Ehdotin ystävälle etäisyyden pitämistä ja taukoa, ystävä katkaisi välit

Kuulostaa että ap:n ystävä ei ollut kovin joustava ap;n suuntaan.  Ystävyys oli mahdollinen vain ystävän ehdoin eikä häntä kiinnostanut ap:n tarve.

Toki loukkaantumisen myös ymmärtää. Mutta se ettei halua jatkaa ystävyyttä ollenkaan - ? Se kertoo paljon ap:n ystävästä. Ymmärrän ap että halusit taukoa..... 

Vierailija kirjoitti:

Nuo on vaikeita tilanteita, kun alkaa tuntua sille, että "haluaisi hieman pitää etäisyyttä" johonkin ysäväänsä.

 

Itselläni on yksi ystävä, joka pommittaa viesteillä ja loukkaantuu, kun minulla ei ole aikaa tai edes mielenkiintoa istua päivystämässä puhelin kädessä ja vastailla niihin asap...

 

Toinen ystävä  soittaa ja on a i n a vailla jotain pikku palvelusta, tule tänne ja tee sitä ja tätä minulle, tarvitsen apua ja nyt on kauhea paniikki päällä. Kun menen käymään hän ei ehkä ole edes kotona tai koko juttu on jo unohtunut....

 

Suoraan päin naamaa en kohteliasuus syistä halua kummallekaan sanoa, mutta kyllähän tuollainen käyttäytyminen on aika epäkohteliasta ja ikävä kun eivät itse tajua sitä. 

Läheskään kaikki ystävät eivät ole sellaisia, että pommittaisivat viesteillä tai odottaisivat vastausta heti. En minä mielestäni ole kohtuuton, jos laitan ystävälle viestiä kerran pari viikossa ja toivon, että ystävä vastaisi parin päivän kuluessa. Todellakaan ei tarvitse olla heti vastaamassa - onhan sitä muutakin elämää ihan jokaisella. Mutta jos toinen ei itse koskaan aloita viestittelyä, vastaaminen kestää viikon ja selvästi ei kiinnosta, niin eihän se mitään ystävyyttä ole.

Voin ihan suoraan sanoa, että minusta tuntui pahalta tulla etäännytetyksi. Miksikö?

-Ystäväni suhtautui asiaan kepeästi: hänelle oli tavallinen käytösmalli laittaa ystävät vaihtoon, kun kaipasi uutuudenviehätystä. Minä taas kaipasin pysyviä ystävyyssuhteita. Ystävää ei harmittanut etäännyttäminen, minuun se sattui. Asiaan vaikutti toki sekin, ettei minulla ole suurta ystäväjoukkoa, vaan sosiaalinen piirini on todella pieni ja yhdenkin ihmisen menettäminen jättää ison aukon.

-Ystävällä ei ollut enää aikaa minulle. Vetosi kiireisiinsä, miksi ei ehdi näkemään. Sitten harvoin kun nähtiin, niin sain kuulla miten Mirkun kanssa oli käyty konsertissa, Lissun luona kylässä, vanhan ystävän luo oli matkustettu 200 km päähän, Sussun kaveriksi oli lähdetty tapahtumaan ja Sarpan kanssa näki useamman kerran viikossa. Kyllä tuota teki kipeää kuunnella, kun minulle ei ollut samalla tavalla aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että ap:n ystävä ei ollut kovin joustava ap;n suuntaan.  Ystävyys oli mahdollinen vain ystävän ehdoin eikä häntä kiinnostanut ap:n tarve.

Toki loukkaantumisen myös ymmärtää. Mutta se ettei halua jatkaa ystävyyttä ollenkaan - ? Se kertoo paljon ap:n ystävästä. Ymmärrän ap että halusit taukoa..... 

Onko ystävyyden jatkumiselle edellytyksiä, jos aloittajaa ei kiinnosta olla "ystävänsä" kanssa juurikaan tekemisissä? 

En minäkään jäisi katselemaan, jos ystävä sanoisi, että alentaa minut kaveriksi ja sopiihan tämä. Ystävyys ja kaveruus ovat kaksi täysin eri asiaa. Sama juttu jos puoliso ehdottaisi avioliittomme avaamista. Minua sellainen touhu ei kiinnosta.

Eräs ystäväni olisi halunnut kesken ystävyyden muuttaa ystävyyttämme niin, että saisi minusta ns. vain parhaat palat. Sen, että kanssani olisi voinut kevyesti heittää läppää (ystävä tykkäsi huumorintajustani tosi paljon) ja jutella. Samalla tiesi, että olen avulias ja autan ystäviäni, kuten olin häntäkin auttanut. Kuuntelevaksi korvaksi kelpasin myös hyvin. Hänestä tämä olisi ollut hyvä diili niin, että minä en olisi saanut vastavuoroisesti kuuntelua tai apua. Olisimme nähneet vain hänen mieltymystensä mukaan. En nähnyt mitään syytä, miksi tuossa tilanteessa olisi pitänyt ystävyyttä jatkaa. En olisi alun perinkään lähtenyt rakentamaan ystävyyttä ihmisen kanssa, jonka mielestä tuo on käsitys ystävyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että ap:n ystävä ei ollut kovin joustava ap;n suuntaan.  Ystävyys oli mahdollinen vain ystävän ehdoin eikä häntä kiinnostanut ap:n tarve.

Toki loukkaantumisen myös ymmärtää. Mutta se ettei halua jatkaa ystävyyttä ollenkaan - ? Se kertoo paljon ap:n ystävästä. Ymmärrän ap että halusit taukoa..... 

Onko ystävyyden jatkumiselle edellytyksiä, jos aloittajaa ei kiinnosta olla "ystävänsä" kanssa juurikaan tekemisissä? 

En minäkään jäisi katselemaan, jos ystävä sanoisi, että alentaa minut kaveriksi ja sopiihan tämä. Ystävyys ja kaveruus ovat kaksi täysin eri asiaa. Sama juttu jos puoliso ehdottaisi avioliittomme avaamista. Minua sellainen touhu ei kiinnosta.

Mä en rinnasta ystävyyssuhdetta avioliittoon vaan pikemminkin sisaruussuhteeseen. Sisaruksia voi olla useita,  puolisoita vain yksi kerrallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ottaneet puheeksi ystävän kanssa ystävyyden tilaa kun olette huomanneet, että ystävä on alkanut harventaa yhteydenpitoa ja/tai on tavatessanne alkanut loukata ja näpäytellä sinua? Itse en yleensä sano, mutta pari kertaa tilanne on kärjistynyt niin, että olen kahden kesken sanonut, että hänen käytöksensä on muuttunut ym. Olen sitten itse lopettanut yhteydenpidon ja joissakin tapauksissa estänyt sen ihmisen. 

 

Ainakin olen katkaissut välit muutamaan sellaiseen ihniseen, joka on sekä takertunut minuun, alkanut pommittaa minua jatkuvasti soitoilla ja viesteillä ja on alkanut kohdella minua huonosti. Mutta tämä on tietysti eri asia kuin se, että joku on vähentänyt yhteydenpitoa minuun. 

 

Olen kyllä niissä tapauksissa kun ystävä on ottanut etäisyyttä, itsekin ymmärtänyt, että olen itse ollut vaikean elämäntilanteen ja sairauksien takia rasittavaa seuraa. Olen sanonutkin tästä ystävälle ja pyytänyt anteeksi rasittavuuttani ja liikaa asioiden vuodattamista. Ystävä ei yleensä myönnä tässä kohtaa mitään, mutta ystävyys ei ole palautunut ennalleen, minkä kyllä olen hyvin ymmärtänyt jo lähtökohtaisesti ja vähitellen hyväksynyt asian. Molempien elämäntilanteet ovat muutenkin muuttuneet. Ystävyys on myös herkkä ja vapaaehtoinen asia. Mielestäni siinä ei voi niin vaan mennä sohimaan toista ihmistä, esim. vaivihkaa ja tarkoituksella loukata tai läyttää ystävää likaämpärinä ilman, että jotakin menee rikki. Minulla on kokemusta asian molemmista puolista. Olen itsekin rikkonut suhteita, vaikka en ole sitä tyyppiä, joka tahalleen loukkaa toista. Mutta olen esim. vuodattanut liikaa asioitani.

Hankala asia tuo "asioiden liika vuodattaminen". Ystävyys on kuitenkin jakamista. Missä vaiheessa menee liiaksi vuodatukseksi? Jos on vaikka eronnut, kuinka pitkään eroon liittyvistä tunteista voi puhua? Tai jos sairastuu, kauanko sen herättämiä ajatuksia on lupa jakaa? Oma kokemus on ollut, että monet ovat itse valmiita jakamaan paljonkin omista vastoinkäymistään ja kuuntelija kelpaa, mutta itse ei haluta samalla tavalla olla tukena. Röyhkeimmät tekevät niin, että ensin pitävät ystävää olkapäänä vaikeassa elämänvaiheessa ja tilanteen helpottaessa dumppaavat ystävän, kun "hän vaan juttelee kanssani niistä mun vastoinkäymisistä ja haluaisin puhua muusta".

Minua on stressannut, jos joku ystävä on halunnut olla kanssani on/off. On henkisesti rankkaa, kun toinen on välillä aktiivinen yhteydenpitäjä ja haluaa nähdä paljon ja hetkeä myöhemmin on aivan kylmää. Joko kanssani ollaan tai ei olla. Ei niin, että välillä kanssani ollaan paljon ja sitten nähdään kahdesti vuodessa, kun nyt ei satu kiinnostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko ottaneet puheeksi ystävän kanssa ystävyyden tilaa kun olette huomanneet, että ystävä on alkanut harventaa yhteydenpitoa ja/tai on tavatessanne alkanut loukata ja näpäytellä sinua? Itse en yleensä sano, mutta pari kertaa tilanne on kärjistynyt niin, että olen kahden kesken sanonut, että hänen käytöksensä on muuttunut ym. Olen sitten itse lopettanut yhteydenpidon ja joissakin tapauksissa estänyt sen ihmisen. 

 

Ainakin olen katkaissut välit muutamaan sellaiseen ihniseen, joka on sekä takertunut minuun, alkanut pommittaa minua jatkuvasti soitoilla ja viesteillä ja on alkanut kohdella minua huonosti. Mutta tämä on tietysti eri asia kuin se, että joku on vähentänyt yhteydenpitoa minuun. 

 

Olen kyllä niissä tapauksissa kun ystävä on ottanut etäisyyttä, itsekin ymmärtänyt, että olen itse ollut vaikean elämäntilanteen ja sairauksien takia rasittavaa seuraa. Olen sanonutkin tästä ystävälle ja pyytänyt anteeksi rasittavuuttani ja liikaa asioiden vuodattamista. Ystävä ei yleensä myönnä tässä kohtaa mitään, mutta ystävyys ei ole palautunut ennalleen, minkä kyllä olen hyvin ymmärtänyt jo lähtökohtaisesti ja vähitellen hyväksynyt asian. Molempien elämäntilanteet ovat muutenkin muuttuneet. Ystävyys on myös herkkä ja vapaaehtoinen asia. Mielestäni siinä ei voi niin vaan mennä sohimaan toista ihmistä, esim. vaivihkaa ja tarkoituksella loukata tai läyttää ystävää likaämpärinä ilman, että jotakin menee rikki. Minulla on kokemusta asian molemmista puolista. Olen itsekin rikkonut suhteita, vaikka en ole sitä tyyppiä, joka tahalleen loukkaa toista. Mutta olen esim. vuodattanut liikaa asioitani.

Hankala asia tuo "asioiden liika vuodattaminen". Ystävyys on kuitenkin jakamista. Missä vaiheessa menee liiaksi vuodatukseksi? Jos on vaikka eronnut, kuinka pitkään eroon liittyvistä tunteista voi puhua? Tai jos sairastuu, kauanko sen herättämiä ajatuksia on lupa jakaa? Oma kokemus on ollut, että monet ovat itse valmiita jakamaan paljonkin omista vastoinkäymistään ja kuuntelija kelpaa, mutta itse ei haluta samalla tavalla olla tukena. Röyhkeimmät tekevät niin, että ensin pitävät ystävää olkapäänä vaikeassa elämänvaiheessa ja tilanteen helpottaessa dumppaavat ystävän, kun "hän vaan juttelee kanssani niistä mun vastoinkäymisistä ja haluaisin puhua muusta".

Mun mielestä tuo on aika yksilöllistä.  Jossain vaiheessa kuitenkin ihmisen on hyvä itse ymmärtää,  jos jostain asiasta ei kertakaikkiaan pääse yli ja silloin on syytä hakea ammattiapua.  Tai ainakin liittyä johonkin vertaistukiryhmään. Ja oleellista on,  että jossain vaiheessa,  vaikka ystävälleen vielä asiasta haluaisikin puhua, niin ei joka ainoa kerta eikä vain siitä asiasta.  Pitää siis kyetä puhumaan muustakin.  Muussa tapauksessa toisesta tulee vain kuuntelija ja terapeutti ja tämä alkaa sitten hakea positiivisempaa ja tasaveroisempaa seuraa muista ystävistään. 

AP ON AUTISTI!

Autismiin liitetään joskus ajatus empatiakyvyttömyydestä, koska tutkimus osoittaa, että monet autistiset ihmiset eivät koe empatiaa. Ystävyyssuhteissa tämä voi näkyä esimerkiksi suorana viestintänä tai tarpeena selkeille rajoille. Haasteet liittyvät usein enemmän sosiaalisten vihjeiden tulkintaan ja omituisiin käsityksiin ystävyyssuhteista ja niiden hyödystä. 

Autistit on kuin elefantit posliinikaupassa ja ihmettelevät aina mikä nyt taas meni pieleen. 

Ystävälle kävi enemmän kuin hyvin. Hän pääsee eroon tunnevammaisesta ystävästään ja löytää parempia. 

Tämmöistä taitaa tapahtua täällä empatiaan ja ystävyyteen kyvyttömien maassa enemmänkin. Monet suomalaiset tykkää olla pääasiassa rauhassa, semmoiseen mentaliteettiin sopii hyvin muutaman kerran vuodessa näkeminen lyhyen kahvihetken säestämänä.

Ihmettelen näitä töksäyttelijöitä. Sanotaan mitä sylki suuhun tuo. Etäisyyttä voi ottaa hienovaraisesti esim vähentämällä yhteydenottoa ja sanomalla, että ei ehdi tavata, kun elämässä on nyt paljon kaikkea ym. Siitä toinen jo ymmärtää ettei ole niin läheinen että hänelle kuuluisi kaikki kaverin kuulumiset eikä kuulu lähipiiriin. 

Jos erikseen pitää sanoa ja vieläpä suoraan, että haluaa taukoa ja etäisyyttä niin se on todellinen loukkaus. Sama, kun sanoisi ettei seurasi kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ylipäätään otit taukoa ystävästäsi tai menit sanomaan ääneen? Ei ihme, jos toinen tuollaisesta ottaa nokkiinsa.

Täällä neuvotaan ghostaamisen sijaan nostamaan kissa pöydälle ja puhumaan etäisyyden ottamisen syistä ystävän kanssa. Nytkö ei ollut sitten hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ylipäätään otit taukoa ystävästäsi tai menit sanomaan ääneen? Ei ihme, jos toinen tuollaisesta ottaa nokkiinsa.

Täällä neuvotaan ghostaamisen sijaan nostamaan kissa pöydälle ja puhumaan etäisyyden ottamisen syistä ystävän kanssa. Nytkö ei ollut sitten hyvä?

Oletko jotenkin tunnevammainen? Asperger? Autisti? 

Pystytkö asettautumaan toisen asemaan edes hetkeksi? Kai kerroit monipuolisesti miksi seura ei enää tule kiinnostamaan ja kuinka varmasti olet jo päättänyt, että millaiseen yhteydenpitoon ystävän luonteella pääsee kanssasi?

Olisit voinut vaikka listata viisi huonointa puolta ystävästäsi ja kertoa mitä hänen olisi syytä parantaa jatkossa, että saa pitää ystävänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset

Miehet

Minä ehdotin vähän vastaavanlaista, koin kuormitusta ja rasitusta kaverisuhtessa tuntui että toinen käytti vaan ilmaisena terapeuttina jonka piti justiinsa osata sanoa taikasanat että sen toisen mieli helpottuis, jatkuvaa viesti ja puhelinpommitusta vaikka sanoin etten jaksa päivittäin työni takia, 2 päivää hiljaisuutta ja sit taas alkoi, oli tosi toksinen ja negatiivinen tuntui ettei mikään koskaan ikinä hyvin, sitkun yritti tuoda positiivisuutta asioihin niin ei ollut hyvä, lopulta tilanne eskaloitui siihen että sain fyysisiä oireita pelkästään siitä että toisen nimi näkyy näytöllä, en vaan yksinkertaisesti jaksanut, pistin kaikkialla estoon. 

Vierailija kirjoitti:

Minua on stressannut, jos joku ystävä on halunnut olla kanssani on/off. On henkisesti rankkaa, kun toinen on välillä aktiivinen yhteydenpitäjä ja haluaa nähdä paljon ja hetkeä myöhemmin on aivan kylmää. Joko kanssani ollaan tai ei olla. Ei niin, että välillä kanssani ollaan paljon ja sitten nähdään kahdesti vuodessa, kun nyt ei satu kiinnostamaan.

Mulle on ihan normaalia nähdä joitain kavereita vain kaksi kertaa vuodessa. Vuosikin voi mennä, ettei nähdä. Ei se ole mitään sellaista, ettei kiinnostaisi. Kivaa on yhdessä kun tavataan. Ei ole vain elämässä aikaa kaikkeen.

Itselle on sattunut elämän varrelle pari tämmöistä tauon tarjousta, olen kokemuksesta nyt oppinut että ei kannata. Tuohon taukoon on sisältynyt jokaisella kerralla se, että tauko tapahtuu tämän toisen kaverin ehdoilla, mitä siis meinaan:

- Meillä on ollut erimielisyyksiä, niistä jutellaan ja koitetaan saada selkoa, sitten toinen kuittaa lopuksi "mut hei kaikkea hyvää ja moikataan kun tavataan!" Tässä oli taustalla varmaan se, että meillä oli yhteisiä kavereita, niin halusi silti vaikuttaa hyvältä tyypiltä.

- Parikin kaveria on ollut sellaisia, että kun suuttuvat, niin ilmoittavat etteivät keskustele tästä "nyt" tai "ainakaan jaksa riidellä", sitten alkaa joku mykkäkoulu, joka oli se "kun tartti tauon". Sitten palataan asiaan muina miehinä. Oon vastannut sitten tässä kohtaa, että kun nyt halusit lopettaa ystävyyden ja puhumisen, niin voidaan mun puolesta jatkaa samalla linjalla, niin se ei käy. Tämä tietenkin riippuen siitä, että onko se mykkäkoulu kestänyt 2 päivää vai 2 vuotta.

- Ghostaaminen ja "kiireily", vastaamattomuus ja se, ettei saa nyt selkoa että haluuko kaveri olla tekemisissä vai ei. Kun kysyy asiaa, niin haluaa, mutta silti sama jatkuu.

Näissä kaikissa auttaisi se, kun kommunikoisi asioista oikea-aikaisesti. Jos ystävä kuormittaa jollain samalla jankutuksella, voi siitä ihan suoraan sanoa, että voitaisiinko tällä kertaa puhua jostain muusta. Tai jos on vaikeaa ja haluat olla ystävä, niin kysy siltä toiselta, että mikä häntä auttaisi nyt. Tehkää yhdessä vaikka jotain. Toi on aika syvältä hylätä se frendi siksi aikaa, kun sillä on vaikeaa, että palaillaan sitten asiaan kun se on taas kiva ja hauska..?

Vierailija kirjoitti:

Inhoan sitä, kun jotkut alkavat erkaannuttaa ystäväänsä ja vetoavat esim. työkiireisiin. Sitten kuitenkin samalla kerrotaan sille erkaannutettavalle ystävälle, että muille ihmisille kyllä riittää aikaa. On tuntunut pahalta, kun mulle on sanottu, että ei ehdi näkemään, mutta sitten on lueteltu kaikki ystävät, joiden kanssa on nähty ja tehty jotain mukavaa.

Tämä. Ymmärrän erkaantumisen sikäli, jos toinen muuttuu, niin että sitä iloa nähdä ei enää vain ole. Mulla on / oli pitkäaikainen ystävä jonka kanssa oli ihanaa jakaa ilot ja surut molemmin puolin. Välillä oli kuukausien ja ruuhkavuosina jopa vuosien taukoa, silti kun tavattiin lähti jutut siitä mihin ne olivat jääneet.

Kun lapset kasvoivat, tiivistyi yhteydenpito jälleen, nähtiin muutaman kerran vuodessa ja viestiteltiin kuukausittain joskus enemmän joskus vähemmän. Hyvin meni useampi vuosi ja olin iloinen että meillä oli sama yhteys kuin ennenkin.

Pikkuhiljaa, vähän huomaamatta alkoi sellainen tietynlainen dissaus jos mainitsin jostain ikävästä, ohitettiin nopeasti ja alkoi tulla kaikkea mitä hänellä elämässään on huonosti, kuinka kaikki menee päin p:tä jne. Lopulta huomasin etten enää kerro mitään ikävää, saati mitään iloista, koska sehän vasta oli märkä rätti vasten ystäväni kasvoja kun hänellä menee huonosti. Vastavuoroisuutta ei enää ollut.

Sovitut tapaamiset alkoivat usein peruuntua koska hänellä ilmaantui jotain tärkeämpää, joihin meni jonkun toisen ystävän kanssa. Itse priorisoin sen mukaan mikä oli sovittu ensin, eli en perunut kertaakaan. Nämä toi jo säröjä. Mua ei tosiaan haittaa jos tapaa muita ystäviä, mut jos heittämällä sovittu perutaan ja muut asiat menee toistuvasti edelle, niin kertoohan se jotain. Havaitsin myös, että jossain vaiheessa kelpasin seuraksi jos kukaan muu hänen ystävänsä (joita en tunne) ei päässyt johonkin rientoon.

Lopulta tilanne oli se, että olin pelkkä likasanko ja kaiken vihan saattoi purkaa minuun ja kun tätä hänelle ihmettelin, katkaisi välit ja niin, että syypää olen minä kun en "ymmärrä". 

Tiedän, että vikaa minussakin, olisi pitänyt aiemmin sanoa, että tämä ei nyt tunnu reilulta, mutta hänen kanssaan ei ole koskaan ikäviä asioita saatu selvitettyä kunnolla, vaan seuraus on (pitkä) mykkäkoulu.

Mulle riittää.

Vierailija kirjoitti:

Itselle on sattunut elämän varrelle pari tämmöistä tauon tarjousta, olen kokemuksesta nyt oppinut että ei kannata. Tuohon taukoon on sisältynyt jokaisella kerralla se, että tauko tapahtuu tämän toisen kaverin ehdoilla, mitä siis meinaan:

 

- Meillä on ollut erimielisyyksiä, niistä jutellaan ja koitetaan saada selkoa, sitten toinen kuittaa lopuksi "mut hei kaikkea hyvää ja moikataan kun tavataan!" Tässä oli taustalla varmaan se, että meillä oli yhteisiä kavereita, niin halusi silti vaikuttaa hyvältä tyypiltä.

 

- Parikin kaveria on ollut sellaisia, että kun suuttuvat, niin ilmoittavat etteivät keskustele tästä "nyt" tai "ainakaan jaksa riidellä", sitten alkaa joku mykkäkoulu, joka oli se "kun tartti tauon". Sitten palataan asiaan muina miehinä. Oon vastannut sitten tässä kohtaa, että kun nyt halusit lopettaa ystävyyden ja puhumisen, niin voidaan mun puolesta jatkaa samalla linjalla, niin se ei käy. Tämä tietenkin riippuen siitä, että onko se mykkäkoulu kestänyt 2 päivää vai 2 vuotta.

 

- Ghostaaminen ja "kiireily", vastaamattomuus ja se, ettei saa nyt selkoa että haluuko kaveri olla tekemisissä vai ei. Kun kysyy asiaa, niin haluaa, mutta silti sama jatkuu.

 

Näissä kaikissa auttaisi se, kun kommunikoisi asioista oikea-aikaisesti. Jos ystävä kuormittaa jollain samalla jankutuksella, voi siitä ihan suoraan sanoa, että voitaisiinko tällä kertaa puhua jostain muusta. Tai jos on vaikeaa ja haluat olla ystävä, niin kysy siltä toiselta, että mikä häntä auttaisi nyt. Tehkää yhdessä vaikka jotain. Toi on aika syvältä hylätä se frendi siksi aikaa, kun sillä on vaikeaa, että palaillaan sitten asiaan kun se on taas kiva ja hauska..?

Tuohon sun viimeiseen kappaleeseen.... Joskus se, jolla on vaikeaa,  saattaa haluta ottaa etäisyyttä ja olla rauhassa.  Kun aikoinaan sain vakavan sairaskohtauksen,  mun tytär kävi kirjoittamassa Facebookissa seinälleni,  mitä oli tapahtunut ja lisäsi vielä,  että mikäli äiti selviää hengissä,  hän ottaa itse yhteyttä sitten,  kun on toipunut ja jaksaa.  Oli ihan hyvä,  että kaikki tsemppiviestit tuli kommentteina sinne Facebookiin eikä tekstareina tai puhelinsoittoina mun kännykkään. Meni aika monta kuukautta ennenkuin aloin ottaa yhteyksiä,  vaikka olinkin vain  3 viikkoa sairaalassa.  Mulla oli kuitenkin omat aikuiset lapseni sekä muu lähisuku, joten sain pyytäessäni  alkuvaiheessa heiltä kaiken tarvitsemani tuen ja avun.  Pääasiassa halusin olla kuitenkin ihan vaan yksin kissojeni kanssa.  Mutta ihmiset ovat tässäkin erilaisia.  Joku toinen olisi tykännyt,  jos viestiä pukkaa,  puhelin soi tai tupa on täynnä porukkaa.