Katkeruus, kun mies haluaa naimisiin myöhään

Miehellä saattoi olla raha-asiat hankalassa tilanteessa, ja halusi aikaa saadakseen ne kuntoon. Niin minäkin jouduin 90-luvun laman aikaan. Seurustelimme n 8 vuotta ennenkuin menimme naimisiin. 

Lähinnä tulevat appivanhemmat tiuskivat minulle "että kyllä nyt insinöörin pitää pystyä perheen elättämään" mutta kun asia ei ollut niin yksinkertianen. Lisäksi heidän tyttärensä oli työtön. 

Ylipäänsä se, että naimisiin menemisestä tulee kiistakysymys on jo iso hälytysmerkki suhteen tilasta. 

Kenenkään ei pitäisi alentaa itseään sillä, että alkaa kärttää vastahakoista kumppania avioon. Sehän on samaa kuin myöntäisi, että minun kanssani ei mennä naimisiin aidosta halusta ja rakkaudesta vaan velvollisuudesta ja painostamisen tuloksena.

Kumpikin voi toki kosia, mutta jos vastaus on kieltävä tai asiaa hamaan tulevaisuuteen lykkäävä, voi tehdä omat johtopäätäkset. Yleensä se johtopäätös on, että rakkautta tai halua ei ole tarpeeksi avioon asti sillä kieltäytyvällä osapuolella,

Jos jäät tällaiseen välitilasuhteeseen, vaikka olisit halunnut naimisiin, olet myös osavastuullinen tilanteesta.  Aikuinen ihminen ottaa vastuun omasta elämästään ja siitä mihin suostuu. Sinäkin silloin suostut tyytymissuhteeseen, jossa sinun toiveillasi ei ole niin väliä. Tälläisissa tapauksissa usein lopputulemana on katkeruus vanhempana. Kannattaa siis ap:n miettiä mitä haluaa loppuelämältään. 

"Asiasta puhuttiin aikoinaan ja on puhuttu  myöhemminkin ja mies pyörsi puheitaan jo aiemmin, sanoi olleensa liian jyrkkä ja ymmärtävänsä että avioliiton solmiminen ei ole sama kuin hääjuhla 100 hengelle kuten exän kanssa, emmekä kumpikaan edes kuulu kirkkoon joten mitään pappeja ei tarvitse edes miettiä. 

Sanoi myös että on vuosien myötä tajunnut että meidän suhteemme on hyvin kaukana hänen ja exän suhteesta ja että ei usko että me erotaan koskaan."

Jos toisella kestäisi 10 vuotta sisäistää, että minä ja tämän ex olemme kaksi erillistä ihmistä (ja naimisiinmenon esteenä on ollut, koska ex sitä ja tätä), niin pakkaisin laukkuni sanaakaan sanomatta ja muuttaisin pois.

Melkoinen aika olla laastarisuhteena, ei voi muuta todeta.

Vierailija kirjoitti:

"Asiasta puhuttiin aikoinaan ja on puhuttu  myöhemminkin ja mies pyörsi puheitaan jo aiemmin, sanoi olleensa liian jyrkkä ja ymmärtävänsä että avioliiton solmiminen ei ole sama kuin hääjuhla 100 hengelle kuten exän kanssa, emmekä kumpikaan edes kuulu kirkkoon joten mitään pappeja ei tarvitse edes miettiä. 

Sanoi myös että on vuosien myötä tajunnut että meidän suhteemme on hyvin kaukana hänen ja exän suhteesta ja että ei usko että me erotaan koskaan."

Jos toisella kestäisi 10 vuotta sisäistää, että minä ja tämän ex olemme kaksi erillistä ihmistä (ja naimisiinmenon esteenä on ollut, koska ex sitä ja tätä), niin pakkaisin laukkuni sanaakaan sanomatta ja muuttaisin pois.

Melkoinen aika olla laastarisuhteena, ei voi muuta todeta.

Tuohon siis ei mennyt 10 vuotta vaan siihen että mies itse ehdotti naimisiinmenoa.

Yritin kirjoittaa selvästi mutta en onnistunut😁

Vierailija kirjoitti:

"Asiasta puhuttiin aikoinaan ja on puhuttu  myöhemminkin ja mies pyörsi puheitaan jo aiemmin, sanoi olleensa liian jyrkkä ja ymmärtävänsä että avioliiton solmiminen ei ole sama kuin hääjuhla 100 hengelle kuten exän kanssa, emmekä kumpikaan edes kuulu kirkkoon joten mitään pappeja ei tarvitse edes miettiä. 

Sanoi myös että on vuosien myötä tajunnut että meidän suhteemme on hyvin kaukana hänen ja exän suhteesta ja että ei usko että me erotaan koskaan."

Jos toisella kestäisi 10 vuotta sisäistää, että minä ja tämän ex olemme kaksi erillistä ihmistä (ja naimisiinmenon esteenä on ollut, koska ex sitä ja tätä), niin pakkaisin laukkuni sanaakaan sanomatta ja muuttaisin pois.

Melkoinen aika olla laastarisuhteena, ei voi muuta todeta.

Joo todellakin, en jäisi toisen laastariksi.

vai kenties katkeruus ettei miesasiakas edes kiinnosta tapaaminen.

Elämä on valintoja.

Jokaisella on katkruuksia ja menneisyyksiä.

Voi ihan itse päättää, viettääkö loppuelämänsä hautoen ja murehtien menneitä. 

Voi myös päättää heittää katkeruudet mäkeen ja katsoa tulevaisuutta uusin ja myönteisin odotuksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.

 

Mieshän väärin teki. Ap ei ole siis vuosiin enää puhunut naimisiin menosta niin mies on keksinyt moisen. Typerä mies. Meni jo. 

Miten niin teki mies väärin? Onko jotenkin se, mitä nainen haluaa, oikeampaa ja naisen mielipiteellä enemmän painoarvoa? Kyllä naimisiin voi mennä pitemmänkin yhdessäolon jälkeen.

 

 

Loukata voi monella tapaa. Tuollainen on yksi loukkaus. On muka suhteessa, mutta ei voi toisen mieliksi naimisiin mennä. 

  Miksiköhän niin moni mies antaa naiselle rukkaset, kun tämä puhuu naimisiinmenosta? Vaikka asuisi naisen kanssa yhdessä seitsemättä vuotta, ja on itse aiemmin kosinut naista niin että ollaan muka kihloissa?  Itsekin asustelin vätyksen kanssa 5 vuotta, kunnes lopulta hankin oman asunnon ja asumme virallisesti erillään. Saatan vielä paristi muistuttaa häntä hänen kosinnastaan, mutta olen jo valmiina poistumaan takaovesta... 

Olen kai sitten vanhanaikainen kun mun mielestä naimisiinmenon pitäisi olla iloinen ja romanttinen asia, eikä sellainen kärsimysnäytelmä, johon toinen suostuu pitkin hampain ja naama näkkärillä.

Onpa kiva noista lähtökohdista lähteä suunnittelemaan häätilaisuutta tai edes sitä nopeaa maistraattivihkimystä. 

Kosia tosiaan voi kumpi vaan, mutta jokaisella pitäisi olla sen verran itsekunnioitusta, että ei lähde toista vastahakoista käännyttämään. Myös se, että toinen välillä puhuu naimisiinmenosta ikään kuin palkintona sille kärttäjälle, on iso varoitusmerkki suhteen tilasta. Niin kuin se olisi joku täky, jolla toinen saadaan roikkumaan suhteessa, joka ei muuten mitenkään kummoinen ole.

Rakastunut mies kyllä kosii ajallaan ja häätkin ovat kosinnasta kohtuullisen ajan päästä. Jos mies on vastahakoinen vetkuttelija, on se ilmiselvä merkki, jonka lukemiseen ei nyt suurta ihmistuntemusta tarvita. Hän ei rakasta tarpeeksi, vaikka yhteisasuminen palveluineen kelpaakin. Jos itse haluaa avioon, kannattaa nostaa kytkintä ajoissa, eikä jäädä tuhlaamaan elämäänsä. Se katkeroittaa pidemmän päälle.

 

Mä tunnen sellaisen iäkkään pariskunnan, jossa mies ei suostunut nuorena naimisiin, koska se on vain "paperin palanen". Sitten kun se mies eteni vanhana urallaan korkealle, siinä asemassa avioliittoa pidettiin miehillä arvostuksen arvoisena asiana, joten kosi vihdoinkin. 

Nainen sanoi: "miksi mennä naimisiin, sehän on vain paperin palanen."

Ai että mä nautin siitä tilanteesta. Siellä se vanha lihava ukko herrasmieskerhoissaan sikari suussa oli ainoa, joka ei ollut koskaan edes saanut vaimoa. 

Vierailija kirjoitti:

Miehellä saattoi olla raha-asiat hankalassa tilanteessa, ja halusi aikaa saadakseen ne kuntoon. Niin minäkin jouduin 90-luvun laman aikaan. Seurustelimme n 8 vuotta ennenkuin menimme naimisiin. 

Lähinnä tulevat appivanhemmat tiuskivat minulle "että kyllä nyt insinöörin pitää pystyä perheen elättämään" mutta kun asia ei ollut niin yksinkertianen. Lisäksi heidän tyttärensä oli työtön. 

Aika outoa että huomauttelivat sinulle, sinähän kävit töissä! Mikseivät  huomautelleet työttömälle lapselleen? 

Mä vähän samassa tilanteessa.

Mies lupaa kihloja aina siinä vaiheessa kun totean että me selkeästi halutaan erilaisia asioita elämässä ja eritasoista vakiintuneista.

Taas sama, muka suunnittelee sormusten ostamista mutta näen että puheeksi taas jäi.

Päätin että katson kolme kuukautta ja sitten ilmoitan että tää oli tässä, halutaan eri asioita selkeästi ja molemmilla oikeus sellaiseen suhteeseen jossa päämäärä on sama, ollaan jo niin vanhoja että ei huvita käyttää taas montaa vuotta Sen Oikean etsimiseen. Ei katkeruutta kiitos enää.

Vierailija kirjoitti:

Olen kai sitten vanhanaikainen kun mun mielestä naimisiinmenon pitäisi olla iloinen ja romanttinen asia, eikä sellainen kärsimysnäytelmä, johon toinen suostuu pitkin hampain ja naama näkkärillä.

 

Onpa kiva noista lähtökohdista lähteä suunnittelemaan häätilaisuutta tai edes sitä nopeaa maistraattivihkimystä. 

 

Kosia tosiaan voi kumpi vaan, mutta jokaisella pitäisi olla sen verran itsekunnioitusta, että ei lähde toista vastahakoista käännyttämään. Myös se, että toinen välillä puhuu naimisiinmenosta ikään kuin palkintona sille kärttäjälle, on iso varoitusmerkki suhteen tilasta. Niin kuin se olisi joku täky, jolla toinen saadaan roikkumaan suhteessa, joka ei muuten mitenkään kummoinen ole.

 

Rakastunut mies kyllä kosii ajallaan ja häätkin ovat kosinnasta kohtuullisen ajan päästä. Jos mies on vastahakoinen vetkuttelija, on se ilmiselvä merkki, jonka lukemiseen ei nyt suurta ihmistuntemus

Mikä on se oikea aika odottaa että se kosinta tulee? Sanotaan vaikka että ollaan jo keski-ikäisiä ja se edellinen avioliitto on päättynyt eroon?

Vierailija kirjoitti:

Minä aikoinaan kerroin ukolle, että joko menemme hetimiten naimisiin tai jätän hänet. Oli jo lapsikin siinä vaiheessa. Olisin myös jättänyt, ei ollut pelkkä uhkaus. Nyt juhlittiin äskettäin hopeahääpäivää. Miksi jäädä sitkuamaan huonoon suhteeseen. Huonohan se on, jos sitoutumishaluja ei löydy. 

Miten naimisiinmeno liittyy mitenkään sitoutumishaluun? Ymmärrän, että jos se on itsellesi tärkeä asia ja kumppanillesi ei, niin ette välttämättä ole yhteensopivia toisillenne. Omalla kohdallani naimisiin meno ei kuitenkaan muuttanut mitään parisuhteen osalta, sillä olimme aivan yhtä sitoutuneita jo ennestään. Ap:n tilanne toki on ikävä, koska mies on antanut ymmärtää muttei sitten kuitenkaan ole pysynyt luvatussa.

"Kenenkään ei pitäisi alentaa itseään sillä, että alkaa kärttää vastahakoista kumppania avioon. Sehän on samaa kuin myöntäisi, että minun kanssani ei mennä naimisiin aidosta halusta ja rakkaudesta vaan velvollisuudesta ja painostamisen tuloksena.

Kumpikin voi toki kosia, mutta jos vastaus on kieltävä tai asiaa hamaan tulevaisuuteen lykkäävä, voi tehdä omat johtopäätäkset. Yleensä se johtopäätös on, että rakkautta tai halua ei ole tarpeeksi avioon asti sillä kieltäytyvällä osapuolella,"

Tämä.

Ja vaikka haluton osapuoli lopulta "suostuisikin" naimisiin, niin ne alkuperäiset vitkuttelut taatusti hiertää kuin kivi kengässä.

upp

Uppista

Uppista puppista

Tuossa tilanteessa tekisin selväksi että kumppanin aiempi toiminta on ollut oikeutettua mutta tuottanut silti pahan mielen, jota pitäisi käsitellä yhdessä. Ja käsittelyn jälkeen sanoisin kyllä kosintaan.