Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?
26.03.2026 |
Laitoin lapsen vähän kuin kokeeksi vain yhteen harrastukseen, ensimmäiseen ikinä hänellä. No pian osoittautui, että hän on siinä lahjakas ja todella motivoitunut ja yhtäkkiä harkkoja on koko ajan, monta kertaa viikossa ym. tapahtumia niiden päälle. Kaikkiin pitää kuskata edestakaisin, kukaan muu ei asu tällä suunnalla niin mitään kimppakulkemisia ei ole tarjolla, monesti ne on suoraan koulusta niin on huolehduttava eväät, sitten on kaikki varustehankinnat, varustehuolto vie minulta paljon aikaa jne. Tuli selväksi, että jos alkaa himmailemaan ja osallistuu vain kerran viikossa, niin putoaa kelkasta heti, ja jää käytännössä ulkopuolelle. Miten ihmeessä te ehditte ja jaksatte tämän harrastusrumban? Lapsen toinen vanhempi ei osallistu, tukiverkostoa tällaiseen meillä ei ole. Nykyään minun koko elämä on vain työ, lapsen harrastusrumba ja kiireellä parit kotityöt, viikonloppuisinkin ollaan harrastuksessa kiinni. Lapsi kuitenkin tykkää todella paljon harrastuksestaan eikä halua sitä lopettaa.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekaluokkalainen, miten hän jaksaa? Aika pieni vielä.
Kyllä sellaista harrastusta jaksaa, mistä tykkää.
Mutta kannattaa olla tosi tarkkana siinä, tykkääkö lapsi oikeasti itse harrastuksesta vai tykkääkö hän siitä että häntä kehutaan. Monelle lapselle se valmentajan tai oman vanhemman kehu on kuin huumetta. Pienellä ihmisellä ei välttämättä ole kykyä hahmottaa, mikä on hänen oma tahtonsa ja mikä ympäröivän yhteisön tahto, tai että millaista elämä edes olisi ilman identiteettiä määrittelevän harrastusta.
No jopas. Saman voisi yleistää aikuisten työelämään, sekä kaikkiin sosiaalisiin kanssakäymisiin puhumattakaan sosiaalisesta mediasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kukaan harrastava perhe asu lähellä teitä? Me vietiin vuorotellen samassa lähiössä asuvan perheen kanssa. 10v alkaen mun lapset on menneet itse julkisilla (tosin onnistui yhdellä välineellä). Sinänsä 3-4 kertaa viikossa on minusta tosi paljon ekaluokkalaiselle, mutta jos lapsi itse todella paljon tykkää niin yrittäisin järjestää. Liikkuisin itse lapsen harrastuksen aikana, esim. juoksu tai (ulko)kuntosali. Tai jos mahdollista, jatka töitä treenien ajan jos tarvitsee. Tai olisiko isovanhemmista apua? Muita vinkkejä en oikein keksi.
Vierailija kirjoitti:
Sanoit, ettei kukaan asu samalla alueella, mutta harkat kuitenkin ovat samassa paikassa kaikilla. Mitä jos sopisit muiden vanhempien kanssa, että jokainen hoitaa yhden päivän viikossa ja kuskaa 3 tai 4 lasta harkkoihin ja takaisin (tai ajankohdasta riippuen ainakin takaisin). Tulee paljon ajamista, mutta vain kerran viikossa. Plus en oikein ymmärrä miten lapsen toinen vanhempi voi sanoa EI jos lapsi haluaa harrastaa.
Jos kimppakyydit jo pyörivät saman alueen perheiden kesken, ei välttämättä kukaan innostu ylimääräisestä ajelusta.
Eihän tuossa ole mitään järkeä, että yksi harrastus täyttää lapsen ja äidin koko elämän. Eikö voi vain kerran viikossa harrastaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai no sitten jos ette asu yhdessä,niin ei muuta kun tsemppiä. Sit kun lapsi siinä iässä, et saa mopon alle niin voi helpottaa, ellei sitten pääse treeneihin pyörällä tai bussilla itte vai onko liian pitkät välimatkat?
Lapsi on ekalla, joten ei tule aikoihin siihen ikään, että voisi kulkea itse.
Lähinnä sitä ryhdyin kyselemään, että olisiko jollain vinkkejä omaan jaksamiseen tällaisessa.
ApMonikin ekaluokkalainen kulkee itse julkisillakin kouluun. Mikset opeta sille lapselle jo huolehtimaan treenikamoista ja kulkemisesta? Missä vaiheessa se on valmis? Jos vuosien päästä,niin voi sitä silti alkaa harjoittelee.
Meiltä liian hankala ja vaarallinen reitti, ensin pitää kulkea kilsa pysäkille, ajaa bussilla vaihtopysäkille isoon liikennesolmuun ja siinä osata vaihtaa oikeaan bussiin eri pysäkiltä, ympärillä kova liikenne ja niitä harkkoja on eri paikoissa, eli pitää osata eri reitit eri paikkoihin ja muistaa milloin on missäkin, ja kaikissa paikoissa vielä pysäkiltä pitkä kävely. Ei ole realistista lapsen kulkea itse. Ap
Jos se vaikka opettelee esim. maanantain harkan reitit ja vaikka torstai. Sitten vain haet,jos kulkee sinne itse. Joo, lapsia kulkee myös kouluun keskellä Helsinkiä ruuhka aikaan. Tiettävästi elossa vielä kaikki. Opettaa vain tavoille. Älä juokse autotielle tai sattuu. Bussi numero xx. Ja tässä pysäkki ja tuolla pysäkillä jäät pois.
Harkat voivat päättyä pimeän aikaan ison osan vuodesta. Ei eka/tokaluokkaiset pikkutytöt seiso missään liikennesolmuissa yksinään iltamyöhään. Toki pakon edessä hiljalleen oppivat. Toivottavasti ajan kanssa myös kyytirinkiläisiä löytyy! Se helpotti meillä. Aikuinen voi julkisillakin saattaa. Itse kävin treenien aikana omalla lenkillä tai salilla, niin tuli omakin kuntoilu hoidettua samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi lapsi, yksi harrastus eikä edes miestä? Sulla on helppoa, mieskin usein syö ja sotkee enemmän kuin auttaa. Mitä sun pitäis saada tehdä? Harrastuksethan on just parasta. Käy vaikka lenkillä kun odottelet niin ei tarvi ajella eestaas tai jos et jaksa seurata treenejä.
Tosiaan, jos vaan onnistuu, niin lapsem harkkojen aikana:
- kauppareissu
- lenkki
- jotain itseäsi rentouttavaa, mitä se sitten onkin, esim. lue tai neulo
Ruokahuollon hyvä suunnittelu ja meal preppaus säästää arjessa paljon aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoit, ettei kukaan asu samalla alueella, mutta harkat kuitenkin ovat samassa paikassa kaikilla. Mitä jos sopisit muiden vanhempien kanssa, että jokainen hoitaa yhden päivän viikossa ja kuskaa 3 tai 4 lasta harkkoihin ja takaisin (tai ajankohdasta riippuen ainakin takaisin). Tulee paljon ajamista, mutta vain kerran viikossa. Plus en oikein ymmärrä miten lapsen toinen vanhempi voi sanoa EI jos lapsi haluaa harrastaa.
Jos niillä muilla perheillä ei ole isoja kuskausongelmia (ehkä molemmat vanhemmat osallistuu kuskauksiin tai on mummit ja vaarit apuna), niin ei niitä voisi kyllä vähempää kiinnostaa kuskailla aapeen muksua toiselta puolelta kaupunkia iltapäiväruuhkassa edes takas.
Näinhän se valitettavasti on. Ne, joilla on isovanhempia ja muita apuna, yleensä ovat aika itseriittoisia. Korkeintaan jos kyseessä on oman lapsen hyvä kaveri, kuskausapu järjestyy.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sama ongelma. Lisäksi lapsen harrastusmaksut ovat kallistuneet koko ajan. Olen miettinyt jos kisat jättäisi pois, mutta eihän lapsi sitä halua. Se kehittyminen tuo juuri sitä motivaatiota. Pelkän (melkein) jokailtaisen kuskausrumban vuoksi en vaatisi lopettamista, mutta nämä maksut alkaa olla liikaa ja niiden vuoksi täytyy kohta tehdä ratkaisuja.
Monet seurat tarjoavat maksuhuojennuksia, jos uskaltaa kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kulkee omin neuvoin harkkoihin niin ei tarvitse rumbaa tanssia.
Niin ei tosiaan ole olemassa mitään välimallia kuin se että toiset pennut kulkee 5xviikossa harrastuksissa ja toiset ryyppää kadulla. Hohhoijjaa.
Oma poika höntsäili kavereiden kanssa jalkapalloa, jääkiekkoa, koripalloa, frisbeegolffia, mitä nyt keksivätkään. Oli elämässä muutakin kuin liikunta. Musiikkia ja ihan vaan oleiluakin. Korjaili mopoa. Nykyään on aikuinen ja kuntoilee säännöllisesti ja soittelee kitaraa yms. Eli harrastuksia on mutta omalla tahdilla. Ei ole missään notkunut tai kännäillyt. On vietetty kunnolla aikaa lasten kanssa ja harrastettu yhdessä eikä tuhlattu elämää autossa ja pelireissuilla. Nykyään vanhemmilla hirveä pakkomielle väsyttää lapset harrastuksilla etteivät sitten "notku kylillä". Itse tiedän useamman perheen jossa se tavoitteellinen urheilu loppunut teini-iässä kuin seinään ja 20-vuotiaat ihan ulalla elämänsä kanssa. Suomalaisilla huippu-urheilijoilla päihde- ja mielenterveysongelmia vaikka muille jakaa. Harrastukset tottakai hyvä juttu mutta on tuo minusta surullista että ihan pienilläkin lapsilla tuo harrastaminen tuntuu vievän kaiken ajan ja kaikki on siellä harrastuksessa. Joo, on kivaa mutta minusta aika suppeaa elämää tuollainen himoharrastaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekaluokkalainen, miten hän jaksaa? Aika pieni vielä.
Kyllä sellaista harrastusta jaksaa, mistä tykkää.
Mutta kannattaa olla tosi tarkkana siinä, tykkääkö lapsi oikeasti itse harrastuksesta vai tykkääkö hän siitä että häntä kehutaan. Monelle lapselle se valmentajan tai oman vanhemman kehu on kuin huumetta. Pienellä ihmisellä ei välttämättä ole kykyä hahmottaa, mikä on hänen oma tahtonsa ja mikä ympäröivän yhteisön tahto, tai että millaista elämä edes olisi ilman identiteettiä määrittelevän harrastusta.
No jopas. Saman voisi yleistää aikuisten työelämään, sekä kaikkiin sosiaalisiin kanssakäymisiin puhumattakaan sosiaalisesta mediasta.
Töissä on pakko käydä, jotta saa rahaa elämiseen. Sosiaalisessa mediassa ei ole pakko olla. Aikuinen myös kykenee toivottavasti parempaan itsereflektioon kuin lapsi, joskaan en sinun kohdallasi ole varma.
No se on vähän semmoinen homma, että äippylin pitää opetella asettamaan rajoja. Ei se penikka päätä, montako kertaa viikossa käy treeneissä. Tai päättää, jos itse maksaa ja kulkee matkat itsenäisesti. Muussa tapauksessa äippyli on se, joka määrää tahdin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä hoidin yksin kolmen lapsen harrastukset. Harrastin siis kaikki illat harrastuskuskausta ja viikonloppuisin pelit ym. Se oli mulle samalla myös sosiaalista toimintaa ja siihen aikaan vielä jaksoi kun ei ikä painanut.
Mitenköhän minun lapsuudessani 90-luvulla selvittiin harrastuksista ilman, että äiti ja isi pörräsivät jatkuvasti mukana? Ihan itse kuljettiin matkatkin. Nykyisin pitää olla joku yksityiskuljetus ovelta ovelle tai lapsi traumatisoituu.
Vierailija kirjoitti:
No se on vähän semmoinen homma, että äippylin pitää opetella asettamaan rajoja. Ei se penikka päätä, montako kertaa viikossa käy treeneissä. Tai päättää, jos itse maksaa ja kulkee matkat itsenäisesti. Muussa tapauksessa äippyli on se, joka määrää tahdin.
Periaatteessa toki noin, mutta aapeella ja monella muulla on se tilanne, että joko suostuvat valmentajien määräämään tahtiin tai joutuvat lopettamaan kokonaan. Ja sitä aapee nyt pohtii, sanoako lapselle että harrastus loppuu kokonaan vai yrittääkö revetä siihen, mitä valmentajat edellyttää jos haluaa jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se on vähän semmoinen homma, että äippylin pitää opetella asettamaan rajoja. Ei se penikka päätä, montako kertaa viikossa käy treeneissä. Tai päättää, jos itse maksaa ja kulkee matkat itsenäisesti. Muussa tapauksessa äippyli on se, joka määrää tahdin.
Periaatteessa toki noin, mutta aapeella ja monella muulla on se tilanne, että joko suostuvat valmentajien määräämään tahtiin tai joutuvat lopettamaan kokonaan. Ja sitä aapee nyt pohtii, sanoako lapselle että harrastus loppuu kokonaan vai yrittääkö revetä siihen, mitä valmentajat edellyttää jos haluaa jatkaa.
Ei maailma minkään valmentajaa leikkivän iskukin tahdissa pyöri. Lapsella on oikeus harrastaa, vaikka ei jokaiseen treeniin osallistuisikaan. Jos valkkuisi yrittä jotain päteä, otetaan yhteys seurajohtoon (tai iltasanomiin)
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ole mitään järkeä, että yksi harrastus täyttää lapsen ja äidin koko elämän. Eikö voi vain kerran viikossa harrastaa?
Motivaatio häviää ellei kehitystä tapahdu. On minunkin lapsellani vaihtuvia 1 vko lajeja ollut koko ajan, monet niistä koulun harrastusmallin ilmaisia harrastuksia. Kivoja nekin ovat ja voivat johdattaa uuden mielenkiinnon pariin. Mutta jos haluaa edistyä hyväksi, niin kerta viikossa on liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän minun lapsuudessani 90-luvulla selvittiin harrastuksista ilman, että äiti ja isi pörräsivät jatkuvasti mukana? Ihan itse kuljettiin matkatkin. Nykyisin pitää olla joku yksityiskuljetus ovelta ovelle tai lapsi traumatisoituu.
No mun nuoruudessani 1990-luvulla esimerkiksi jalkapallo aloitettiin usein yläkouluiässä. Nykyään ei taida sen ikäinen aloittelija löytää edes joukkuetta.
Alue: Aihe vapaa
Meillä ainakin on tullu tiivis kuskaus porukka niitten isien kesken. Välillä kaljottelevatkin yhdessä.