Suomessa ei saa olla mistään ylpeä - ehkäpä siksi talouskasvu on niin hidasta
Joskus haluaisin kertoa someen, kuinka hyvin lapseni pärjää koulussa. Sen eteen olemmekin tehneet paljon töitä. Mutta sitten muistan, että ei niin saa tehdä. Se tulkitaan heti jonkinlaiseksi etuoikeudeksi ja ajatellaan, että menestys on tullut ikään kuin ilmaiseksi.
Joka paikassa valitetaan kuinka huonosti Suomelka menee ja palvelut on ajettu alas. Mutta miten niitä palveluita voisi ylläpitää, jos minkäänlaista talouskasvua ei ole, päinvastoin.
Ja sitten tulemmekin siihen, mistä aloitin: meillä voisi olla innovaatioita, talouskasvua, jos emme olisi niin hem metin kateellisia ja tasapäistäviä. Mutta tässä maassa ei pysty menestymään kun aika vedetään matto jalkojen alta.
Kommentit (67)
Ap ei ole tajunnut miten Suomessa kehutaan itseään. Ei somessa ylisanoin kuten on amerikkalainen tyyli, vaan lipeävästi hymyillen epäonnistuneille kavereille ja todeten jotain alentuvaa, kuten vaikka "kyllä minua ja täydellista perhettäni on sitten NIIIIIIN siunattu, kun pystytään asumaan talvet Malagassa, lapset ovat niin kauniita (vaikkakin kosmeettisesti korjailtuja) ja fiksuja (kyllä kai, kun on maksettu terapiat ja tukiopetukset), mutta kyllä minun mielestäni kaikki ihmiset ovat kauniita, jopa sinä!"
ps. perustuu tositapahtumiin, ja minäkö kateellinen, no en. :)
Teit lapsia oman egon jatkoksi joiden avulla voi päteä?
Olen huomannut tämän työelämässä, esimiehellä on sellainen tosi vahva kulttuurinen paine kohdella kaikkia tasavertaisesti = tasapäisesti = samalla tavalla, tämä on johtanut nyt siihen että "meillä ollaan pyritty nyt muutenkin tasoittamaan palkkoja henkilöiden välillä" (suoritumislisää), eli suomeksi tarkoittaa sitä että erittäin hyvästä suorituksesta ei erikseen palkita. Palkka ei nouse vaikka suoriudut työkavereita tehokkaammin työtehtävistä, vaikka ottaisit vastuuta ja uusia tehtäviä vastaan. Tästä asiantuntija päättelee että kannattaa tehdä minimi eikä olla oma-aloitteinen, sillä olenhn töissä myymässä työpanostani. Kehittyykö parempaan suuntaan ja nouseeko Suomi tälläisella johtamisella?
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tässäkin keskustelussa katkeria vasemmistolaisia. Oikein pitää olla kateellinen suomalaisen lapsen koulumestyksestä kun itse vasemmistolainen imppasi liimaa koko koulu ajan.
Vasemmistolaisten lapset kuitenkin menestyvät juuri koulussa paremmin ja näiden puolueiden edustajatkin ovat koulutettuja ja opinnoissaan menestyneitä. Samaa ei voi sanoa oikeistopuolueista. Mikä todistaa ainoastaan sen, että koulutuksella ei tässä maassa pitkälle pötki.
Olet osittain oikeassa, sillä Suomessa lapsen koulumenestys on kokenut jo kauan sitten inflaation. Nykyään lähes kaikilla alle 25v on jo toisen asteen koulutus ja joka vuosi suurin osa nuorista kirjoittaa ylioppilaaksi, jotkut jopa yksitoista laudaturia. Näin ei ole ollut aikaisemmi koskaan Suomen historiassa.
Vierailija kirjoitti:
Hieno juttu, mutta edes korkeakoulutus ei takaa nykyään hyvää työpaikkaa, muutosneuvottelut arkipäivää joka alalla.
Oikea sankari onkin yrittäjä, joka panee oman perseensä peliin oikeassa maailmassa. Se panee ideansa oikeiden markkinoiden testattavaksi. Oikea sankari ottaa riskin, että omat rahat loppuvat, vaimo jättää ja itse rakentama omakotitalo myydään huutokaupassa pilkkahintaan ex-vaimon isomunaiselle rakastajalle. Pelkurin on paljon helpompaa maleksia yliopistolla kahdeksan vuotta yliopistossa lukemassa sellaisia asioita kuin että Mona Lisa on Freudin mukaan mytologisen, arkkityyppisen, androgyynin korppikotkan kuva ja tämän jälkeen uhriutua kun kukaan ei hommaa sitä työpaikkaa juuri minulle, universumin kiintotähdelle, jota äiti paapoi toisena päivätyönään.
Pakkoruotsi on muistutus meille pakkoruotsalaistamisesta, syrjinnästä, alistamisesta ja vallan käytöstä. Ja tietysti siitä että meille kaikki on tullut Ruotsista. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa.
Suomalaisilla on oma historia emmekä ole mikään ruotsaisten sivuhaara tai ruotsalaisten luomus, vaikka meille niin uskotellaan.
Vierailija kirjoitti:
Olet osittain oikeassa, sillä Suomessa lapsen koulumenestys on kokenut jo kauan sitten inflaation. Nykyään lähes kaikilla alle 25v on jo toisen asteen koulutus ja joka vuosi suurin osa nuorista kirjoittaa ylioppilaaksi, jotkut jopa yksitoista laudaturia. Näin ei ole ollut aikaisemmi koskaan Suomen historiassa.
Yliopistoon pyrkijöiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Johonkinhan sitä täytyy pyrkiä kun ei töitä saa. Peruskouluhan on aina ollut vähintään yhtä paljon lasten säilytyspaikka kuin näiden sivistämispaikka. Lapset on työnnettävä jonnekin siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Massatyöttömyys on tuonut uusia ikäryhmiä tämän säilömisongelman piiriin: jonnekin on työnnettävä myös se ylimääräinen työvoima joka tulee työikään, mutta jota ei voida työllistää.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tässäkin keskustelussa katkeria vasemmistolaisia. Oikein pitää olla kateellinen suomalaisen lapsen koulumestyksestä kun itse vasemmistolainen imppasi liimaa koko koulu ajan.
Monelle siinä ei ole mitään kehumisen tai ylpeyden aihetta, kun Suomessa lapset menestyvät erinomaisesti koulussa, Kaikki. Lähes kaikilla alle 25v on jo toisen asteen koulutus takana. Ehkä vielä ennen 2000-luka ylioppilaaksi kirjlittaminen oli suuri ylpeyden aihe, mutta nyt se on arkipäivää ja "tavallista".
Kyllä se näkyy.Onko se pohj.korea meininkiä.Mitään oikeestaan oo,sekin yritys jos jotain erilaista surkastuu loppuu.Täällä on vaan autiomaata,betonipunkkereita.Säännöt.Lakeja veroja maksuja..niitä lisätään.Kallis maa elää asua.Eusta oikeasti pitäisi erota,se ei tuonut mitään hyvää.Vaikka luultiin.Paluu vanhaan olisi parasta.Saksalla meni huonosti keksi miten selviää..perusti eun.Menee taas huonosti..Suomella huonommin.Munat laitettu samaan koriin.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsi on muistutus meille pakkoruotsalaistamisesta, syrjinnästä, alistamisesta ja vallan käytöstä. Ja tietysti siitä että meille kaikki on tullut Ruotsista. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa.
Suomalaisilla on oma historia emmekä ole mikään ruotsaisten sivuhaara tai ruotsalaisten luomus, vaikka meille niin uskotellaan.
Liittyy asiaan miten)
Nyt pääpystyyn, onhan meillä sentään Euroopan eniten kelaeläjiä.
Tottahan tuo on. Jos joskus 80 luvulla työläisperheen juoppo faija oli ostanut vähistään pojalle hienon polkupyörän, niin jos sitä ei pöllitty niin piti ainakin rikkoa käyttökelvottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tässäkin keskustelussa katkeria vasemmistolaisia. Oikein pitää olla kateellinen suomalaisen lapsen koulumestyksestä kun itse vasemmistolainen imppasi liimaa koko koulu ajan.
Monelle siinä ei ole mitään kehumisen tai ylpeyden aihetta, kun Suomessa lapset menestyvät erinomaisesti koulussa, Kaikki. Lähes kaikilla alle 25v on jo toisen asteen koulutus takana. Ehkä vielä ennen 2000-luka ylioppilaaksi kirjlittaminen oli suuri ylpeyden aihe, mutta nyt se on arkipäivää ja "tavallista".
Ylioppilasta pidettiin hyvin kouluttautuneena 1950-luvulla, mutta nykyään edes maisterin tutkinto ei riitä oikein mihinkään, eikä se juuri eroa kansakoulun suorittamisesta. Kun ihmiset kouluttautuvat yhä enemmän, tutkintojen arvo alenee. Jos ne lapset ovat se oman egon jatke sitä ylpeyden aihetta pitää etsiä jostain muusta kuin koulutuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Olet osittain oikeassa, sillä Suomessa lapsen koulumenestys on kokenut jo kauan sitten inflaation. Nykyään lähes kaikilla alle 25v on jo toisen asteen koulutus ja joka vuosi suurin osa nuorista kirjoittaa ylioppilaaksi, jotkut jopa yksitoista laudaturia. Näin ei ole ollut aikaisemmi koskaan Suomen historiassa.
Nykyään koulutetaan liikaa aloille, jotka tekoäly korvaa lähitulevaisuudessa. Ammattikoulut huokuvat oppilaspulaa ja käytännön työt ovat maahantulijoiden varassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet osittain oikeassa, sillä Suomessa lapsen koulumenestys on kokenut jo kauan sitten inflaation. Nykyään lähes kaikilla alle 25v on jo toisen asteen koulutus ja joka vuosi suurin osa nuorista kirjoittaa ylioppilaaksi, jotkut jopa yksitoista laudaturia. Näin ei ole ollut aikaisemmi koskaan Suomen historiassa.
Yliopistoon pyrkijöiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Johonkinhan sitä täytyy pyrkiä kun ei töitä saa. Peruskouluhan on aina ollut vähintään yhtä paljon lasten säilytyspaikka kuin näiden sivistämispaikka. Lapset on työnnettävä jonnekin siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Massatyöttömyys on tuonut uusia ikäryhmiä tämän säilömisongelman piiriin: jonnekin on työnnettävä myös se ylimääräinen työvoima joka tulee työikään, mutta jota ei voida työllistää.
Erilaisten oppilaitosten säilömiskapasiteetille tulee usein nopeasti raja vastaan. Tämä ongelma on ratkaistu eri maissa eri tavoin. Suomen ratkaisu on ollut se, että luodaan pääsykokeita, joiden tarkoituksena ei ole testata soveltuvuutta alalle, vaan yksinkertaisesti karsia pois 85-98% hakijoista. Nämä karsitut sitten yrittävät usein vuosikausia päästä sinne, mistä kuvittelevat taivaan porttien aukeavan, kunnes laittavat eläkepaperit vetämään kun todellisuus on märkä turbaani vasten kasvoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut tämän työelämässä, esimiehellä on sellainen tosi vahva kulttuurinen paine kohdella kaikkia tasavertaisesti = tasapäisesti = samalla tavalla, tämä on johtanut nyt siihen että "meillä ollaan pyritty nyt muutenkin tasoittamaan palkkoja henkilöiden välillä" (suoritumislisää), eli suomeksi tarkoittaa sitä että erittäin hyvästä suorituksesta ei erikseen palkita. Palkka ei nouse vaikka suoriudut työkavereita tehokkaammin työtehtävistä, vaikka ottaisit vastuuta ja uusia tehtäviä vastaan. Tästä asiantuntija päättelee että kannattaa tehdä minimi eikä olla oma-aloitteinen, sillä olenhn töissä myymässä työpanostani. Kehittyykö parempaan suuntaan ja nouseeko Suomi tälläisella johtamisella?
Miksi ahneus pitäisi palkita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet osittain oikeassa, sillä Suomessa lapsen koulumenestys on kokenut jo kauan sitten inflaation. Nykyään lähes kaikilla alle 25v on jo toisen asteen koulutus ja joka vuosi suurin osa nuorista kirjoittaa ylioppilaaksi, jotkut jopa yksitoista laudaturia. Näin ei ole ollut aikaisemmi koskaan Suomen historiassa.
Yliopistoon pyrkijöiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Johonkinhan sitä täytyy pyrkiä kun ei töitä saa. Peruskouluhan on aina ollut vähintään yhtä paljon lasten säilytyspaikka kuin näiden sivistämispaikka. Lapset on työnnettävä jonnekin siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Massatyöttömyys on tuonut uusia ikäryhmiä tämän säilömisongelman piiriin: jonnekin on työnnettävä myös se ylimääräinen työvoima joka tulee työikään, mutta jota ei voida työllistää.
Minkähän v'itun aikuinen on säilöttävä johonkin päiväksi? Pärjää päivän kyllä kotonakin.
Vierailija kirjoitti:
Ei me nousta ennen kuin yrittäjävihamielisyys loppuu. Nyt odotetaan uutta Nokiaa, mutta samalla syljetään niiden päälle, jotka yrittävät menestyä.
Suomi on yrittäjämyönteinen maa.
"Tutkimusten mukaan Suomessa on hyvät onnistumisen edellytykset yrittäjyydelle.
Suomalaiset ovat hyvin yrittäjämyönteisiä ja arvostavat yrittäjyyttä.
Valtioneuvosto ja hallitusohjelmat painottavat yrittäjämyönteisyyttä, kilpailukykyä ja investointien houkuttelua.
Vahva edunvalvonta: Suomen Yrittäjät on suuri ja aktiivinen keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien asiaa."
Tämä se ongelman ydin onkin, kun odotetaan että työpaikka vain syntyy jostain. Jos korkeakoulutetulla ei ole eväitä yrittäjyyteen ja työpaikkojen luomiseen, niin kenellä on?