Olenko kohtuuton, kun en halua ottaa vastuuta ystävän lapsista tällaisessa tilanteessa?

Tämä aloittajan kuvaama tilanne tulee tulevaisuudessa olemaan ihan oikeasti monille pelon aihe. On itsellisiä äitejä, leskiä, yksinhuoltajia tai ihan pariskuntiakin jne, joilla ei ole tukiverkkoja. Kuolintapauksen osuessa kohdalle voi olla hyvin haastavaa löytää lapsille asuinpaikkaa lähipiiristä. Monilla kolme-nelikymppisillä vanhemmilla saattaa olla omat vanhemmat jo iäkkäitä, 70-80 v luokkaa tai vanhemmat jopa mullan alla. Tilastojen valossa monilla ei ole sisaruksia tai korkeintaan yksi. Eikä ole mitään taetta, että se (ainoa) sisarus voisi lapsista huolehtia. Tilastojen valossa monet ovat veloja, jotka eivät lapsia kotiinsa kaipaa. Tilastojen valossa aika monilla nykyisistä (nuorista) aikuisista on vakavampaa mt-ongelmaa tai muuta haastetta elämänhallinnan kanssa niin, ettei huoltajuutta voi ajatella. Osalla suku asuu kaukana ja niillä tädeillä, sedillä ja enoillakin on jo ikää. Serkut voivat olla etäisiä ja asua kaukana, joten mitään arjen yhteyttä ei ole. Ystäviäkin ihmisillä on vaihtelevasti. Eivätkä kaikki ystävätkään kaipaa kotiinsa muiden lapsia kasvatettavaksi.

Itselleni tuli vastaan tapaus, jossa nainen pyysi minulta samaa, että huolehtisin hänen lapsistaan, jos jotain sattuisi. Vetosi siihen, kun ex-miehensä eli lasten isä on nark.omaani. 

Suhtautuisin eri tavalla, jos ex-mies olisi ollut alun perin hyvä isä ja elämä olisi vain ajautunut sivuraiteille. Mutta ex-mies oli jo alusta asti ollut ns. jännämies, miedommat aineet olivat mukana jo pariskunnan tavatessa. Minulla ei riitä ymmärrystä sille, miksi joku on lähtenyt perustamaan perhettä tuollaisen miehen kanssa ja sitten ihmettelee, kun hänestä ei ole isäksi. Ei ole minun tai muiden tehtävä kantaa vastuuta siitä, että nainen jo lähtökohtaisesti valitsi lastensa isäksi kelvottoman miehen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloittajan kuvaama tilanne tulee tulevaisuudessa olemaan ihan oikeasti monille pelon aihe. On itsellisiä äitejä, leskiä, yksinhuoltajia tai ihan pariskuntiakin jne, joilla ei ole tukiverkkoja. Kuolintapauksen osuessa kohdalle voi olla hyvin haastavaa löytää lapsille asuinpaikkaa lähipiiristä. Monilla kolme-nelikymppisillä vanhemmilla saattaa olla omat vanhemmat jo iäkkäitä, 70-80 v luokkaa tai vanhemmat jopa mullan alla. Tilastojen valossa monilla ei ole sisaruksia tai korkeintaan yksi. Eikä ole mitään taetta, että se (ainoa) sisarus voisi lapsista huolehtia. Tilastojen valossa monet ovat veloja, jotka eivät lapsia kotiinsa kaipaa. Tilastojen valossa aika monilla nykyisistä (nuorista) aikuisista on vakavampaa mt-ongelmaa tai muuta haastetta elämänhallinnan kanssa niin, ettei huoltajuutta voi ajatella. Osalla suku asuu kaukana ja niillä tädeillä, sedillä ja enoillakin on jo ikää. Serkut voivat olla etäisiä ja asua kaukana, joten mitään arjen yhteyttä ei ole. Ystäviäkin ihmisillä on vaihtelevasti. Eivätkä kaikki ystävätkään kaipaa kotiinsa muiden lapsia kasvatettavaksi.

Oma veikkaus:

Jos jonkun velan sisarus kuolisi ja häneltä jäisi lapsi/lapsia, niin todennäköisesti osa veloista heltyisi ja ottaisin lapsen/lapset kotiinsa. Osa veloista nauttii lasten seurasta tai pitää lähipiiriin kuuluvista lapsista, vaikkei omia haluakaan. Ja osa ajattelisi edesmenneen sisaruksensa tällaista ratkaisua todennäköisesti toivoneen.

Kyllä ahdistaisi tuollainen pyyntö. Tietenkin se helpottaisi ystävää jos suostuisit, mutta on kyllä liian iso pyyntö.

Mun työkaveri kysyi voiko jäädä mun kotiin kirjoille,kun muuttaa eläkkeellä takas omaan kotimaahan. Olin vaan wtf??? Ei,et voi.

Minulla oli aikoinaan ystävä, joka jauhoi siskonsa kanssa tätä samaa aihetta. He olivat keskenään sopineet, että jos käy jotain niin jäljellejäänyt ottaa kaikki lapset. Ei siinä mitään, eikä liittynyt minuun, mutta mietin, ettei kumpikaan ollut henkisesti hyvässä tilanteessa tuolloin. Ehkä ap:n ystävällä on jotain henkistä vaikeutta? Kysy seuraavalla kerralla kaipaako hän keskusteluapua tai terapeuttia.

Mun äidin ystävä ei edes pyytänyt, mutta kun ystävä kuoli syöpään ja lasten isä oli juoppo, niin minä (silloin 13v) kysyin äidiltä, miksi Kalle ja Ville eivät voi muuttaa meille. 

Nykypäivänä kukaan ei ryhtyisi moiseen, äiti ryhtyi. Sossun mielestä ihan OK, samoin Kallen ja Villen sukulaisten, jotka osasivat arvostaa sitä, että lapset saivat perheen eikä laitospaikkoja.

Paljon on mielestäni kiinni siitä, millaisia/minkä ikäisiä lapset ovat. Aika pieni lapsi voi sopeutua hyvinkin nopeasti, isolla koululaisella/teinillä voi olla huomattavasti vaikeampaa. Ja vaikkei tätä saisi sanoa: lapsetkin ovat haastavuudessaan erilaisia. On ihan eri juttu ottaa vastuuta ns. helposta ja rauhallisesta lapsesta kuin lapsesta, jolla on jo valmiiksi ollut haasteita (ongelmia käytöksen kanssa, vaikeaa nepsyyttä tms).

Minä luulen, että sun kaveri vaan panikoi. 

Ehkä hän on yön synkkinä hetkinä miettinyt, että jos kuolee äkillisesti (kolari, liukastuminen tms.) niin mitä hänen lapsilleen tapahtuu.

Voithan sä luvata katsoa lasten perään, että sun kaveri saa rauhalliset unet

Ilmoita ko henkilön asiat

terveyden-sairauden-sosiaalitoimen  

tahoille.

Heti.

Varmaan suuri osa huolehtisi sisarustensa lapsista, muttei kavereiden. Sisaruksiin on kuitenkin tietty ikuinen suhde, vaikkei arjessa jatkuvasti oltaisikaan tekemisissä.

Toivottavasti nautit tuosta ongelmasta😍😍😍🥰🥰😘😘

Mikä isän terveyden vei? Mielisairaus?

Voi, miksi henkisesti epävakaat tekevät lapsia jos ei ole kykyä kasvattaa?? Ja kehtaa vieläpä syyllistäen johdatella kaveriaan huolehtimaan muksuista jos jotakin hänelle sattuu??? Ja kukaan ei kysy lasten mielipiteitä asiaan?? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ahdistaisi tuollainen pyyntö. Tietenkin se helpottaisi ystävää jos suostuisit, mutta on kyllä liian iso pyyntö.

Aika huolettomasti olis kaveri valmis antamaan lapsensa pois, eikä ajattele toisten näkökulmasta asioita. 

Kaffebulla kirjoitti:

Siinä ehkä pedataan jotain hoitoavun saamista. Eli toivotaan, että joku ulkopuolinen alkaisi jakaa vastuut lapsista. Luen sen niin, että vanhempi on itse väsynyt ja toivoo jonkun muun ottavan koppia.

Miksi ylipäätään hankkiutua raskaaksi jos ei ole kykyä ja halua huolehtia lapsistaan? Suomessa ei jää ilman apua mm sosiaalihuolto olisi oikea paikka jos kokee ettei voimavarat riitä lasten kanssa olemiseen, ei ketään tuntematonta tai edes kaveria voi olettaa että kyllä huolehtii mun muksuista. 

Minusta et ole kohtuuton, mutta sano se suoraan niin, että ehtii sopia asiansa ja kirjoittaa tältä osin tarvittavat tahdon ilmauksensa ennenkuin odottamaton kohtaa. Monet yh:t joutuvat asian eteen esim. ennen suurta leikkausta. 

Voithan luvata, että pidät lapsiin kyllä yhteyttä ja kerrot heille heidän äidistään. Jotta he muistavat äitinsä. Kyllä asiaan koulutetut sijaisvanhemmat muutoin on varmasti parempi ratkaisu arjen kasvattajaksi kuin äidin vastahakoinen kaveri.

Minä ymmärrän tuon lähinnä äidin oman mielenrauhan vuoksi varmisteluna, että kaikissa tilanteissa lapsilla on joku taho, aikuinen, joka auttaa, vaikka soittamalla sinne 112:een.

Ei tuo pysyvää sijoitusta tarkoita. Eikä se muutenkaan olisi ilmoitusluontoinen asia, minne lapset sijoitetaan, vaan viranomaiset sen päättävät. Välttämättä lähisukulaiset ja kaverit eivät ole varteenotettava vaihtoehto, vaan siihen tehtävään erikseen valmennetut ja hyväksytyt henkilöt.

Itselleni tuli tällainen pyyntö. Koin, että ei kyllä yhtään oltu mietitty asiaa minun ja perheeni kannalta:

-Tuo toinen äiti asui lapsineen ihan eri paikkakunnalla. Minulla ei ole mitään kiinnostusta muuttaa ko. paikkakunnalle, eikä siellä olisi varaa isossa perheasunnossa asuakaan. Eli lapset olisivat joutuneet muuttamaan itselleen ihan vieraaseen paikkaan.

-Ei kotonamme yksinkertaisesti ole tilaa, jos meille tulisi 2 teini-ikää lähestyvää lasta. Perheemme tulotasolla ei ole mahdollista hankkia tältä alueelta isompaa kotia. Enkä näe järkeä siinäkään, että hankkisimme jonkun 150 neliöisen omakotitalon ja 15 vuoden päästä kotonamme ei asuisi enää yhtään lasta. Saisi taas olla muuttamassa. Nykyinen koti on sen verran kompakti, että tässä voidaan miehen kanssa asua kahdestaankin.

-Minä jaksan huolehtia omaan jälkikasvuuni liittyvät asiat, mutta sekin ottaa lujille, kun on ollut erinäisiä haasteita. En minä jaksaisi tähän päälle vielä ryhtyä selvittämään kahden koululaisen asioita. Varsinkin, kun tiedän, että ko. perheessä toinen lapsista tarvitsee hyvin paljon tukea arjessaan. 

-Perheemme lapsiluku on mitoitettu niin, että pärjäämme nykyisellä lapsiluvulla hyvin. Ei tarvitse elää kädestä suuhun ja jää säästöön pahan päivän varalle. Jos kotiimme pölähtäisi pari koululaista, niin saisi heittää hyvästit säästöille. Eivät tuet kuitenkaan kata kaikkia niitä kuluja, joita koituisi.

-Me molemmat perheen vanhemmat käymme 100 % töissä. Ei meillä olisi aikaa huolehtia äitinsä menettäneistä lapsista, jotka varmasti tarvitsisivat ekstratukea ja kotona odottavaa aikuista koulupäivän jälkeen. Oma jälkikasvu jäisi myös tällaisessa tilanteessa sivuun. 

-Mielestäni ihan reilu kysymys lapsiperheessä on lasten väliset kemiat. Kaikki lapset eivät todellakaan tule loistavasti toimeen keskenään, vaan tällainen "uusperhe" voisi olla todella haastava juttu.