saa itse apua, koska siihen on kehittynyt jumahtaneiden roolien kitkaa: oletetaan, että kyllähän tuo pärjää, kun on aina pärjännyt tms. Ei olla nähty sitä ihmisen haavoittuvampaa puolta, niin ei osata reagoida siihen. Nähtävästi tämä voi tapahtua myös yhteisöissä siinä missä yksilöidenkin välillä.
Itse pidän yllä yhteisöllisyyttä sekä järjestämällä itse tapaamisia ja tapahtumia sekä osallistumalla muiden järjestämiin juttuihin. Se vaatii välillä työtä ja sen mukaan myös omien rajojen tunnistamista. Välillä edelleen yhteisöllisyyden kaipuu ohjaa yli omien rajojen, mutta "elämä opettaa" eli sen kyllä huomaa harmeina myöhemmin. Samalla tulee lempeyttä ja ymmärrystä muiden erilaisille valinnoille.