Anoppi suosii toista miniää

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen edes miettii, kuka on anopin lemppariminiä? Jotenkin pitää olla järkyttävän epävarma itsestään, jos tuollaista asiaa edes ryhtyy pohtimaan ja vielä arvottaa, että tuolle se sanoi noin, minulle se sanoi näin.

Kun on asiallisen ystävällinen kaikille, niin yllättäen saa asiallisen ystävällisen kohtelun. Ei makeilevaa, ei tunkeilevaa, vaan samalla tavalla asiallisen kuin missä tahansa julkisessa palvelussa. Eikä sen enempää tarvitse ollakaan, anopin ei pidä olla paras kaveri eikä piika, anoppi on oma ihmisensä ja ihmisyyteen kuuluu se, että joidenkin kanssa tulee toimeen paremmin kuin toisten kanssa. 

 

Minäkin kuvittelin pitkään, että käyttäytymällä itse hyvin saa takaisin asiallista käytöstä. Ikävä kyllä se ei kaikkien kohdalla pidä paikkansa. Anoppini on henkilö, jonka kanssa juuri kukaan ei tule toimeen, ja siihen nähden ollaan nykyisin ihan hyvissä väleissä. Se ei kuitenkaan estä anoppia esimerkiksi haukkumasta minua selän takana. Suhtaudun näihin juttuihin vähän niin, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta pakko myöntää, että joskus nuorempana asia harmitti kovasti. 

Vierailija kirjoitti:

Anoppini on kauniisti ilmaistuna melko rajaton henkilö, joka on jatkuvasti riidoissa jonkun kanssa. Minä olin se huono miniä vielä kymmenen vuotta sitten, kun kehtasin pitää kiinni omista rajoistani. Sittemmin anoppi riitautui toisen miniän kanssa vielä pahemmin, joten viime vuodet olen ollut parempi miniä. Minuakin anoppi kyllä haukkuu selän takana, mutta päin naamaa osaa nykyään käyttäytyä. Olen pitänyt ystävällisiä mutta etäisiä välejä, koska haluan ylläpitää lasten suhteita mummoon. 

Itse jopa toivoisin, että anoppini olisi avoimesti vihamielinen ja riitaisa, jotta asia voitaisiin laittaa päätökseen. Mutta ei. Anopin tapa on manipuloida asioita kulisseista ja juonitella selän takana (niin kuin tytöt koulukiusaajina) eristämällä toisia ja mustamaalaamalla. Päin naamaa ollaan ystävällisiä, mutta välillä anopiltakin lipsahtaa suustaan asioita, joista hänen todellinen suhtautumisensa minuun paljastuu. On rasittavaa yrittää todistaa miehelle anopin käytöstä ja siitä aiheutuvaa ahdistusta, kun hän tekee sen niin ovelasti. Kerran anoppi kuitenkin jäi kiinni siitä, että yritti puhua pahaa toisesta miniästä minulle ja miehelleni (en vieläkään ymmärrä miksi), jolloin myös mieheni silmät avautuivat.

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen edes miettii, kuka on anopin lemppariminiä? Jotenkin pitää olla järkyttävän epävarma itsestään, jos tuollaista asiaa edes ryhtyy pohtimaan ja vielä arvottaa, että tuolle se sanoi noin, minulle se sanoi näin.

Kun on asiallisen ystävällinen kaikille, niin yllättäen saa asiallisen ystävällisen kohtelun. Ei makeilevaa, ei tunkeilevaa, vaan samalla tavalla asiallisen kuin missä tahansa julkisessa palvelussa. Eikä sen enempää tarvitse ollakaan, anopin ei pidä olla paras kaveri eikä piika, anoppi on oma ihmisensä ja ihmisyyteen kuuluu se, että joidenkin kanssa tulee toimeen paremmin kuin toisten kanssa. 

 

Ei sekään kivalta tunnu, että kelpaat silloin kun sinusta on jotain hyötyä. Minä kelpasin kuskaamaan milloin mihinkin, siivoamaan ja häärimään keittiöön. Toinen miniä ei "ehtinyt" eikä ikinä auttanut anoppia missään asiassa. Meitä ei ikinä kutsuttu syömään, mutta toinen poika vaimonsa kanssa kutsuttiin. 

Silti halusin, että lapsillamme on jonkinlaiset välit (edesmenneeseen) anoppiin, joten siksi siedimme tuota emmekä katkaiseet välejä. 

Ainakin itse tiedän, että miten en tule lapsieni puolisoita kohtelemaan. Eihän minun tarvitse heistä erityisemmin pitää, jos siltä tuntuu, mutta toimeen pitää tulla ja kohdella tasa-arvoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojille olen sanonut, että kun vaimo on hankittu, niin yhteydenpito äitiin minimoidaan eikä ole mitään tarvetta kiusata puolisoa vaatimalla tätä anoppilaan. Lapsenlapset voin laskea kerran vuodessa, ei kuitenkaan jouluna tai juhannuksena.

Hyvin on toiminut, en ole miniöitten kanssa riidoissa enkä tosin oikein puheväleissäkään. Pojat soittavat kerran kuukaudessa tai harvemmin.

Näin minun elämässäni on vain mukavia ihmisiä, miniät eivät joudu sietämään epätasa-arvoista kohtelua eikä ole mitään selän takana puhumista. Ei ole mitään valitusta sukulaisille siitä, kuka on ilkeä ja kuka sanoi mitä. Kun ei olla missään tekemisissä, toisesta tulee merkityksetön.

Kai tuohon jokin välimuotokin on olemassa? Ei sillä, että tavassasi olisi mitään väärää. Liian tiivis suku aiheuttaa konflikteja, mutta liian etäinenkään ei ole kiva. Omalta kannalta optimaaline

Miksi tyytyä kompromisseihin, kun hyvän elämän saa yksinkertaisesti sillä, että ei ota elämäänsä ihmisiä, jotka tekevät elämästä ikävän. Miniät eivät pääse sanomaan minusta, että anoppi teki tai anoppi sanoi, koska emme ole tekemisissä keskenämme. He eivät joudu kärsimään kamalista joululahjoista tai suosimisista. Heillä on omat elämänsä, minulla omani. 

MInä olen tyytyväinen nykytilanteeseen ja jos miniät eivät ole, voivat he koska tahansa vaihtaa anoppia.

Totta kai olen. Aikuisena ihmisenä ymmärrän että joidenkin välillä vaan on parempi yhteys ja joidenkin kanssa, no on vaan tultava toimeen. 

Vierailija kirjoitti:

Pojille olen sanonut, että kun vaimo on hankittu, niin yhteydenpito äitiin minimoidaan eikä ole mitään tarvetta kiusata puolisoa vaatimalla tätä anoppilaan. Lapsenlapset voin laskea kerran vuodessa, ei kuitenkaan jouluna tai juhannuksena.

Hyvin on toiminut, en ole miniöitten kanssa riidoissa enkä tosin oikein puheväleissäkään. Pojat soittavat kerran kuukaudessa tai harvemmin.

Näin minun elämässäni on vain mukavia ihmisiä, miniät eivät joudu sietämään epätasa-arvoista kohtelua eikä ole mitään selän takana puhumista. Ei ole mitään valitusta sukulaisille siitä, kuka on ilkeä ja kuka sanoi mitä. Kun ei olla missään tekemisissä, toisesta tulee merkityksetön.

Tässä on oikea meininki.

'

Vähän sama kuin miehet, jotka ovat tajunneet etteivät osaa olla ahdistelematta ja meetoon jälkeen päättivät, etteivät enää sen takia lähesty naisia. Tässä on tajuttu, ettei pystytä olemaan asiallinen lapsien vaimojen kanssa, joten turha edes yrittää ja sen takia minimoi yhteydenpidon.

Hienoa lukea itsensä tuntevien ihmisten kommentteja, jotka hyväksyvät etteivät osaa olla asiallisesti ja itsekritiikki toimii hyvin ja toimenpiteet sen mukaisia. Arvostan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojille olen sanonut, että kun vaimo on hankittu, niin yhteydenpito äitiin minimoidaan eikä ole mitään tarvetta kiusata puolisoa vaatimalla tätä anoppilaan. Lapsenlapset voin laskea kerran vuodessa, ei kuitenkaan jouluna tai juhannuksena.

Hyvin on toiminut, en ole miniöitten kanssa riidoissa enkä tosin oikein puheväleissäkään. Pojat soittavat kerran kuukaudessa tai harvemmin.

Näin minun elämässäni on vain mukavia ihmisiä, miniät eivät joudu sietämään epätasa-arvoista kohtelua eikä ole mitään selän takana puhumista. Ei ole mitään valitusta sukulaisille siitä, kuka on ilkeä ja kuka sanoi mitä. Kun ei olla missään tekemisissä, toisesta tulee merkityksetön.

Voi äiti parkaa, joka ei voi pitää yhteyttä lapsiinsa ja lastenlapsiin. Ei ihan normaalia touhua teillä. 

Miksi lapsiin ja lapsenlapsiin pitäisi pitää yhteyttä? Tälläkin palstalla moni valittaa, että mies  soittaa joka viikko äidilleen, miten sen saisi katkaisemaan napanuoran. Tuossa napanuora on selkeästi katkaistu eikä sekään kelpaa. Eikä ne lapsenlapset mikään ilo välttämättä ole, monesta anopista tulee miniälle maksuton lapsenvahti. Kun ei olla tekemisissä, saa mennä teatteriin tai mökille silloin kun tahtoo eikä vain silloin, kun miniä ei tarvitse apua.

Käyttäytyvän puutteellisuuden piikkiin.🤷

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojille olen sanonut, että kun vaimo on hankittu, niin yhteydenpito äitiin minimoidaan eikä ole mitään tarvetta kiusata puolisoa vaatimalla tätä anoppilaan. Lapsenlapset voin laskea kerran vuodessa, ei kuitenkaan jouluna tai juhannuksena.

Hyvin on toiminut, en ole miniöitten kanssa riidoissa enkä tosin oikein puheväleissäkään. Pojat soittavat kerran kuukaudessa tai harvemmin.

Näin minun elämässäni on vain mukavia ihmisiä, miniät eivät joudu sietämään epätasa-arvoista kohtelua eikä ole mitään selän takana puhumista. Ei ole mitään valitusta sukulaisille siitä, kuka on ilkeä ja kuka sanoi mitä. Kun ei olla missään tekemisissä, toisesta tulee merkityksetön.

Voi äiti parkaa, joka ei voi pitää yhteyttä lapsiinsa ja lastenlapsiin. Ei ihan normaalia touhua teillä. 

Miksi lapsiin ja l

Niin siis tarkoitat, että anopista tulee omalle pojalleen ilmainen lapsenvahti.

Tiedän, olen kärsinyt tästä vuodesta -84 asti, kun aloin seurustella mieheni kanssa. Hänen veljellään on samanikäinen vaimo kuin minä joka on osannut manipuloida anopin palvomaan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojille olen sanonut, että kun vaimo on hankittu, niin yhteydenpito äitiin minimoidaan eikä ole mitään tarvetta kiusata puolisoa vaatimalla tätä anoppilaan. Lapsenlapset voin laskea kerran vuodessa, ei kuitenkaan jouluna tai juhannuksena.

Hyvin on toiminut, en ole miniöitten kanssa riidoissa enkä tosin oikein puheväleissäkään. Pojat soittavat kerran kuukaudessa tai harvemmin.

Näin minun elämässäni on vain mukavia ihmisiä, miniät eivät joudu sietämään epätasa-arvoista kohtelua eikä ole mitään selän takana puhumista. Ei ole mitään valitusta sukulaisille siitä, kuka on ilkeä ja kuka sanoi mitä. Kun ei olla missään tekemisissä, toisesta tulee merkityksetön.

 

Tässä on oikea meininki.

'

Vähän sama kuin miehet, jotka ovat tajunneet etteivät osaa olla ahdistelematta ja meetoon jälkeen päättivät, etteivät enää sen takia lähesty nais

Ja mikä parasta: jokaisella on tuossa kuviossa hyvä olla! MIniät ei pääse valittamaan, että anoppi pilaa kaiken, anoppi ei joudu kuuntelemaan miniöitten valitusta, yhteinen tekijä eli mies/poika saa rauhassa elää sitä elämää, jota haluaa eikä joudu toimimaan yhteydessä lapsuudenperheeseen vaimonsa vaatimalla tavalla. Kun äiti ei soittele, niin vaimo ei voi valittaa, että katkaise napanuora.

Anopilla ei ole puhelimessa kuvia lapsenlapsista eikä miniä pääse kauhistelemaan, että on kielletty kuvien jakaminen. Kaikki voittavat! Kenenkään ei tarvitse totella itselleen merkityksetöntä ihmistä. Välit pysyvät asiallisina, kun niitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäytyvän puutteellisuuden piikkiin.🤷

Ihmiset ovat mitä ovat ja sen kanssa on tultava toimeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen edes miettii, kuka on anopin lemppariminiä? Jotenkin pitää olla järkyttävän epävarma itsestään, jos tuollaista asiaa edes ryhtyy pohtimaan ja vielä arvottaa, että tuolle se sanoi noin, minulle se sanoi näin.

Kun on asiallisen ystävällinen kaikille, niin yllättäen saa asiallisen ystävällisen kohtelun. Ei makeilevaa, ei tunkeilevaa, vaan samalla tavalla asiallisen kuin missä tahansa julkisessa palvelussa. Eikä sen enempää tarvitse ollakaan, anopin ei pidä olla paras kaveri eikä piika, anoppi on oma ihmisensä ja ihmisyyteen kuuluu se, että joidenkin kanssa tulee toimeen paremmin kuin toisten kanssa. 

 

Minäkin kuvittelin pitkään, että käyttäytymällä itse hyvin saa takaisin asiallista käytöstä. Ikävä kyllä se ei kaikkien kohdalla pidä paikkansa. Anoppini on henkilö, jonka kanssa juuri kukaan ei tule toimeen, ja siihen nähden ollaa

Koko lapsuus perustuu valheeseen.

Minä en appivanhemmistani pidä. Suurin syy on se, miten törkeästi he eriarvoistavat lapsiaan. Mieheni ei saa ikinä mitään, eikä ole koskaan saanut mitään. Vain tyttäriä hemmotellaan 24/7.

Kun vielä kävimme anoppilassa, me mm. nukuimme aina lattialla keskellä olohuone-tupaa, kun tyttärille oli omat huoneet. Miehen lapsuudentavaroita ei ole missään, ne heitettiin pois ja lahjoiteltiin sillä aikaa, kun hän oli armeijassa.

Mieheltä kinutaan ihan jatkuvasti apua ja rahaa. Rahaa, rahaa.

Ja niin edelleen.

Olis aika paha jos suosis jugurttia

Meillä tämä kuvio menossa. Itse olen ollut se suosittu miniä koska olen ollut "talossa" pidempään. Toinen miniä kyllä tekee kaikkensa että hän olisi. Ihmettelen kuinka se jaksaa. Soittelee päivittäin anopille, leipoo ja ostelee lahjoja. Järjestää matkoja. Nuoleskelee kun ollaan kylässä jne. Anoppi sitten kommentoi ikävästi meitä molempia sen mukaan kuinka haluaa hallita. Vuoron perään yrittää loukata, tietysti toisen miniän kuullen. Odotan koska toinen miniä kyllästyy ja ymmärtää lopettaa "kilpailun".

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämä kuvio menossa. Itse olen ollut se suosittu miniä koska olen ollut "talossa" pidempään. Toinen miniä kyllä tekee kaikkensa että hän olisi. Ihmettelen kuinka se jaksaa. Soittelee päivittäin anopille, leipoo ja ostelee lahjoja. Järjestää matkoja. Nuoleskelee kun ollaan kylässä jne. Anoppi sitten kommentoi ikävästi meitä molempia sen mukaan kuinka haluaa hallita. Vuoron perään yrittää loukata, tietysti toisen miniän kuullen. Odotan koska toinen miniä kyllästyy ja ymmärtää lopettaa "kilpailun".

Miten ihmeessä ette katkaise napanuoraa anoppiin?  Eihän tuo ole normaalia.

Näen miniöitä 2 x vuosi, se on hyvä niin. Enintään whatsapp viestejä jos jotainnasiaa.  Pojat soittelee, toinen noin kerta kk,  toinen 2 x vuosi.

En edes jaksausi jos joka päivä pitäisi nähdä tai puhua aikuisten lasten kanssa tai ruokkia ja keitellä kahveja.

Ehkä onkin totta, että aikuisten lasten liian tiivis yhteydenpito omiin vanhempiin ei olekaan tervettä? Minulla on kaikki hyvin miniöiden ja lasteni kanssa, asumme eri paikkakunnilla, joten yhteydenpito ei ole alituista, mutta se on säännöllistä ja mukavaa. Lapset seisovat omilla jaloillaan ja napanuorat on katkaistu.

Olen kyllä huomannut elämäni varrella, että mikäli tytär-äiti suhde on kunnossa, nuoret pitävät paljon enemmän yhteyttä miniöiden vanhempiin. 

Ja rehellisyyden nimissä, näin tein itsekin aikoinani. Ei anopissani varsinaisesti ollut mitään vikaa, hän oli vain hyvin eri luonteinen ihminen kuin minä, joten oma äitini kävi paljon enemmän hoitamassa lapsiani ja hänelle soitin, kun tarvitsin hyviä neuvoja. 

Minä olen ollut se "parempi vävy". Ei, en ole todellakaan pyrkinyt tuohon asemaan. Ihmisten kanssa pitää jutella, seurustella ja olla avoin, ottaa appi ja anoppi osaksi arkea aina kun käyvät vai käymme. Ei minustakaan ollut mukavaa kun isomummon hautajaiset oli tulossa. Toinen vävy, Seppo, asui lähempänä ja meidän pääseminen oli töitteni takia pitkään epävarmaa. Oli siis sovittu että Seppo kantaa arkkua. Yllättäen sainkin vapaaksi ja vaimo halusi että mennään mummon hautajaisiin. Ajoimme paikalle. Silloin anoppi sanoa pärätti: "Keke voi kantaa mummon arkkua, äiti kun aina piti sinusta, Seppo voi kantaa kukkalaitteen". Niin, en tiedä oliko tuo Sepolle arvonalennus vai -nousu. Hän ei pitänyt ja minäkin esitin vastalauseen, mutta näin sitten mentiin. En ole toisen vävyn kanssa missään tekemisissä paitsi näin jouluisin.

Rehellisyyden nimissä kyllä teissä miniöissä on eroja.