Miten pitäisi ratkaista, kun pariskunnasta toinen haluaa koiran, toinen missään nimessä ei?

Läskiakka vie itse sen Topin ulos ja käy myös itse siellä kaupassa.

Helppo vastaus aloitukseen, ei tietenkään osteta.

Jos mies katsoo koiran hyödylliseksi perheelleen, mies hankkii koiran.

Tosin se, mitä ennen mieheksi kutsuttiin, on nykyään usein lähinnä hiirulainen.

Hoidin paljon siskoni koiraa, kylläkin niin että samalla olin hänen luonaan kylässä. Sisko pääsi matkoille ja "sai omaa aikaa" myös näin. Yksi tuttavani myös paljon hoitaa lastensa kotieläimiä. Miehet ei näin rasitu. 

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisessa tilanteessa toiminta riippuu varmasti siitä, miten tärkeä se koiraharrastus kenellekin on. Jos mulle puoliso ilmoittaisi, että meille ei enää koiraa tule, niin sanoisin että ok, mutta sitten en tule enää minäkään. En alkaisi luopua harrastuksesta ja elämäntavasta kenenkään takia, koirat tuo niin paljon sisältöä, iloa ja onnea elämään ja eläinrakkaitakin ihmisiä löytyy kumppaniksi.

Mä aloin nelikymppisenä saada astmaoireita tiloissa, jossa on runsaasti eläinpölyä. Olisi aika kylmää kyytiä, jos puolisoni jättäisi minut puhjenneen sairauden takia.

Vierailija kirjoitti: Jos mies katsoo koiran hyödylliseksi perheelleen, mies hankkii koiran. 

Toteaisin itse, että siitä vaan, mutta minä en osallistu koiran hoitoon. 

Mielestäni jos toiselle eläimet ovat tärkeitä ja toinen vähät välittää niistä niin ette ylipäätään ole yhteensopivat kumppanit. Ero olisi tuossa tilanteessa paras ratkaisu kun kerta teillä on noin erilaiset elämäntavoitteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kaikki koiravihaajat kokoontuu, tästäkin tulee alapeukkua, mutta käykää yhdessä katsomassa pentuja jos toisen ehdoton ei muuttuisi. Turha länkyttää että juuri koiraa haluavan pitää muuttaa, eikö se koiraa haluamaton osaa muuttaa ? 

 

Ne koiranpennut on suloisia joo. Toivottavasti ymmärrät, että se on kuitenkin yli kymmenen vuoden rasti, myös silloin kun ei millään huvittaisi lähteä ulkoiluttamaan. 

No en ymmärrä, kun tuo pentuna hankittu koira on 13 vuotta ja 17 kuukautta, samalta kasvattajalta tuttu hankki koiran joka kuoli 19, 9 vuotiaana. Niin minulla on neljäs koira mutta hyvä kun kerroit että on yli 10 vuoden rasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisessa tilanteessa toiminta riippuu varmasti siitä, miten tärkeä se koiraharrastus kenellekin on. Jos mulle puoliso ilmoittaisi, että meille ei enää koiraa tule, niin sanoisin että ok, mutta sitten en tule enää minäkään. En alkaisi luopua harrastuksesta ja elämäntavasta kenenkään takia, koirat tuo niin paljon sisältöä, iloa ja onnea elämään ja eläinrakkaitakin ihmisiä löytyy kumppaniksi.

Mä aloin nelikymppisenä saada astmaoireita tiloissa, jossa on runsaasti eläinpölyä. Olisi aika kylmää kyytiä, jos puolisoni jättäisi minut puhjenneen sairauden takia.

 

 

Miehelläni oli paha allergia, mutta siedätyshoidoilla tervehtyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse lähtisin ajatuksesta, että jos kerran toinen on niin koiraihminen, niin miksei hankkinut koiraa yksinollessaan, vaan vasta sitten kun asuu jonkun kanssa?

 

Taas kerran, tässä välissähän on voinut olla vaikka 20 vuotta. Toisekseen, en minäkään koiraa voinut ottaa opiskelija-kt-solukämpässä asuessa, kun oma aika meni opintoihin, treeneihin ja "opiskelijaelämään". Lenkkimaastoja ei ollut lähimaillakaan. Miehellä sama tilanne.

Yhteen muuton jälkeen oli metsän reunassa isompi asunto johon sai ottaa koiran, lenkkipolut vieressä, parempi rahatilanne, kaksi huolehtijaa ym.

 

Kaksi huolehtijaa tilanteessa, jossa toinen ei koiraa edes halua?

 

Meinaatko että parisuhde toimii niin että tehdään vain asi

Koira on koko ajan kotona. Se ei yleensä ole mikään ulkona säilytettävä, kuten moottoripyörä, johon sitä aiemmin ketjussa verrattiin. Se siis vaikuttaa aika paljonkin myös muiden asukkaiden elämään. Siksi sen kohdalla pitää mennä sen mukaan, joka ei sitä halua.

Eri asia sitten harrastukset, joita tehdään kodin ulkopuolella tai jotka saa siististi piiloon (ja mm. hajuttomiksi), kun niitä ei käytetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä eroaisin ja ottaisin koiran. Koira on erittäin iso osa elämääni ja niitä on ollut jo monta sekä rivi- että kerrostalossa. Kerrostalo ei ole ongelma, jos koira tottuu siihen pienestä pitäen ja pääsee tarpeeksi lenkille.

Minusta elämä on liian lyhyt elämään aina toisen mielihaluja myötäillen. Jos haluan koiran niin minähän hankin koiran. Jokainen löytää puolison, jonka kanssa mieltymykset osuu yksiin eikä elämästä tarvitse tinkiä. Ja yksinkin on tosi hyvä elää koiran kanssa. Tämä on minun mielipide ja ikääkin jo on, joten tässä iässä on pakkokin olla jo vähän itsekäs. Huomisesta kun ei niin tiedä.

Minä taas en eroaisi, mutta ottaisin koiran. Enhän minä sitä eroa halua. Mies saa sen ottaa, jos haluaa.

On aika k-päistä savustaa puoliso ulos omasta kodistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kaikki koiravihaajat kokoontuu, tästäkin tulee alapeukkua, mutta käykää yhdessä katsomassa pentuja jos toisen ehdoton ei muuttuisi. Turha länkyttää että juuri koiraa haluavan pitää muuttaa, eikö se koiraa haluamaton osaa muuttaa ? 

 

Ne koiranpennut on suloisia joo. Toivottavasti ymmärrät, että se on kuitenkin yli kymmenen vuoden rasti, myös silloin kun ei millään huvittaisi lähteä ulkoiluttamaan. 

No en ymmärrä, kun tuo pentuna hankittu koira on 13 vuotta ja 17 kuukautta, samalta kasvattajalta tuttu hankki koiran joka kuoli 19, 9 vuotiaana. Niin minulla on neljäs koira mutta hyvä kun kerroit että on yli 10 vuoden rasti. 

No sitten sinun pitäisi ymmärtää, ettei koiranhankinta-päätösta tehdä siksi, että käytiin katsomassa söpöjä koiranpentuja.

Jos toinen on kertonut ettei halua koiraa, niin todella outoa yrittää pyörtää tätä jollain koiranpentujen esittelyllä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kaikki koiravihaajat kokoontuu, tästäkin tulee alapeukkua, mutta käykää yhdessä katsomassa pentuja jos toisen ehdoton ei muuttuisi. Turha länkyttää että juuri koiraa haluavan pitää muuttaa, eikö se koiraa haluamaton osaa muuttaa ? 

Oletko samaa mieltä myös esim. seksuaalisen haluttomuuden suhteen? Eli haluton on se, jonka pitäisi muuttua, aina ja joka tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisessa tilanteessa toiminta riippuu varmasti siitä, miten tärkeä se koiraharrastus kenellekin on. Jos mulle puoliso ilmoittaisi, että meille ei enää koiraa tule, niin sanoisin että ok, mutta sitten en tule enää minäkään. En alkaisi luopua harrastuksesta ja elämäntavasta kenenkään takia, koirat tuo niin paljon sisältöä, iloa ja onnea elämään ja eläinrakkaitakin ihmisiä löytyy kumppaniksi.

Mä aloin nelikymppisenä saada astmaoireita tiloissa, jossa on runsaasti eläinpölyä. Olisi aika kylmää kyytiä, jos puolisoni jättäisi minut puhjenneen sairauden takia.

 

 

Miehelläni oli paha allergia, mutta siedätyshoidoilla tervehtyi.

 

Astma ei häviä siedättämällä, vaan pahenee.

Lisäksi mut on siedätetty kahta muuta allergiaa vastaan. Koko hoito oli todella kidutusta, koska koko kolmen vuoden ajan mun nieluni oli turvoksissa eli omat kudokseni kuristivat mua. Hoidon jälkeenkin olen edelleen allerginen. Oireet ovat kyllä lievemmät kuin aiemmin, mutta ei tätä tervehtymiseksi voi sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies ei ole yhtään koiraihminen, mutta minä olen. Mies on vaan saanut tottua siihen, että meillä on koiria. 

Miehen ei tarvitse osallistua koirien elämään mitenkään. Minä ulkoilutan, koulutan, ruokin jne koirat itse tai aikuisten lasteni avulla.

On oikein, että vastustavan osapuolen ei tarvitse tehdä mitään, vaan koiran halunnut hoitaa sen ihan itse tai järjestää hoitajan.

Jos vaimo ottaisi koiran kysymättä, niin joko koira tai minä lähtisi. Matkustamme ainakin kerran kuussa, joten koira tai joku muu kotieläin olisi ihan mahdoton riippakivi. 

Vierailija kirjoitti:

Vertailun vuoksi: jos kyse olisi siitä, että toinen osapuoli haluaa kokeilla jotain uutta se ksissä, ja toinen ei missään nimessä halua, niin kummin silloin tehdään?

Jos vaikka haluaisi Annelia ja naapuri Pena mukaan tuplaleikkiin. Kyllähän tähän pitää suostua, eikö niin?

Vierailija kirjoitti:

Koiran kannalta ei missään nimessä pidä ottaa jos toinen tosissaan vastustaa.

Että koira puolison edelle 😂. Kyllä minulla se puolison puutteellinen kunnioitus tulee mieleen ennen koiraa, jota ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koiran kannalta ei missään nimessä pidä ottaa jos toinen tosissaan vastustaa.

Miksi näin?

Koiralla on oikeus olla pidetty ja rakastettu lemmikki.

Niin ja puolison pidetty ja rakastettu kumppani.

Koiran elämäänsä todella haluava muuttaa pois ja hankkii koiran. 

En keksi muuta. 

Minulla oli miehen kanssa tavatessamme kolme koiraa, nykyään vuosia yhdessä, koiria on neljä.  Seuraava pentu myös suunnitteilla, mutta se ei välttämättä tarkoita viittä koiraa vaan odotellaan sopivaa pentuetta ja riippuen milloin pentu syntyy, voi koiramäärä jo olla pienempi, koska kolme nykyisistä on senioreita, eikä niiden kanssa tiedä ikinä miten nopeasti terveysvaivoja ilmaantuu tai aiempia pahenee tai hoitovaste heikkenee. 

Mielestäni oli tosi mielenkiintoista aikanaan deittaillessa, että oli ensinnäkin miehiä jotka olivat valmiita tapailemaan minua, vaikka "eivät pidä koirista"?? Tai vaikka "haluavat lapsia sitten joskus " (itse olen lapseton enkä voi edes omia biologisia lapsia saada). 

Miten tällaisissa asioissa voi tehdä muka kompromisseja? Ei mitenkään. 

Koiravastaisten miesten, niiden parin jotka osasivat vastata asiaan, ajatus oli että "no voisit kai myydä ne pois" tai "ajattelin että jos suhde muuttuu vakavaksi niin keksitään jotain eikä lisää koiria ainakaan tule". 

Melkoista neroutta kun koiraisa elämäntapa oli mainittu kissankokoisin kirjaimin jo siksikin että koirapelkoiset ja allergiset älkööt vaivautuko ja että koska halusin vakavan suhteen ja jossain kohtaa yhteisen kodin niin tietenkin helpointa jo alussa ettei tuhlaa kenenkään aikaa. 

N36

Koira parka vain sitten kärsii, jos se joutuu kotiin, missä toinen sen huoltamista ei siitä pidä.

Veljen vaimo potki koiraa kun luuli, ettei kukaan näe.  Oli tosi tyly sille koko ajan muutenkin.

Säälitti kiltti pieni koira.  No sitten ne erosi ja koira jäi tietysti veljelleni.  Sai ne loput vuodet sitten olla hyvässä hoidossa.  Veli on elänrakas kuten minäkin.  

Koiran pitää olla toivottu kummaltakin osapuolelta, ihan kuin lapsikin.  Koira vaistoaa varmaan lastakin herkemmin, jos siitä ei pidetä.  Joten sanoisin aapeelle, että ei koiraa ainakaan tässä vaiheessa.  Ajat muuttuu ja mieletkin voi muuttua, joten kannattaa odottaa, jos tulee otollisemmat olosuhteet.  Kerrostalon neljäs kerroskaan ei kuulosta hyvältä sen kannalta, vaikka itselläni oli kyllä pieni koira kerrostalossa aikoinaan.  Se pääsi kyllä joka viikonloppu ja lomilla maalle isoon maalaistaloon viettämään todellista koiran luksuselämää.