Lue keskustelun säännöt.
Hymistelyketju, tavallisia juttuja
04.02.2026 |
Räväkät älkööt vaivautuko. Täällä ei saa ilkeillä. Liian pitkästyttäviä kommentteja ei olekaan täyttämään tätä ketjua.
Kaikki mukaan, ketkä ikäviin ketjuihin olette kyllästyneet
Kommentit (9554)
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu äitini kannata on se, ettei hänelle ole taaskaan työvuoroja tarjolla. Ei ole tuokaan paras työpaikka ollut. Kaikkea muuta. Silti äitini jopa kaipaa töihin. Pitää monista ihmisissä siellä (työtoverit ja asukkaat) ja myönsi, kun kysyin että on jopa kaivannut sinne. Näin se korostuu, kun ei hänkään muuten ole ihmistä nähnyt kuin töissään. Sitten iskee se todellisuus, ettei ole läheisiä ja ystäviä. Sama oikeastaan meillä kaikilla. Työkin on silloin jo paikka nähdä ihmistä kuten isälläni. Hänkään en ehkä ymmärrä sitä mitä se tarkoittaa, kun jää lopullisesti töistä pois. Nyt nojaa niin paljon töissä käyntiin kuitenkin.
Minä toki poikkeus, kun en töissä ole, mutta kuitenkin. Joku ihminen jolla on elämää töiden ulkopuolella ei ehjä koe asioita näin tai näkee muutekin ihmisiä. Vanhemmillani eri juttu ja äitinikin on melko apea ollut nyt kaikin tavoin.
Kommentoin tähän, vaikket ehkä tykkää: taitaa äitisi olla lähellä eläkeikää, olisiko sairauseläke mahdollinen? Tai osittainen varhennettu eläke? Tulot tosi voisi pudota entisestään, mutta eihän ihminen niin kovin paljoa tarvitse tavalliseen elämään. Toki lääkkeet ym saattaa olla kalliita. On tuokin raskasta, odotella valppaano, josko töutä kuitenkin olisi? Ei ole, tai harvoin on.
Mites vika tentti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskalla tiskattu jo eilen, tänään kukkienkastelua ennenkuin multa kuivuuttaan murenee.
Ajattelin perustaa Pallonsuojeluliiton, PSL:n, sen verran sympatiani ovat pallojen puolella. Juuri nyt niitä potkitaan oikein urakalla tuolla rapakon takana, täällä kotipuolessa on menossa lyöntikausi :( Ja ajatelkaapa keilapallon kurjaa kohtaloa: ensin sitä heitetään parkettiin ja lopulta se joutuu keilojen kolhimaksi.
Jotkut pallot joutuvat jopa eläinten hampaiden pureskeltaviksi, sitä tuskan määrää mitä pallot joutuvat kärsimään! Ei ole inhimillistä kohtelua palloja kohtaan!
Pyydän, pelastakaa pallot!
Liityn heti - ajattele, miten rumasti läpsitään koripalloa, pompotellaan oikein kovaa lattiaa vasten. Ja lentopalloressukat.
Minä perustan JKSL:n. Jääkiekonsuojeluliiton, oikein mailalla hutkitaan olan takaa.
Tulkaa mukaan pikkuisen söpön kiekon suojeluun pillipiiparit, viirupöllöt ja pilkunviilaajat.
Olet ensimmäinen PSL:n jäsen, olenko minä eka JKSL:ssa?
Nyt vasta tuli mieleeni herkkä, hauras sulkapallo, sen lyhyt elämä on silkkaa kärsimystä ja sitten roskiin, ei edes hartaita hautajaisia mikään pallo saa :(
Vaihdoin siniset sukat mustiin, valkopilkullisiin, sopivat valkoiseen mustapilkulliseen paitaan, mustaan toppiin ja harmaisiin housuihin. Siis menin ihmisten ilmoille ja kävin kaupassa ostamassa tarjouspitsaa ja siihen etxrapäällisiä ja rehuja salaattiin.
Hain myös sen paketin... minkä nyt huomaan unohtaneeni auton takakonttiin! Ei hyvää päivää, dementia etenee ; ) Ei ole vitsailun aihe silloin kun se jonkun läheiselle osuu kohdalle, siksi pyydän anteeksi, mutta vitsailen vain omista unohduksistani, se kai sallitaan?
5 minuuttia myöhemmin: Kipaisin paketin autosta, mitähän sieltä paljastuu, kun ihan tarkkaan en muista mitä tilasin... Joulu keskellä kesää!
Olet toka JKSL:n jäsen. Pakotin siskoni mukaan, hän kyllä pullikoi vastaan, kun miehensä on kiekkofani. Toivottavasti tästä ei aiheudu eripuraa heille. Eri sööttejä ja suojelun tarpeessa on lasten minikiekot, unohtuvat usein ulos talvipakkaseen, löytyvät räytyneenä lumien sulettua. Ehdotan, että ostoa myös rajoitettaisi. Uuden kiekon saisi ostaa vasta, kun entinen on pelikelvoton (liiasta väkivallasta johtuen). Se pitäisi tietysti palauttaa samalla. Näin ei jäisi orpoja kiekkoja mieron tielle.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu äitini kannata on se, ettei hänelle ole taaskaan työvuoroja tarjolla. Ei ole tuokaan paras työpaikka ollut. Kaikkea muuta. Silti äitini jopa kaipaa töihin. Pitää monista ihmisissä siellä (työtoverit ja asukkaat) ja myönsi, kun kysyin että on jopa kaivannut sinne. Näin se korostuu, kun ei hänkään muuten ole ihmistä nähnyt kuin töissään. Sitten iskee se todellisuus, ettei ole läheisiä ja ystäviä. Sama oikeastaan meillä kaikilla. Työkin on silloin jo paikka nähdä ihmistä kuten isälläni. Hänkään en ehkä ymmärrä sitä mitä se tarkoittaa, kun jää lopullisesti töistä pois. Nyt nojaa niin paljon töissä käyntiin kuitenkin.
Minä toki poikkeus, kun en töissä ole, mutta kuitenkin. Joku ihminen jolla on elämää töiden ulkopuolella ei ehjä koe asioita näin tai näkee muutekin ihmisiä. Vanhemmillani eri juttu ja äitinikin on melko apea ollut nyt kaikin tavoin.
En yhtään ihmettele äitiäsi. Varsinkin, kun hänen sosiaaliset piirinsä työajan ulkopuolella on pienet. Mutta toinen syy töihin kaipaamiseen voi olla sekin, että silloin hän tuntee itsensä tärkeäksi ja tekevänsä jotain, millä on merkitystä. Ja saavansa ainakin asiakkailtaan arvostusta. Muistan itse sairaanhoitajavuosiltani, miten hyvän mielen toi potilaan hymy ja sana "kiitos". Vaikka työ oli välillä rankkaa, niin tuo motivoi jaksamaan.
It-alalle vaihdettuani koin asiat toisin. Toki alussa oli innostusta, halusin oppia koko ajan lisää ja lisää. Silloisessa työpaikassani yksi vanha konkari sanoi, että odotahan, kun olet tehnyt tätä samaa 10 vuotta, niin tämäkin alkaa maistua puulta. Mä vaihdoin sen verran usein työpaikkaa, että sain aina uusia ja uusia haasteita lisää, mutta kun eläkeikä alkoi häämöttää horisontissa, tietoisesti siirsin kaikki kivat ja kiinnostavat hommat nuoremmille ja tein itse ne puuduttavan tylsät byrokratiahommat. Kun syksyllä lopetin duunit, multa on moni kysynyt, että miten mä nyt saan merkitystä elämääni. Vastasin, että en mä niillä EU-direktiiveillä, asetuksilla, viranomaismääräyksillä ja lakipykälillä mitään merkitystä elämääni saanut, mutta jonkun nyt vaan oli pakko tehdä ne. Ja että nyt, kun ei tarvitse enää roikkua työelämässä, voin tehdä jotain sellaista, millä on taas merkitystä. Toki kaupungeissa on varmasti paljon enemmän mahdollisuuksia monenlaiseen vapaaehtoistyöhön kuin maaseudulla, mutta mahtaisiko äidillesi löytyä sieltä seurakunnan tai jonkun muun kautta jotain yhteisöllistä toimintaa? Toki se vaatii vähän rohkeutta lähteä mukaan johonkin sellaiseen, mistä ei ole aiempaa kokemusta eikä niitä ihmisiäkään vielä tunne - ainakaan kovin hyvin - , mutta jos haluaa osallistua ja tehdä jotain muiden hyväksi, se askel ehkä kannattaisi ottaa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu äitini kannata on se, ettei hänelle ole taaskaan työvuoroja tarjolla. Ei ole tuokaan paras työpaikka ollut. Kaikkea muuta. Silti äitini jopa kaipaa töihin. Pitää monista ihmisissä siellä (työtoverit ja asukkaat) ja myönsi, kun kysyin että on jopa kaivannut sinne. Näin se korostuu, kun ei hänkään muuten ole ihmistä nähnyt kuin töissään. Sitten iskee se todellisuus, ettei ole läheisiä ja ystäviä. Sama oikeastaan meillä kaikilla. Työkin on silloin jo paikka nähdä ihmistä kuten isälläni. Hänkään en ehkä ymmärrä sitä mitä se tarkoittaa, kun jää lopullisesti töistä pois. Nyt nojaa niin paljon töissä käyntiin kuitenkin.
Minä toki poikkeus, kun en töissä ole, mutta kuitenkin. Joku ihminen jolla on elämää töiden ulkopuolella ei ehjä koe asioita näin tai näkee muutekin ihmisiä. Vanhemmillani eri juttu ja äitinikin on melko apea ollut nyt kaikin tavoin.
En yhtään ihmettele äitiäsi. Varsinkin, kun hänen sosiaaliset piirinsä työajan ulkopuolella on pienet. Mutta toinen syy töihin kaipaamiseen voi olla sekin, että silloin hän tuntee itsensä tärkeäksi ja tekevänsä jotain, millä on merkitystä. Ja saavansa ainakin asiakkailtaan arvostusta. Muistan itse sairaanhoitajavuosiltani, miten hyvän mielen toi potilaan hymy ja sana "kiitos". Vaikka työ oli välillä rankkaa, niin tuo motivoi jaksamaan.
It-alalle vaihdettuani koin asiat toisin. Toki alussa oli innostusta, halusin oppia koko ajan lisää ja lisää. Silloisessa työpaikassani yksi vanha konkari sanoi, että odotahan, kun olet tehnyt tätä samaa 10 vuotta, niin tämäkin alkaa maistua puulta. Mä vaihdoin sen verran usein työpaikkaa, että sain aina uusia ja uusia haasteita lisää, mutta kun eläkeikä alkoi häämöttää horisontissa, tietoisesti siirsin kaikki kivat ja kiinnostavat hommat nuoremmille ja tein itse ne puuduttavan tylsät byrokratiahommat. Kun syksyllä lopetin duunit, multa on moni kysynyt, että miten mä nyt saan merkitystä elämääni. Vastasin, että en mä niillä EU-direktiiveillä, asetuksilla, viranomaismääräyksillä ja lakipykälillä mitään merkitystä elämääni saanut, mutta jonkun nyt vaan oli pakko tehdä ne. Ja että nyt, kun ei tarvitse enää roikkua työelämässä, voin tehdä jotain sellaista, millä on taas merkitystä. Toki kaupungeissa on varmasti paljon enemmän mahdollisuuksia monenlaiseen vapaaehtoistyöhön kuin maaseudulla, mutta mahtaisiko äidillesi löytyä sieltä seurakunnan tai jonkun muun kautta jotain yhteisöllistä toimintaa? Toki se vaatii vähän rohkeutta lähteä mukaan johonkin sellaiseen, mistä ei ole aiempaa kokemusta eikä niitä ihmisiäkään vielä tunne - ainakaan kovin hyvin - , mutta jos haluaa osallistua ja tehdä jotain muiden hyväksi, se askel ehkä kannattaisi ottaa.
Tukikodit ja myyt hoitolaitokset ottaa mielellään vastaan vapaaehtoisia ulkoiluttajia, laulattajia, saattajia, kynsien hoitajia, virsien veisaajia, askarruttajia ym. Meidän lähitukikodilla on kymmenen ulkoiluttajaa, jotka vievät vahuksia ja kehitysvammaisia ulos pyörätuolilla. Käyvät lenkillä, jonne ei muuten koskaan päädisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskalla tiskattu jo eilen, tänään kukkienkastelua ennenkuin multa kuivuuttaan murenee.
Ajattelin perustaa Pallonsuojeluliiton, PSL:n, sen verran sympatiani ovat pallojen puolella. Juuri nyt niitä potkitaan oikein urakalla tuolla rapakon takana, täällä kotipuolessa on menossa lyöntikausi :( Ja ajatelkaapa keilapallon kurjaa kohtaloa: ensin sitä heitetään parkettiin ja lopulta se joutuu keilojen kolhimaksi.
Jotkut pallot joutuvat jopa eläinten hampaiden pureskeltaviksi, sitä tuskan määrää mitä pallot joutuvat kärsimään! Ei ole inhimillistä kohtelua palloja kohtaan!
Pyydän, pelastakaa pallot!
Liityn heti - ajattele, miten rumasti läpsitään koripalloa, pompotellaan oikein kovaa lattiaa vasten. Ja lentopalloressukat.
Minä perustan JKSL:n. Jääkiekonsuojeluliiton, oikein mailalla hutkitaan olan takaa.
Tulkaa mukaan pikkuisen söpön kiekon suojeluun pillipiiparit, viirupöllöt ja pilkunviilaajat.
Olet ensimmäinen PSL:n jäsen, olenko minä eka JKSL:ssa?
Nyt vasta tuli mieleeni herkkä, hauras sulkapallo, sen lyhyt elämä on silkkaa kärsimystä ja sitten roskiin, ei edes hartaita hautajaisia mikään pallo saa :(
Vaihdoin siniset sukat mustiin, valkopilkullisiin, sopivat valkoiseen mustapilkulliseen paitaan, mustaan toppiin ja harmaisiin housuihin. Siis menin ihmisten ilmoille ja kävin kaupassa ostamassa tarjouspitsaa ja siihen etxrapäällisiä ja rehuja salaattiin.
Hain myös sen paketin... minkä nyt huomaan unohtaneeni auton takakonttiin! Ei hyvää päivää, dementia etenee ; ) Ei ole vitsailun aihe silloin kun se jonkun läheiselle osuu kohdalle, siksi pyydän anteeksi, mutta vitsailen vain omista unohduksistani, se kai sallitaan?
5 minuuttia myöhemmin: Kipaisin paketin autosta, mitähän sieltä paljastuu, kun ihan tarkkaan en muista mitä tilasin... Joulu keskellä kesää!
Olet toka JKSL:n jäsen. Pakotin siskoni mukaan, hän kyllä pullikoi vastaan, kun miehensä on kiekkofani. Toivottavasti tästä ei aiheudu eripuraa heille. Eri sööttejä ja suojelun tarpeessa on lasten minikiekot, unohtuvat usein ulos talvipakkaseen, löytyvät räytyneenä lumien sulettua. Ehdotan, että ostoa myös rajoitettaisi. Uuden kiekon saisi ostaa vasta, kun entinen on pelikelvoton (liiasta väkivallasta johtuen). Se pitäisi tietysti palauttaa samalla. Näin ei jäisi orpoja kiekkoja mieron tielle.
O.K. tyydyn sihteerin rooliin ;) Orpokotiako pitäisi suunnitella, meidänkin pihassa puskassa hylätty kärsineen näköinen potkittu pallo, liekö mennyt sinne piiloon? Potkija ei sitä sieltä löydä...
Nyt lukemaan, mur haa jan tiesin jo sadannen sivun kohdalla tai ehkä juoni on niin juoni että erehdyn. Johtolankoja liikaakin todennäköisimmän ihmisen suuntaan, mutta onko kaikki pelkkää harhautusta, se selvinnee sivujen edetessä.
Tuotteliasta torstaita touhukkaille, torkkuja toisenlaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauneimpia suomenkielen sanoja on mielestäni kaiho, lempeä ja haikea. Tuli vaan mieleen kuunnellessani kaihoisaa musiikkia.
Mitäs teidän mielestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu äitini kannata on se, ettei hänelle ole taaskaan työvuoroja tarjolla. Ei ole tuokaan paras työpaikka ollut. Kaikkea muuta. Silti äitini jopa kaipaa töihin. Pitää monista ihmisissä siellä (työtoverit ja asukkaat) ja myönsi, kun kysyin että on jopa kaivannut sinne. Näin se korostuu, kun ei hänkään muuten ole ihmistä nähnyt kuin töissään. Sitten iskee se todellisuus, ettei ole läheisiä ja ystäviä. Sama oikeastaan meillä kaikilla. Työkin on silloin jo paikka nähdä ihmistä kuten isälläni. Hänkään en ehkä ymmärrä sitä mitä se tarkoittaa, kun jää lopullisesti töistä pois. Nyt nojaa niin paljon töissä käyntiin kuitenkin.
Minä toki poikkeus, kun en töissä ole, mutta kuitenkin. Joku ihminen jolla on elämää töiden ulkopuolella ei ehjä koe asioita näin tai näkee muutekin ihmisiä. Vanhemmillani eri juttu ja äitinikin on melko apea ollut nyt kaikin tavoin.
Kommentoin tähän, vaikket ehkä tykkää: taitaa äitisi olla lähellä eläkeikää, olisiko sairauseläke mahdollinen? Tai osittainen varhennettu eläke? Tulot tosi voisi pudota entisestään, mutta eihän ihminen niin kovin paljoa tarvitse tavalliseen elämään. Toki lääkkeet ym saattaa olla kalliita. On tuokin raskasta, odotella valppaano, josko töutä kuitenkin olisi? Ei ole, tai harvoin on.
Mites vika tentti?
En kirjoita äidistäni sen tarkemmin enää, että kertoisin asioitamme enää sen enempää. Eli hänen ikäänsä ja muita juttuja, kuten mikä tilanne on eläkkeiden yms suhteen. Vielä jotain voisin silti kirjoittaa.
Hänellä tulee olemaan melko pieni eläke. Samalla tuolla se, että luvataan aina liikoja eli vuoroja kuitenkin jonkin verran. Sitten ei olekaan. Se on nyt huomattu. Toki pikkupomo ei voi mitään jos päätökset tehdään korkeammalla tasolla. Se on ollut tuota vaan nyt niin pitkään. Ja äitini teki melkein vuoden ajan hommia ilman saikkua. Tämä silloin, kun vuoroja oli tarjolla. Jopa 90 prosenttia teki. Ei ollut päivääkään pois, vaikka kipuja. Silti ei tuotakaan "palkittu", vaikka saikuista valitetaan.
Näin suututtaa toisaalta, että äitini olisi sitten saanut itsekin saikuttaa vaan rauhassa jos lopputulos on sama ja vuorot napataan nyt pois. Isäni on jo eläkkeellä. Jatkoi silti työpaikassaan (pieni firma) ihan normaalisti tehden hommia 100 prosentin työajalla. Näin isäni on saanut hyvää kohtelua. Olivat iloisia, kun isäni vielä jatkaa töissä. Ei tarvitse vielä hommata uutta työntekijää ja isäni pidetty tuolla.
Näin toisessa duunaripaikassa voidaan olla inhimillisiä ja sellaista arvokasta kohtelua saada. Isäni on aina kaikkien kesätyöntekijöidenkin kanssa tullut toimeen. Erään vanhemmat olivat oikein kiittäneet häntä, kun opasti poikaansa. Näin isälleni on tuo paikka ollut tosi hyvä. Toki tapansa mukaan valittaa sieltäkin vähän väliä, mutta kuitenkin on viihtynyt tosi hyvin. Kyllä sen huomaa. Isäni osaa olla tosi hyvä tyyppi myös. En tehnyt koko ikänsä töitä ja pärjännyt kaikkialla. Näin se pitää tunnustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis opasti heidän poikaansa korjauksena edelliseen.
Tenttiä ei ole vielä arvioitu. Heinäkuussa vasta. Tämä lisäyksenä myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu äitini kannata on se, ettei hänelle ole taaskaan työvuoroja tarjolla. Ei ole tuokaan paras työpaikka ollut. Kaikkea muuta. Silti äitini jopa kaipaa töihin. Pitää monista ihmisissä siellä (työtoverit ja asukkaat) ja myönsi, kun kysyin että on jopa kaivannut sinne. Näin se korostuu, kun ei hänkään muuten ole ihmistä nähnyt kuin töissään. Sitten iskee se todellisuus, ettei ole läheisiä ja ystäviä. Sama oikeastaan meillä kaikilla. Työkin on silloin jo paikka nähdä ihmistä kuten isälläni. Hänkään en ehkä ymmärrä sitä mitä se tarkoittaa, kun jää lopullisesti töistä pois. Nyt nojaa niin paljon töissä käyntiin kuitenkin.
Minä toki poikkeus, kun en töissä ole, mutta kuitenkin. Joku ihminen jolla on elämää töiden ulkopuolella ei ehjä koe asioita näin tai näkee muutekin ihmisiä. Vanhemmillani eri juttu ja äitinikin on melko apea ollut nyt kaikin tavoin.
Kommentoin tähän, vaikket ehkä tykkää: taitaa äitisi olla lähellä eläkeikää, olisiko sairauseläke mahdollinen? Tai osittainen varhennettu eläke? Tulot tosi voisi pudota entisestään, mutta eihän ihminen niin kovin paljoa tarvitse tavalliseen elämään. Toki lääkkeet ym saattaa olla kalliita. On tuokin raskasta, odotella valppaano, josko töutä kuitenkin olisi? Ei ole, tai harvoin on.
Mites vika tentti?
En kirjoita äidistäni sen tarkemmin enää, että kertoisin asioitamme enää sen enempää. Eli hänen ikäänsä ja muita juttuja, kuten mikä tilanne on eläkkeiden yms suhteen. Vielä jotain voisin silti kirjoittaa.
Hänellä tulee olemaan melko pieni eläke. Samalla tuolla se, että luvataan aina liikoja eli vuoroja kuitenkin jonkin verran. Sitten ei olekaan. Se on nyt huomattu. Toki pikkupomo ei voi mitään jos päätökset tehdään korkeammalla tasolla. Se on ollut tuota vaan nyt niin pitkään. Ja äitini teki melkein vuoden ajan hommia ilman saikkua. Tämä silloin, kun vuoroja oli tarjolla. Jopa 90 prosenttia teki. Ei ollut päivääkään pois, vaikka kipuja. Silti ei tuotakaan "palkittu", vaikka saikuista valitetaan.
Näin suututtaa toisaalta, että äitini olisi sitten saanut itsekin saikuttaa vaan rauhassa jos lopputulos on sama ja vuorot napataan nyt pois. Isäni on jo eläkkeellä. Jatkoi silti työpaikassaan (pieni firma) ihan normaalisti tehden hommia 100 prosentin työajalla. Näin isäni on saanut hyvää kohtelua. Olivat iloisia, kun isäni vielä jatkaa töissä. Ei tarvitse vielä hommata uutta työntekijää ja isäni pidetty tuolla.
Näin toisessa duunaripaikassa voidaan olla inhimillisiä ja sellaista arvokasta kohtelua saada. Isäni on aina kaikkien kesätyöntekijöidenkin kanssa tullut toimeen. Erään vanhemmat olivat oikein kiittäneet häntä, kun opasti poikaansa. Näin isälleni on tuo paikka ollut tosi hyvä. Toki tapansa mukaan valittaa sieltäkin vähän väliä, mutta kuitenkin on viihtynyt tosi hyvin. Kyllä sen huomaa. Isäni osaa olla tosi hyvä tyyppi myös. En tehnyt koko ikänsä töitä ja pärjännyt kaikkialla. Näin se pitää tunnustaa.
Olisi kyllä erinomaisen hieno asia, jos sanoisit isällesi face to face nämä sanat asiat, mitä tänne kirjoitit. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu äitini kannata on se, ettei hänelle ole taaskaan työvuoroja tarjolla. Ei ole tuokaan paras työpaikka ollut. Kaikkea muuta. Silti äitini jopa kaipaa töihin. Pitää monista ihmisissä siellä (työtoverit ja asukkaat) ja myönsi, kun kysyin että on jopa kaivannut sinne. Näin se korostuu, kun ei hänkään muuten ole ihmistä nähnyt kuin töissään. Sitten iskee se todellisuus, ettei ole läheisiä ja ystäviä. Sama oikeastaan meillä kaikilla. Työkin on silloin jo paikka nähdä ihmistä kuten isälläni. Hänkään en ehkä ymmärrä sitä mitä se tarkoittaa, kun jää lopullisesti töistä pois. Nyt nojaa niin paljon töissä käyntiin kuitenkin.
Minä toki poikkeus, kun en töissä ole, mutta kuitenkin. Joku ihminen jolla on elämää töiden ulkopuolella ei ehjä koe asioita näin tai näkee muutekin ihmisiä. Vanhemmillani eri juttu ja äitinikin on melko apea ollut nyt kaikin tavoin.
Kommentoin tähän, vaikket ehkä tykkää: taitaa äitisi olla lähellä eläkeikää, olisiko sairauseläke mahdollinen? Tai osittainen varhennettu eläke? Tulot tosi voisi pudota entisestään, mutta eihän ihminen niin kovin paljoa tarvitse tavalliseen elämään. Toki lääkkeet ym saattaa olla kalliita. On tuokin raskasta, odotella valppaano, josko töutä kuitenkin olisi? Ei ole, tai harvoin on.
Mites vika tentti?
En kirjoita äidistäni sen tarkemmin enää, että kertoisin asioitamme enää sen enempää. Eli hänen ikäänsä ja muita juttuja, kuten mikä tilanne on eläkkeiden yms suhteen. Vielä jotain voisin silti kirjoittaa.
Hänellä tulee olemaan melko pieni eläke. Samalla tuolla se, että luvataan aina liikoja eli vuoroja kuitenkin jonkin verran. Sitten ei olekaan. Se on nyt huomattu. Toki pikkupomo ei voi mitään jos päätökset tehdään korkeammalla tasolla. Se on ollut tuota vaan nyt niin pitkään. Ja äitini teki melkein vuoden ajan hommia ilman saikkua. Tämä silloin, kun vuoroja oli tarjolla. Jopa 90 prosenttia teki. Ei ollut päivääkään pois, vaikka kipuja. Silti ei tuotakaan "palkittu", vaikka saikuista valitetaan.
Näin suututtaa toisaalta, että äitini olisi sitten saanut itsekin saikuttaa vaan rauhassa jos lopputulos on sama ja vuorot napataan nyt pois. Isäni on jo eläkkeellä. Jatkoi silti työpaikassaan (pieni firma) ihan normaalisti tehden hommia 100 prosentin työajalla. Näin isäni on saanut hyvää kohtelua. Olivat iloisia, kun isäni vielä jatkaa töissä. Ei tarvitse vielä hommata uutta työntekijää ja isäni pidetty tuolla.
Näin toisessa duunaripaikassa voidaan olla inhimillisiä ja sellaista arvokasta kohtelua saada. Isäni on aina kaikkien kesätyöntekijöidenkin kanssa tullut toimeen. Erään vanhemmat olivat oikein kiittäneet häntä, kun opasti poikaansa. Näin isälleni on tuo paikka ollut tosi hyvä. Toki tapansa mukaan valittaa sieltäkin vähän väliä, mutta kuitenkin on viihtynyt tosi hyvin. Kyllä sen huomaa. Isäni osaa olla tosi hyvä tyyppi myös. En tehnyt koko ikänsä töitä ja pärjännyt kaikkialla. Näin se pitää tunnustaa.
Olisi kyllä erinomaisen hieno asia, jos sanoisit isällesi face to face nämä sanat asiat, mitä tänne kirjoitit. -eri
No, kyllä isäni tietää, että arvostan häntä. Olen sen esim käytökselläni osoittanut monesti. Meillä silti ristiriitamme. Toki enemmän äitini kautta, mutta kuitenkin. Ikäviä hetkiä ollut. Isäni on ihminen joka osaa olla mukava ja toisaalta hyvin vaikea ihminen myös. En helpolla kirjoita tätä, mutta monesti asiat ovat menneet juuri niin kuin hän tahtoo. Anteeksi viestini, mutta olen tästäkin kirjoittanut tännekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lampaalle ja muillekin. Äitini tuskin ikävästi sanoen haluaa täällä osallistua mihinkään esim seurakunnan toimintaan. Muistan vaan, kun joskus sanoi, ettei hän täällä mihinkään osallistu. Tämä siihen liittyen, että ollaan muualta tultu ja äitini on tietyssä mielessä vielä vihoissaan joillekin ihmisille esim minun kauttani ja kun minä olen saanut jotain pahaa muilta niin se on vielä vähentänyt entisestään äitini kiinnostusta osallistua mihinkään täällä. Toisaalta ymmärrän sen.
En minä hänelle ole asioista paljon edes puhunut silti. Turhaa se on ja rasittaa vaan häntä. Silti heijastuu siihen, ettei tämä ole hyvä paikka kummallekaan meistä siinä mielessä. Minä en tahdo osallistua täällä mihinkään ikinä. En kokemusteni myötä. Samoin käyn kaupassakin kauempana. Siellä voi hengittää vapaammin jos niin voi sanoa ja hieman jopa nauttia ostoksilla olosta En enää ikinä mene tuohon kauppaan lähemmäs enää. Ei siitä enempää.
Kuitenkin siinä mielessä ei ole normaali tilanne tämän osalta. Joku täältä kotoisin oleva tai muuten eri tilanteessa oleva on siinä mielessä eri mahdollisuuksia omaava kuin minä ja äitini täällä. Jos yritän sanoiksi pukea kaikkea. Tosin äitini on muutenkin huono osallistumaan mihinkään. Kuitenkin lähtökohdat ovat nämä. Joskus toivoisin tietysti, että koko perheenne osalta tilanne olisi toinen. Isänikin tulee kaipaamaan työpaikkaansa. Tiedän sen ja mitä tilalle. Sanoo jo nyt usein, kuinka hänellä ei ole esim remonttiapua eri hommiin. Tietysti minä ja äitini ollaan autettu välillä mitä pysytään. Silti kaipaa apua välillä ja ketään ei ole. En ala tämän enempää (tässäkin pitkästi) selittää kaikkea mahdollista tähän liittyen. Nyt riittäköön kirjoittaminen vähäksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä juttu äitini kannata on se, ettei hänelle ole taaskaan työvuoroja tarjolla. Ei ole tuokaan paras työpaikka ollut. Kaikkea muuta. Silti äitini jopa kaipaa töihin. Pitää monista ihmisissä siellä (työtoverit ja asukkaat) ja myönsi, kun kysyin että on jopa kaivannut sinne. Näin se korostuu, kun ei hänkään muuten ole ihmistä nähnyt kuin töissään. Sitten iskee se todellisuus, ettei ole läheisiä ja ystäviä. Sama oikeastaan meillä kaikilla. Työkin on silloin jo paikka nähdä ihmistä kuten isälläni. Hänkään en ehkä ymmärrä sitä mitä se tarkoittaa, kun jää lopullisesti töistä pois. Nyt nojaa niin paljon töissä käyntiin kuitenkin.
Minä toki poikkeus, kun en töissä ole, mutta kuitenkin. Joku ihminen jolla on elämää töiden ulkopuolella ei ehjä koe asioita näin tai näkee muutekin ihmisiä. Vanhemmillani eri juttu ja äitinikin on melko apea ollut nyt kaikin tavoin.
Kommentoin tähän, vaikket ehkä tykkää: taitaa äitisi olla lähellä eläkeikää, olisiko sairauseläke mahdollinen? Tai osittainen varhennettu eläke? Tulot tosi voisi pudota entisestään, mutta eihän ihminen niin kovin paljoa tarvitse tavalliseen elämään. Toki lääkkeet ym saattaa olla kalliita. On tuokin raskasta, odotella valppaano, josko töutä kuitenkin olisi? Ei ole, tai harvoin on.
Mites vika tentti?
En kirjoita äidistäni sen tarkemmin enää, että kertoisin asioitamme enää sen enempää. Eli hänen ikäänsä ja muita juttuja, kuten mikä tilanne on eläkkeiden yms suhteen. Vielä jotain voisin silti kirjoittaa.
Hänellä tulee olemaan melko pieni eläke. Samalla tuolla se, että luvataan aina liikoja eli vuoroja kuitenkin jonkin verran. Sitten ei olekaan. Se on nyt huomattu. Toki pikkupomo ei voi mitään jos päätökset tehdään korkeammalla tasolla. Se on ollut tuota vaan nyt niin pitkään. Ja äitini teki melkein vuoden ajan hommia ilman saikkua. Tämä silloin, kun vuoroja oli tarjolla. Jopa 90 prosenttia teki. Ei ollut päivääkään pois, vaikka kipuja. Silti ei tuotakaan "palkittu", vaikka saikuista valitetaan.
Näin suututtaa toisaalta, että äitini olisi sitten saanut itsekin saikuttaa vaan rauhassa jos lopputulos on sama ja vuorot napataan nyt pois. Isäni on jo eläkkeellä. Jatkoi silti työpaikassaan (pieni firma) ihan normaalisti tehden hommia 100 prosentin työajalla. Näin isäni on saanut hyvää kohtelua. Olivat iloisia, kun isäni vielä jatkaa töissä. Ei tarvitse vielä hommata uutta työntekijää ja isäni pidetty tuolla.
Näin toisessa duunaripaikassa voidaan olla inhimillisiä ja sellaista arvokasta kohtelua saada. Isäni on aina kaikkien kesätyöntekijöidenkin kanssa tullut toimeen. Erään vanhemmat olivat oikein kiittäneet häntä, kun opasti poikaansa. Näin isälleni on tuo paikka ollut tosi hyvä. Toki tapansa mukaan valittaa sieltäkin vähän väliä, mutta kuitenkin on viihtynyt tosi hyvin. Kyllä sen huomaa. Isäni osaa olla tosi hyvä tyyppi myös. En tehnyt koko ikänsä töitä ja pärjännyt kaikkialla. Näin se pitää tunnustaa.
Olisi kyllä erinomaisen hieno asia, jos sanoisit isällesi face to face nämä sanat asiat, mitä tänne kirjoitit. -eri
No, kyllä isäni tietää, että arvostan häntä. Olen sen esim käytökselläni osoittanut monesti. Meillä silti ristiriitamme. Toki enemmän äitini kautta, mutta kuitenkin. Ikäviä hetkiä ollut. Isäni on ihminen joka osaa olla mukava ja toisaalta hyvin vaikea ihminen myös. En helpolla kirjoita tätä, mutta monesti asiat ovat menneet juuri niin kuin hän tahtoo. Anteeksi viestini, mutta olen tästäkin kirjoittanut tännekin.
Juu, näin olen viesteistäsi huomannutkin, mutta arvostuksen ääneen sanominen on vielä jotain enemmän. Tämä näin yleisestikin. Useinhan sitä on vaikeinta sanoa juuri läheisimmille ihmisille.
Ikävä juttu äitini kannata on se, ettei hänelle ole taaskaan työvuoroja tarjolla. Ei ole tuokaan paras työpaikka ollut. Kaikkea muuta. Silti äitini jopa kaipaa töihin. Pitää monista ihmisissä siellä (työtoverit ja asukkaat) ja myönsi, kun kysyin että on jopa kaivannut sinne. Näin se korostuu, kun ei hänkään muuten ole ihmistä nähnyt kuin töissään. Sitten iskee se todellisuus, ettei ole läheisiä ja ystäviä. Sama oikeastaan meillä kaikilla. Työkin on silloin jo paikka nähdä ihmistä kuten isälläni. Hänkään en ehkä ymmärrä sitä mitä se tarkoittaa, kun jää lopullisesti töistä pois. Nyt nojaa niin paljon töissä käyntiin kuitenkin.
Minä toki poikkeus, kun en töissä ole, mutta kuitenkin. Joku ihminen jolla on elämää töiden ulkopuolella ei ehjä koe asioita näin tai näkee muutekin ihmisiä. Vanhemmillani eri juttu ja äitinikin on melko apea ollut nyt kaikin tavoin.