Ehdotin ystävälle etäisyyden pitämistä ja taukoa, ystävä katkaisi välit

Vierailija kirjoitti:

En usko, että ystävyyttä voi koskaan etäännyttää/laittaa tauolla ilman, että toinen osapuoli loukkaantuu tilanteesta. Kyllähän tauon pitäminen/etäisyyden ottaminen esim. parisuhteessakin tulkitaan tilanteeksi, jossa ihminen ei enää viihdy toisen kanssa kuten ennen ja kaipaa miettimisaikaa, haluaako olla suhteessa enää. Harva suhtautuu neutraalisti siihen, jos oma kumppani ehdottaa taukoa/etäisyyttä. Sama se on ystävyyssuhteissakin. Se satuttaa, jos toinen ei enää halua olla kanssasi kuten ennen.

Minulle on suututtu, kun en jaksanut tapailla. Siis oman elämäni takia. Muutenkin viihdyn parhaiten kotona, harrastuksissa jne. En ole seurustelija, vaikka olen  varsin sosiaalinen. Siis mukava ja ystävällinen. Mutta ei ketään voi pakottaa olemaan tekstariväleissä enkä haluaisikaan olla ihmisen kanssa tekemisissä, joka ghostaa kylmästi ja häipyy savuna ilmaan. Mitä tuommoisella tekee, joka kriisitilanteessa noin toimii. Koin etten saanut suhteesta mitään hyvää henkisesti niin miksi näkisin. 

Vierailija kirjoitti:

En usko, että ystävyyttä voi koskaan etäännyttää/laittaa tauolla ilman, että toinen osapuoli loukkaantuu tilanteesta. Kyllähän tauon pitäminen/etäisyyden ottaminen esim. parisuhteessakin tulkitaan tilanteeksi, jossa ihminen ei enää viihdy toisen kanssa kuten ennen ja kaipaa miettimisaikaa, haluaako olla suhteessa enää. Harva suhtautuu neutraalisti siihen, jos oma kumppani ehdottaa taukoa/etäisyyttä. Sama se on ystävyyssuhteissakin. Se satuttaa, jos toinen ei enää halua olla kanssasi kuten ennen.

Tämä. Onhan se aina epäluottamuksen osoitus, jos ystävä haluaa etäisemmät välit, oli syy sitten mikä tahansa. Ja minusta on ymmärrettävää, että siitä loukkaannutaan.

Minusta on myös olennainen kysymys se, miksi ystävyyden jälkeen edes pitäisi jatkaa kaverina/tuttavana? Jos seura ei ole kiinnostanut ystävänä, miksi pitäisi tyytyä kaveruuteen/tuttavuuteen? Tuohan olisi sama, kuin Mikko sanoisi, ettei halua seurustella Maijan kanssa, kun Maija on tosi kiva, mutta sillä on pienet tissit, joten seurustelun sijaan satunnainen iltapäiväkahviseura kyllä sopii Mikolle. Jos olisin Maija, niin nauraisin Mikon ehdotukselle ja käskisin juomaan kahvit ihan keskenään.

Täällä muutamat kommentoivat, miten eivät todellakaan jaksa nähdä usein ystäviään. Eihän siinä mitään, jos alusta asti meno on ollut se, että tapaatte pari kertaa vuodessa ja molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Mutta onhan se eri asia, jos ensin on nähty pari kertaa kuussa ja sitten toinen ilmoittaakin haluavansa harventaa näkemiset kahteen kertaan vuodessa.

Painiskelen itse juuri tällaisen tilanteen kanssa. Ystävä on tehnyt hyvin selväksi, että hän haluaa etäisyyttä. Samaan syssyyn kuitenkin toivoo, että voitaisiin jatkaa sellaisina hyväntuulisina kavereina. Olenko jotenkin outo, kun minusta tuo on aivan mahdoton ajatus? Miksi minun pitäisi jatkaa kaverina ja iloisesti keskustella tilanteessa, jossa ihminen ei halua enää olla ystäväni?

Vierailija kirjoitti:

Painiskelen itse juuri tällaisen tilanteen kanssa. Ystävä on tehnyt hyvin selväksi, että hän haluaa etäisyyttä. Samaan syssyyn kuitenkin toivoo, että voitaisiin jatkaa sellaisina hyväntuulisina kavereina. Olenko jotenkin outo, kun minusta tuo on aivan mahdoton ajatus? Miksi minun pitäisi jatkaa kaverina ja iloisesti keskustella tilanteessa, jossa ihminen ei halua enää olla ystäväni?

et ole outo. eikä ole mikään pakko jatkaa kaverina. saa katkaista yhteydenpidon, jos siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Painiskelen itse juuri tällaisen tilanteen kanssa. Ystävä on tehnyt hyvin selväksi, että hän haluaa etäisyyttä. Samaan syssyyn kuitenkin toivoo, että voitaisiin jatkaa sellaisina hyväntuulisina kavereina. Olenko jotenkin outo, kun minusta tuo on aivan mahdoton ajatus? Miksi minun pitäisi jatkaa kaverina ja iloisesti keskustella tilanteessa, jossa ihminen ei halua enää olla ystäväni?

Mitä sinä tuosta kuviosta saisit? Niinpä. Tee päätöksesi sen perusteella. Toisen mieliksi ei tarvitse kaverina jatkaa.

Hankalia juttuja nämä ystävien etääntymiset ja ystävyyden päättymiset ovat aina.

Itsellä on kokemusta kummastakin roolista, sekä jättäjän että jätetyn. Eniten olen arvostanut suoraa puhetta. Ikävimmältä on tuntunut se, jos toinen on selkeän jättämisen sijaan antanut minun roikkua löysässä xxxressä. Toiselle pitää sanoa suoraan, jos ei halua enää olla tekemisissä. Ja jos kaipaa ns. tauon, niin sekin tarkoittaa, ettei halua olla tekemisissä. Turha sitä on yrittää silotella. Tarkoitus on vaan "helpottaa" lopullista eroa.

Kannattaisiko jutella asiasta ihan ystävän kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Täällä muutamat kommentoivat, miten eivät todellakaan jaksa nähdä usein ystäviään. Eihän siinä mitään, jos alusta asti meno on ollut se, että tapaatte pari kertaa vuodessa ja molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Mutta onhan se eri asia, jos ensin on nähty pari kertaa kuussa ja sitten toinen ilmoittaakin haluavansa harventaa näkemiset kahteen kertaan vuodessa.

Tämä on se pointti. Tuohan on suoraa vttuilua, minun kohdallani loppuisi tuttavuuskin. En halua ympärilleni epäihmisiä.

Tapahtuiko tämä Porvoossa?

Minulla entinen ystävä otti aina etäisyyttä, kun löysi  "mielenkiintoisen" seuralaisen elämäänsä.

Sitten kun näiden juoppojen ja narkkareiden kanssa meni sukset ristiin, alkoi minun puhelimeni taas soida.

Minulle riitti muutaman kierroksen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla entinen ystävä otti aina etäisyyttä, kun löysi  "mielenkiintoisen" seuralaisen elämäänsä.

Sitten kun näiden juoppojen ja narkkareiden kanssa meni sukset ristiin, alkoi minun puhelimeni taas soida.

Minulle riitti muutaman kierroksen jälkeen. 

Sama kuvio, mutta seura ei ollut ongelmaista, vaan yleensä mies, joskus myös nainen johon selkeää ihastusta. Tämä tunnelaukka jatkui läpi ystävyytemme historian, kunnes kyllästyin täysin. Jonkinlaisesta epävakaudestahan tuo kertoo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla entinen ystävä otti aina etäisyyttä, kun löysi  "mielenkiintoisen" seuralaisen elämäänsä.

Sitten kun näiden juoppojen ja narkkareiden kanssa meni sukset ristiin, alkoi minun puhelimeni taas soida.

Minulle riitti muutaman kierroksen jälkeen. 

Sama kuvio, mutta seura ei ollut ongelmaista, vaan yleensä mies, joskus myös nainen johon selkeää ihastusta. Tämä tunnelaukka jatkui läpi ystävyytemme historian, kunnes kyllästyin täysin. Jonkinlaisesta epävakaudestahan tuo kertoo. 

Oma ex-ystäväni oli myös tällainen. Hirveän ailahtelevainen. Ei osannut sitoutua parisuhteeseen, eronsa jälkeen etsi vain polyamorisia, rikkinäisiä miehiä ja ihmetteli, kun homma ei toimi. Ystävien kohdalla taas tuntui, että tällä +40 v naisella oli koko ajan uusi bestis kierrossa. Ei osannut sitoutua ystäviinkään. Mukava, ulospäinsuuntautunut ja kepeä ihminen, mutta aivan sitoutumiskyvytön. Toki syytti muita tilanteesta, eikä nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa. Hänestä oli täysin normaalia olla ensin jonkun kanssa ylintä ystävää ja seuraavalla viikolla pistää tuo ystävä kiertoon, kun tilalle tuli joku uusi girlcrush.

Olisin skipannut ko. ihmisen kanssa ystävystymisen, jos olisin tiennyt, millainen hän on.

Onko mielestänne siinä merkittävää eroa, että jos ystävä ilmoittaa haluavansa jatkossa vain kevyttä kaveruutta kanssasi tai että jos hän ei sano mitään, mutta huomaat kaikki merkit, joilla hän on alkanut etäännyttää sinua kaveriksi? Otatko asian puheeksi jälkimmäisessä tapauksessa ja onko ystävä myöntänyt mitään ja oletteko olleet enää sen jälkeen yhteydessä? 

Itse en ole muistaakseni kysynyt mitään kun olen huomannut jonkun ystävän alkaneen ottaa etäisyyttä, vastaavan viesteihin viiveellä ja olen jotenkin viileämpi ja töykeämpi. Yleensä tilanne on silloin ollut molemminpuolinen ja olen itsekin halunnut etääntyä niin kylmästi käyttäytyvästä ihmisestä. Olen joskus sanonut muutamalle oikein tunkeilevasti ja huonosti käyttäytyvälle ihmiselle ihan suoraan, että nyt riittää. Tai jos joku pitää aika tiheästi yhteyttä, olen sanonut, että haluan olla välillä rauhassa. Siis jos ystävä on kysynyt ovatko välimme vielä kunnossa. Yleensä haluan eroon ihmisestä, joka on toistuvasti loukannut minua. En ihan heti, mutta vähitellen. Minun on vaikea hyväksyä sitä, jos ystävä loukkaa tarkoituksella, esim. arvostelemalla ulkonäköäni. Mielestäni sellaista ei vain sanota toiselle. En pääse siitä yli, vaan lopetan sen ihmissuhteen useinkaan sanomatta asiasta mitään edes ystävän kysyessä asiasta. Ajattelen, että hän kyllä tiesi loukanneensa minua tarkoituksella ja että tämä oli nyt tässä. 

Vanhemmiten olen alkanut löytää enemmän tasapainoa ystävyyssuhteisiin. Pyrin välttämään kaikkea liian raskasta, draamaa, vaikeita ihmisiä ja liian tiheää tapailemista ja liikaa puhumista. 

Vierailija kirjoitti:

Onko mielestänne siinä merkittävää eroa, että jos ystävä ilmoittaa haluavansa jatkossa vain kevyttä kaveruutta kanssasi tai että jos hän ei sano mitään, mutta huomaat kaikki merkit, joilla hän on alkanut etäännyttää sinua kaveriksi? Otatko asian puheeksi jälkimmäisessä tapauksessa ja onko ystävä myöntänyt mitään ja oletteko olleet enää sen jälkeen yhteydessä? 

 

Itse en ole muistaakseni kysynyt mitään kun olen huomannut jonkun ystävän alkaneen ottaa etäisyyttä, vastaavan viesteihin viiveellä ja olen jotenkin viileämpi ja töykeämpi. Yleensä tilanne on silloin ollut molemminpuolinen ja olen itsekin halunnut etääntyä niin kylmästi käyttäytyvästä ihmisestä. Olen joskus sanonut muutamalle oikein tunkeilevasti ja huonosti käyttäytyvälle ihmiselle ihan suoraan, että nyt riittää. Tai jos joku pitää aika tiheästi yhteyttä, olen sanonut, että haluan olla välillä rauhassa. Siis jos ystävä on kysynyt ovatko välimme vielä kunnossa. Yleensä haluan eroon ihmisestä, joka on toistuvasti loukannut minua. En ihan heti, mutta vähitellen. Minun on vaikea hyväksyä sitä, jos ystävä loukkaa tarkoituksella, esim. arvostelemalla ulkonäköäni. Mielestäni sellaista ei vain sanota toiselle. En pääse siitä yli, vaan lopetan sen ihmissuhteen useinkaan sanomatta asiasta mitään edes ystävän kysyessä asiasta. Ajattelen, että hän kyllä tiesi loukanneensa minua tarkoituksella ja että tämä oli nyt tässä. 

 

Vanhemmiten olen alkanut löytää enemmän tasapainoa ystävyyssuhteisiin. Pyrin välttämään kaikkea liian raskasta, draamaa, vaikeita ihmisiä ja liian tiheää tapailemista ja liikaa puhumista. 

Ihan yhtä nihkeää se on, ottipa toinen pelkästään etäisyyttä tai sanooko sen myös suoraan etäisyyttä ottaessaan. Sen olen huomannut, että nämä etäisyyden ottajat ovat todella tarkkoja muiden käytöksestä, mutta itse saattavat käyttäytyä todella ilkeästi edes itse sitä huomaamatta.

Mikä tauko?

Naurettavaa.

Siihen kuihtuu..

Vierailija kirjoitti:

Onko mielestänne siinä merkittävää eroa, että jos ystävä ilmoittaa haluavansa jatkossa vain kevyttä kaveruutta kanssasi tai että jos hän ei sano mitään, mutta huomaat kaikki merkit, joilla hän on alkanut etäännyttää sinua kaveriksi? Otatko asian puheeksi jälkimmäisessä tapauksessa ja onko ystävä myöntänyt mitään ja oletteko olleet enää sen jälkeen yhteydessä? 

 

Itse en ole muistaakseni kysynyt mitään kun olen huomannut jonkun ystävän alkaneen ottaa etäisyyttä, vastaavan viesteihin viiveellä ja olen jotenkin viileämpi ja töykeämpi. Yleensä tilanne on silloin ollut molemminpuolinen ja olen itsekin halunnut etääntyä niin kylmästi käyttäytyvästä ihmisestä. Olen joskus sanonut muutamalle oikein tunkeilevasti ja huonosti käyttäytyvälle ihmiselle ihan suoraan, että nyt riittää. Tai jos joku pitää aika tiheästi yhteyttä, olen sanonut, että haluan olla välillä rauhassa. Siis jos ystävä on kysynyt ovatko välimme vielä kunnossa. Yleensä haluan eroon ihmisestä, joka on toistuvasti loukannut minua. En ihan heti, mutta vähitellen. Minun on vaikea hyväksyä sitä, jos ystävä loukkaa tarkoituksella, esim. arvostelemalla ulkonäköäni. Mielestäni sellaista ei vain sanota toiselle. En pääse siitä yli, vaan lopetan sen ihmissuhteen useinkaan sanomatta asiasta mitään edes ystävän kysyessä asiasta. Ajattelen, että hän kyllä tiesi loukanneensa minua tarkoituksella ja että tämä oli nyt tässä. 

 

Vanhemmiten olen alkanut löytää enemmän tasapainoa ystävyyssuhteisiin. Pyrin välttämään kaikkea liian raskasta, draamaa, vaikeita ihmisiä ja liian tiheää tapailemista ja liikaa puhumista. 

Usein ns. etäisyyden ottamiset liittyy elämäntilanteen muutoksiin enkä ole sen tarkemmin kysellyt syitä. Jos syynä on toisen käytös, niin sitten toki olisi hyvä ottaa puheeksi. Jos toinen ei vaan halua enää nähdä erittelemättä syytä sen tarkemmin, niin olen kokenut hiljaisen etääntymisen silloin parempana. Mulle kerran kaveri kertoi, ettei enää halua nähdä, koska ei vaan halua, ja siitä jäi tosi outo olo - en oikein osannut toimintaani muuttaakaan, kun en tiennyt, missä mättää. Lempeämpää olisi ollut vaan kieltäytyä ja etääntyä vähitellen. Itse olen sosiaalisesti aika herkkä enkä todellakaan jää tyrkyttämään seuraani, jos tulkitsen, ettei kiinnosta.

En tiedä, onko minulla jotenkin poikkeava käsitys ystävyydestä, kun en ajattele, että yhteydenpidon pitäisi olla aina samanlaista. Elämässä on paljon kaikkea ja joskus ollaan yhteydessä usein, joskus harvemmin. Minua ei myöskään haittaa, että kaveri kertoo näkevänsä toisia kavereitaan. Jos itse kerron, että kävin Mirkun kanssa jäätelöllä, Katrin kanssa juhlimassa ja Piian kanssa kuntosalilla, en ole ajattelutkaan, että joku tulkitsisi, että kehun kavereillani ja olen alentanut toisen joksikin varakaveriksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko mielestänne siinä merkittävää eroa, että jos ystävä ilmoittaa haluavansa jatkossa vain kevyttä kaveruutta kanssasi tai että jos hän ei sano mitään, mutta huomaat kaikki merkit, joilla hän on alkanut etäännyttää sinua kaveriksi? Otatko asian puheeksi jälkimmäisessä tapauksessa ja onko ystävä myöntänyt mitään ja oletteko olleet enää sen jälkeen yhteydessä? 

 

Itse en ole muistaakseni kysynyt mitään kun olen huomannut jonkun ystävän alkaneen ottaa etäisyyttä, vastaavan viesteihin viiveellä ja olen jotenkin viileämpi ja töykeämpi. Yleensä tilanne on silloin ollut molemminpuolinen ja olen itsekin halunnut etääntyä niin kylmästi käyttäytyvästä ihmisestä. Olen joskus sanonut muutamalle oikein tunkeilevasti ja huonosti käyttäytyvälle ihmiselle ihan suoraan, että nyt riittää. Tai jos joku pitää aika tiheästi yhteyttä, olen sanonut, että haluan olla välillä rauhassa. Siis jos ystävä on kysynyt ovatko välimme vielä kunnossa. Yleensä haluan eroon ihmisestä, joka on toistuvasti loukannut minua. En ihan heti, mutta vähitellen. Minun on vaikea hyväksyä sitä, jos ystävä loukkaa tarkoituksella, esim. arvostelemalla ulkonäköäni. Mielestäni sellaista ei vain sanota toiselle. En pääse siitä yli, vaan lopetan sen ihmissuhteen useinkaan sanomatta asiasta mitään edes ystävän kysyessä asiasta. Ajattelen, että hän kyllä tiesi loukanneensa minua tarkoituksella ja että tämä oli nyt tässä. 

 

Vanhemmiten olen alkanut löytää enemmän tasapainoa ystävyyssuhteisiin. Pyrin välttämään kaikkea liian raskasta, draamaa, vaikeita ihmisiä ja liian tiheää tapailemista ja liikaa puhumista. 

Ihan yhtä nihkeää se on, ottipa toinen pelkästään etäisyyttä tai sanooko sen myös suoraan etäisyyttä ottaessaan. Sen olen huomannut, että nämä etäisyyden ottajat ovat todella tarkkoja muiden käytöksestä, mutta itse saattavat käyttäytyä todella ilkeästi edes itse sitä huomaamatta.

Tämä. Hyvinkin narsistista menoa, jossa roska nähdään toisen silmässä - omassa turvassa tukki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla entinen ystävä otti aina etäisyyttä, kun löysi  "mielenkiintoisen" seuralaisen elämäänsä.

Sitten kun näiden juoppojen ja narkkareiden kanssa meni sukset ristiin, alkoi minun puhelimeni taas soida.

Minulle riitti muutaman kierroksen jälkeen. 

Sama kuvio, mutta seura ei ollut ongelmaista, vaan yleensä mies, joskus myös nainen johon selkeää ihastusta. Tämä tunnelaukka jatkui läpi ystävyytemme historian, kunnes kyllästyin täysin. Jonkinlaisesta epävakaudestahan tuo kertoo. 

Oma ex-ystäväni oli myös tällainen. Hirveän ailahtelevainen. Ei osannut sitoutua parisuhteeseen, eronsa jälkeen etsi vain polyamorisia, rikkinäisiä miehiä ja ihmetteli, kun homma ei toimi. Ystävien kohdalla taas tuntui, että tällä +40 v naisella oli koko ajan uusi bestis kierrossa. Ei osannut sitoutua ystäviinkään. Mukava, ulospäinsuuntautunut ja kepeä ihminen, mutta aivan sitoutumiskyvytön. Toki syytti muita tilanteesta, eikä nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa. Hänestä oli täysin normaalia olla ensin jonkun kanssa ylintä ystävää ja seuraavalla viikolla pistää tuo ystävä kiertoon, kun tilalle tuli joku uusi girlcrush.

Olisin skipannut ko. ihmisen kanssa ystävystymisen, jos olisin tiennyt, millainen hän on.

Itselleni tuo, että ystävyyteen pitäisi sitoutua, on täysin vieraan tuntuista ja kuulostaa raskaalta sovittaa aikuiselämään. Perheeseen (puoliso/lapset) sitoudutaan. Kaikki muu, oli se sitten asuinpaikka, työ tai ystävät, ovat toki tärkeitä, mutta voivat vaihtua elämäntilanteen mukaan. Tällä en tietenkään tarkoita, että ystävä pitäisi jättää pulaan. En kuitenkaan suostu siihen, että joku ihminen ajattelee hänellä olevan perusoikeus minun vapaa-aikaani, tai syyllistää siitä, etten ole ehtinyt näkemään hetkeen. Meillä jokaisella on kuitenkin oma elämä ja kaikkea ei tarvitse ystävällekään jakaa. Joskus kiireinen arki tai kriisit elämässä voivat ajaa erilleen (ainakin hetkellisesti). Ehkä tällaista kuitenkin tapahtuu enemmän juuri ns. bestis-tilanteissa? Kaikilla ystävilläni on myös muitakin ystäviä, joten ei tule oloa, että olisivat vain minun varassani.