Miten saada lapsi järkiinsä? Aikoo heittää tulevaisuutensa hukkaan

Voihan ammattisurkea. Täyttä hulluutta alisuoriutua noin. Mitään ei ole ehkä tehtävissä.

Heittää koko elämänsä hukkaan.

Ei ole sinun asiasi. Aikuinen, vaikka onkin sinun lapsesi, tekee itse omat päätökset. 

Ei ole ollenkaan harvinaista, että teininä seurustelun aloittanut pariskunta asuu opiskeluvaiheessa eri paikkakunnilla. Suhde voi jopa kestää sen. Usein myös tehdään niin päin, että molemmat menevät sinne, missä harvinaisempaa alaa opiskeleva asuu. Yleensä yliopistopaikkakunnalla on myös amk. Toki tämä hankaloituu, jos myös amk-opiskelijan ala on jotenkin harvinainen.

Aikuiset tekevät itse omat päätöksensä. On myös koko loppuelämä aikaa hakea yliopistoon. Mikä on siis ongelma?

Ei ole mikään tärkeä asia hakea 18-vuotiaana tiettyyn yliopistoon tietylle alalle. Jos on kiva kumppani niin suhteesta voi saada monia tärkeitä asioita tulevaisuutta varten. Ehkä ammattikorkea tuntuukin omalta jutulta ja pääsee unelmatyöhön. Ehkä suhde kariutuu ja etsii itseään pari vuotta ja sitten menee yliopistoon. Mitään ei ole missään vaiheessa mennyt pieleen. 

Ikävä tilanne mutta ei sille mitään voi. Oma lapseni hiihtää vähän samoja latuja, onneksi kuitenkin yliopistokaupungissa asutaan, sekä seurustelukumppani. Mutta ei halua missään nimessä harkita muita kaupunkeja tai toisen vanhemman kotimaata, missä korkeatasoisia yliopistoja ja olisi tukiverkostot eli sinne olisi helppo lähteä. Tilaisuuksia joista itse olisin ollut ikionnellinen nuorena. Mutta ei, kun x aikoo jäädä tänne. Eihän sitä voi suoraan sanoa että ette te ole yhdessä enää edes kahden vuoden kuluttua, että ajattele nyt vähän. Tekee omat virheensä ja ehkä jälkeenpäin voi paikata. 

Mitäpä sen on väliä, kortistoon valmistuu kuitenkin

Elämä menee yhtälailla hukkaan, jos jättää rakkaansa opiskelun takia. Mieti nyt itse, kuolinvuoteella ihan sama mitä opiskelit mutta auta armias jos heitit rakkauden hukkaan, se kaduttaa. Anna toisen elää elämänsä itse ja tehdä virheensä itse. Yliopistoon ehtii myöhemminkin. Mielensä ehtii muttaa monta kertaa elämässä eikä se mene mitenkään hukkaan. Elämässä on tehtävä myös virheitä että voi sanoa eläneensä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään tärkeä asia hakea 18-vuotiaana tiettyyn yliopistoon tietylle alalle. Jos on kiva kumppani niin suhteesta voi saada monia tärkeitä asioita tulevaisuutta varten. Ehkä ammattikorkea tuntuukin omalta jutulta ja pääsee unelmatyöhön. Ehkä suhde kariutuu ja etsii itseään pari vuotta ja sitten menee yliopistoon. Mitään ei ole missään vaiheessa mennyt pieleen. 

 

 

Opintotuki kuluu siellä ammattikorkeassa.

Se tekee kipeää, meillä myös ristiriitatilanne meidän nuoren aikuisen kanssa. Meidän on vain hyväksyttävä se, että suositella voi, mutta täysi-ikäinenhän päättää itse. On kyllä sanottava, että ihan näin se ei mennyt silloin ysärillä, kun itse olimme nuoria. Paljon enemmän me kuuntelimme vanhempiamme silloin, on monesti analysoitu tätä puolisoni kanssa. Aika monelta kompastukselta vältyttiinkin siten. Nykyisin on niin eri, niin eri. Se on surullista, kun miettii. Ennen otettiin jotenkin luonnostaan enemmän tosissaan omien vanhempien elämänkokemus ja siitä kumpuava tieto/vinkit/suositukset. Enkä nyt tarkoita, että kukaan kaikkea tietää. Mutta ne tyhmimmät virheet, joita sitten paikkaillaan.. ja kaatuuhan nekin tilanteet ja solmut sitten herkästi vanhempien syliin tavalla tai toisella - kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään tärkeä asia hakea 18-vuotiaana tiettyyn yliopistoon tietylle alalle. Jos on kiva kumppani niin suhteesta voi saada monia tärkeitä asioita tulevaisuutta varten. Ehkä ammattikorkea tuntuukin omalta jutulta ja pääsee unelmatyöhön. Ehkä suhde kariutuu ja etsii itseään pari vuotta ja sitten menee yliopistoon. Mitään ei ole missään vaiheessa mennyt pieleen. 

Nykyään ei saa tukea ja voi haahuilla sinne ja tänne niinkuin ennen. Eihän se ole oikein sinällään, nuori on liian nuori tietämään mitä haluaa tehdä. Ja tekee hölmöjä valintoja. Siksi varmaan vanhemmat vähän enemmän yrittääkin  ohjailla, tilanne on eri kuin itse oltiin nuoria.

Mistä ap tietää mistä lapsi oikeasti nyt haaveilee? Lukion aikana ehtii kehittyä henkisesti aika tavalla ja silloin tulevaisuuden suunnitelmat voivat mennä uusiksi monta kertaa. Enemmän pitäisi huolestua jos mitään kehitystä ei tapahtuisi niiden vuosien aikana. Aika harvalla taitaa enää ylioppilaana olla sama haaveammatti kuin eskarilaisena. Minä en ainakaan halunnut enää 19-vuotiaana ratsastuksenopettajaksi enkä muotisuunnittelijaksi, vaikka olen kirjoittanut ne lapsena aika moneen ystäväkirjaan.

Ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen voi hakea yliopistoon suoraan kaksivuotisiin maisteriopintoihin samalle alalle. Olen töissä teknillisessä yliopistossa ja tiedän useampia tekniikan tohtoreiksikin väitelleitä, jotka tulivat amk-tutkinnon jälkeen maisteriohjelmaan ja jäivät sitten tekemään väitöskirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Elämä menee yhtälailla hukkaan, jos jättää rakkaansa opiskelun takia. Mieti nyt itse, kuolinvuoteella ihan sama mitä opiskelit mutta auta armias jos heitit rakkauden hukkaan, se kaduttaa. Anna toisen elää elämänsä itse ja tehdä virheensä itse. Yliopistoon ehtii myöhemminkin. Mielensä ehtii muttaa monta kertaa elämässä eikä se mene mitenkään hukkaan. Elämässä on tehtävä myös virheitä että voi sanoa eläneensä.

Hyvä että edes muistan tyyppiä jonka kanssa seukkasin lukiossa. Kyllä ne elämänkokemukset on kerätty ihan muualta ja sen jälkeen.

Lukioikäinen on aika nuori tekemään päätöksiä suuntaan tai toiseen. Hänen mielensä tulee muuttumaan vielä monta kertaa siitä, mikä on hänelle se paras elämä. Etkä sinä tai hän voi vielä tietää onko se ammattikorkea vai yliopisto hänelle parempi. Kokeilematta ei voi tietää. Vaikka hän olisi ensin halunnut yliopistoon niin se ei ole sen oikeampi kuin se ammattikorkea, aika sen näyttää mikä on oikein juuri hänelle. Kokeilemalla tässä elämässä eletään eikä vanhempien kuvitelmien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään tärkeä asia hakea 18-vuotiaana tiettyyn yliopistoon tietylle alalle. Jos on kiva kumppani niin suhteesta voi saada monia tärkeitä asioita tulevaisuutta varten. Ehkä ammattikorkea tuntuukin omalta jutulta ja pääsee unelmatyöhön. Ehkä suhde kariutuu ja etsii itseään pari vuotta ja sitten menee yliopistoon. Mitään ei ole missään vaiheessa mennyt pieleen. 

 

 

 

Opintotuki kuluu siellä ammattikorkeassa.

Tämä ei ole ongelma, jos jatkaa yliopistoon samalle alalle. Silloin opintotukikuukausia on tarpeeksi jäljellä, koska maisterin tutkinnon voi suorittaa kahdessa vuodessa amk-tutkinnon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ap tietää mistä lapsi oikeasti nyt haaveilee? Lukion aikana ehtii kehittyä henkisesti aika tavalla ja silloin tulevaisuuden suunnitelmat voivat mennä uusiksi monta kertaa. Enemmän pitäisi huolestua jos mitään kehitystä ei tapahtuisi niiden vuosien aikana. Aika harvalla taitaa enää ylioppilaana olla sama haaveammatti kuin eskarilaisena. Minä en ainakaan halunnut enää 19-vuotiaana ratsastuksenopettajaksi enkä muotisuunnittelijaksi, vaikka olen kirjoittanut ne lapsena aika moneen ystäväkirjaan.

Ap onkin huolestunut siitä mitä hän haaveili lapselleen. Hän kuvittelee tietävänsä mikä on parasta hänen lapselleen. Päästä ap irti ajoissa. Et voi elää elämää hänen puolestaan.

Ja seurustelukumppanin ehdoilla siis mennään. Hänen ei tarvitse joustaa omista haaveistaan, kun toinen haluaisi yliopistoon. Ei kuulosta terveeltä. Et voi muuta kuin neuvoa lastasi, mutta kun suhde kariutuu tai muuten katkeroituu, älä ota haukkumisia vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä menee yhtälailla hukkaan, jos jättää rakkaansa opiskelun takia. Mieti nyt itse, kuolinvuoteella ihan sama mitä opiskelit mutta auta armias jos heitit rakkauden hukkaan, se kaduttaa. Anna toisen elää elämänsä itse ja tehdä virheensä itse. Yliopistoon ehtii myöhemminkin. Mielensä ehtii muttaa monta kertaa elämässä eikä se mene mitenkään hukkaan. Elämässä on tehtävä myös virheitä että voi sanoa eläneensä.

Hyvä että edes muistan tyyppiä jonka kanssa seukkasin lukiossa. Kyllä ne elämänkokemukset on kerätty ihan muualta ja sen jälkeen.

Minä taas olen vielä 25 vuotta myöhemmin yhdessä 15-vuotiaana tavatun rakkaani kanssa. Ammatti ja asuinpaikka on mennyt uusiksi useampaan kertaan, rakkaus on pysynyt. Arvostan huomattavasti enemmän yhteisiä elämänkokemuksia kuin ensimmäistä opiskelupaikkaa.

eri