Lue keskustelun säännöt.
Toisen vuoden kokkiopiskelija ei jaksanut seistä muutamaa tuntia ja lopetti opintonsa
30.01.2026 |
Kolme tuntia omilla jaloillaan oloa kipeytti perusterveen ihmisen siihen kuntoon, että harjoittelu loppui kesken ensimmäisen harjoittelupäivän siihen ja opinnot loppuivat kuin seinään. Opiskelijalle tuli täytenä yllätyksenä että keittiössä työskentely on fyysillistä ja tapahtuu suurimmaksi osaksi seisoaltaan.
Jos jaksaminen / kunto on nuorella tuota luokkaa, niin mitähän se on keski-ikäisenä tai jopa hieman vanhempana...?
PS: Turha huutaa provoa tosiasioista.
Kommentit (70)
Onhan seisomatyö raskasta, erityisesti jos siihen ei ole tottunut. Nopeasti siihen kyllä myös tottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas pidän siitä, että työpäivän jälkee tuntuu, että o jotakin tehtyki! Eikä vaivoja ole jäänyt.
Ärsyttää tommoset nykyajan vätykset, jokka ei töitä pysty ees tuntii tekee. Ja kokki ole edes mikää oikea ammatti, niinku ei mun kaa päätyö kaupassa! Saa niistä vaa helposti rahaa.
T. Metsän omistaja
Vierailija kirjoitti:
Viisaampaa olisi ollut hakea nuorelle kuntoutustukea ja jatkaa opintoja yksilöllistetyllä aikataululla.
Ei helvetti!?
Oikeastiko pitäisi alkaa koulutusta, harjoittelua ja työntekoa sopeuttamaan jokaikisen lumihiutaleen mukaan??
Ja kuntoutustuki on sairaita ja työkyvyttömiä eikä laiskoja varten!!
"Mä en jaksa seistä, en jaksa aloittaa töitä ennen klo 11 kun pelaan yöllä, mä en jaksa asiakkaita, mun pitää saada paussi 2h välein..."
Vierailija kirjoitti:
Minä taas pidän siitä, että työpäivän jälkee tuntuu, että o jotakin tehtyki! Eikä vaivoja ole jäänyt.
Ärsyttää tommoset nykyajan vätykset, jokka ei töitä pysty ees tuntii tekee. Ja kokki ole edes mikää oikea ammatti, niinku ei mun kaa päätyö kaupassa! Saa niistä vaa helposti rahaa.
T. Metsän omistaja
Me emme tiedä, minkä tasoista oli tämän opiskelijan kipu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin lähihoitajanopinnot kun piti pestä suihkussa vanhusten alapäitä. Yököttävää en yhtään aatellu että se on tollasta
Ihan hyvin minä ainakin jaksoin leipomossa. Vaikka oli silloin runsaasti ylipainoakin.
Ei tuntunut raskaalta. Tai sitten en vain miettinyt asiaa. Tosin joo, olen aina ollut ylipainoinen, joten kaipa kehoni on tottunut kantamaan ylimääräistä lastia. Ja no, kokeilla on luultavasti hektisempää kuin leipureilla, ja melko rauhallisesti muistan töitä tehneeni.
Sama juttu nykyään siivoojana. Omaan tahtiini teen hommat, mutta kyllä sitä hikoilee ja hengästyy. Erona on myös se, että muutamaa kiloa yli normaalipainon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me emme tiedä, minkä tasoista oli tämän opiskelijan kipu.
No niin, pääsemme siihen, kannattaako yhteiskunnan kaikki pitää kärryssään?
Yhteiskunta koostuu yksilöistä, yksilön pitää tehdä jotakin yhteiskunnan hyväksi, jotta yhteiskunta toimii.
Nykyään on tullut se ajatus, että opiskelun pitää olla kivaa, elämän muutenkin kivaa, kaikki pitäs olla kivaa!
Voi kullannuput, ku Elämä on!
Työn ei kuulu olla kivaa, jos se olis, ni herrat ne työt tekis!
Vierailija kirjoitti:
Lopetin lähihoitajanopinnot kun piti pestä suihkussa vanhusten alapäitä. Yököttävää en yhtään aatellu että se on tollasta
Osaanotot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, seisominen on rankkaa. Esim. messuilla 3 päivää ja kyllä illalla hotellilla meinaa itku tulla.
Tarjoilijanakin ollut ja tuplavuoron jälkeen oikeasti itkin ja hieroin lonkkia, että olisin saanut unta.
Ero taitaa olla siinä että ennen siedettiin kipua ja hymyillen vedettiin homma loppuun. Nykyään ei kestetä. Ei ole sinniä.
Tai ehkä ymmärretään, että tuollaisessa kivussa- tai sen kestämisessä ei ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin lähihoitajanopinnot kun piti pestä suihkussa vanhusten alapäitä. Yököttävää en yhtään aatellu että se on tollasta
Osaanotot
Nyt opiskelen liiketaloutta mutta jätän tänkin kesken kun ei ollu sellaista kun aattelin. Haluisin napsii kuvii instsan ja facee ja markkinoida mutta tääl on ällöö matikkaa. Mul ei oo yhtään matikkapäätä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan fiksu ratkaisu. Olen suurtalouskokki ja näin keski-iässä on paikat aika kovilla, vaikka olen laiha ja harrastan liikuntaa. Toisen jalan nilkka on kipeä ja ranne kipeytyy helposti. Kädet ovat ihottumalla. Tässä työssä ei vain kävellä vaan myös seisotaan paikoillaan, puretaan kuormia korkeista rullakoista, nostetaan vuokia korkeisiin uuneihin ja työskennellään tiloissa, joita ei ole aikoinaan suunniteltu ergonomisesti.
Olen aloittanut aikoina, jolloin ei ollut itsesekoittavia patoja tai nostureita apuna, eikä niitä ole vieläkään vanhoissa keittiöissä. Perunat kuorittiin ensin koneella ja sen jälkeen ne käytiin läpi vielä käsin kuorimaveitsellä.
Ennen jopa kuulon suojaamiseen suhtauduttiin nihkeästi esimiesten taholta.
Vierailija kirjoitti:
Viisaampaa olisi ollut hakea nuorelle kuntoutustukea ja jatkaa opintoja yksilöllistetyllä aikataululla.
Tämä olisi hyödyttänyt mitä? Näissä tukitoimissa tunnutaan aina oletettavan, että sitten jostain löytyy myös yksilöllistetty työ, jossa ei tarvitse seisoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi tietää, ovatko nämä "nykynuorisosta" urputtavat tehneet itse vuosikausia keittiötyötä vai onko vain mukava päästä haukkumaan muita.
Ymmärrän. Minä olen varmaan päällepäin perusterve (tosin jonossa magneettikuviin ja suositeltu hermokipulääkkeitä) mutta samalla kärsin autonomisen hermoston häiriöistä ja hermokivuista. Päivät jaloilla kipeyttävät selkäni ja iskiashermon niin että joskus joudun valumaan sohvalta alas työpäivän päätteeksi ja itken kivusta. Tarvotsen apua nousemisessa sohvalta. En saa liikutettua jalkaa eteenpäin ilman terävää kipua jos kipu on tuolla tasolla aina. Liikunta ei auta kun se vetää vaan hermoston ekstrakierroksille ja kipua on sittenkin. En ole ylipainoinen ja syön terveellisesti. Vietin vuosia kroonisessa väsymyksessä ja koskaan en siitä täysin toipunut. Veikkaan että selässä on välilevyongelma. Jatkuva iskiashermon painuminen on aikaansaanut sen että minulla on puolieroja voimissa.
Kukapa häntä olisi töihin halunutkaan, valittajaa. Hakeutukoon istumatyöhön.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Minä olen varmaan päällepäin perusterve (tosin jonossa magneettikuviin ja suositeltu hermokipulääkkeitä) mutta samalla kärsin autonomisen hermoston häiriöistä ja hermokivuista. Päivät jaloilla kipeyttävät selkäni ja iskiashermon niin että joskus joudun valumaan sohvalta alas työpäivän päätteeksi ja itken kivusta. Tarvotsen apua nousemisessa sohvalta. En saa liikutettua jalkaa eteenpäin ilman terävää kipua jos kipu on tuolla tasolla aina. Liikunta ei auta kun se vetää vaan hermoston ekstrakierroksille ja kipua on sittenkin. En ole ylipainoinen ja syön terveellisesti. Vietin vuosia kroonisessa väsymyksessä ja koskaan en siitä täysin toipunut. Veikkaan että selässä on välilevyongelma. Jatkuva iskiashermon painuminen on aikaansaanut sen että minulla on puolieroja voimissa.
Olen kokeillut erilaisia töitä. Nostelutyöt varmaan invalidisoisivat minut jos jatkaisin. Kävelypainotteinen työ jossa otan tuhansia askelia saa minut itkemään kivusta. Keittiötöissäkin kipu on loppupäivästä suurta. Istuminen monta tuntia päivässä kipeyttää vieläkin enemmän.
Haurasta on nykynuorten olo . Niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Tietty osa menee, tekee ja pärjää, eikä valita.