Lue keskustelun säännöt.
Katkeruus, kun mies haluaa naimisiin myöhään
01.02.2026 |
Pitkäaikainen kumppani haluaisi nyt mennä naimisiin, mutta en ole yhtään innoissani kun suhdetta on takana reilusti yli 10 vuotta. Halusin kovasti mennä naimisiin nuorempana ja asiasta käytiin monet väännöt ja itkut. Mies ei silloin täysin torpannut ajatusta, mutta mutisi aina jotain että joskus sitten. Muistan vieläkin miten katkeransuloista oli käydä muiden ihmisten ja ystävien häissä kun lopulta luovuin ajatuksesta ihan kokonaan. Vuosien aikana asiaan tottui ja elin sen kanssa enkä ikinä ottanut asiaa puheeksi. Ja nyt kun iät alkaa nelosella mies haluaisi mennä naimisiin. Suhde on ihan hyvä, mutta ajatus naimisiinmenosta aiheuttaa ahdistusta ja jopa vihaa. Hautasin ne haaveet jo vuosia sitten ja koko asia on omassa mielessäni vaan sellainen negatiivinen möykky ja mörkö.
En tiedä mitä miehelle sanoisi tai mitä edes ajattelisi asiasta. Minulla on testamentti ja perintöasioista ei tarvitse huolehtia sillä molemmilla on omat asunnot ja autot vaikka asumme toisen omistamassa asunnossa. Yhteistä omaisuutta tai lapsia ei ole, eli mitään laillista syytä mennä naimisiin järkisyistä ei ole.
Kommentit (338)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.
Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap
Mitä ne häät muuttaa sitä parisuhdetta? En ole koskaan käsittänyt tätä.
Siinä sanotaan virallisesti ääneen koko sosiaaliselle ympäristölle, että me pyrimme olemaan yhdessä hautaan asti.
Naiset on jotenkin yltiösosiaalisia jos jollain tuollaisella on väliä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä suhteessa roikkuvat miehet ovat myös hyvin itsekkäitä. Kumppani hoitaa kodin,sisustaa tekee ruokaa yms. Kiva tulla kämppään kun itse ei tarvitse kuin elellä mukavasti. Kaveriporukassa pientä huumoria aviossa oleville isä henkilöille jos ei aina pääse rientoihin. Saajan sitä pientä peliä pitää nais seurassa,koska ei vakisisihdetta.
Sitoutumis kammo ja itsekeskeisyys syinä.Voi miten paljon näitä yli vajaa viskymppisiä miehiä on kertomassa miten suhde loppui,nainen meni välittömästi avioon ja sai lapsen. Jatkuen olisihan minäkin,mutta... Nämä tyypit kannattaa heti sivuuttaa. Hakevat vain uutta taloudenhoitajana
"Naiset on jotenkin yltiösosiaalisia jos jollain tuollaisella on väliä"
Ehkä miehiin verrattuna joo, ja se ei usein paljon vaadi.
Miehet (nimenomaan suomalaiset sellaiset) on epäsosiaalisia/sosiaalisesti heikkolahjaisia, jos yhteisöllä ja elämän siirtymäriiteillä ei ole mitään väliä. Ilmankos voivatkin niin pahoin.
Tutkitusti ihmiset ovat onnellisimpia ja elävät pisimpään vahvoissa ja läheisissä sosiaalisissa yhteisöissä, ja niissä perinteisesti nimenomaan juhlitaan elämän merkkihetkiä näyttävästi yhdessä koko suvun ja yhteisön kesken. Iloitaan, kun aihetta on ja samoin surraan yhdessä, kun aihetta on. Suomalaisista miehistä vaan iso osa on sellaisia kylmiä kaloja, jotka on tunnevammaisiksi opetettu jo lapsesta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Miehet (nimenomaan suomalaiset sellaiset) on epäsosiaalisia/sosiaalisesti heikkolahjaisia, jos yhteisöllä ja elämän siirtymäriiteillä ei ole mitään väliä. Ilmankos voivatkin niin pahoin.
Tutkitusti ihmiset ovat onnellisimpia ja elävät pisimpään vahvoissa ja läheisissä sosiaalisissa yhteisöissä, ja niissä perinteisesti nimenomaan juhlitaan elämän merkkihetkiä näyttävästi yhdessä koko suvun ja yhteisön kesken. Iloitaan, kun aihetta on ja samoin surraan yhdessä, kun aihetta on. Suomalaisista miehistä vaan iso osa on sellaisia kylmiä kaloja, jotka on tunnevammaisiksi opetettu jo lapsesta lähtien.
Tältä tuntuu. Oma mies on sanonut joskus että kosinta ja naimisiinmeno ovat Disney-hömpötyksiä. No kiva, vielä kun itselleni olisi kelvannut maistraattivihkiminen vaikka seuraavana tiistaina. Kyseli myös että kai maksan puolet sormuksesta jos naimisiinmeno tulee ajankohtaisesti. Käskin pitää tunkkinsa. Jo omassa iässä oli nähtävissä noita piirteitä että sanottiin ihan suoraan että mitään ei pidä odottaa vaan olla nöyrän kiitollinen siitä mitä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et halua enää naimisiin niin kerro miehelle, että et näe naimisiinmenossa mitään järkeä enää tässä vaiheessa elämää. Itse erosin juuri tuosta syystä, että mies ei halunut sitoutua. En ala kenenkään varavaihtoehdoksi, että mennään naimisiin vasta sitten jos parempaa ei satu kohdalle.
Hauku pystyyn nii. Ettei nouse vipunsa enää koskaan. Padkat päin naamaa. Kurat pitkin seinää. Tämä kaik ennen lähtöö. Pane ranttaliks. Makaa ja lepää. V.ttuile. Pane halvaks ja tärviöll. Poistu lopulta. Slut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot ettet halua enää naimisiin tuossa iässä. Olipa vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet halua enää naimisiin tuossa iässä. Olipa vaikeaa.
Millainen muusinuija kuvittelee, että tuossa tilanteessa ap kaipaa apua siihen mitä kirjaimellisesti sanoisi miehelle? Luitko edes aloitusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet (nimenomaan suomalaiset sellaiset) on epäsosiaalisia/sosiaalisesti heikkolahjaisia, jos yhteisöllä ja elämän siirtymäriiteillä ei ole mitään väliä. Ilmankos voivatkin niin pahoin.
Tutkitusti ihmiset ovat onnellisimpia ja elävät pisimpään vahvoissa ja läheisissä sosiaalisissa yhteisöissä, ja niissä perinteisesti nimenomaan juhlitaan elämän merkkihetkiä näyttävästi yhdessä koko suvun ja yhteisön kesken. Iloitaan, kun aihetta on ja samoin surraan yhdessä, kun aihetta on. Suomalaisista miehistä vaan iso osa on sellaisia kylmiä kaloja, jotka on tunnevammaisiksi opetettu jo lapsesta lähtien.
Tältä tuntuu. Oma mies on sanonut joskus että kosinta ja naimisiinmeno ovat Disney-hömpötyksiä. No kiva, vielä kun itselleni olisi kelvannut maistraattivihkiminen vaikka seuraavana tiistaina. Kyseli myös että kai maksan puolet sormuksesta jos naimisiinmeno
Mun eksä oli tuollainen. Oltiin 8 vuotta kihloissa, koskaan ei suostunut suunnittelemaan häitä tai puhumaan niistä. Lopulta tunnusti, ettei halua naimisiin koska "se on vaan turha kristillinen keksintö". Vaikka sanoin, että se ei pidä paikkaansa vaan häitä on vietetty kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa ympäri maailmaa jo varhaisesta historiasta asti. Ei kiinnosta, ei halua tuhlata turhiin juhliin, sillä ei ole mitään virkaa, ei kiinnosta pönöttää sukulaisten edessä jne. Omat vanhempansakaan eivät olleet naimisssa, joten ehkäpä sieltä tuli tuo asenne.
No, minä tajusin että ollaan ihan liian erilaisia ihmisiä, kun mulle nimenomaan ne juhlat, rituaali ja symboliikka on tärkeää. Itse en halua että kaikki on vaan harmaata arkea ja mitään hienoa ei saisi juhlia ja antaa sille merkitystä, koska se on muka "turhaa". Minä nimenomaan haluan juhlia elämän tärkeitä hetkiä ja jakaa ne suvun ja läheisten kanssa. Haluan kunnioittaa perinteitä ja niin edelleen.
Erottiin sitten ja löysin miehen, joka on samalla aaltopituudella mun kanssa, nyt ollaan onnellisesti naimisissa. Kyllä vaihtamalla parani mun tapauksessa. Muillekin antaisin neuvon, että jos on ihan eri taajuudella arvojen ja asenteiden kanssa ja arvostaa erilaisia juttuja, niin ei kannata hakata päätä seinään. Kyllä niitä samanhenkisiäkin löytyy.
"Mun eksä oli tuollainen. Oltiin 8 vuotta kihloissa, koskaan ei suostunut suunnittelemaan häitä tai puhumaan niistä. Lopulta tunnusti, ettei halua naimisiin koska "se on vaan turha kristillinen keksintö". Vaikka sanoin, että se ei pidä paikkaansa vaan häitä on vietetty kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa ympäri maailmaa jo varhaisesta historiasta asti. Ei kiinnosta, ei halua tuhlata turhiin juhliin, sillä ei ole mitään virkaa, ei kiinnosta pönöttää sukulaisten edessä jne. Omat vanhempansakaan eivät olleet naimisssa, joten ehkäpä sieltä tuli tuo asenne.
No, minä tajusin että ollaan ihan liian erilaisia ihmisiä, kun mulle nimenomaan ne juhlat, rituaali ja symboliikka on tärkeää. Itse en halua että kaikki on vaan harmaata arkea ja mitään hienoa ei saisi juhlia ja antaa sille merkitystä, koska se on muka "turhaa". Minä nimenomaan haluan juhlia elämän tärkeitä hetkiä ja jakaa ne suvun ja läheisten kanssa. Haluan kunnioittaa perinteitä ja niin edelleen.
Erottiin sitten ja löysin miehen, joka on samalla aaltopituudella mun kanssa, nyt ollaan onnellisesti naimisissa. Kyllä vaihtamalla parani mun tapauksessa. Muillekin antaisin neuvon, että jos on ihan eri taajuudella arvojen ja asenteiden kanssa ja arvostaa erilaisia juttuja, niin ei kannata hakata päätä seinään. Kyllä niitä samanhenkisiäkin löytyy."
Kosiko mies siis sinua vai miten päädyitte kihloihin? Siinä on taas sellaista miesten logiikkaa ettei kukaan täysjärkinen voi sitä ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.
Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap
Ei kukaan halua miestäsi. Mieti että haluatko sinä? Vai onko parempi olla ilman koko mokomaa?
Minustakin näin sivusta vaikuttaisi siltä, että mies on pitänyt kymmenen vuotta varalla ja sitten luovuttanut ja tyytynyt, luullut aiemmin saavansa vielä "parempaa" tai olisikohan ulkopuoleltakin tullut painetta, tyyliin kaikki kaverit naimisissa. Jotenkin kylmäveristä ja sadistista mieheltä kieltäytyä noin monta vuotta naimisiinmenosta, vaikka varmasti on tietänyt, että tuollainen satuttanut sua, jos on itketty ja väännetty asiasta.
Jos on lähtökohtaisesti periaatteesta avioliittoa vastaan, niin kuin miehesi kaiketi aiemmin, niin pitäisi pariutua samanhenkisen kanssa tai olla itsekseen.
Miten ap jaksat elää ja asua tuollaisen tyypin kanssa? Mikä pitää teitä yhdessä, jos mies on noin välinpitämätön ja itsekäs?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kosiko mies siis sinua vai miten päädyitte kihloihin? Siinä on taas sellaista miesten logiikkaa ettei kukaan täysjärkinen voi sitä ymmärtää."
Kyllä kosi, ekan kerran "leikillään" jo siinä vaiheessa, kun oltiin seurusteltu vasta kolme viikkoa. :D (Tällöin olin itse 21 ja mies 22). Silloin en suostunut tietenkään, kun sanoin jo nuorena että mulle kihlat on vakava asia ja haluan mennä sitten ihan oikeasti naimisiin, jos menen kihloihin. No, mies kosi uudestaan joidenkin kuukausien päästä (oltaisko siinä vaiheessa ehkä puoli vuotta seurusteltu), ja olevinaan oli tosissaan. Yhdessä käytiin ostamassa sormukset ja kaiverruttamassa, pidettiin mun lähimmille kavereille pienet kihlajaisbileetkin ja kaikkea.
Mutta sitten ei tosiaan sen jälkeen koskaan suostunut puhumaan häistä mitään eikä asettamaan minkäänlaista suunnitelmaa niillle. Vuodesta toiseen vain keksi tekosyitä, miksi "ei ole ajankohtaista". Ja sitten lopulta (kun suhde oli muutenkin jo mennyt huonoksi ja mies monilla muillakin tavoilla laiminlyönyt suhdetta pitkään), kun täytin kolmekymmentä niin kyllästyin odottamaan ja vaadin vastausta, että aikooko hän ikinä mennä kanssani naimisiin tai perustaa perhettä. Silloin tunnusti tuon, että ei halua.
Oma tulkintani on, että silloin nuorena vaan halusi sitouttaa mut itseensä, kun pelkäsi ehkä mun löytävän jonkun toisen. Ja arvasi, että kihlat on siihen hyvä keino, kun olin kertonut olevani perinteinen arvoiltani ja suhtautuvani kihloihin vakavasti. Silläpä hän saikin minua roikoettua noin monta vuotta, kun kuvittelin että lupaukset oli olleet totta ja sinnikkäästi odotin sitä oikeaa aikaa, jolloin hänkin haluaisi häät pitää. Sitä ei vaan koskaan tullut.
Älkää muut olko yhtä hyväuskoisia, älkääkö antako miesten kusettaa. Mullakin oli seuraavassa suhteessa mielessäni aikaraja, että haluan melko pian kihloihin ja kihloista vuoden päästä naimisiin. Sanoinkin nykyiselle miehelle, että pitkiin kihlauksiin en enää näin kolmekymppisenä ryhdy. Hänelle se ei ollut ongelma.
Vierailija kirjoitti:
"Kosiko mies siis sinua vai miten päädyitte kihloihin? Siinä on taas sellaista miesten logiikkaa ettei kukaan täysjärkinen voi sitä ymmärtää."
Kyllä kosi, ekan kerran "leikillään" jo siinä vaiheessa, kun oltiin seurusteltu vasta kolme viikkoa. :D (Tällöin olin itse 21 ja mies 22). Silloin en suostunut tietenkään, kun sanoin jo nuorena että mulle kihlat on vakava asia ja haluan mennä sitten ihan oikeasti naimisiin, jos menen kihloihin. No, mies kosi uudestaan joidenkin kuukausien päästä (oltaisko siinä vaiheessa ehkä puoli vuotta seurusteltu), ja olevinaan oli tosissaan. Yhdessä käytiin ostamassa sormukset ja kaiverruttamassa, pidettiin mun lähimmille kavereille pienet kihlajaisbileetkin ja kaikkea.
Mutta sitten ei tosiaan sen jälkeen koskaan suostunut puhumaan häistä mitään eikä asettamaan minkäänlaista suunnitelmaa niillle. Vuodesta toiseen vain keksi tekosyitä, miksi "ei ole ajankohtaista". Ja sitten lopulta (kun suhde oli muutenkin
Jösses mikä ku si mu lkku se eksä. Onneksi vaihtamalla parani, taas kerran.
Vierailija kirjoitti:
Juu, tähän tapaan kävi meilläkin. Sillä erotuksella, että tehtiin lapsiakin ennen kosintaa.
Koko esikoisen raskausajan odottelin kosintaa (oltiin oltu 5v yhdessä). Tuli mun synttärit, joulu, uusi vuosi, paljon hyviä tilaisuuksia. Joka lahjan luulin olevan sormus ja jokaisen miehen ehdottaman treffin kosinta. Lukuisia pettymyksiä siis jo pelkästään muutenkin herkän ja hormonihuuruisten 9kk aikana.
Viimein kosinta tuli, kännissä, kömpelösti. Esikoinen oli jo koululainen. Muutaman kerran mies on kysellyt häiden perään, koska pidetään ja miksi en suunnittele niitä (ehkä on oppinut että tykkään suunnitella juhlia). Olen oman surutyöni vuosien aikana tehnyt, ettei mies pitänyt tärkeänä naimisiinmenoa vaikka tiesi kyllä minun mielipiteeni asiasta. Tanssita koskaan ei meidänkään häitä.
Hemmetti, en olisi suostunut kännikosintaan. Äijähän on täysuuno.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset suostutte tällaiseen kohteluun? Missä teidän itsekunnioitus?
Miehelle annetaan aikaraja, vaikka viisi vuotta, jos sinä aikana ei olla naimisissa niin se on heippa ja hyvästi.
Minäkin kyllästyin aikanaan ex-mieheni kieroiluun. Hän kosi minua viikottain, kun vielä tapailimme. Mies suunnitteli pienet yksityiset häämme tarkkaan, oli humalassa, kuten myöhemmin tajusin. Aloimme seurustella, muutimme avoliittoon, minun kotiini: mies ei osallistunut mihinkään laskuihin, makseli vain omaa osakettaan ja vuokrasi sitä. Minun luonani hän asui 4 vuotta ilmaiseksi.
Otin tuon 4 vuoden aikana puheeksi miehen aiemmat avioliittosuunnitelmat, hän vaikeni. Vihdoin hän suuttui, kun puhuin naimisiinmenosta ja sanoi, ettei ole koskaan halunnut naimisiin kenenkään kanssa, eikä tule koskaan menemäänkään. Järkytyin tajutessani, että kaikki o
Tuo ihmistyyppi on narsisti, sosiopaatti tms. Ja kyllä, vievät pikkutarkkaan ihan kaiken ja usein vähän enemmänkin.
"Joskus sitten".
Typerä ukkeli.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin näin sivusta vaikuttaisi siltä, että mies on pitänyt kymmenen vuotta varalla ja sitten luovuttanut ja tyytynyt, luullut aiemmin saavansa vielä "parempaa" tai olisikohan ulkopuoleltakin tullut painetta, tyyliin kaikki kaverit naimisissa. Jotenkin kylmäveristä ja sadistista mieheltä kieltäytyä noin monta vuotta naimisiinmenosta, vaikka varmasti on tietänyt, että tuollainen satuttanut sua, jos on itketty ja väännetty asiasta.
Jos on lähtökohtaisesti periaatteesta avioliittoa vastaan, niin kuin miehesi kaiketi aiemmin, niin pitäisi pariutua samanhenkisen kanssa tai olla itsekseen.
Miten ap jaksat elää ja asua tuollaisen tyypin kanssa? Mikä pitää teitä yhdessä, jos mies on noin välinpitämätön ja itsekäs?
Yhdessä pitää se että tavallinen arki on ihan toimivaa. Molemmat puuhailee omiaan ja elämä on sellaista käytännöllistä kämppiselämää ilman riitoja. Se toimii, koska molemmilla on omat rahat ja ystävät ja elämät. Miestä kiinnostaa omat työt, harrastukset ja golf-reissut ja minäkään en enää tässä iässä ole etsimässä uutta kumppania. Ap
Kyllä ajatuksesi ja tunteesi näin miehenkin näkökulmasta on täysin ymmärrettävä.
Fiksu mies kyllä antaa tilaa käsitellä asiaa ja ymmärtää aiheuttamansa mielipahan ja hyväksyy kyllä myös jos toteat vain että juna meni jo ja katsotaan sitten myöhemmin. Vastaavalla tavalla kuin hän sinulle teki. Kostaa ei tietenkään pidä, mutta ei sinun tarvitse kokea painettakaan tehdä mitään.