Lue keskustelun säännöt.
Ehdotin ystävälle etäisyyden pitämistä ja taukoa, ystävä katkaisi välit
15.03.2026 |
Sanoin ystävälleni, että haluan ottaa etäisyyttä ja pitää hänestä taukoa. En haluaisi enää olla tekemisissä kovinkaan usein, minulle riittäisi kahvilla käynti pari kertaa vuodessa ja kasuaali juttelu. Ystävä totesi tähän, ettei häntä kiinnosta tuollainen kahvittelukaveruus ja lopettaa mieluummin yhteydenpidon kanssani kokonaan. Minusta ystävä käyttäytyy lapsellisesti, jos katkaisee kokonaan välit. Ihan mielelläni olen harvakseltaan tekemisissä, mutta enempää en halua. Ei siitä pitäisi loukkaantua.
N32
Kommentit (169)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäätään otit taukoa ystävästäsi tai menit sanomaan ääneen? Ei ihme, jos toinen tuollaisesta ottaa nokkiinsa.
Ystävä tuntuu raskaalta seuralta nykyään, sen tarkemmin tilannetta avaamatta.
ap
Ihminen joka ei halua avata asiaa enempää on luoti jota kuuluu väistää.
No, sen verran sanon, että ystävällä on nyt raskasta monesta syystä. Kaipaisi minusta kuuntelijaa ja haluaisi ylipäätään jutella pari kertaa viikossa.
ap
Pidit sun rajat ja hän omansa. Joskus käy näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäätään otit taukoa ystävästäsi tai menit sanomaan ääneen? Ei ihme, jos toinen tuollaisesta ottaa nokkiinsa.
Ystävä tuntuu raskaalta seuralta nykyään, sen tarkemmin tilannetta avaamatta.
ap
mikäs syy ystävän dumppaamiselle tuo on? jos toisella on rankkaa, silloin ollaan tukena.
Yksipuoliset tukisuhteet on kaukana ystävyydestä.
Suomessa ei arvosteta kaveruuksia ja tuttavuussuhteita. Monille nähtävästi on 100% läheinen ystävyys tai välit poikki. Aika raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinua hävetä? Sanoit julmasti päin naamaa toiselle, että hän on rasittava, et jaksa häntä, eikä sinua kiinnosta tavata kuin joskus ihan pinnallisesti. Jos käytöstapasi ja empatiakykysi ovat tuota luokkaa, eivätköhän loputkin ihmiset kaikkoa ympäriltäsi.
Olen periaatteessa samaa mieltä. On kuitenkin ihmisiä, jotka nimenomaan haluavat, että heille sanotaan suoraan. Tälläkin palstalla olen monesti lukenut, miten pitää sanoa suoraan, jos jokin asia ystävyyssuhteessa rassaa tai ei syystä tai toisesta enää jaksa pitää yhteyttä kuten aiemmin. Läheskään kaikki eivät pidä hyvänä vaihtoehtona, että toinen alkaa pitää yhteyttä harvemmin, vastaa viesteihin pidemmällä viiveellä jne eli alkaa yksipuolisesti ottaa etäisyyttä. Tosin suoraan sanomisesta voi sitten seurata, että toinen vetää hernepellon nenäänsä eikä halua olla enää koskaan missään tekemisissä.
Mulla on yksi kaveri, joka haluaa, että hänelle sanotaan suoraan. Ollaan tunnettu jo parikymmentä vuotta. Kun sanon suoraan jostain asiasta, hän suuttuu ja voi pitää kuukausiakin kestävän radiohiljaisuuden. En mäkään häneen silloin ota yhteyttä vaan annan olla rauhassa. Jossain vaiheessa sitten tulee taas viestiä. Ollaan monesti puhuttu siitä, haluaako hän, että sanon suoraan vai ei. Edelleen haluaa, että sanon suoraan. Ja sitten taas suuttuu. Hän haluaa, että meidän suhde on tällainen ja mulle se on ihan ok. Kiva ihminen, mutta vähän draama queen.
Sait etäisyyttä ystävääsi, nauti siitä.
Olisin toiminut samoin kuin ystäväsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei arvosteta kaveruuksia ja tuttavuussuhteita. Monille nähtävästi on 100% läheinen ystävyys tai välit poikki. Aika raskasta.
Useimmilla niitä liibalaaba tuttuja on luontaisesti, esim työkaverit, ex-työkaverit, naapurit... Sellaisia ihan ok ihmisiä joiden kanssa voi vaihtaa pari sanaa just muutaman kerran vuodessa, kun se suhde on koko ajan ollut sellainen pinnallinen. Mutta näitä tuttavuuksia harva tarkoituksellisesti haalii lisää, ne on enemmän sellaisia "ei niin väliksi näenkö tätä tyyppiä enää ikinä". Ja joskus suhde luonnollisesti muuttuu sellaiseksi.
Mutta muutos, jossa on oltu (ainakin toisen mielestä) ystäviä, ja sitten toinen sanookin että haluaa ns downgradata ystävyyden tällaiseksi hälläväliä tuttavuudeksi, on ihan eri asia. Siinä ihmissuhde muutetaan yksipuolisella päätöksellä ilman konkreettista syytä (esim muutto tai työpaikan vaihto) vähemmän merkitykselliseksi. Kontrasti on vielä suurempi, jos syynä on "sinulla on nyt vaikeaa enkä halua tukea sinua kuin ystävä". Eihän tällaiseen ihmiseen voisi luottaa enää ollenkaan.
Kyllä sen huomaa kun joku alkaa ottaa etäisyyttä. Eli vastaa viesteihin vähintään muutaman päivän viiveellä, ei viestittele oma-aloitteisesti eikä ehdota tapaamisia, tavatessa kertoo vain arkipäiväisiä kuulumisia ja saattaa tiuskiakin aika kiukkuisesti. Olen sitten lakannut itsekin pitämästä yhtryttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei arvosteta kaveruuksia ja tuttavuussuhteita. Monille nähtävästi on 100% läheinen ystävyys tai välit poikki. Aika raskasta.
Useimmilla niitä liibalaaba tuttuja on luontaisesti, esim työkaverit, ex-työkaverit, naapurit... Sellaisia ihan ok ihmisiä joiden kanssa voi vaihtaa pari sanaa just muutaman kerran vuodessa, kun se suhde on koko ajan ollut sellainen pinnallinen. Mutta näitä tuttavuuksia harva tarkoituksellisesti haalii lisää, ne on enemmän sellaisia "ei niin väliksi näenkö tätä tyyppiä enää ikinä". Ja joskus suhde luonnollisesti muuttuu sellaiseksi.
Mutta muutos, jossa on oltu (ainakin toisen mielestä) ystäviä, ja sitten toinen sanookin että haluaa ns downgradata ystävyyden tällaiseksi hälläväliä tuttavuudeksi, on ihan eri asia. Siinä ihmissuhde muutetaan yksipuolisella päätöksellä ilman konkreettista syytä (esim muutto tai työpaikan vaihto) vähemmän merkitykselliseksi. Kontrasti on vielä suurempi, jos syynä on "sinulla on nyt vaikeaa enkä halua tukea sinua kuin ystävä". Eihän tällaiseen ihmiseen voisi luottaa enää ollenkaan.
Tätä olin tulossa sanomaan itsekin. Jos toinen on alun perinkin ollut kaveriasteella, niin mikäs siinä. Mutta jos ystävää downgradataan alemmaksi, niin onhan se loukkaavaa. Siinä ihminen asettaa itsensä toisen yläpuolelle ja kuvittelee, että voi sanella yksipuolisesti näin.
Ei minuakaan kiinnostaisi hyvän ystävyyden jälkeen olla sellainen kahvikaveri.
Minulle on tapahtunut aloittajan kuvaamalla tavalla, olin tosin se osapuoli, josta ystävä halusi tehdä ystävän sijaan etäisemmän kaverin. Ei minua napannut tuo ollenkaan. Olin rehellisesti sanottuna todella vihainen tuosta ehdotuksesta. Olin tukenut ystävää vaikeassa elämäntilanteessa todella paljon ja kun olisin itse ollut vuorostani tukea vailla, niin hän halusi alentaa minut ystävästä kaveriksi. Pahalta myös tuntui, että jäin itse ilman ystävältä saatua tukea, kun sitä olisin todella tarvinnut. Tämä ystävä vielä kehtasi sanoa, ettei hän odota, että ystävä olisi hänen tukenaan ja että hänen pitäisi olla häntä tukeneen ystävän tukena. Mikä mulkero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinua hävetä? Sanoit julmasti päin naamaa toiselle, että hän on rasittava, et jaksa häntä, eikä sinua kiinnosta tavata kuin joskus ihan pinnallisesti. Jos käytöstapasi ja empatiakykysi ovat tuota luokkaa, eivätköhän loputkin ihmiset kaikkoa ympäriltäsi.
Tämä. Varsinkin kun sitten vielä ap lisää, että ei siitä pitäisi loukkaantua, eli määrittää senkin, mitä ystävä saisi tuntea, ja määrittää että ystävän kokemus on väärä, ystävän pitäisi kokea eri tavalla. Huh mikä omanapaisuus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei arvosteta kaveruuksia ja tuttavuussuhteita. Monille nähtävästi on 100% läheinen ystävyys tai välit poikki. Aika raskasta.
Useimmilla niitä liibalaaba tuttuja on luontaisesti, esim työkaverit, ex-työkaverit, naapurit... Sellaisia ihan ok ihmisiä joiden kanssa voi vaihtaa pari sanaa just muutaman kerran vuodessa, kun se suhde on koko ajan ollut sellainen pinnallinen. Mutta näitä tuttavuuksia harva tarkoituksellisesti haalii lisää, ne on enemmän sellaisia "ei niin väliksi näenkö tätä tyyppiä enää ikinä". Ja joskus suhde luonnollisesti muuttuu sellaiseksi.
Mutta muutos, jossa on oltu (ainakin toisen mielestä) ystäviä, ja sitten toinen sanookin että haluaa ns downgradata ystävyyden tällaiseksi hälläväliä tuttavuudeksi, on ihan eri asia. Siinä ihmissuhde muutetaan yksipuolisella päätöksellä ilman konkreettista syytä (esim muutto tai työpaikan vaihto) vähemmän merkitykselliseksi. Kontrasti on vielä suurempi, jos syynä on "sinulla on nyt vaikeaa enkä halua tukea sinua kuin ystävä". Eihän tällaiseen ihmiseen voisi luottaa enää ollenkaan.
Mä ajattelen toisin. Mulla on sekä ystäviä, kavereita että tuttavia. Kukaan ystävistäni ei asu kävelymatkan päässä, mutta kavereista useampikin. Kavereilleni voin laittaa viestin, että lähdetkö varttin päästä mun kanssa viemään piskin ulos. Kiva, jos lähtee, mutta ei haittaa, jos ei lähde. Tai kysyä, lähteekö paikalliseen syömään tai lasilliselle viiniä tai vaikka käymään mun luona kahvilla. Heidän kanssaan voi tehdä kaikenlaista spontaania, mutta ystävien kanssa ei. Kaksi ystävistäni on pyörätuolissa, joten heidän kanssaan vieläkin hankalampaa sopia mitään. Meille he eivät edes pääse, koska pihassani on rappuset. Toisella heistä käy kotihoito, joten ajankohdat tapaamisille riippuu myös kotihoidon aikatauluista. Ja jos jonnekin kahvilaan tai ravintolaan mennään, niin paikan pitää olla esteetön. Mulla ei ole autoa eikä ajokorttiakaan ja kummankin heistä luokse mulla menee julkisilla 1,5 tuntia yhteen suuntaan. Eli vaatii aina etukäteen suunnitelman, missä ja milloin tavataan.
Asun rivitalossa ja vastapäätä asuu 70+ nainen. Hänkin liikkuu huonosti. Ollaan ihan vaan naapureita ja tuttavia. Hän tykkää kesäisin istua pihallaan. Mulle ei ole ongelma kantaa omasta pihasta pöytä ja itselleni tuoli hänen pihaansa. Viime juhannuskin vietettiin yhdessä. Grillasin omalla pihallani ja kannoin tarjottavat hänen pihaansa. Istuttiin siellä melkein keskiyöhön asti.
Mulle jokaisen ihmisen, jonka kanssa viihdyn, ei tarvitse olla ystävä. Kaverit ja tuttavatkin on ihan jees.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vedän pidemmän korren. Oma ystäväni ehdotti tuollaista, että haluaa etäännyttää minut elämästään. Kuitenkin toivoi, että olisin iloisesti moikannut ja jutellut aina, kun törmäisimme jossain. Miksi minun olisi pitänyt olla toiselle ystävällinen, jos häntä ei enää kiinnostanut olla läheinen? Enhän minä muillekaan etäisille ihmisille mene iloisesti lirkuttamaan, vaan tervehdin lyhyesti ja jatkan matkaa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinua hävetä? Sanoit julmasti päin naamaa toiselle, että hän on rasittava, et jaksa häntä, eikä sinua kiinnosta tavata kuin joskus ihan pinnallisesti. Jos käytöstapasi ja empatiakykysi ovat tuota luokkaa, eivätköhän loputkin ihmiset kaikkoa ympäriltäsi.
Olen periaatteessa samaa mieltä. On kuitenkin ihmisiä, jotka nimenomaan haluavat, että heille sanotaan suoraan. Tälläkin palstalla olen monesti lukenut, miten pitää sanoa suoraan, jos jokin asia ystävyyssuhteessa rassaa tai ei syystä tai toisesta enää jaksa pitää yhteyttä kuten aiemmin. Läheskään kaikki eivät pidä hyvänä vaihtoehtona, että toinen alkaa pitää yhteyttä harvemmin, vastaa viesteihin pidemmällä viiveellä jne eli alkaa yksipuolisesti ottaa etäisyyttä. Tosin suoraan sanomisesta voi sitten seurata, että toinen vetää hernepellon nenäänsä eikä halua olla enää koskaan missään tekemisissä.
Mulla on yksi kaveri, joka haluaa, että hänelle sanotaan suoraan. Ollaan tunnettu jo parikymmentä vuotta. Kun sanon suoraan jostain asiasta, hän suuttuu ja voi pitää kuukausiakin kestävän radiohiljaisuuden. En mäkään häneen silloin ota yhteyttä vaan annan olla rauhassa. Jossain vaiheessa sitten tulee taas viestiä. Ollaan monesti puhuttu siitä, haluaako hän, että sanon suoraan vai ei. Edelleen haluaa, että sanon suoraan. Ja sitten taas suuttuu. Hän haluaa, että meidän suhde on tällainen ja mulle se on ihan ok. Kiva ihminen, mutta vähän draama queen.
Hyvä pointti. Tiedän vastaavia tyyppejä. Minusta tässä mättää se, että Ap odotti toisenlaista reaktiota. Vaikea kuvitella, millainen ihminen olisi tuon kommentin jälkeen ollut ihan tyytyväisenä että ookoo, ei haittaa.
T. Se, jolle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin kerran vähän tuollaista itsekin, vaikka tiesin, että välien katkaisu siitä todennäköisesti seuraa.
Tilanne oli sellainen, että ystävä laittoi yötä myöten pitkiä viestejä, joissa halusi purkaa elämäänsä ja toimimattomia/sairaita miessuhteitaan. Samanaikaisesti minä olin masentunut ja burn outissa (pitkälti tämän ystävän vuoksi), enkä jaksanut enää viesteihin aina vastata. Hän oli vieläpä sellainen, jonka oli hieman vaikea ylläpitää pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja olin hänen ainoa purkukanavansa. En sitten vain enää jaksanut.
Kun tämä ystävä sitten loukkaantui, etten vastaa tarpeeksi pitkästi hänen likaämpäriviesteihinsä, niin sanoin, etten voi hyvin ja toivoin, että voitaisiinko hetki viestitellä vähän vähemmän intensiivisesti. Ja sanoin, etten todennäköisesti kykene enää tarjoamaan samanlaista ystävyyttä kuin ennen. No, välit sitten menivät. Hetken olin siitä pahoillani, mutta enää todellakaan en ole. Elämä muuttui kertaheitolla paremmaksi.
Ap ei saa kovinkaan paljon ymmärrystä. Ap:lle antaisinkin neuvoksi, että itse kyllä tiedät, jos jokin ystävyyssuhde on toimimaton ja raskas. Ei ole väärin muuttaa asioita, jotka eivät omassa elämässä toimi. Mutta ymmärrystä ei kannata niihin asioihin hakea nettipalstoilta tai muutenkaan itsesi ulkopuolelta.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei arvosteta kaveruuksia ja tuttavuussuhteita. Monille nähtävästi on 100% läheinen ystävyys tai välit poikki. Aika raskasta.
Useimmilla niitä liibalaaba tuttuja on luontaisesti, esim työkaverit, ex-työkaverit, naapurit... Sellaisia ihan ok ihmisiä joiden kanssa voi vaihtaa pari sanaa just muutaman kerran vuodessa, kun se suhde on koko ajan ollut sellainen pinnallinen. Mutta näitä tuttavuuksia harva tarkoituksellisesti haalii lisää, ne on enemmän sellaisia "ei niin väliksi näenkö tätä tyyppiä enää ikinä". Ja joskus suhde luonnollisesti muuttuu sellaiseksi.
Mutta muutos, jossa on oltu (ainakin toisen mielestä) ystäviä, ja sitten toinen sanookin että haluaa ns downgradata ystävyyden tällaiseksi hälläväliä tuttavuudeksi, on ihan eri asia. Siinä ihmissuhde muutetaan yksipuolisella päätöksellä ilman konkreettista syytä (esim muutto tai työpaikan vaihto) vähemmän merkitykselliseksi. Kontrasti on vielä suurempi, jos syynä on "sinulla on nyt vaikeaa enkä halua tukea sinua kuin ystävä". Eihän tällaiseen ihmiseen voisi luottaa enää ollenkaan.
Mä ajattelen toisin. Mulla on sekä ystäviä, kavereita että tuttavia. Kukaan ystävistäni ei asu kävelymatkan päässä, mutta kavereista useampikin. Kavereilleni voin laittaa viestin, että lähdetkö varttin päästä mun kanssa viemään piskin ulos. Kiva, jos lähtee, mutta ei haittaa, jos ei lähde. Tai kysyä, lähteekö paikalliseen syömään tai lasilliselle viiniä tai vaikka käymään mun luona kahvilla. Heidän kanssaan voi tehdä kaikenlaista spontaania, mutta ystävien kanssa ei. Kaksi ystävistäni on pyörätuolissa, joten heidän kanssaan vieläkin hankalampaa sopia mitään. Meille he eivät edes pääse, koska pihassani on rappuset. Toisella heistä käy kotihoito, joten ajankohdat tapaamisille riippuu myös kotihoidon aikatauluista. Ja jos jonnekin kahvilaan tai ravintolaan mennään, niin paikan pitää olla esteetön. Mulla ei ole autoa eikä ajokorttiakaan ja kummankin heistä luokse mulla menee julkisilla 1,5 tuntia yhteen suuntaan. Eli vaatii aina etukäteen suunnitelman, missä ja milloin tavataan.
Asun rivitalossa ja vastapäätä asuu 70+ nainen. Hänkin liikkuu huonosti. Ollaan ihan vaan naapureita ja tuttavia. Hän tykkää kesäisin istua pihallaan. Mulle ei ole ongelma kantaa omasta pihasta pöytä ja itselleni tuoli hänen pihaansa. Viime juhannuskin vietettiin yhdessä. Grillasin omalla pihallani ja kannoin tarjottavat hänen pihaansa. Istuttiin siellä melkein keskiyöhön asti.
Mulle jokaisen ihmisen, jonka kanssa viihdyn, ei tarvitse olla ystävä. Kaverit ja tuttavatkin on ihan jees.
Mikään pitkässä jaarittelussasi ei ole "toisin" kuin lainaamassasi kommentissa.
Nämä tilanteet ovat kimurantteja. Toisaalta on loukkaavaa sanoa suoraan, että haluaa ottaa toiseen etäisyyttä. Toisaalta taas on loukkaavaa yrittää vihjata asiaa rivien välistä sanomatta sitä suoraan ja kuvitella, että toinen ymmärtää asian ja on vielä samaa mieltä etäisyyden ottamisesta. Oma kokemus on ollut, että etäisyyden tarve tulee harvoin ihmissuhteen osapuolille yhtä aikaa. Yleensä käy niin, että toinen kaipaa etäisyyttä ja toinen haluaisi jatkaa kuten ennenkin.
Trolli tämä aloitus on tai sitten ihmisistä on tullut tunteettomia koneita.
Itseäni harmittaa näissä keskusteluissa, että yleensä se etäännytettävä ystävä leimataan jotenkin huonoksi tai rajattomaksi. Läheskään aina ei ole tällaisesta kyse. Minutkin on leimattu, vaikka käytökseni oli tällaista:
-Kommentoidaan, miten ystävä on ollut liian ripustautuva. Ymmärrän, että lukuisat puhelut päivittäin yms on ihan liikaa, mutta ei mielestäni ollut kohtuutonta, kun laitoin vaikka viestin kerran pari viikossa ystävälle tai olisin halunnut nähdä esim. kerran kuukaudessa. Minut etäännytettiin niin, että minua nähtiin kolmesti vuodessa.
-Ystävä ei saisi vaatia itselleen mitään. Minun olisi pitänyt jaksaa kiltisti kuunnella toisen murheet, mutta samalla olla itse hauska, rento ja kepeä. En olisi saanut puhua omista vastoinkäymisistäni ja kaivata tukea, koska se oli ruikuttamista. Toinen taas saattoi toistuvasti valittaa omista ongelmistaan, mutta se oli ok.
-Kuvitellaan, että etäännytettävät ystävät olisivat käytökseltään jotenkin mul.kkuja. Eivät läheskään kaikki ole. Minä tiesin olleeni hyvä ystävä, enkä kommentoi ilkeästi. Olen avulias, ystävällinen ja tukena hyvinä ja huonoina aikoina. Silti toinen halusi minut etäämmälle.
Oletteko ottaneet puheeksi ystävän kanssa ystävyyden tilaa kun olette huomanneet, että ystävä on alkanut harventaa yhteydenpitoa ja/tai on tavatessanne alkanut loukata ja näpäytellä sinua? Itse en yleensä sano, mutta pari kertaa tilanne on kärjistynyt niin, että olen kahden kesken sanonut, että hänen käytöksensä on muuttunut ym. Olen sitten itse lopettanut yhteydenpidon ja joissakin tapauksissa estänyt sen ihmisen.
Ainakin olen katkaissut välit muutamaan sellaiseen ihniseen, joka on sekä takertunut minuun, alkanut pommittaa minua jatkuvasti soitoilla ja viesteillä ja on alkanut kohdella minua huonosti. Mutta tämä on tietysti eri asia kuin se, että joku on vähentänyt yhteydenpitoa minuun.
Olen kyllä niissä tapauksissa kun ystävä on ottanut etäisyyttä, itsekin ymmärtänyt, että olen itse ollut vaikean elämäntilanteen ja sairauksien takia rasittavaa seuraa. Olen sanonutkin tästä ystävälle ja pyytänyt anteeksi rasittavuuttani ja liikaa asioiden vuodattamista. Ystävä ei yleensä myönnä tässä kohtaa mitään, mutta ystävyys ei ole palautunut ennalleen, minkä kyllä olen hyvin ymmärtänyt jo lähtökohtaisesti ja vähitellen hyväksynyt asian. Molempien elämäntilanteet ovat muutenkin muuttuneet. Ystävyys on myös herkkä ja vapaaehtoinen asia. Mielestäni siinä ei voi niin vaan mennä sohimaan toista ihmistä, esim. vaivihkaa ja tarkoituksella loukata tai läyttää ystävää likaämpärinä ilman, että jotakin menee rikki. Minulla on kokemusta asian molemmista puolista. Olen itsekin rikkonut suhteita, vaikka en ole sitä tyyppiä, joka tahalleen loukkaa toista. Mutta olen esim. vuodattanut liikaa asioitani.
Asia ratkesi kuitenkin parhain päin.