Olen raskaana ja ahdistaa Suomen tiukentuva holhoaminen lapsiperheistä
Odotan ensimmäistä ja hyvin toivottua lastamme. Hämmentävä mutta uusi piirre itsessäni on se että huomaan yhä enemmän miten Suomessa on vallalla jonkinlainen omituinen ajatusmaailma, jossa yhteiskunta haluaa päättää perheiden asioista ja lapsen elämästä enenevissä määrin kaikissa lapsiperheitä koskevissa paikoissa.
Pelkästään neuvolan tekemät kyselyt tuntuvat tosi tungettelevilta, yksityisasioita urkkivalta. Kysytään perheen ruokatottumuksia ja ravitsemusta jo ennen ensimmäistä ultraakaan ja perheen vanhempien alkoholi- ja tupakkakäytänteitä jopa vuosia ennen raskautta. Tuntuu että painopiste sen raskauden, sikiön ja äidin terveydestä on siirtynyt koko perhettä koskevaan Soveltuvuuden Arvioon, jossa mahdollisesti vastavalmistunut ja nuori terveydenhoitaja arvioi onko tämä perhe soveltuva vanhemmiksi.
Kaikkein irvokkainta on että käsittääkseni mitään oikeaa apua ei meinaa neuvolan kautta saada - neuvolapsykolegeille on kuukausien jonot (kaverilleni raskaus oli vaikea paikka henkisesti, saivat alkuraskaudesta lähetteen ja ensikäynnille pääsi vauvan syntymän jälkeen). Pariterapiaa ei parisuhdeongelmiin ole tarjolla vaan ohjataan seurakunnalle. Ravitsemusterapeutteja on, mutta heidänkään palveluita ei käsittääkseni helpolla saa.
Tänään Hesarissa opetusministeri tuo esille suuren huolensa siitä, että lapsia ei hakeudu riittävästi varhaiskasvatukseen. Siis siihen samaan varhaiskasvatukseen missä ryhmäkoot pursuavat yli äyräiden, taudit leviävät kuin kulovalkea, henkilökunnassa ei minkäänlaista pysyvyyttä ja lapsilla kaiken kaikkiaan on monesti turvatonta olla? Millä perusteella opetusministeri arvioi voivansa päättää perheen yli, mikä perheelle ja perheen lapsille on soveltuvin ratkaisu? Ja millä tavalla se edes kuuluu yhteiskunnalle, noin niinkuin oikeasti?
Tekstistä saa ehkä käsityksen että olen jonkinlainen yhteiskunnan rajapinnalla elävä ituhippi mutta olen aivan tavallinen työssäkäyvä ensisynnyttäjä, jolla on hyvät tukiverkot ja hyvä mies.
Omat raskaushormonit tässä ehkä myötävaikuttaa mutta ketä tällainen "sinun lapsesi eivät ole sinun"-mentaliteetti oikeasti palvelee? Minulle sopisi neuvola jossa keskitytään pelkästään raskauden fyysiseen seurantaan ja kaikki muu höpötys jätettäisi sikseen.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Helsingin kyselyssä kysellään seksielämästä. Täyttänyt ko. lomakkeen kolme kertaa.
Jyväskylässä myös.. ja joka käynnillä eri terkkari.
Itsellä nousee sarvi otsaan kun menitpä nykyään mihin tahansa tapaamiseen missä ensin on keskustelu terveydenhoitajan tai sairaanjoitajan kanssa. Ensiksi sinun tulee täyttää laaja kyselylomake ts. utsintalomake jossa utsitaan suurin piirtein kaikki itsesi ja sukupuusi sairaudet, paheet ym elämäntavat. Ja E H K Ä vasta sen jälkeen päästään itse asiaan. Ja kuitenkin mieltäsi kaihertaa mihin hittoon tarvittiin niitä kaikkia epäolennaisia tietoja. Tietosuojasta tuskin tietoakaan. Täytyy olla joku tyhjää työpöytäänsä tuijottava tylsistyjä joka keksii näitä kaikenkarvaisia kyselyitä, mittareita ja tyytyväisyysgalluppeja eri instansseille. Sori, jos eksyin aloituksesta muttamutta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin kyselyssä kysellään seksielämästä. Täyttänyt ko. lomakkeen kolme kertaa.
Jyväskylässä myös.. ja joka käynnillä eri terkkari.
Mitä kysymyksiä niillä on seksielämästä?

Jos palstaa uskoo, niin kysytään oletko harrastanut seksiä Putinin tai Trumpin kanssa.
^^ Onko se l om a ke jos s a in n eti s sä?
Vierailija kirjoitti: ^^ Onko se l om a ke jos s a in n eti s sä?
Innetissä hyvinkin. Siellä missä tehdään kyselyjä valetodellisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1db3b773-3b0c-4d66-ab64-d25b67b7abac
Ehkä juuri tällaisten järkyttävien uutisten takia esim. Neuvolalla on paikkansa. Ei sitä näe naamasta kuka esim. Pahoinpitelee lastaan. Siksi on kyselyt ja "holhous"
Ihmetyttää eikö täysimetys ole sallittua 6kk ikään asti? ja lapsi on ollut rajusti aliravittu jo 7kk iässä?
Kenties neuvolan kasvuseulat jääneet väliin vai mikä tämän taustalla on? Erikoista.
Vierailija kirjoitti:
En halua synnyttää Suomessa, koska täällä lapsestani halutaan tehdä monisukupuolista, sosiaalisen median lammasta, joka asiasta pöyristyvää ja metelöivää suvaitsevaista kasvissyöjää, jo ennen kuin lapsi syntynyt!!! :(((
Päiväkodit ja koulut huolestuttavat, kun opetus ei enää ole saman tasoista kuin aiemmin. Tallinnaa olemme miettineet vaihtoehdoksi.
Täyttä asiaa kirjoitat!!
Fakta on se, että Suomessa suurin osa Kelan tuista on suunnattu lapsiperheille. Kuntien kustantamaa on päivähoito, hyvinvointialueet kustantavat neuvolat ja terveydenhoidon yleensä. Ja niin pois päin.
Lapsiperheet nauttivat siis valtavasti yhteiskunnan eri tason etuja ja jopa verovähennyksiä voi saada.
Luulisi, että normiälyinen suomalainen tajuaisi, ettei yhteiskunta ilmaiseksi kaikkia noita etuja anna, vaan tarkoitus on todellakin huolehtia lasten hyvinvoinnista.
Jos on niin vaikea ottaa vastaan asiallista neuvontaa ja usein tieteellisesti tutkittua tietoa, niin voit irtisanoutua yhteiskunnan tuista. Ihan vapaasti.
Älä ota vastaan sitä äitiyspakkausta, koska sen edellytys on neuvolassa käynti. Älä mene julkiseen sairaalaan synnyttämään tai hoidattamaan lastasi, maksa itse yksityissairaalassa kulut. Voit myös laittaa lapsesi yksityiseen päiväkotiin ja kouluun omalla rahallasi.
Silloin ohitat suuren osan yhteiskunnan tukitoimmista, jotka tunnut käsittävän vain urkinnaksi. Onkohan jotain peiteltävää AP:llä kun hän niin pelkää normaaleja kysymyksiä? Toki Suomessa on laki joka suojelee lasten oikeuksia, joten ihan kaikessa et voi tehdä miten haluat.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä lasta tule kukaan väkisin varhaiskasvatukseen hakemaan tai muutkaan tahot pakottamaan agendaansa.
Yhteiskunnalla saa olla ihanteensa, mutta ei niitä kukaan pakota noudattamaan. Jos et anna itsestäsi täysin epävakaata ja lapsen kehitykselle vaarantavaa kuvaa niin mitään ei tule tapahtumaan. Huoli pois ja piutpaut moisille. Ootkohan jotenki epävarma omista periaatteista vai mikä tässä on ongelma? Esikoulu kuuluu pakolliseen oppivelvollisuuteen, että kyllä on aikaa vielä miettiä asioita ihan rauhassa.
Ei varmaan pelko ollutkaan, että joku oikeasti pakottaisi, mutta sellainen holhoamisen tunne on häiritsevä. Ja sitähän tulee lapsen joka ikävaiheessa sitä ulkopuolista "holhoamista".
Minä olen sijaisäiti, en synnyttänyt, mutta jaan tuon kokemuksen neuvolan/päiväkodin/kouluterkkarin holhoamisesta. "miten teillä syödään. Miten jakautuu kotityöt. Miten teillä riidellään ja sovitaan". (viimeiset kysymykset yläkouluikäisten terveyskyselyistä; molemmat vanhemmat mentävä mukaan koululääkärin pakeille, ihan vain niitä näitä juttelemaan.)
Ja sitten kun on oikeita ongelmia, ei apua tahdo saada mitenkään. Taistella pitää. Mutta miten syötte! Otatteko vitamiinit! Miten nukutte! Siitä tavallisesta elämästä ja arjesta jaksetaan sitten kysellä ja selvittää ja pistää rastia ruutuun, voi hyvän tähden.
Lisätään tähän vielä ne meidän perheen kohdalla olevat sossun palaverit, jotka sitten taas (ehkä yllättäen) ei tunnu holhoamiselta, se on minusta loogista että sossu valvoo ja palaveeraa, hoidammehan MUIDEN lapsia, sen tahon kuuluukin valvoa.
Mutta neuvolan, päiväkodin, koulun, ym ym, "valvonta- ja ohjaustoiminta", en oikein tiedä. Mikä sen vaikuttavuus on? Suurin osa perheistä voi hyvin. Riittäisikö, jos näihin palveluihin hakeutuisi ne jotka aidosti kokee tarvitsevansa? Silloin palveluita riittäisi paremmin tositarpeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin kyselyssä kysellään seksielämästä. Täyttänyt ko. lomakkeen kolme kertaa.
Mitä siinä siis tarkalleen kysytään?
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1db3b773-3b0c-4d66-ab64-d25b67b7abac
Ehkä juuri tällaisten järkyttävien uutisten takia esim. Neuvolalla on paikkansa. Ei sitä näe naamasta kuka esim. Pahoinpitelee lastaan. Siksi on kyselyt ja "holhous"
Ei sitä näe kyselyistäkään. Vai meinaatko että joku myöntää paperille että joo pahoinpitelen joka viikonloppu.
Ja miten neuvola oli tätä uutisen vauvaa auttanut??
Turvakodin henkilökunta vasta tunnisti, että lapsi on aliravittu. Ei nuo olleet neuvolassa ilmeisesti käyneetkään.
Sepä tässä onkin, kun neuvolaa käyttää "normaalit" ja sitten ne epänormaalit tietää kyllä miten pitää kyselyyn vastata. Ei neuvolan "haaviin" jää ne jotka pitäisi.
Mitä ihmettä ne tekee tiedolla opintolainan määrästä? Ei ne sen takaisinmaksuun apua anna. Entä jos vastaa ettei ole lainaa vaikka olisikin? näkeekö ne jostain että on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1db3b773-3b0c-4d66-ab64-d25b67b7abac
Ehkä juuri tällaisten järkyttävien uutisten takia esim. Neuvolalla on paikkansa. Ei sitä näe naamasta kuka esim. Pahoinpitelee lastaan. Siksi on kyselyt ja "holhous"
Ihmetyttää eikö täysimetys ole sallittua 6kk ikään asti? ja lapsi on ollut rajusti aliravittu jo 7kk iässä?
Kenties neuvolan kasvuseulat jääneet väliin vai mikä tämän taustalla on? Erikoista.
Kai nyt täysimetys on sallittua, mutta maitoa pitää myös sitten olla riittävästi. Ja jos ei ole, niin pitää havahtua ja ruokkia lapsi muutoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1db3b773-3b0c-4d66-ab64-d25b67b7abac
Ehkä juuri tällaisten järkyttävien uutisten takia esim. Neuvolalla on paikkansa. Ei sitä näe naamasta kuka esim. Pahoinpitelee lastaan. Siksi on kyselyt ja "holhous"
Ei sitä näe kyselyistäkään. Vai meinaatko että joku myöntää paperille että joo pahoinpitelen joka viikonloppu.
Ja miten neuvola oli tätä uutisen vauvaa auttanut??
Turvakodin henkilökunta vasta tunnisti, että lapsi on aliravittu. Ei nuo olleet neuvolassa ilmeisesti käyneetkään.
Sepä tässä onkin, kun neuvolaa käyttää "normaalit" ja sitten ne epänormaalit tietää kyllä miten pitää kyselyyn vastata. Ei neuvolan "haaviin" jää ne jotka pitäisi.
JOS olisivat käyneet neuvolassa, niin eiköhän sielläkin olisi huomattu, että vauva on aliravittu.
Hyvä, että suhtaudut jo ensimmäistä lastasi odottaessasi kriittisesti. Minä heräsin liian myöhään. Jos olisin ehtinyt asioita ajatella jo nuorempana, olisin monessa asiassa topakammin pitänyt perheen, lapsen tai itseni puolta enkä antanut ammattilaisten dominoida. Pidä sinä puolesi ja vihellä peli poikki aina, jos julkinen valta puskee päälle kiireellä niin, ettet ehdi harkita sen tarjouksia. Aina pitää voida sanoa myös ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja mainitsi, että hänellä on hyvä mies, mutta pari lausetta ylempänä valitti, kun parisuhdeterapiaa parisuhteen ongelmien hoitoon ei ollut riittävän helposti tarjolla??????????
Joo, me ei tarvita parisuhdeterapiaa mutta moni voi tarvita. Kyseenalaistan sitä että millä tavalla neuvolan on eettisesti hyväksyttävää udella esim näistä parisuhdeasioista, jos neuvolalla ei ole mitään siihen tarjottavaa? Jos kumppani on vaikka perheen vapaamatkustaja niin millä tavalla tilannetta auttaa, että neuvolan henkilö kertoo että ei kuulosta kyllä hyvältä. Tai jos suhde on kriisissä niin miten siitä eteenpäin pääsemiseksi auttaa, että neuvolatäti tekee elinikäisen (!) merkinnän lapsen potilaskertomukseen että lapsen vanhemmilla on vaikeaa. Neuvola on täysin kädetön esim juuri parisuhteeseen ja perheen talouteen liittyen. Silloin niistä asioista ei ole myöskään oikein udella.
Sinä olet se pipipää joka ei halua mitään merkintöjä kantaan, koska ne näkyy siellä sitten aina. Teit jonkun toisenkin ketjun vasta.sitä kutsutaan harhaluuloisuushäiriöksi
Vierailija kirjoitti:
Vastasin totuudenmukaisesti siihen alkoholikyselyyn VUOTTA raskautta edeltävästä alkoholinkäytöstä ja mihin h.vettiin jouduinkaan. Ehkä ne ovat alkaneet jo uskoa etten ole juoppo kun en ole plussattuani yllätysraskauden (!) juonut sen jälkeen pisaraakaan ja lapsi on päiväkoti-iässä.
Sama homma. Jos olisin tiennyt mihin mankeliin joudumme, olisin vaan valehdellut kyselyssä.