Lue keskustelun säännöt.
Ylisukupolvinen yksinäisyys - kun ystäviä ei ole
28.03.2026 |
Kärsin selvästi ylisukupolvisesta yksinäisyydestä. Vanhemmillani ei juuri käynyt ystäviä kylässä, kun olin lapsi ja nuori. En saanut kotona mallia siitä, että isä olisi lähtenyt kaverien kanssa vaikka höntsäurheilemaan tai äiti ystävien kanssa illanviettoon. Vanhemmat olivat pääsääntöisesti illat kotona, kävivät toki yksinään urheilemassa. Muutenkin vanhemmat ovat aina viettäneet vapaa-aikansa melko erillään, harvoin tekevät yhdessä muuta kuin käyvät kaupassa.
Pienenä lapsena minulla oli ystäviä, mutta koulun vaihtumisen myötä ystävät eivät enää halunneet olla tekemisissä. Sain uusia ystäviä, mutta yhteydenpito jäi ystävieni puolelta, kun muutin opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Olen aikuisena saanut itselleni kavereita ja ystäviä, mutta minulla on ollut koko aikuisuuteni vaikeutta pitää näitä ystäviä. Tutustun mielestäni ihmisiin melko helposti, mutta yleensä päädyn kivaksi tuttavaksi tai kaveriasteelle, vaikka haluaisin ystävystyä. Kaverien kanssa juttu ei syvene ystävyydeksi. Tai minä tulkitsen, että nyt ollaan ystäviä ja toiselle olenkin vain kaveri. Vaikutan todennäköisesti liian innokkaalta, koska olen yksinäinen. Yritän liikaa huomioida toisia, jotta minusta pidettäisiin. Välimme muodostuvat usein epätasa-arvoisiksi, kun yhteydenpito ja ystävyyden ylläpitäminen jää minun harteilleni.
Sairastuin vakavasti joitakin vuosia sitten (tyyliin syöpään) ja siinä yhteydessä kaikki ystävät kaikkosivat. Heidän oli vaikea suhtautua siihen, että olin vakavasti sairas pienen lapsen vanhempi. Onnistuin löytämään toipumisaikana yhden ystävän. Meillä oli oikein hyvä ystävyys. Tämä ainoa ystäväni kuitenkin ilmoitti äkisti, ettei halua enää olla tekemisissä kanssani. Syyksi sanoi vain, että olen kiva tyyppi, mutta enää ei vain huvita ja hän haluaa viettää tästä eteenpäin aikaa muiden ystäviensä kanssa. Elämääni jäi valtava aukko, kun tämä ainoa ystävä hävisi elämästäni.
Jatkuu seuraavassa viestissä.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista asiaa kuin ylisukupolvinen yksinäisyys EI OLE.
Lue joskus muutakin kuin naisille kirjoitettuja paskoja self help -opuksia, ap.
Onhan sitä ylisukupolvista köyhyyttä, päihdeongelmaa jne. Miksei myös yksinäisyyttä?
Kumpaakaan ei ole. On lukemattomia lapsia jotka eivät elä yhtään samanlaisissa ympyröissä kuin vanhempansa.
Mitä tämä kieltäminen hyödyttää?
Toki yksittäistapauksia on aina, suuntaan jos toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista asiaa kuin ylisukupolvinen yksinäisyys EI OLE.
Lue joskus muutakin kuin naisille kirjoitettuja paskoja self help -opuksia, ap.
Voi olla. Jos kotona ei käy vieraita tai vanhemmilla ei ole omia ystäviä, niin ei lapset opi vieraisilla oloa tai ystävien kanssa toimimista.
Todellakin on iso merkitys sillä, onko vanhemmilla ystäviä ja näkeekö lapsi arjessaan ystävyyttä. Esimerkkejä:
-lapsi oppii, millaista on, kun ystävät tulevat käymään kotona. Vieraiden tuloon valmistautuminen, tervehtimiset ja yhteinen leikki/juttelu. Mahdollinen yhdessä syöminen. Leikkien siivous/lopettelu tapaamisen päätteeksi, vieraiden hyvästely.
-Kyläily toisten kotona. Lapsi oppii, miten kylässä toimitaan. On erilaisia koteja, erilaisia tapoja ja sääntöjä. Lapsi saa kokemuksen, millaista on olla kylässä, leikkiä vierailla leluilla, syödä ehkä erilaista ruokaa toisen kotona jne.
-Lapsi tottuu siihen, että vanhempi ei ole aina saatavilla. Se vanhempi saattaa lähteä toisinaan ystävien kanssa jonnekin ja lapsi jää hoitoon toiselle vanhemmalle/isovanhemmille. Lapsi oppii juttelemaan vieraampien aikuisten kanssa. Lapsi näkee, että vanhemmilla on muutakin elämää kuin perhe ja työ.
-Vanhemmat antavat omalla käytöksellään esimerkin, miten ystävyyttä hoidetaan. Miten lapsi oppisi ottamaan ystäviin yhteyttä, olemaan vastavuoroinen, huomioimaan toisen merkkipäivät tms, jos vanhempi ei näytä esimerkkiä?
"Tämä ainoa ystäväni kuitenkin ilmoitti äkisti, ettei halua enää olla tekemisissä kanssani. Syyksi sanoi vain, että olen kiva tyyppi, mutta enää ei vain huvita ja hän haluaa viettää tästä eteenpäin aikaa muiden ystäviensä kanssa."
Tuo kuulostaa oudolta, oletko ripustautunut liikaa, kun ystävä haluaa noin täydellisen irtioton? Kuinka usein oikein otit yhteyttä?
Aikuisille riittää useimmiten kerran kuussa tai harvemmin. Joku viikottainen tarve ärsyttää monia.
On opittava kyynelten (ja veren) kautta nauttimaan yksinäisyydestä.
Yst. Traaginen kaunotar 78
Vierailija kirjoitti:
Suomi on kieltämättä vähän hankala ystäviä tarvitseville ihmisille. Aika moni nauttii olla omissa oloissaan.
Tätä ihmettelen. Ovatko ihmiset oikeasti niin itseriittoisia täällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä vähän pelkään. Olen introvertti ja pääsääntöisesti vihaan ihmisiä, paitsi omaa perhettäni. Ympäröin itseni eläimillä ja kasveilla, ne ovat ystäviäni. Pelkoni on, että lapseni aikanaan uhriutuvat aloittajan tavalla, kun äidillä ei ollut ihmisystäviä ja he ovat niin pahasti ylisukupolvisesti traumatisoituneet siitä, etteivät saa omaa elämäänsä sujumaan. Eivät muista että äiti oli ihan onnellinen siten kuin eli, omalla tavallaan.
"Vaikutan todennäköisesti liian innokkaalta, koska olen yksinäinen. Yritän liikaa huomioida toisia, jotta minusta pidettäisiin."
Jeps, siinä se ongelma. Sinusta huokuu ripustautuvuus ja epätoivo. Miellyttäminen on toinen mikä saa ihmiset syystäkin varuilleen koska miellyttäjän roolissa et ole aito. Kun lähestyy muita siltä pohjalta ettei epätoivoisesti etsi hyväksyntää ja yhteyttä, voi se yhteys jopa muodostua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä ole samalla tavalla geneettistä eli kukaan ei estä sinua aloittamasta omaa elämää.
Jos on ujo tai introvertti, voi silti vääntää jutunjuurta, jos on hyvä yleissivistys. Eikä saa odottaa jotain ikiaikaista ystävyyttä, koska kaikilla on omat murheensa. Ihan tavallista juttelua vaan. Vaikka seurakunta tai mielenterveysyhdistys.
Vierailija kirjoitti:
"Vaikutan todennäköisesti liian innokkaalta, koska olen yksinäinen. Yritän liikaa huomioida toisia, jotta minusta pidettäisiin."
Jeps, siinä se ongelma. Sinusta huokuu ripustautuvuus ja epätoivo. Miellyttäminen on toinen mikä saa ihmiset syystäkin varuilleen koska miellyttäjän roolissa et ole aito. Kun lähestyy muita siltä pohjalta ettei epätoivoisesti etsi hyväksyntää ja yhteyttä, voi se yhteys jopa muodostua.
Kuulostaa hankalalta. Siis että pitää teeskennellä, ettei välitä, vaikka välittää.
- ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Vaikutan todennäköisesti liian innokkaalta, koska olen yksinäinen. Yritän liikaa huomioida toisia, jotta minusta pidettäisiin."
Jeps, siinä se ongelma. Sinusta huokuu ripustautuvuus ja epätoivo. Miellyttäminen on toinen mikä saa ihmiset syystäkin varuilleen koska miellyttäjän roolissa et ole aito. Kun lähestyy muita siltä pohjalta ettei epätoivoisesti etsi hyväksyntää ja yhteyttä, voi se yhteys jopa muodostua.
Sivusta: miten olla ei-ripustautuva ja ei-epätoivoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lapsesi jostain harrastuksesta, vaikka liikuntaharrastuksesta, partiosta tms?
paskat lapsesta. minä haluan ystäviä palvomaan minua. minä minä minä.
Hello Meghan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä vähän pelkään. Olen introvertti ja pääsääntöisesti vihaan ihmisiä, paitsi omaa perhettäni. Ympäröin itseni eläimillä ja kasveilla, ne ovat ystäviäni. Pelkoni on, että lapseni aikanaan uhriutuvat aloittajan tavalla, kun äidillä ei ollut ihmisystäviä ja he ovat niin pahasti ylisukupolvisesti traumatisoituneet siitä, etteivät saa omaa elämäänsä sujumaan. Eivät muista että äiti oli ihan onnellinen siten kuin eli, omalla tavallaan.
Teiedätkö, miksi vihaat ihmisiä? Introvertti viihtyy itsekseen, mutta viha ei kuulosta ihan tasapainoiselta.
Ei tarvitse kirjoittaa vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lapsesi jostain harrastuksesta, vaikka liikuntaharrastuksesta, partiosta tms?
paskat lapsesta. minä haluan ystäviä palvomaan minua. minä minä minä.
Hello Meghan!
Höpö höpö taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko nyt varma, että vanhempasi olivat yksinäisiä? Ehkä he vain halusivat olla rauhassa.
Vaikutat pöpiltä, en minäkään jaksaisi ylianalysoivaa ripustautujaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vaikutan todennäköisesti liian innokkaalta, koska olen yksinäinen. Yritän liikaa huomioida toisia, jotta minusta pidettäisiin."
Jeps, siinä se ongelma. Sinusta huokuu ripustautuvuus ja epätoivo. Miellyttäminen on toinen mikä saa ihmiset syystäkin varuilleen koska miellyttäjän roolissa et ole aito. Kun lähestyy muita siltä pohjalta ettei epätoivoisesti etsi hyväksyntää ja yhteyttä, voi se yhteys jopa muodostua.
Kuulostaa hankalalta. Siis että pitää teeskennellä, ettei välitä, vaikka välittää.
- ei ap
Tämä. Pitäisi esittää riittävän etäistä, olla sopivan kylmä, ettei olisi liian lämmin. Pitää osata olla samaan aikaan tuttavallinen, mutta ei liian tyrkky. Pitäisi pitää yhteyttä, mutta ei saa olla ripustautuva.
En yksinkertaisesti ymmärrä näitä sosiaalisia pelejä. Miksi ei vain voi olla oma itsensä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vaikutan todennäköisesti liian innokkaalta, koska olen yksinäinen. Yritän liikaa huomioida toisia, jotta minusta pidettäisiin."
Jeps, siinä se ongelma. Sinusta huokuu ripustautuvuus ja epätoivo. Miellyttäminen on toinen mikä saa ihmiset syystäkin varuilleen koska miellyttäjän roolissa et ole aito. Kun lähestyy muita siltä pohjalta ettei epätoivoisesti etsi hyväksyntää ja yhteyttä, voi se yhteys jopa muodostua.
Kuulostaa hankalalta. Siis että pitää teeskennellä, ettei välitä, vaikka välittää.
- ei ap
Tämä. Pitäisi esittää riittävän etäistä, olla sopivan kylmä, ettei olisi liian lämmin. Pitää osata olla samaan aikaan tuttavallinen, mutta ei liian tyrkky. Pitäisi pitää yhteyttä, mutta ei saa olla ripustautuva.
En yksinkertaisesti ymmärrä näitä sosiaalisia pelejä. Miksi ei vain voi olla oma itsensä?
Musta on jotenkin karua, että samaan aikaan hoetaan, että pitäisi olla aidosti oma itsensä. Silti odotetaan, että käyttäydyt tietyllä tavalla ja ymmärrät olla olematta liian etäinen tai liian tuttavallinen.
Ja sitten se, että pitäisi teeskennellä olevansa jotenkin kylmempi ja etäisempi kuin on. Miksi? Jos on vailla ystävää ja on luonteeltaan lämmin ja tuttavallinen, miksi pitäisi esittää olevansa etäisen cool ja kaipaavansa vain satunnaista kaveria?
Suosittelen ryhmä/joukkueharrastuksia sekä sinulle että lapsellesi.
Kuulostaa kliseiseltä mutta se on helpoin keino löytää tuttavia ja luoda edes jonkinlaista sosiaalista elämää, jos sitä ei muutoin ole.
Mulla oma valinta. En jaksa tavata ketään.
"Itkettää, kun itse jään kotiin lapsen kanssa, eikä minulla ole ystäviä, joiden kanssa lähteä harrastamaan."
🙄🙄