Minua ei kutsuttu taaperoikäisen kummilapsen syntymäpäiville, miten sinä toimisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tämä taitaa olla aika yleistä problematiikkaa. Kummiuteen ei ole sellaisia sosiaalisia sääntöjä kuin ehkä muihin asioihin. Itse olin kysyttäessä ryhtynyt kummiksi kaveriperheen lapselle ennen korona-aikaa. Koronavuosien ohjeistukset tapaamisista vaihtelivat ja jossain kohtaa vaan tajusin, ettei minua ollut kutsuttu lapsen juhliin. Somesta toki luin, miten oli kivalla porukalla vietetty synttärit. Olin itse yrittänyt koronasta huolimatta sopivissa väleissä ehdottaa tapaamisia, mutta ne eivät perheelle sopineet eivätkä he toisaalta itse ehdottaneet vastaavasti ajankohtia. 

 

En ole sosiaalisesti ahdistunut ja mielestäni olen ihmissuhteissa ihan taitava, mutta joten tässä menee sormi suuhun, kun tuntuu, että kaikki olisi oman aktiivisuuden varassa. En tiedä, onko tässä sinällään tapahtunut mitään, vai onko vaan ruuhkavuosien kiireet etännyttäneet. Mutta jotenkin hävettää.

Hyvin kiteytit myös minunkin tuntoja tekstissäsi. Että jotenkin vaan hävettää ja ei yhtään tiedä mitä on tapahtunut. Korona-aika varmasti ollut hankalaa. Ja kun näyttää olevan että joka perheellä on ihan omat mallinsa kummina toimimisessa. Ajattelin, että tämä on vain minun omaa hankaluutta, mutta nyt alkaa näyttää että kummina oleminen on monelle vaikeaa ja sen "säännöstöä" ei tiedä, koska joka perheellä on omansa.

Ap

Joo, juuri hämmentää ja hävettää ja paljon häpeän takia pohdin, että kehtaanko edes ottaa yhteyttä enää :) Toki ollaan jotain viestejä laiteltu vanhempien kanssa. Ja paljon mietin, olisiko itse pitänyt olla aktiivisempi, vaikka koin, että en saanut vastapuolelta vastakaikua. 

Tuokin on vaikea, jos on jo itse ehdotellut tapaamisia eikä vastapuoli ole ehdottanut. Niin ei sitä oikeen enempää voi tehdä, ilman että alkaa hirveäksi tyrkyksi ja sitten taas on hankala. Se että ei tiedä millaiset odotukset ihmisillä on kummiuden suhteen on vaikeaa.

Ap

Normaalisti kummi soittaa ja onnittelee. Samalla olisit saanut kutsun kaffeelle. Sensijaan sulla on outoja vuorovaikutusongelmia. Miten kukaan voi olla noin paskantärkeä?

Pasi, esitätkö sinä taas mielikuvitusroolia?

Toinen vaihtoehto on että oot raskas ihminen, minkå aloituksesikin paljasti.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne vaikuttaa ap aivan selvästi siltä, etteivät he yksinkertaisesti halunneet sinua sinne synttäreille muiden aikaan. Ei voi mitään! Kummiksi ovat aikoinaan pyytäneet- usein ei ole helppo keksiä ,kuka olisi kummi.

Jos, haluat olla kummilapsesi kanssa , niin pyydäppä sinä heidät kotiisi kyläilemään kun sinulle ja heille sopii. Tarjoat vaikka päivällisen tai ainakin kahvit hyvin voileipien ja kahvileipien kera.

Silloin voit ihan pokkana avat suusi ja kysyä, että pidittekö te maijalle /matille nyr synttärijuhlia kun täytti vuosia.

Katso miten he reagoivat . Sanovat varmaan ja kertovat keitä oli synttäreillä.

Tästä voit tehdä johtopäätökset , jos tajuat ettei he halua sinua  juhliin muiden kanssa , niin voi ,voi.

Ei voi mitään

Elämä on.. 


 

Kun toisaalta ajattelen, että ehkä he unohti kutsua, ja toisaalta taas että ehkä he ei halunneet kutsua.

Mutta tuo välimatka tosiaan hieman haittaa kylään kutsumista, vaikak teoriassa se muuten olisi mahdollista. Olen ollut käsityksessä, että eivät juuri perheenä liiku hirveänä pidempiä matkoja, että olisi heidät luontevaa kutsua kylään. Helpompaa minun on itse ilmoittaa kun olen siellä seudulla, ja kuulostella onnistuuko tapaaminen ja millä kokoonpanolla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Normaalisti kummi soittaa ja onnittelee. Samalla olisit saanut kutsun kaffeelle. Sensijaan sulla on outoja vuorovaikutusongelmia. Miten kukaan voi olla noin paskantärkeä?

Pasi, esitätkö sinä taas mielikuvitusroolia?

Toinen vaihtoehto on että oot raskas ihminen, minkå aloituksesikin paljasti.

Täällä palstalla on kyllä paljon ihmisiä, keillä on ongelmia. Ja tarkoitan tuota että tullaan kommentoimaan töykeästi anonyymiteetin suojassa tuntemattomille ihmisille, se ei ole normaalia ja ehkä kannattaa miettiä että mikä on omassa elämässä hätänä, kun etsii tuommoisesta toiminnasta itselleen helpotusta.

Muuten uskallan kyllä tunnustaa, niinkuin olen tässä ketjussa suoraan sanonut, että ihmissuhteet on minulle hankalia. Ja siksi niitä pohdinkin, että osaan olla hyvä kanssaihminen muille, enkä tahattomasti loukata. Soittelua ei minun kaveripiirissä harrasteta, vaan viestittelyä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Provo. Ei kukaan jätä jotain lahjaa ja onnittelukorttia ovelle, vaikkei ole saanut edes kutsua juhliin. 🙄

Minä jätin, koska olin kysynyt jo etukäteen mitä hankkia lapselle lahjaksi ja hankkinut toivotun asian. Tuntui vielä ouodmmalta että jättäisin lahjan viemättä, kun muuten ollaan kuitenkin tekemisissä.

Ap

Mä olisin vienyt lahjan seuraavan kerran kun kutsuvat kylään, jättäen muut tuliaiset väliin. 

Ja jos lapsen äiti kysyisi lahjan perään sanoisin että tuon sen seuraavalla kerralla tullessani. 

Onpa outo kuvio. Esim. se, että pyydetään kummiksi mutta ei kutsuta synttäreille. Miksi?

Kaverit muuttivat mielensä kun kummitäti alkoi käyttäytyä omituisesti, hieman vainoharhaisesti? 

Siltähän tuo setti kuulostaa, ja nimenomaan passiivis-aggressiiviselta. On paljon pahempaa jättää lahjat ulko-ovelle salamyhkäisesti kuin kysyä, miksi minua ei kutsuttu, vaikka vähän leikin varjolla.

Outoa on sekin, että  kummiksi pyydetään noin etäinen kaveri, jolta ei voi edes kysyä, miksi ei kutsuttu. Yleensä kummit ovat läheisiä kavereita, joihin voi luottaa ja joiden kanssa voi puhua mistä vaan. Ap kuitenkin miettii, että ei voi kysyä, kun välit menee. Millaisia ap: n ystävyyssuhteet oikein on?

Kyllä tuollaiset taaperoiden synttärit on turhaa humppaa.  Että pitäisi vielä kummitkin kutsua vuosittain. Kyllä vanhemmilla on riittävästi työtä ja kuormitusta ilman tällaisiakin.  Hyvä, kun jokapäiväisistä asioista selviää ja tuollaiset lahjatkin on yleensä turhaa krääsää.  Itselläni on neljä lasta ja olen ollut tyytyväinen siitä, että isovanhemmat ja kummit asuvat yli 200km:n päässä, joten heitä ei ole tarvinnut kutsua.

Olen samaa mieltä, taaperovaiheessa ihan turhaa. Kummiuden idea ei sitäpaitsi ole kerryttää krääsää kummilapsen kotiin vaan olla mukana lapsen arjessa, viedä erilaisiin paikkoihin, ottaa yökylään. Sitten kun lapsi ei enää ole taapero. Jos kummi on tällainen, varmaan kutsutaan lapsen juhliin aina. Sen sijaan kerran vuodessa synttäreille kutsuttu kummi on ihan tyhjän kanssa. Rasite.  t. neljän lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Onpa outo kuvio. Esim. se, että pyydetään kummiksi mutta ei kutsuta synttäreille. Miksi?

Kaverit muuttivat mielensä kun kummitäti alkoi käyttäytyä omituisesti, hieman vainoharhaisesti? 

 

Siltähän tuo setti kuulostaa, ja nimenomaan passiivis-aggressiiviselta. On paljon pahempaa jättää lahjat ulko-ovelle salamyhkäisesti kuin kysyä, miksi minua ei kutsuttu, vaikka vähän leikin varjolla.

 

Outoa on sekin, että  kummiksi pyydetään noin etäinen kaveri, jolta ei voi edes kysyä, miksi ei kutsuttu. Yleensä kummit ovat läheisiä kavereita, joihin voi luottaa ja joiden kanssa voi puhua mistä vaan. Ap kuitenkin miettii, että ei voi kysyä, kun välit menee. Millaisia ap: n ystävyyssuhteet oikein on?

Mun ystävyyssuhteet on tämmöisiä, vähän autistisia. Etäisiä ei olla, olen jo selittänyt sen tuossa aiemmin. Suorapuheisuuden kanssa minulla on ongelma, ja senkin olen tuossa aiemmin kertonut auki. Siksi tämän asian puhuminen on niin hankalaa, kun en tiedä miten se keskustelu kulkisi, niin että se ei olisi vaivaannuttava. Ainakin itse jos olisin kaveriperheeni, kokisin kummankin tilanteen tivaamisen vaivaannuttavana; sen että olisin unohtanu kutsua synttäreille, sekä sen että en haluaisi kutsua synttäreille. Minulla on tapana miettiä etukäteen, miten saisin vaivaannuttavat keskustelut käytyä ilman että keneltäkään menee kasvot ja tässä olen umpikujassa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Normaalisti kummi soittaa ja onnittelee. Samalla olisit saanut kutsun kaffeelle. Sensijaan sulla on outoja vuorovaikutusongelmia. Miten kukaan voi olla noin paskantärkeä?

Pasi, esitätkö sinä taas mielikuvitusroolia?

Toinen vaihtoehto on että oot raskas ihminen, minkå aloituksesikin paljasti.

Olen viiden lapsen kummitäti enkä ole ikinä soittanut yhdellekään kummilapselleni onnitellakseni synttäreistä. Olen joko mennyt synttärijuhliin tai postittanut lahjan.

Että määrittele normaali.

Vierailija kirjoitti:

Jos kutsua ei tule, laittaisin lahjan postitse herttaisen kortin kera. Missään nimessä en kävisi jättämässä sitä oven taakse. Sopivaa tapaamisaikaa voi sitten kysellä selvästi myöhemmin erikseen, silloin joku pieni tuliainen.

Miksi ihmeessä noin varpaillaan, että tapaamista ei voi edes kysellä ilman tuliaista. Ja kyllä lahjan voi jättää oven taaksekin.

Tässä lapsen perhe on toiminut epäelegantisti: somettanut juhlista, joihin ei ole kutsunut lapsen kummia! Jos kuse on erehdyksestä, se voidaan korjata. Jos ulkopuolelle sulkemisesta, kaiken maailman tuliaiset voi unohtaa ja tapaamiset myös 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outo kuvio. Esim. se, että pyydetään kummiksi mutta ei kutsuta synttäreille. Miksi?

Kaverit muuttivat mielensä kun kummitäti alkoi käyttäytyä omituisesti, hieman vainoharhaisesti? 

 

Siltähän tuo setti kuulostaa, ja nimenomaan passiivis-aggressiiviselta. On paljon pahempaa jättää lahjat ulko-ovelle salamyhkäisesti kuin kysyä, miksi minua ei kutsuttu, vaikka vähän leikin varjolla.

 

Outoa on sekin, että  kummiksi pyydetään noin etäinen kaveri, jolta ei voi edes kysyä, miksi ei kutsuttu. Yleensä kummit ovat läheisiä kavereita, joihin voi luottaa ja joiden kanssa voi puhua mistä vaan. Ap kuitenkin miettii, että ei voi kysyä, kun välit menee. Millaisia ap: n ystävyyssuhteet oikein on?

Mun ystävyyssuhteet on tämmöisiä, vähän autistisia. Etäisiä ei olla, olen jo selittänyt sen tuossa aiemmin. Suorapuheisuuden kanssa minulla on ongelma, ja senkin olen tuossa aiemmin kertonut auki. Siksi tämän asian puhuminen on niin hankalaa, kun en tiedä miten se keskustelu kulkisi, niin että se ei olisi vaivaannuttava. Ainakin itse jos olisin kaveriperheeni, kokisin kummankin tilanteen tivaamisen vaivaannuttavana; sen että olisin unohtanu kutsua synttäreille, sekä sen että en haluaisi kutsua synttäreille. Minulla on tapana miettiä etukäteen, miten saisin vaivaannuttavat keskustelut käytyä ilman että keneltäkään menee kasvot ja tässä olen umpikujassa.

Ap

Ei ole tivaamista kysyä kerran, kohteliaasti, rauhallisesti. On ihan normaalia stressata tällaista asiaa, varsinkin jos olet vähän nuorempi aikuinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outo kuvio. Esim. se, että pyydetään kummiksi mutta ei kutsuta synttäreille. Miksi?

Kaverit muuttivat mielensä kun kummitäti alkoi käyttäytyä omituisesti, hieman vainoharhaisesti? 

 

Siltähän tuo setti kuulostaa, ja nimenomaan passiivis-aggressiiviselta. On paljon pahempaa jättää lahjat ulko-ovelle salamyhkäisesti kuin kysyä, miksi minua ei kutsuttu, vaikka vähän leikin varjolla.

 

Outoa on sekin, että  kummiksi pyydetään noin etäinen kaveri, jolta ei voi edes kysyä, miksi ei kutsuttu. Yleensä kummit ovat läheisiä kavereita, joihin voi luottaa ja joiden kanssa voi puhua mistä vaan. Ap kuitenkin miettii, että ei voi kysyä, kun välit menee. Millaisia ap: n ystävyyssuhteet oikein on?

Mun ystävyyssuhteet on tämmöisiä, vähän autistisia. Etäisiä ei olla, olen jo selittänyt sen tuossa aiemmin. Suorapuheisuuden kanssa minulla on ongelma, ja senkin olen tuossa aiemmin kertonut auki. Siksi tämän asian puhuminen on niin hankalaa, kun en tiedä miten se keskustelu kulkisi, niin että se ei olisi vaivaannuttava. Ainakin itse jos olisin kaveriperheeni, kokisin kummankin tilanteen tivaamisen vaivaannuttavana; sen että olisin unohtanu kutsua synttäreille, sekä sen että en haluaisi kutsua synttäreille. Minulla on tapana miettiä etukäteen, miten saisin vaivaannuttavat keskustelut käytyä ilman että keneltäkään menee kasvot ja tässä olen umpikujassa.

Ap

Ei sinun ystävyyssuhteissasi ole mitään kummallista. On ihan normaalia, että tuollainen tilanne mietityttää ja tuntuu nololtakin. Turhaan puolustelet itseäsi palstan irvailijoille. He pilkkaavat kaikkia aivan kaikesta, ja vetävät joka juttussa mutkat lapsellisen suoriksi tarkoituksella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kutsua ei tule, laittaisin lahjan postitse herttaisen kortin kera. Missään nimessä en kävisi jättämässä sitä oven taakse. Sopivaa tapaamisaikaa voi sitten kysellä selvästi myöhemmin erikseen, silloin joku pieni tuliainen.

Miksi ihmeessä noin varpaillaan, että tapaamista ei voi edes kysellä ilman tuliaista. Ja kyllä lahjan voi jättää oven taaksekin.

Tässä lapsen perhe on toiminut epäelegantisti: somettanut juhlista, joihin ei ole kutsunut lapsen kummia! Jos kuse on erehdyksestä, se voidaan korjata. Jos ulkopuolelle sulkemisesta, kaiken maailman tuliaiset voi unohtaa ja tapaamiset myös 

Sitä tosiaan ihmettelin, että somessa näkyi juhlia jos toisia, mutta kutsua ei kuulunut. Siksi ei tuntunut yhtään luontevalta alkaa kysymään oman kutsun perään, kun tuntui että olin saanut pakit jo useammista juhlista. Jollain konstilla keskustelen tämän heidän kanssaan auki, mutta vielä en tiedä miten.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa outo kuvio. Esim. se, että pyydetään kummiksi mutta ei kutsuta synttäreille. Miksi?

Kaverit muuttivat mielensä kun kummitäti alkoi käyttäytyä omituisesti, hieman vainoharhaisesti? 

 

Siltähän tuo setti kuulostaa, ja nimenomaan passiivis-aggressiiviselta. On paljon pahempaa jättää lahjat ulko-ovelle salamyhkäisesti kuin kysyä, miksi minua ei kutsuttu, vaikka vähän leikin varjolla.

 

Outoa on sekin, että  kummiksi pyydetään noin etäinen kaveri, jolta ei voi edes kysyä, miksi ei kutsuttu. Yleensä kummit ovat läheisiä kavereita, joihin voi luottaa ja joiden kanssa voi puhua mistä vaan. Ap kuitenkin miettii, että ei voi kysyä, kun välit menee. Millaisia ap: n ystävyyssuhteet oikein on?

Mun ystävyyssuhteet on tämmöisiä, vähän autistisia. Etäisiä ei olla, olen jo selittänyt sen tuossa aiemmin. Suorapuheisuuden kanssa minulla on ongelma, ja senkin olen tuossa aiemmin kertonut auki. Siksi tämän asian puhuminen on niin hankalaa, kun en tiedä miten se keskustelu kulkisi, niin että se ei olisi vaivaannuttava. Ainakin itse jos olisin kaveriperheeni, kokisin kummankin tilanteen tivaamisen vaivaannuttavana; sen että olisin unohtanu kutsua synttäreille, sekä sen että en haluaisi kutsua synttäreille. Minulla on tapana miettiä etukäteen, miten saisin vaivaannuttavat keskustelut käytyä ilman että keneltäkään menee kasvot ja tässä olen umpikujassa.

Ap

Ei sinun ystävyyssuhteissasi ole mitään kummallista. On ihan normaalia, että tuollainen tilanne mietityttää ja tuntuu nololtakin. Turhaan puolustelet itseäsi palstan irvailijoille. He pilkkaavat kaikkia aivan kaikesta, ja vetävät joka juttussa mutkat lapsellisen suoriksi tarkoituksella. 

Kiitos viestistäsi! Täällä on yllättävän paljon ilkeilijöitä/provoilijoita paikalla, että hämmästyttää. Ja mutkia vedetään suoraksi ja ajattelu on hyvin mustavalkoista. Pistää kummastuttamaan ihmiset.

Heille olen erittäin kiitollinen, ketkä olette täällä laittaneen asiallisesti viestiä puolesta tai vastaan. Jättää vielä jotain uskoa ihmiskuntaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kutsua ei tule, laittaisin lahjan postitse herttaisen kortin kera. Missään nimessä en kävisi jättämässä sitä oven taakse. Sopivaa tapaamisaikaa voi sitten kysellä selvästi myöhemmin erikseen, silloin joku pieni tuliainen.

Miksi ihmeessä noin varpaillaan, että tapaamista ei voi edes kysellä ilman tuliaista. Ja kyllä lahjan voi jättää oven taaksekin.

Tässä lapsen perhe on toiminut epäelegantisti: somettanut juhlista, joihin ei ole kutsunut lapsen kummia! Jos kuse on erehdyksestä, se voidaan korjata. Jos ulkopuolelle sulkemisesta, kaiken maailman tuliaiset voi unohtaa ja tapaamiset myös 

En ole mitenkään varpaillani. Sitten kun tavataan, on mielestäni peruskohteliaisutta viedä mukana joku pieni tuliainen, jos siis tavataan heidän luonaan. Oven taakse lahjan jättäminen ilman että edes ovikelloa soittaa on epäkohteliasta, tai kuten joku sanoi passiivisagressiivista.  Postittaminen on neutraalimpi vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kestä yhtään epätietoisuutta joten ottaisin härkää sarvista ja kysyisin suoraan että sopiiko joku päivä tulla onnittelemaan tai mikä tämä kuvio nyt oikein on. Pahimmat traumat elämässäni oon saanut siitä kun jokin ihmissuhde on elämässä päättynyt yhtäkkiä ilman mitään selitystä (esim. teiniajan ystävyyssuhde). Siksi nykydeittikulttuurikin on itselleni herkkikselle liikaa. 

Nykyajan ghostaus-kulttuuri on kyllä kummallista. Minulle on tärkeää pitkät ihmissuhteet, enkä kestä tuommoista ajatusta, että olisi jotenkin kertakäyttöisiä suhteita olemassa (asia erikseen jos joku osoittautuu toksiseksi). Suorapuheisuus on minulle hankalaa, niinkuin kerroin aiemmin. Mutta siinä olet ihan oikeassa ja olen samaa mieltä, että olisi tärkeää keskustella asiat auki. Ja tuo on asia, jota yritän vähitellen opetella, että kuinka asioita keskustellaan, ettei jää omituisuuksia kaihertamaan tai jotain väärinymmärryksiä. Minulel hankalinta on juurikin se keskustelun kulku. Voi sanoa että kysyt suoraan, mutta mitä sen jälkeen? Jos toinen vastaa että X, niin miten minä vastaan? Y, Z, vai ehkä jopa G? Miten luontevasti jatkan sen keskustelun, ja vielä niin että ei synny vielä lisää väärinymmärryksiä? Niiden ihmisten on helppoa, jotka tietää miten sitetn jatkaa, mutta minä jäädyn koska en tiedä miten jatkaa ja keskustelu jää siihen ja on vielä pahempi tilanne kun sitä ei saa vietyä loppuun.

Ap

Itseasiassa ei missään nimessä (oma mielipide) kannata rakentaa päässään mitään valmista dialogia. Asiat ja keskustelu etenee niin kuin etenee. Aina voi tulla lisää kysymyksiä ja jotain jäädä kysymättä mutta niihin voi yleensä palata myöhemmin ja toisaalta on hyvä myös tiedostaa ettei aina saa kysyttyä ihan kaikkea ja sekin on tosi ok. Ei ihmissuhteiden pitäisi vaatia sitä että toinen joutuu kiipeämään kuuhun tms. että ne onnistuu. 

Voi käydä erikseen kylässä. Silloin lahja.

Joku väitti ao:n asennetta paskantärkeäksi. Mitä ihmettä? Ihminen haluaa muistaa kummilastaan ja  osallistua synttäreille. Sekö on paskantärkeää?

Niin kuin ap kirjoitti, nykyään tällainen ghostauskulttuuri vallitsee hyvin monissa ihmissuhteissa, jopa kummisuhteissa. Ap:n ja myös omilla kokemuksillani neuvoisin:  älkää pyytäkö ketään kummiksi, älkääkä ennen kaikkea ryhtykö kummiksi.

Kummiksi ryhtyminen ja ghostatuksi tuleminen rikkoo sydämen, jos on oikeasti kiintynyt lapseen. Puhumattakaan, että lapselle aiheutetaan kokemus, että kummi olisi hänet hylännyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne vaikuttaa ap aivan selvästi siltä, etteivät he yksinkertaisesti halunneet sinua sinne synttäreille muiden aikaan. Ei voi mitään! Kummiksi ovat aikoinaan pyytäneet- usein ei ole helppo keksiä ,kuka olisi kummi.

Jos, haluat olla kummilapsesi kanssa , niin pyydäppä sinä heidät kotiisi kyläilemään kun sinulle ja heille sopii. Tarjoat vaikka päivällisen tai ainakin kahvit hyvin voileipien ja kahvileipien kera.

Silloin voit ihan pokkana avat suusi ja kysyä, että pidittekö te maijalle /matille nyr synttärijuhlia kun täytti vuosia.

Katso miten he reagoivat . Sanovat varmaan ja kertovat keitä oli synttäreillä.

Tästä voit tehdä johtopäätökset , jos tajuat ettei he halua sinua  juhliin muiden kanssa , niin voi ,voi.

Ei voi mitään

Elämä on.. 


 

Kun toisaalta ajattelen, että ehkä he unohti kutsua, ja toisaalta taas että ehkä he ei halunneet kutsua.

Mutta tuo välimatka tosiaan hieman haittaa kylään kutsumista, vaikak teoriassa se muuten olisi mahdollista. Olen ollut käsityksessä, että eivät juuri perheenä liiku hirveänä pidempiä matkoja, että olisi heidät luontevaa kutsua kylään. Helpompaa minun on itse ilmoittaa kun olen siellä seudulla, ja kuulostella onnistuuko tapaaminen ja millä kokoonpanolla.

Ap

Tuo on niin tyypillistä, itse ängetään kylään, mutta ei haluta kutasua ketään ja nähdä vaivaa vieraiden eteen. Siis laita koti siistiksi ja viihtyisäksi + kakki tarjoilut valmiiksi, kun he tulevat. Silloin voit vaan oleskella ja seurustella heidän kanssaan. Ei siis mitäön hoosaamista vieraiden aikana. 

Mulla on parikin tilaisuutta ystävien/sukulaisten kanssa, joista on jälkikäteen ihmetelleet, miksi en tullut paikalle. Olen vastannut suoraan, että mua ei kutsuttu ja MOLEMMISSA tapauksissa kysyjät olivat jotenkin tuohtuneita, että ei näihin tilaisuuksiin MUITAKAAN erityisesti kutsuttu ja tulivat silti. Ehkä itse ajattelen mustavalkoisesti, mutta mun mielestä on ollut hankala mennä tilaisuuteen, josta EN EDES tiennyt etukäteen. Tuosta keskustelusta on kuitenkin tullut tunne, että olisin odottanut jotain virallista kutsua, mutta kun tosiaan edes tieto ko. tilaisuudesta ei ole tullut minulle saakka, niin miten ihmeessä olisin voinut olla paikalla.

On nämä joskus hankalia tilanteita. Tuon ystävien kanssa käyneen tilanteen jälkeen mua ei enää ikinä kutsuttu minnekään mukaan. Eli ehkä he pahoittivat mielensä, kun kuvittelivat minun odottavan jotain erityiskohtelua vaikka itselle olisi ihan riittänyt tieto tulevista tilaisuuksista, joihin mun toivottiin mukaan. No, ehkä ei sitten toivoneet enää ikinä minnekään, vaikka oltiin ystäviä reilusti yli vuosikymmenen.

Tsemppiä muillekin, jotka eivät ymmärrä tätä ihmeellistä peliä ja kirjoittamattomia "sääntöjä".