Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Tänään taas päivä jolloin tyypilliset kävelyt. Hevosia kävin katsomassa ja käyn aina välillä. Kovin on vaan vaihtuneet hepat tuolla. Eräs vanha tuttu tulee aina katsomaan, mutta muuten monikaan ei tule. Nyt sentään pari muutakin tuli. Kuitenkin hieman on tuollakin käynnit jääneet. Pyöräily jäi tänään, kun jalka kipeä. Ehkä marjastus syynä, kun tunteja olin yksi päivä. Tosin selityksiä joku sanoisi ja huomenna ehkä yritän mennä mustikkaan silti tai vadelmaan. Ehkä kauemmas lenkille myös. 

Muuten herukoita yritän myös pakastaa edes vähän. Tulee kyllä syötyä muuten kaikki.  Muuten tavallistakin tavallisempi päivä. Silti ihan hyvä sellainen ja hyvä niin. 

Joku kommentoi tuohon viestiin jossa Lokikirjasta kerroin. Minustakin hänellä on silti toivo ollut mukana kirjassaan. Silti se omanlaisensa suhtautuminen näkyy ja hyvä niin. En odota kaunistelua asiosta. Parempi realismi minusta on. 

Cathedral Hills - Wolf Creek ft Rory Rodriguez   (Rip Cole Mckenzie) 

Ehkä kirjoitan huomenna vähän tästä Colesta, minkä mainitsen. Hänen tarinansa mielessäni ollut. En häntä tuntenut toisaalta tarkemmin. Katsotaan. 

Eilen vähän norjuttelin rannettani, poimin vähän punaherukoita, pakastin. 

Aamulla teimme taas pienen kantarellikierroksen, löytyihän niitä. 

Taidan tehdä tänään ruoaksi  hirvenjauhelihapihvejä ja kantarellikastiketta. Jälkkäriksi mustikkapöperöä. (mustikkasurvosta, talkkunajauhoa ja ripaus sokeria) 

Metsän antimia. 

Vierailija kirjoitti:

Eilen vähän norjuttelin rannettani, poimin vähän punaherukoita, pakastin. 

Aamulla teimme taas pienen kantarellikierroksen, löytyihän niitä. 

Taidan tehdä tänään ruoaksi  hirvenjauhelihapihvejä ja kantarellikastiketta. Jälkkäriksi mustikkapöperöä. (mustikkasurvosta, talkkunajauhoa ja ripaus sokeria) 

Metsän antimia. 

Just samaa mietin, siis mustikkapöpperöä, niinkuin meillä ennen sanottiin. Käyn viikon tauon jälkeen lähimetsässä, jos helposti löytyy mustikat ja hotsittaa kerätä, laitan vielä osan pakastimeen. Kerään vattuja sekaan, jos löytyy meheviä, ehkä ahomansikoitakin. Niillä on ollut tosi pitkä satokausi tänä kesänä, juhannuksesta asti olen maistellut.

Mukavaa elokuun ekaa viikkoa kaikille kanssakulkijoille.

Vierailija kirjoitti:

Lukemiset luettu, kaikki kirjat jotka olen lukenut jo lukemattomia kertoja, mutta... löysinpä vielä yhden kirjan, mitä en ole lukenut vuosikymmeniin! Senkin sain juuri luettua. 

"Tyttökirja" Pikku Prinsessa vuodelta 1912. Kirjan arvoa (minulle) nostaa sen ensimmäinen omistaja, joka oli tunnetun kansanperinteen tutkijan, kuvaajan ja keräilijän tytär. Kulkenut tyttäreltä tyttärelle ja tyttärentyttärelle.

Saadessani sen viimenainitulta, joka on jatkanut isoisoisänsä jalanjäljissä, se oli jo melkein irtolehtipainoksena, kunnostutin sen kirjansitojalla muutama vuosikymmen sitten. 

Muistan kirjan lapsuudesta, jos on se sama, missä hyljeksitty orpotyttö asuu pikkuruisessa vinttihuoneessa? Voi olla saman nimisiä useampiakin. Isot siskot hehkutti Pikku Prinssiä, minä tykkäsin Prinsessasta. Vasta myöhemmin löysin Prinssin ja rakastuin. On omanakin, pidin esitelmän koulussa ja kuuntelen ihastuneena biisiä: Mutta, jos kesytät minut, niin tulosi haluan tietää silloin, odotus antaa jo onnen tunteen... olikohan Seija Simola.

Eilen oli erikoinenpäivä, sain kolme puhelua. En ole taas pariin viikkoon puhunut kenenkään kanssa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet jonnekin muistisairauksien omaan maailmaan. Yksi lapsistani soitti, ilmeiseti poti yksinäisyyttä, koska perheen jäsenet liihottavat monissa harrastuksissaan. Tälläistä on vanhuus, onneksi olen yksin enkä enää omaishoitaja. Voimia kaikille teille, keiden pitää jaksaa huolehtia puolisosta tai muusta omiasesta.

Vierailija kirjoitti:

Eilen oli erikoinenpäivä, sain kolme puhelua. En ole taas pariin viikkoon puhunut kenenkään kanssa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet jonnekin muistisairauksien omaan maailmaan. Yksi lapsistani soitti, ilmeiseti poti yksinäisyyttä, koska perheen jäsenet liihottavat monissa harrastuksissaan. Tälläistä on vanhuus, onneksi olen yksin enkä enää omaishoitaja. Voimia kaikille teille, keiden pitää jaksaa huolehtia puolisosta tai muusta omiasesta.

Mulla vasta toinen päivä eläkkeellä, mutta on yllättävää, miten paljon ihmiset kaukaa menneisyydestäkin ovat alkaneet ottaa yhteyttä. Kukaan ei toki vielä siinä iässä, että olisi muistisairauksia.  Ja kaikki tässä samassa elämänhetkessä, että lapset ovat aikuisia ja omillaan, omat eläkepäivät ovat joko jo alkaneet tai piakkoin alkamassa. Eilen kävin yhden ystäväni kanssa ravintolassa lounaalla ja huomenna menen toisen ystäväni kanssa. Pari viikkoa sitten kävin lounaalla yhden lukioaikaisen ystäväni kanssa, jota en ollut tavannut yli 30:een vuoteen. Yhden aika uuden kaverini kanssa ollaan mahdollisesti perjantaina katsomaan yhtä ilmaiskonserttia. Sanoin kyllä, että mulla on silloin eka akupunktio ja kun en ole moista hoitomuotoa ennen kokeillut, en osaa vielä sanoa, jaksanko seisoskella siellä konsertissa. Mutta hän siis vain FB:ssä seinälleen kirjoitti, että kukahan lähtisi konserttiin hänen seurakseen ja vastasin, että mä voisin lähteä, jos noi mun räpylät kestää seisoskelun. Eikä se nyt haittaa, vaikka sinne tulisi muitakin hänen kavereitaan. Asutaan samassa lähiössä, joten voidaan hypätä samaan bussiin. Häneenkin tutustuin - ylläripylläri - koirien kautta. 

Puheluiden sijasta mä viestittelen aika paljon ystävieni ja kavereideni kanssa. Joka päivä ja usein ihan jonninjoutavistakin asioista. Eivät ole sellaisia asioita, joilla kokisi tarpeelliseksi häiritä toista kaupan kanssajonossa, pihahommissa, auton ratissa, ruokaa laittamassa, lääkärin vastaanotolla jne vaan viestien etu on just se, että lukee kun ehtii ja vastaa, kun ehtii/jaksaa/haluaa. Jos edes on sellainen viesti, mihin lähettäjä odottaisi mitään vastausta. 

Mutta ehkä tulee päivä, jolloin ystävät ja kaverit eivät enää kykene pitämään yhteyttä. Tai minä en kykene. Kun isän näkökyky 8 vuotta sitten alkoi pahasti heikentyä, hommasin hänelle tietokoneeseen niin ison näytön ja säädin fonttikoon niin isoksi, että hyvin pystyi sitä käyttämään. Maksamaan laskunsa, pitämään yhteyttä muihin ihmisiin, tilaamaan ostoksensa jne.  Kysyinkin silloin, kun alkukesästä siirrettiin hänet kokonaan asumaan olohuoneessaan, haluaako tietokoneensa sinne. Jostain syystä ei halunnut, vaikka vielä pari vuotta sitten oli hyvinkin aktiivinen monissa FB:n ryhmissä ja piti yhteyttä sisarustensa lapsiinkin. 

Colesta piti kirjoittaa vähän tai siis ehkä enemmänkin. Tuohon viestiini viitaten. Hän oli perustamansa Cathedral Hills bändin kitaristi. Rakasti musiikkia ja oli itse opetellut soittamaan. Oli myös ihminen, joka auttoi muita. Perusti esim pienen järjestön, jossa autettiin mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia. Lisäksi korona-aikana toi esim tavaroita muille, jotka eivät asioille päässeet. Kuvailun mukaan todella mukava ihminen. 

Kirjoitan vaan ulkopuolisena tätä ja kuuluu ehkä sarjaan löydä vuosia sitten pieni "tuntematon" bändi ja pidä siitä. Sitten myöhemmin hän liittyi Osatia bändiin ja sitä kautta sitten kerrottiin myöhemmin hänen päättäneen elämänsä. Oli auttanut muita elämässään ja itse samalla kärsinyt mielenterveysongelmista. Niistä tiedettiin, mutta toisaalta oli iloisena vielä kirjoittanut somessa vuoden 2020 viimeisenäkin päivänä.

Samalla hänen oma bändinsä sitten oikeastaan lopetti toimintansa koronan myötä ja muutenkin kaikki esiintymiset peruuntuivat. Ei varmaan ollut hyvä juttu jos ajettelee kaikkea,  vaikka he itse tavallaan päättivät niin ja halusivat keskittyä omaan elämäänsä ja ottaa taukoa bändistä. Silti myöhemmin ajatellen oliko se hyvä juttu. Ehkä korona keikkataukoineen oli sittenkin paha asia. No, jossittelu on turhaa. 

Cole yritti päättää elämänsä uuden vuoden päivänä 2021. Jäi henkiin, mutta toisaalta ei. Eli yli kuukauden sairaalassa laitteiden varassa ja sitten hänet "päästettiin" pois tästä maailmasta helmikuussa 2021.

Hänen tarinansa koskettaa minua edelleen. Elin itsekin vaikeinta aikaa täällä asuessa juuri tuohon aikaan. Olin uneton ja ahdistunut. Muistan kuinka kävelin uudenvuoden aikaan tosi vaikeissa tunnelmissa pitkin lumista tietä kämpilleni ja mietin, miten ihmeessä pitäisi tässä nyt uusi vuosi ottaa vastaan, kun ei näe oloaan sellaiseksi.Näin se tunnelma on tuttua ollut jossakin määrin. Edes jonkin verran. Muuten kirjoitan siis tuntemattomasta ihmisestä ja toisaalta hänen omaisensa ovat halunneet maailman tuntevan hänet niin päätin kirjoittaa. 

Kevennyksenä joskus haluaisin uskoa taivaaseen jos esim hänkin saisi taivaassa olla jonkun bändin kitaristina ja soittaa ja elää sitä elämää. Hän olisi tavallaan ansainnut elämässään vielä tosi paljon asioita musiikin osalta ja olisin toivonut sitä ja heillä oli kiva ja hyvä "pieni" bändi olemassa ja uutta juttua myös tulossa Osatian kanssa. Näin haluan ajatella häntä taivaassa rokkaamassa. Jos haluaisin uskoa siihen. Itse tahtoisin tavallaan elää niin, että voisin auttaa edes jotain ihmistä vaikeuksissaan. Toki meillä on Colen kanssa ehkä yhteistä se, että pitäisi ensin auttaa itseään. Parempi niin. Hänestä vielä se, että bändin jäsenet julkaisivat joskus tekoälykuvat itsessään vanhana. Colekin. Hänestä ei vaan koskaan tullut vanhaa.

Rip Cole Mckenzie Barnes

https://www.facebook.com/cathedralcole/

Sen verran vielä edelliseen, että se elämän "raakuus" tulee usein mieleen juuri näissä jutuissa. Cole julkaisi iloisia juttuja edellisenä päivänä ja seuraavana häntä ei enää ole. Samoin odotti niin tulevia juttuja bändin kanssa. Sitten se viimeinen päivitys tammikuussa 2020 oman bändinsä osalta, että he pitävät taukoa ja keskittyvät omaan hyvinvointiinsa, kun on ollut raskasta yms ja seuraavana vuonna 2021 hän päättää elämänsä. Siinä miettii kaikkea. Nyt riittäköön tästä. 

Vierailija kirjoitti:

Lammas, en tiedä muista, mutta itselle eläkkeelle jääminen toi elämäni onnellisimpia päiviä. Kiireettömyyttä, laiskottelua, uusia innostuksia leipomiseen, tuttujen tapaamiseen yms. Kaikki omilla ehdoilla. Vältän suunnittelua ja aikatauluja, aamulla rauhassa herätessä suunnittelen päivän ohjelmaa. Tai en. Puuhastelen miten tahdon. Lukemattomia kirjoja on paljon, odottavat hyllyssä. Lankoja on valmiina, jos inspis iskee. Toki pitää lisääkin ostaa, varmuuden vuoksi. Eri värit, eri paksuudet.

Tää on ihanaa aikaa.

Uskon, että sinäkin osaat nauttia, emme ole, ehkä, vielä hautaan kallellaan. Kukaanhan ei tosin päivistään tiedä...

Tsemppiä Sulle :D

Kiitos! Mulla odottaa tuolla avaamattomissa pakkauksissa iso määrä lankoja. Upouusi ompelukonekin. Vanha sovitusnukkeni ja jonkin verran kankaitakin. Nuorena ompelin lähes kaikki omat ja lasteni vaatteet itse. Vain kengät piti ostaa. Viime kesänä ostin jo öljyvärit, akryylivärit, vesivärit ja puuvärit sekä siveltimiä ja maalausalustoja. Tänään yhdelle ystävälleni sanoin, että ei mua kauheesti haittaisi, vaikka molemmat jalkani amputoitaisiin. Kunhan saisin pitää toimintakykyiset käteni. 

Punaherukoita kerännyt ennen kun linnut ehtii. Mustat vielä kovia. Kiva sää olla ulkona.

Mietin oikeasti vanhemman väen oikeuksia. Vaikka olet ihan järjissäsi, osaat hoitaa asiasi. Läheinenkin lapsesi saattaa päättää puolestasi, jos on valtuutus omaisuuteesi. Ihmiset muuttuu, läheisetkin. Jos 70v rakastuu, voi olla, että lähipiiri tyrmistyy. Mitä ihmettä? Elämää voi olla jäljellä yli 20v. Ei ole kysymys rahasta, vaan onnellisuudesta. Entä, kun 60v yhdessä olleet erotetaan eri hoitopaikkaan? Kuka voi pitää heidän puoliaan, viime vuosina? Yli 90v lapsetkin voi olla kuolleet tai sairaat.

Raha ratkaisee.

Toivon kuolevani pellolle, saappaat jalassa. Tuhkaus, voi joutua odottamaan kuukausia nykyään. Tuhkat järveen, jokeen. Älkää surko. Elin.

Vierailija kirjoitti:

Mietin oikeasti vanhemman väen oikeuksia. Vaikka olet ihan järjissäsi, osaat hoitaa asiasi. Läheinenkin lapsesi saattaa päättää puolestasi, jos on valtuutus omaisuuteesi. Ihmiset muuttuu, läheisetkin. Jos 70v rakastuu, voi olla, että lähipiiri tyrmistyy. Mitä ihmettä? Elämää voi olla jäljellä yli 20v. Ei ole kysymys rahasta, vaan onnellisuudesta. Entä, kun 60v yhdessä olleet erotetaan eri hoitopaikkaan? Kuka voi pitää heidän puoliaan, viime vuosina? Yli 90v lapsetkin voi olla kuolleet tai sairaat.

Raha ratkaisee.

Toivon kuolevani pellolle, saappaat jalassa. Tuhkaus, voi joutua odottamaan kuukausia nykyään. Tuhkat järveen, jokeen. Älkää surko. Elin.

Miksi ihmeessä lapselle pitää antaa valtuutus omasuuteesi? Jos kerran osaat hoitaa asiasi itsekin?  Mulla on yksi tili, johon pojallani on käyttöoikeus. Siellä on jokunen tonni rahaa sitä varten, että jos mä satun joutumaan sairaalaan tai tapahtuu jotain ja pojan pitäisi viedä mun lemmikkieläimiäni eläinlääkäriin, niin voi käyttää sitä tiliä. Mutta ei mun lapsillani muihin tileihini ja omaisuuteeni ole vielä mitään oikeuksia tai valtuutuksia. 

Mä olen tehnyt jo edfunvalvontavaltuutuksen, mutta sehän ei sellaisenaan oikeuta lapsiani yhtään mihinkään. Ensin pitää saada lääkärinlausunto, että mä en ole enää oikeustoimikelpoinen vaan jo edunvalvonnan tarpeessa ja siitäkin menee vielkä jokunen kuukausi ennenkuin DVV sen edunvalvojan määrää. Äidille ei koskaan hommattu edunvalvojaa, koska se olisi edellyttänyt mm pään magneettitutkimusta ja muistisairas äitini olisi pitänyt siihen härveliin laittaa yleisanestesiassa, jotta olisi pysynyt paikoillaan kuvauksen ajan. Ei sen kroppa olisi enää kestänyt yleisanestiaa vaaan olisi kuollut sinne putkeen. Onneksi oli avioliitossa ja isä sai hoitaa sen asioita. Mulla ja siskollani ei ollut minkään valtakunnan sanomista yhtään mihinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Mietin oikeasti vanhemman väen oikeuksia. Vaikka olet ihan järjissäsi, osaat hoitaa asiasi. Läheinenkin lapsesi saattaa päättää puolestasi, jos on valtuutus omaisuuteesi. Ihmiset muuttuu, läheisetkin. Jos 70v rakastuu, voi olla, että lähipiiri tyrmistyy. Mitä ihmettä? Elämää voi olla jäljellä yli 20v. Ei ole kysymys rahasta, vaan onnellisuudesta. Entä, kun 60v yhdessä olleet erotetaan eri hoitopaikkaan? Kuka voi pitää heidän puoliaan, viime vuosina? Yli 90v lapsetkin voi olla kuolleet tai sairaat.

Raha ratkaisee.

Toivon kuolevani pellolle, saappaat jalassa. Tuhkaus, voi joutua odottamaan kuukausia nykyään. Tuhkat järveen, jokeen. Älkää surko. Elin.

Miksi olisi valtuutus jos olet järjissäsi? En ole antanut lapsilleni omaisuuteeni valtuutusta. Annan kyllä kun tulee ajankohtaiseksi. En usko että lapseni niin paljon muuttuu ja lakkaavat äidistään välittämästä yhtäkkiä. Tai rakastuisin ja menettäisin järkeni sen myötä välittömästi ja tekisin mitä?. En ymmärrä viestiäsi.

Jotkut tekee valtuutuksen hyvissä ajoin, siltä varalta, että äkillinen vakava sairaskohtaus veisi siihen kuntoon, ettei ole enäää oikeustoimikelpoinen. Sama juttu testamentin kanssa.

Monen mummon ja varsinkin papan rahat on päätyneet rakkaushuijareiden taskuihin. Ehkä sitä iän myötä muuttuu hyväuskoisemmaksi, kun auringonlaskun romanssi siintää silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Colesta piti kirjoittaa vähän tai siis ehkä enemmänkin. Tuohon viestiini viitaten. Hän oli perustamansa Cathedral Hills bändin kitaristi. Rakasti musiikkia ja oli itse opetellut soittamaan. Oli myös ihminen, joka auttoi muita. Perusti esim pienen järjestön, jossa autettiin mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia. Lisäksi korona-aikana toi esim tavaroita muille, jotka eivät asioille päässeet. Kuvailun mukaan todella mukava ihminen. 

Kirjoitan vaan ulkopuolisena tätä ja kuuluu ehkä sarjaan löydä vuosia sitten pieni "tuntematon" bändi ja pidä siitä. Sitten myöhemmin hän liittyi Osatia bändiin ja sitä kautta sitten kerrottiin myöhemmin hänen päättäneen elämänsä. Oli auttanut muita elämässään ja itse samalla kärsinyt mielenterveysongelmista. Niistä tiedettiin, mutta toisaalta oli iloisena vielä kirjoittanut somessa vuoden 2020 viimeisenäkin päivänä.

Samalla hänen oma bändinsä sitten oikeastaan lopetti toimintansa koronan myötä ja muutenkin kaikki esiintymiset peruuntuivat. Ei varmaan ollut hyvä juttu jos ajettelee kaikkea,  vaikka he itse tavallaan päättivät niin ja halusivat keskittyä omaan elämäänsä ja ottaa taukoa bändistä. Silti myöhemmin ajatellen oliko se hyvä juttu. Ehkä korona keikkataukoineen oli sittenkin paha asia. No, jossittelu on turhaa. 

Cole yritti päättää elämänsä uuden vuoden päivänä 2021. Jäi henkiin, mutta toisaalta ei. Eli yli kuukauden sairaalassa laitteiden varassa ja sitten hänet "päästettiin" pois tästä maailmasta helmikuussa 2021.

Hänen tarinansa koskettaa minua edelleen. Elin itsekin vaikeinta aikaa täällä asuessa juuri tuohon aikaan. Olin uneton ja ahdistunut. Muistan kuinka kävelin uudenvuoden aikaan tosi vaikeissa tunnelmissa pitkin lumista tietä kämpilleni ja mietin, miten ihmeessä pitäisi tässä nyt uusi vuosi ottaa vastaan, kun ei näe oloaan sellaiseksi.Näin se tunnelma on tuttua ollut jossakin määrin. Edes jonkin verran. Muuten kirjoitan siis tuntemattomasta ihmisestä ja toisaalta hänen omaisensa ovat halunneet maailman tuntevan hänet niin päätin kirjoittaa. 

Kevennyksenä joskus haluaisin uskoa taivaaseen jos esim hänkin saisi taivaassa olla jonkun bändin kitaristina ja soittaa ja elää sitä elämää. Hän olisi tavallaan ansainnut elämässään vielä tosi paljon asioita musiikin osalta ja olisin toivonut sitä ja heillä oli kiva ja hyvä "pieni" bändi olemassa ja uutta juttua myös tulossa Osatian kanssa. Näin haluan ajatella häntä taivaassa rokkaamassa. Jos haluaisin uskoa siihen. Itse tahtoisin tavallaan elää niin, että voisin auttaa edes jotain ihmistä vaikeuksissaan. Toki meillä on Colen kanssa ehkä yhteistä se, että pitäisi ensin auttaa itseään. Parempi niin. Hänestä vielä se, että bändin jäsenet julkaisivat joskus tekoälykuvat itsessään vanhana. Colekin. Hänestä ei vaan koskaan tullut vanhaa.

Rip Cole Mckenzie Barnes

https://www.facebook.com/cathedralcole/

Kaunis, surullinen elämäntarina. Ehti onneksi  elää oman näköistä elämää bändin kautta. Tuo mieleen Jim Morrisonin, Janis Joplinin, Kurt Cobainin, James Deanin. 

Ehkä katselee meitä pilvenreunalta.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tekee valtuutuksen hyvissä ajoin, siltä varalta, että äkillinen vakava sairaskohtaus veisi siihen kuntoon, ettei ole enäää oikeustoimikelpoinen. Sama juttu testamentin kanssa.

Puhutaanko tyässä nyt edunvalvontavaltuutuksesta vai valtakirjasta asioidensa hoitoon? Kaksi ihan juridisesti eri asiaa. Valtakirjaa voi käyttää vaikka heti, mutta edunvalvontavaltuutus edellyttää ensin ne lääkärinlausunnot ja DVV:n käsittelyt ennenkuin valtuutettu saa oikeudet toimia edunvalvojana. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tekee valtuutuksen hyvissä ajoin, siltä varalta, että äkillinen vakava sairaskohtaus veisi siihen kuntoon, ettei ole enäää oikeustoimikelpoinen. Sama juttu testamentin kanssa.

Puhutaanko tyässä nyt edunvalvontavaltuutuksesta vai valtakirjasta asioidensa hoitoon? Kaksi ihan juridisesti eri asiaa. Valtakirjaa voi käyttää vaikka heti, mutta edunvalvontavaltuutus edellyttää ensin ne lääkärinlausunnot ja DVV:n käsittelyt ennenkuin valtuutettu saa oikeudet toimia edunvalvojana. 

Minä puhuin edunvalvontavaltuutuksesta. Sen voi laatia valmiiksi ja antaa tulevalle edunvalvojalle (vaikka omalle lapselle). Sitten, kun kunto menee sellaiseksi, ettei itse pysty asioita hoitamaan, hän toimittaa valtuutuksen lääkärintodistuksen kanssa DVV:lle, joka vahvistaa sen. Vahvistuksen jälkeen hän hoitaa asioita valtuuttajan edun mukaisesti. Jotenkin näin olen ymmärtänyt. Onko näin? Korjatkaa ihmeessä.

Käytiin pitkällä pyöräilyllä. Onpas kroppa kipeä eilisen mustikkapuskissa kyykistelyn jälkeen! Kävely kovin jäykkää. Pitäis vissiin vähän venytellä!

Ehkä loput mustikat ostetaan torilta. 
Minulla ei ole oikein ketään jonka voisin valtuuttaa hoitamaan asioitani. Mies kyllä, onneksi meillä on yhteinen tili jolle pääsee vaikka toinen olisi estynyt raha-asioita hoitamasta.

Omakantaan olen tehnyt hoitotahdon,

Toivoa sopii että asiat menevät hyvin.

Tämä vähän nauratti:

Akkaan kans on oltava lujana. Minoon meillä se joka päättää. Kyllä jämpti on näin. Muut miähet pyykkituvas oli samaa miältä.