Lue keskustelun säännöt.
Asiat, jotka mietityttävät lapsen saamisessa. Antaako niille painoarvoa päätöstä tehdessä?
16.01.2026 |
Olen 30-vuotias nainen ja pitkässä parisuhteessa. Itse asiassa olemme olleet ehkäisyttä jo viimeiset pari vuotta, mutta lasta ei ole kuulunut. Kyse on siis siitä, lähdemmekö lapsettomuushoitoihin. Vaikka ajattelen välillä, että haluaisin olla raskaana tai haluaisin hoitaa vauvaa, on moni asia koko yhtälössä alkanut mietityttää yhä useammin.
Toivoisin, että voisin kuulla pohdintojanne ja kokemuksianne aiheesta. Ovatko ne luonnollisia pohdintoja, jotka jokainen käy läpi - vai asioita, jotka ovat ns. varoitusmerkkejä, eli joiden takia perheen perustaminen kannattaisi jättää sitten kuitenkin haaveiden tasolle?
Tässä ne tulevat:
> Raskauspahoinvointi. Olen kuullut läheisiltä ja mediasta paljon kertomuksia siitä, että odotus on pelkkää oksentamista. Miten voi keskittyä esim. työhön ja kirjoittamiseen, jos elämä on sellaista?
> Synnytyksen komplikaatiot. Itse synnytyskipuun suhtaudun luonnollisena osana prosessia, mutta alapään repeämät, tuntohäiriöt ja mahd. virtsaongelmat sekä näiden hoitoon suhtautuminen mietityttävät. Sektio puolestaan sisältää omat riskinsä lähtien puudutteen toimivuudesta ja palautumisesta. Olen ollut vatsan alueen leikkauksessa ja se kipu kävellessä oli kamalaa.
> Yöheräily. Nukut pari tuntia ja pomppaat ylös ruokkimaan vauvan. Sitten sama uudestaan. Ja tätä kestää kuulemma pahimmassa tapauksessa useampi vuosi. Tuolla rytmillä päivät kuluvat kuin sumussa, mitä en kyllä haluaisi. Se jotenkin masentaisi.
> Aika. Kaikki aika menee lapseen. Mielikuvissani pyörin leikkipuistoissa ja muissa lasten paikoissa, samaan aikaan haaveilen omasta ajasta hiljaisuudessa. Jossain vaiheessa tulee vastaan se kysymys, että jaksanko siinä rinnalla jatkaa omia harrastuksia ja keskittyä uraani, joka vaatii paljon itsensä omaehtoista kehittämistä myös vapaa-ajalla?
> Parisuhde. Pelkään, että läheisyys ja seksi yksinkertaisesti jäävät unholaan. Tai että välillämme olevassa dynamiikassa tapahtuu jotain sellaista, mitä en osaa vielä edes kuvitella.
Mutta lapset ovat suloisia (asialla on runsaasti hyviäkin puolia) ja jotenkin sitä vaan haluaisi kokea kaiken.
Tai sitten ei. Miten päätös voi olla niin vaikea?
Kiitos!
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vammautuneen puolison voi toimittaa laitokseen hoidettavaksi, voi myös vaikka erota, mutta vammaisesta lapsesta on paljon vaikeampi päästä eroon.
Tässä on se juttu, jonka unohdat: yleensä ihmiset eivät halua lapsistaan eroon. Vammaiset lapset ovat rakkaita siinä missä terveetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vammautuneen puolison voi toimittaa laitokseen hoidettavaksi, voi myös vaikka erota, mutta vammaisesta lapsesta on paljon vaikeampi päästä eroon.
Tässä on se juttu, jonka unohdat: yleensä ihmiset eivät halua lapsistaan eroon. Vammaiset lapset ovat rakkaita siinä missä terveetkin.
Mutta jos vammaisen lapsen hoitaminen ei millään lailla houkuta, sitten ei kannata hankkia lapsia. Toin asian esille, koska ap mietti eri näkökulmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vammautuneen puolison voi toimittaa laitokseen hoidettavaksi, voi myös vaikka erota, mutta vammaisesta lapsesta on paljon vaikeampi päästä eroon.
Jos vammaudut, niin toivot, että puolisosi eroaa sinusta ja jättää omin nokkineen?
En tietenkään toivo, mutta hänellä on siihen oikeus. Jokaisella on oikeus määritellä jaksamisensa rajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten isäksi tulleet miehet elävät sen asian kanssa, että puoliso joutuu ensin kantamaan lasta 9 kk ja voi saada pysyviä vaurioita?! Miten kenenkään parisuhde voi tuosta vahvistua?
Jos itse joutuisin synnyttämään, vihaisin sekä lasta että miestä.
Jotenkin ollaan onnistuttu lisääntymään sukupolvesta toiseen koko ihmiskunnan historian ajan.
Niin, kyllä, mutta eikö tuo seikka häiritse miehiä yhtään? Ilmeisesti eivät vain välitä.
Minulla ei ollut heistä pahoinvointeja, ei yöheräilyjä, pikkulapsiaika oli ihanaa, kivoja ulkoiluja, leikkejä, laulua. Kaipaan sitä.
Ja olisi todella tyhjä elämä, jos heitä ei olisi. Rohkeutta ja tsemppiä päätökseksi, ap.
N46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten isäksi tulleet miehet elävät sen asian kanssa, että puoliso joutuu ensin kantamaan lasta 9 kk ja voi saada pysyviä vaurioita?! Miten kenenkään parisuhde voi tuosta vahvistua?
Jos itse joutuisin synnyttämään, vihaisin sekä lasta että miestä.
Useat naiset haluavat kokea sen raskauden, kokea sen, että lapsi kasvaa sisälläni. Aivan loppuraskaudessahan vasta on kysymys lapsen "kantamisesta", ts nainen voi jatkaa omaa elämäänsä aika normaalisti. Monet urheilevat, tekevät aivan samoja juttuja, mitä ennen raskautta.
Mitähän pysyviä vaurioita mahdat tarkoittaa? Itselläni ei ole kolmen alatiesynnytyksen jälkeen mitään pysyviä vaurioita.
Aika dramaattisesti suhtaudut maailman luonnollisimpaan asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten isäksi tulleet miehet elävät sen asian kanssa, että puoliso joutuu ensin kantamaan lasta 9 kk ja voi saada pysyviä vaurioita?! Miten kenenkään parisuhde voi tuosta vahvistua?
Jos itse joutuisin synnyttämään, vihaisin sekä lasta että miestä.
Useat naiset haluavat kokea sen raskauden, kokea sen, että lapsi kasvaa sisälläni. Aivan loppuraskaudessahan vasta on kysymys lapsen "kantamisesta", ts nainen voi jatkaa omaa elämäänsä aika normaalisti. Monet urheilevat, tekevät aivan samoja juttuja, mitä ennen raskautta.
Mitähän pysyviä vaurioita mahdat tarkoittaa? Itselläni ei ole kolmen alatiesynnytyksen jälkeen mitään pysyviä vaurioita.
Aika dramaattisesti suhtaudut maailman luonnollisimpaan asiaan.
Koska itselle ei sattunut, muillekaan ei voi. Niinkö se menee? Esimerkiksi tällaisia vauroita: https://yle.fi/a/3-6332610
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten isäksi tulleet miehet elävät sen asian kanssa, että puoliso joutuu ensin kantamaan lasta 9 kk ja voi saada pysyviä vaurioita?! Miten kenenkään parisuhde voi tuosta vahvistua?
Jos itse joutuisin synnyttämään, vihaisin sekä lasta että miestä.
Useat naiset haluavat kokea sen raskauden, kokea sen, että lapsi kasvaa sisälläni. Aivan loppuraskaudessahan vasta on kysymys lapsen "kantamisesta", ts nainen voi jatkaa omaa elämäänsä aika normaalisti. Monet urheilevat, tekevät aivan samoja juttuja, mitä ennen raskautta.
Mitähän pysyviä vaurioita mahdat tarkoittaa? Itselläni ei ole kolmen alatiesynnytyksen jälkeen mitään pysyviä vaurioita.
Aika dramaattisesti suhtaudut maailman luonnollisimpaan asiaan.
Koska itselle ei sattunu
Korjaus: https://yle.fi/a/3-6332610
Kolmen lapsen (5-8v) isänä sanoisin, että your baby, your problem. Jos lapsen haluat, se on sinun ja lapsen toisen vanhemman asia, ei kenenkään muun. Älä kuuntele muita, vielä vähemmän mediaa ja somea
M43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskallan vetää sellaisen johtopäätöksen, että lapsen hankkineet puhuvat tekemänsä valinnan puolesta. Mutta itse kaipaisin hieman perusteluja, että miksi lapset on juuri elämän tärkein asia? Miksi terveys ja parisuhde ovat sivuseikkoja?
Voit aloittaa keskustelun omien vanhempiesi kanssa ja kysyä olitko heille tärkeä. Todennäköisesti isäsi vastaa että työ meni kaiken edelle.
Ihminen voi menettää kaiken: lapsensa, terveytensä ja parisuhteensa.
Ohis, isälleni työ ja vieraat naiset olivat aina elämän pääasia. Kuolinvuoteellaan vain minulla, eli hänen elossa olevalla lapsellaan ja kuolleella sisaruksellani oli hänelle väliä. Hänen uusi puolisonsakin oli hänelle vain "nainen". Aika pysäyttävää oli, että sillä ei ollut merkitystä oliko lapsi edes elossa vai kuollut, kummatkin olimme hänelle sillä hetkellä tärkein asia maailmassa.
Se sai todellakin ymmärtämään lasten merkityksen ihmisen elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskallan vetää sellaisen johtopäätöksen, että lapsen hankkineet puhuvat tekemänsä valinnan puolesta. Mutta itse kaipaisin hieman perusteluja, että miksi lapset on juuri elämän tärkein asia? Miksi terveys ja parisuhde ovat sivuseikkoja?
Voit aloittaa keskustelun omien vanhempiesi kanssa ja kysyä olitko heille tärkeä. Todennäköisesti isäsi vastaa että työ meni kaiken edelle.
Ihminen voi menettää kaiken: lapsensa, terveytensä ja parisuhteensa.
Ohis, isälleni työ ja vieraat naiset olivat aina elämän pääasia. Kuolinvuoteellaan vain minulla, eli hänen elossa olevalla lapsellaan ja kuolleella sisaruksellani oli hänelle väliä. Hänen uusi puolisonsakin oli hänelle vain "nainen". Aika pysäyttävää oli, että sillä ei ollut merkitystä oliko lapsi edes elossa vai kuollut, ku
En tiedä, mitä yrität kirjoituksellasi todistaa. Minulle tuo todistaa vain, että kaikista ei ole vanhemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten isäksi tulleet miehet elävät sen asian kanssa, että puoliso joutuu ensin kantamaan lasta 9 kk ja voi saada pysyviä vaurioita?! Miten kenenkään parisuhde voi tuosta vahvistua?
Jos itse joutuisin synnyttämään, vihaisin sekä lasta että miestä.
Useat naiset haluavat kokea sen raskauden, kokea sen, että lapsi kasvaa sisälläni. Aivan loppuraskaudessahan vasta on kysymys lapsen "kantamisesta", ts nainen voi jatkaa omaa elämäänsä aika normaalisti. Monet urheilevat, tekevät aivan samoja juttuja, mitä ennen raskautta.
Mitähän pysyviä vaurioita mahdat tarkoittaa? Itselläni ei ole kolmen alatiesynnytyksen jälkeen mitään pysyviä vaurioita.
Aika dramaattisesti suhtaudut maailman luonnollisimpaan asiaan.
Koska itselle ei sattunu
.
Kyllä sh:na tiedän, mitä kaikkea voi sattua. Mutta kuitenkin olen pystynyt luottamaan suomalaiseen terveydenhoitoon ja osaamiseen. Omassa tuttavapiirissäni ei myöskään ole sattunut synnytyksen yhteydessä mitään dramaattista. Ehkä kannattaisi katsoa kuitenkin ne tilastot positiivisesti, eikä poimia yksittäisiä tapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vammautuneen puolison voi toimittaa laitokseen hoidettavaksi, voi myös vaikka erota, mutta vammaisesta lapsesta on paljon vaikeampi päästä eroon.
Jos vammaudut, niin toivot, että puolisosi eroaa sinusta ja jättää omin nokkineen?
En minä ainakaan halua että puolisoni sitoutuu loppuelämäkseen hoitamaan kasvista, miksi pilata hänenkin elämänsä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten isäksi tulleet miehet elävät sen asian kanssa, että puoliso joutuu ensin kantamaan lasta 9 kk ja voi saada pysyviä vaurioita?! Miten kenenkään parisuhde voi tuosta vahvistua?
Jos itse joutuisin synnyttämään, vihaisin sekä lasta että miestä.
Useat naiset haluavat kokea sen raskauden, kokea sen, että lapsi kasvaa sisälläni. Aivan loppuraskaudessahan vasta on kysymys lapsen "kantamisesta", ts nainen voi jatkaa omaa elämäänsä aika normaalisti. Monet urheilevat, tekevät aivan samoja juttuja, mitä ennen raskautta.
Mitähän pysyviä vaurioita mahdat tarkoittaa? Itselläni ei ole kolmen alatiesynnytyksen jälkeen mitään pysyviä vaurioita.
Aika dramaattisesti suhtaudut maailman luonnollisimpaan asiaan.
Hahhah. Juu, maailman luonnollisin asia, johon voi kuolla.
Mitä pahaa on siinä, että haluaa säilyä hengissä, vauriotta ja terveenä? Tämä ketju on täynnä jeesustelevia supermammoja.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsiperhe-elämä ei miellytä niin lapsen voi aina antaa adoptioon tai huostaanottoon. Puhelinsoitto vain, ja sosiaalitädit tulevat hakemaan lapsen pois.
Tässä vaiheesssa paino, terveys ja mies on jo menetetty, eli se on game over joka tapauksessa.
Minulla on neljä lasta ja mikään noista kauhukuvista ei ole toteutunut paitsi ensimmäinen eli raskauspahoinvointi. Tosin ei varsinaista hyperemeesiä ole ollut mutta noin kuukauden ajan päivittäistä oksentelua ja kaikkinensa huonoa oloa noin 2kk:n ajan. Tämä ei siltikään estä minua haaveilemasta viidennestä lapsesta.. Töissä olen huonosta olosta huolimatta ollut läpi raskauden. Ainoa ikävä synnytyskokemus on ainoasta sektiostani (vauvan tila heikkeni kesken synnytyksen), palautuminen paljon hitaampaa ja kivuliaampaa. Alatiesynnytykset olleet helppoja eikä ole tullut repeämiä yli 4kg vauvoista huolimatta..
Eli se mitä yritän sanoa, ei nuo mikään kohta välttämättä kohdallasi toteudu. Yleensä äänessä ovat vain ne joilla on ollut ongelmia tai kauhukokemuksia. Oletan että pääasiassa raskaudet ja synnytykset sujuvat hyvin. Ainakin tuttavapiirissäni näin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on neljä lasta ja mikään noista kauhukuvista ei ole toteutunut paitsi ensimmäinen eli raskauspahoinvointi. Tosin ei varsinaista hyperemeesiä ole ollut mutta noin kuukauden ajan päivittäistä oksentelua ja kaikkinensa huonoa oloa noin 2kk:n ajan. Tämä ei siltikään estä minua haaveilemasta viidennestä lapsesta.. Töissä olen huonosta olosta huolimatta ollut läpi raskauden. Ainoa ikävä synnytyskokemus on ainoasta sektiostani (vauvan tila heikkeni kesken synnytyksen), palautuminen paljon hitaampaa ja kivuliaampaa. Alatiesynnytykset olleet helppoja eikä ole tullut repeämiä yli 4kg vauvoista huolimatta..
Eli se mitä yritän sanoa, ei nuo mikään kohta välttämättä kohdallasi toteudu. Yleensä äänessä ovat vain ne joilla on ollut ongelmia tai kauhukokemuksia. Oletan että pääasiassa raskaudet ja synnytykset sujuvat hyvin. Ainakin tuttavapiirissäni näin.
Ikävältä tuokin kuulostaa. Aika tyhmä pitää olla jos tekee tuon neljä kertaa vapaaehtoisesti ja haaveilee vielä viidennestä.
Jos vammaudut, niin toivot, että puolisosi eroaa sinusta ja jättää omin nokkineen?