Onko sinulla mielestäsi hyvä selviytymiskyky?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan parempi kuin monilla muilla ihmisillä tai ihmisillä keskimäärin. Olen jo alaikäisenä selviytynyt koko perheeni menettämisestä, vaikka oli rankkaa selvisin. Tuollainen vastoinkäyminen saisi varmasti monet luovuttamaan. Nykyään tuntuu uskomattomalta miten pienistä asioista ihmiset valittavat, ihmisuhdeongelmista tai riidoista äidin tai isän kanssa.

Sinulla on aitten ilmeisesti ollut hyvä perhe kun heidän menettäminen on ollut rankkaa, olet ollut erittäin onnekas sen suhteen. Kannattaa kuitenkin opetella ymmärtämään, että kaikkien lapsuudenperheer eivät ole yhtä hyviä kuin sinun. Se mikä saattaa sinulle näyttää vain riidalta vanhempien kanssa niin siinä voi olla vaikka ja mitä taustalla.

Se oma perhe on kuitenkin yleensä paras jokaiselle lapselle tai nuorelle, pois lukien vakava väkivalta ja rikokset. Ihmiset joilla on oma perhe eivät todellakaan ymmärrä sitä kun jollain ei ole omaa perhettä, se on rankkaa ja epäreilua. Syntyy kiusallisia tilanteita koulussa ja kun kysytään mitä aiot äitienpäivänä tai isänpäivänä, suututtaa että ettekö ymmärrä miten helpolla olette päässeet kun teillä on ne vanhemmat. Ihmisten pitäisi olla kiitollisempia että vanhemmat ovat olemassa, riidat voi aina sopia. Vanhemmat menettäneillä tällaista mahdollisuutta ei ole. Se vaatiin hyvää kykyä selviytyä.

Kyynel

Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä 

Vierailija kirjoitti:

Varmaan parempi kuin monilla muilla ihmisillä tai ihmisillä keskimäärin. Olen jo alaikäisenä selviytynyt koko perheeni menettämisestä, vaikka oli rankkaa selvisin. Tuollainen vastoinkäyminen saisi varmasti monet luovuttamaan. Nykyään tuntuu uskomattomalta miten pienistä asioista ihmiset valittavat, ihmisuhdeongelmista tai riidoista äidin tai isän kanssa.

Olihan sinulla kuitenkin se uusi perhe ja huoltajat.

Erittäin hyvä. Olen synnynnäinen optimisti,  en jää murehtimaan vastoinkäymisiä vaan alan heti miettimään, miten tästä selvitään. En pelkää epäonnistumisia vaan uskallan yrittää. Jos joku ei onnistu yhdellä tavalla niin kokeilen toista tietä. Lisäksi olen älykäs ja sosiaalisesti lahjakas. Tavallaan olen laiska nautiskelija, mutta jos kukaan ei tee mitään, otan homman hoitooni 

Elämäni on sujunut helposti ja menestyksekkäästi turhia ponnistelematta ja stressaamatta, vaikka en syntynytkään kultalusikka suussa. Jos olisin kunnianhimoinen, olisin päässyt vaikka kuinka pitkälle. Tässä mielessä joku voi nimmitellä alisuoriutajaksi. Mutta miksi hamuta enempää kun tämäkin mitä olen saanut, on riittänyt loistavasti. Lapsetkin menestyvät elämässään.

Eikös sosiaaliviranomaiset ja muut sosiaalipalvelut vastaa orvoksi jääneiden alaikäisten asioista

Sosiaaliviranomaisten tehtävä on panna orvoksi jääneet lapset huostaan ja sitten selvitellään voiko sijoittaa perheeseen.

Kun asenne on että pelaan niillä korteilla, joita on kädessä, sietää mitä vain. Jos jää masentelemaan huonoa kättä, niin heikosti käy.

Itse kunkin kortit vaihtelevat elämän käänteiden mukaan.

 Mielestäni selvitymiskykyni on hyvä.

Kyllä on.

Olen aika sitkeä. Osaan järjestää asiat toimimaan. Aiemmin olin hyvin herkkä, mutta sekin on ajan kanssa tasoittunut.

Yritän aina ymmärtää asioita ja ihmisiä. En ole koskaan käyttänyt päihteitä ongelmien hoitokeinona.

Ne kerrat kun olen kuppia ottanut on aina päättyneet selviytymiseen.

Selviytyjänä on hyvä olla.

Ehei!

Täytyy koputtaa puuta, mutta elämässäni ei ole juuri ollut vastoinkäymisiä.

Olen todella tyytyväinen persoona suurinpiirtein kaikkeen jos mitään muutosta ei tapahdu, mutta rasitun helposti ja aika pienestä ja itkeskelen helposti. Sen takia elän aika erakkoelämää, koska kuormitun helposti ja liian pienistä. Luovutan helposti, enkä koe siitä huonoa omaatuntoa. Ikävä kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Varmaan parempi kuin monilla muilla ihmisillä tai ihmisillä keskimäärin. Olen jo alaikäisenä selviytynyt koko perheeni menettämisestä, vaikka oli rankkaa selvisin. Tuollainen vastoinkäyminen saisi varmasti monet luovuttamaan. Nykyään tuntuu uskomattomalta miten pienistä asioista ihmiset valittavat, ihmisuhdeongelmista tai riidoista äidin tai isän kanssa.

Ei vanhempien menettäminen kokonaan ole vertailukelpoinen ihmissuhdeongelmiin tai riitoihin. Ihmissuhdeongelmat tai riidat voivat olla massiivisiakin asioita. Esimerkiksi epävakaa persoonallisuus vanhempana tai vaikkapa psykopaatti voi tehdä pahempaa tuhoa kuin se, että menettää vanhempansa.

Paha sanoa. Olen selviytynyt aina jotenkin tähän asti, mutta ihan hirveän raskasta ja kuormittavaa elämä on ja on tainnut ollakin ihan aina. Jokainen asia vaatii hirmuista tahkoamista ja tuntuu kuin uisin vastavirtaan vaikka kyse on ihan normaalista tavisarjesta. Silti saa tapella samojen asioiden kanssa päivästä toiseen eikä mikään mene vahingossakaan edes osin itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Olen hengissä. Se riittää. 

Ajattelin ennen samoin, mutta enää ei riitä alkuunkaan että olen vain elossa mutten elä.

Silti olen edelleen vain elossa. Elämä on mennyt ja menee edelleen aivan haaskuun mutta ei vaan ole enää voimia tehdä mitään sen eteen, että jatkossa olisi paremmin. 

Kyllä on, mutta ei elämän pitäisi olla pelkkää selviytymistä vastoinkäymisestä toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan parempi kuin monilla muilla ihmisillä tai ihmisillä keskimäärin. Olen jo alaikäisenä selviytynyt koko perheeni menettämisestä, vaikka oli rankkaa selvisin. Tuollainen vastoinkäyminen saisi varmasti monet luovuttamaan. Nykyään tuntuu uskomattomalta miten pienistä asioista ihmiset valittavat, ihmisuhdeongelmista tai riidoista äidin tai isän kanssa.

Ei vanhempien menettäminen kokonaan ole vertailukelpoinen ihmissuhdeongelmiin tai riitoihin. Ihmissuhdeongelmat tai riidat voivat olla massiivisiakin asioita. Esimerkiksi epävakaa persoonallisuus vanhempana tai vaikkapa psykopaatti voi tehdä pahempaa tuhoa kuin se, että menettää vanhempansa.

Niinpä, vanhempien menettäminen on kuitenkin vain yksittäinen asia. Enemmän merkitsee se että minkälaista elämä on ollut ennen sitä ja sen jälkeen. Oletko saanut tukea, onko sinua tuettu ja kannustettu, minkälaista arkea olet saanut elää, oletko saanut elää turvallista elämää, mitä olet saanut kokea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan parempi kuin monilla muilla ihmisillä tai ihmisillä keskimäärin. Olen jo alaikäisenä selviytynyt koko perheeni menettämisestä, vaikka oli rankkaa selvisin. Tuollainen vastoinkäyminen saisi varmasti monet luovuttamaan. Nykyään tuntuu uskomattomalta miten pienistä asioista ihmiset valittavat, ihmisuhdeongelmista tai riidoista äidin tai isän kanssa.

Ei vanhempien menettäminen kokonaan ole vertailukelpoinen ihmissuhdeongelmiin tai riitoihin. Ihmissuhdeongelmat tai riidat voivat olla massiivisiakin asioita. Esimerkiksi epävakaa persoonallisuus vanhempana tai vaikkapa psykopaatti voi tehdä pahempaa tuhoa kuin se, että menettää vanhempansa.

Ne eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna vanhempien menettämiseen. Vanhemman persoonallisuus ja mahdolliset ongelmat on sellaista että niistä voi aina selvitä jos tahtoa löytyy, vanhemmat menettäneellä ei ole samaa mahdollisuutta. Olen tottunut siihen etteivät muut ihmiset oikein ymmärrä sitä tunnetta kun ei ole perhettä, vanhempien menettäminen tuo kokemusta ja perspektiiviä elämään eikä valita pikkujutuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan parempi kuin monilla muilla ihmisillä tai ihmisillä keskimäärin. Olen jo alaikäisenä selviytynyt koko perheeni menettämisestä, vaikka oli rankkaa selvisin. Tuollainen vastoinkäyminen saisi varmasti monet luovuttamaan. Nykyään tuntuu uskomattomalta miten pienistä asioista ihmiset valittavat, ihmisuhdeongelmista tai riidoista äidin tai isän kanssa.

Ei vanhempien menettäminen kokonaan ole vertailukelpoinen ihmissuhdeongelmiin tai riitoihin. Ihmissuhdeongelmat tai riidat voivat olla massiivisiakin asioita. Esimerkiksi epävakaa persoonallisuus vanhempana tai vaikkapa psykopaatti voi tehdä pahempaa tuhoa kuin se, että menettää vanhempansa.

Ne eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna vanhempien menettämiseen. Vanhemman persoonallisuus ja mahdolliset ongelmat on sellaista että niistä voi aina selvitä jos tahtoa löytyy, vanhemmat menettäneellä ei ole samaa mahdollisuutta. Olen tottunut siihen etteivät muut ihmiset oikein ymmärrä sitä tunnetta kun ei ole perhettä, vanhempien menettäminen tuo kokemusta ja perspektiiviä elämään eikä valita pikkujutuista.

Olen kyllä osittain eri mieltä. Elin traumaattisen lapsuuden mt-ongelmaisen alkoholistivanhemman kanssa. Harva on edes uskonut, jos on tullut lapsuus puheeksi, koska kyllä "sossu pelastaa" No ei pelasta, jos toinen "vanhempi" estää tai jos sossu ei edes tiedä totuutta. Vanhemman kuolema oli trauma ja iänikuinen suru ja ikävä kaikesta huolimatta. Rehellisesti sanottuna koen silti, että vanhemman menetys oli helpompi kuin niissä oloissa eläminen. Ja jos joutuisi edelleen olemaan tekemisissä sellaisen vanhemman kanssa, se olisi takuulla raskaampaa. 

Mun vahvuus on se, että totuin pienestä siihen, ettei liikaa suojeltu, vaan joutui itse ottamaan vastuuta ja selviämään. Sitten en aikuisena ole säikähtänyt pahojakaan vastoinkäymisiä, kun taustalla on lapsuuden kokemukset osaamisesta ja selviämisestä. 

Erittäin.

Äkkiä ajateltuna ei mutta kun pidemmälle miettii niin taitaa olla. Elämässä on ollut tosi raskaita tapahtumia ja kausia mutta aina on noustu. Elän ja pöyritän arkea ilman mitään tukiverkkoja mutta tässäpä pyöritään. Tällä taustalla ja tältä pohjalta voisi mennä paljon huonomminkin.