Lue keskustelun säännöt.
Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?
Kommentit (238)
Paljon lapsia enemmän elämään vaikuttaa tulotaso, ammatti ja se, onko puolisoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitäs sit jos teet lapsen ja se lapsi muuttaa ulkomaille?
Olemme yli 50-vuotias, vapaaehtoisesti lapseton pariskunta. Elämä on hyvää, en kaipaa mitään lisää elämääni. Siskolla on lapsia minunkin edestäni. Kukin tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän moni reissaa kumppaninsa kanssa. ainakin isäni ja hänen vaimonsa teki noin päälle nelikympisinä. Ja sitten käyvät töissä.
Isäsi on siis lapseton? Erikoinen kuvio.
Isä on ehkä saanut hänet päälle nelikymppisenä.
Mun tuntemat lapsettomat on hiukan myöhäisheränneitä. Esimerkiksi ensiasunto hankittu +35v ja sitä suunniteltu maksaa eläkeikään asti. Toki myös perheen perustajia aloittaa aikuiselämän vasta tässä kohtaa. Eivät matkustele tai elä kovin leveämpää elämää. Harrastelevat paljon käsitöitä tai muuta aikaa kuluttavaa, palapelejä, maalaamista, elokuvia. Ei oikein säännöllistä päivärytmiä.
Itsellä tulee noin 45v olemaan lähes aikuiset lapset ja asunto maksettu. Varmaan sitten puuhailen ja elelen päivä kerrallaan nauttien työn hedelmistä. Ei ainakaan tarvitse miettiä elämän merkityksellisyyttä, kun on saanut tavoittelemansa asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa olisi hyvä erottaa vapaaehtoisesti lapsettomat tahattomasti lapsettomista.
Olen itse vela nainen 44 vuotta, ollut naimisissa saman miehen kanssa 16 vuotta. Lapset jätimme tekemättä yhteisestä päätöksestä, kumpikaan ei ollut niitä koskaan halunnut. Elämä on juuri sellaista kuin olemme aina halunneet. Joku tuolla jo aiemmin kuvaili hyvätuloisen vela-pariskunnan elämää, voin täysin allekirjoittaa kuvauksen.
Tuttavapiirissäni on tahattomasti lapsettomaksi jäänyt nainen ja miehen tuttavapiiristä löytyy vastaava mies. Molemmat ovat katkeria, masentuneita ja onnettomia. Kumpikaan ei ole löytänyt kumppania ja siksi jääneet myös lapset tekemättä.
Eli summa summarum, yhden taivas on toisen helvetti. Ihmiset on erilaisia ja niin ovat myös toiveemme ja tarpeemme.
Ei välttämättä. Minä alun perin luulin haluavani lapsia, tai ainakin ajattelin että kuuluuhan niitä hankkia. Ex-mieheni kanssa niitä vuosia yritettiinkin, mutta ilman tulosta. Lopulta ymmärsin että elämä hänen kanssaan ei muutenkaan ollut sitä mitä halusin, siitä oli onneksi paljon helpompi lähteä kun ei joutunut sopimaan kenenkään huoltajuudesta. Nyt elän onnellisempaa elämää kuin ikinä uuden mieheni kanssa ja olen iloinen siitä että siihen ei kuulu kenenkään omia tai yhteisiä lapsia, saamme keskittyä kunnolla toisiimme ja muihin meille rakkaisiin asioihin. En ole yhtään katkera, ainoastaan kiitollinen että luonto järjesti asiat parhain päin vaikka itse en ymmärtänyt ettei minusta olisi ollut äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en näe ympärilläni kuin katkeroituneita , monella tapaa epämiellyttäviä lapsettomia.
Miehet lähinnä alkoholisoituneita luusereita, naiset omituisia koiranomistajia. Missä nämä reippaat, vapaat ja ovat?
Tällä palstalla?
Missä piireissä oikein pyörit, jos tapaat alkoholisoituneita luusereita? Jos mietit omia yliopistoaikaisia kavereitasi, niin heistä osa on varmasti lapsettomia. Löytyisikö sieltä kivempia kohtaloita?
Kaikilla tuntemillani menestyneillä miehillä on lapsia . Paitsi homoilla. Tämä on tilastollinenkin totuus .
Sano nyt edes yksi suuryrityksen johtaja, jolla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä huomaa mitään eroa kahden viisikymppisen pariskunnan välillä, joilla toisella on parikymppiset lapset. Ihan samanlaista elämää vietetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän moni reissaa kumppaninsa kanssa. ainakin isäni ja hänen vaimonsa teki noin päälle nelikympisinä. Ja sitten käyvät töissä.
Isäsi on siis lapseton? Erikoinen kuvio.
Isä on ehkä saanut hänet päälle nelikymppisenä.
Eli yli nelikymppisenä lapsen saanut on lapseton? Vai mikä oli logiikkasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koko elämäni aikana kokenut ihmettelyä siitä, miksi en ole hankkinut lapsia. Tällä palstalla lapsettomuus tuntuu olevan ainainen äimistelyn aihe. Erikoinen keskustelufoorumi muutenkin.
Ai olisiko elämä keski- ikäisenä erilaista, jos ei olisi lapsia. Ainakin vanhemmilla menee hyvin, hyvän esimerkin ovat antaneet perhe-elämästä. Isän sanoin, mikään ei ole niin tärkeää kuin lapset. Ja kun he ovat lentäneet pesästä, on silti ihanaa, kun he ovat olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa olisi hyvä erottaa vapaaehtoisesti lapsettomat tahattomasti lapsettomista.
Olen itse vela nainen 44 vuotta, ollut naimisissa saman miehen kanssa 16 vuotta. Lapset jätimme tekemättä yhteisestä päätöksestä, kumpikaan ei ollut niitä koskaan halunnut. Elämä on juuri sellaista kuin olemme aina halunneet. Joku tuolla jo aiemmin kuvaili hyvätuloisen vela-pariskunnan elämää, voin täysin allekirjoittaa kuvauksen.
Tuttavapiirissäni on tahattomasti lapsettomaksi jäänyt nainen ja miehen tuttavapiiristä löytyy vastaava mies. Molemmat ovat katkeria, masentuneita ja onnettomia. Kumpikaan ei ole löytänyt kumppania ja siksi jääneet myös lapset tekemättä.
Eli summa summarum, yhden taivas on toisen helvetti. Ihmiset on erilaisia ja niin ovat myös toiveemme ja tarpeemme.
Jaottelusi on mustavalkoinen ja typerä ja osoittaa, että elämänkokemuksen puuttuessa osaat argumentoida vain stereotypioiden kautta. Ensinnäkin velojen ja tahattomasti lapsettomien lisäksi on valtavasti ihmisiä, jotka ovat jotain siltä väliltä. On esimerkiksi saatettu ajatella, että lapset olisivat ehkä tervetulleita sopivissa olosuhteissa, mutta heitä ei ole haluttu tehdä hinnalla millä hyvänsä. Ihminen voi myös olla asiasta montaa mieltä eri elämäntilanteissa, tai nähdä tilanteessaan sekä hyvät että huonot puolet. Puhe katkerista tahattomasti lapsettomista on tasan samanlaista laiskaa paskapuhetta kuin jutut itsekkäistä veloista.
ainkin itse hiokaan tosinaan, että onneksi ei ole haaveistani ja unelmistani huolimatta ainoatakaan lasta, jota minun olisi tullut elättää, niin rikkonaosta ja epävarmaa ja paikasta toiseen vienyttä on ollut työurani. - Lapselle olisin halunnut suoda vakaamman arjen ia elon ilman, että hän olisi joutumiut rinnallani matkaamaan jos vaikka ja minne. Vaikka toisaalta ajattelenkin, että lapsen on hyvä olla ja elää siellä, missä vanhemmankin on hyvä olla ja elää. Mutta sosiaaliset turvaverkot olivat olleet olemattomat monin paikoin Ja näin jälkeenpäin olen jo ennättänyt itsekin miettimään, että mikä minut oikeastaan sinne tai tauonne silloinkin muuttamaan. Varall.siuutta ja omaisuuttakaan ei ole paljoa kertynyt. Mutta olenpahan päässyt tekemään mielenkiintoisia työ ja virkatehtäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös viiskymppisen lapset oo jo aikuisia? Monen lapset varmasti opiskelee ihan eri kaupungeissa, tai asuu jopa tosi kaukana. Kyl viiskymppisenä on sitten lapsia tai ei, varmaan pakko miettiä myös mitä itse haluaa elämältä.
Vierailija kirjoitti:
Kamalalta, jos suoraan sanon.
Kolmekymppisenä sain vielä paljon iloa matkustelusta, etenemisestä työelämässä, varallisuuden kartuttamisesta ja urheilusta. Nykyään nuo kaikki saavutukset tuntuu aivan tyhjältä, tuntuu että uppoan vuosi vuodelta syvemmälle pimeytee, yksinäisyyteen, merkityksettömyyteen ja masennukseen.
Katson vierestä kun ystäväni elävät parisuhteessa ja kasvattavat lapsiaan, samalla olen itse äärimmäisen yksinäinen, ja kiroan päivittäin sitä että minulla ei ole omia lapsia. Tuntuu että en ole kenellekään se tärkein ihminen. Jos katoaisin tänään, kukaan ei huomaisi, eikä kukaan välittäisi. Pahimpina aikoina mietin jo vakavissani kaiken päättämistä.
Mites omat vanhempasi? Ovatko he sinulle maailman tärkeimpiä ihmisiä? Tuskinpa. Kyllä oma elämä kannattaa rakentaa siten, että ei ole henkisesti riippuvainen kenestäkään. Ei edes lapsistaan. Vastuu omasta henkisestä hyvinvoinnista ja viihdykkeistä on itsellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä ja elämämme on todella helppoa ja mukavaa. Rahaa, energiaa ja innostusta on kaikkeen. Harrastamme korkeakulttuuria, matkailemme, käymme ravintoloissa ja vietämme aikaa akateemisten ystäviemme kanssa. Kaikki tylsät arjen asiat kuten siivous ja ruuanlaitto pääosin on ulkoistettu ja voimme keskittyä vain nauttimaan.
Oikein malliesimerkki säälittävästä pätemisestä.
Mikäs sinua noin harmittaa?
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, nautin joka hetkestä.
Miksi elämää pitäisi elää vain lasten kautta?
N42
Käsittämätön ajatus, että elettäisiin vain lasten kautta.
Olen puoliso, sairaanhoitaja, täti, sisko, ystävä ja totta kai äiti.
Olen jo yli keski-iän (59v) mutta ihanaa omannäköistä elämää vietän, ei ole koiraa mutta 2 kissaa kyllä 😄Olen vapaaehtoisesti lapseton, olen kyllä välillä huomannut sääliviä katseita ikätovereilta kun he kertovat lapsenlapsistaan mutta en tunne minkäänlaista kaihoa, päinvastoin sellainen elämä mitä viettävät olisi itselle ahdistavaa painajaista vaikka en sitä ääneen sanokaan 😅
Vierailija kirjoitti:
Mun tuntemat lapsettomat on hiukan myöhäisheränneitä. Esimerkiksi ensiasunto hankittu +35v ja sitä suunniteltu maksaa eläkeikään asti. Toki myös perheen perustajia aloittaa aikuiselämän vasta tässä kohtaa. Eivät matkustele tai elä kovin leveämpää elämää. Harrastelevat paljon käsitöitä tai muuta aikaa kuluttavaa, palapelejä, maalaamista, elokuvia. Ei oikein säännöllistä päivärytmiä.
Itsellä tulee noin 45v olemaan lähes aikuiset lapset ja asunto maksettu. Varmaan sitten puuhailen ja elelen päivä kerrallaan nauttien työn hedelmistä. Ei ainakaan tarvitse miettiä elämän merkityksellisyyttä, kun on saanut tavoittelemansa asiat.
Mitäs ihmettä taas? Minulla oli asunto maksettu 40-vuotiaana, käyn ihan töissä ja harrastuksissa joten niistä tulee se päivärytmi. Miten siihen lapsia tarvittaisiin? Toki tykkään puuhastella kaikenlaista mitä mainitsit, miten palapelit tai elokuvat siis tekee minusta myöhäisherännäisen tai estää aikuisen elämän? T:Lapseton
Mukavaa