Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta vaan, aika kalsakkaa keliä taitaakin olla ympäri Suomen maan. Kävin eilen pitkästä aikaa apteekkireissullani, tuossa ostoskeskuksessa ja isossa kaupassa, mistä olen jo vuosikausia tilannut kotiinkuljetuksella ruuat. Ja huomasinpa taas etten enää oikein löytänyt etsimiäni ja kävelin kärryineni "kilometritolkulla" siellä  pitkillä käytävillä. Tuntui että vartijakin jo seuraili mua, että mitäs tuo muori oikein häslää täällä...Olivat taas mokomat järjestyksiäkin muuttaneet. Ajattelin jo siellä,  että pitääkö mun pyytää se "henkilökohtainen ruokatilauksieni keräilijä" avuksi tavaroita etsimään :) No, liikuntaa ainakin sain ja löytyihän ne tavaratkin kun aikani pyörin siellä. Nuorempana ihan tykkäsin shoppailusta, mutta silloin olikin liikkuminen nohevampaa eikä nivelet natisseet joka askeleella...

 

 Olisikohan kellään mitään päivän keskusteluaiheita mielessä, voipi olla mulla ainakin, etten ulos sateeseen nenääni tänään paljon laita.

Mulle tuli tämmöinen hassunhauska mielikuva tästä, että milloinkahan kuulen kauppareissullani ilmoituksen "pienikokoinen mummo kadonnut ison ostoskärryn kanssa hehtaarihallin syövereihin, löytäjää pyydetään palauttamaan mummo Info-tiskille nro 3"

Oikeasti, kun paikkakunnalle avattiin uusi "myymälä", opasteet puuttui, olin pahasti hukassa, enkä löytänyt kassaa + uloskäyntiä ilman kysymistä. Pelottavaa, en ole mennyt koskaan uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta vaan, aika kalsakkaa keliä taitaakin olla ympäri Suomen maan. Kävin eilen pitkästä aikaa apteekkireissullani, tuossa ostoskeskuksessa ja isossa kaupassa, mistä olen jo vuosikausia tilannut kotiinkuljetuksella ruuat. Ja huomasinpa taas etten enää oikein löytänyt etsimiäni ja kävelin kärryineni "kilometritolkulla" siellä  pitkillä käytävillä. Tuntui että vartijakin jo seuraili mua, että mitäs tuo muori oikein häslää täällä...Olivat taas mokomat järjestyksiäkin muuttaneet. Ajattelin jo siellä,  että pitääkö mun pyytää se "henkilökohtainen ruokatilauksieni keräilijä" avuksi tavaroita etsimään :) No, liikuntaa ainakin sain ja löytyihän ne tavaratkin kun aikani pyörin siellä. Nuorempana ihan tykkäsin shoppailusta, mutta silloin olikin liikkuminen nohevampaa eikä nivelet natisseet joka askeleella...

 

 Olisikohan kellään mitään päivän keskusteluaiheita mielessä, voipi olla mulla ainakin, etten ulos sateeseen nenääni tänään paljon laita.

Mulle tuli tämmöinen hassunhauska mielikuva tästä, että milloinkahan kuulen kauppareissullani ilmoituksen "pienikokoinen mummo kadonnut ison ostoskärryn kanssa hehtaarihallin syövereihin, löytäjää pyydetään palauttamaan mummo Info-tiskille nro 3"

Oikeasti, kun paikkakunnalle avattiin uusi "myymälä", opasteet puuttui, olin pahasti hukassa, enkä löytänyt kassaa + uloskäyntiä ilman kysymistä. Pelottavaa, en ole mennyt koskaan uudestaan.

"Kadonnut mummo nähty viimeeksi maustehyllyjen 168B luona etsimässä epätoivoisesti etikkapulloja"...

Minulla on niin huono suuntavaisto että onnistun tutussakin ympäristössä eksymään. Jos kuljetaan jonnekin vähän eri kautta kuin yleensä en yhtään tajua missä ollaan ennen kuin nään jonkun tutun paikan.

Metsään en yksin uskalla ollenkaan, etsintäpartion sais perään hälyttää.

Eksymisestä. Isälläni on pelko, että eksyn metsään ollessani marjastamassa. Sitä hoki nytkin monta kertaa. Toki ymmärrän, mutta samalla totean isälleni, että tunnen nämä metsät ja tiet tosi hyvin. Voisin ihan karttaa piirtää näistä. Samoin en koskaan kulje marjastaessa mihinkään kovin kauas. Silti koko ajan hän huolehtii tästä ja siihen ei auta mikään. 

Mielessäni vaan mietin, kun äitini kanssa suunniteltiin vähän mökkireissua syksyllä ja äitini ei pysty kovin kauas kävelemään ja näin minä sitten itse vieraalla seudulla metsätiellä yms kulkisin. En viitsi kohdetta tähän kirjoittaa, mutta siis paikka missä kulkee retkeilyreittejä. Jos isäni kuulee, että mennään tuonne ja minä kävelen Yksin niitä reittejä niin uskon, että soittaa äidilleni ja sanoo vielä, että miten ihmeessä minä voin tuolla Yksin kävellä noin syrjässä. Tiedän sen, että oikeasti kauhistuu ajatusta. 

Tässä näkyy se asia mikä minua meillä rasittaa eli se liiallinen hössötys esim tuollaisessa asiassa. Osaan suunnistaa melko hyvin ja etenen rauhassa joten eksymisen vaara pienempi ja tuollaiset reitit yleensä merkattuja ja pystyy hyvin niitä kiertämään. Silti joku sanoisi miksi sanotaan isälleni mitään, mutta lähinnä käytännön juttujen (auto hajoaa, tarvitaan apua siihen liittyen tms) vuoksi kerrotaan. Tai sitten isäni käy katsomassa tilejä (äitini tili näkyy hänelle) ja näkee kuitenkin, että ollaan jossain oltu. 

Näin parempi kertoa, vaikka ollaan äitini kanssa tehty kyllä lukuisia reissuja kauaskin ilman, että isäni sai tietää. Oltiin Kolilla, Punkaharjulla ja aiemmin koirani eläessä parilla mökillä salaa. Joku sanoo, että ilkeää, mutta minä taas sanon, että isäni sanoisi ensinnäkin ettei meidän tarvitse mennä minnekään, sitten kysyisi, että millä rahalla, seuraavaksi käyttäisi autokortin, että auto kuitenkin hajoaa ja lopulta se kortti ettei hänkään pääse minnekään. Ja hän on pilannut aikoinaan lukuisia reissuja omalla käytöksellään. 

Ikävää kirjoittaa näin, mutta mietin tässä että jos mentäisiin yhdessä joskus niin menisikö kaikki vieläkin niin. Hänellä myös se tyyli, että jos mennään mökille tms niin siellä ollaan sitten koko se aika eikä käydä missään kohteissa edes siinä lähellä. Jollekin ok, mutta itselleni ei. Jossain pitäisi voida käydä sentään. Tästä aikoinaan nousi iso riita välillämme. Samalla, kun ei luota äitini ajotaitoon niin sekin vielä lisänä. Meillä autotkin sellaisia, että pari viime reissua oli hilkulla, että auto kesti. Oli renkaissa vikaa ja toisella kertaa melkein koko  pakoputki tippui. Ei tajutti kuinka irti se olikaan. Nyt taas muuten ok äitini auto, mutta öljyn kulutus tosi runsasta. 

Tähän loppuun pahoittelut viestistäni. En kirjoita tätä pahalla ja äitini kanssa mietittiin, että isäni käytös johtuu siitäkin, että minä olen aina ollut kotona ja en edes nuorena käynyt missään. Näin ei ole tottunut siihen, että minä lähden jonnekin ja menen jossain vieraissa paikoissa Yksin, vaikka se olisi jollekin ihan tuttua. Toki ymmärrän huilenkin ja toisen puolen asiaan. Silti minä en ole enää mikään alaikäinen kuitenkaan. 

Samoin olisi saanut silti olla vielä täällä ainakin huomiseen. En edes toivonut, että lähtee vielä. Tämän totean. Pienikin erilaisuus täällä on jo minulle ok. Jotain eroa päiviin. 

Vierailija kirjoitti:

Eksymisestä. Isälläni on pelko, että eksyn metsään ollessani marjastamassa. Sitä hoki nytkin monta kertaa. Toki ymmärrän, mutta samalla totean isälleni, että tunnen nämä metsät ja tiet tosi hyvin. Voisin ihan karttaa piirtää näistä. Samoin en koskaan kulje marjastaessa mihinkään kovin kauas. Silti koko ajan hän huolehtii tästä ja siihen ei auta mikään. 

Mielessäni vaan mietin, kun äitini kanssa suunniteltiin vähän mökkireissua syksyllä ja äitini ei pysty kovin kauas kävelemään ja näin minä sitten itse vieraalla seudulla metsätiellä yms kulkisin. En viitsi kohdetta tähän kirjoittaa, mutta siis paikka missä kulkee retkeilyreittejä. Jos isäni kuulee, että mennään tuonne ja minä kävelen Yksin niitä reittejä niin uskon, että soittaa äidilleni ja sanoo vielä, että miten ihmeessä minä voin tuolla Yksin kävellä noin syrjässä. Tiedän sen, että oikeasti kauhistuu ajatusta. 

Tässä näkyy se asia mikä minua meillä rasittaa eli se liiallinen hössötys esim tuollaisessa asiassa. Osaan suunnistaa melko hyvin ja etenen rauhassa joten eksymisen vaara pienempi ja tuollaiset reitit yleensä merkattuja ja pystyy hyvin niitä kiertämään. Silti joku sanoisi miksi sanotaan isälleni mitään, mutta lähinnä käytännön juttujen (auto hajoaa, tarvitaan apua siihen liittyen tms) vuoksi kerrotaan. Tai sitten isäni käy katsomassa tilejä (äitini tili näkyy hänelle) ja näkee kuitenkin, että ollaan jossain oltu. 

Näin parempi kertoa, vaikka ollaan äitini kanssa tehty kyllä lukuisia reissuja kauaskin ilman, että isäni sai tietää. Oltiin Kolilla, Punkaharjulla ja aiemmin koirani eläessä parilla mökillä salaa. Joku sanoo, että ilkeää, mutta minä taas sanon, että isäni sanoisi ensinnäkin ettei meidän tarvitse mennä minnekään, sitten kysyisi, että millä rahalla, seuraavaksi käyttäisi autokortin, että auto kuitenkin hajoaa ja lopulta se kortti ettei hänkään pääse minnekään. Ja hän on pilannut aikoinaan lukuisia reissuja omalla käytöksellään. 

Ikävää kirjoittaa näin, mutta mietin tässä että jos mentäisiin yhdessä joskus niin menisikö kaikki vieläkin niin. Hänellä myös se tyyli, että jos mennään mökille tms niin siellä ollaan sitten koko se aika eikä käydä missään kohteissa edes siinä lähellä. Jollekin ok, mutta itselleni ei. Jossain pitäisi voida käydä sentään. Tästä aikoinaan nousi iso riita välillämme. Samalla, kun ei luota äitini ajotaitoon niin sekin vielä lisänä. Meillä autotkin sellaisia, että pari viime reissua oli hilkulla, että auto kesti. Oli renkaissa vikaa ja toisella kertaa melkein koko  pakoputki tippui. Ei tajutti kuinka irti se olikaan. Nyt taas muuten ok äitini auto, mutta öljyn kulutus tosi runsasta. 

Tähän loppuun pahoittelut viestistäni. En kirjoita tätä pahalla ja äitini kanssa mietittiin, että isäni käytös johtuu siitäkin, että minä olen aina ollut kotona ja en edes nuorena käynyt missään. Näin ei ole tottunut siihen, että minä lähden jonnekin ja menen jossain vieraissa paikoissa Yksin, vaikka se olisi jollekin ihan tuttua. Toki ymmärrän huilenkin ja toisen puolen asiaan. Silti minä en ole enää mikään alaikäinen kuitenkaan. 

Samoin olisi saanut silti olla vielä täällä ainakin huomiseen. En edes toivonut, että lähtee vielä. Tämän totean. Pienikin erilaisuus täällä on jo minulle ok. Jotain eroa päiviin. 

Isät osoittavat rakkauttaan noin. Huolehtimalla. Varoittelemalla. Ainakin minun isäni ja mieheni tyttärellemme. Koska rakastavat eivätkä halua menettää tytärtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksymisestä. Isälläni on pelko, että eksyn metsään ollessani marjastamassa. Sitä hoki nytkin monta kertaa. Toki ymmärrän, mutta samalla totean isälleni, että tunnen nämä metsät ja tiet tosi hyvin. Voisin ihan karttaa piirtää näistä. Samoin en koskaan kulje marjastaessa mihinkään kovin kauas. Silti koko ajan hän huolehtii tästä ja siihen ei auta mikään. 

Mielessäni vaan mietin, kun äitini kanssa suunniteltiin vähän mökkireissua syksyllä ja äitini ei pysty kovin kauas kävelemään ja näin minä sitten itse vieraalla seudulla metsätiellä yms kulkisin. En viitsi kohdetta tähän kirjoittaa, mutta siis paikka missä kulkee retkeilyreittejä. Jos isäni kuulee, että mennään tuonne ja minä kävelen Yksin niitä reittejä niin uskon, että soittaa äidilleni ja sanoo vielä, että miten ihmeessä minä voin tuolla Yksin kävellä noin syrjässä. Tiedän sen, että oikeasti kauhistuu ajatusta. 

Tässä näkyy se asia mikä minua meillä rasittaa eli se liiallinen hössötys esim tuollaisessa asiassa. Osaan suunnistaa melko hyvin ja etenen rauhassa joten eksymisen vaara pienempi ja tuollaiset reitit yleensä merkattuja ja pystyy hyvin niitä kiertämään. Silti joku sanoisi miksi sanotaan isälleni mitään, mutta lähinnä käytännön juttujen (auto hajoaa, tarvitaan apua siihen liittyen tms) vuoksi kerrotaan. Tai sitten isäni käy katsomassa tilejä (äitini tili näkyy hänelle) ja näkee kuitenkin, että ollaan jossain oltu. 

Näin parempi kertoa, vaikka ollaan äitini kanssa tehty kyllä lukuisia reissuja kauaskin ilman, että isäni sai tietää. Oltiin Kolilla, Punkaharjulla ja aiemmin koirani eläessä parilla mökillä salaa. Joku sanoo, että ilkeää, mutta minä taas sanon, että isäni sanoisi ensinnäkin ettei meidän tarvitse mennä minnekään, sitten kysyisi, että millä rahalla, seuraavaksi käyttäisi autokortin, että auto kuitenkin hajoaa ja lopulta se kortti ettei hänkään pääse minnekään. Ja hän on pilannut aikoinaan lukuisia reissuja omalla käytöksellään. 

Ikävää kirjoittaa näin, mutta mietin tässä että jos mentäisiin yhdessä joskus niin menisikö kaikki vieläkin niin. Hänellä myös se tyyli, että jos mennään mökille tms niin siellä ollaan sitten koko se aika eikä käydä missään kohteissa edes siinä lähellä. Jollekin ok, mutta itselleni ei. Jossain pitäisi voida käydä sentään. Tästä aikoinaan nousi iso riita välillämme. Samalla, kun ei luota äitini ajotaitoon niin sekin vielä lisänä. Meillä autotkin sellaisia, että pari viime reissua oli hilkulla, että auto kesti. Oli renkaissa vikaa ja toisella kertaa melkein koko  pakoputki tippui. Ei tajutti kuinka irti se olikaan. Nyt taas muuten ok äitini auto, mutta öljyn kulutus tosi runsasta. 

Tähän loppuun pahoittelut viestistäni. En kirjoita tätä pahalla ja äitini kanssa mietittiin, että isäni käytös johtuu siitäkin, että minä olen aina ollut kotona ja en edes nuorena käynyt missään. Näin ei ole tottunut siihen, että minä lähden jonnekin ja menen jossain vieraissa paikoissa Yksin, vaikka se olisi jollekin ihan tuttua. Toki ymmärrän huilenkin ja toisen puolen asiaan. Silti minä en ole enää mikään alaikäinen kuitenkaan. 

Samoin olisi saanut silti olla vielä täällä ainakin huomiseen. En edes toivonut, että lähtee vielä. Tämän totean. Pienikin erilaisuus täällä on jo minulle ok. Jotain eroa päiviin. 

Isät osoittavat rakkauttaan noin. Huolehtimalla. Varoittelemalla. Ainakin minun isäni ja mieheni tyttärellemme. Koska rakastavat eivätkä halua menettää tytärtään.

Se kääntyy silti helposti rajoittamiseksi ja toisen elämän kaventamiseksi. Näin meillä. Itse toivoisin, että joku sanoisi minulle, että kyllä sinä pärjäät ja osaat. Mieluummin niin. Tästä olisi minulle enemmän hyötyä jos mietin itseäni. Elämää kun ei ole hyvä elää miettien mikä on pahinta mitä tapahtuu. Tämä itselleni ajateltuna. Minä en pelkää kuin ihmistä joskus. En pelkää eksymistä tai villieläimiä tai mitään muutakaan. Esiintymisiä pelkään vain sen vuoksi mikä on muiden reaktio eli ihmisten takia. Muuten jos tietäisin, että ok nuo ottavat esityksen hyvin vastaan niin se asia ei olisi itselleni niin paha. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on niin huono suuntavaisto että onnistun tutussakin ympäristössä eksymään. Jos kuljetaan jonnekin vähän eri kautta kuin yleensä en yhtään tajua missä ollaan ennen kuin nään jonkun tutun paikan.

Metsään en yksin uskalla ollenkaan, etsintäpartion sais perään hälyttää.

Pelottaa aina, että ajan moottoritien rampista ohi. Sitten en tiedä, minne joudun, ennen kuin pääsen kääntymään takaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksymisestä. Isälläni on pelko, että eksyn metsään ollessani marjastamassa. Sitä hoki nytkin monta kertaa. Toki ymmärrän, mutta samalla totean isälleni, että tunnen nämä metsät ja tiet tosi hyvin. Voisin ihan karttaa piirtää näistä. Samoin en koskaan kulje marjastaessa mihinkään kovin kauas. Silti koko ajan hän huolehtii tästä ja siihen ei auta mikään. 

Mielessäni vaan mietin, kun äitini kanssa suunniteltiin vähän mökkireissua syksyllä ja äitini ei pysty kovin kauas kävelemään ja näin minä sitten itse vieraalla seudulla metsätiellä yms kulkisin. En viitsi kohdetta tähän kirjoittaa, mutta siis paikka missä kulkee retkeilyreittejä. Jos isäni kuulee, että mennään tuonne ja minä kävelen Yksin niitä reittejä niin uskon, että soittaa äidilleni ja sanoo vielä, että miten ihmeessä minä voin tuolla Yksin kävellä noin syrjässä. Tiedän sen, että oikeasti kauhistuu ajatusta. 

Tässä näkyy se asia mikä minua meillä rasittaa eli se liiallinen hössötys esim tuollaisessa asiassa. Osaan suunnistaa melko hyvin ja etenen rauhassa joten eksymisen vaara pienempi ja tuollaiset reitit yleensä merkattuja ja pystyy hyvin niitä kiertämään. Silti joku sanoisi miksi sanotaan isälleni mitään, mutta lähinnä käytännön juttujen (auto hajoaa, tarvitaan apua siihen liittyen tms) vuoksi kerrotaan. Tai sitten isäni käy katsomassa tilejä (äitini tili näkyy hänelle) ja näkee kuitenkin, että ollaan jossain oltu. 

Näin parempi kertoa, vaikka ollaan äitini kanssa tehty kyllä lukuisia reissuja kauaskin ilman, että isäni sai tietää. Oltiin Kolilla, Punkaharjulla ja aiemmin koirani eläessä parilla mökillä salaa. Joku sanoo, että ilkeää, mutta minä taas sanon, että isäni sanoisi ensinnäkin ettei meidän tarvitse mennä minnekään, sitten kysyisi, että millä rahalla, seuraavaksi käyttäisi autokortin, että auto kuitenkin hajoaa ja lopulta se kortti ettei hänkään pääse minnekään. Ja hän on pilannut aikoinaan lukuisia reissuja omalla käytöksellään. 

Ikävää kirjoittaa näin, mutta mietin tässä että jos mentäisiin yhdessä joskus niin menisikö kaikki vieläkin niin. Hänellä myös se tyyli, että jos mennään mökille tms niin siellä ollaan sitten koko se aika eikä käydä missään kohteissa edes siinä lähellä. Jollekin ok, mutta itselleni ei. Jossain pitäisi voida käydä sentään. Tästä aikoinaan nousi iso riita välillämme. Samalla, kun ei luota äitini ajotaitoon niin sekin vielä lisänä. Meillä autotkin sellaisia, että pari viime reissua oli hilkulla, että auto kesti. Oli renkaissa vikaa ja toisella kertaa melkein koko  pakoputki tippui. Ei tajutti kuinka irti se olikaan. Nyt taas muuten ok äitini auto, mutta öljyn kulutus tosi runsasta. 

Tähän loppuun pahoittelut viestistäni. En kirjoita tätä pahalla ja äitini kanssa mietittiin, että isäni käytös johtuu siitäkin, että minä olen aina ollut kotona ja en edes nuorena käynyt missään. Näin ei ole tottunut siihen, että minä lähden jonnekin ja menen jossain vieraissa paikoissa Yksin, vaikka se olisi jollekin ihan tuttua. Toki ymmärrän huilenkin ja toisen puolen asiaan. Silti minä en ole enää mikään alaikäinen kuitenkaan. 

Samoin olisi saanut silti olla vielä täällä ainakin huomiseen. En edes toivonut, että lähtee vielä. Tämän totean. Pienikin erilaisuus täällä on jo minulle ok. Jotain eroa päiviin. 

Isät osoittavat rakkauttaan noin. Huolehtimalla. Varoittelemalla. Ainakin minun isäni ja mieheni tyttärellemme. Koska rakastavat eivätkä halua menettää tytärtään.

Se kääntyy silti helposti rajoittamiseksi ja toisen elämän kaventamiseksi. Näin meillä. Itse toivoisin, että joku sanoisi minulle, että kyllä sinä pärjäät ja osaat. Mieluummin niin. Tästä olisi minulle enemmän hyötyä jos mietin itseäni. Elämää kun ei ole hyvä elää miettien mikä on pahinta mitä tapahtuu. Tämä itselleni ajateltuna. Minä en pelkää kuin ihmistä joskus. En pelkää eksymistä tai villieläimiä tai mitään muutakaan. Esiintymisiä pelkään vain sen vuoksi mikä on muiden reaktio eli ihmisten takia. Muuten jos tietäisin, että ok nuo ottavat esityksen hyvin vastaan niin se asia ei olisi itselleni niin paha. 

Olen kerran jossain kommentissa sanonut, että sinä pärjäät kyllä. En muista, mihin asiaan se liittyi, mutta joku kantoi huolta puolestasi. Tästä on jo aikaa. Itsekin alussa pyrin neuvomaan, mutta jossain vaiheessa huomasin, että sinulla on vahva sisäinen maailma ja laaja käsityskyky. Olet herkkä, mutta samalla siinä piilee vahvuutesi. Pahoittelut, jos tämä tuntuu tunkeilulta. Mulle itselle oli silloin tärkeä havainto, kun huomasin tuon. 

Vaikka kirjoittelin tuosta jättikauppoihin eksymisestäni vähän hupailumielellä, ei asia mulle mikään naurun asia oikeassa elämässä ole. Olen paljonkin aikanaan yksin kulkenut vieraissa metsissä noilla mökkeilyreissuillani ja ollut aina hyvin tietoinen eksymisvaarastakin, jatkuvasti katselin kulkiessani joitain maamerkkejä, että osaan varmasti vuokramökille takaisin. Tosin mulla aina koira mukana, eikä onneksi mitään kummempaa koskaan sattunut. Kerran metsäpolulla olikin melkein höyryävän tuore, karhun marjainen iso jätöskasa ja silloin mentiin aika rivakasti takaisin... Mutta jos vaikka keskittyy vain keräämään marjoja, ja ympärilleen ei siinä paljon katsele, voi tosiaan äkkiä olla oikeasti eksyksissä. Sama juttu noissa valtavissa kaupoissa, vaikka hyvin yleensä reitit merkitty. Sopisikos tähän sanonta, ei vara venettä kaada...

Suuntavaisto: jos katson uudessa paikassa reitin ja ajankin ohi. Sen jälkeen on suuntavaisto kateissa totaalisesti. Käännyn ympäri, sit onkin pari yksisuuntaista... ihan hukassa oon. Kadun varteen on kielletty pysäköinti, seuraavalle parkkipaikalle pitäiskin olla joku kaupungin oma sovellus... apua! En selviä.

Kotipäivän vietin tänään, sateli. Huomenna menen terveyskeskukseen , näyttämään jalkaa , olispa jo parantunut tulehdus, antibioottikuuri syöty. Öitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksymisestä. Isälläni on pelko, että eksyn metsään ollessani marjastamassa. Sitä hoki nytkin monta kertaa. Toki ymmärrän, mutta samalla totean isälleni, että tunnen nämä metsät ja tiet tosi hyvin. Voisin ihan karttaa piirtää näistä. Samoin en koskaan kulje marjastaessa mihinkään kovin kauas. Silti koko ajan hän huolehtii tästä ja siihen ei auta mikään. 

Mielessäni vaan mietin, kun äitini kanssa suunniteltiin vähän mökkireissua syksyllä ja äitini ei pysty kovin kauas kävelemään ja näin minä sitten itse vieraalla seudulla metsätiellä yms kulkisin. En viitsi kohdetta tähän kirjoittaa, mutta siis paikka missä kulkee retkeilyreittejä. Jos isäni kuulee, että mennään tuonne ja minä kävelen Yksin niitä reittejä niin uskon, että soittaa äidilleni ja sanoo vielä, että miten ihmeessä minä voin tuolla Yksin kävellä noin syrjässä. Tiedän sen, että oikeasti kauhistuu ajatusta. 

Tässä näkyy se asia mikä minua meillä rasittaa eli se liiallinen hössötys esim tuollaisessa asiassa. Osaan suunnistaa melko hyvin ja etenen rauhassa joten eksymisen vaara pienempi ja tuollaiset reitit yleensä merkattuja ja pystyy hyvin niitä kiertämään. Silti joku sanoisi miksi sanotaan isälleni mitään, mutta lähinnä käytännön juttujen (auto hajoaa, tarvitaan apua siihen liittyen tms) vuoksi kerrotaan. Tai sitten isäni käy katsomassa tilejä (äitini tili näkyy hänelle) ja näkee kuitenkin, että ollaan jossain oltu. 

Näin parempi kertoa, vaikka ollaan äitini kanssa tehty kyllä lukuisia reissuja kauaskin ilman, että isäni sai tietää. Oltiin Kolilla, Punkaharjulla ja aiemmin koirani eläessä parilla mökillä salaa. Joku sanoo, että ilkeää, mutta minä taas sanon, että isäni sanoisi ensinnäkin ettei meidän tarvitse mennä minnekään, sitten kysyisi, että millä rahalla, seuraavaksi käyttäisi autokortin, että auto kuitenkin hajoaa ja lopulta se kortti ettei hänkään pääse minnekään. Ja hän on pilannut aikoinaan lukuisia reissuja omalla käytöksellään. 

Ikävää kirjoittaa näin, mutta mietin tässä että jos mentäisiin yhdessä joskus niin menisikö kaikki vieläkin niin. Hänellä myös se tyyli, että jos mennään mökille tms niin siellä ollaan sitten koko se aika eikä käydä missään kohteissa edes siinä lähellä. Jollekin ok, mutta itselleni ei. Jossain pitäisi voida käydä sentään. Tästä aikoinaan nousi iso riita välillämme. Samalla, kun ei luota äitini ajotaitoon niin sekin vielä lisänä. Meillä autotkin sellaisia, että pari viime reissua oli hilkulla, että auto kesti. Oli renkaissa vikaa ja toisella kertaa melkein koko  pakoputki tippui. Ei tajutti kuinka irti se olikaan. Nyt taas muuten ok äitini auto, mutta öljyn kulutus tosi runsasta. 

Tähän loppuun pahoittelut viestistäni. En kirjoita tätä pahalla ja äitini kanssa mietittiin, että isäni käytös johtuu siitäkin, että minä olen aina ollut kotona ja en edes nuorena käynyt missään. Näin ei ole tottunut siihen, että minä lähden jonnekin ja menen jossain vieraissa paikoissa Yksin, vaikka se olisi jollekin ihan tuttua. Toki ymmärrän huilenkin ja toisen puolen asiaan. Silti minä en ole enää mikään alaikäinen kuitenkaan. 

Samoin olisi saanut silti olla vielä täällä ainakin huomiseen. En edes toivonut, että lähtee vielä. Tämän totean. Pienikin erilaisuus täällä on jo minulle ok. Jotain eroa päiviin. 

Isät osoittavat rakkauttaan noin. Huolehtimalla. Varoittelemalla. Ainakin minun isäni ja mieheni tyttärellemme. Koska rakastavat eivätkä halua menettää tytärtään.

Se kääntyy silti helposti rajoittamiseksi ja toisen elämän kaventamiseksi. Näin meillä. Itse toivoisin, että joku sanoisi minulle, että kyllä sinä pärjäät ja osaat. Mieluummin niin. Tästä olisi minulle enemmän hyötyä jos mietin itseäni. Elämää kun ei ole hyvä elää miettien mikä on pahinta mitä tapahtuu. Tämä itselleni ajateltuna. Minä en pelkää kuin ihmistä joskus. En pelkää eksymistä tai villieläimiä tai mitään muutakaan. Esiintymisiä pelkään vain sen vuoksi mikä on muiden reaktio eli ihmisten takia. Muuten jos tietäisin, että ok nuo ottavat esityksen hyvin vastaan niin se asia ei olisi itselleni niin paha. 

Olen kerran jossain kommentissa sanonut, että sinä pärjäät kyllä. En muista, mihin asiaan se liittyi, mutta joku kantoi huolta puolestasi. Tästä on jo aikaa. Itsekin alussa pyrin neuvomaan, mutta jossain vaiheessa huomasin, että sinulla on vahva sisäinen maailma ja laaja käsityskyky. Olet herkkä, mutta samalla siinä piilee vahvuutesi. Pahoittelut, jos tämä tuntuu tunkeilulta. Mulle itselle oli silloin tärkeä havainto, kun huomasin tuon. 

Viestiisi vastauksena. No, en koe olevani silti mikään vahva ihminen. En ole sellainen, koska, jännitän jo ihmisiä monesti melko paljon. Oikeastaan olen heikoimmillani jos kohtaan ihmisiä tai jouduin sellaiseen tilanteeseen jossa pitäisi esiintyä tai muuten ylittää itsensä tässä mielessä. Silloin en oikein pärjää. Silti olen monesti joutunut vain kestämään esim kouluissa missä en olisi halunnut enää käydä. Lukionkin kanssa niin alusta loppuun. Moni ei varmaan olisi sinne itseään enää saanut. En ylpeile, mutta jotenkin pystyin sulkemaan sen tilanteen päästäni ja elämään niitä vuosia eteenpäin. Ehkä se taito itselläni on. Sulkea ikäviä asioita välillä pois mielestäni ja erottaa itseni niistä. 

Muuten kestän elämääni melko hyvin. Pärjään yleensä asioissa niin kuin toivon ja kestän esim yksinäisyyttäkin aika hyvin. Osaan ajatella hyviä asioita ja en helposti pelästy eri tilanteita. Kestän niitä kuitenkin. Näin ehkä minulla on jotain sietokykyä tähän elämääni tullut ja sellaista kykyä elää juuri tätä elämää. Se ei ole parasta ja syitä olen kertonut. Silti ei useinkaan enää pelästy eri juttuja vaan yritän luovia niiden kanssa. Se joskus vie voimia, mutta yleensä jaksan. Lähinnä esim äitini kivut yms ovat sitten se asia mikä itseäkin huolettaa. Toisen asian ja kärsimys jos niin voi sanoa.