Lue keskustelun säännöt.
Olenko kohtuuton, kun en halua ottaa vastuuta ystävän lapsista tällaisessa tilanteessa?
04.03.2026 |
Taustatietona. Ystävä on alakouluikäisten lasten yh, ex-miehestä ei ole lasten hoitajaksi terveydentilan vuoksi. Ystävän vanhemmat ovat jo reilusti yli 70 v, eivätkä muutenkaan juurikaan hoida lastenlapsiaan. Muuta lähisukua ei ystävälläni ole, ystäviä hänellä on paljon.
Ystävä on nyt useampaan kertaan alustavasti kysellyt minulta, voisinko ottaa hänen lapsistaan vastuuta, jos hänelle sattuisi jotain (esim. hän ns. heittäisi lusikan nurkkaan). Ystävä on huolissaan, mitä lapsilleen kävisi tuollaisessa tilanteessa ja siksi toivoisi minun huolehtivan lapsistaan. Ystävä on vedonnut siihen, että "kun sä olet mun ystävistä ainoa, joka on niin tunnollinen ja kunnollinen, että lapset voisi uskoa sinun käsiisi."
Minä en ole lämmennyt tälle ystävän ehdotukselle ollenkaan, mutta en ole sanonut asiaa ystävälleni. Minulla on ihan riittävästi tekemistä oman lapsiperheeni asioissa, perheessämme on pysyvää sairautta, eikä kodissamme ole yhtään ylimääräistä huonettakaan. Enkä oikeastaan edes tunne kunnolla ystäväni lapsia, olen tavannut heidät kahden käden sormilla laskettavan määrän näiden vuosien aikana, kun olemme tunteneet.
Olenko kohtuuton, kun en halua ottaa vastuuta ystävän lapsista tällaisessa tilanteessa?
Kommentit (147)
Eräs ystävä kyseli minua, voisiko minut merkata päiväkotiin/kouluun varahenkilöksi, jos jotain sattuu. Ystävä ei käsittänyt yhtään, miksi sanoin ei. Asun eri paikkakunnalla ja käyn töissä siinä missä ystävänikin käy. Jo nyt on itsellä sopimista tilanteissa, joissa päiväkodista soitetaan oman lapsen sairastumisesta. Aina saa miehen kanssa pähkäillä, kumpi jättää työt kesken ja lähtee hakemaan sairastunutta lasta. Ei puhettakaan, että tähän päälle pitäisi vielä hoitaa samat ystävän lasten osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole kummilapsia. En kuulu kirkkoon. Yksi nainen yritti suostutella minua hoitamaan hänen lastaan (syvästi kehitysvammainen) sen jälkeen kun hän itse kuolee. Lapsi on nyt laitoksessa, isä päihdekuntoutuksessa (pitkän linja juoppo, ryypännyt vuosikymmeniä) ja äiti kuoli syöpään.
Minä en alistunut ilmaiseksi omaishoitajaksi kehitysvammaiselle lapselle, vaikka äiti yritti syöpädiagnoosin jälkeen painostaa (syyllistää) minua. Sanoin kylmästi ei. Jäin pois hautajaisista, koska olin kyllästynyt koko perheeseen.
Et ole ollenkaan kohtuuton, tuo on todella iso pyyntö.
Mutta myönnä että olet kaveri etkä sydänystävä.
Jokainen perhe huolehtii omistaan ja jos se ei pysty siihen, viranomaiset hoitavat asiat.
En minäkään ottaisi vieraista lapsista vastuuta. Oma lapsi ja hänen perheensä vie kaiken ylimääräisen energian 74-vuotiailta isovanhemmilta, vaikka terveitä olemmekin.
Miksei voisi jutella ystävän kanssa asiasta vähän, että mistä moinen ajatus ja mitä sen taustalla on? Ihan rauhassa ja myötätuntoisesti kuunnella, jos toisella on jotain tällaisia pelkoja. Ja kertoa samalla itse myös ihan rehellisesti, ettei pystyisi lupautumaan tuollaiseen.
Vaikka ei minusta tarvi nyt mitään sen kummempaakaan isoa ongelmaa tällä ystävällä välttämättä olla, ehkä kun ei vain ole tukiverkkoja, käytännössä yh, niin mikesei voisi tulla mieleen tällainen lasten turvaaminen. (Tai mistäs sitä tietää, vaikka olisi ollut jokin syöpäepäily tai jotain muuta, joka olisi herättänyt tällaisia ajatuksia, tai tuttu perheenäiti kuollut yhtäkkiä tms.)
Mutta minulle aloituksesta jäi nyt käsitys, että ap olisi ehkä myötäillyt ystävänsä ajatusta, vaikka on eri mieltä. Sellainen tuntuu kuitenkin vähän epämukavalta ja vähän falskilta. Vaatii joskus rohkeutta kertoa ihan nätistikin, mitä itse ajattelee oikeasti. Voi kertoa senkin, ettei ole oikein sellaisia voimavaroja ja resurssejakaan. Ettei siksikään olisi hyvä järjestely.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tuossa ongelma? Sanot vaan joo kyl se käy ja jos kaveri kuolee niin sanot sossuille että ei käy. Ei Suomessa lapsia voi testamentata kellekään. Jos yh kuolee niin lapsien kohtalon päättää päättää sossut, ei mikään random kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa ongelma? Sanot vaan joo kyl se käy ja jos kaveri kuolee niin sanot sossuille että ei käy. Ei Suomessa lapsia voi testamentata kellekään. Jos yh kuolee niin lapsien kohtalon päättää päättää sossut, ei mikään random kaveri.
Tämä. Ihan yksinkertaista, miten tästä nyt taas saadaan aikaan monen sivun vääntö. Tuo keskusteluaihe on kyllä outo, onkohan ystävälläsi kaikki kunnossa? Ehkä kannttaisi oman navan tuijottelun sijaan miettiä hetki ystäväsi tilannetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole kohtuuton. lapsen isä ja hänen sukulaisensa ovat ensimmäisenä listalla, jos kerran äidin sukulaiset eivät ole kykeneviä.
Sinänsä nuo ovat fiksuja pohdintoja vastuullisen ihmisen, koska kaikenlaista voi sattua. Voi joutua auto-onnettomuuteen vaikkapa molemmat vanhemmat. Itselläni on testamentti sitä tilannetta varten, mutta enää se pykälä ei ole enää ajankohtainen, koska lapse on aikuinen.
Ilmeisesti tullut katseltua vähän liikaa amerikkalaisia sarjoja. Ei Suomessa vanhemmat valitse millään tavalla huoltajaa lapselleen, sen tekee sosiaalihuolto, eikä huoltajia etsitä tutuista ihmisistä, kuten lähisuvusta tai läheisistä ihmisistä. Jos kaveri kupsahtaa, lapset ovat sen jälkeen loppuelämänsä sosiaalihuollossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helvetin outoja jutunaiheita teillä
Keksin aia tällaisen pitän aloituksen ja odotan kavereita ämkkääämään aiheesta. Teen välillä itselleni kysymyksiä ja vastailen itselleni. 🐖🎀
Olen itsekin yksinhuoltaja. Yksi kolmesta lapsesta jo aikuinen. Minä kyllä pitäisin huolen äitinsä menettäneistä lapsista vaikka en paljoa heitä tuntisi. Ihmiset on sitten kumman itsekkäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja asut porvoossa! Kukaan ei kysele lapsilleen hoitopaikkaa kuoleman varalle.
Porvoossa hyvinkin tai Koivukylässä. Tämä on keksittyäpaskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummivanhemmuus on perinteisesti ollut lupaus lapsen hoitamisesta, jos tämä jää orvoksi. Kuinka moni teistä ottaisi oman kummilapsensa kasvatettavakseen?
Tämän takia olen kieltäynyt aina kummiudesta.
Ei nykyään kummius nykyään tuota tarkoita... ennevanhaan oli köyhyyttä ja sairauksisairauksia johin vanhemmat kuoli ym..., kummius on jäänne.😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. No joko löytyi paslta ratkaisu tätähän robleemaan vai montako sinua pitää änkyttää samaan eestaas????? 🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän lain silmissä se lasten isä ole se henkilö, jolle lapset tuossa tilanteessa annettaisiin. Jos isä on edes jollain tavalla ollut lasten elämässä läsnä.
Kyllähän tilanne kartoitettaisiin. Tätä varten on lastensuojelu.
Paskan pohdintaa.... joko ne pennut otetaan tai sitten ei oteta. Jokaisella on suuta sanoa. Entä sitten. 😝
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän lain silmissä se lasten isä ole se henkilö, jolle lapset tuossa tilanteessa annettaisiin. Jos isä on edes jollain tavalla ollut lasten elämässä läsnä.
Tämä. Suurimmassa osassa tilanteita lapset yritettäisiin saada isän luokse.
Ei lapsia laitettaisi esim. psykoottisen skitsofreenikon tai narkomaanin hoiteisiin, vaikka olisi isä.
Oliko tässä nyt tuosta kyse? Järkikin sanoo, että tilanne kartoitetaan!
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan kun meillä oli 3 lasta niin yhden sukulaisen lapsi huostaanotettiin. Tämä sukulainen oli sitä mieltä, että meidän "pitää" ottaa heidän lapsensa meille asumaan.
Emme ottaneet. Lapsemme olivat kyllä samaa ikää, teinejä olivat tuolloin. Lapsemme kävivät koulua innokkaasti, harrastivat ja heillä oli kivat ystäväporukat. Tämä sukulaislapsi poltti, joi ja liikkui ihan oudoissa porukoissa.
Olimme niin itsekkäitä, että laitoimme omat lapsemme etusijalle. Ajattelimme, että eiköhän se meidän perheen tasainen arki olisi aika lailla järkkynyt jos tuohon olisimme lähteneet.
Eihän omien lasten etu ole vanhemman itsekkyyttä?! Rakkautta se minusta on. Mikäli olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, en olisi vieraan lasta kotiini ottanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummivanhemmuus on perinteisesti ollut lupaus lapsen hoitamisesta, jos tämä jää orvoksi. Kuinka moni teistä ottaisi oman kummilapsensa kasvatettavakseen?
Tämän takia olen kieltäynyt aina kummiudesta.
Perinne ei kumoa lakia.
Olin aikoinaan yksinhuoltajien tukiryhmässä ja yhdellä kokoontumisella ryhmän vetäjä kehotti meitä miettimään mitä lapsille käy, jos itse kuolisi tai joutuisi sairaalaan pitkäksi aikaa. En usko, että kukaan meistä kyseli kavereilta asiaa. Tuntuisi liian isolta pyynnöltä, vaikka olisi kuinka hyvä kaveri tahansa.