Lue keskustelun säännöt.
Toisen vuoden kokkiopiskelija ei jaksanut seistä muutamaa tuntia ja lopetti opintonsa
30.01.2026 |
Kolme tuntia omilla jaloillaan oloa kipeytti perusterveen ihmisen siihen kuntoon, että harjoittelu loppui kesken ensimmäisen harjoittelupäivän siihen ja opinnot loppuivat kuin seinään. Opiskelijalle tuli täytenä yllätyksenä että keittiössä työskentely on fyysillistä ja tapahtuu suurimmaksi osaksi seisoaltaan.
Jos jaksaminen / kunto on nuorella tuota luokkaa, niin mitähän se on keski-ikäisenä tai jopa hieman vanhempana...?
PS: Turha huutaa provoa tosiasioista.
Kommentit (70)
Kokin hommat onkin ihan hanurista, raskasta ja palkka on tosi huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monella perusterveellä on piilovikoja. Esim erimittaiset jalat, oikoselkä, skolioosi yms. Pieniä poikkeamia, joita ei noteerata, wnnen kuin en alkaa kunnolla kipuilla.
Ne "erimittaiset jalat" on todellisuudessa virheasennossa oleva lantio ja yleinen ongelma onkin. Usein jo lapsena sattunut jokin kaatuminen tms. mikä aiheuttaa. Äärimmäisen surullista miten huonosti sitä diagnosoidaan vielä tänäkin päivänä. On hoidettavissa oleva vaiva kuitenkin, ja aiheuttaa ihan valtavasti ongelmia selän, lantion ja alaraajojen alueelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikallaan seisominen on paljon rankempaa kuin kävely. Kaupassa töissä ollessa paikallaan seisten tehtävät jutut, esim. alelappujen liimaus, oli paljon tuskallisempaa kuin vaikka hyllytys, jossa sai kävellä. Tämän tietää kaikki jotka ovat tehneet fyysistä työtä.
Siihen kuitenkin tottuu nopeasti. Ekan viikon jos olisi jaksanut niin toinen olisi jo tuntunut paremmalta. Vaikka olisi hyvässäkin fyysisessä kunnossa niin se seisomatyö vaatii oman totuttelunsa.
"Jos olisi jaksanut". Millä tavalla ja olisiko opettaja hyväksynyt, jos hän olisi helpottanut oloaan esim. istumalla kun muut seisovat tai saanut tehdä vähemmän kuin muut? Et taida ymmärtää, miltä erittäin kova kipu tuntuu. Jos olo on kuin pahoinpidellyllä, on todella vaikea tehdä samaan tahtiin kuin muut.
No tuota... kun alan kouluissakin jankutetaan yliopistouraa ja jatkuvaa tietokoneella työskentelyä, niin eipä ole ihme. Minä aikuinen hyydyin tällä viikoll PowerPointeihin, ipadeihin ja toimimattomiin yhteyksiin sekä opettajaan.
Aikoinaan ammattikoulussa selkää särki ja rintakehää pisti, mutta sain skolioosidiagnoosin vasta nelikymppisenä. Nyt selkä olisi paremmassa kunnossa, mutta alkupetuksen pointti on ties missä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella perusterveellä on piilovikoja. Esim erimittaiset jalat, oikoselkä, skolioosi yms. Pieniä poikkeamia, joita ei noteerata, wnnen kuin en alkaa kunnolla kipuilla.
Ne "erimittaiset jalat" on todellisuudessa virheasennossa oleva lantio ja yleinen ongelma onkin. Usein jo lapsena sattunut jokin kaatuminen tms. mikä aiheuttaa. Äärimmäisen surullista miten huonosti sitä diagnosoidaan vielä tänäkin päivänä. On hoidettavissa oleva vaiva kuitenkin, ja aiheuttaa ihan valtavasti ongelmia selän, lantion ja alaraajojen alueelle.
Isällä oli lyhyt oikea jalka, ja niin on minullakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kokkiopiskelija kuin kokkikaan tarvitse seisoa samalla paikallaan tuntikausia, kuin vartiosotilas. Sitä liikutaan, kun haetaan , viedään jotain. Kyllähän siinä tulee kävelyä yllättävän paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Mistäs ap tietää, oliko opiskelija perusterve?
Sanopa muuta, mutta tämän palstan mammat väittävät aina tietävänsä toisten terveydentilan yhden vilkaisun perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikallaan seisominen on paljon rankempaa kuin kävely. Kaupassa töissä ollessa paikallaan seisten tehtävät jutut, esim. alelappujen liimaus, oli paljon tuskallisempaa kuin vaikka hyllytys, jossa sai kävellä. Tämän tietää kaikki jotka ovat tehneet fyysistä työtä.
Siihen kuitenkin tottuu nopeasti. Ekan viikon jos olisi jaksanut niin toinen olisi jo tuntunut paremmalta. Vaikka olisi hyvässäkin fyysisessä kunnossa niin se seisomatyö vaatii oman totuttelunsa.
Kun eka viikko menee pieleen, on jatkossa vaikeaa. Ei sitä kuulu tehdä hankalaksi.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan oikein OPISKELEE kokiksi. Ruuanlaiton opin jo lapsena ja itse opiskellen yritysten ja erehdysten kautta oppii paremmaksi kokiksi kuin nämä ammattikokit, joita tunnen useita. Moni loppujen lopuksi on kädetön ammatissaan.
suomessa noi kokkikoulut ovat aivan katastrofaalisia. Näkee ihan ravintoloissakin ettei mistään saa kelvollista ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten jaloillaan oleminen voi yllättää toisen vuoden opiskelijan? Onhan koulussa täytynyt olla jo keittiössä oloa, vaikka harjoitteluita ei olisi ollut. Mutta eikö niitäkin ole jo ensimmäisenä vuonna?
Itsekin kyllä vähän yllätyin teininä, kun menin suoraan ylä-asteelta opiskelemaan suurtalouskokiksi ja ensimmäisessä harjoittelussa mullakin kipeytyi jalat ihan hulluna. Olin kuitenkin ihan liikunnallinen tyyppi, mutta kipu oli niin erilaista, että kyllähän se makealta tuntui. Jostain syystä mulla ärtyi erityisesti toinen nilkka ja oli vaikeuksia kävellä harjoitteluun ja takaisin (suuntaansa noin 2,5 kilometriä). En kyllä lopettanut opiskeluita, vaan suoritin ne loppuun ja jalatkin tottui ko. harjoittelun aikana kovalla alustalla kävelemiseen ja seisomiseen.
Paljon on kiinni kengistä ja siitä, kuinka joustava lattia on keittiössä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä keittiössä voi työskennellä välillä myös istuen korkealla jakkaralla. Aivan turhaan lopetti tuon vuoksi opinnot.
Ehkä hän vain tajusi, että kyseessä on paska ammatti ja tahtoi tulevaisuudessa jotain parempaa ja haastavampaa?
menetimme savoyn huippujulkkiskokin, sääli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikallaan seisominen on paljon rankempaa kuin kävely. Kaupassa töissä ollessa paikallaan seisten tehtävät jutut, esim. alelappujen liimaus, oli paljon tuskallisempaa kuin vaikka hyllytys, jossa sai kävellä. Tämän tietää kaikki jotka ovat tehneet fyysistä työtä.
Siihen kuitenkin tottuu nopeasti. Ekan viikon jos olisi jaksanut niin toinen olisi jo tuntunut paremmalta. Vaikka olisi hyvässäkin fyysisessä kunnossa niin se seisomatyö vaatii oman totuttelunsa.
Kun eka viikko menee pieleen, on jatkossa vaikeaa. Ei sitä kuulu tehdä hankalaksi.
Kuka tätä alapeukutti? Juuri näin se on.
Vierailija kirjoitti:
Viisaampaa olisi ollut hakea nuorelle kuntoutustukea ja jatkaa opintoja yksilöllistetyllä aikataululla.
Voi herttinen taas! Aines on heikkoa. Todella heikkoa. Kuinka tuollaiset selviää missään työssä eläkeikään asti?
Ei mulla muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokin hommat onkin ihan hanurista, raskasta ja palkka on tosi huono.
Siksi ei jaksa seistä?
Juu, seisominen on rankkaa. Esim. messuilla 3 päivää ja kyllä illalla hotellilla meinaa itku tulla.
Tarjoilijanakin ollut ja tuplavuoron jälkeen oikeasti itkin ja hieroin lonkkia, että olisin saanut unta.
Ero taitaa olla siinä että ennen siedettiin kipua ja hymyillen vedettiin homma loppuun. Nykyään ei kestetä. Ei ole sinniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paikallaan seisominen on paljon rankempaa kuin kävely. Kaupassa töissä ollessa paikallaan seisten tehtävät jutut, esim. alelappujen liimaus, oli paljon tuskallisempaa kuin vaikka hyllytys, jossa sai kävellä. Tämän tietää kaikki jotka ovat tehneet fyysistä työtä.
Siihen kuitenkin tottuu nopeasti. Ekan viikon jos olisi jaksanut niin toinen olisi jo tuntunut paremmalta. Vaikka olisi hyvässäkin fyysisessä kunnossa niin se seisomatyö vaatii oman totuttelunsa.
Kun eka viikko menee pieleen, on jatkossa vaikeaa. Ei sitä kuulu tehdä hankalaksi.
Kuka tätä alapeukutti? Juuri näin se on.
Minä. En todellakaan ole sillä kannalla että heti kannattaa aina luovuttaa jos alku tuntuu hiukan hankalalta. Eihän siten saisi aikaan elämässä yhtään mitään. Silloin pitää etsiä ne keinot miten pystyy tekemään jatkosta helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Paikallaan seisominen on paljon rankempaa kuin kävely. Kaupassa töissä ollessa paikallaan seisten tehtävät jutut, esim. alelappujen liimaus, oli paljon tuskallisempaa kuin vaikka hyllytys, jossa sai kävellä. Tämän tietää kaikki jotka ovat tehneet fyysistä työtä.
Selkä ja jalat olisi pitänyt kuvauttaa MRI. Tutulla oli aina kauheet kivut selässä. Juoksi jopa 70 km viikossa ja huippukunto, mutta äärikivut selässä ja just se pilkkominen ja seisominen tuskaa. Monia asioita palajstui 4 v iässä. Mm. bertolottin syndrooma- eräänlainen uudisnivel ylimääräisen. Sen poisto olisi ollut hanakalaa- eräänlaista jyrsimistä. Jätettiin niille sijoilleen. Aina kanssa sai kuulla- jo 12 v astikin aina aikuisuuteen- jo on nuori ihminen ja valittaa...-
Joillakin skolisoosi, eri mittaiset jalat jne.
Noi pitää tutkituttaa ja voiko korjata. Skolioosileikkauksia tehdään- tukiliiviä jne. Ei tuomita- kun emme voi teitää.
Toki huomioiden, että nykynuoret ovat kohta kaikki mt eläkkeellä, ei tunnisteta normaaleja tunnetiloja, ne pitää lääkitä pois tai heti se onkin sairaus ihan. Alakulo kuuluu elämään, suru jne.
Seniorikampaajat sanovat, että koulusta tulee uusia kampaajia jotka eivät osaa edes leikata. max tasaa latvat. Gravisempi muotoiluleikkauksia ei ollenkaan. Kemia ei tuttua, poltetaan hiuksia värjäyksissä sekä permanenteissa.
Kiinnostus vain tehdä jatkeita . Muutoinkin työ tympäisee. Palvellaan saman ikäisiä ns frendityyliin, samat jutut jne.
Ei osata kohdata vanhusta tai aikuista asiakasta. Ei kuunnella , ei välitetä, ei osata.
Kuvien kopiointi ei onnistu, vaikka se olisi asiakkaan oma kuva- eli siihen hiuslatuun on ennenkin onnistunut.
Lauantaisin ei haluta duuniin edes osa-aikaisesti, vaikka silloin olisi asiakastarjontaa ja tuottoisaa.
Yksi lopetti. Aina on joku lopettanut. Niin pitkään kuin muistan, esim 80-luvulla. Taustalla olevia syitä ei kukaan ulkopuolinen voi tietää.
Ei mitään järkeä soveltaa omaan tahtiin nuorta alalle, jota ei kykene tekemään. Näitä tulee välillä vastaan ja esimerkiksi lähihoitajaksi koulutetaan nuoria, jotka eivät uskalla puhua vieraille ihmisille tai pelkäävät verta ja hoitotoimenpiteitä kuollakseen. Kyllä soveltuvuuskokeet monella alalla olisivat ihan paikallaan.
Onneksi tämä nuori ymmärsi lähteä. Jokaiselle löytynee jotain, mutta raadollisimmille aloille ei kannata edes lähteä jos on jotain rajoitetta ja koulun pitäisi ottaa vastuuta. Kamalaa nuorelle itselleen, kun työharjoittelut menee penkin alle kerta toisensa jälkeen. Työelämään tutustuminen olisi fiksumpaa kuin lähettää lapsiparka jonnekin, missä hän ei tiedä yhtään mihin on menossa.