Olen raskaana ja ahdistaa Suomen tiukentuva holhoaminen lapsiperheistä
Odotan ensimmäistä ja hyvin toivottua lastamme. Hämmentävä mutta uusi piirre itsessäni on se että huomaan yhä enemmän miten Suomessa on vallalla jonkinlainen omituinen ajatusmaailma, jossa yhteiskunta haluaa päättää perheiden asioista ja lapsen elämästä enenevissä määrin kaikissa lapsiperheitä koskevissa paikoissa.
Pelkästään neuvolan tekemät kyselyt tuntuvat tosi tungettelevilta, yksityisasioita urkkivalta. Kysytään perheen ruokatottumuksia ja ravitsemusta jo ennen ensimmäistä ultraakaan ja perheen vanhempien alkoholi- ja tupakkakäytänteitä jopa vuosia ennen raskautta. Tuntuu että painopiste sen raskauden, sikiön ja äidin terveydestä on siirtynyt koko perhettä koskevaan Soveltuvuuden Arvioon, jossa mahdollisesti vastavalmistunut ja nuori terveydenhoitaja arvioi onko tämä perhe soveltuva vanhemmiksi.
Kaikkein irvokkainta on että käsittääkseni mitään oikeaa apua ei meinaa neuvolan kautta saada - neuvolapsykolegeille on kuukausien jonot (kaverilleni raskaus oli vaikea paikka henkisesti, saivat alkuraskaudesta lähetteen ja ensikäynnille pääsi vauvan syntymän jälkeen). Pariterapiaa ei parisuhdeongelmiin ole tarjolla vaan ohjataan seurakunnalle. Ravitsemusterapeutteja on, mutta heidänkään palveluita ei käsittääkseni helpolla saa.
Tänään Hesarissa opetusministeri tuo esille suuren huolensa siitä, että lapsia ei hakeudu riittävästi varhaiskasvatukseen. Siis siihen samaan varhaiskasvatukseen missä ryhmäkoot pursuavat yli äyräiden, taudit leviävät kuin kulovalkea, henkilökunnassa ei minkäänlaista pysyvyyttä ja lapsilla kaiken kaikkiaan on monesti turvatonta olla? Millä perusteella opetusministeri arvioi voivansa päättää perheen yli, mikä perheelle ja perheen lapsille on soveltuvin ratkaisu? Ja millä tavalla se edes kuuluu yhteiskunnalle, noin niinkuin oikeasti?
Tekstistä saa ehkä käsityksen että olen jonkinlainen yhteiskunnan rajapinnalla elävä ituhippi mutta olen aivan tavallinen työssäkäyvä ensisynnyttäjä, jolla on hyvät tukiverkot ja hyvä mies.
Omat raskaushormonit tässä ehkä myötävaikuttaa mutta ketä tällainen "sinun lapsesi eivät ole sinun"-mentaliteetti oikeasti palvelee? Minulle sopisi neuvola jossa keskitytään pelkästään raskauden fyysiseen seurantaan ja kaikki muu höpötys jätettäisi sikseen.
Kommentit (146)
Eihän niihin kysymyksiin ole pakko vastata tai aina voi valehdella.
Kuten juuri seksielämästä, ei kuulu kelleen oikeesti yhtään. Hienosti menee vaikkei menisikään. Siinä niille.
Sain vuonna 2012 viidennen lapsen ollessani yli 40 v. Laitettiin täyttämään lomake joka olisin voinut täyttää 19 vuotiaaba, kun syntyi esikoinen. Katselin kysymyksiä ja sanoin: Täytyykö mun oikeasti näihin vastata?
Vierailija kirjoitti:
Sain vuonna 2012 viidennen lapsen ollessani yli 40 v. Laitettiin täyttämään lomake joka olisin voinut täyttää 19 vuotiaaba, kun syntyi esikoinen. Katselin kysymyksiä ja sanoin: Täytyykö mun oikeasti näihin vastata?
Mitä hoitaja siihen vastasi?
Vierailija kirjoitti:
Lasuja ei tehdä pilvin pimein eikä huostaanottoja. Kaikessa säästetään. En usko tippaakaan tämän ketjun kirjoittajien väitteeseen, mutta Suomi on kyllä täynnä kaltoin kohdeltuja lapsia ja päihdeäitejä. Katsokaa peiliin.
Kieltämättä aloituksesta tuli mieleen ne lastensuojelun uhrit.
Mua nuo kyselyt ei haittaa pätkääkään koska mitään salattavaa ei ole ja kaikki on kunnossa. Ja näinhän se normaali tilanteessa on. Jos noin ahdistaa neuvola, niin ilmeisesti siihen on aihettakin, ei ole kaikki kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Fakta on se, että Suomessa suurin osa Kelan tuista on suunnattu lapsiperheille. Kuntien kustantamaa on päivähoito, hyvinvointialueet kustantavat neuvolat ja terveydenhoidon yleensä. Ja niin pois päin.
Lapsiperheet nauttivat siis valtavasti yhteiskunnan eri tason etuja ja jopa verovähennyksiä voi saada.
Luulisi, että normiälyinen suomalainen tajuaisi, ettei yhteiskunta ilmaiseksi kaikkia noita etuja anna, vaan tarkoitus on todellakin huolehtia lasten hyvinvoinnista.
Jos on niin vaikea ottaa vastaan asiallista neuvontaa ja usein tieteellisesti tutkittua tietoa, niin voit irtisanoutua yhteiskunnan tuista. Ihan vapaasti.
Älä ota vastaan sitä äitiyspakkausta, koska sen edellytys on neuvolassa käynti. Älä mene julkiseen sairaalaan synnyttämään tai hoidattamaan lastasi, maksa itse yksityissairaalassa kulut. Voit myös laittaa lapsesi yksityiseen päiväkotiin ja kouluun omalla rahallasi.
Silloin ohitat suuren os
Osa asioista on tutkittuun tietoon perustuvia, kaikki ei todellakaan ole. Hesarin etusivulla tänään esim iso uutinen miten humpuukitieto on rantautunut neuvolaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1db3b773-3b0c-4d66-ab64-d25b67b7abac
Ehkä juuri tällaisten järkyttävien uutisten takia esim. Neuvolalla on paikkansa. Ei sitä näe naamasta kuka esim. Pahoinpitelee lastaan. Siksi on kyselyt ja "holhous"
Ei sitä näe kyselyistäkään. Vai meinaatko että joku myöntää paperille että joo pahoinpitelen joka viikonloppu.
Ja miten neuvola oli tätä uutisen vauvaa auttanut??
Turvakodin henkilökunta vasta tunnisti, että lapsi on aliravittu. Ei nuo olleet neuvolassa ilmeisesti käyneetkään.
Sepä tässä onkin, kun neuvolaa käyttää "normaalit" ja sitten ne epänormaalit tietää kyllä miten pitää kyselyyn vastata. Ei neuvolan "haaviin" jää ne jotka pitäisi.
Eihän äiti ollut käynyt lapsen kannassa neuvolassa! Lisäksi olivat kiertäneet useassa muussa maassa lapsen kanssa. Kun tulivat Suomeen, huomattiin ongelma.
En vaan ymmärrä näitä nykyajan jokaisesta yhteiskunnan palvelusta vinkujia. Jos ei saada joka asiaan apua ja tukia, sitten huudetaan suureen ääneen, jos taas saadaan neuvolapalvelua, siitäkin valitetaan. Mikään ei käy näille nykymaailman minä-minä-minä-prinsessoille.
Vierailija kirjoitti:
Neuvolaterkat kyselee kaikenlaisia ja niiden materiaaleissa kysellään lisää. Ei niihin mitään tarvitse vastata, jos ei halua. Idea on siinä, että on paljon sellaisia asioita, joita tulevan vanhemman kannattaa ymmärtää, miettiä ja puhua sen toisen vanhemman kanssa. Raskaus muuttaa seksielämää, samoin se vauva-arki. On hyvä tiedostaa se etukäteen. On hyvä tiedostaa millainen oma lapsuus oli ja miettiä millainen vanhempi haluaa olla verrattuna niihin omiin vanhempiin jne jne jne. Kannattaa myös ymmärtää, että ne neuvolaterkat ovat aika kehnosti koulutettuja naisia pienellä palkalla, että ei heidän kanssaan mitään tajunnan räjäyttävää keskustelua tule. Itse ajattelen, että neuvolalaitoksen aika voisi olla jo aika lailla ohi, mutta onhan se toki halpa ratkaisu pikkulasten perheiden palveluksi. Ja mitä tulee niihin parisuhdeterapioihin ja muihin lisäpalveluihin, niin paras vaan herätä todellisuuteen sotepalveluissa, niihin on valtavat jonot ja soten
Lasun sossu-hyvä, miten meinaat että ne vauvat on saaneet alkunsa jos vanhemmat tarvitsevat opastusta seksissä? Pyhästä hengestä sikinneet? :D
AP moittii neuvolan kyselyjä, mutta toisaalta samaan hengenvetoon vaatii neuvola psykologia ja parisuhde terapiaa. Eli ne palvelut kelpaisikin sitten kun niitä itse haluaa ja sitten itketään että kun yhteiskunta ei huolehdi! Kun sitä palvelu tarvetta koitetaan etukäteen selvittää ja ongelmia ennalta ehkäistä, se on kyttäystä.
On tutkittu fakta, että kotona hoidetut lapset pärjäävät heikommin kuin varhaiskasvatuksen piirissä olleet. Siitä opetusministeri puhui. Erojen kaventamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ne tekee tiedolla opintolainan määrästä? Ei ne sen takaisinmaksuun apua anna. Entä jos vastaa ettei ole lainaa vaikka olisikin? näkeekö ne jostain että on?
Ei ollut kyselyssä tuota opintolaina-asiaa, vaan neuvolan täti otti puheeksi talousasiamme käynnillä. Kun vauva syntyi, mieheni oli opiskelija ja keskustelu siirtyi siten talousasioihin.
Tästä jauhettiin sen jälkeen joka vuosi puolison valmistumisen jälkeenkin. Että miten pärjäämme taloudellisesti. Tarvitsemmeko tuettua lomaa, sossun käyntejä/apua ym. Huh huh.
Kyllähän se kunnon kontrolli pitää koneiston osiin olla. Eihän niihin toki ole pakko vastata. Sanoo vaan että en koe aiheelliseksi avata tällaisia asioita, kiitos hei. Itse asiassa ei se neuvolakaan mikään pakollinen ole. Voi siellä käydä vaan pakollisetkin tekemässä, asiallisen tiukasti vaan kieltäytyy vastaamasta turhiin uteluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä ne tekee tiedolla opintolainan määrästä? Ei ne sen takaisinmaksuun apua anna. Entä jos vastaa ettei ole lainaa vaikka olisikin? näkeekö ne jostain että on?
Ei ollut kyselyssä tuota opintolaina-asiaa, vaan neuvolan täti otti puheeksi talousasiamme käynnillä. Kun vauva syntyi, mieheni oli opiskelija ja keskustelu siirtyi siten talousasioihin.
Tästä jauhettiin sen jälkeen joka vuosi puolison valmistumisen jälkeenkin. Että miten pärjäämme taloudellisesti. Tarvitsemmeko tuettua lomaa, sossun käyntejä/apua ym. Huh huh.
TOOOOSI KAMALAAA, että ihan tuettua lomaa tarjottiin.
Lasun sossu-hyvä, miten meinaat että ne vauvat on saaneet alkunsa jos vanhemmat tarvitsevat opastusta seksissä? Pyhästä hengestä sikinneet? :D
Ei neuvola seksiasentoja teille opeta, mutta tarkoitus on saada teidät miettimään, että raskauden ja vauvan myötä seksielämänne ei tule ehkä olemaan samanlaista kuin ennen. Saattaa olla, että peitot eivät niin heilu kun vauva huutaa ja väsyttää ja kroppakin on muuttunut. Saattaa myös olla, että ne teidän erilaiset seksibileenne tai muut kinkeilynne eivät niin helposti yhdisty vanhemmuuteen.
Jaa, itse olen raskaana enkä kyllä yhtään jaa tätä kokemusta. Emme ole ongelmaperhe mutta vanhemmalla lapsella on ollut monenlaisia haasteita ja aina on niistä voinut kertoa, mutta tukea on lopulta järjestynyt, koskaan ei ole lasuja tehty ja jos olisikin, siinähän sitten se olisi vaan lisää apua. Sijoituksia vastoin vanhempien tahtoa ei Suomessa tehdä kevyin perustein, oman työni kautta sen olen nähnyt. Tietysti ne ihmiset jotka näin kokee niin sanovat, mutta yleensä tämä sakki on melko kyvytöntä itsereflektioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvolassa kysellään kaikki mikä vaikuttaa vauvaan. Alkoholin kulutus ja ruokavalio nyt kuuluu siihen kategoriaan. Seksistä kysytään lähinnä kai sen takia jälkitarkastuksessa sen takia, että kysytään onko paikat palautuneet ja tarvitaanko ehkäisyä.
Suurin osa aborteista tehdään Suomessa pikkulasten äideille, koska ehkäisy ei ole kunnossa raskauden jälkeen. Mun mielestä ihan fiksua kysyä asiaa, jos sillä tulee ehkäistyä abortteja.
Tervetuloa äitiyteen, raskaus aikana ja äitinä sun asiat ei enää kuulu pelkästään sulle. Lapsen etu ajaa vanhempien mielipahan edelle.
Kuulostaa aika vainoharhaiselta nää sun jutut.Meiltä vanhemmilta kysyttiin kyllä seksielämästä lapsen 3v neuvolassa. Olimme että mitä helvettiä. Mies sanoi että emme kommentoi, on yksityisasia.
Seksi nyt kuitenkin kuuluu parisuhteeseen ja ehkä on tarkoitus kysyä, onko ehkäisy kunnossa ja onko jäänyt synnytyksestä jotain ongelmia jne. Ja toki myös, että suhteessa on normaalia hellyyttä ja välittämistä ja läheisyyttä. Se vanhempien parisuhde kun on lapsen koti ja kasvuympäristö.
Jos nyt hankkisin lapsen, tekisin sen Suomen neuvolajärjestelmän ulkopuolella..
Vierailija kirjoitti:
Lasun sossu-hyvä, miten meinaat että ne vauvat on saaneet alkunsa jos vanhemmat tarvitsevat opastusta seksissä? Pyhästä hengestä sikinneet? :D
Ei neuvola seksiasentoja teille opeta, mutta tarkoitus on saada teidät miettimään, että raskauden ja vauvan myötä seksielämänne ei tule ehkä olemaan samanlaista kuin ennen. Saattaa olla, että peitot eivät niin heilu kun vauva huutaa ja väsyttää ja kroppakin on muuttunut. Saattaa myös olla, että ne teidän erilaiset seksibileenne tai muut kinkeilynne eivät niin helposti yhdisty vanhemmuuteen.
Onko terkkojen älykkyysosamäärä niin pieni että ihan tosissaan luulette, että normaaliälyllä varustautuneet ihmiset eivät osaa ilman terkan lässytystä miettiä tuollaista :----D syy se on pas-kakin syy tietty yrittää kerätä kansioihin tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin kyselyssä kysellään seksielämästä. Täyttänyt ko. lomakkeen kolme kertaa.
Sen seksin takia sinne neuvolaan on päädyttykin. Toki nykyään lapsia syntyy ilman seksiäkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1db3b773-3b0c-4d66-ab64-d25b67b7abac
Ehkä juuri tällaisten järkyttävien uutisten takia esim. Neuvolalla on paikkansa. Ei sitä näe naamasta kuka esim. Pahoinpitelee lastaan. Siksi on kyselyt ja "holhous"
Ihmetyttää eikö täysimetys ole sallittua 6kk ikään asti? ja lapsi on ollut rajusti aliravittu jo 7kk iässä?
Kenties neuvolan kasvuseulat jääneet väliin vai mikä tämän taustalla on? Erikoista.
Ei ole käyty neuvolassa. Neuvolassa ei ole osattu kaivata lasta, koska olivat muuttaneet Tanskasta, lapsi oli syntynyt Norjassa. Liekö edes ollut kirjoilla Suomessa lopulta. Kyllähän tuossa on joku ideologia ollut taustalla ja ei ole haluttu myöntää tai ymmärtää että tässä tapauksessa pelkkä maito ei riitä.
Miten vanhemmat, joilla on lapsia ennestään, voivat olla noin välinpitämättömiä vauvan kasvusta ja kehityksestä?
Ihan varmasti ovat huomanneet!
En alkaisi välttelemään lomakkeisiin vastaamista koska sen ne voivat tulkita sitten huolen aiheeksi että miksi ei halua vastata kun täti niin kauniisti utelee.
Parempi vastata kuten ne haluavat kuulla, ns täydellinen oppilas.