Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään, joka on laittanut täysin välit poikki vanhempaan/vanhempiin? Minun täytyy varmaan yrittää. Hirvittää kyllä.
13.02.2026 |
Hullun äidin alistamana kasvanut. En saanut kunnollisia vaatteita kun minua ei haluttu opettaa "tuhalaamaan" Luulen, että äiti nautti siitä kun kulijn "ehjissä ja puhtaissa" vaatteissa, jotka olivat niin epämuodikkaita ja rumia että minua hävetti niitä käyttää. Minun häpeämään saamiseni oli äidin ilon aihe. Jos se nyt aitoa iloa koskaan tunsikaan.
Minun piti tehdä kaikki kotityöt, koska olin tyttö. Veli makoili sohvalla ja katteli tv:ta.
Kaikki nitistäminen ja nöyryttäminen naamioitiin "kasvattamiseksi" ja "karaisemiseksi" että "oppii olemaan": Ikinä ei toditukset olleet tarpeeksi hyviä ja aina oli joku toinen ollut parempi.
Minut lähetettiin 15-vuotiaana luokioon kauas toiselle paikkakunnalle, kun "se koulu on parempitasoinen kuin tämä meidän" !!?? !5- v. yksin ilman mitään tukea jonnekin yksiöön yksin suoritumaan lukiosta! Todistuksen keskiarvo jotain 6 ja siitähän se huuto tuli: Niin paljon kuin rahaa oli laitettu mun opiskelujen "Kannustamiseen" ja tämmöinen tuli.
Olisin tarvinnut tukea, olisin halunnut asuan kotona ja olisin tarvinnut jotain turvaa ja kannustusta lukionkin aikana. Se on aika iso ponnistus tehdä yksin. Epäonnistuin tietysti epävarmuuttani ja yksinäisyyttäni. Jatko-opintoja on vaikea löytyää 6 keskiarvolla ja huonoilla papereilla.
MInusta kasvoi alisuoriutuja, epävarma toisten tunteiden haistelija. En pärjää missään mikä vaatisi paineen sietoa tai kilpailua, sillä en usko ikinä pärjääväni. Olen oikeasti älyltäni hyvä ja voisin ollakin eri töissänikin hyvä. Valitettavasti vain paremman itsetunnon omaavat menevät oikealta ohi ja minä jään paikalleni, jähmetyn suorastaan.
Ihmissuhteissa olen rasittava mielisteljä enkä koskaan uskalla näyttää omia tunteitani, saatika näyttää että olisin tyytymätön tai vihainen. Sellaiset parisuhteet ei kehity, eikä tyydytä edes sitä toista osapuolta. Minua ei tietenkään, koska en edes tiedä millainen on tasa-arvoinen ja molempia arvostava parisuhde. Vaivun erilaisiin peleihin, huokailen ja yritän sanattomasti viestittää että miltä tuntuu tai missä mennään. Sitä ei mies edes ymmärrä ja menee menojaan. Kukapa jaksaisi alkaa minun solmujani aukomaan.
Äiti laittelee viestejä raamatusta että muista kunnioittaa isääsi ja äitiäsi. Jumalan rangaistus roikkuu nyt päälläni, kun olen harventanut yhteydenottoja. Kunnollisen tyttären kuulemma pitää käydä säännöllisesti kylässä. Muuten alkavat kyläläiset ihmetellä että mikä on vikana kun ei käy.
Suurin huoli äidillä on että mitä muut ajattelevat. Sen takia pitää näytellä että haluaa tavata ja kuulla minusta. Oikeesti tavatessa haukkuu kun ei sulla ole miestäkään ja ei ole tarpeeksi hieno työpaikka ja miten sä olet tukkas laittanut ja ei naiset noin pukeudu jne jne.
Haaveilen että joskus kirjoitan kirjeen jossa kerron kaikki mitä hän teki minulle ja miten se minuun vaikutti. Sitten vaan lakkais vastaamasta puhelimeen kun se soittaa ja lähtis joka joulu vaikka thaikkuihin joulunviettoon. Ihan sama.
Olen itsekseni lapsuuttani ja kasvamista paljon miettinyt. Lukenut paljon aiheesta. Nyt, tukevasti jo keski-iässä tuntuu että en jaksa enää yhtään. Käytös ja reagointi mihinkään ei ole muuttunut mitenkään, yhtään?? Ei näköjään vanheneminen pehmennä luonnetta.
Miten olette selvinneet ? Kosto on kauhea, tiedän sen.
Kommentit (46)
Tässä aloituksessa näyt tiedostavan millaisia vaikutuksia lapsuudella on ollut sinuun ja miten se on itsetunnon rikkonut. Nään, että kaikki epäonnistumisesi juurtaa mielestäsi lapsuudestasi. Tässä ajattelutavassa on vain se huono puoli, että poistat sillä itseltäsi kyvyn olla se, joka tekee muutoksen elämässäsi parempaan. Totuus on, että olet ainut, joka siihen kykenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on ihmisiä, jotka kantavat kaunaa ja suhtautuvat äärimmäisen kielteisesti siihen, miten heidän vanhempansa kohtelivat heitä lapsuudessa. Olen itse yli 50-vuotias, mutta en vieläkään voi päästää irti siitä, mitä isäni teki, kun olin alle kymmenvuotias, ja miten äitini kohteli minua sen jälkeen. Toisaalta minulla on voimakasta ahdistusta vanhemmistani eroon joutumisesta, ja toisaalta haluan paeta heistä mahdollisimman kauas. Kyllä, olen mies, ja tunnen isälleni vielä enemmän vihaa.
Toivon saavani apua, mutta en tiedä mistä aloittaa. Minulla on nyt myös teini-ikäinen poika. Minulla on joskus ristiriitaisia tunteita isän roolistani.
Olen laittanut välit poikki yhteen sukulaiseeni. Sanoisin, että välien katkaisu kannattaa, jos jokainen yhteydenotto häneen / tapaaminen hänen kanssaan aiheuttaa negatiivisia tunteita ja stressiä, tai jos hänen kanssaan oleminen tuntuu munankuorilla kävelyltä. Ei sellaisesta suhteesta saa mitään muuta kuin kuormitusta elämäänsä.
Kannattaako kyseiselle ihmiselle kuitenkaan olla katkera - minusta ei. En itse juuri mieti omaa sukulaistani, johon en enää ole yhteydessä. Toivon hänelle pelkkää hyvää, mutten itse halua enää olla osa hänen elämäänsä. Mielessä on, että hankkiudun juttelemaan häneen liittyvistä tunteistani ammattilaisen kanssa jossain vaiheessa. Suosittelen sitä ap:llekin, koska nuo on usein turhan isoja asioita käsitellä itsekseen.
Olemme suurinpiirtein samanikäisiä ja tunnistan joitain asioita kirjoittamastasi omasta lapsuudesta. Isoja erojakin on, sillä lapsuuden ja aikuisuuteen asti olen koko ajan tuntenut, että vanhempani rakastavat minua ja haluavat minulle ja sisaruksilleni hyvää.
Aina he eivät ole toimineet oikein, minutkin pakotettiin itsenäistymään ennen kuin olin oikeastaan siihen ihan valmis, liikaa vastuuta itsestä ja nuoremmista sisaruksista, kotitöistä jne. ja muutin omaan kotiin, vaikkakin vasta 18-vuotiaana ja samaan kaupunkiin.
Joku toinen olisi näissä olosuhteissa varmasti pärjännyt oikein hyvin, minulle jäi pysyvästi tunne, että en hallitse asioita, enkä pärjää. Potkin hurjasti vettä, että nenä pysyy pinnalla, kun muut uivat sujuvasti elämän aalloilla.
Välit vanhempiin ovat nyt aikuisena hyvät, vaikka eivät kovin läheiset ja perustuvat minun puolelta siihen, että saan heiltä vähintään yhtä paljon kuin annan. Ihan niin kuin kaikki muutkin ihmissuhteet, joskus voi olla huonompia aikoja, joustaa pitää kun toisella on vaikeaa, mutta ikuisesti ei voi olla ottamassa vastaan pahaa mieltä ja turhautumista.
Välit poikki ja estät äitisi somessa yms. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta pitää sinua satuttanutta ihmistä elämässäsi, vain siksi, että hän sattuu olemaan äitisi. Ja tuo raamatunkohta muuten pitää sisällään sellaisen jutun, että vanhemman pitää olla ja käyttäytyä niin, että jälkikasvu pystyy häntä kunnioittamaan. Minä en äitisi kaltaisia ihmisiä kunnioita pätkääkään.
Ap - ala harrastaa jotain, esim. opiskella aikuislukiossa tai kansalaisopistossa sinua kiinnostavia asioita. Osallistu lukupiiriin tai muuhun rauhalliseen ryhmään, jossa ei varsinaisesti ole suorituspaineita, mutta tapaa ihmisiä ja saa jutella muiden kanssa ja jakaa mielipiteitä kaikkia kiinnostavasta aiheesta. Tarvitset lempeitä onnistumisen kokemuksia!
Mieti sitä terapiaa, jos koet tarpeelliseksi.
Suhde vanhempiin: pidä etäiset, mutta ystävälliset suhteet. Tämä siltä varalta, että olet tulevaisuudessa perimässä jotain, niin kukaan ei pääse sanomaan huonosta käytöksestä eikä rettelöimään oikeuksistasi. Käy vaikka kerran vuodessa kahvilla ja valmistele etukäteen mahdollisia puheenaiheita, joihin tartut silloin, kun äidilläsi juuttuu neula ja alkaa arvostelu ja valitus.
Tsemppiä kovasti!