On aivan mahtavaa olla isä
Niin se vaan on. Tulin isäksi vanhemmalla iällä ja jokainen päivä on tuntunut mukavalta, kun on aika pieni lapsi, jolta saa rakkautta ja jolle voi antaa rakkautta.
Kommentit (236)
Jaa-a. Omasta mielestäni perhe-elämä on ollut ihan hirveän ankeata. Mitään kivaa ja mielenkiintoista ei voi tehdä, koska aina pitäisi huomioida lapset. Jumissa vuosia vain kotona, koska minnekään en tietenkään halua lähteä lasten kanssa. Lasten kanssa pitäisi aina lähteä aikaisin, tulla kotiin aikaisin, suunnitella, varustautua, selvittää etukäteen asioita, lapset hölmöilevät, tulee kiukkukohtauksia, tulee hidasteluita, jne. jne. Äiti saa tehdä kaiken. Itse inhoan tehdä mitään heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Omasta mielestäni perhe-elämä on ollut ihan hirveän ankeata. Mitään kivaa ja mielenkiintoista ei voi tehdä, koska aina pitäisi huomioida lapset. Jumissa vuosia vain kotona, koska minnekään en tietenkään halua lähteä lasten kanssa. Lasten kanssa pitäisi aina lähteä aikaisin, tulla kotiin aikaisin, suunnitella, varustautua, selvittää etukäteen asioita, lapset hölmöilevät, tulee kiukkukohtauksia, tulee hidasteluita, jne. jne. Äiti saa tehdä kaiken. Itse inhoan tehdä mitään heidän kanssaan.
Toivottavasti nautit ja paljon 😍😍😍😍🥰🥰🥰😘😘😛😛😛
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana, jos onnistuu saamaan kakarat täysi-ikäisiksi ilman rikosrekisteriä,
niin voi onnitella itseään.
Sekä siitä että yläasteen aikana oppinut laskemaan numerot ainakin lukuun 20 ja tunnistaa kirjaimet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Omasta mielestäni perhe-elämä on ollut ihan hirveän ankeata. Mitään kivaa ja mielenkiintoista ei voi tehdä, koska aina pitäisi huomioida lapset. Jumissa vuosia vain kotona, koska minnekään en tietenkään halua lähteä lasten kanssa. Lasten kanssa pitäisi aina lähteä aikaisin, tulla kotiin aikaisin, suunnitella, varustautua, selvittää etukäteen asioita, lapset hölmöilevät, tulee kiukkukohtauksia, tulee hidasteluita, jne. jne. Äiti saa tehdä kaiken. Itse inhoan tehdä mitään heidän kanssaan.
Toivottavasti nautit ja paljon 😍😍😍😍🥰🥰🥰😘😘😛😛😛
Jep, nautin omasta ajastani!
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Omasta mielestäni perhe-elämä on ollut ihan hirveän ankeata. Mitään kivaa ja mielenkiintoista ei voi tehdä, koska aina pitäisi huomioida lapset. Jumissa vuosia vain kotona, koska minnekään en tietenkään halua lähteä lasten kanssa. Lasten kanssa pitäisi aina lähteä aikaisin, tulla kotiin aikaisin, suunnitella, varustautua, selvittää etukäteen asioita, lapset hölmöilevät, tulee kiukkukohtauksia, tulee hidasteluita, jne. jne. Äiti saa tehdä kaiken. Itse inhoan tehdä mitään heidän kanssaan.
Jep. Tosin meidän vanhemmat kun olin pieni varsinkin isä eleli kuin meitä lapsia ei olisikaan, oltiin välttämätön paha kulissien ylläpitämiseksi, tuli ja meni miten halusi, saattoi lähteä "reissulle" moneksi päiväksi tai viikoiksi ottamatta meitä lapsia tai edes äitiä mukaan, sit oli aina kotona kuin myrskynmerkki ja tosi kireä, hyvä että suostui juuri ja juuri kuskaamaan arkisin kouluun jos oli hirveä lumi tai vesisade.
Eli ei todellakaan ottanut meitä lapsia tai vaimoaan mukaan suunnitteluissa ja jos sen kerran harvoin kun käytiin missään kyläilemässä oltiin siellä kylässä muka niiin reipasta ja hyvää isää, autossa kuitenkin sanoi meille ettå turvat sitten kiinni kun aikuiset juttelee.
Odotahan miten riemastut kun elatusmaksut määrätään...ilm.olet jo vanhus,ehditkö maksaa ne loppuun asti,vai jääkö rästiin ennen siirtymistäsi ajasta iäisyyteen..?
Vierailija kirjoitti:
Odotahan miten riemastut kun elatusmaksut määrätään...ilm.olet jo vanhus,ehditkö maksaa ne loppuun asti,vai jääkö rästiin ennen siirtymistäsi ajasta iäisyyteen..?
Ei ole pelkoa elatusmaksuista. Vaimo pitää valita huolella ja selvittää heti alussa, onko valmis koko elämän kestävään diiliin, vaikka välillä olisi vastoinkäymisiäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotahan miten riemastut kun elatusmaksut määrätään...ilm.olet jo vanhus,ehditkö maksaa ne loppuun asti,vai jääkö rästiin ennen siirtymistäsi ajasta iäisyyteen..?
Ei ole pelkoa elatusmaksuista. Vaimo pitää valita huolella ja selvittää heti alussa, onko valmis koko elämän kestävään diiliin, vaikka välillä olisi vastoinkäymisiäkin.
Hohhoijaa, kaikenlaisia yllätyksiä voi tulla ihan sama kuinka huolella valitsee. Olet nyt jankannut tuota samaa skeidaa monessa viestissä.
Lähdin kumppanuusvanhempana tekemään lasta ja tuli kaksoset. Kuvittelin biologisen kelloni huutavan jo punaisella, että lapsi on ainoa mitä elämästäni puuttuu ja sen jälkeen taivas aukeaa. No, ei mennyt aivan niin. Olen ymmärtänyt, että suurin syy, miksi lasta tarvitsin, oli miellyttää isääni. Olen koko pienen ikäni miellyttänyt ihmisiä ja isäni aina voivotteli, että ei taida sukuun enää lapsia tulla kun isosiskonikin on ilmoittanut, ettei lapsia halua.
Kumppanuusvanhemmuus ei mennyt lähtökohtaisesti oppikirjan mukaan sillä seurustelin pitkäaikaisen kumppanini kanssa, mutta koin, että kukaan ei lähde projektiini mukaan, jos saavat kuulla, että olenkin varattu. Niinpä sepitin pienen valkoisen valheen, että olen eroamassa - ja oikeasti ajattelinkin, että niin tulee käymään joka tapauksessa. Äitiehdokas rakastui minuun ja aloitin salasuhteen, hän alkoikin odottaa kaksosia ja kun hänelle selvisi, etten halua ydinperhettä, oli helvetti irti. Ero suhteesta tuli, lasten äidin kanssa yritämme edes jotenkin tulla toimeen (olen jatkuvasti varpaillani ja miellytän minkä ehdin) ja tietenkin omat lapset ovat nyt tärkeimpiä maailmassa, mutta jonain päivinä miten kauhuissani että mitä helvettiä menin tekemään. En minä tällaista elämää halunnut. Äiti käytännössä sanelee kaikki ehdot ja koska pelkään riitoja, suostun käytännössä kaikkeen, mitä hän ehdottaa. En itse ehdota lomia tms. vaan teen kuten hän haluaa ja tuntuu, että sekin ärsyttää häntä. En tee mitään oikein, en ole koskaan tehnyt. Isänikin on jo sen ikäinen, että kun hänestä aika jättää niin sitten olen vaan yksin lasteni kanssa, ilman sitä pienintäkään tukiverkkoa. Olenhan minä ylpeä, että saan olla isä, mutta totta puhuen elämä oli ennen lapsia parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Lähdin kumppanuusvanhempana tekemään lasta ja tuli kaksoset. Kuvittelin biologisen kelloni huutavan jo punaisella, että lapsi on ainoa mitä elämästäni puuttuu ja sen jälkeen taivas aukeaa. No, ei mennyt aivan niin. Olen ymmärtänyt, että suurin syy, miksi lasta tarvitsin, oli miellyttää isääni. Olen koko pienen ikäni miellyttänyt ihmisiä ja isäni aina voivotteli, että ei taida sukuun enää lapsia tulla kun isosiskonikin on ilmoittanut, ettei lapsia halua.
Kumppanuusvanhemmuus ei mennyt lähtökohtaisesti oppikirjan mukaan sillä seurustelin pitkäaikaisen kumppanini kanssa, mutta koin, että kukaan ei lähde projektiini mukaan, jos saavat kuulla, että olenkin varattu. Niinpä sepitin pienen valkoisen valheen, että olen eroamassa - ja oikeasti ajattelinkin, että niin tulee käymään joka tapauksessa. Äitiehdokas rakastui minuun ja aloitin salasuhteen, hän alkoikin odottaa kaksosia ja kun hänelle selvisi, etten halua ydinperhettä, oli helvetti irti. Ero suhteesta tuli, lasten äidin kanssa yritämme edes jotenkin tulla toimeen (olen jatkuvasti varpaillani ja miellytän minkä ehdin) ja tietenkin omat lapset ovat nyt tärkeimpiä maailmassa, mutta jonain päivinä miten kauhuissani että mitä helvettiä menin tekemään. En minä tällaista elämää halunnut. Äiti käytännössä sanelee kaikki ehdot ja koska pelkään riitoja, suostun käytännössä kaikkeen, mitä hän ehdottaa. En itse ehdota lomia tms. vaan teen kuten hän haluaa ja tuntuu, että sekin ärsyttää häntä. En tee mitään oikein, en ole koskaan tehnyt. Isänikin on jo sen ikäinen, että kun hänestä aika jättää niin sitten olen vaan yksin lasteni kanssa, ilman sitä pienintäkään tukiverkkoa. Olenhan minä ylpeä, että saan olla isä, mutta totta puhuen elämä oli ennen lapsia parempaa.
Mitä mä just luin? Kunnon vellihousu-"kiltti"mies, joka ei sitten olekaan niin kiltti vaan pettäjä ja täysin viattomat lapset + ex-puoliso saa toimia sijaiskärsijänä itsekkyyden alttarilla. No, tällaista se nykymaailma on - MINÄMINÄMINÄMINÄ, mutku mä haluun!
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Omasta mielestäni perhe-elämä on ollut ihan hirveän ankeata. Mitään kivaa ja mielenkiintoista ei voi tehdä, koska aina pitäisi huomioida lapset. Jumissa vuosia vain kotona, koska minnekään en tietenkään halua lähteä lasten kanssa. Lasten kanssa pitäisi aina lähteä aikaisin, tulla kotiin aikaisin, suunnitella, varustautua, selvittää etukäteen asioita, lapset hölmöilevät, tulee kiukkukohtauksia, tulee hidasteluita, jne. jne. Äiti saa tehdä kaiken. Itse inhoan tehdä mitään heidän kanssaan.
Mielestäni on hyvä että tätäkin puolta tuodaan esiin. Onhan se aikamoista härdelliä varsinkin jos on useampi pikkulapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdin kumppanuusvanhempana tekemään lasta ja tuli kaksoset. Kuvittelin biologisen kelloni huutavan jo punaisella, että lapsi on ainoa mitä elämästäni puuttuu ja sen jälkeen taivas aukeaa. No, ei mennyt aivan niin. Olen ymmärtänyt, että suurin syy, miksi lasta tarvitsin, oli miellyttää isääni. Olen koko pienen ikäni miellyttänyt ihmisiä ja isäni aina voivotteli, että ei taida sukuun enää lapsia tulla kun isosiskonikin on ilmoittanut, ettei lapsia halua.
Kumppanuusvanhemmuus ei mennyt lähtökohtaisesti oppikirjan mukaan sillä seurustelin pitkäaikaisen kumppanini kanssa, mutta koin, että kukaan ei lähde projektiini mukaan, jos saavat kuulla, että olenkin varattu. Niinpä sepitin pienen valkoisen valheen, että olen eroamassa - ja oikeasti ajattelinkin, että niin tulee käymään joka tapauksessa. Äitiehdokas rakastui minuun ja aloitin salasuhteen, hän alkoikin odottaa kaksosia ja kun hänelle selvisi, etten halua ydinperhettä, oli helvetti irti. Ero suhteesta tuli, lasten äidin kanssa yritämme edes jotenkin tulla toimeen (olen jatkuvasti varpaillani ja miellytän minkä ehdin) ja tietenkin omat lapset ovat nyt tärkeimpiä maailmassa, mutta jonain päivinä miten kauhuissani että mitä helvettiä menin tekemään. En minä tällaista elämää halunnut. Äiti käytännössä sanelee kaikki ehdot ja koska pelkään riitoja, suostun käytännössä kaikkeen, mitä hän ehdottaa. En itse ehdota lomia tms. vaan teen kuten hän haluaa ja tuntuu, että sekin ärsyttää häntä. En tee mitään oikein, en ole koskaan tehnyt. Isänikin on jo sen ikäinen, että kun hänestä aika jättää niin sitten olen vaan yksin lasteni kanssa, ilman sitä pienintäkään tukiverkkoa. Olenhan minä ylpeä, että saan olla isä, mutta totta puhuen elämä oli ennen lapsia parempaa.
Mitä mä just luin? Kunnon vellihousu-"kiltti"mies, joka ei sitten olekaan niin kiltti vaan pettäjä ja täysin viattomat lapset + ex-puoliso saa toimia sijaiskärsijänä itsekkyyden alttarilla. No, tällaista se nykymaailma on - MINÄMINÄMINÄMINÄ, mutku mä haluun!
Rauhoitu tantta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Omasta mielestäni perhe-elämä on ollut ihan hirveän ankeata. Mitään kivaa ja mielenkiintoista ei voi tehdä, koska aina pitäisi huomioida lapset. Jumissa vuosia vain kotona, koska minnekään en tietenkään halua lähteä lasten kanssa. Lasten kanssa pitäisi aina lähteä aikaisin, tulla kotiin aikaisin, suunnitella, varustautua, selvittää etukäteen asioita, lapset hölmöilevät, tulee kiukkukohtauksia, tulee hidasteluita, jne. jne. Äiti saa tehdä kaiken. Itse inhoan tehdä mitään heidän kanssaan.
Mielestäni on hyvä että tätäkin puolta tuodaan esiin. Onhan se aikamoista härdelliä varsinkin jos on useampi pikkulapsi.
Naurahdin täällä jollekin kirjoittajalle joka kuvaili että perhe elämä pelasti ahdistuksesta, masennuksesta ja rappiolta:D siis jos ihminen on oikeasti rappiolla, masentunut ja mitä lie ei sille ekana mieleen tule perustaa perhe, ahdistus yms ei lähde sillä että perustaa perheen vaan sillä että hoitaa itsensä eka kuntoon niin henkisesti kuin fyysisesti ja sittenkun on kondiksessa alkaa miettimään perheen perustamista, toki että kumppani on myös se oikea eikä vaan kunhan on vaan joku mentaliteetilla.
Vierailija kirjoitti:
On se varmasti erikoista tulla isäksi. Kukaan muu ei milloinkaan ole siinä onnistunut, vai mikä on motiivisi, ap?
Voi hel..tti mikä tyyppi taaas 😳
Kuka haluaa spurkujen ym. lapsia.