Onko sinulla mielestäsi hyvä selviytymiskyky?

Mikä kenellekin on vaikeaa. Joku orvoksi jäänyt kiukuttelee orvoksi jäämistään loppuelämänsä, toinen perhesurman uhriksi joutumista lapsuutensa pelännyt jatkaa elämää.

15 vuotta sotilaslentäjänä opetti, ettei ole maailmanloppu, jos jokin menee perseelleen koska lähes joka toisella keikalla nyt vain jokin meni enemmän tai vähemmän perseelleen.

Nykyään ihmiset valvovat liikaa sitä, mikä on tapahtunut kymmeniä vuosia sitten. Päästä irti.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ihmiset valvovat liikaa sitä, mikä on tapahtunut kymmeniä vuosia sitten. Päästä irti.

Minä ainakin herään vieläkin toisinaan painajaisiin vaikka en ole enää pitkään aikaan ajatellut koko asiaa. Niissä painajaisissa pelkään toista "vanhempaa", yleensä olen niissä piilossa tai yritän paeta, nämä tapahtui vuosituhannen vaihteessa ollessani lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan parempi kuin monilla muilla ihmisillä tai ihmisillä keskimäärin. Olen jo alaikäisenä selviytynyt koko perheeni menettämisestä, vaikka oli rankkaa selvisin. Tuollainen vastoinkäyminen saisi varmasti monet luovuttamaan. Nykyään tuntuu uskomattomalta miten pienistä asioista ihmiset valittavat, ihmisuhdeongelmista tai riidoista äidin tai isän kanssa.

Ei vanhempien menettäminen kokonaan ole vertailukelpoinen ihmissuhdeongelmiin tai riitoihin. Ihmissuhdeongelmat tai riidat voivat olla massiivisiakin asioita. Esimerkiksi epävakaa persoonallisuus vanhempana tai vaikkapa psykopaatti voi tehdä pahempaa tuhoa kuin se, että menettää vanhempansa.

Ne eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna vanhempien menettämiseen. Vanhemman persoonallisuus ja mahdolliset ongelmat on sellaista että niistä voi aina selvitä jos tahtoa löytyy, vanhemmat menettäneellä ei ole samaa mahdollisuutta. Olen tottunut siihen etteivät muut ihmiset oikein ymmärrä sitä tunnetta kun ei ole perhettä, vanhempien menettäminen tuo kokemusta ja perspektiiviä elämään eikä valita pikkujutuista.

Miten niin verrattuna? Orvot asetetaan huostaanpantaviksi lastensuojelun toimesta, heistä tulee lastensuojelun ja sosiaalitoimen asiakkaita ja takuuvarmasti saavat kaikki mahdolliset sosiaalipalvelut uusine huoltajineen. Täysin eri asia siis kuin kyseenalaisissa kotioloissa eläminen.

On. Selviän aina seuraavalla viikolla viimeistään.

Ihan sisältäpäin se suurin heikkous tulee. Vaikka tämä tomumajakin alkaa oireileen lopun lähestymisestä.

Liika asioista huolehtiminen katkaisee kamelin selän jo vuorokaudessa.

Ikä ja kokemus vaikuttaa. 

Nuorena stressasin kaikesta.

Nyt olen oppinut että kaikesta selviää. Jos ei hyvin, niin huonosti, mutta selviää kuitenkin.

Joo kunnes tuli tämä vuosi. Samaan aikaan (muutamien päivien sisällä) loppui työt, suhde päättyi ilman varoitusta, opiskelut mennyt päin hlvettiä ja kohta multa lähtee kämppä myyntiin (eli mun pitää etsiä uusi vuora-asunto asap). 

Ei ole, vaan erittäin huono. Elämässä on ollut monenmoista vastoinkäymistä ja kaikesta olen selviytynyt erittäin huonosti. Veikkaan tähän syyksi vastoinkäymisten alkamisen hyvin varhaisessa vaiheessa elämääni sekä heikkoja perintötekijöitä.

Varmaan kaikilla vastanneilla on hyvä selviytymiskyky kun ovat tähä asti selvinneet.

En omassa voimassa selviytyisi, mutta Jumalan voima kantaa. Voi miten haluaisin julistaa maailmalle, miten rakkaasti Hän on minua hoitanut. En ole rikas, en omista mitään. En ole ihmisten silmissä erityisen ihailtava. Mutta minulla on kaikki mitä tarvitsen. Minä tiedän, että selviän, koska minulla on Jeesus. Tämä armo on suotu meille jokaiselle, toiset eivät vaan halua ottaa sitä vastaan.

On, tiettyyn pisteeseen asti. Luulen että vaikea lapsuus ja nuoruus on osana tässä, silloin tottui jo siihen, että vaikeuksista (yleensä) selviää ja ettei elämä mene aina omien toiveiden mukaan. Aika kyyninen olin jo teini-ikäisenä. Hyvä vai huono piirre, en osaa sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan parempi kuin monilla muilla ihmisillä tai ihmisillä keskimäärin. Olen jo alaikäisenä selviytynyt koko perheeni menettämisestä, vaikka oli rankkaa selvisin. Tuollainen vastoinkäyminen saisi varmasti monet luovuttamaan. Nykyään tuntuu uskomattomalta miten pienistä asioista ihmiset valittavat, ihmisuhdeongelmista tai riidoista äidin tai isän kanssa.

Sinulla on aitten ilmeisesti ollut hyvä perhe kun heidän menettäminen on ollut rankkaa, olet ollut erittäin onnekas sen suhteen. Kannattaa kuitenkin opetella ymmärtämään, että kaikkien lapsuudenperheer eivät ole yhtä hyviä kuin sinun. Se mikä saattaa sinulle näyttää vain riidalta vanhempien kanssa niin siinä voi olla vaikka ja mitä taustalla.

Se oma perhe on kuitenkin yleensä paras jokaiselle lapselle tai nuorelle, pois lukien vakava väkivalta ja rikokset. Ihmiset joilla on oma perhe eivät todellakaan ymmärrä sitä kun jollain ei ole omaa perhettä, se on rankkaa ja epäreilua. Syntyy kiusallisia tilanteita koulussa ja kun kysytään mitä aiot äitienpäivänä tai isänpäivänä, suututtaa että ettekö ymmärrä miten helpolla olette päässeet kun teillä on ne vanhemmat. Ihmisten pitäisi olla kiitollisempia että vanhemmat ovat olemassa, riidat voi aina sopia. Vanhemmat menettäneillä tällaista mahdollisuutta ei ole. Se vaatiin hyvää kykyä selviytyä.

Miksi haluat yrittää asettaa itsesi toisten ihmisten yläpuolelle ja sanella heille että mitä he ovat kokeneet, ja vähättelet? Toki ikävää että suhtaudut toisiin noin, asenteesi on kuitenkin aika lapsenomainen eikä johda mihinkään. Mitäpä jos itse yrittäisit vaihtaa asennettasi tai näkökulmaasi? Esimerkiksi tuohon äitienpäiväkeskusteluun voisi osallistua ihan asiallisesti

Ei. Jo siinä vaiheessa kun ei ole tarpeeksi suklaata ja jäätelöä, tuntuu että tulee maailmanloppu.

On, perustelut olen ollut työttömänä kahdesti yli vuoden, minulla on erityislapsi, ei turvaverkkoja, lapsuudenkotia hallitsi narsisti-isä. Näistä asioista huolimatta olen ollut pääosin onnellinen, asiaa helpotti kannustavat opettajat ja sukulaiset lapsuudessa, pitkäjänteinen haaveilu ja asiat, josta olen haaveillut ovat usein toteutuneet eli sinnikkäästi olen pitänyt kurssin oikeassa suunnassa. Taloudellinen tilanne ollut aina melko hyvä, se toki helpottaa elämää joltain osin.

Jaa, no,  6 kymppiseksi asti olen selvinnyt väkisin. Loppuun asti pitäis jotenkin jaksaa. 

Nuorena oli voimat tallella ja energiaa riitti, mutta ei silti ollu kivaa. Oli jatkuvasti pelko tulevaisuudesta ja että joutuu loukkuun johonkin helvetin orjatyöhön loppuiäksi. Siihen aikaan ei haluttu maksaa palkkaa, niin kuin ei nytkään.

Pitää päästä huonoista asioista eroon yksi kerrallaan, vaikka se tuntuisi mahdottomaltakin. Se on jatkuva prosessi. 

Tärkeintä on, ettei ole minkään mulkeroiden päätöksien armoilla.

Minun kohdalla se tarkoitti sitä, että oli yksinkertaisesti pakko lähteä pois suomesta. En pystynyt enää kärsimään sitä loputonta masentavaa paskaa.

Siitä kaikesta paskasta eroon pääseminen on ollut uskomattoman vaikeaa. Minulla se kesti 40 vuotta, mutta nyt voi lopulta jo itse valita mitä tekee, kun herää aamulla.

Vanhana on fyysiset voimat pois, mutta henkinen hyvinvointi on 10000% parempi, kuin nuorena.

Voitte tunkea aktivointinne sinne, minne aurinko ei paista.

On suurten asioiden suhteen, olen kokenut paljon väkivaltaa ja menetyksiä mutta kyllä se kuppi menee nurin pienissä arjen asioissa :D

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ihmiset valvovat liikaa sitä, mikä on tapahtunut kymmeniä vuosia sitten. Päästä irti.

Just näin. En voi ymmärtää, että äitinä ja siskoni miettii edelleenkin, miten lapsena joku on kohdellut. Märehtii niitä joltisenkin mitättömiä asioita ja antaa niiden vikuttaa elämään. 

Parhaimmat yli 100-vuotiaita. Siinä on pohtimisen aihetta.