Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään, joka on laittanut täysin välit poikki vanhempaan/vanhempiin? Minun täytyy varmaan yrittää. Hirvittää kyllä.
13.02.2026 |
Hullun äidin alistamana kasvanut. En saanut kunnollisia vaatteita kun minua ei haluttu opettaa "tuhalaamaan" Luulen, että äiti nautti siitä kun kulijn "ehjissä ja puhtaissa" vaatteissa, jotka olivat niin epämuodikkaita ja rumia että minua hävetti niitä käyttää. Minun häpeämään saamiseni oli äidin ilon aihe. Jos se nyt aitoa iloa koskaan tunsikaan.
Minun piti tehdä kaikki kotityöt, koska olin tyttö. Veli makoili sohvalla ja katteli tv:ta.
Kaikki nitistäminen ja nöyryttäminen naamioitiin "kasvattamiseksi" ja "karaisemiseksi" että "oppii olemaan": Ikinä ei toditukset olleet tarpeeksi hyviä ja aina oli joku toinen ollut parempi.
Minut lähetettiin 15-vuotiaana luokioon kauas toiselle paikkakunnalle, kun "se koulu on parempitasoinen kuin tämä meidän" !!?? !5- v. yksin ilman mitään tukea jonnekin yksiöön yksin suoritumaan lukiosta! Todistuksen keskiarvo jotain 6 ja siitähän se huuto tuli: Niin paljon kuin rahaa oli laitettu mun opiskelujen "Kannustamiseen" ja tämmöinen tuli.
Olisin tarvinnut tukea, olisin halunnut asuan kotona ja olisin tarvinnut jotain turvaa ja kannustusta lukionkin aikana. Se on aika iso ponnistus tehdä yksin. Epäonnistuin tietysti epävarmuuttani ja yksinäisyyttäni. Jatko-opintoja on vaikea löytyää 6 keskiarvolla ja huonoilla papereilla.
MInusta kasvoi alisuoriutuja, epävarma toisten tunteiden haistelija. En pärjää missään mikä vaatisi paineen sietoa tai kilpailua, sillä en usko ikinä pärjääväni. Olen oikeasti älyltäni hyvä ja voisin ollakin eri töissänikin hyvä. Valitettavasti vain paremman itsetunnon omaavat menevät oikealta ohi ja minä jään paikalleni, jähmetyn suorastaan.
Ihmissuhteissa olen rasittava mielisteljä enkä koskaan uskalla näyttää omia tunteitani, saatika näyttää että olisin tyytymätön tai vihainen. Sellaiset parisuhteet ei kehity, eikä tyydytä edes sitä toista osapuolta. Minua ei tietenkään, koska en edes tiedä millainen on tasa-arvoinen ja molempia arvostava parisuhde. Vaivun erilaisiin peleihin, huokailen ja yritän sanattomasti viestittää että miltä tuntuu tai missä mennään. Sitä ei mies edes ymmärrä ja menee menojaan. Kukapa jaksaisi alkaa minun solmujani aukomaan.
Äiti laittelee viestejä raamatusta että muista kunnioittaa isääsi ja äitiäsi. Jumalan rangaistus roikkuu nyt päälläni, kun olen harventanut yhteydenottoja. Kunnollisen tyttären kuulemma pitää käydä säännöllisesti kylässä. Muuten alkavat kyläläiset ihmetellä että mikä on vikana kun ei käy.
Suurin huoli äidillä on että mitä muut ajattelevat. Sen takia pitää näytellä että haluaa tavata ja kuulla minusta. Oikeesti tavatessa haukkuu kun ei sulla ole miestäkään ja ei ole tarpeeksi hieno työpaikka ja miten sä olet tukkas laittanut ja ei naiset noin pukeudu jne jne.
Haaveilen että joskus kirjoitan kirjeen jossa kerron kaikki mitä hän teki minulle ja miten se minuun vaikutti. Sitten vaan lakkais vastaamasta puhelimeen kun se soittaa ja lähtis joka joulu vaikka thaikkuihin joulunviettoon. Ihan sama.
Olen itsekseni lapsuuttani ja kasvamista paljon miettinyt. Lukenut paljon aiheesta. Nyt, tukevasti jo keski-iässä tuntuu että en jaksa enää yhtään. Käytös ja reagointi mihinkään ei ole muuttunut mitenkään, yhtään?? Ei näköjään vanheneminen pehmennä luonnetta.
Miten olette selvinneet ? Kosto on kauhea, tiedän sen.
Kommentit (96)
Tässä aloituksessa näyt tiedostavan millaisia vaikutuksia lapsuudella on ollut sinuun ja miten se on itsetunnon rikkonut. Nään, että kaikki epäonnistumisesi juurtaa mielestäsi lapsuudestasi. Tässä ajattelutavassa on vain se huono puoli, että poistat sillä itseltäsi kyvyn olla se, joka tekee muutoksen elämässäsi parempaan. Totuus on, että olet ainut, joka siihen kykenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on ihmisiä, jotka kantavat kaunaa ja suhtautuvat äärimmäisen kielteisesti siihen, miten heidän vanhempansa kohtelivat heitä lapsuudessa. Olen itse yli 50-vuotias, mutta en vieläkään voi päästää irti siitä, mitä isäni teki, kun olin alle kymmenvuotias, ja miten äitini kohteli minua sen jälkeen. Toisaalta minulla on voimakasta ahdistusta vanhemmistani eroon joutumisesta, ja toisaalta haluan paeta heistä mahdollisimman kauas. Kyllä, olen mies, ja tunnen isälleni vielä enemmän vihaa.
Toivon saavani apua, mutta en tiedä mistä aloittaa. Minulla on nyt myös teini-ikäinen poika. Minulla on joskus ristiriitaisia tunteita isän roolistani.
Olen laittanut välit poikki yhteen sukulaiseeni. Sanoisin, että välien katkaisu kannattaa, jos jokainen yhteydenotto häneen / tapaaminen hänen kanssaan aiheuttaa negatiivisia tunteita ja stressiä, tai jos hänen kanssaan oleminen tuntuu munankuorilla kävelyltä. Ei sellaisesta suhteesta saa mitään muuta kuin kuormitusta elämäänsä.
Kannattaako kyseiselle ihmiselle kuitenkaan olla katkera - minusta ei. En itse juuri mieti omaa sukulaistani, johon en enää ole yhteydessä. Toivon hänelle pelkkää hyvää, mutten itse halua enää olla osa hänen elämäänsä. Mielessä on, että hankkiudun juttelemaan häneen liittyvistä tunteistani ammattilaisen kanssa jossain vaiheessa. Suosittelen sitä ap:llekin, koska nuo on usein turhan isoja asioita käsitellä itsekseen.
Olemme suurinpiirtein samanikäisiä ja tunnistan joitain asioita kirjoittamastasi omasta lapsuudesta. Isoja erojakin on, sillä lapsuuden ja aikuisuuteen asti olen koko ajan tuntenut, että vanhempani rakastavat minua ja haluavat minulle ja sisaruksilleni hyvää.
Aina he eivät ole toimineet oikein, minutkin pakotettiin itsenäistymään ennen kuin olin oikeastaan siihen ihan valmis, liikaa vastuuta itsestä ja nuoremmista sisaruksista, kotitöistä jne. ja muutin omaan kotiin, vaikkakin vasta 18-vuotiaana ja samaan kaupunkiin.
Joku toinen olisi näissä olosuhteissa varmasti pärjännyt oikein hyvin, minulle jäi pysyvästi tunne, että en hallitse asioita, enkä pärjää. Potkin hurjasti vettä, että nenä pysyy pinnalla, kun muut uivat sujuvasti elämän aalloilla.
Välit vanhempiin ovat nyt aikuisena hyvät, vaikka eivät kovin läheiset ja perustuvat minun puolelta siihen, että saan heiltä vähintään yhtä paljon kuin annan. Ihan niin kuin kaikki muutkin ihmissuhteet, joskus voi olla huonompia aikoja, joustaa pitää kun toisella on vaikeaa, mutta ikuisesti ei voi olla ottamassa vastaan pahaa mieltä ja turhautumista.
Välit poikki ja estät äitisi somessa yms. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta pitää sinua satuttanutta ihmistä elämässäsi, vain siksi, että hän sattuu olemaan äitisi. Ja tuo raamatunkohta muuten pitää sisällään sellaisen jutun, että vanhemman pitää olla ja käyttäytyä niin, että jälkikasvu pystyy häntä kunnioittamaan. Minä en äitisi kaltaisia ihmisiä kunnioita pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä laitoin narsisti vanhempaan välit poikki, alussa hirvitti, koko kroppa täris adrealiinin voimasta,myöhemmin helpotti.
Ei ennen lukio-opiskeluihin saanut tukea. Kaikki opiskelu oli omalla vastuulla. Olisiko sun kannattanut mennä amikseen, jos ei huvittanut muu? Siellähän on kivoja linjoja. Kampaaja, köksäpuoli ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen laittanut kun en pystynyt olemaan yhteyksissä koska alko aina fyysisesti kuvottamaan se karmea henkinen väkivalta. Nyt jännityksellä odotellaan kostoa, joskus se voi tulla yllättäen useidenkin vuosien päästä 😄.
Vierailija kirjoitti:
Kommentt1 31. Siis toisilla paikkakunnilla asuvat amikset ja lukiolaiset ovat huonojen vanhempien lapsia, liki rikollisia?
Siis jo kommentiisa niin vahva riippuvuus vanhempiin että tajuaa miksi vielä viiskymppisenä sitten roikkuu heissä totellen.
Ei, vaan kuten vauva ja pikkulapsikin tarvitsee vanhempien tukea ja lämpöä, läsnäoloa, kasvaakseen tasapainoiseksi ja pärjääväksi aikuiseksi, niin kaipaa vielä alle 18-vuotiaskin. Alle 18 on vielä lapsi. Aivot kehittyvät 25 vuotiaaksi. Eikä se tuen, kuuntelun ja hyväksyvän läsnäolon tarve lopu 18-vuotiaanakaan, vaikka voi muuttaa muotoaan. Alaikäinen tarvitsee vielä lempeitä rajoja, töysi-ikäisen pystyä jo itse ne itselleen laittamaan.
Viiskymppisenä on sitten tasapainoinen aikuinen, jonka ei tarvitse itkeä sitä, ettei saanut tukea silloin nuorena, kun sitä vielä tarvitsi aikuiseksi kasvaessaan. Kun vanhemmat kuvittelivat, että kappaleista pois saatu lapsi pärjää jo itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko äitisi olla narsisti? Lisäksi kuulostaa, että on kyllä joku muukin persoonallisuushäiriö (esim. ton vaatejutun takia)
Oma faija on narsisti ja käytti myös Raamattu-korttia / "Kunnioita vanhempiasi" -korttia usein. Hänen olis siis pitänyt saada kohdella mua kuin paskaa ja mun vaan hymyillä ja olla hiljaa.
Kun keski-iässä aloin pistää rajat ja en enää sallinut paskaa käytöstä, yritti tulla päälle. Siitä lähtien ollut välit poikki.
Mä olin koko elämän roikkunut kiinni hyvin epäterveessä isäsuhteessa ja tavallaan toi päälletulon yritys oli siunaus, kun oli pakko laittaa välit poikki.
Sen jälkeen oon alkanut pikkuhiljaa erehtymään. Ensin surutyö menetetystä isästä/ettei koskaan ollut rakastavaa isää. Sit oon hankkinut paljon tietoa narsismista. Se on antanut ymmärrystä ja vapauttanut itseä, kun on tajunnut, miten sairas toinen on ollut. Ja sen käytös johtuu siit sairaudesta eikä se tuu koskaan muuttumaan.
Tämän jälkeen oon vähitellen alkanut kasvaa enemmän omaksi itsekseni, kun ei enää tarvitse kävellä tuntosarvet pystyssä ja ainainen stressi vatsassa niissä tilanteissa, jotka millään tavalla liittyy edes kaukaisesti narsku-isääni.
Vierailija kirjoitti:
Ei ennen lukio-opiskeluihin saanut tukea. Kaikki opiskelu oli omalla vastuulla. Olisiko sun kannattanut mennä amikseen, jos ei huvittanut muu? Siellähän on kivoja linjoja. Kampaaja, köksäpuoli ym.
Ei tuen saaminen tarkoita sitä, että vanhempi vierellä tekee läksyjä kanssasi ja opettaa. Toki voi sitäkin tehdä. Tukena ollaan niin, että annetaan rakkautta ja läsnäoloa, nähdään ja kuunnellaan, kannustetaan myös. Rajojakin vielä pidetään ystävällisesti ja joskus vähemmänkin ystävällisesti.
Se 16-vuotias nuori arvostaa sitäkin, kun saa istua ruokapöytään vanhempiensa kanssa tai huoneeseensa tuodaan esim. ravitsevia hedelmiä joskus. Katsotaan vielä hieman perään, että nukkuuko tarpeeksi ja heräökö kouluun ajoissa, saako tarpeeksi liikuntaa ja ettei tarvitse yksin möllöttää iltoja. Liian moni yksin asuva nuori ryyppää ja pilaa mahaansa ja monet muutkin asiansa, kun ei kukaan ole katsomassa perään. Alle 18-vuotiaan alkoholinkäyttö on kuitenkin nykyään poliisia sua ja lastensuojeluasia.
Lukio ikäinen kuuluu vielä vanhempiensa kanssa saman katon alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ennen lukio-opiskeluihin saanut tukea. Kaikki opiskelu oli omalla vastuulla. Olisiko sun kannattanut mennä amikseen, jos ei huvittanut muu? Siellähän on kivoja linjoja. Kampaaja, köksäpuoli ym.
Ei tuen saaminen tarkoita sitä, että vanhempi vierellä tekee läksyjä kanssasi ja opettaa. Toki voi sitäkin tehdä. Tukena ollaan niin, että annetaan rakkautta ja läsnäoloa, nähdään ja kuunnellaan, kannustetaan myös. Rajojakin vielä pidetään ystävällisesti ja joskus vähemmänkin ystävällisesti.
Se 16-vuotias nuori arvostaa sitäkin, kun saa istua ruokapöytään vanhempiensa kanssa tai huoneeseensa tuodaan esim. ravitsevia hedelmiä joskus. Katsotaan vielä hieman perään, että nukkuuko tarpeeksi ja heräökö kouluun ajoissa, saako tarpeeksi liikuntaa ja ettei tarvitse yksin möllöttää iltoja. Liian moni yksin asuva nuori ryyppää ja pilaa mahaansa ja monet muutkin
*pilaa maksansa
Sinulla on todellakin lupa ja hyvä syy katkaista välit äitiisi. Luota omaan kokemukseen ja tunteeseen. Jos yhteydenpitämisestä ja tapaamisista tulee vain paha mieli, niin ala suojella itseäsi niiltä. Sinulla on lupa ajatella omaa hyvinvointiasi. Emme voi valita vanhempiamme, mutta aikuisena voimme tehdä tietoisen valinnan olemmeko tekemisissä vai ei.
Sinulla on ainutkertainen yksi elämä. Ala asettamaan hyvinvointiasi tukevia rajoja ja rakentamaan oman näköistäsi elämää. Tee asioita joista nautit ja ole tekemisissä ihmisten kanssa, joiden seurassa viihdyt. Sinun ei tarvitse hakea toisten hyväksyntää tai tanssia äitisi pillin mukaan. Terapian avulla voisit saada pikku hiljaa vahvistettua myönteistä minäkuvaa ja luottamusta itseesi. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Olet hyvä ja riittävä omana itsenäsi. Anna itsellesi lupa elää ja kokea asioita, joita haluat. Älä anna vanhempiesi sabotoida onneasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei helv etti, voisin luulla kirjoittaneeni tuon lauantaiyönä päissäni, enkä muista sitä. Niin paljon tuo muistuttaa omasta äiti-tytär asetelmasta. Ihmettelen, että on muitakin yhtä kierossa ilmapiirissä kasvaneita.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan voisi muuttaa pois vanhempiensa luota ja asua omillaan jo 16-vuotiaana?
Niin, saariston lapsien on pakko jos lukioon haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen viisissäkymmenissä, en enää mieti nuoruutta tai teinivuosia, mutta mietin yhteydenpidon vähentämistä kun en jaksa kuunnella äidin (78) itsekehua milloin mistäkin vaihtuvasta ja älyttömästä aiheesta. Tasapainottelu velvollisuudentunnon, jaksamisen ja jonkunlaisen säälinkin välillä ei aina ole ihan helppoa, vanhuksesta kun on kyse.
Niin ne roolit alkaa kääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Mietin näitä viiskymppisyen uhmaikiä vanhoihin vanhempiinsa.
Yleensä nuorena kiukutellaan vanhemmille. Keski-iässä alkaa mieli seestyä, lspsuuss loitontua, on elämänkokemusta katsoa asioita aikuisen silmin. Niin ainakin itselläni ymmärrys kasvoi omien lasten myötä ja samaa sanoi lapseni jonka lapset nyt nuoria aikuisia. Toisella oli kova hinku myös jo lukiossa itekseen asumaan kun muualta tulleet nuoret ( helsinkiläinen erikoislukio) asuivat itsekseen
Joillakin on vaikeammat vanhemmat. Minäkin aloin ymmärtää omia vanhempiani, kun olin tullut äidiksi, mutta sitten tuli vaikeuksia anopin kanssa...usein kyse on siitä, että vanhempi on jääräpää, joka yrittää määrätä lastensa asioista, vaikka nämä olisivat jo viisikymppisiä.
Tuollainen vanhempi ei kuule, eikä näe. Ihan sama mitä sanot, teet, jätät tekemättä tai kirjoitat, niin sillä ei ole vaikutusta. Heitä ohjailee omat motiivinsa ja heikko tunne-elämä. Teet heidän mielestään kuitenkin aina väärin, ja olet syyllinen paitsi omaan mutta myös heidän epäonneensa. Olet ansainnut olla surullinen, koska olet valinnut väärin.
Helpompi vetää rajat. Et ota enää vastaan sitä, mitä tarjotaan.
Huh, olenpas kiitollinen vanhemmistani.
Korjaavia kokemuksia kärsineille <3
Ap - ala harrastaa jotain, esim. opiskella aikuislukiossa tai kansalaisopistossa sinua kiinnostavia asioita. Osallistu lukupiiriin tai muuhun rauhalliseen ryhmään, jossa ei varsinaisesti ole suorituspaineita, mutta tapaa ihmisiä ja saa jutella muiden kanssa ja jakaa mielipiteitä kaikkia kiinnostavasta aiheesta. Tarvitset lempeitä onnistumisen kokemuksia!
Mieti sitä terapiaa, jos koet tarpeelliseksi.
Suhde vanhempiin: pidä etäiset, mutta ystävälliset suhteet. Tämä siltä varalta, että olet tulevaisuudessa perimässä jotain, niin kukaan ei pääse sanomaan huonosta käytöksestä eikä rettelöimään oikeuksistasi. Käy vaikka kerran vuodessa kahvilla ja valmistele etukäteen mahdollisia puheenaiheita, joihin tartut silloin, kun äidilläsi juuttuu neula ja alkaa arvostelu ja valitus.
Tsemppiä kovasti!