Vanhuksen hoitaminen väsyttää, vinkkejä

Arvostan että hoidat vanhusta, mutta tuo stressi ja valvominen vie sinut ennenaikaiseen hautaan. Saatat kuolla sairaskohtaukseen ennen autettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Pyydä lääkäriltäsi vaikka unilääkkeitä ja laita puhelin äänettömälle yöksi. Nuku kunnon yöunet vaikka vanhus joutuisikin 6-10 märissä vaipoissa olemaan. Ota vastaan voivottelu tai kiukku. Tämä on minun konkreettinen ehdotukseni, jos hoitokoti ei ole. Sun on laitettava itsekkäämmät rajat - nyt kuulostat passaamaan rientävältä piialta (en tarkoita loukata,vaikutat kiltiltä). Kyllä se 6-10 yksinäisyys on palvelukotia parempi kuitenkin, sielläkään tuskin heti palvelua ole kun soittokelloa soittaa näinä aikoina. Ja vanhuksen on opittava tähän. Hän ei voi herättää sinua yhtä aikaa kun itse herää, tai se osoite tulee hoitokoti olemaan. Koska olet itsekin vanha jo, etkä jaksa. Vanhuksen on nyt opittava sinun tapasi, tai tämä soppa kuumenee liikaa.

Muistisairas ei opi, sehän tässä on ongelma, ja muistisairas tuon täytyy olla, eihän kukaan muuten ketään yöllä herättele. Ap:n pitäisi siis olla ihan eri lukaalissa yöt. 

Samoin ei päivällä tarvitse olla koko ajan passaamassa, kävisi katsomassa muutaman kerran päivän mittaan. Jos olisi oma asunto. Mutta ap taitaa kivasti säästää rahaa kun asustelee äitinsä tai isänsä nurkissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyydä lääkäriltäsi vaikka unilääkkeitä ja laita puhelin äänettömälle yöksi. Nuku kunnon yöunet vaikka vanhus joutuisikin 6-10 märissä vaipoissa olemaan. Ota vastaan voivottelu tai kiukku. Tämä on minun konkreettinen ehdotukseni, jos hoitokoti ei ole. Sun on laitettava itsekkäämmät rajat - nyt kuulostat passaamaan rientävältä piialta (en tarkoita loukata,vaikutat kiltiltä). Kyllä se 6-10 yksinäisyys on palvelukotia parempi kuitenkin, sielläkään tuskin heti palvelua ole kun soittokelloa soittaa näinä aikoina. Ja vanhuksen on opittava tähän. Hän ei voi herättää sinua yhtä aikaa kun itse herää, tai se osoite tulee hoitokoti olemaan. Koska olet itsekin vanha jo, etkä jaksa. Vanhuksen on nyt opittava sinun tapasi, tai tämä soppa kuumenee liikaa.

 

Muistisairas ei opi, sehän tässä on ongelma, ja muistisairas tuon täytyy olla, eihän kukaan muuten ketään y

Käsittääkseni tähän ketjuun tuli AP:n jälkeen joku toinen, joka on muistellut aikaansa muistisairaitten vanhempiensa hoitajana. AP:n äiti ei ole muistisairas, vaan pilallelellitty - se on todettu vauvaraadin toimesta jo moneen kertaan tämän keskustelun eka sivuilla

Vierailija kirjoitti:

Siirrettävä matkavessa sängyn viereen, jos ei jaksa/ehdi vessaan asti. 
Hätäranneke joka kertoo jos kaatuu. 
Tee säännöt paperille ja käykää ne läpi. Perustele omalla jaksamisella ja uhkaile että joutuu hoitokotiin jos ei seuraa sääntöjä.
Kertoo että vasta klo 7 saa sinut herättää ja pidät siitä kiinni. Jos herättää klo 6.50 ja asia on että saisko sen nenäliinaan, niin vastaat, että kello ei ole 7. Ehkä oppii kuten lapsetkin noudattamaan ohjeita. 

Uhkailu, kiristys ja lahjonta toimii mummoihin kuten lapsiinkin. 
 

Ongelmahan on, että muistisairas ei opi. Koska oppiminen, jopa kaikkein alkeellisimmillaan, eli klassisen ehdollistumisen kautta, vaatii toimivaa lähimuistia. Joka yleensä kärsii ensimmäisenä. Kärjistäen voi panna kätensä kuumalle hellan levylle yhä uudestaan, eikä opi että se polttaa, siinä missä lapsi oppii kerrasta. 

Sehän tuossa kauheinta on, että ne eivät kykene oppimaan edes sillä tasolla, millä matelijat. 

Ja ap:n vanhus on selvästi muistisairas, tuo kesken yötä herättely kertoo siitä. Normaalilla järjellä varustettu vanhus tajuaa kyllä olla kiusaamatta hoitajaansa liiaksi, koska tietää että jos hoitaja uupuu, laitos kutsuu. 

Noille, joiden mielestä tämä aihe "ahdistaa": Ei se ahdista ketään muuta kuin ap:ta, joka ei suostu katsomaan tosiasioita silmästä silmään kuten aikuisen ihmisen pitäisi, vaan elää jossain laalaamaassa, jossa voimavaroja vaan mystisesti ilmestyy jos tarpeeksi tiukasti pitää sormia korvissa ja ajattelee yksisarvisia. 

Ap sanoi, että sairaiden hoito on aina ollut osa ihmisten elämää, mutta häneltä puuttuu perspektiivi. Ei koskaan ennen ollut tällaista tilannetta, että ihmiset elävät muistisairaana ja täysin autettavana pahimmillaan vuosikymmeniä. Ihmiset kuoli pois paljon ennen sitä, se läheisten hoitaminen oli sitä, että vanhus sai aivo- tai sydänhalvauksen ja sitä hoidettiin puolisen vuotta, tietäen koko ajan että kohta tulee toinen kohtaus ja se vie. Näin siis kärjistäen, toki vanhuudenhöperyyttä on ollut aina ja toisinaan ihmiset toki eli pitkäänkin jopa aivohalvausten jälkeen, mutta isoilla siveltimenvedoilla kuvattuna se meni noin. Kukaan ei ehtinyt ihan hirveästi siihen hoivaamiseen uupua, koska se kesti niin vähän aikaa. 

Jokainen ymmärtää tämän kun vain ajattelee sitä, että seniorivaipat on aika tuore keksintö. Ei niille ollut tarvetta, alusastioilla pärjättiin sen vähän aikaa mitä vuodepotilaana oltiin. 

Eikä agraariyhteiskunnassa muuten niin suuresti hoivattu, kuka työt olisi tehnyt jos joku olisi reagoinut mummelin jokaiseen inahdukseen? Sitä hoidettiin miten kuten silloin kun satuttiin olemaan paikalla. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 67: "Ilman muuta, hyvä että muistutit. Sitä ehdotinkin tuolla edellä, ja vieläpä sanon: olipa syy mikä tahansa. Nyt on ryhdyttävä itsekkääksi, otettava omaa aikaa ja nukuttava, muuten tilanne äityy pahaksi ja sinne hoitokotiin päätyvät äiti ja tytär yhtä aikaa."

No just näin. Tai tytär päätyy hautaan ja äiti hoivakotiin. Mun isälleni ei sopinut se, että mä lakkaan juoksemasta päivin ja öin siellä, vaikka mun verenpaineet oli jo tasolla 230/180. Vastasi vaan, että "Niin niin mutta kun...". Lopulta kysyin, kumman haluaa haudata ensin: vaimonsa vai nuoremman tyttärensä. Löi mulle luurin korvaan :D Mutta noudatin lääkärin neuvoa ja laitoin yöksi kännykän äänettömälle ja työpäiväni aikana en vastannut puhelimeen, jos näin, että soittaja oli isä. Kyllä mä siellä noin muuten kävin, kun olin vapaalla ja hereillä eli joka päivä kuitenkin. 

Ap:sta en tiedä, mutta mulle kävi vielä niin, että mä en ilta

Minua aina ihmetyttää, miksi te alunperinkään aloitte vastata yöllä puhelimeen? Minulla on ollut puhelin lentotilassa öisin siitä saakka kun kännykän sain, ei ole sellaista syytä miksi kenenkään pitäisi saada minut keskellä yötä kiinni. Kuolemantapauksistakin ehtii kyllä aamulla kuulla. Jos yöllä on hätä, 112 on ainoa oikea osoite, jos ei ole niin iso hätä, pärjää aamuun. 

Takokaa nyt ihmiset kalloonne, että teidän ensisijainen VELVOLLISUUTENNE on huolehtia itsestänne ja omasta jaksamisesta. Kyllä, se on VELVOLLISUUS ei vain itseä kohtaan, vaan kaikkia läheisiä. Koska ihminen, joka ei ole levännyt, on vähintäänkin kärttyinen, sairastuu helpommin, mikä kuormittaa yhteiskuntaakin -ja äärimmäisessä tapauksessa ollaan lopulta niin väsyneitä, että ihan vaan lepoa saadakseen painaa tyynyn sen vanhuksen naamalle että narina lakkaisi edes hetkeksi... Tsehovilla on tästä viehko novelli, tosin siinä on lapsenpiika ja vauvalle käy huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vielä ehdotuksista ja kommenteista. Uskon että rajojen laittaminen on avain. Käytännössä se voi olla vaikeaa, mutta kyse on myös omasta päätttäväisyydestä ja siitä, että jaksaa kerätä sen väsyneenäkin, eikä vain hoitaa vielä yhtä juttua vaan yrittää tehdä pidemmän aikavälin suunnitelmia. Vaikeaahan se on kun tilanteet elävät ja myös hoitajat vaihtuvat. Vanhusta on myös eri asia kouluttaa kuin lasta, tämä hoidettava ei ole aivan tolkuissaan enää. 

 

Jännä silti, että ihmiset epäilevät niin voimakkaasti, että tässä kuviossa joku "haiskahtaa" tai että jotakuta hyväksikäytetään tai tilanteessa on jotain epämääräisiä taloudellisia sidonnaisuuksia. Ei tässä kuviossa mikään haiskahda, ihan yhteistyössä ja ymmärryksessä hoidetaan asioita suvun kesken. Myöskään en ole itse mikään marttyyri tai henkisesti riippuvainen ihminen, minulla on aikuisia lapsia, joiden kanssa vietän aikaa, töitä, harrastu

Kyllähän sinua sekä veli, että vanhus käyttävät hyväksi, ja toisaalta sinä vanhusta koska ilmeisesti asut sen nurkissa. 

Jos kerran veli on se varsinainen omaishoitaja ja sinä hoidat hyvää hyvyyttäsi, hommaa itsellesi joku vuokraluukku, muuta sinne ja sanot velipojalle että pärjäile. 

Itse en hoitaisi sekuntiakaan noilla ehdoilla mitkä sinulla veljesi kanssa on. 

Enkä noin huonokuntoista muutenkaan. Jos ihminen tarvitsee pitkin yötä huomiota, joka yön, on mahdottomuus että yksi ihminen voisi sitä hoitaa edes viikon kerrallaan. Silloin ei yksinkertaisesti ole kotikelpoinen. 

Tässä tilanteessa olisi rakkauden teko pestä kätensä tuosta sopasta, koska veljesi kyllä kiireen vilkkaa hoitaisi vanhuksen palvelutaloon -missä hän saisi sitten lopulta parempaa hoitoa kuin loppuun saakka nääntyneeltä vaivaiselta tyttäreltään. 

Jos vanhuksesi olisi järjissään, luuletko ihan oikeasti että se tahtoisi sinun näännyttävän itsesi hoitamalla? Ei varmasti, jos sinua järjissä ollessaan rakasti. 

Kannattaa muistaa se Ison Kirjan kultainen sääntö, ja miettiä, tahtoisitko, että kun itse olet vanha ja höperö, sinulle rakas ihminen rääkkäisi itsensä ennenaikaiseen hautaan sinua hoitaakseen? Itse en ainakaan tahtoisi sitä. 

Jos "kaikki" mahdolliset ratkaisut on jo käytössä, on seuraava askel se, että päätät, mihin vedät oman jaksamisen rajat. Kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä. Joko uhraudut 24/7 ja uuvut tai alat etsiä muita ratkaisuja. Mistään ulkopuolelta ei tule apua eikä tukea ikävä kyllä. 
Joudut itse päättäämään milloin ei tarvitse enää jaksaa. Varsinkin naiset yleensä venyvät aivan liikaa omien voimavarojensa yli ja sitten kupsahtavat kun ei vaan enää jaksa. Sinä voit vaikuttaa omaan oloosi.

Voisitteko te ihmiset, jotka "osaatte vetää rajat" kertoa omasta elämästänne ja tilanteistanne. Mitä te teette vanhempienne tai muiden läheistenne puolesta? Missä menevät ne terveet rajat?  Onko omaishoitajuus väärin teidän mielestänne tai se jos omaishoitajuudessa väsyy? Onko väsyminen merkki siitä että rajat ovat menneet? Miten sen voi estää? Kysyn ihan tosissani, koen itse eläväni sellaista elämää jonka olen itse valinnut, vaikka se on välillä raskasta.

Ap:lla on oikeasti hyvä tilanne, kun veli on virallinen omaishoitaja. Ap:lla ei siis ole mitään juridista velvoitetta mihinkään. Hän voi aivan hyvällä omallatunnolla ilmoittaa velipojalle lähtevänsä kahdeksi kuukaudeksi Thaimaahan, eikä koira perään hauku. Veli sitten hoitaisi vanhuksen asiat miten hyväksi näkee. Ap ei syyllistyisi lain silmissä heitteillejättöön tms jos vaan häipyisi, koska kerran ei ole omaishoitaja. 

Joku tuossa aikaisemmin kirjoitti että olisi rakkauden teko toimittaa vanhus hoitoon ja peesaan sitä. Tuskinpa se kovin hääviä se hoito nyt on, oikeasti, luultavasti huonoimmassakin hoivakodissa olisi turvallisempaa. Koska läpeensä uupunut ihminen ei ole turvallinen. 

Ja hyvä pointti sekin, että haluaisimmeko me itse rakkaan läheisen nääntyvän hoitotaakkamme alla? Emme tietenkään. Ei KUKAAN halua, että joku uhrautuu sen takia. Ei kukaan täyspäinen, siis. Joten lopettakaa tuo uhrautuminen ja lakatkaa naamioimaista marttyyrileikkiänne rakkaudeksi. Ei se sitä ole, vaan läheisriippuvuutta. 

Eli pakkaa ap kimpsusi ja lähde Balille, sieltä sitä jaksamista tule ja velipoikakin oppii olemaan. Välit voi tietysti mennä huonoiksi, mutta mitäpä sinä tuollaisella veljellä teet?

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko te ihmiset, jotka "osaatte vetää rajat" kertoa omasta elämästänne ja tilanteistanne. Mitä te teette vanhempienne tai muiden läheistenne puolesta? Missä menevät ne terveet rajat?  Onko omaishoitajuus väärin teidän mielestänne tai se jos omaishoitajuudessa väsyy? Onko väsyminen merkki siitä että rajat ovat menneet? Miten sen voi estää? Kysyn ihan tosissani, koen itse eläväni sellaista elämää jonka olen itse valinnut, vaikka se on välillä raskasta.

Asioin esim. vanhemman puolesa. Voin käydä kaupassa asioidessani mutta en sen mukaan mitä mielitekoja vanhuksella on. En ottaisi vanhusta kotiini enkä muuttaisi hänen kanssaa. Sovin etukäteen koska olen tuossa tai koska käytettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko te ihmiset, jotka "osaatte vetää rajat" kertoa omasta elämästänne ja tilanteistanne. Mitä te teette vanhempienne tai muiden läheistenne puolesta? Missä menevät ne terveet rajat?  Onko omaishoitajuus väärin teidän mielestänne tai se jos omaishoitajuudessa väsyy? Onko väsyminen merkki siitä että rajat ovat menneet? Miten sen voi estää? Kysyn ihan tosissani, koen itse eläväni sellaista elämää jonka olen itse valinnut, vaikka se on välillä raskasta.

Omat vanhempani ovat vielä hyväkuntoisia (78 v), joten niille ei ole tarvinnut isommin rajoja vetää, muuta kuin sen suhteen että kielsin jossain kohtaa äitiäni (ja siskoani) soittamasta minulle. Koska ne soitti minulle aikansa kuluksi ja vaan valittivat koko ajan. Joten kun Whatsapp ilmestyi, ilmoitin että minulle ei saa enää soittaa. Ei menneet välit miksikään. 

Toinen on se, että olen aina pitänyt puhelimen yöllä lentotilassa ja muutenkin pitänyt sen säännön, että minun yöleponi on pyhää ja kukaan ei sitä saa häiritä. Onneksi mukulat olivat samaa maata äitinsä kanssa ja vauva-ajan jälkeen yöheräämiset olivat aika harvinaisia, jotain oksutauteja lukuunottamatta. Tässä kohtaa olin tavattoman onnekas. 

Tämä yölevon pyhyys näkyy niinkin, että jos mies menee johonkin illanistujaisiin, se kysyy, SAAKO tulla yöksi kotiin ja minä sitten fiiliksen mukaan päätän saako minut herättää aamuyöstä tulemalla kotiin vai onko parempi mennä hotelliin. (jos ihmettele miksi mies on kanssani niin en tiedä, ihmettelen sitä itsekin.)

Onko väsyminen sitten merkki siitä, että rajat ovat menneet? Minun kohdallani kyllä, jos olen jonkun sallinut lepoani häiritä. Sinun kohdallani en tiedä, koska meidän rajamme menevät eri kohdissa. Oleellista on se, oletko tyytyväinen elämääsi, jos olet, rajasi ovat tallella. Ap sen sijaan ei ole tyytyväinen vaan ruikuttaa. Silloin ne rajat puuttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko te ihmiset, jotka "osaatte vetää rajat" kertoa omasta elämästänne ja tilanteistanne. Mitä te teette vanhempienne tai muiden läheistenne puolesta? Missä menevät ne terveet rajat?  Onko omaishoitajuus väärin teidän mielestänne tai se jos omaishoitajuudessa väsyy? Onko väsyminen merkki siitä että rajat ovat menneet? Miten sen voi estää? Kysyn ihan tosissani, koen itse eläväni sellaista elämää jonka olen itse valinnut, vaikka se on välillä raskasta.

Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että 93-vuotias vanhempani (toinen on jo kuollut) on vielä ikäisekseen hyvässä kunnossa. Hän ei tosin osaa käyttää tietokonetta eikä älypuhelinta, joten autan häntä joskus asioissa, jotka olisi kätevä hoitaa niiden avulla, esimerkiksi katson hänelle juna-aikatauluja netistä, kun hän on matkustamassa junalla jonnekin.

Mutta kysymykseen vastaisin, että on vielä normaalia, jos on silloin tällöin väsynyt läheisen hoitoon. Mutta terveet rajat on ylitetty silloin, jos on jatkuvasti väsynyt ja tätä jatkuu pidempään kuin pari viikkoa.

Nro 105: Olet ihan oikeassa. Mä aikoinaan ajauduin tuohon tilanteeseen. Ei mulle ollut mitään ongelmaa jotain vähän auttaa päälle ysikymppisten vanhempieni luona, kun siellä muutenkin kävin kyläilemässä. Mulla on sekä sairaanhoitajan että it-alan koulutus, joten jos piti joku äidin uuden  lääkkeen sivuvaikutus selvittää tai joku isän pieni tietokoneongelma, niin siinähän se homma hoitui, kun muutenkin olin siellä käymässä. Ja tosiaan mun vanhempani eivät ikääntyneet yhdessä yössä vaan vuosien saatossa. Muutaman kerran isä soitti, että voinko tulal katsomaan, kun äiti valittaa kipuja. Mä sitten menin ja arvioin, pitääkö lähteä heti lääkäriin, riittääkö lääkäriinmeno huomenna tai vasta seuraavalla viikolla. Tai hoituisko koko juttu ihan vaan kotikonstein. Ei nämä käynnit mua rasittaneet, kun niitä ei välttämättä ollut edes kerran vuodessa. Ja asun kuitenkin naapurissa. 

Kun pandemia alkoi, mä tein jo ennen sitäkin etätöitä. Muilla lähisuvussa ei ollut etätyömahdollisuutta, joten oli tavallaan tuo edellisen jatkumoa, että mä sitten kävin mun vanhempieni luona ja muut vaan silloin tällöin vilkuttamassa ikkunan takaa tai soittivat puhelimella. Äiti oli ehkä pikkasen vanhuudenhöpsö, mutta ei kuitenkaan vielä merkittävää muistisairautta. Kävin siellä parin viikon välein kahvilla ja vain sellaiseen aikaan, kun se mulle itselleni sopi. Ja toki, jos oli vaikka telkkarin kanavat sekaisin, niin mä laitoin ne kuntoon. 

Sitten äidin muistisairaus alkoi pahenemaan. Isä osasi salata sen meiltä muilta aika hyvin. Mä aloin epäillä asiaa ja isäni väitti kivenkovaan, että he kyllä pärjää. Sain puhuttua isän lopulta ympäri palveluntarpeenohjaajan käyntiin, mutta eipä siitäkään muuta seurannut kuin se, että hyvinvointialue oli tietoinen, että tollanen vanha pariskunta on olemassa. Äidin voinnin huonontuessa alkoi tulla yhä useammin yhteydenottoja ja kun yritin muille ehdottaa, että menisivät vuorostaan, niin vastauksena tuli "no kun sä oot ennenkin tehnyt ja kun sä osaat". Kun äiti alkoi karkailemaan, niin ennenkuin joku kauempaa olisi ehtinyt hätiin, äiti olisi ehtinyt jo ties kuinka pitkälle. Mulla menee tästä noin 30 sekuntia vanhemmilleni. Sitten toki se hyvä kysymys, että miksi mua olisi haitannut, jos äiti olisi jäänyt auton alle, liukastunut jäisellä tiellä ja murtanut lonkkansa  tai jäätynyt lumihankeen. Noh, koska se oli kuitenkin mun äiti. 

Ihan käsittämätöntä vastustusta hoitopaikan suhteen ja minä pärjään kyllä hölmöilyä. Voisi jotenkin ymmärtää, jos olisi kyse omasta puolisosta tai lähisukulaisesta, jonka kanssa on asunut jo valmiiksi samassa taloudessa. Muuten ei niin yhtään mitään järkeä ja avun pitää perustua rauhassa järjellä mietittyyn avustukseen, jota käyt vapaaehtoisesti antamassa vähän kerrallaan, siis ns. auttelemassa. Muuten hukkaat vaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä omasta elämästäsi, katkeroidut siitä ja lopputuloksena vain hoivattava oli hetkittäin ehkä iloisempi, ehkä ei edes sitä, vaan suoritit vaan jotain karhunpalvelusta kuten curling-vanhemmat.

Puhun kokemuksesta. Toinen vanhemmistani laitettiin muistisairauden vuoksi suoraan hoitokotiin, koska toinenkin vanhemmista oli osin avustettava, että pärjäisi edes yksin. Häntä sitten auttelin alussa enemmän. Avustettava kyllä osaa toivoa apua vaikka kuinka paljon ja omista ruuhkavuosistakin huolimatta tuli suostuttua ihan liikaa auttamaan. Se on kaikki omasta elämästä ja muilta huollettavilta pois. Ei mitään järkeä. Sen huomasin muutamassa kuukaudessa. Avun määrään löytyi tehokas rutiini jonka oli riitettävä, mutta silti siitä sai avustettavan kanssa aina riidellä. Siinä uhkaa suhteet tulehtua ja avustettavasta tulla vain avustettava, ei enää edes ainakaan oma vanhempi.

Toisen ihmisen puolesta ei voi elää missään vaiheessa, ei vanhuudessa/sairaanakaan. Ei ole ennenkään niin tehty, vaikka jollain tyhmillä perinteillä toiset jaksaa hokea, että autettava on. Silloin 100+ vuotta sitten avustettavia oli vähemmän, koska noutaja tuli jo ennen pahempia ongelmia, mutta silloin harvoinkin apuna oli koko suku. Ei todellakaan yksi ihminen ollut koko ajan curlingia harrastamassa ja kuvittelemassa, että sillä kaikki on kuin ennen. Se on vain omaa hölmöyttä.

Onneksi omallakin kohdalla auttoi iäkkäät sukulaiset, jotka itsekin ymmärsi ja kannustivat, että ei ole meidän tehtävä auttaa ja siksi on veroja maksettu, että ulkopuolista hoitoa löytyy.

Hirveä rutinahan siitä hoitopaikasta aluksi tietenkin on, mutta avustettava aina tottuu lopulta kuitenkin tilanteeseen. Ja hoitopaikat ovat keskimäärin todella hyviä Suomessa, jos yhtään katsoo perään, miten homma siellä toimii.

Valitettavasti se ihmisen elinkaari nyt vaan on sellainen, että loppupäässä ei enää pääse joka päivä hyppäämään mökkilaiturilta uimaan. Hyväksy tosiasiat, äläkä pilaa ennenaikaisesti omia vuosiasi, jolloin vielä olet kunnossa.

Ap, olen ollut hieman vastaavassa tilanteessa oman äitini hoidon kanssa. Suosittelen palvelutarpeen arviointia ja rehellistä keskustelua jaksamisesta ammattilaisten kanssa. Ei ole häpeä sanoa, ettei jaksa. Jos läheisesi herättää monta kertaa yössä, ei hän mielestäni enää ole kotikuntoinen. Kuten täällä on aiemmin todettu, tuossa tilassa oleva vanhus ei todellakaan välttämättä enää opi asioita. Ymmärrän että ei tunnu inhimilliseltä sulkea puhelinta ja olla tavoittamattomissa. Mitään kikkakolmosta palautumiseesi ei ole muuta kuin irti päästäminen ja sen toteaminen, että tarvitsette apua. Hoitokodit eivät ole huonoja paikkoja. Olosi helpottaa, kun läheisesi saa hyvää hoitoa. Sinun ei tarvitse venyä äärirajoillesi, jotta hän saisi sitä.

Vie vanhus terveyskeskukseen. Pian Sinun tarvitsee enää hautajaisensa hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vie vanhus terveyskeskukseen. Pian Sinun tarvitsee enää hautajaisensa hoitaa.

Aika pitkälti hautajaiset voi hoitaa ostopalvenuna hautaustoimiston kautta. Suurempi työ on kaikissa hautajaisten jälkeen hoidettavissa asioissa.