Lue keskustelun säännöt.
Asiat, jotka mietityttävät lapsen saamisessa. Antaako niille painoarvoa päätöstä tehdessä?
16.01.2026 |
Olen 30-vuotias nainen ja pitkässä parisuhteessa. Itse asiassa olemme olleet ehkäisyttä jo viimeiset pari vuotta, mutta lasta ei ole kuulunut. Kyse on siis siitä, lähdemmekö lapsettomuushoitoihin. Vaikka ajattelen välillä, että haluaisin olla raskaana tai haluaisin hoitaa vauvaa, on moni asia koko yhtälössä alkanut mietityttää yhä useammin.
Toivoisin, että voisin kuulla pohdintojanne ja kokemuksianne aiheesta. Ovatko ne luonnollisia pohdintoja, jotka jokainen käy läpi - vai asioita, jotka ovat ns. varoitusmerkkejä, eli joiden takia perheen perustaminen kannattaisi jättää sitten kuitenkin haaveiden tasolle?
Tässä ne tulevat:
> Raskauspahoinvointi. Olen kuullut läheisiltä ja mediasta paljon kertomuksia siitä, että odotus on pelkkää oksentamista. Miten voi keskittyä esim. työhön ja kirjoittamiseen, jos elämä on sellaista?
> Synnytyksen komplikaatiot. Itse synnytyskipuun suhtaudun luonnollisena osana prosessia, mutta alapään repeämät, tuntohäiriöt ja mahd. virtsaongelmat sekä näiden hoitoon suhtautuminen mietityttävät. Sektio puolestaan sisältää omat riskinsä lähtien puudutteen toimivuudesta ja palautumisesta. Olen ollut vatsan alueen leikkauksessa ja se kipu kävellessä oli kamalaa.
> Yöheräily. Nukut pari tuntia ja pomppaat ylös ruokkimaan vauvan. Sitten sama uudestaan. Ja tätä kestää kuulemma pahimmassa tapauksessa useampi vuosi. Tuolla rytmillä päivät kuluvat kuin sumussa, mitä en kyllä haluaisi. Se jotenkin masentaisi.
> Aika. Kaikki aika menee lapseen. Mielikuvissani pyörin leikkipuistoissa ja muissa lasten paikoissa, samaan aikaan haaveilen omasta ajasta hiljaisuudessa. Jossain vaiheessa tulee vastaan se kysymys, että jaksanko siinä rinnalla jatkaa omia harrastuksia ja keskittyä uraani, joka vaatii paljon itsensä omaehtoista kehittämistä myös vapaa-ajalla?
> Parisuhde. Pelkään, että läheisyys ja seksi yksinkertaisesti jäävät unholaan. Tai että välillämme olevassa dynamiikassa tapahtuu jotain sellaista, mitä en osaa vielä edes kuvitella.
Mutta lapset ovat suloisia (asialla on runsaasti hyviäkin puolia) ja jotenkin sitä vaan haluaisi kokea kaiken.
Tai sitten ei. Miten päätös voi olla niin vaikea?
Kiitos!
Kommentit (89)
"2. Suunniteltu sektio on turvallisin synnytystapa, en oo kuullu että kenelläkään olisi mitään kipuja kävellessä ja on kuitenkin eri asia kuin muu vatsanseudun leikkaus. Ja suunnitellun sektion saa kun pyytää ja pysyy päätöksessään. Valitettavasti suomessa ollana synnyttäjille tosi ilkeitä ja synnytysvaurioita ei vaivauduta hoitamaan tai ehkäisemään. "
Mulla oli viime kesänä kaksi työkaveria, joilla oli molemmilla takana sektiot, ja kyllä heidän kertomuksiaan kuunnellessani olin iloinen, että en itse joutunut sektioon. Mulla oli ensimmäisessä raskaudessa kohdunsuulla oleva istukka, jota seurattiin, ja jos se ei olisi siirtynyt, olisin joutunut sektioon, jota vähän pelkäsin. Siirtyi sitten eikä tarvinnut mennä sektioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesta voi tulla myös vaikeasti kehitysvammainen. Ajattelepa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsesta voi tulla myös vaikeasti kehitysvammainen. Ajattelepa sitä.
Puoliso voi vammautua autettavaksi onnettomuudessa tai sairauden takia. Itsekin voi. Ajattelepa sitä.
Nykyajan suomalainen on niin turvassa, että pelkää koko ajan kaikkea.
Mieti sun elämää 20 vuotta eteenpäin. Miltä toivoisit sen näyttävän, kun katsot 20 vuotta taaksepäin? Onko se lapsiperhe-elämää vai sitä omaa aikaa? Kyllä ne prioriteetit muuttuu ajan kanssa ja se seksikin on vaan yksi mitätön juttu kokonaisuudessa.
Itse valitsin lapsivapauden, olen 5-kymppinen ja tämä on ollut mulle paras ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä oikein voi kuvata, miten paljon ja millä lailla elämä muuttuu, kun saa lapsen. Ja se on kaikilla varmasti yksilöllistä. Itsestä tuntui, niinkuin sydämeen olisi tullut uusi lisäosa/laajennus, joka räjähti heti ääriään myöten täyteen rakkautta vauvaa kohtaan, kun hän syntyi. Raskausaikana sitä ei vielä edes tajunnut. Eikä ennen raskautta osannut kuvitellakaan.
Mun tärkein kannustin lapsen hankkimiseen oli, että haluan kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Vanhemmuus oli jotain jännittävää ja kunnioitusta herättävää, ja aattelin, että sen kokeminen tekisi mulle varmaan hyvää. Mietin kaikkia mun lempiasioita: retkeilyä, leipomista ym., ja sitä, miten mukava olisi opettaa noita asioita pienelle rakkaalle ihmiselle. Tähän mennessä tämä on vielä parempaa kuin kuvittelinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesta voi tulla myös vaikeasti kehitysvammainen. Ajattelepa sitä.
Puoliso voi vammautua autettavaksi onnettomuudessa tai sairauden takia. Itsekin voi. Ajattelepa sitä.
Mielestäni kyse on ihan eri asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oksensin koko raskauden, sain vaurioita ja saatiin nukuttua kunnolla vasta kun lapsi oli kolme. Olihan se omanlaisensa helvetti, MUTTA me halusimme kovasti lasta ja nyt kun hän on iloinen, taitava ja ihana leikki-ikäinen, olen onnellisempi kuin koskaan eläessäni. Uskoisin että puoliso sanoisi samaa, meillä on tosi kivaa perheenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesta voi tulla myös vaikeasti kehitysvammainen. Ajattelepa sitä.
Puoliso voi vammautua autettavaksi onnettomuudessa tai sairauden takia. Itsekin voi. Ajattelepa sitä.
Mielestäni kyse on ihan eri asiasta.
Minun mielestäni ei. Kukaan ei suunnittele, että minäpä haluan vaikeavammaisen lapsen vanhemmaksi, mutta kukaan ei myöskään suunnittele, että ryhtyy vammautuneen puolisonsa omaishoitajaksi tai vammautuu itse. Silti näin voi käydä ja ihmiset elävät elämäänsä siitä huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapsirakas, mutta en tekisi tähän maailmantilanteeseen lasta.
Teidän sijassanne hakeutuisin heti labratutkimuksiin, että miksi raskaus ei ole jo alkanut. Ekat tutkimukset on helppoja ja halpoja. Me hakeuduimme vuoden yrityksen jälkeen ja syy lapsettomuuteen selvisikin meillä heti. Sen jälkeen tehtiin päätös lähteä hoitoihin yksityisellä.
Lapsemme ovat ihaninta maailmassa. Ei niitä vauva-aikojen haasteita enää edes muistakaan, joten ei niitä kannata kauheasti pelätä.
Luomuna en ole tullut kertaakaan raskaaksi, vaikka ehkäisyn lopetimme 16 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkihan noi pitävät paikkaansa. Hassuinta asiassa, että sitä ei kannata murehtia etukäteen koska rakkaus omaan lapseen voittaa kaiken tuon. Itselläni vielä kaksi erityislasta jotka sitovat ikäisiään enemmän. Olen luonteeltani rauhaa rakastava, hiljaisuudessa ja omissa harrastuksissa viihtyvä. Tämän kaiken tietävänä ja kokeneena en siltikään vaihtaisi lapsiani pois ja valitsisin lapset jos pääsisin alkuun. Lisäksi lapset kasvavat ja omista asioista osaa nauttia taas eri tavalla. Lapsien tuoma kokemus tuo emämänkokemusta ihan eritavalla kuin elämä ilman lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesta voi tulla myös vaikeasti kehitysvammainen. Ajattelepa sitä.
Puoliso voi vammautua autettavaksi onnettomuudessa tai sairauden takia. Itsekin voi. Ajattelepa sitä.
Ja kivi voi pudota päähän ihan kävellessä pururadalla :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaien raskaus on erilainen, jokainen synnytys on erilainen jokainen lapsi on erilainen. olemassa myös helppoja tapauksia.
"Minun mielestäni ei. Kukaan ei suunnittele, että minäpä haluan vaikeavammaisen lapsen vanhemmaksi, mutta kukaan ei myöskään suunnittele, että ryhtyy vammautuneen puolisonsa omaishoitajaksi tai vammautuu itse. Silti näin voi käydä ja ihmiset elävät elämäänsä siitä huolimatta".
Voihan se puoliso vammautua, vaikka ei olisikaan lapsia.
Ihminen, joka jossittelee koko ajan mitä kaikkea saattaa tulevaisuudessa tapahtua, jättää yleensä elämänsä elämättä.
Usein kuitenkin ne, jotka miettivät lapsen hankkimista viettävät hyvinkin vauhdikasta elämää kiertäen kaikki maailman vaarallisetkin kolkat, otetaan monenlaisia riskejä. Tunnen sellaisia nuoria pareja ja siksi ihmettelen aina, että tällaiset ihmiset pelkäävät raskautta ja lapsen saamista.
Paljon on myös kiinni omasta asenteesta ja suhtautumisesta. Raskaus voi olla tosi väsyttävää tai mennä hyvinkin mukavasti. Mutta positiivinen suhtautuminen auttaa jaksamaan. Kaikki on vaiheita ja menee ohi, huonot yöt, raskauspahoinvointi yms.
Ja toki tuurista, minkälainen lapsi on nukkumaan, minkälainen luonne jne.
Musta tuntuu, että meidän parisuhde vain vahvistui. Kun huomattiin, että yhdessä me selvitään, mistä vaan, ollaan ns enemmän me. <3
Vammautuneen puolison voi toimittaa laitokseen hoidettavaksi, voi myös vaikka erota, mutta vammaisesta lapsesta on paljon vaikeampi päästä eroon.
Miten isäksi tulleet miehet elävät sen asian kanssa, että puoliso joutuu ensin kantamaan lasta 9 kk ja voi saada pysyviä vaurioita?! Miten kenenkään parisuhde voi tuosta vahvistua?
Jos itse joutuisin synnyttämään, vihaisin sekä lasta että miestä.
Vierailija kirjoitti:
Miten isäksi tulleet miehet elävät sen asian kanssa, että puoliso joutuu ensin kantamaan lasta 9 kk ja voi saada pysyviä vaurioita?! Miten kenenkään parisuhde voi tuosta vahvistua?
Jos itse joutuisin synnyttämään, vihaisin sekä lasta että miestä.
Jotenkin ollaan onnistuttu lisääntymään sukupolvesta toiseen koko ihmiskunnan historian ajan.
Tottakai noita asioita mietti aikoinaan, mutta jos niitä alkaa murehtimaan ja pelkäämään niin eihän tänne syntyisi yhtäkään lasta. Mulla oli järkyttävä pahoinvointi molempien raskauksien aikana, yötäpäivää tauotta mutta onneksi vain kolme kuukautta. Hyvin selvisi hengissä ja järjissään vaikka välillä oli ihan naatti. Loppuraskaus kummallakin kertaa meni vallan mahtavasti. Onneksi kummallakaan ei ollut koliikkia ja hyvin pian nukkuivat monen tunnin unia, pelko oli siis turha että järki lähtee valvoessa. Leikkipuistoissa en käynyt koska ajatuskin oli ahdistava :D Omaa aikaa sain hyvin, mies hoiti lapsia kun joskus halusin yksinoloa ja irtautumista. Molemmat muorit hoiti lapsia paljon, omasta halustaan, joten siitä olen kiitollinen ja onnellinen. Tottakai sitä oli välillä väsyksissä ja tympäisi mutta sehän on ihan normaalia, ei se mitään ylitsepääsemätöntä ollut. Kun ne muksut on siinä niin luonnostaanhan se elämä niiden ympärillä pyörii, ei sitä toisin osaa siinä tilanteessa ajatellakaan.
Mutta mun ohje on että mieti haluatko sinä/te niitä lapsia, siis todella haluatteko. Riippumatta kauhuskenaarioista. Jos vaaka kallistuu ein puolelle niin sitten kannattaa elellä ilman jälkikasvua.