Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten saada lapsi järkiinsä? Aikoo heittää tulevaisuutensa hukkaan
14.02.2026 |
Lapsesta asti ollut haaveammatti ja sitä varten opiskelu yliopistossa. Nyt ilmoitti että aikookin hakea ammattikorkeaan koska haluaa muuttaa seurustelukumppanin kanssa paikkakunnalle missä ei ole yliopistoa. Kun asiasta yrittää keskustella, nuori väittää että ei haaveile enää samoista asioista kuin ennen, vaikka vasta pari vuotta sitten valitsi lukiossa kursseja jatko-opintoja silmälläpitäen ja tulee varmasti kirjoittamaan hyvät arvosanat vaadituista aineista.
En ole ammattikorkeaa vastaan, siitä ei ole kyse. Olen vain sitä vastaan että näin tärkeät valinnat tehdään teini-iän seurustelusuhteen ehdoilla. Onko mitään keinoja edetä asiassa?
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen valinnan tein itsekin aikoinaan. Olisin päässyt opiskelemaan psykologiaa, mutta välimatkaa olisi tullut rakkaaseen 400 km. Menin ammattikorkeakouluun. Hänellä ei ollut varaa valita, koska oli huono yo-todistus. Hänen oli mentävä sinne minne huolittiin. Monta kertaa olen myöhemmin miettinyt, miksen mennyt sinne, mikä kiinnosti. Mikä siinä rakkaudessa oli niin ylivoimaista, että järki jäi tunteiden alle. Eikä siinä mitään, olen jo vaihtanut alaakin ja opiskellut lisää. Mielekäs työ on minulle tärkeämpi arvo kuin parisuhde, vaikka olenkin naimisissa. Nuorena rakkaus oli tärkeintä.
No juuri se, kun aivot ovat hormonaalisessa tilassa niin kirjaimellisesti järki ei leikkaa
Tunnen tällaisia tyyppejä, joiden kanssa puhelimessa puhuminenkin saa jotenkin aivotoiminnan ihan sekaisin, siis tuntuu kuin käyttäisi jotain huumetta kun on vaan samassa läsnäolon tilassa heidän kanssaan. Itse olen jo sen verran vanhempi ja kokeneempi että ymmärrän jotain aivojen toiminnasta ja siitä, että tuollaiset alapäätoimintoihin (eli pariutumiseen) liittyvät aivokemikaalit EIVÄT ole se juttu millä nykypäivän maailmassa eletään ja pärjätään, vaan päin vastoin rappeuttavat ja korruptoivat ihmisen sellaiseksi, ettei heitä oikein voi ottaa vakavasti suhteessa mihinkään - edes siihen parisuhteeseen tai avioliittoon. Mitä enemmän on näiden romanttisten, huumaavien hormoniensa orja, sitä heikommin pystyy suojelemaan esimerkiksi pääomaansa, ja altistuu rakkaushuijauksille tai seksiansoille. Sitten kun alkaa pelaamaan itse kovilla panoksilla niin varaa tällaiseen sekoiluun ja virheisiin ei vaan yksinkertaisesti ole
Suosittelen naisille ajattelemaan elämää järjellä ja etsimään nautinnot muualta kuin mies-organismista. Keinot ovat monet, sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se mieli vielä muuttuu niin ehtii sinne yliopistoon vähän myöhemminkin.
Yliopistoon on vaikeampi päästä, kun ensikertalaisuus on hukattu ammattisurkeaan.
Jos rahkeet eivät riitä edes sisäänpääsyyn, niin riittävätkö ne opiskeluunkaan?
Mä valitsin vähän samoista syistä amk:n aikoinaan, siis pistin rakkauden kaiken edelle. Nyt jälkikäteen nelikymppisenä tavallaan tajuan miten järjetöntä, mutta toisaalta sama mies edelleen kainalossa, eli se "teinirakkaus" olikin ihan oikeaa rakkautta.
En lopulta koskaan hyödyntänyt älyllistä potentiaaliani, mutta olen päätynyt siihen että kaikki meni sillä tavalla kuin sen oli mahdollista mennä. En siis tarkoita mitään kohtaloa tai johdatusta, vaan ihan vain sitä, että kun rakkaus on tarpeeksi vahvaa niin ei siinä voi valita muuta kuin rakkauden. Ja samalla logiikalla: jos motivaatio on oikeasti kohdillaan niin lapsesi kyllä päätyy sille unelmiensa alalle ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, millä keinolla lapsen asenteet voi saada sellaisiksi, että oma tulevaisuus on tärkeämpi kuin sen hetkinen kumppani.
Minulle oli täysin itsestään selvää lähteä alle kaksikymppisenä opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Kihlakumppani lähti mukaan.
Kysy lapseltasi, miksi hän ei ole sille seurustelukumppanille niin rakas ja tärkeä, että kumppani muuttaisi sille paikkakunnalle, jolle hän pääsisi opiskelemaan? Muistuta siitäkin, että opiskelu on kuitenkin aika lyhytaikaista tulevaisuutta ajatellen.
Oikeasti mitään ei ole lopullisesti menetetty vaan hän voi hakeutua opiskelemaan toivealaansa vielä myöhemmin. Eihän yliopistoissa ole yläikärajaa!
Olennaista olisi tietää, onko lapsuuden toiveala edelleen oikeasti toiveala. Ei nimittäin välttämättä ole. Entä jos todellinen toiveala löytyykin juuri sieltä mihin lapsi on nyt hakeutumassa ja seurust
Joo just, varmaan naisen toiveala onkin joku vanhusten perseiden kuuraaminen, juuri mitään muuta perähikiöillä ei ole tarjolla. Kyllä tuossa painaa ihan muut asiat kuin oma paras
Eräs henkilö joskus sanoi, että miehet dominoivat nuorena ja näin se tuntuu vähän olevan, että naiset ovat heille ns. heikkoja. Mutta tuo kääntyy kun nainen tulee n. 30-vuotiaaksi, eivät enää pokkuroi miehiä vaan laittavat nämä nippuun. Sen vuoksi jos kyseessä on tyttö niin tuo on virhe ja hän tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä katumaan sitä, ellei satu tekemään nuorena lapsia ja saa elämäniloa niiden kautta. Sitten pitää vaan toivoa että seuraava sukupolvi on viisaampi eikä astu samaan seksiansaan
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen valinnan tein itsekin aikoinaan. Olisin päässyt opiskelemaan psykologiaa, mutta välimatkaa olisi tullut rakkaaseen 400 km. Menin ammattikorkeakouluun. Hänellä ei ollut varaa valita, koska oli huono yo-todistus. Hänen oli mentävä sinne minne huolittiin. Monta kertaa olen myöhemmin miettinyt, miksen mennyt sinne, mikä kiinnosti. Mikä siinä rakkaudessa oli niin ylivoimaista, että järki jäi tunteiden alle. Eikä siinä mitään, olen jo vaihtanut alaakin ja opiskellut lisää. Mielekäs työ on minulle tärkeämpi arvo kuin parisuhde, vaikka olenkin naimisissa. Nuorena rakkaus oli tärkeintä.
Kylmäävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä valitsin vähän samoista syistä amk:n aikoinaan, siis pistin rakkauden kaiken edelle. Nyt jälkikäteen nelikymppisenä tavallaan tajuan miten järjetöntä, mutta toisaalta sama mies edelleen kainalossa, eli se "teinirakkaus" olikin ihan oikeaa rakkautta.
En lopulta koskaan hyödyntänyt älyllistä potentiaaliani, mutta olen päätynyt siihen että kaikki meni sillä tavalla kuin sen oli mahdollista mennä. En siis tarkoita mitään kohtaloa tai johdatusta, vaan ihan vain sitä, että kun rakkaus on tarpeeksi vahvaa niin ei siinä voi valita muuta kuin rakkauden. Ja samalla logiikalla: jos motivaatio on oikeasti kohdillaan niin lapsesi kyllä päätyy sille unelmiensa alalle ennemmin tai myöhemmin.
Sulla kävi sitten hyvä tuuri, suurin osa nuoruuden seurusteluista päätyy eroon
Elämässä on aika usein menty juuri näin. Kautta aikojen. Kuinkahan moni meistä vanhemmistakin on loppujen lopuksi päätynyt olemassa olevaan tilanteeseensa sen mukaan miten kumppani on vaikuttanut asiaan. Rakkaus ratkaisee!
Ei minunkaan mieheni olisi varmasti päätynyt tälle paikkakunnalle asumaan muuten, kuin sen takia että minä asun ja asuin täällä. Siksi hän haki tänne töihin ja pääsikin.
Paras tyttökaverini silloin kauan sitten haki opiskelemaan naapuripaikkakunnan oppilaitokseen ihan vain siksi, että poikakaveri asui siellä. Kotipaikkakunnalla oli ihan vastaava oppilaitos ja olisi voinut kotoa käsin sitä käydä, mutta ei. No sitten hän jäi sinne naapuripaikkakunnalle loppuiäkseen asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, millä keinolla lapsen asenteet voi saada sellaisiksi, että oma tulevaisuus on tärkeämpi kuin sen hetkinen kumppani.
Minulle oli täysin itsestään selvää lähteä alle kaksikymppisenä opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Kihlakumppani lähti mukaan.
Kysy lapseltasi, miksi hän ei ole sille seurustelukumppanille niin rakas ja tärkeä, että kumppani muuttaisi sille paikkakunnalle, jolle hän pääsisi opiskelemaan? Muistuta siitäkin, että opiskelu on kuitenkin aika lyhytaikaista tulevaisuutta ajatellen.
Oikeasti mitään ei ole lopullisesti menetetty vaan hän voi hakeutua opiskelemaan toivealaansa vielä myöhemmin. Eihän yliopistoissa ole yläikärajaa!
Voi miten vaikeaa sitten on elämä, kun on jo amk-tutkinto ja hakee yliopistoon. Niin vähän otetaan sisään. Itse olen opiskellut sekä AMK-tutkinnon että sen jälkeen yliopistossa kasvatustieteitä. Tein lähes koko ajan porrassiivoojan töitä, opintotuet oli käytetty. On se niin kiva herätä aamulla klo 04, että pääsee siivoamaan rappukäytäviä ja toimistoja klo 05-08 ja saa siitä mitättömän pientä palkkaa. Ja vaikka miten hiljaa yritti pyyhkiä lattioita, aina jossain oli joku mielensä pahoittaja, joka valitti metelistä rappukäytävässä tai saunatiloissa hiljaisuuden aikaan. Ja toimistoissa taas valitettiin siivousjäljestä. Jos ei yritys ole ostanut pintapölyjen pyyhintää, silloin ne ei kuulu. Tai kun Markun ja Pekan mukeja ei pesty taukotilassa, vaikkei sellaista palvelua edes ollut saatavilla. Yhdessä toimistossa olin kerran siivoamassa ennen yliopistolle menoa ja siellä tuli jokin isompi pomo käymään. Hän olisi lämmittänyt mukissa teevettä mikrolla, ja molemmat mikrot oli töhnässä. Ihan pokkana komensi minut siivoamaan. Meni varmaan tunti ylimääräistä. Soitin siivousfirman johtajalle, että minut määrättiin pesemään mikrot. Hän laskutti ne likaisena työnä 100% korotuksella. Sen jälkeen sai siinä toimistossa olla vähän paremmin rauhassa. Kaipa oli kerrattu, mitä siivousta on ostettu ja mitä ei. Rankkaa oli, todella rankkaa se siivoustyö ja opiskelu yhdistää. Ikinä ei jäänyt vapaa-aikaa.
Hyvin nuorilla naisilla on epärealistisen ruusuinen kuva yhtieskunnan tasa-arvosta. He ovat koulussa tottuneet siihen , että peli on reilua. Jos saat kokeesta kympin ja viittaat tunnilla, saat kyllä kympin todistukseen. Jos vastaat yo-kirjoituksissa kysymyksiin oikein, saat laudaturin.
Sitten tytöt ovat altistuneet voivottelulle siitä, miten koulu muka mystisesti suosii tyttöjä, kun tytöt pärjäävät siellä hyvin. Tytöillä on ajatus, että pojille pitää jotenkin kompensoida sitä, että he eivät ole yhtä hyviä. Tyttö voi siis tehdä itselleen huonoja ratkaisuja ja suosia poikaystäväänsä, koska kuvittelee olevansa se parempiosainen, jolla on varaa olla jalo.
Oikea maailma ei sitten toimikaan noin. Ne seiskan pojat ovatkin työelämässä johtaja-ainesta ja saavat paremman palkan, koska kivekset. Naista aletaan vieroksua työelämässä heti, jos nimettömään ilmestyy sormus. Lapsisakko koskee vain naisia, mutta sitäkin voimakkaammin. Sitä ei muuta edes perhevapaiden jakaminen. Perhevapaalla ollut nainen on eoäil yttävä työntekijö, jolle ei anneta ylennyksiä eikä palkankorotuksia, mutta perhevapaalla ollut isä on moderni, dynaaminen vastuunkantaja, joka on oivallinen johtaja ja tarvitsee hyvän palkan.
Naiset alkavat tajuta tämän noin kolmekymppisinä. Sen jälkeen eivät ole enää yhtä joustavia ja uhrautuvaisia miesten takia. Tosin moni joutuu silti joustamaan ja uhrautumaan lasten takia, koska miehet eivät sitä tee ja lapset on pakko jonkun hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä sama aloitus on ollut täällä ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä valitsin vähän samoista syistä amk:n aikoinaan, siis pistin rakkauden kaiken edelle. Nyt jälkikäteen nelikymppisenä tavallaan tajuan miten järjetöntä, mutta toisaalta sama mies edelleen kainalossa, eli se "teinirakkaus" olikin ihan oikeaa rakkautta.
En lopulta koskaan hyödyntänyt älyllistä potentiaaliani, mutta olen päätynyt siihen että kaikki meni sillä tavalla kuin sen oli mahdollista mennä. En siis tarkoita mitään kohtaloa tai johdatusta, vaan ihan vain sitä, että kun rakkaus on tarpeeksi vahvaa niin ei siinä voi valita muuta kuin rakkauden. Ja samalla logiikalla: jos motivaatio on oikeasti kohdillaan niin lapsesi kyllä päätyy sille unelmiensa alalle ennemmin tai myöhemmin.
Sulla kävi sitten hyvä tuuri, suurin osa nuoruuden seurusteluista päätyy eroon
En usko että oli kokonaan tuuria. Seurustelin nimittäin ennen aviomiestäni melko vakavasti erään toisen nuoren miehen kanssa ja silti lähdin ulkomaille vuodeksi, tietäen että se suhde päättyy siihen. Se oli raastavaa, mutta mahdollista. Aviomieheni kohdalla ero ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Jotain niin voimakasta siinä oli, että voin fyysisesti pahoin kun olimme erossa vaikka viikonkin.
Kaikki rakkaudet eivät siis ole samanlaisia. Enkä usko että tällaisia rakkauksia osuu montaa kertaa yhden ihmisen kohdalle. Siksikin se ei ole opiskelujen rinnalla merkityksetön asia, vaan saattaa olla jopa elämän ainoa mahdollisuus loppuelämän suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se mieli vielä muuttuu niin ehtii sinne yliopistoon vähän myöhemminkin.
Yliopistoon on vaikeampi päästä, kun ensikertalaisuus on hukattu ammattisurkeaan.
Jos rahkeet eivät riitä edes sisäänpääsyyn, niin riittävätkö ne opiskeluunkaan?
Eli jos ensikertalaisena pääsisi sisään, mutta toiskertalaisena ei, niin se kertoo siitä, että rahkeet olisivat riittäneet opiskeluun ensikertalaisena, mutta ei enää toiskertalaisena? Nyt on kyllä ihan mieletön logiikka.
Paremmin työllistyy amk:sta kuin yliopistosta. Ja aina ehtii myöhemminkin. Ja tykkääkö oikeesti edes lapsuuden haaveammatista ja onko siinä oikeesti mitään tulevaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, millä keinolla lapsen asenteet voi saada sellaisiksi, että oma tulevaisuus on tärkeämpi kuin sen hetkinen kumppani.
Minulle oli täysin itsestään selvää lähteä alle kaksikymppisenä opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Kihlakumppani lähti mukaan.
Kysy lapseltasi, miksi hän ei ole sille seurustelukumppanille niin rakas ja tärkeä, että kumppani muuttaisi sille paikkakunnalle, jolle hän pääsisi opiskelemaan? Muistuta siitäkin, että opiskelu on kuitenkin aika lyhytaikaista tulevaisuutta ajatellen.
Oikeasti mitään ei ole lopullisesti menetetty vaan hän voi hakeutua opiskelemaan toivealaansa vielä myöhemmin. Eihän yliopistoissa ole yläikärajaa!
Voi miten vaikeaa sitten on elämä, kun on jo amk-tutkinto ja hakee yliopistoon. Niin vähän otetaan sisään. Itse olen opiskellut sekä AMK-tutkinnon että sen jälkeen yliopistossa kasvatustieteitä. Te
AMK etkä muuta keksinyt tehdä kuin siivota rappuja?
"Itse olen opiskellut sekä AMK-tutkinnon että sen jälkeen yliopistossa kasvatustieteitä. Tein lähes koko ajan porrassiivoojan töitä, opintotuet oli käytetty."
Nykyisin järjestelmä on toinen. Jos on suorittanut amk-tutkinnon ja pääsee sen jälkeen yliopiston maisteriohjelmaan, on vielä käytettävissä 21 kk opintotukea kaksivuotiseen maisteritutkintoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään tärkeä asia hakea 18-vuotiaana tiettyyn yliopistoon tietylle alalle. Jos on kiva kumppani niin suhteesta voi saada monia tärkeitä asioita tulevaisuutta varten. Ehkä ammattikorkea tuntuukin omalta jutulta ja pääsee unelmatyöhön. Ehkä suhde kariutuu ja etsii itseään pari vuotta ja sitten menee yliopistoon. Mitään ei ole missään vaiheessa mennyt pieleen.
Opintotuki kuluu siellä ammattikorkeassa.
Ei se kokonaan kulu. Yleensä ammattikorkeassa tehdään vain alempi korkeakoulututkinto, joten siellä kuluu vain alemman korkeakoulututkinnon osuus tuesta, eli yleensä 3,5 vuotta. Sitten kun jatkaa yliopiston maisteriohjelmaan, tukea on vielä jäljellä 2 vuotta. Ammattikorkeasta saa myös tutkinnon, joka voi työllistää ihan mukavasti, niin että välttämättä maisteriohjelmaan ei tarvitse opintotukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, millä keinolla lapsen asenteet voi saada sellaisiksi, että oma tulevaisuus on tärkeämpi kuin sen hetkinen kumppani. Minulle oli täysin itsestään selvää lähteä alle kaksikymppisenä opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Kihlakumppani lähti mukaan. Kysy lapseltasi, miksi hän ei ole sille seurustelukumppanille niin rakas ja tärkeä, että kumppani muuttaisi sille paikkakunnalle, jolle hän pääsisi opiskelemaan? Muistuta siitäkin, että opiskelu on kuitenkin aika lyhytaikaista tulevaisuutta ajatellen. Oikeasti mitään ei ole lopullisesti menetetty vaan hän voi hakeutua opiskelemaan toivealaansa vielä myöhemmin. Eihän yliopistoissa ole yläikärajaa!
Voi miten vaikeaa sitten on elämä, kun on jo amk-tutkinto ja hakee yliopistoon. Niin vähän otetaan sisään. Itse olen opiskellut sekä AMK-tutkinnon että sen jälkeen yliopistossa kasvatustieteitä. Tein lähes koko ajan porrassiivoojan töitä, opintotuet oli käytetty. On se niin kiva herätä aamulla klo 04, että pääsee siivoamaan rappukäytäviä ja toimistoja klo 05-08 ja saa siitä mitättömän pientä palkkaa. Ja vaikka miten hiljaa yritti pyyhkiä lattioita, aina jossain oli joku mielensä pahoittaja, joka valitti metelistä rappukäytävässä tai saunatiloissa hiljaisuuden aikaan. Ja toimistoissa taas valitettiin siivousjäljestä. Jos ei yritys ole ostanut pintapölyjen pyyhintää, silloin ne ei kuulu. Tai kun Markun ja Pekan mukeja ei pesty taukotilassa, vaikkei sellaista palvelua edes ollut saatavilla. Yhdessä toimistossa olin kerran siivoamassa ennen yliopistolle menoa ja siellä tuli jokin isompi pomo käymään. Hän olisi lämmittänyt mukissa teevettä mikrolla, ja molemmat mikrot oli töhnässä. Ihan pokkana komensi minut siivoamaan. Meni varmaan tunti ylimääräistä. Soitin siivousfirman johtajalle, että minut määrättiin pesemään mikrot. Hän laskutti ne likaisena työnä 100% korotuksella. Sen jälkeen sai siinä toimistossa olla vähän paremmin rauhassa. Kaipa oli kerrattu, mitä siivousta on ostettu ja mitä ei. Rankkaa oli, todella rankkaa se siivoustyö ja opiskelu yhdistää. Ikinä ei jäänyt vapaa-aikaa.
Ei AMK:ssa voi saada menemään kuin alemman korkeakoulututkinnon osuuden opintotuista. Vai teitkö jotenkin AMK-tutkintoa 5,5 vuotta? Eihän sellainen ole mahdollistakaan opintotuella. Keksitty juttu.
Miksi pitäisi hakea yliopistoon jos haluaa elämässä ihan muita asioita? Siksikö että äiti on päättänyt että lapsi haluaa yliopistoon?
Ammatin ehtii oppia vaikka 40v. Nuorena on ok kokeilla ennenkuin urautuu mihinkään. Ei varmaan edes täysin tiedä mitä haluaa jos on ohjailtu kotona.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole, koska poliitikot ovat muuttamassa sääntöjä. Ennen sai hakea yliopistoon, jos halusi, korkeintaan opintotuki saattoi olla jo käytetty. Jatkossa ei enää saa hakea, jos on jo opiskellut muualla. Tämä on todella typerä uudistus maassa, jossa on liian vähän nuoria ja paha työttömyysongelma. Tosi moni kouluttautuu ensin alalle, joka ei työllistä tai sovi itselle, ja perinteisesti tämän on voinut korjata menemällä mylhemmin opiskelemaan paremmin työllistävää tai omiin taipumuksiin sopivampaa alaa.