Onko normaalia, että vanhemmat vastailevat lastensa puheluihin kesken työpäivän?

Meillä,oli tuota soittelua ja tein työtä, jota ei aina voinut keskeyttää. Silloin ei ollut vielä kännyköitäkään.

Sanoin lapsille, että mihinkään jokapäiväisiin asioihin  ei tarvitse lupia kysellä ja vertasin,siihen,että jos minä soittaisin 10 kertaa kouluun ( rehtorin kansliaan meni silloin puhelut) päivässä ja reksi tulisi aina heitä hakemaan puhelimeen, niin olisko kivaa.

Tämä turha soittelu loppui siihen.

Nykyään on eri asia, kun kaikilla on kännykkä käytössä, mutta soittojen asioista voinee sopia lasten kanssa.😍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on normaalia vastailla kaikkiin saapuviin puheluihin 

En vastaa MILLOINKAAN tuntemattomiin numeroihin. Laittaa viestin ja kertoo asiansa tai sit jää onnellisesti unholaan.

Olen töissä terveydenhuollossa ja kaltaiseksi ihmiset vituttaa ihan suunnattomasti. 

Itse vastasin aina kun oli mahdollista ja lasten kanssa puhuttiin että jos minä en pysty vastaamaan, niin sitten soittaa iskälle ja jos hän ei pysty vastaamaan niin sitten mummille tai papalle ja jos hekään ei vastaa niin sitten enolle ja jos hänkään ei vastaa niin sitten vasta aloitetaan soittokierros uudelleen jos hätä on sellainen että pitää saada aikuinen kiinni.

Eivät kyllä juurikaan soitelleet, ainakaan ihan turhista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän riippuu, minkä tason palaveri. Arkisissa normaalia, ulkopuolisen tahon kanssa käytävässä keskustelussa putäisin todella tökerönä. Tuon ikäiset osaavat laittaa viestinkin perään, jos vanhempi ei pääse vastaamaan. 

Jos se lapsi yrittää soittaa että namusetä seuraa, mitä teen äiti/isä? Onhan se tärkeää pönöttää palaveri loppuun saakka, ja sitten saada poliisilta puhelu että lapsellenne on käynyt huonosti.

Tai jos 9- vuotias pikkulapsi soittaa kauppakeskuksen takahuoneesta, että nyt on stevarit kimpussa ja poliisit tulossa.

Kyllä lapsen hätä menee 10-0 jonkun palaverin edelle.

Vartija ei antanut lapsen edes soittaa, vaan vasta poliisi. Vasta poliisi alkoi purkaa epäinhimillistä tilannetta, rauhoitteli lasta ja vei hänet kotiin, jonne pääsivätkin normaalisti. Älä vääristele tilannetta.  

 Muutenkin ketjun kidnappaaminen Lidlin tapauksesta ulvomiseen on aika absurdia. Sen loivat vartija ja kassa, ja pahimman tilanteen aikana lapsi ei saanut edes soittaa. 

Toin Lidlin tapauksen tähän mukaan koska siinä oli juuri tuo tilanne että kun lapsi jo pitkään myöhässä oltuaan viimein sai soittaa, äiti ei työn takia vastaa eikä vastaa edes poliisin puheluun. Minusta on aika oleellinen osa keskustelua että jotkut vastaavat aina vaikka se häiritsee muita töissä ja asiat keskeytyvät, ja jotkut eivät klikkaa mikrofonia pois päältä 30 sekunniksi ja kuuntele tunnin myöhässä olevan pikkukoululaisen asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa, kun tähän ketjuun osunut tosi paljon sellaisia paperityön tekijöitä, jotka pystyvät vastaamaan milloin vaan. Tai jopa keskeyttämään palaverin puhelun takia. Teen itse psykologin kliinistä asiakastyötä ja suurimman osan ajasta kännykkä on äänettömällä. Hassu ajatuskin, että voisi tuosta vaan vastailla. Ammatillisesti olen myös sitä mieltä, että ei kannata totuttaa lasta siihen, että joka pikku asiasta kannattaa soittaa. Joku viittasi Jonathan Haidtin kirjaan, ja siinä kieltämättä lukusuositus kaikille vanhemmille. 

Kyllä sinä olet tärkeä henkilö. Noh, voi se hätä joskus tulla sinunkin lapsellesi, tee sinä sitä kliinistä asiakastyötäsi pieteetillä, mutta älä ihmettele jos lapsesi ei uskallakaan soittaa kun olet kertonut että työsi on tärkeämpää. Sitten esimiehesi kyllä tulee jossain vaiheessa ilmoittamaan, että poliisi soittaa sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 45 v, mulla ei ole lapsia ja teen etätyötä, mutta pistää kyllä miettimään, että mitenkähän me omassa lapsuudessa pärjäiltiin, kun ei tullut mieleenkään soittaa vanhempien töihin, ellei ollut oikeasti joku hengenhätä. Eikä koskaan edes ollut. Osattiin tietenkin itse ottaa välipalakaakaot ja -voileivät, tehdä läksyt, mennä kavereiden kanssa pihalle pelaamaan. No, ihmekös nykyään lapset ja nuoret on niin ahdistuneita. Luen Jonathan Haidtin bestseller kirjaa Anxious Generation. Siinä hyvin argumentoidaan, miten yhtäältä vanhempien alisuojelevuus kännyköiden/somen kanssa, mutta toisaalta myös ylisuojelevuus oikean maailman asioista aiheuttaa massiivista ahdistusepidemiaa. 

Lapset ovat tässä suhteessa myös keskenään erilaisia. Jotkut nauttivat itsenäisyydestä ja kulkevat omia polkujaan, toiset tarvitsevat enemmän kontaktia.

Maailma on pikkasen sellaisella jengalla, että monet aikuiset ovat ihan syystä ahdistuneita. Ei mikään ihme, jos lapsetkin ovat.

Se ahdistus ei parane sillä, että vanhempi opettaa lapsen soittamaan minuutin välein lohtupuheluita. 

Ei ole normaalia. En minäkään soitellut kun olin lapsi ja 5-vuotiaasta saakka kotona iltapäivät yksin.

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan niihin on vastata kun ei koskaan tiedä jos vaikka on sattunut jotain.

Tämä. Oman lapsen kanssa toki olen sopinut, että vain kiireelliset asiat soitetaan ja kiireettömät "saanko mennä kaverille" -jutut laitetaan viestillä.

Mutta lapset kun eivät ole aikuisia, niin aina ei näitä sovittuja muista. Niin siksi se puhelun aihe on toisinaan sitä "saako kaveri tulla kylään/ saanko ottaa herkkukaapista jälkkärin".

Pahempi jos jättäisi vastaamatta, ja olisi oikeasti hätätilanne.

Tämmöistä se lapsiperhe-elämä nyt vaan on. Töissäkin ollessa olen lapsestani vastuussa oleva huoltaja.

Kyllä. Mutta siellä missä ei ole muita mielellään. Käytävä, huone, rauhaa.

Kannattaa myös miettiä esim sairaalassa leikkaussalissa tms työskentelevien vanhempien tilannetta.

Ohiksena oma kokemus potilaana : olin gynellä haarat levällään ja niitä istrumentteja alapäässä, niin annas olla, kun lääkärin puhelin soi, niin hän meni vastaamaan ja samalla haaroistani tippui instrumentteja kilnkolin lattialle.

Minä purskahdin nauruun, mutta arvatkaa, miten sitä lääkäriä nolotti, kun pyyteli tuhannesti anteeksi. Otti kyllä puhtaat välineet ja homma uusiksi.

Ei kuulema yleensä vastaile potilaan aikana puhelimeen. Itse totesin, että en nyt sentään hengenvaarassa ollut😅

On normaalia

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa, kun tähän ketjuun osunut tosi paljon sellaisia paperityön tekijöitä, jotka pystyvät vastaamaan milloin vaan. Tai jopa keskeyttämään palaverin puhelun takia. Teen itse psykologin kliinistä asiakastyötä ja suurimman osan ajasta kännykkä on äänettömällä. Hassu ajatuskin, että voisi tuosta vaan vastailla. Ammatillisesti olen myös sitä mieltä, että ei kannata totuttaa lasta siihen, että joka pikku asiasta kannattaa soittaa. Joku viittasi Jonathan Haidtin kirjaan, ja siinä kieltämättä lukusuositus kaikille vanhemmille. 

Tottakai töitä on erilaisia ja niiden mukaan mennään. Ei meillä lapset soita turhista. Ovat yleensä ihan järkeviä kysymyksiä. Esim voinko mennä lissulle kylään. Tehdään vuorotyötäkin ja on tärkeää että tietää missä lapset menevät.

Jos lapsi soittaa, tottakai vastaan. Soittaa vain olennaisista asioista kuten että on lukinnut itsensä pihalle kotoa. Siinä tapauksessa koitan järjestää itseni tai miehen mahdollisimman pian kotiin. Ei vaikuta työntekooni, voin puhua puhelun päivän aikana jos on tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on normaalia vastailla kaikkiin saapuviin puheluihin 

En vastaa MILLOINKAAN tuntemattomiin numeroihin. Laittaa viestin ja kertoo asiansa tai sit jää onnellisesti unholaan.

Olen töissä terveydenhuollossa ja kaltaiseksi ihmiset vituttaa ihan suunnattomasti. 

Olen huomannut käytöksen perusteella että monia kyllä vituttaa siellä terveydenhuollossa suunnattomasti. Sen verta nuivaa on asenne siellä.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa myös miettiä esim sairaalassa leikkaussalissa tms työskentelevien vanhempien tilannetta.

Ohiksena oma kokemus potilaana : olin gynellä haarat levällään ja niitä istrumentteja alapäässä, niin annas olla, kun lääkärin puhelin soi, niin hän meni vastaamaan ja samalla haaroistani tippui instrumentteja kilnkolin lattialle.

Minä purskahdin nauruun, mutta arvatkaa, miten sitä lääkäriä nolotti, kun pyyteli tuhannesti anteeksi. Otti kyllä puhtaat välineet ja homma uusiksi.

 

Ei kuulema yleensä vastaile potilaan aikana puhelimeen. Itse totesin, että en nyt sentään hengenvaarassa ollut😅

Sillon kun itse olen jossain kiinni niin, etten voi vastata, niin olen etukäteen sopinut lapsen kanssa kenelle soittaa jos akuutti tilanne tulee. Tyyliä siis toinen vanhempi, mummo, täti tms.

Kyllä mä vielä lapset ymmärrän, mutta mun työkaverille soittaa aviomies vähintään kerran tunnissa!! Ovat molemmat 60+ ja pitkään olleet naimisissa. Ukko soittelee ihan yleisiä asioita: millainen sää on, mitä osti kaupasta jne. Kuuntelen tauoilla välillä näitä jutusteluja. Nainen vastailee tyynesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on normaalia vastailla kaikkiin saapuviin puheluihin 

En vastaa MILLOINKAAN tuntemattomiin numeroihin. Laittaa viestin ja kertoo asiansa tai sit jää onnellisesti unholaan.

Olen töissä terveydenhuollossa ja kaltaiseksi ihmiset vituttaa ihan suunnattomasti. 

Olen huomannut käytöksen perusteella että monia kyllä vituttaa siellä terveydenhuollossa suunnattomasti. Sen verta nuivaa on asenne siellä.

Vituttaa myös teidän asiakkaiden puolesta, jotka ei periaatteessa vastaan tuntemattomiin numeroihin. Mummo on voinut liukastua kylpyhuoneessa ja on kallo auki tai lapsi joutunut pyöräonnettomuuteen. Mutta pidä periaatteesi ja älä vastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 45 v, mulla ei ole lapsia ja teen etätyötä, mutta pistää kyllä miettimään, että mitenkähän me omassa lapsuudessa pärjäiltiin, kun ei tullut mieleenkään soittaa vanhempien töihin, ellei ollut oikeasti joku hengenhätä. Eikä koskaan edes ollut. Osattiin tietenkin itse ottaa välipalakaakaot ja -voileivät, tehdä läksyt, mennä kavereiden kanssa pihalle pelaamaan. No, ihmekös nykyään lapset ja nuoret on niin ahdistuneita. Luen Jonathan Haidtin bestseller kirjaa Anxious Generation. Siinä hyvin argumentoidaan, miten yhtäältä vanhempien alisuojelevuus kännyköiden/somen kanssa, mutta toisaalta myös ylisuojelevuus oikean maailman asioista aiheuttaa massiivista ahdistusepidemiaa. 

Höpö höpö. Mun lapsien ahdistusta kyllä lievittää, että äidin saa kiinni aina kun haluaa. Olen sanonutkin, että koulujen kännykkäkiellolla pyyhitään meidän perheessä pyllyä! Soittaa saa aina! Ja aina vastataan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä vielä lapset ymmärrän, mutta mun työkaverille soittaa aviomies vähintään kerran tunnissa!! Ovat molemmat 60+ ja pitkään olleet naimisissa. Ukko soittelee ihan yleisiä asioita: millainen sää on, mitä osti kaupasta jne. Kuuntelen tauoilla välillä näitä jutusteluja. Nainen vastailee tyynesti.

Onni on etätyö ja/tai oma työhuone. Pää hajoaisi tuollaista kuunnellessa. Tuli heti The Office USAn Phyllis tuosta mieleen. 

Jotkut joo. Oma pomo on tällainen, ja edellisessä työpaikassa oli pariskunta jotka roikkuivat lastensa kanssa puhelimessa vähän väliä, kymmeniä kertoja joka päivä. Yksi suosikeistani kyllä oli viisikymppinen työkaveri, jolle hänen miehensä soitteli yhtenään kuulumisia ja että mitä on nyt tekemässä. :D