Hymistelyketju, tavallisia juttuja

Kiitos kaikille isästäni kommentoineille <3 Mä tosiaan olen nyt koittanutkin siirtää vastuuta siskolleni. Mutta eihän se eilenkään isän luona jo ennen mua ollessaan tajunnnut, että hetkinen...tässä pitää toimia aika ripeästi. Vasta, kun mä ilmaannuin paikan päälle ja näin tilanteen, mä olin ihan wtf. Perjantaina  kun kävin, tilanne ei ollut vielä se mikä eilen oli. Mutta mun siskoni ei ollut edes huomannut, että isän toinen jalkaterä oli ihan tulipunainen ja ihosta pursui kudosnesteitä. Koska mun siskoni ei kiinnitä mitään huomiota tollasiin. Jos isä juttelee kivamukavia, niin mun siskoni vaan kuuntelee ja uskoo kaiken, mitä isä sanoo. 

Tämä on mulle aika paha paikka, koska mussa asuu edelleen se pieni sairaanhoitaja. Olisinhan mäkin voinut eilen heittäytyä samanlaiseksi Ellun kanaksi tai vasemman jalan saappaaksi kuin siskonikin on. Antanut vaan olla. Mutta  kun mä en vaan pysty :( Ja tosiaan tiedän senkin, että vaikka mitä tekisin, en tule koskaan saamaan isältä hyväksyntää. Jos mulla olisikin vain "tyttären lakki päässä", kaikki olisi paljon helpompaa. Mutta kun mulla on se pirun "sairaanhoitajan lakki" :D

Eilen  päivystyksessä siskoni sanoi hoitajalle, että pitää sitten soittaa Lampaalle, jos on jotain asiaa. Mä sanoin sille hoitajalle, että ei, koska mä laitan kännykän äänettömälle jo tuntia tai kahta ennenkuin menen nukkumaan. Tai voihan ne soittaa vaikka sata kertaa, mutta mun kännykkä ei hälytä. 

Mä kysyin siskoltani nyt keväällä kerran, että kumman hän valitsee:  unohtaa toistaiseksi omat mökkireissunsa vai laittaa isän laitoshoitoon, niin valitsi isälle laitoshoidon.  Mä en aio siihen kuvioon sotkeentua. Tiedän, että mussa asuva pieni sairaanhoitaja saattaa taas kerran joutua ottamaan kaiken vastuun. Tai sitten ihan tosiaankin Seinäjoki kutsuu. Seinäjoki kun on maantieteellisesti kauempana täältä kuin siskoni mökki. Eikä mulla ole edes autoa tai ajokorttiakaan. Mutta joo...vähän pelkään, että äänin 2-1 päätetään, että isä tulee kotiin, siskoni häipyy kesäksi mökille ja kaikki shitti jää mulle. Ihan kuin ei tässä omassa elämässäkin olisi näiden kipujen kanssa tarpeeksi kestämistä.

Vierailija kirjoitti:

Ihania tarinoita lastenhoidoista. Kummilasten kanssa minäkin retkeilin aikoinaan, ja muidenkin. En ole tavannut tenavaa, joka ei haluaisi eväsretkelle lähteä.

Totta ja kaikki eväät maistuu retkellä hyvältä ;) ja mukavaa puuhaa, keksimme kaikille öttiäisillekin nimet joita näimme.

Tuli mieleen tuosta yhdessä viestistä, että kyllä esim harrastuksen ohjaajat ja muut vastaavat  ihmiset voivat olla lapsille ja nuorille tärkeitä kannustajia elämässä. Itse kävin kuviskoulussa lukion loppuun saakka. Piti päätösnäyttelyyn osallistua, mutta tapani mukaan ensinnäkin jännitin sitä kun oma työ olisi pitänyt esitellä ja toiseksi en jotenkin saanut sitä omaa lopputyötä edes tehtyä. 

En ole mikään huippu näissä jutuissa kuitenkaan. Lähinnä harrastuksen pohjalta hyvikseni tein kaikkea. Näin jäi tuo tekemättä. Kuitenkin hävettää vieläkin se, kun minä en oikeastaan edes kiittänyt ohjaajaa niistä vuosista. Häivyin vain keskeneräisen työni kanssa kotiin (piti jatkaa kotona omalla ajalla valmiiksi). 

Ehkä en halunnut pahoittaa tämän ohjaajan mieltä ja paljastaa etten kuitenkaan enää työni kanssa tule näyttelyyn. Sillä jos olisin sanonut ja kiitos näistä vuosista niin se olisi ollut kuin paljastus, etten näyttelyyn tule. Kyllähän sitä silti katuu tätä vieläkin. 

Oli oikeastaan  ainoa ihminen harrastuksiin liittyen joka oli tosi mukava ja paras kaikista. Näin tuo kaikki olisi pitänyt saada tunnustusta, että kiitän näistä vuosista ja tänne oli kiva aina tulla elämän hyvinä ja monina hyvin huonoinakin vuosina. Yksi päivä tämä kaikki pyöri mielessä paljon. Olen siitä huono ihminen, kun menen välillä jotenkin solmuun näissä jutuissa. Sitten jälkeenpäin kadunkin, etten huomannut tai ymmärtänyt juuri sinä hetkenä sanoa niin tai näin. Tuolloinkin elämässäni oli paljon kaikkea. Liikaakin eri juttuja. Samalla ehkä joillakin on taito kannustaa muita. Tämän kirjoittamani ihmisen sukulainen oli myös opettajani ja hän myös todella mukava ja tunneille kiva aina mennä. Kirjoitan liikaa, mutta lukekoon joka jaksaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihania tarinoita lastenhoidoista. Kummilasten kanssa minäkin retkeilin aikoinaan, ja muidenkin. En ole tavannut tenavaa, joka ei haluaisi eväsretkelle lähteä.

Sun kommentistasi tuli mieleen vuosituhannen vaihde. Mä olen yhden ystäväni kahden lapsen kummitäti. Ystäväni halusi lähteä juhlistamaan vuosituhannen vaihdetta ja kysyi, mitä suunnitelmia mulla on., Mä sanoin, että ei lasteni kanssa oikein mitään. Hyvää ruokaa, tinojen valamista ja rakettien katsomista. Mulla oli siihen aikaan koirana alaskanmalamuutti eli sellainen arktinen rekikoira. Lupasin ottaa molemmat kummilapseni meille. Oli mukava ilta ja kun puolenyön aika lähestyi, laitoin malamuutin vetovaljaisiin, pulkka perään ja vuorollaan omat lapseni ja kummilapseni  istuivat pulkassa.  Kierrettiin tuota Lammaslampea (heh...kiva nimi lammelle)  ja katseltiin, miten lammen rannalla ammuttiin ilotulitusraketteja. Ystäväni pääsi bilettämään ja mun kummilapset olivat ihan innoissaan "koiravaljakosta". Yksi sudenoloinen koirahan sitä pulkkaa veti, mutta heille se oli elämys. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat vielä nukkuu. Puuro hautuu hellalla. Tänään tehdään puupinot. Tai niin kauan kuin jaksetaan. Se on kovaa hommaa. Nuohotaan kesäsaunan piippu ja pestään sauna. Välillä käydään syömässä ja otetaan ruokaperäiset. Paljon hommaa, kaikkea ei tarvi tehdä. Kunhan ollaan yhdessä. Pappa.

Kesäterveiset täältäkin "tavalliselta mummolta", mulla kolme lastenlasta jotka antaneet tuon nimen mulle, kun heillä oli vielä melkein satavuotias isomummo, jota kutsuivat pikkumummoksi. Vanhin heistä jo alkavassa esiteini-iässä, eikä kavereiltaan jouda enää niin usein  mummolaan, ja niinhän se pitääkin mennä. Pienemmät naperot vielä sen sijaan käyvät usein, ja heti lähdettyään alkavat kuulemma kotonaan pikkureppujaan uudelleen pakkaamaan ja kun äitinsä kysyy minnekäs ootte menossa, niin vastaus aina, no mummon luo tietysti ;) Kyllä mummollekin tulee aina ikävä jo heti kun ovi napsahtaa kiinni...

Kiva kuulla on ihanaa kun saa olla mummo noin. Minun lapseni ei päästä lapsiaan meille kun pikaseen perheen kanssa käymään, silloinkin kaikki tekeminen ja syöminen on kontrollin alla. Olen kuin robotti joka tekee vaan mitä saa tehdä ja pyydetään. Saan tuntea vaan salaa mummon onnea jos iloitsen lasten kanssa vanhemmat alkavat karjua lapselleen ja lapsi etääntyy minusta ja juoksee vanhempiensa luokse. Minulla oli niin paljon haaveita mitä kaikkea voisin tehdä lastenlasten kanssa mutta en kai saa. Mitä edes voisin tehdä........

Tuo on tosi surullista. Mulla ei ole lapsenlapsia,  mutta siskollani on. Kun siskonpoika aikoinaan sai esikoisensa, niin siskoni kertoi, että oli saanut kahden A4:sen listan siitä, miten mummolassa lasta piti hoitaa. Kerran sitten siskoni ei pystynytkään ottamaan lasta hoitoonsa, joten siskonpoika kysyi mua avuksi. Siskonpoikani oli aikoinaan mulla tosi paljon hoidossa. Ihan pienestä pitäen. Ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta ja monesti kävi niin, että yksityinen perhepäivähoitaja päätti puolen vuorokauden varoitusajalla, että ei otakaan hoitolapsia enää aamulla. Mä olin itse silloin vielä hoitovapaalla ja mä tietysti otin siihen asti, että siskooni löysi uuden hoitopaikan lapselleen. Myös siskoni tytär - joka oli allerginen suunnilleen kaikelle - oli mulla paljon hoidossa. Mä sanoin siskonpojalleni, että jos otan lapsesi hoitoon, niin mä hoidan sitten omalla tavallani enkä minkään käskylistan mukaisesti. Mikäli hän itse on lapsuudessaan kokenut, että mä olin huono hoitamaan lapsia, niin sitten turha edes kysyä mua hoitoavuksi. Tai jos hänellä on yksikin syy epäillä, että minä sairaanhoitajana antaisin lapselle jotain sellaista, mille lapsi on allerginen, niin siinäkään tapauksessa ei kannata pyytää mua avuksi. Siskonpoika kävi keskustelun vaimonsa kanssa ja lopputulos oli, että mitään käskylistaa ei tarvittu. Heillä on jo toinenkin lapsi ja molemmat ovat aina tulleet mielellään mulle hoitoon. Nyt jo kymmenvuotiaita suunnilleen kumpikin, joten hoitopaikkaa ei kovin usein enää tarvita. 

Yksi mukavimpia muistojani on, kun se silloin noin 1,5 v pieni poika oli mulla hoidossa. Kaivoin kirjahyllystä vanhan karttakirjan. Istuin mukavasti nojatuolissa, pieni poika sylissäni ja katseltiin karttakirjaa. Kerroin, että nuo siniset ovat vesistöjä, nuo vihreät alueet metsää tai peltoja, keltaiset alueet aavikkoa ja ruskean harmaan vuoristoja. Se noin muuten vilkas pikkupoika istui siinä karttakirjaa katsellen yli 2 tuntia. Ja mä näytin kartalta jonkun paikan ja sityten toisen paikan ja kysyin lapselta, miten hänen mielestään laivalla pääsisi tästä ekasta paikasta tokaan paikkaan. Pienellä sormellaan hn veti viiivaa, mitä kautta laiva voisi kulkea. Muutenkin hän ja  pikkusiskonsa viihtyivät meillä aina erittäin hyvin. Koska mulla on kotona vähän erilaisia tavaroita kuin heillä  nykyaikaisissa tyylikkäissä kodeissaan. Esimerkiksi lankapuhelin, jollaisia oli ennen toista maailmansotaa. Ei tietenkään toimiva, mutta voi miten kumpikin tykkäsi "soittaa" sillä jonnekin. Kerran "soittivat" Ankkalinnaan Hessu Hopolle. Sotien aikainen kirjoituskonekin löytyy ja sitä heistä oli hauska naputella. Ja paljon muuta sellaista lapsen mielenkiintoa herättävää, jota ei oikeastaan kenenkään kodeissa enää ole. Sellaisina 5-6 -vuotiaina tykkäsivät maalata vesiväreillä, piirtää ja askarrella. Ja koska mun kotini on aina ollut elämistä varten, ei ollut niin kokon nuukaa, vaikka jotain öljyväriä  tippui matolle tai jotain muuta vastaavaa. 

Jos mun siskonpoika olisi sanonut, että ei käy vaan käskylistaa pitää noudattaa, olisin kehottanut etsimään lapsenvahdin jostain muualta.  Pari kertaa kävin hoitamassa näitä lapsia heidän omassa kodissaan ja tottakai silloin käskylista oli ihan ok ja "talossa talon tavalla". Mutta kun lapset tuli mun kotiini, niin myös silloin "talossa talon tavalla".

Käskylista :D Juu, minäkin ja isänsä saimme 2 A4 bonusminiältäni, ihan kuin meillä ei olisi ollut kokemusta yhteensä kolmen lapsen hoitamisesta! Mummolassa olon tarkoitushan on olla erilainen kuin kotiolot. Touhutaan ja ollaan yhdessä ihan erilailla kuin ruuhkavuosikodissa.

3-vuotias bonuslapsenlapsi kulki vielä vaipoissa, osasi kotonaan hakea vessan kaapista uuden vaipan, mutta ei osannut pyytää potalle. On haastavaa opettaa touhukasta, juoksevaa lasta potalle, mutta ainakin sain sen meillä aloitettua johdonmukaisuudella milloin käydään potalla. Sanomattakin selvää, että potatukset puuttuivat "käskylistalta" koska niitä ei kotonakaan ollut. 

Omani oli alle vuosikkaana päivisin kotona ilman vaippoja juurikin johdonmukaisen potta-aikataulutuksen ansiosta. 

Tuon bonuslapsenlapsen kuivaharjoittelun tuloksista en tiedä, erosin vaarista kolmannen turpaanveto uhkauksen jälkeen.

Ja tulipa mieleeni: Lammas, oletko isäsi tiedoissa merkittynä lähimmäksi omaiseksi? Sinuna tarkistaisin asian ja poistaisin tiedon siirtäen lähiomaisuuden siskollesi. Et ainakaan olisi ensimmäisenä soittolistalla... Anteeksi sekaantumiseni, mutta kasvata selkäranka ja vaadi sisaresi ottamaan vastuun Kääkästä kun niin on kerran sovittu. Nyt sisaresi käyttää sinua hyväkseen.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mukavaa alkanutta viikkoa nasut ja epänasut! Mulla eilinen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Piti vain käväistä puolen päivän aikaan isän luona, mutta vasta klo 19 olin takaisin kotona. Ensin isän kanssa lääkäriin ja sieltä sittten päivystykseen odottelemaan. Vielä nyt aamulla oli päivystyksessä, mutta siirretään sieltä jonnekin. Lupasivat ilmoittaa, kun tietävät, minne siirretään. Tarkoitus olisi vielä palata kotiin, mutta se nyt sitten riippuu siitä, kuinka pitkään joutuu sängynpohjalla makaamaan. Jos kovin pitkään,niin eipä se sitten pääse enää omin avuin edes sängystä ylös. Mutta aika näyttää. 

Mä olen eilisestä ihan uupunut, joten tänään en tee yhtikäs mitään. Paitsi rapsuttelen Kyylää ja katselen Netflixiä. Tietysti tässä kelailee kaikenlaista. Pahin skenaario on se, että kun siskoni lopuviikosta lähtee taas mökille, niin päättävätkin kotiuttaa isän just silloin. Ja siten, että se ei kotona yksin pärjääkään. Ja sitten mä joudun juoksemaan siellä päivin ja öin ja jos jotain sattuu, ei auta kuin soittaa 112:een ja lanssi tulee viemään sen taas päivystykseen. Äitihän oli kolmen kuukauden aikana 4 kertaa päivystyksessä ja jostain syystä - varmaan Murphyn laki - aina silloin, kun mun siskoni oli mökillä. 

Ei. Ei vaan nyt pitää sanoa että tehdään niinkuin on jo sovittu, siskosi hoitaa isäsi. Et tarvitse ohjeita, tiedän mutta silti pakko tämä sanoa. Nyt ei mennä mökille vaan nyt hoidetaan isä koska niin on sovittu. Nyt sen aika on tullut. 

(Älä suutu mutta sitä hyväksyntää tai rakkautta mitä vaan, et tule isältäsi saamaan vaikka kaksoisvolttia heittäisit hänen loppuelämänsä. Anteeksi että puutun.)

En halua loukata, mutta vähän samaa ajattelen. En välittäisi sen paremmin isän kuin sisarenkaan hyväksynnästä, eiväthän hekään välitä sinun. Mikset lähtisi lomalle? Ilmoitat heille, että et ole käytettävissä. Voisin myös vedota terveydentilaani, etten jaksa auttaa nyt. Tiedät nämä vaihtoehdot, mutta joku sinut lukitsee tilanteeseen. Olisiko se perusteeton toivo? Halu todistaa korvaamattomuutensa? Toive olla tarpeellinen? Järjellä kyllä ymmärrät, että he eivät koskaan tule ymmärtämään arvoasi. Ehkä voisit panostaa muihin ihmissuhteisiisi, se voisi olla oman hyvinvointisi kannalta parempi.

Korostan, etten titenkään tunne koko tilannetta, ihmisistä puhumattakaan. Voi olla taloudellisiakin intressejä, ja tunnetasolla vaikea asettaa rajoja ja vaatimuksia omaisille. Kannattaa toisaalta huomata, että heille se ei näy tuottavan vaikeuksia. 

Joskus ei vaan pysty irrottautumaan tilanteesta. Silloin helpottaa vasta, kun vanhemmat ovat poissa. Tarkkana saa kuitenkin olla, ettei ota jotain toista autettavaa tilalle. Jokainen on oikeutettu elämään omaa elämää ilman syyllisyydentuntoja. 

Ehkä sekaannun liikaa asiaan, itse parhaiten tiedät, miten haluat menetellä.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat vielä nukkuu. Puuro hautuu hellalla. Tänään tehdään puupinot. Tai niin kauan kuin jaksetaan. Se on kovaa hommaa. Nuohotaan kesäsaunan piippu ja pestään sauna. Välillä käydään syömässä ja otetaan ruokaperäiset. Paljon hommaa, kaikkea ei tarvi tehdä. Kunhan ollaan yhdessä. Pappa.

Kesäterveiset täältäkin "tavalliselta mummolta", mulla kolme lastenlasta jotka antaneet tuon nimen mulle, kun heillä oli vielä melkein satavuotias isomummo, jota kutsuivat pikkumummoksi. Vanhin heistä jo alkavassa esiteini-iässä, eikä kavereiltaan jouda enää niin usein  mummolaan, ja niinhän se pitääkin mennä. Pienemmät naperot vielä sen sijaan käyvät usein, ja heti lähdettyään alkavat kuulemma kotonaan pikkureppujaan uudelleen pakkaamaan ja kun äitinsä kysyy minnekäs ootte menossa, niin vastaus aina, no mummon luo tietysti ;) Kyllä mummollekin tulee aina ikävä jo heti kun ovi napsahtaa kiinni...

Kiva kuulla on ihanaa kun saa olla mummo noin. Minun lapseni ei päästä lapsiaan meille kun pikaseen perheen kanssa käymään, silloinkin kaikki tekeminen ja syöminen on kontrollin alla. Olen kuin robotti joka tekee vaan mitä saa tehdä ja pyydetään. Saan tuntea vaan salaa mummon onnea jos iloitsen lasten kanssa vanhemmat alkavat karjua lapselleen ja lapsi etääntyy minusta ja juoksee vanhempiensa luokse. Minulla oli niin paljon haaveita mitä kaikkea voisin tehdä lastenlasten kanssa mutta en kai saa. Mitä edes voisin tehdä........

Tuo on tosi surullista. Mulla ei ole lapsenlapsia,  mutta siskollani on. Kun siskonpoika aikoinaan sai esikoisensa, niin siskoni kertoi, että oli saanut kahden A4:sen listan siitä, miten mummolassa lasta piti hoitaa. Kerran sitten siskoni ei pystynytkään ottamaan lasta hoitoonsa, joten siskonpoika kysyi mua avuksi. Siskonpoikani oli aikoinaan mulla tosi paljon hoidossa. Ihan pienestä pitäen. Ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta ja monesti kävi niin, että yksityinen perhepäivähoitaja päätti puolen vuorokauden varoitusajalla, että ei otakaan hoitolapsia enää aamulla. Mä olin itse silloin vielä hoitovapaalla ja mä tietysti otin siihen asti, että siskooni löysi uuden hoitopaikan lapselleen. Myös siskoni tytär - joka oli allerginen suunnilleen kaikelle - oli mulla paljon hoidossa. Mä sanoin siskonpojalleni, että jos otan lapsesi hoitoon, niin mä hoidan sitten omalla tavallani enkä minkään käskylistan mukaisesti. Mikäli hän itse on lapsuudessaan kokenut, että mä olin huono hoitamaan lapsia, niin sitten turha edes kysyä mua hoitoavuksi. Tai jos hänellä on yksikin syy epäillä, että minä sairaanhoitajana antaisin lapselle jotain sellaista, mille lapsi on allerginen, niin siinäkään tapauksessa ei kannata pyytää mua avuksi. Siskonpoika kävi keskustelun vaimonsa kanssa ja lopputulos oli, että mitään käskylistaa ei tarvittu. Heillä on jo toinenkin lapsi ja molemmat ovat aina tulleet mielellään mulle hoitoon. Nyt jo kymmenvuotiaita suunnilleen kumpikin, joten hoitopaikkaa ei kovin usein enää tarvita. 

Yksi mukavimpia muistojani on, kun se silloin noin 1,5 v pieni poika oli mulla hoidossa. Kaivoin kirjahyllystä vanhan karttakirjan. Istuin mukavasti nojatuolissa, pieni poika sylissäni ja katseltiin karttakirjaa. Kerroin, että nuo siniset ovat vesistöjä, nuo vihreät alueet metsää tai peltoja, keltaiset alueet aavikkoa ja ruskean harmaan vuoristoja. Se noin muuten vilkas pikkupoika istui siinä karttakirjaa katsellen yli 2 tuntia. Ja mä näytin kartalta jonkun paikan ja sityten toisen paikan ja kysyin lapselta, miten hänen mielestään laivalla pääsisi tästä ekasta paikasta tokaan paikkaan. Pienellä sormellaan hn veti viiivaa, mitä kautta laiva voisi kulkea. Muutenkin hän ja  pikkusiskonsa viihtyivät meillä aina erittäin hyvin. Koska mulla on kotona vähän erilaisia tavaroita kuin heillä  nykyaikaisissa tyylikkäissä kodeissaan. Esimerkiksi lankapuhelin, jollaisia oli ennen toista maailmansotaa. Ei tietenkään toimiva, mutta voi miten kumpikin tykkäsi "soittaa" sillä jonnekin. Kerran "soittivat" Ankkalinnaan Hessu Hopolle. Sotien aikainen kirjoituskonekin löytyy ja sitä heistä oli hauska naputella. Ja paljon muuta sellaista lapsen mielenkiintoa herättävää, jota ei oikeastaan kenenkään kodeissa enää ole. Sellaisina 5-6 -vuotiaina tykkäsivät maalata vesiväreillä, piirtää ja askarrella. Ja koska mun kotini on aina ollut elämistä varten, ei ollut niin kokon nuukaa, vaikka jotain öljyväriä  tippui matolle tai jotain muuta vastaavaa. 

Jos mun siskonpoika olisi sanonut, että ei käy vaan käskylistaa pitää noudattaa, olisin kehottanut etsimään lapsenvahdin jostain muualta.  Pari kertaa kävin hoitamassa näitä lapsia heidän omassa kodissaan ja tottakai silloin käskylista oli ihan ok ja "talossa talon tavalla". Mutta kun lapset tuli mun kotiini, niin myös silloin "talossa talon tavalla".

Käskylista :D Juu, minäkin ja isänsä saimme 2 A4 bonusminiältäni, ihan kuin meillä ei olisi ollut kokemusta yhteensä kolmen lapsen hoitamisesta! Mummolassa olon tarkoitushan on olla erilainen kuin kotiolot. Touhutaan ja ollaan yhdessä ihan erilailla kuin ruuhkavuosikodissa.

3-vuotias bonuslapsenlapsi kulki vielä vaipoissa, osasi kotonaan hakea vessan kaapista uuden vaipan, mutta ei osannut pyytää potalle. On haastavaa opettaa touhukasta, juoksevaa lasta potalle, mutta ainakin sain sen meillä aloitettua johdonmukaisuudella milloin käydään potalla. Sanomattakin selvää, että potatukset puuttuivat "käskylistalta" koska niitä ei kotonakaan ollut. 

Omani oli alle vuosikkaana päivisin kotona ilman vaippoja juurikin johdonmukaisen potta-aikataulutuksen ansiosta. 

Tuon bonuslapsenlapsen kuivaharjoittelun tuloksista en tiedä, erosin vaarista kolmannen turpaanveto uhkauksen jälkeen.

 

Ja tulipa mieleeni: Lammas, oletko isäsi tiedoissa merkittynä lähimmäksi omaiseksi? Sinuna tarkistaisin asian ja poistaisin tiedon siirtäen lähiomaisuuden siskollesi. Et ainakaan olisi ensimmäisenä soittolistalla... Anteeksi sekaantumiseni, mutta kasvata selkäranka ja vaadi sisaresi ottamaan vastuun Kääkästä kun niin on kerran sovittu. Nyt sisaresi käyttää sinua hyväkseen.

Mä olin äidin tiedoissa merkitty lähimmäksi omaiseksi. Isäni tiedoissa oli siskoni ja mä vasta toisena, mutta nyt, kun isä eilen joutui sairaalaan, siskoni kieltäytyi olemasta lähin omainen ja mä olen nyt sitten HUS:in tiedoissa isän lähin omainen. 

Tiedättekö mikä on pahinta. No, se on se hetki kun minulla on tosi pirteä päivä ja tahtoisin puhua kaikesta tosi paljon ja ketään sellaista ei oikein ole. En väheksy esim äitiäni, mutta olemme käyneet hänen elämänsä läpi nyt moneen kertaan. Raskaita juttuja koko ajan ja näin tälläisenä päivänä tekisi mieli puhua kaikkea muuta. 

Olen kuitenkin sellainen siinä mielessä "hullu" ihminen, että voisin tehdä melkein mitä vaan jos joku pyytäisi. En toki mitään kovin vaarallista tai toisia satuttavaa, mutta lähinnä kokeilla esim eri harrastuksia tai käydä tapahtumissa. Sitä piirrettä minussa ei ole edes kokemukseni sammuttaneet. Olen muuttunut sellaiseksi joka jännittää eri asioita ja harkitsee ns välttääkseen virheet ja välttääkseen ikäviä juttuja, mutta silti välillä olen sen "entisen" minäni kaltainen, joka valitsee sen vaikeamman kautta. Vaikeimmat hevoset ja vaikein soitin jne. Tähän tyyliin. 

Nytkin teen sitten askareita senkin edestä. Pesin saunan ja kohta pyykit siinä välissä puutarhassa tein jo kaikkea. Kohta vielä kävelylle. Sitten mietin, että voi tätä elämääni, kun on niin hiljaista ja tyhjää kaikki. En valita, mutta oikeastaan en itsekään elä nyt niin kuin toivoisin siinä mielessä, että olen jotenkin myös sosiaalinen ihminen kuitenkin. Tykkään muiden seurasta pääosin silti ja kuunnella muiden juttuja. Tämä kaikesta huolimatta.

Samalla olen melko helppo ihminen. Kerran juttelet mukavasti niin sitten minä katson ja että kiva ihminen. Toki ei tyhmä ole, mutta melko helposti minut saa jo "puolelleen" kuitenkin. En vaadi paljon. Höpinää ja turhaa höpinää taas. Lähden lenkille nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö mikä on pahinta. No, se on se hetki kun minulla on tosi pirteä päivä ja tahtoisin puhua kaikesta tosi paljon ja ketään sellaista ei oikein ole. En väheksy esim äitiäni, mutta olemme käyneet hänen elämänsä läpi nyt moneen kertaan. Raskaita juttuja koko ajan ja näin tälläisenä päivänä tekisi mieli puhua kaikkea muuta. 

Olen kuitenkin sellainen siinä mielessä "hullu" ihminen, että voisin tehdä melkein mitä vaan jos joku pyytäisi. En toki mitään kovin vaarallista tai toisia satuttavaa, mutta lähinnä kokeilla esim eri harrastuksia tai käydä tapahtumissa. Sitä piirrettä minussa ei ole edes kokemukseni sammuttaneet. Olen muuttunut sellaiseksi joka jännittää eri asioita ja harkitsee ns välttääkseen virheet ja välttääkseen ikäviä juttuja, mutta silti välillä olen sen "entisen" minäni kaltainen, joka valitsee sen vaikeamman kautta. Vaikeimmat hevoset ja vaikein soitin jne. Tähän tyyliin. 

Nytkin teen sitten askareita senkin edestä. Pesin saunan ja kohta pyykit siinä välissä puutarhassa tein jo kaikkea. Kohta vielä kävelylle. Sitten mietin, että voi tätä elämääni, kun on niin hiljaista ja tyhjää kaikki. En valita, mutta oikeastaan en itsekään elä nyt niin kuin toivoisin siinä mielessä, että olen jotenkin myös sosiaalinen ihminen kuitenkin. Tykkään muiden seurasta pääosin silti ja kuunnella muiden juttuja. Tämä kaikesta huolimatta.

 

Samalla olen melko helppo ihminen. Kerran juttelet mukavasti niin sitten minä katson ja että kiva ihminen. Toki ei tyhmä ole, mutta melko helposti minut saa jo "puolelleen" kuitenkin. En vaadi paljon. Höpinää ja turhaa höpinää taas. Lähden lenkille nyt. 

Kirjoittelu tänne on melkein kuin juttelisi joillekkin ihmisille ja niin kuin tiedämme, kirjoittaminen monille myös tosi terapeuttistakin, kaikin tavoin. Jatka vain "jutteluasi" minä ainakin luen ne kaikki ja ihan mielelläni. Juttelemisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mukavaa alkanutta viikkoa nasut ja epänasut! Mulla eilinen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Piti vain käväistä puolen päivän aikaan isän luona, mutta vasta klo 19 olin takaisin kotona. Ensin isän kanssa lääkäriin ja sieltä sittten päivystykseen odottelemaan. Vielä nyt aamulla oli päivystyksessä, mutta siirretään sieltä jonnekin. Lupasivat ilmoittaa, kun tietävät, minne siirretään. Tarkoitus olisi vielä palata kotiin, mutta se nyt sitten riippuu siitä, kuinka pitkään joutuu sängynpohjalla makaamaan. Jos kovin pitkään,niin eipä se sitten pääse enää omin avuin edes sängystä ylös. Mutta aika näyttää. 

Mä olen eilisestä ihan uupunut, joten tänään en tee yhtikäs mitään. Paitsi rapsuttelen Kyylää ja katselen Netflixiä. Tietysti tässä kelailee kaikenlaista. Pahin skenaario on se, että kun siskoni lopuviikosta lähtee taas mökille, niin päättävätkin kotiuttaa isän just silloin. Ja siten, että se ei kotona yksin pärjääkään. Ja sitten mä joudun juoksemaan siellä päivin ja öin ja jos jotain sattuu, ei auta kuin soittaa 112:een ja lanssi tulee viemään sen taas päivystykseen. Äitihän oli kolmen kuukauden aikana 4 kertaa päivystyksessä ja jostain syystä - varmaan Murphyn laki - aina silloin, kun mun siskoni oli mökillä. 

Ei. Ei vaan nyt pitää sanoa että tehdään niinkuin on jo sovittu, siskosi hoitaa isäsi. Et tarvitse ohjeita, tiedän mutta silti pakko tämä sanoa. Nyt ei mennä mökille vaan nyt hoidetaan isä koska niin on sovittu. Nyt sen aika on tullut. 

(Älä suutu mutta sitä hyväksyntää tai rakkautta mitä vaan, et tule isältäsi saamaan vaikka kaksoisvolttia heittäisit hänen loppuelämänsä. Anteeksi että puutun.)

En halua loukata, mutta vähän samaa ajattelen. En välittäisi sen paremmin isän kuin sisarenkaan hyväksynnästä, eiväthän hekään välitä sinun. Mikset lähtisi lomalle? Ilmoitat heille, että et ole käytettävissä. Voisin myös vedota terveydentilaani, etten jaksa auttaa nyt. Tiedät nämä vaihtoehdot, mutta joku sinut lukitsee tilanteeseen. Olisiko se perusteeton toivo? Halu todistaa korvaamattomuutensa? Toive olla tarpeellinen? Järjellä kyllä ymmärrät, että he eivät koskaan tule ymmärtämään arvoasi. Ehkä voisit panostaa muihin ihmissuhteisiisi, se voisi olla oman hyvinvointisi kannalta parempi.

Korostan, etten titenkään tunne koko tilannetta, ihmisistä puhumattakaan. Voi olla taloudellisiakin intressejä, ja tunnetasolla vaikea asettaa rajoja ja vaatimuksia omaisille. Kannattaa toisaalta huomata, että heille se ei näy tuottavan vaikeuksia. 

Joskus ei vaan pysty irrottautumaan tilanteesta. Silloin helpottaa vasta, kun vanhemmat ovat poissa. Tarkkana saa kuitenkin olla, ettei ota jotain toista autettavaa tilalle. Jokainen on oikeutettu elämään omaa elämää ilman syyllisyydentuntoja. 

Ehkä sekaannun liikaa asiaan, itse parhaiten tiedät, miten haluat menetellä.

Et sekaannu asiaan liikaa. Mä olen saanut kasvatettua omat lapseni siten, että eivät enää mua tarvitse. Olen kummankin kanssa erittäin hyvissä ja läheisissä väleissä, mutta he ovat aikuisia ja osaavat ratkaista omat ongelmansa ihan itsekin. Ja joo, tottakai voivat pyytää - ja ovatt pyytäneetkin - multa neuvoa joissain asioissa. Varsinkin erilaisten lakipyläien tulkitsemisapua. Oikeastaan mun suurin toive ja suurin mielenrauhan täyttymys olisi se, että KUKAAN ei enää tarvitse mua. Paitsi Kyylä-kissani. 

Olen onnellinen siitä, että pystyin hyppäämään poois oravanpyörästä jo viime syksynä. Työelämä ei enää tarvitse mua. Mun säästöt riittää siihen asti, että eläkettä alkaa tulla. Miksi en lähde lomalle? Koska rakastan olla kotona. Omassa rauhassani, omien aikataulujeni mukaan ja Kyylä-kissa vatsani päällä maaten. En halua minnekän hotelliin odottamaan päivää, milloin pääsen taas takaisin kotiin. 

Ja kesken tän viestin kirjoittamisen mun sisko soitti ja mun pitää lähteä hänen mukaansa sinne sairaalaan setvimään isän asioita. Ei olisi koskaan pitänyt opiskella sairaanhoitajaksi!!! No ei vaan...paljon hyötyä on mulle ollut niistä opinnoista ja työkokemuksesta.

Lemppasin äsken marjaluteen parvekkeelta pihalle, miten niinkin lyhyen kontaktin aikana lemu tarttuu sormiin? Käsienpesulle on mentävä.

Muistakin lemuista päästään kohta eroon, ilmiannoin taloyhtiön lakisäätöiset tekemättömyydet ympäristöterveydenhuollolle ;)

Sieltä tulee tarkastaja haistelemaan roska-astiat, joita ei ole tietääkseni pesty kahdeksaan vuoteen. - tarkastaja soitti tässä välissä - eipä tule itse paikalle, mutta toivottavasti lukee saamattomalle isännöitsijälle madonluvut!

Eli jotain olen saanut aikaiseksi, paljon olisi vielä asioita korjattavana, ideoita säästökohteista vaarantamatta talon kuntoa yms. mutta taidan jättää tähän, pitäköön tunkkinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Joku alapeukuttaa eväsretkiä :(

Eikö häntä ressukkaa ole koskaan viety eväsretkelle, eikö osaa nytkään mennä?

Mietin vaan. Tosi mukavaa puuhaa ihan isonakin, eväät maistuu, vaikkei kauaskaan menisi.

Eväsretket on kivoja.

Eilinen eväsretkemme ei ollut varsinainen eväsretki, mutta meillä oli eväät ja kahvia mukana, kun kävimme koiranäyttelyssä. Poistulomatkalla pysähdyimme levähdyspaikalle järvimaisemaan juomaan kahvit ja syömään voileivät.  Että maistuivatkin hyvältä.

Tänään mieheni sai kuulla tutuiltaan, että siellä näyttelypaikassa ei oikein toiminut kahvitukset ja makkaranpaistot, olivat joutuneet jonottamaan turhan pitkään.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku alapeukuttaa eväsretkiä :(

Eikö häntä ressukkaa ole koskaan viety eväsretkelle, eikö osaa nytkään mennä?

Mietin vaan. Tosi mukavaa puuhaa ihan isonakin, eväät maistuu, vaikkei kauaskaan menisi.

Eväsretket on kivoja.

Eilinen eväsretkemme ei ollut varsinainen eväsretki, mutta meillä oli eväät ja kahvia mukana, kun kävimme koiranäyttelyssä. Poistulomatkalla pysähdyimme levähdyspaikalle järvimaisemaan juomaan kahvit ja syömään voileivät.  Että maistuivatkin hyvältä.

Tänään mieheni sai kuulla tutuiltaan, että siellä näyttelypaikassa ei oikein toiminut kahvitukset ja makkaranpaistot, olivat joutuneet jonottamaan turhan pitkään.   

Olitteko Pertunmaalla? Sinne oli ilmoitettu yli 900 koiraa. Ensimmäistä kertaa järjestivät siellä näin suurta tapahtumaa. Pertunmaa  on pieni paikka, 1000 asukasta, joista suurin osa vanhuksia. Järven rannalla tori.  Parkkeeraus onnistui hyvin, oli paljon ohjaajia ja paikkoja läheisellä pellolla. Meillä oli omat kahvit ja eväät mukana, arvattiin että ruuhkaa on. Kiva päivä, onneksi ei satanut. Koirulit tykkäsivät, paljon uusia kavereita. 🦮🐕‍🦺🐕

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku alapeukuttaa eväsretkiä :(

Eikö häntä ressukkaa ole koskaan viety eväsretkelle, eikö osaa nytkään mennä?

Mietin vaan. Tosi mukavaa puuhaa ihan isonakin, eväät maistuu, vaikkei kauaskaan menisi.

Eväsretket on kivoja.

Eilinen eväsretkemme ei ollut varsinainen eväsretki, mutta meillä oli eväät ja kahvia mukana, kun kävimme koiranäyttelyssä. Poistulomatkalla pysähdyimme levähdyspaikalle järvimaisemaan juomaan kahvit ja syömään voileivät.  Että maistuivatkin hyvältä.

Tänään mieheni sai kuulla tutuiltaan, että siellä näyttelypaikassa ei oikein toiminut kahvitukset ja makkaranpaistot, olivat joutuneet jonottamaan turhan pitkään.   

Olitteko Pertunmaalla? Sinne oli ilmoitettu yli 900 koiraa. Ensimmäistä kertaa järjestivät siellä näin suurta tapahtumaa. Pertunmaa  on pieni paikka, 1000 asukasta, joista suurin osa vanhuksia. Järven rannalla tori.  Parkkeeraus onnistui hyvin, oli paljon ohjaajia ja paikkoja läheisellä pellolla. Meillä oli omat kahvit ja eväät mukana, arvattiin että ruuhkaa on. Kiva päivä, onneksi ei satanut. Koirulit tykkäsivät, paljon uusia kavereita. 🦮🐕‍🦺🐕

Sielläpä hyvinkin.

Oli kiva päivä meilläkin. 

Lammas hyvä, toivottavasti tiukasti osaat kieltäytyä isäsi hoitamisesta!

Totta kai sisko lykkää sen sinulle kun ennenkin olet hoitanut.

Jospa isä pääsisi johonkin lyhytaikaiseen hoivapaikkaan jos/ kun ei kotona pärjänne?

Aion leipoa tänään raparperipiirakkaan iltateen seuraksi.  Ja piirakan päälle laitan reilusti vaniljakermavaahtoa. Nam!

Vierailija kirjoitti:

Lammas hyvä, toivottavasti tiukasti osaat kieltäytyä isäsi hoitamisesta!

Totta kai sisko lykkää sen sinulle kun ennenkin olet hoitanut.

Jospa isä pääsisi johonkin lyhytaikaiseen hoivapaikkaan jos/ kun ei kotona pärjänne?

Siskon lapset sitten hommiin, jos sisko ymmärrä/pysty/ehdi. Tuo epäreiluus pilaa vielä teidänkin välit.

Meillä yksi lapsenlapsi oli merkitty lähiomaiseksi ja hän hoiti kaiken, kun muut asuivat 500 km päässä. Hänelle korvattiin reilusti tämä. Rahana, tavarana ja ikuisena kiitollisuitena.

Erilaisista kasvatustavoista. Aikoinaan lomalla hoisin välillä koulujen loma-aikoina vuorotellen kahden  sukulaisperheen lapsia. Kodit täysin toistensa vastakohtia. Toisessa oli tarkat ohjeet ja säännöt, toisessa vapaampi meno. En ruvennut omia ajatuksia tarjoamaan, vaan kummankin perheen tyyliä kunnioitin ja noudatin. Hyvin meni molemmissa. Nyt vuosien päästä, kun hoidettavat on kasvaneet, olen hämmästynyt, kun vapaassa menossa kasvaneet on oma-aloitteisia, vastullisia ja itsenäisiä. Tarkkojen sääntöjen kanssa eläneet tarvii käskemistä ja neuvoja. Kivoja lapsia kyllä kaikki. Ja yksilöllistähän se on, ei voi yleistää.

Marjaluteista tuli mieleen- nakkasin suuhuni kourallisen mustaherukoita. Joukossa oli lude.

Kylläpä jäi pitkäksi aikaa inha maku suuhun.

Vierailija kirjoitti:

Tuli muuten mieleen se, että seuraako joku täällä jalkapalloa. Itse katsoin joskus melkein kaikki peli äitini kanssa MM- ja EM-kisoissa. Seurattiin todella mielenkiinnolla pelejä. Nyt mietin miten saisimme tuonkin perinteen taas jatkumaan. On käynyt kuin jääkiekolle, että katsominen on hiipunut. Nyt olisi hyvä aika aloittaa alusta tuonkin kanssa. Saa nähdä. 

Ehkä elämämme on syynä tähän, ettei enää keskitytä katsomaan. Ollaan liian stressaantuneita muista jutuista ja keskittyminen huonoa. Silloin katsomisesta ei tule mitään. Äitini ehkä ensin siirtyi tuohon vaiheeseen. Minä sitten perässä. Oikeastaan olympialaisetkin ovat jääneet osittain katsomatta. Vuonna 2024 katsoin tosi vähän. Tylsä viesti, mutta ehkä itseä jopa ärsyttää tämä nykytilanne osaltamme. 

Jalkapallon MM, jotenkin odotan nyt kisojen alkamista ja aion kyllä katsoa pelejä. En muista, mitkä isommat kisat viimeksi seurasin, mutta oli kyllä silloin jännittäviä pelejä. Ja minä en siis todella ole lajin asiantuntija, suunnilleen tuumailen, että pitäisi olla isompi maali, jos tuntuu, ettei millään meinaa tulla maaleja. 😉 Yleensä, kun alan seurata pelejä, niin siinä sitten pääsee fiiliksen alkuun. Näkyi olevan tällä palstalla Jalkapallon MM -ketju ja vielä Official, niin kiva sielläkin jakaa sitten kisakatsomoiden tunnelmia.