Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Hyvä ihminen, lähde pariksi päiväksi ihan yksin jonnekin uusiin maisemiin! Tai vain päiväksi eväitten kanssa- mustikkaan, lakkasuolle.

Tuo on tulevaisuutesi muuten, vanhenevien vanhempiesi seuraneitinä ja hoitajana.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ihminen, lähde pariksi päiväksi ihan yksin jonnekin uusiin maisemiin! Tai vain päiväksi eväitten kanssa- mustikkaan, lakkasuolle.

Tuo on tulevaisuutesi muuten, vanhenevien vanhempiesi seuraneitinä ja hoitajana.

Ei minulla ole rahaa lähteä yhtään minnekään täältä jos niin voi todeta. Rahaa on tuskin edes bensaan kunnolla. Muusta puhumattakaan. Toki minä jotain reissuja voin lähelle tehdä muistaen etten saisi ostaa mitään. 

Äitini on pahempi kuin isäni siinä mielessä jo, että pilaa viimeisen ilon elämästäni kohta ja valittaa koko ajan. Nytkin ihan hirveää valitusta. Isäni on rasittava sillä hetkellä ja juoksee asiasta toiseen, mutta hän ei tavallaan osaa miettiä käytöstään sen enempään ja usein toimii vaan hetken mielijohteesta. 

Äidilläni toki kipuja on, mutta ihan yli hänellä jo käytös menee. Ihan yli. Sen voin todeta. Hirveän raskas ihminen nykyisin. Ja tilanteensa ei kummene, vaikka valittaisi koko ajan. Rasittaa vaan minua paljon. Hänelle ei sopinut kyllä sairastuminen ja oireensa yhtään. Ei osaa enää niiden kanssa mitenkään. Toki harva varmaan jaksaa hyvin muiden kanssa, mutta hän ei lainkaan. Nyt alkaa mitta loppua jo minulla tähän kaikkeen. 

Äitini tavallaan kuin päättää toisen puolesta, että hänellä on p*ska päivä niin mitä väliä toisen päivällä on. Sellainen fiilis tulee. Muistuttaa omaa äitiään aina vaan enemmän. Siinä mielessä tuttua tuo, että ihminen muistuttaa läheisiään. Minä en oikeassa elämässä kyllä paljon valita. Sen voin sanoa, mutta huonoja rasittuneita hermojani koetellaan niin paljon välillä, ettei aina meinaa jaksaa. 

Lammas-case on yksi tapaus, monet meistä on jo menettäneet vanhempansa, kuka mitenkin. Ehkä me mietimme jo omalla kohdallamme, miten vanhuus sujuu. Osa toivoikin jo "saappaat jalassa lähtöä", emme voi ennalta tietää. Siksikin huvittaa täällä joku turha vänkäys, tärkeämpääkin on. Tai joku voi kokea elämänsä keskiöksi riidan jossain random palstalla. Ok silloin. Minulla on muutakin. Aion elää, niin kauan kuin päiviä annetaan.

Lopetakaa nyt neuvominen kun ei ole neuvoja pyydetty. Antaa muiden kertoa vapaasti. Kävin taas uimassa järvessä. On tosi kuuma, oli 30 astetta. Nyt vielä 26, ei helpota yhtään .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ihminen, lähde pariksi päiväksi ihan yksin jonnekin uusiin maisemiin! Tai vain päiväksi eväitten kanssa- mustikkaan, lakkasuolle.

Tuo on tulevaisuutesi muuten, vanhenevien vanhempiesi seuraneitinä ja hoitajana.

Ei minulla ole rahaa lähteä yhtään minnekään täältä jos niin voi todeta. Rahaa on tuskin edes bensaan kunnolla. Muusta puhumattakaan. Toki minä jotain reissuja voin lähelle tehdä muistaen etten saisi ostaa mitään. 

Äitini on pahempi kuin isäni siinä mielessä jo, että pilaa viimeisen ilon elämästäni kohta ja valittaa koko ajan. Nytkin ihan hirveää valitusta. Isäni on rasittava sillä hetkellä ja juoksee asiasta toiseen, mutta hän ei tavallaan osaa miettiä käytöstään sen enempään ja usein toimii vaan hetken mielijohteesta. 

Äidilläni toki kipuja on, mutta ihan yli hänellä jo käytös menee. Ihan yli. Sen voin todeta. Hirveän raskas ihminen nykyisin. Ja tilanteensa ei kummene, vaikka valittaisi koko ajan. Rasittaa vaan minua paljon. Hänelle ei sopinut kyllä sairastuminen ja oireensa yhtään. Ei osaa enää niiden kanssa mitenkään. Toki harva varmaan jaksaa hyvin muiden kanssa, mutta hän ei lainkaan. Nyt alkaa mitta loppua jo minulla tähän kaikkeen. 

Äitini tavallaan kuin päättää toisen puolesta, että hänellä on p*ska päivä niin mitä väliä toisen päivällä on. Sellainen fiilis tulee. Muistuttaa omaa äitiään aina vaan enemmän. Siinä mielessä tuttua tuo, että ihminen muistuttaa läheisiään. Minä en oikeassa elämässä kyllä paljon valita. Sen voin sanoa, mutta huonoja rasittuneita hermojani koetellaan niin paljon välillä, ettei aina meinaa jaksaa. 

Mä ymmärrän sua paremmin kuin ehkä uskotkaan. Voimia!

Äitini vie tavallaan minut mukaansa fiiliksensä sen mukaan millainen päivä hänelle on. Juuri tuo kuinka kirjoitin, ettei välitä siitä, että repii toiselta viimeiset ilon aiheet, kun muutenkin elämäni on melko surullista välillä. Puhutaan pahaa ja yksinäinen olen. Näin ansaitsisin itsekin joskus parempaa. Joskus äitini sitten pahoittelee, mutta sama jatkuu silti. Samalla iskee voimaton olo, kun en voi esim hänen kivuilleen yhtään mitään, vaikka seisoisin päälläni. Menee vaan hermoiluksi itselläkin kaikki ja rauhallinen olo lopullisesti. 

Sitten jos välillä suutun niin äitini vertaa minua isääni, että muistutan häntä. Tämä johonkin huonoon juttuun liittyen. Silti isäni on henkisesti ulkona äitini jutuista ja ei äitini hänelle puhu paljonkaan oireistaan tms vaan stemppaa ne hetket, kun isäni on täällä. Näin minä olen se joka sitä kuormaa kantaa ja näin vertaukset isääni kuten sanoit tuon kuin isäsi tms on melko julmaa jos minä olen ainoa ihminen joka näitä juttuja kuuntelee. Isäni kohentaa jne ja tämän vuoksi hänelle ei kannata kaikkea kertoa, mutta silti minä en yksin ole mikään kuorman kantaja täällä siinä mielessä. Samalla isänikään ei ole täydellinen. Silti minua ei kannattaisi arvostella äitinikään, kun niin paljon häntä autan ja kuuntelen. En kirjoita enempää tästä nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Lammas-case on yksi tapaus, monet meistä on jo menettäneet vanhempansa, kuka mitenkin. Ehkä me mietimme jo omalla kohdallamme, miten vanhuus sujuu. Osa toivoikin jo "saappaat jalassa lähtöä", emme voi ennalta tietää. Siksikin huvittaa täällä joku turha vänkäys, tärkeämpääkin on. Tai joku voi kokea elämänsä keskiöksi riidan jossain random palstalla. Ok silloin. Minulla on muutakin. Aion elää, niin kauan kuin päiviä annetaan.

Mun case taitaa olla loppujen lopuksi melko yleinenkin. Joskus se, jolle hoitovastuu nakitetaan, on vanhusten ainoa tytär. Pojat saa edelleenkin elää ihan kuten ennenkin. Korkeintaan käyvät jotain halkoja pilkkomassa ja lumitöitä tekemässä, mutta eivät toidellakaan viemässä suihkuun isiään tai äitejään tai niille vaippoja vaihtamassa. "Akkojen hommaa" sellainen.  Joskus taas se, jolle vastuu nakitetaan, on se, joka asuu kaikista lähimpänä. Koska muillehan olisi ihan liian vaikeaa siirtyä paikasta A paikkaan B. Mitä olen muita samaan tilanteeseen ajatuneita erilaisissa yhteisöissä kuunnellut, niin varsin tavallista on sekin, että hoitovastuu nakitetaan sille sisarukselle, jolla ei ole omia lapsia. 

Mun mielestä on tietyllä tavalla huolestuttavaa, että samaan aikaan, kun eläkeikää nostetaan ja työikäisiä ainakin jossain määrin velvoitetaan muuttamaan työn perässä, niin pitäisi sitten sen lisäksi vielä ne vanhuksetkin hoitaa itse. Ei mulla ole tähän asiaan mitään viisastenkiveä, kun yhteiskunnan ja varsinkin hyvinvointialueiden rahat on aika kortilla, mutta pitäisikö vaikka bussikuskin, kaupan kassan tai päiväkodissa työskentelevän  ottaa muistisairas, karkaileva, pelokas,  ahdistunut  ja pahimmassa tapauksessa aggressiivinenkin vanhempansa mukaan töihin? Tai ihan vaikka vaan johonkin it-alan Teams-palaverin? 

Tuosta oman vanhuutensa miettimisestä olen kanssasi samaa mieltä.  Saappaat jalassa lähtö olisi ihan huippuhienoa. Tai se, että jonain iltana menee tyytväisenä nukkumaan, mutta aamulla ei enää herääkään.  Sattuneesta syystä olen viime vuosina paljonkin ajatellut, miten pitkään mä tässä omassa kodissani pärjäisin.  Todennäköisesti voisin pärjätä - jos muistisairautta ei tule - aika pitkäänkin. Päinvastoin kun tän taloyhtiön muissa asunnoissa, mulla on tilava keittiö ja kylpyhuone samassa tasossa.  Omasta lapsuudestani 1960-luvulta muistan, miten papalla oli hetekka mummolan keittiössä. Jos jonain päivänä en enää kykene itselleni ruokaa laittamaan, niin aika tyhjäksi voin pistää keittiön ja sinne sitten sänky. Keittiöstä menee vielä suoraan ovi takapihalle, joten aika pitkään voisin avata oven kotiinkuljetusten tuojille. Vasta vuodepotilaana en enää pystyisi.  Mä olen jo nyt muutaman vuoden ajan tehnyt nk kuolinsiivouista ja muutenkin koittanut järjestää jotiani mahdollisimman esteettömäksi. Ja eläkepäivänikin alkavat vasta ensi kuussa.  Eikä tämä etukäteen asioiden miettiminen ja suunnittelu suinkaan tarkoita, että heittäytyisin jo nyt vaan sängynpohjalle makaamaan ja kuolemaa odottelemaan.