Onko normaalia, että vanhemmat vastailevat lastensa puheluihin kesken työpäivän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on normaalia vastailla kaikkiin saapuviin puheluihin 

En vastaa MILLOINKAAN tuntemattomiin numeroihin. Laittaa viestin ja kertoo asiansa tai sit jää onnellisesti unholaan.

Olen töissä terveydenhuollossa ja kaltaiseksi ihmiset vituttaa ihan suunnattomasti. 

Vituta järjestelmienne kehittäjille ja vihjaa samalla, että laittaa numeroonne esim. Kuppalan terveyskeskus soittajaksi. Tai lähetä koneeltasi se palveluunne lisättävä v i tun tekstiviesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä vastaan henkilökohtaisiin puheluihin työpäivän aikana. Ei meillä duunissa kytätä, että montako tuntia ja minuuttia käytän työtehtäviin työpäivän aikana. Työnantaja odottaa vain, että työt tulevat tehdyksi ajallaan ja laadullisesti odotusten mukaisesti. 

Palaveristakin?

Riippuu tilanteesta, mutta toisinaan kyllä. Olen ollut riittävän pitkään samassa työpaikassa ja siellä vallitsee hyvä luottamus. Pomo ja läheiset työkaverit tietävät, että jos vastaan puheluun esim. palaverin aikana, niin siihen on hyvä syy. Yleensä jos soittajalla on tärkeä asia, niin sitten soittoyrityksen perään tulee välittömästä viesti. Esim. viime viikolla en vastannut puolisoni puheluun, koska olin juuri puhumassa ja pitämässä omaa osuuttani palaverissa. Puoliso yritti välittömästi soittaa uudestaan, joten tiesin, että syy on tärkeä. Ei olisi muuten soittanut toistamiseen heti putkeen. Sanoin, että pidetään parin minuutin tauko, koska valitettavasti joudun nyt vastaamaan tähän puheluun. Kaikille oli ok. 

Mielenkiinnosta, mikä asia oli niin tärkeä että puolison piti keskeyttää työpäiväsi ja tärkeä esitysvuorosi ja saada välittömästi yhteys sinuun? Yritän hahmottaa miten toiset toimivat. Mikä on niin akuuttia että aikuisen on tavoitettava toinen aikuinen aivan samantien eikä asia voi odottaa esimerkiksi 30-45 min, tai miten kauan osuuteesi olisikaan kestänyt. 

Asiassa oli kyse rakkaan lemmikkimme äkillisestä, vakavahkosta sairastumisesta. Puoliso oli jo matkalla ensiapuun lemmikin kanssa. Pidin oman osuuteni (10 minuuttia) loppuun ja kerroin sitten pomolle mistä oli kyse. Pomo pahoitteli tilannetta ja totesi, että lähde sinäkin vain sinne ensiapuun. Tarjoutui hoitavansa minun osuuteni iltapäivän toisesta palaverista. Meillä toimitaan näin, itsekin olen vastavuoroisesti hoitanut työkavereiden (myös pomon) työtehtäviä hetkellisesti, jos heillä on ollut joku äkillinen este. 

Arvostan omaa työpaikkaani todella paljon, koska sieltä löytyy myös inhimillistä ymmärrystä, eikä pelkästään tuottavuuden ja tuloksen sokeaa tuijottamista. 

On kyllä ihanan kuuloinen työpaikka. Saa keskeyttää päivän kun lemmikki sairastuu vaikka lemmikki on jo saamassa hoitoa ja apua. Sanon tämän ihan tosissani, harvoin kuulee että jossain ollaan noin mukavia ja ihania vaikka asia ei edellytä työntekijän lähtemistä. Tätä tulokulmaa ajattelen tässä myös muuten, kun ihmiset keskustelussa ovat sitä mieltä että tuntemattomiin numeroihin tai edes lapsen puheluun ei vastata kesken työn vaikka oma lapsi olisi jo tunnin ollut kateissa. Huomaa että linjoja on todella monenlaisia. 

Joko minä olen sattunut olemaan vain erityisen hyvissä yrityksissä töissä, tai sitten tämä on aivan normaalia pk-yrityksissä. Kertaakaan liki 30 v. työurallani ei ole tarvinnut empiä, jos on tullut henkilökohtainen äkillinen tarve lähteä hoitamaan jotain asiaa kesken työpäivän. Mutta ymmärrän toki, että esimerkiksi terveydenhuoltoalalla, pelastustoimessa ym. näin eivät työntekijät voi toimia.

Työpaikkani, joissa olen ollut nyt kun on lapsia, ovat suhtautuneet myös lasten puheluihin niin, että niitä nyt vaan tulee ja niihin vastaillaan. Vanhempi lapsista, poikia molemmat, ei koskaan soitellut turhista, jos oli asiaa, laittoi viestin. Nuorempi taas soittelee, vaikka on jo ysiluokkalainen, ihan liikaakin. Koulumatkalta kertoakseen mitä kummallisimpia juttuja jostain päivän tapahtumasta, kotoa kertoakseen jonkun jalkapalloilijan edesottamuksista tai mitä ovat suunnitelleet tekevänsä kavereiden kanssa viikonloppuna tai mitä hyvänsä. Siis soittelee ihan vain jutellakseen. Olen tästä yrittänyt häntä opettaa pois koko ajan, mutta ei mene perille, että lähetä viesti (ihan kirjoitettuna, ei mitää ääniviestejä, kiitos!). Kun jotain tulee mieleen, niin sitten hän soittaa. Ja minua itseäni tämä ärsyttää aivan suunnattoman paljon. Olisi ihan ok, jos hän soittaisi, kun on todella joku akuutti asia. Ei sen tarvitsisi olla isokaan, vaan esim. että pitäisi ladata saldoa bussikortille, mutta muuten en pidä vähääkään siitä, että minua häiritään kesken työnteon. Kumma kyllä hän antaa minun tehdä rauhassa etätöitä, eikä silloin ole soittelemassa tai ramppaamassa ovella taukoamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa, kun tähän ketjuun osunut tosi paljon sellaisia paperityön tekijöitä, jotka pystyvät vastaamaan milloin vaan. Tai jopa keskeyttämään palaverin puhelun takia. Teen itse psykologin kliinistä asiakastyötä ja suurimman osan ajasta kännykkä on äänettömällä. Hassu ajatuskin, että voisi tuosta vaan vastailla. Ammatillisesti olen myös sitä mieltä, että ei kannata totuttaa lasta siihen, että joka pikku asiasta kannattaa soittaa. Joku viittasi Jonathan Haidtin kirjaan, ja siinä kieltämättä lukusuositus kaikille vanhemmille. 

Kyllä sinä olet tärkeä henkilö. Noh, voi se hätä joskus tulla sinunkin lapsellesi, tee sinä sitä kliinistä asiakastyötäsi pieteetillä, mutta älä ihmettele jos lapsesi ei uskallakaan soittaa kun olet kertonut että työsi on tärkeämpää. Sitten esimiehesi kyllä tulee jossain vaiheessa ilmoittamaan, että poliisi soittaa sinulle.

Ihan vakavissasi syyllistät siitä, ettei psykologi voi vastata asiakastilanteesta puhelimeen? Ei voi, ja maailmassa on kymmeniä muitakin aloja ja ammatteja, joissa puhelimeen vastaaminen ei onnistu. Pitäisikö näissä ammateissa toimivat steriloida varmuudeksi etukäteen, vai mitä ehdotat?

Laita vielä lisää kommentteja Lidlin takahuoneesta, kivahan se on, että ketju pysyy etusivulla. 

Eri

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on normaalia vastailla kaikkiin saapuviin puheluihin 

En vastaa MILLOINKAAN tuntemattomiin numeroihin. Laittaa viestin ja kertoo asiansa tai sit jää onnellisesti unholaan.

Olen töissä terveydenhuollossa ja kaltaiseksi ihmiset vituttaa ihan suunnattomasti. 

Olen huomannut käytöksen perusteella että monia kyllä vituttaa siellä terveydenhuollossa suunnattomasti. Sen verta nuivaa on asenne siellä.

Vituttaa myös teidän asiakkaiden puolesta, jotka ei periaatteessa vastaan tuntemattomiin numeroihin. Mummo on voinut liukastua kylpyhuoneessa ja on kallo auki tai lapsi joutunut pyöräonnettomuuteen. Mutta pidä periaatteesi ja älä vastaa. 

Ei ole lapsia. Isovanhemmat kuolleet. Lisää nyt vielä tohon listaan se peruskommentti, että mitä jos sun läheisellä on hätä? Soittaa perkelee 112, eikä mulle, JOS on OIKEA hätä.

Kyllä sieltä se fukin viesti vaan tulee, jos on OIKEASTI TÄRKEÄ ASIA.

Vierailija kirjoitti:

Olen 45 v, mulla ei ole lapsia ja teen etätyötä, mutta pistää kyllä miettimään, että mitenkähän me omassa lapsuudessa pärjäiltiin, kun ei tullut mieleenkään soittaa vanhempien töihin, ellei ollut oikeasti joku hengenhätä. Eikä koskaan edes ollut. Osattiin tietenkin itse ottaa välipalakaakaot ja -voileivät, tehdä läksyt, mennä kavereiden kanssa pihalle pelaamaan. No, ihmekös nykyään lapset ja nuoret on niin ahdistuneita. Luen Jonathan Haidtin bestseller kirjaa Anxious Generation. Siinä hyvin argumentoidaan, miten yhtäältä vanhempien alisuojelevuus kännyköiden/somen kanssa, mutta toisaalta myös ylisuojelevuus oikean maailman asioista aiheuttaa massiivista ahdistusepidemiaa. 

Olen 39-v ja muistan että mun lapsuudessa oli ihan tavallista soittaa äidille töihin (lankapuhelimesta lankapuhelimeen) kunnan päiväkotiin. Ei ehkä ihan joka päivä, mutta useamman kerran viikossa. Joskus kävinkin siellä, jos olin kylillä. 

Lasten puheluihin vastataan aina kun se vain on mahdollista. Kaikki muut blokataan muun muassa palavereissa, mutta lasten puheluita ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä vastaan henkilökohtaisiin puheluihin työpäivän aikana. Ei meillä duunissa kytätä, että montako tuntia ja minuuttia käytän työtehtäviin työpäivän aikana. Työnantaja odottaa vain, että työt tulevat tehdyksi ajallaan ja laadullisesti odotusten mukaisesti. 

Palaveristakin?

Riippuu tilanteesta, mutta toisinaan kyllä. Olen ollut riittävän pitkään samassa työpaikassa ja siellä vallitsee hyvä luottamus. Pomo ja läheiset työkaverit tietävät, että jos vastaan puheluun esim. palaverin aikana, niin siihen on hyvä syy. Yleensä jos soittajalla on tärkeä asia, niin sitten soittoyrityksen perään tulee välittömästä viesti. Esim. viime viikolla en vastannut puolisoni puheluun, koska olin juuri puhumassa ja pitämässä omaa osuuttani palaverissa. Puoliso yritti välittömästi soittaa uudestaan, joten tiesin, että syy on tärkeä. Ei olisi muuten soittanut toistamiseen heti putkeen. Sanoin, että pidetään parin minuutin tauko, koska valitettavasti joudun nyt vastaamaan tähän puheluun. Kaikille oli ok. 

Mielenkiinnosta, mikä asia oli niin tärkeä että puolison piti keskeyttää työpäiväsi ja tärkeä esitysvuorosi ja saada välittömästi yhteys sinuun? Yritän hahmottaa miten toiset toimivat. Mikä on niin akuuttia että aikuisen on tavoitettava toinen aikuinen aivan samantien eikä asia voi odottaa esimerkiksi 30-45 min, tai miten kauan osuuteesi olisikaan kestänyt. 

Asiassa oli kyse rakkaan lemmikkimme äkillisestä, vakavahkosta sairastumisesta. Puoliso oli jo matkalla ensiapuun lemmikin kanssa. Pidin oman osuuteni (10 minuuttia) loppuun ja kerroin sitten pomolle mistä oli kyse. Pomo pahoitteli tilannetta ja totesi, että lähde sinäkin vain sinne ensiapuun. Tarjoutui hoitavansa minun osuuteni iltapäivän toisesta palaverista. Meillä toimitaan näin, itsekin olen vastavuoroisesti hoitanut työkavereiden (myös pomon) työtehtäviä hetkellisesti, jos heillä on ollut joku äkillinen este. 

Arvostan omaa työpaikkaani todella paljon, koska sieltä löytyy myös inhimillistä ymmärrystä, eikä pelkästään tuottavuuden ja tuloksen sokeaa tuijottamista. 

Tuo on bähän outoa, että molempien pitää lähteä sinne eläinlääkäriin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä vastaan henkilökohtaisiin puheluihin työpäivän aikana. Ei meillä duunissa kytätä, että montako tuntia ja minuuttia käytän työtehtäviin työpäivän aikana. Työnantaja odottaa vain, että työt tulevat tehdyksi ajallaan ja laadullisesti odotusten mukaisesti. 

Palaveristakin?

Riippuu tilanteesta, mutta toisinaan kyllä. Olen ollut riittävän pitkään samassa työpaikassa ja siellä vallitsee hyvä luottamus. Pomo ja läheiset työkaverit tietävät, että jos vastaan puheluun esim. palaverin aikana, niin siihen on hyvä syy. Yleensä jos soittajalla on tärkeä asia, niin sitten soittoyrityksen perään tulee välittömästä viesti. Esim. viime viikolla en vastannut puolisoni puheluun, koska olin juuri puhumassa ja pitämässä omaa osuuttani palaverissa. Puoliso yritti välittömästi soittaa uudestaan, joten tiesin, että syy on tärkeä. Ei olisi muuten soittanut toistamiseen heti putkeen. Sanoin, että pidetään parin minuutin tauko, koska valitettavasti joudun nyt vastaamaan tähän puheluun. Kaikille oli ok. 

Mielenkiinnosta, mikä asia oli niin tärkeä että puolison piti keskeyttää työpäiväsi ja tärkeä esitysvuorosi ja saada välittömästi yhteys sinuun? Yritän hahmottaa miten toiset toimivat. Mikä on niin akuuttia että aikuisen on tavoitettava toinen aikuinen aivan samantien eikä asia voi odottaa esimerkiksi 30-45 min, tai miten kauan osuuteesi olisikaan kestänyt. 

Asiassa oli kyse rakkaan lemmikkimme äkillisestä, vakavahkosta sairastumisesta. Puoliso oli jo matkalla ensiapuun lemmikin kanssa. Pidin oman osuuteni (10 minuuttia) loppuun ja kerroin sitten pomolle mistä oli kyse. Pomo pahoitteli tilannetta ja totesi, että lähde sinäkin vain sinne ensiapuun. Tarjoutui hoitavansa minun osuuteni iltapäivän toisesta palaverista. Meillä toimitaan näin, itsekin olen vastavuoroisesti hoitanut työkavereiden (myös pomon) työtehtäviä hetkellisesti, jos heillä on ollut joku äkillinen este. 

Arvostan omaa työpaikkaani todella paljon, koska sieltä löytyy myös inhimillistä ymmärrystä, eikä pelkästään tuottavuuden ja tuloksen sokeaa tuijottamista. 

Tuo on bähän outoa, että molempien pitää lähteä sinne eläinlääkäriin. 

Samaa mieltä. Oma koirani on minulle todella rakas. Vastaisin itsekin, jos näkisin, että kumppani soittaa heti perään, sillä se on merkki akuutista tilanteesta. Mutta jos koira olisi jo saamassa avun, lähtisin itse töistä kesken vain, jos siellä ei olisi mitään kiireellistä. Olen itse oma pomoni.  

Jotkut eivät vastaa vaikka lapsi on hukassa ja poliisikin jo soittelee että tuletko hakemaan. Muovipussityttö piti tuoda ihan kotiin saakka koska äiti ei vastannut puhelimeen. Jos en tietäisi missä lapseni on, vastaisin varmasti. Terveydenhuolto tai poliisi ei lähettele akuutisti tekstareita, pitäähän heidän varmistaa ensin puhelimessakin kenelle puhuvat. 

Toiset jättävät työpäivän kesken ja lähtevät viemään kissaa tai koiraa eläinlääkäriin yhdessä puolison kanssa. Itse en keskeyttäisi työpäivää ja lähtisi viemään lasta lääkäriin jos toinen vanhempi on sitä asiaa jo tekemässä ja asia on tyyliin murtunut raaja tai muu. Se tulee siellä hoidetuksi ilman minuakin, ja heti työvuoron jälkeen olen lapsen luona. Erikoista miten moni on valmis olemaan kieli työnantajan pepussa koko vuoronsa ajan vaikka lapsella olisi pää irti ja talo tulessa. Minä en puhelimeen vastaa!!!