Miten saada lapsi järkiinsä? Aikoo heittää tulevaisuutensa hukkaan

Ehkä hän halua elää eikä kykkiä kuutiossa.

Vierailija kirjoitti:

Heittää koko elämänsä hukkaan.

Sitä ei voi tietää etukäteen.  "Pakottaminen" yliopistoon tuskin takaisi hyviä tuloksia. Monet ovat tehneet typeriä valintoja elämässä ollessaan rakastuneita. Jospa asia selviää luonnollisella tavalla ennen kesää. Nuorten seurustelusuhteet eivät aina kestä.

Tuo on nykypäivänä ihan normaalia. Jännis valitaan siittäjäksi ja myöhemmin elämässä vakaa betamies paketin elättäjäksi.

Olis vissiin aika katkaista napanuora. Aloittajalle ehdotan uutta, aikaa vievää harrastusta ja vaikkapa lomareissun suunnittelua. Keskity ihan kaikkeen muuhun ja toivota nuorelle onnea hänen valintoihinsa. 

No jos se mieli vielä muuttuu niin ehtii sinne yliopistoon vähän myöhemminkin.

Harva meistä pysyy lapsuudesta lähtien niin muuttumattomana, etteikö unelma-ammatti muuttuisi. Jos ei ole tullut itsensä etsimisen vaihetta teini-iässä niin se voi tulla nyt. Harva meistä myöskään pysyy loppuelämää nuoruuden rakkauden kanssa. 

Eihän tuossa oikein muuta voi kun aikuisen lapsen vanhemman roolissa sanoa neutraalisti ajatuksensa ja sen jälkeen antaa asian olla ja pyrkiä pitämään positiivinen vuorovaikutus lapsensa kanssa yllä. 

Vierailija kirjoitti:

Heittää koko elämänsä hukkaan.

Elämän tuhlaamista on yliopiston käynti. Kannattaa mieluummin olla nuoruus töissä, ja kaikki rahat pörssiin, niin neljäkymmpisenä jo eläkkeelle.

- Maisteri

Huoh

Nuori ihminen, ehtii vielä halutessaan opiskella lisää, mitään ei ole menetetty  :) 

Vierailija kirjoitti:

Ikävä tilanne mutta ei sille mitään voi. Oma lapseni hiihtää vähän samoja latuja, onneksi kuitenkin yliopistokaupungissa asutaan, sekä seurustelukumppani. Mutta ei halua missään nimessä harkita muita kaupunkeja tai toisen vanhemman kotimaata, missä korkeatasoisia yliopistoja ja olisi tukiverkostot eli sinne olisi helppo lähteä. Tilaisuuksia joista itse olisin ollut ikionnellinen nuorena. Mutta ei, kun x aikoo jäädä tänne. Eihän sitä voi suoraan sanoa että ette te ole yhdessä enää edes kahden vuoden kuluttua, että ajattele nyt vähän. Tekee omat virheensä ja ehkä jälkeenpäin voi paikata. 

Sitähän sinä et oikeasti voi tietää, ovatko yhdessä kahden vuoden päästä vaiko eivät. Joskus suhteesta voi tulla ihan pysyväkin vastoin lähipiirin uskoa, kokemusta on. Siinä olet ihan oikeassa, että jokaisen pitää saada tehdä omat virheensä ja nuorillahan on aikaa aloittaa alusta, jos huomaavat tehneensä väärän valinnan.

Yliopisto on yliarvostettu. Paljon on esim. humanisteja työttömämä. Omat nuoret  kävivät amk ja jatkoivat siitä . Eikä ansioistakaan  ole valittamista, toinen tienaa 140 th vuodessa ja toinenkin ihan mukavasti 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heittää koko elämänsä hukkaan.

Elämän tuhlaamista on yliopiston käynti. Kannattaa mieluummin olla nuoruus töissä, ja kaikki rahat pörssiin, niin neljäkymmpisenä jo eläkkeelle.

- Maisteri

Noinko koit? No voi kurja.

Minä koen et opiskeluaika (8v , silloin sai venyttää helposti) oli aivan mahtavaa aikaa monessa suhteessa, en vaihtaisi työntekoon. Elämässä on muutakin kuin raha, henkisellä pääomallakin on oma arvonsa, ja ne opiskeluajan jutut on ikimuistoisia <3 

Olen yli 50v ja mielelläni olen töissä unelma-alallani ainakin 10v vielä.

maisteri

Vierailija kirjoitti:

Se tekee kipeää, meillä myös ristiriitatilanne meidän nuoren aikuisen kanssa. Meidän on vain hyväksyttävä se, että suositella voi, mutta täysi-ikäinenhän päättää itse. On kyllä sanottava, että ihan näin se ei mennyt silloin ysärillä, kun itse olimme nuoria. Paljon enemmän me kuuntelimme vanhempiamme silloin, on monesti analysoitu tätä puolisoni kanssa. Aika monelta kompastukselta vältyttiinkin siten. Nykyisin on niin eri, niin eri. Se on surullista, kun miettii. Ennen otettiin jotenkin luonnostaan enemmän tosissaan omien vanhempien elämänkokemus ja siitä kumpuava tieto/vinkit/suositukset. Enkä nyt tarkoita, että kukaan kaikkea tietää. Mutta ne tyhmimmät virheet, joita sitten paikkaillaan.. ja kaatuuhan nekin tilanteet ja solmut sitten herkästi vanhempien syliin tavalla tai toisella - kuitenkin.

AP:lle: mikä se ala on jota lapsesi aikoo opiskella? Sitten ei ole huolen häivää, jos on sote- tai tekniikan ala.

Mutta jos on kulttuuriala niin.... Tämä ei ihan vastaa ap:n tilannetta mutta kuitenkin:

Oma lapseni opsikeli graafisen suunnittelun medianomiksi ja ei ole koskaan löytänyt paikkaansa alalta. Työsuhteet pelkkää silppua ja välissä jotain freelance-hömppää. Se itkettää melkein joka yö. Hän oli jo pienenä hirvittävän omaehtoinen ja halusi taiteilijaksi. Olimme mieheni kanssa aivan kauhuissamme. Yritimme puhua parikymmentä vuotta järkeä, mutta se taiteilijan/graafikon ammattiunelma vaan piti aivan lukioon asti. 

Lapsemme on ollut työttömänä koronan alusta asti. Hän valmistui -12 ja emme ole valmistumisen jälkeen auttaneet häntä taloudellisesti. Se on ihan tietoinen valinta meiltä vanhemmilta, jotta lapsemme oppii valintojensa seuraukset. Sinänsä olemme iloisia, että hänellä on työssäkäyvä puoliso joten ei aivan sillan alla asu ja saa syötyä. Mutta mielenterveyden kanssa hänellä on ollut jo pitkään haasteita, eikä luovuus ole kulkenut vuosiin. On katkera siitä, että ura ei urjennut. Välillä mietin mielessäni niinkin ilkeästi että "mitäs läksit ja nyt itket", mutta toisaalta se surettaa aivan hlvetisti. Miettii että ollaan epäonnistuttu vanhempina. Lapsemme on lahjakas alallaan, sitä emme kiistä. Mutta ala on niin kilpailtu ja ankara.

Joku tässä nykyisten pari-kolmikymppisten ikäluokassa mättää kovasti, luultavasti se on some. Ei yhtään kunnioiteta vanhempien viisautta ja ymmärretä elämän realiteetteja, vaan mennään kohti unelmähöttöä, tai oikeastaan päin seinää. Toisaalta nyt kun miettii, niin lapsellamme on kaikenlisäksi luultavasti jotain neuroerityisyyttä. Jos oltaisiin tajuttu tämä aiemmin, niin varmasti tilanne olisi aivan eri.

Vierailija kirjoitti:

Heittää koko elämänsä hukkaan.

Niin, kaikki toivo on mennyttä:(((((((

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tekee kipeää, meillä myös ristiriitatilanne meidän nuoren aikuisen kanssa. Meidän on vain hyväksyttävä se, että suositella voi, mutta täysi-ikäinenhän päättää itse. On kyllä sanottava, että ihan näin se ei mennyt silloin ysärillä, kun itse olimme nuoria. Paljon enemmän me kuuntelimme vanhempiamme silloin, on monesti analysoitu tätä puolisoni kanssa. Aika monelta kompastukselta vältyttiinkin siten. Nykyisin on niin eri, niin eri. Se on surullista, kun miettii. Ennen otettiin jotenkin luonnostaan enemmän tosissaan omien vanhempien elämänkokemus ja siitä kumpuava tieto/vinkit/suositukset. Enkä nyt tarkoita, että kukaan kaikkea tietää. Mutta ne tyhmimmät virheet, joita sitten paikkaillaan.. ja kaatuuhan nekin tilanteet ja solmut sitten herkästi vanhempien syliin tavalla tai toisella - kuitenkin.

AP:lle: mikä se ala on jota lapsesi aikoo opiskella? Sitten ei ole huolen häi

Mites sitten reagoisitte, jos joku tekee kaiken "oikein", ja opiskelee hyvin työlistävää alaa, mutta ei silti saa töitä? Räjähtääkö teidän koko maailmankuva?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäli rakkaus on niin suuri, se kestää kyllä välimatkan. Ei ole mikään pakko asua samalla paikkakunnalla.

Entä jos haluaa asua yhdessä?

 

Yhdessä voi asua myös siellä yliopistopaikkakunnalla. Miksi juuri ap:n lapsen pitää joustaa omista haaveistaan?

Mutta onko ne ap:n lapsen haaveita vai ap:n omia?

 

Sitähän me ei tiedetä, kun ap ei kertonut, miksi pitää muuttaa nimenomaan sille tietylle pikkupaikkakunnalle. Itse veikkaan, että syy on se, että ap:n lapsi haluaa myötäillä seurustelukumppaniaan, joka taas ei jousta omista toiveistaan. Mikäli näin, ap on ihan oikeassa huolineen.

Mikäli taas on niin että lapsi haluaa oikeasti eri asioita kuin ap luulee lapsen haluavan, ap on huolissaan ihan turhaan.

Mites sitten reagoisitte, jos joku tekee kaiken "oikein", ja opiskelee hyvin työlistävää alaa, mutta ei silti saa töitä? Räjähtääkö teidän koko maailmankuva?

No kyllähän noilta aloilta saa helpommin töitä kuin media-alalta. Työttömäksi voi jäädä, mutta työn saanti on silti helpompaa. 

Media-alalla on valtava määrä lahjakasta työvoimaa ja valtavan vähän työpaikkoja. Ja ei riitä, että olet lahjakas, sinun pitää olla aivan poikkeuksellisen lahjakas ja lisäksi sosiaalisesti taitava verkostoituja. Esim. Insinööri ja hoitaja eivät ihan tuollaisia ominaisuuksia tarvitse. Yliopiston puolelta esim. sosiaalityöntekijät ja lääkärit myös, ja heillähän ei käytännössä työttömyyttä ole.

- 53

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en käsitä äitejä, jotka eivät yritä puhua lapselleen järkeä, jos seurustelukumppani vetää perässään kuin mätää kukkoa.

Anteeks, repesin nauramaan tälle vertaukselle..! Ahhah.. mutta siis joo. Olen kanssasi muuten aivan täysin samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä sen on väliä, kortistoon valmistuu kuitenkin

Ihan tyypillistä veettuilua 😳

No ei tuo mitään elämän pilaamista ole. Mun sukulaispojalla oli vakityö, mutta päätti yhtäkkiä ettei kiinnosta enää mennä duuniin. 

Tuli potkut, tietysti. Sen jälkeen on vain istunut himassa juoden kaljaa. Ihan komea jätkä, mutta ei halua seurustella. Eikä opiskella. Pian kolmekymppinen jäbä. 

On autettu koko suvun toimesta ja psykologien toimesta, mutta mikään ei auta. 

Ollaan vain todettu, että ei sille mitään mahda jos jätkä itse haluaa elää noin.