Ehdotin ystävälle etäisyyden pitämistä ja taukoa, ystävä katkaisi välit

Vierailija kirjoitti:

Ei hän loukkaantunut, hän teki oman valintansa ihan kuten sinäkin teit. Ei ole lapsellista katkaista välejä, jos toinen on tylsä ja ikävää seuraa.

Vaikkei olisikaan tylsä tai ikävää seuraa, mutta odotuksenne eivät kohdanneet. Itsekin yritin seurustella ihmisen kanssa, joka ei halunnut edes nähdä mua kuin kerran vuodessa kahvilla. Toinen puoli minusta pitää hänestä yhä, mutta toinen puoli ymmärtää realismia, ettei siitä koskaan olisi mitään kummempaa voinut kehittyä. 

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei arvosteta kaveruuksia ja tuttavuussuhteita. Monille nähtävästi on 100% läheinen ystävyys tai välit poikki. Aika raskasta.

Sivusta kommentoin:

Minulla on elämässäni riittävästi tuttavia: työkavereita, naapureita, lapsen kaverien vanhempia, töistä tuttuja asiakkaita jne. Näiden tuttavien kanssa keskustelut ovat pintapuolisia. Tällaisia ihmissuhteita elämässä on riittävästi, välillä jopa liikaa. Ystävyys on eri asia, kun silloin puhutaan pintapuolisten asioiden lisäksi paljon syvällisemmistä asioista. Minusta on ihan eri asia kuunnella ystävän kokemuksia parisuhteensa haasteista/lapsen kasvatuksesta vs. kuunnella jonkun selostusta parhaista kurahanskoista/tv-sarjan uusimmasta jaksosta tai äskeisestä sadekuurosta. Ja jos olen jonkun ihmisen kanssa ollut ystävä, en halua hänestä kaveria/tuttavaa myöhemmin. Jos ei ystävyys kiinnosta, niin miksi kanssani pitäisi viettää aikaa kaverina/tuttavana? 

"Mutta muutos, jossa on oltu (ainakin toisen mielestä) ystäviä, ja sitten toinen sanookin että haluaa ns downgradata ystävyyden tällaiseksi hälläväliä tuttavuudeksi, on ihan eri asia. Siinä ihmissuhde muutetaan yksipuolisella päätöksellä ilman konkreettista syytä (esim muutto tai työpaikan vaihto) vähemmän merkitykselliseksi. Kontrasti on vielä suurempi, jos syynä on "sinulla on nyt vaikeaa enkä halua tukea sinua kuin ystävä". Eihän tällaiseen ihmiseen voisi luottaa enää ollenkaan."

Minulla on kokemusta tällaisesta. Koen, että luottamus toiseen meni ihan täysin. Tiesin, että en enää pystyisi kertomaan henkilökohtaisia asioitani tälle ihmiselle. Enkä luottaisi siihen, että häneltä olisi saanut tukea myöhemminkään. Hänen puolestaan olisimme voineet olla kavereita, mutta minä en luottanut häneen senkään vertaa. Herätti myös itselläni kysymyksen: miksi haluaisin olla ihmisen kanssa, joka ei halua olla minun ystäväni ja tukenani? Ja miksi minun olisi yksipuolisesti pitänyt kuunnella toisen juttuja, jos häntä ei kiinnostanut kuunnella minua samalla tavalla?

Fiksu ystävä, ei kannata tuhlata aikaa ihmisiin, jotka tuhlaavat aikaasi.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni harmittaa näissä keskusteluissa, että yleensä se etäännytettävä ystävä leimataan jotenkin huonoksi tai rajattomaksi. Läheskään aina ei ole tällaisesta kyse. Minutkin on leimattu, vaikka käytökseni oli tällaista:

-Kommentoidaan, miten ystävä on ollut liian ripustautuva. Ymmärrän, että lukuisat puhelut päivittäin yms on ihan liikaa, mutta ei mielestäni ollut kohtuutonta, kun laitoin vaikka viestin kerran pari viikossa ystävälle tai olisin halunnut nähdä esim. kerran kuukaudessa. Minut etäännytettiin niin, että minua nähtiin kolmesti vuodessa.

-Ystävä ei saisi vaatia itselleen mitään. Minun olisi pitänyt jaksaa kiltisti kuunnella toisen murheet, mutta samalla olla itse hauska, rento ja kepeä. En olisi saanut puhua omista vastoinkäymisistäni ja kaivata tukea, koska se oli ruikuttamista. Toinen taas saattoi toistuvasti valittaa omista ongelmistaan, mutta se oli ok.

-Kuvitellaan, että etäännytettävät ystävät olisivat käytökseltään jotenkin mul.kkuja. Eivät läheskään kaikki ole. Minä tiesin olleeni hyvä ystävä, enkä kommentoi ilkeästi. Olen avulias, ystävällinen ja tukena hyvinä ja huonoina aikoina. Silti toinen halusi minut etäämmälle.

Tuo on niin suhteellista ja henkilökohtaista miten usein kukin haluaa tavata ystäviään. Jollekin tapaaminen kerran kuukaudessa voi olla ihan liikaa. Itse en jaksaisi tavata kerran kuukaudessa. Minulla on yksi läheinen ystävä, jonka kanssa emme kumpikaan jaksa tavata toisiamne, mutta lähetämme aika useinkin viestejä ja käymme niissä läpi aika syvällisiäkin asioita muiden kuulumisten ohella. 

Olen myös nykyään sitä mieltä, että ystävää ei pitäisi lähtökohtaisesti kuormittaa omilla murheillaan. Eli mielestäni ei ole hyvä heittäytyä ystävän varaan. Mieluummin niin, että on itse käsitellyt jo asiaa ja kysyy ystävän mielipidettä ja on avoin kertomalla jostakin asiasta. Mutta kaikkia asioita ei tarvitse edes kertoa, vaan ihan sen verran ja niitä asioita, joita haluaa kertoa. Riippuu myös asiasta ja ihmisestä kenelle voi ja haluaa kertoa mitäkin. Kokemukseni mukaan sellaisesta ystävän varaan heittäytymisestä ja liiasta vuodattamisesta ystävyys voi kulua loppuun.

Itselleni on ollut aina vaikea asia ymmärtää, miksi jotkut haluavat niin hirveän usein erkaantua ystävistään. Siis että toistuvasti on sama kaava: ensin ollaan niin tiiviisti ystäviä, sitten erkaannutaan. Miksi? Miksi se ihana ihminen muuttuisi jotenkin vähemmän ihanaksi?

Pari kertaa vuodessa on ihan sopivasti työssä käyvälle. En minä ainakaan jaksa enempää. Lisäksi on muitakin ihmisiä keitä pitäisi tavata. Viestitellä tietysti voi.

Anna katkaista. Odotukset eivät kohdanneet ja usein ne eivät kohtaa. On ihan normaalia. Mulla on kaveri, jota haluan nähdä mutta en oikeasti vaan jaksa kuunnella kovin usein.

Inhoan sitä, kun jotkut alkavat erkaannuttaa ystäväänsä ja vetoavat esim. työkiireisiin. Sitten kuitenkin samalla kerrotaan sille erkaannutettavalle ystävälle, että muille ihmisille kyllä riittää aikaa. On tuntunut pahalta, kun mulle on sanottu, että ei ehdi näkemään, mutta sitten on lueteltu kaikki ystävät, joiden kanssa on nähty ja tehty jotain mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on ollut aina vaikea asia ymmärtää, miksi jotkut haluavat niin hirveän usein erkaantua ystävistään. Siis että toistuvasti on sama kaava: ensin ollaan niin tiiviisti ystäviä, sitten erkaannutaan. Miksi? Miksi se ihana ihminen muuttuisi jotenkin vähemmän ihanaksi?

Pitäisi katsoa peiliin, jos mukava ihminen muuttuu ikäväksi. Onko todella näin vai onko omassa elämässä jotakin nihkeää ja sitä alkaa projisoida toiseen?

Kokemusta on.

Törkeimmältä tuntui, kun tämä etäisyyttä ottanut ystävä vain totesi todella rennosti, että "hän nyt vaan on ihminen, joka haluaa ystävänsä välillä etäälle". Ei nähnyt mitään ihmeellistä siinä, että toistuvasti työnsi ystävät ympäriltään pois. En siis ollut ainoa, joka hänelle etäännyttämisestä oli sanonut.

"Kun elämäntilanteeni oli tilapäisesti haastava ja olisin vastavuoroisesti tarvinnut häntä, hän alkoikin vältellä yhteydenpitoa."

Näinhän se yleensä menee. Parempi kuin kuuntelee itse vain sen verran minkä oikeasti jaksaa ja asennoituu niin ettei vastavuoroisuutta tule. Turha nähdä isommin vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

"Kun elämäntilanteeni oli tilapäisesti haastava ja olisin vastavuoroisesti tarvinnut häntä, hän alkoikin vältellä yhteydenpitoa."

 

Näinhän se yleensä menee. Parempi kuin kuuntelee itse vain sen verran minkä oikeasti jaksaa ja asennoituu niin ettei vastavuoroisuutta tule. Turha nähdä isommin vaivaa.

törkeää se silti on, jos ystävä ei vastavuoroisesti kuuntele

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, mutta nythän kaikki on hyvin. Sait mitä halusit, etäisyyden ja (ikuisen) tauon. Nytkö jo mieli muuttui? Olisit tyytyväinen.

Mulla eräs ex-ystävä olisi halunnut musta ns. hauskat puolet. Ehdotti siis, että voidaan olla ystäviä niin, etten saisi kertoa murheistani hänelle, kun häntä ei kiinnosta olla tukena. Minua ei sattuneesta syystä kiinnostanut enää olla hänen ystävänsä.

Mä rajoitin joskus ystävyyttä yhden ystävän kanssa. En vain enää vastannut lainkaan viesteihin, jotka käsittelivät alkoholia, baarielämää tai muiden kuin ystävän oman miehen kanssa sutinointia. 

En ymmärrä, miksi joku kuvittelee ystävän downgreidaamisen olevan sille ystävälle hyvä diili. Siinähän toiselle sanotaan, että et (enää) kiinnosta niin paljon, että haluaisin olla ystäväsi. Voin kuitenkin (säälistä) olla kanssasi vielä tekemisissä, kun olen niin jalomielinen ihminen.

Ihan suoraan kannattaa todeta, että jos ystävyys ei enää kiinnosta, niin ei yhteydenpitoa kannata jatkaa. Ja kuka kuvittelee, että se hylätty ystävä olisi 100 % sama ihminen tuossa ihmissuhteessa kuin ennenkin? Jos itselleni kävisi noin, eipä kiinnostaisi sille minut dumpanneelle jakaa asioitani. Eikä kiinnostaisi kuunnella häntäkään. 

Minulle on kahdesti käynyt niin, että ystävä on etäännyttänyt minut. Omalla kohdallani syitä olivat: 

1. Vakava sairastuminen (luokkaa syöpä). Ystävä lähetti kimpun kukkia diagnoosista kuullessaan ja sen jälkeen otti huolella etäisyyttä. Yritin pysytellä hänen elämässään mukana, mutta ystävä lopulta ilmoitti, että ei kiinnosta olla tekemisissä. Ongelma oli, etten enää sairastumisen myötä ollut laadukasta seuraa, jonka menestyksellä voisi päteä.

2. Liika ystävän tukeminen. Ystävä koki ison äkillisen kriisin (luokkaa avioero). Olin ystävän tukena, kuuntelin, tuin ja autoin. Ystävä oli melkoisessa suossa kuukausia. Kun hän alkoi päästä jaloilleen, hän ilmoitti haluavansa etäisyyttä. Olin kuulemma raskasta seuraa, kun keskustelumme olivat niin paljon pyörineet hänen eronsa ympärillä. Viimeinen niitti oli, kun olisin itse kaivannut ystävältä vastavuoroisesti tukea. Hän totesi, ettei moinen homma kuulu hänelle.

Arvata saattaa, että suhtaudun nykyisin hyvin varauksella ystävystymiseen. Ja mietin, todellako ihmiset ovat tällaisia ja pistävät ystävänsä mäkeen? Omalla kohdallani ystävyydet eivät ole kestäneet sitä, kun olisin itse ollut tarvitseva ja kaivannut tukea.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on ollut aina vaikea asia ymmärtää, miksi jotkut haluavat niin hirveän usein erkaantua ystävistään. Siis että toistuvasti on sama kaava: ensin ollaan niin tiiviisti ystäviä, sitten erkaannutaan. Miksi? Miksi se ihana ihminen muuttuisi jotenkin vähemmän ihanaksi?

Kaipa ystävyyssuhteissakin on monilla jonkinlainen ensihuuma, jonka jälkeen toteavatkin kuvitelleensa ja odottaneensa toiselta jotakin muuta. Etenkin monet supersosiaaliset ihmiset salamarakastuvat ja sitten kyllästyvät yhtä nopeasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on ollut aina vaikea asia ymmärtää, miksi jotkut haluavat niin hirveän usein erkaantua ystävistään. Siis että toistuvasti on sama kaava: ensin ollaan niin tiiviisti ystäviä, sitten erkaannutaan. Miksi? Miksi se ihana ihminen muuttuisi jotenkin vähemmän ihanaksi?

Kaipa ystävyyssuhteissakin on monilla jonkinlainen ensihuuma, jonka jälkeen toteavatkin kuvitelleensa ja odottaneensa toiselta jotakin muuta. Etenkin monet supersosiaaliset ihmiset salamarakastuvat ja sitten kyllästyvät yhtä nopeasti. 

Tämä pitää paikkansa ainakin omalla kohdallani! Minuun aina ystävänä ihastutaan hurjasti ja kun huuma menee ohi, niin en kiinnosta sitten yhtään. :D Olisinpa mielenkiintoisempi ihminen muiden mielestä.

Ihmissuhteiden ei pitäisi olla mikään poikkeustila eikä kyyläyssuhde missä ollaan tai ei olla. Jokainen olkoon erillinen yksilö, jolla on oma elämä. Joskus kuulumisia vaihtaen.

Jos et kuitenkaan olisi halunnut lopettaa välejänne kokonaan, mutta ottaa etäisyyttä, siihen olisi voinut miettiä diplomaattisemmankin tavan sanoa se. Vaikka tekoälyä haukutaan ja pelätään se on erinomainen auttamaan tuollaisissa tilanteissa, joissa etsii oikeita sanoja  haluamatta loukata toista. Tosin tekoälyn kanssa saa aikansa vatvoa ennen kuin on itse tyytyväinen, mutta kyllä se silti on parmepi apu kuin töksäytellä tahdittomia totuuksia vaikeassa elämäntilanteessa olevalle.