Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten saada lapsi järkiinsä? Aikoo heittää tulevaisuutensa hukkaan
14.02.2026 |
Lapsesta asti ollut haaveammatti ja sitä varten opiskelu yliopistossa. Nyt ilmoitti että aikookin hakea ammattikorkeaan koska haluaa muuttaa seurustelukumppanin kanssa paikkakunnalle missä ei ole yliopistoa. Kun asiasta yrittää keskustella, nuori väittää että ei haaveile enää samoista asioista kuin ennen, vaikka vasta pari vuotta sitten valitsi lukiossa kursseja jatko-opintoja silmälläpitäen ja tulee varmasti kirjoittamaan hyvät arvosanat vaadituista aineista.
En ole ammattikorkeaa vastaan, siitä ei ole kyse. Olen vain sitä vastaan että näin tärkeät valinnat tehdään teini-iän seurustelusuhteen ehdoilla. Onko mitään keinoja edetä asiassa?
Kommentit (137)
Jos se uusi ala on todennäköisesti työllistävä, niin ei ole mitään hätää. Ja ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka ulkopuolelle saattaa näyttää siltä että tekee valintoja jonkun muun ehdoilla, ne on kuitenkin tehty omilla ehdoilla ja niiden päätösten tekemistä on kypsytelty ehkä jo pitkäänkin. Itse lopetin kilpaurheilun omista syistäni, mutta koska niihin aikoihin aloin seurustella ensimmäistä kertaa, se näytti siltä että lopetin poikaystävän takia, vaikka niin ei todellakaan ollut. Vanhempani eivät usko sitä vieläkään, ei luultavasti silloinen valmentajakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni mun skarppi ystävä on opiskellut amkissa ja ollut todella, todella tylsistynyt. Katuneet valintojaan, menneet yliopistoon ja olleet tyytyväisiä. Toki aloissa ja ihmisissä on eroja. Voisiko perustella sillä, että jos on hyvä koulussa, amk erittäin todennäköisesti on liian helppoa ja myöhemmin katuu menetettyä aikaa, opintotukea ja ensikertalaisuutta? + yliopiston käyneellä yksinkertaisesti on paremmat uranäkymät. Monen rekrytoijan kanssa puhunut, että kyllä yo menee aina yamkista ohi. Ehkä argumentoimalla ja antamalla tilaa kuitenkin
Vierailija kirjoitti:
Moni mun skarppi ystävä on opiskellut amkissa ja ollut todella, todella tylsistynyt. Katuneet valintojaan, menneet yliopistoon ja olleet tyytyväisiä. Toki aloissa ja ihmisissä on eroja. Voisiko perustella sillä, että jos on hyvä koulussa, amk erittäin todennäköisesti on liian helppoa ja myöhemmin katuu menetettyä aikaa, opintotukea ja ensikertalaisuutta? + yliopiston käyneellä yksinkertaisesti on paremmat uranäkymät. Monen rekrytoijan kanssa puhunut, että kyllä yo menee aina yamkista ohi. Ehkä argumentoimalla ja antamalla tilaa kuitenkin
Jos amk on "liian helppo", voi aina opiskella vähän nopeammalla tahdilla tai käydä siinä sivussa vaikka avoimen yo:n kursseja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä menee yhtälailla hukkaan, jos jättää rakkaansa opiskelun takia. Mieti nyt itse, kuolinvuoteella ihan sama mitä opiskelit mutta auta armias jos heitit rakkauden hukkaan, se kaduttaa. Anna toisen elää elämänsä itse ja tehdä virheensä itse. Yliopistoon ehtii myöhemminkin. Mielensä ehtii muttaa monta kertaa elämässä eikä se mene mitenkään hukkaan. Elämässä on tehtävä myös virheitä että voi sanoa eläneensä.
Hyvä että edes muistan tyyppiä jonka kanssa seukkasin lukiossa. Kyllä ne elämänkokemukset on kerätty ihan muualta ja sen jälkeen.
Minä taas olen vielä 25 vuotta myöhemmin yhdessä 15-vuotiaana tavatun rakkaani kanssa. Ammatti ja asuinpaikka on mennyt uusiksi useampaan kertaan, rakkaus on pysynyt. Arvostan huomattavasti enemmän yhteisiä elämänkokemuksia kuin ensimmäistä opiskelupaik
Mä oon yhdessä edelleen (32v) mun toisen poikaystävän kanssa, aletaan seurustella kun oli 18v.
Asuttiin kyllä heti alkuun eri paikkakunnalla, hän töissä ja minä lukiossa ja vielä senkin jälkeen kunnes oli enää yksi vuosi yliopistossa jäljellä.
Mun ystävän lapsen kummitäti elää ihan pilvissä. Oma tyttö meni peruskoulun jälkeen lähäriksi, sitten sairaanhoitajaksi ja on ainakin 4 krt hakenut lääkäriksi. Saa aina ihan huonompia pisteitä, mutta silti äiti kannustaa. Ei tässäkään ole järkeä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa, millä keinolla lapsen asenteet voi saada sellaisiksi, että oma tulevaisuus on tärkeämpi kuin sen hetkinen kumppani.
Minulle oli täysin itsestään selvää lähteä alle kaksikymppisenä opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Kihlakumppani lähti mukaan.
Kysy lapseltasi, miksi hän ei ole sille seurustelukumppanille niin rakas ja tärkeä, että kumppani muuttaisi sille paikkakunnalle, jolle hän pääsisi opiskelemaan? Muistuta siitäkin, että opiskelu on kuitenkin aika lyhytaikaista tulevaisuutta ajatellen.
Oikeasti mitään ei ole lopullisesti menetetty vaan hän voi hakeutua opiskelemaan toivealaansa vielä myöhemmin. Eihän yliopistoissa ole yläikärajaa!
Vierailija kirjoitti:
Elämä menee yhtälailla hukkaan, jos jättää rakkaansa opiskelun takia. Mieti nyt itse, kuolinvuoteella ihan sama mitä opiskelit mutta auta armias jos heitit rakkauden hukkaan, se kaduttaa. Anna toisen elää elämänsä itse ja tehdä virheensä itse. Yliopistoon ehtii myöhemminkin. Mielensä ehtii muttaa monta kertaa elämässä eikä se mene mitenkään hukkaan. Elämässä on tehtävä myös virheitä että voi sanoa eläneensä.
Ei yksikään suhde kestä tänä päivänä noin kauan. Ja ylipäätänsä kompromisseja tekevät aina vain naiset, joista mies käveleekin sitten yli koko loppuelämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, millä keinolla lapsen asenteet voi saada sellaisiksi, että oma tulevaisuus on tärkeämpi kuin sen hetkinen kumppani.
Minulle oli täysin itsestään selvää lähteä alle kaksikymppisenä opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Kihlakumppani lähti mukaan.
Kysy lapseltasi, miksi hän ei ole sille seurustelukumppanille niin rakas ja tärkeä, että kumppani muuttaisi sille paikkakunnalle, jolle hän pääsisi opiskelemaan? Muistuta siitäkin, että opiskelu on kuitenkin aika lyhytaikaista tulevaisuutta ajatellen.
Oikeasti mitään ei ole lopullisesti menetetty vaan hän voi hakeutua opiskelemaan toivealaansa vielä myöhemmin. Eihän yliopistoissa ole yläikärajaa!
Olennaista olisi tietää, onko lapsuuden toiveala edelleen oikeasti toiveala. Ei nimittäin välttämättä ole. Entä jos todellinen toiveala löytyykin juuri sieltä mihin lapsi on nyt hakeutumassa ja seurustelukumppanin kanssa asuminen tulee siihen päälle bonuksena?
Ainoa miten tämän voi saada selville on keskustella lapsen kanssa avoimesti ja arvostavasti, eikä niin että pitää tämän suunnitelmia tulevaisuuden heittämisenä hukkaan.
Ja jos valinta osoittautuukin myöhemmin virheeksi, niin sitten osoittautuu ja lähdetään uuteen suuntaan. Itsekin nyt 4-kymppisenä olen laittanut elämässä asiat uusiksi useamman kerran, viimeksi nyt nelikymppisenä kun lähdin opiskelemaan uutta alaa. Se vanha nuoruuden toiveala ei nimittäin oikein työllistänyt koskaan niin että koulutusta olisi voinut hyödyntää kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
No jos se mieli vielä muuttuu niin ehtii sinne yliopistoon vähän myöhemminkin.
Yliopistoon on vaikeampi päästä, kun ensikertalaisuus on hukattu ammattisurkeaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se mieli vielä muuttuu niin ehtii sinne yliopistoon vähän myöhemminkin.
Yliopistoon on vaikeampi päästä, kun ensikertalaisuus on hukattu ammattisurkeaan.
Jos ala on sama, niin ensikertalaisuutta ei tarvitse mihinkään, koska ammattisurkean tutkinnolla voi pyrkiä suoraan yliopiston mausteriohjelmaan ja valmistua kahdessa vuodessa maisteriksi.
Kaikilla aloilla tällaista polkua ei ole, mutta monella on. Riippuu siis täysin siitä, mikä on ap:n lapsen haaveammatti.
Vastaappa ap rehellisesti: onko tämä lapsesta asti haaveiltu ammatti oikeasti ollut sen lapsen oma ajatus ja haave? vai onko kenties sellainen mikä on "pakkosyötetty" hänelle ajatuksiin? niin tai näin, lapset on vain "lainaa" vanhemmille. heillä on oikeus omaan elämään josta päättävät ihan itse, tekevät myös itse virheensä ja kantavat niistä vastuun. jos olet kasvattanut fiksun, omilla aivoilla ajattelevan nuoren aikuisen sun on vain luotettava että se kantaa. ei elämä pilalle mene vaikka aina ei suunnitelmien mukaan menisikään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä menee yhtälailla hukkaan, jos jättää rakkaansa opiskelun takia. Mieti nyt itse, kuolinvuoteella ihan sama mitä opiskelit mutta auta armias jos heitit rakkauden hukkaan, se kaduttaa. Anna toisen elää elämänsä itse ja tehdä virheensä itse. Yliopistoon ehtii myöhemminkin. Mielensä ehtii muttaa monta kertaa elämässä eikä se mene mitenkään hukkaan. Elämässä on tehtävä myös virheitä että voi sanoa eläneensä.
TÄMÄ!
Lapsemme on ollut työttömänä koronan alusta asti. Hän valmistui -12 ja emme ole valmistumisen jälkeen auttaneet häntä taloudellisesti. Se on ihan tietoinen valinta meiltä vanhemmilta, jotta lapsemme oppii valintojensa seuraukset.
53:lle pisteet tästä!!
Liian paljon näkee tätä, että hyysätään jo korkeakoulusta valmistuneita aikuisia.
Kyllä hyvään kasvatukseen kuuluu se, että viimeistään sen jälkeen kun on valmistuttu ammattiin, vastuu elättämisestä on täysin itsellä. Mua ei autettu kotoa rahallisesti edes opintojen aikana, vaan äiti sanoi kylmän viileästi, että pitää etsiä työ jota tehdä opintojen ohella. Kliseisesti sain vaan ne astiat ja ruokailuvälineet kun muutin opiskelijaboksiin. Sitten piti pärjätä omillaan.
Tällä vanhempi näyttää, että luottaa lapseensa. Aion myös itse olla tällainen vanhempi, jos lapsia siunaantuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään tärkeä asia hakea 18-vuotiaana tiettyyn yliopistoon tietylle alalle. Jos on kiva kumppani niin suhteesta voi saada monia tärkeitä asioita tulevaisuutta varten. Ehkä ammattikorkea tuntuukin omalta jutulta ja pääsee unelmatyöhön. Ehkä suhde kariutuu ja etsii itseään pari vuotta ja sitten menee yliopistoon. Mitään ei ole missään vaiheessa mennyt pieleen.
Opintotuki kuluu siellä ammattikorkeassa.
Tämä ei ole ongelma, jos jatkaa yliopistoon samalle alalle. Silloin opintotukikuukausia on tarpeeksi jäljellä, koska maisterin tutkinnon voi suorittaa kahdessa vuodessa amk-tutkinnon jälkeen.
No ei kyllä yleensä voi. Pitää olla aika spesifi ala, jolla saa hyväksi luettua noin paljon. Höpsö. Yliopisto-opinnot on aika lailla vaativampia, kuin ammattikorkeaopinnot. Naurattaa joskus, kun amis korkeasta valmistuva kertoo tekevänsä lopputyötä ja kuvittelee, että se vastaa yliopiston gradun tekoa tai muuta tutkielmaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten yliopisto on tulevaisuuden tae? Haluaa eri alaa. Eikö muilla ihmisillä ole väliä, jotka eivät ole olleet yliopistossa?
Tätä minäkin ihmettelen. Tätähän se aiempi hallitus kun,ehkä nykyinenkin?, ajoi: korkeakkoulutettuja (naista) mahdollisimman paljon johtotehtäviin. Miksi? Moni ei edes halua. Joten miksi? Miksi? Tasa-arvo on jotain muuta, valinnanvapautta, joka ei katso sukupuoleen tai muuhunkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään tärkeä asia hakea 18-vuotiaana tiettyyn yliopistoon tietylle alalle. Jos on kiva kumppani niin suhteesta voi saada monia tärkeitä asioita tulevaisuutta varten. Ehkä ammattikorkea tuntuukin omalta jutulta ja pääsee unelmatyöhön. Ehkä suhde kariutuu ja etsii itseään pari vuotta ja sitten menee yliopistoon. Mitään ei ole missään vaiheessa mennyt pieleen.
Opintotuki kuluu siellä ammattikorkeassa.
Tämä ei ole ongelma, jos jatkaa yliopistoon samalle alalle. Silloin opintotukikuukausia on tarpeeksi jäljellä, koska maisterin tutkinnon voi suorittaa kahdessa vuodessa amk-tutkinnon jälkeen.
No ei kyllä yleensä voi. Pitää olla aika spesifi ala, jolla saa hyväksi luettua noin paljon.
Automaattisyöttö heittää sanoja ja kirjaimia erilleen. Joku kuitenkin takertuu kielioppiin.
Tuollaisen valinnan tein itsekin aikoinaan. Olisin päässyt opiskelemaan psykologiaa, mutta välimatkaa olisi tullut rakkaaseen 400 km. Menin ammattikorkeakouluun. Hänellä ei ollut varaa valita, koska oli huono yo-todistus. Hänen oli mentävä sinne minne huolittiin. Monta kertaa olen myöhemmin miettinyt, miksen mennyt sinne, mikä kiinnosti. Mikä siinä rakkaudessa oli niin ylivoimaista, että järki jäi tunteiden alle. Eikä siinä mitään, olen jo vaihtanut alaakin ja opiskellut lisää. Mielekäs työ on minulle tärkeämpi arvo kuin parisuhde, vaikka olenkin naimisissa. Nuorena rakkaus oli tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään tärkeä asia hakea 18-vuotiaana tiettyyn yliopistoon tietylle alalle. Jos on kiva kumppani niin suhteesta voi saada monia tärkeitä asioita tulevaisuutta varten. Ehkä ammattikorkea tuntuukin omalta jutulta ja pääsee unelmatyöhön. Ehkä suhde kariutuu ja etsii itseään pari vuotta ja sitten menee yliopistoon. Mitään ei ole missään vaiheessa mennyt pieleen.
Opintotuki kuluu siellä ammattikorkeassa.
Tämä ei ole ongelma, jos jatkaa yliopistoon samalle alalle. Silloin opintotukikuukausia on tarpeeksi jäljellä, koska maisterin tutkinnon voi suorittaa kahdessa vuodessa amk-tutkinnon jälkeen.
No ei kyllä yleensä voi. Pitää olla aika spesifi ala, jolla saa hyväksi luettua noin paljon.
Kysymys ei ole mistään hyväksiluvuista vaan siitä, että nykyisin yliopistoissa on oma haku kaksivuotisiin maisteriohjelmiin. Niihin voi hakea sekä yliopistossa suoritellulla kandin tutkinnolla että amk:n saman alan tutkinnolla. Tämä ei ole mikään teoreettinen mahdollisuus, vaan useimmilla aloilla tämän päivän käytäntö.
No noista maksaa todella kalliin hinnan: menettää ensihakuoikeutensa ja skarpeimmat opintovuotensa. Moni opiskelee kuitenkin nykyään elämänsä aikana useamman kuin yhden tutkinnon, toki se olisi hyvä jos menisi kerralla maaliin mutta näin ei nykypäivänä ole
Jos kyseessä tyttö joka seuraa miestä niin aivan järkyttävän typerä veto, sillä miehet eivät tilastollisesti tuo naisen elämään juuri mitään hyvää, vaan lähinnä käyttävät tätä hyväkseen ja tuhoavat sen. Jos taas mies muuttaa naisen perässä niin voi olla järkeä, sillä inkkelismi ja lapsettomuus lisääntyvät nimenomaan miehillä, joilla ei ole vauvatehdasta omasta takaa. Miehen tulee siis vähän niinkuin seurata sitä vauvatehdasta jos joskus meinaa lisääntyä, nainen voi laittaa sen tulille koska tahansa missä oloissa tahansa
Alue: Aihe vapaa
Muistaisit, jos äitisi olisi pakottanut sinut luopumaan hänestä. Se olisi jäänyt kummittelemaan mieleesi loppuelämäksesi.